Katsaus vuoteen 2023

Olipahan vuosi! Sitä tiedä edes mistä aloittaisi, kun päätin tähän postaukseen suoltaa kaiken senkin mitä en muutoin ehtinyt kirjoittaa. Vuosi vuodelta tuntuu myös luontevammalta kirjoittaa vuosikoosteen oheen omiakin kuulumisia ja mietintöjä, liittyväthän ne kuitenkin vähintään epäsuorasti koiriin ja niiden kanssa harrastamiseen. Spoiler yhteenvetona voin kuitenkin todeta, että hyvä vuosi oli. Sitten lopulta. Kirjoitusvirheitä tästä mätöstä löytyy varmasti. Kysy jos joku osuus jää ihan mysteeriksi.

Aloitetaan alkuvuodesta ja valutaan ripotellen tähän päivään. Mättäsin täytteeksi runsaasti kuvia ja tokikaan jo kirjoitettuja juttuja en raapustanut uudestaan vaan tuttuun tapaan linkeistä löytyy lisää. Ilmeisen vähän ehdin kirjoitella vuoden aikana yhtään mitään, mutta jokusia kuitenkin.

Talvi alkoi tietysti kunnon pakkasretkellä kun lähdin koirien kanssa ensin ikuistamaan täysikuun ja sitten laavuun nukkumaan. Voitkin lukaista retken loppukertomuksen postauksesta Kuutamoretki 1/2023. Talviretkeily kuitenkin inspiroi ja houkuttaa, sekä Instagramissa meitä seuranneet ovat varmasti saaneet kiinni kuuvillityksestäni. Tammikuussa päätin että jos Luoja suo, ikuistan jokaisen kuutamon koirieni kanssa. 

Talvea jatkettiin tokotreenien ja tokovalkun parissa. Savun kanssa treenit tuntuivat hengähdystauolta, kun taas Loimun kanssa puristin itsestäni kaiken mitä irti lähti. Onneksi meillä on tosi kannustavat treenikaverit ja nyt voi jo hymyillen katsella miten vuoden takainen pinnistely on historiaa. Ja ne jutut mihin silloin panosti, kantavat tänä päivänä hienosti.

Talvelle ajoittuivat myös Loimun terveystarkit. Terve Rakettikettu, vain selässä LTV1 joka ei Loimua itseään onneksi vaivaa. Kaikenlainen tutkiminen oli Loimusta katastrofaalista ja eläinlääkäriä se inhoaa varmaan lopun ikäänsä. Tämän voi lukea niinkin päin etten oikein koe taitojeni riittävän siihen että Loimu suhtautuisi tutkimiseen ja kiinni pitämiseen riittävän ideaalisti. Harjoitellaan kuitenkin, jotta voidaan vähentää turhaa haitallista stressiä. Talvesta tähän päivään lipuessa ollaan jo kehitytty, motivoiduttu ja haettu ammattiapuakin!

Kuutamokuvaukset jatkuivat ja oikeastaan tunnistin ja tunnustin miten tärkeitä hetkiä ne minulle olivat. Kun olin noin muuten ihan rikki ja loppu, tästä kuvausprojektista tuli hyvin tärkeä pinnalla pitäjä. Aina tulisi uusi kuutamo ja vielä en voisi antaa periksi. Nyt ne menneet tunteet ja ajatukset tuntuvat kaukaisilta, mutta silloin mieleni oli niin pohjalla että itse pidän toipumista ja henkiinjäämistä silkkana ihmeenä. 

Loimun tokovalkusta tuli itselleni myös hyvin tärkeä. En oikeastaan uskalla edes ajatella missä oltaisiin Loimun kanssa ilman Riitan tärkeitä oppeja ja kannustusta! Kirjoitin aiheesta kevättalvella ihan oman tekstinsä ja toivon sen kannustavan muitakin Loimun tokovalkku - ja mitä opimme 2/2023. 

Talven luetuin blogiteksti oli Varhaiset talviaamut 2/2023

 

Kevät alkoi varsin talvisissa keleissä ja vielä maaliskuun puolivälissä kävin yölenkillä jäällä. Harvana keväänä on enää maaliskuussa uskaltanut jäälle. Loimun kuutamokuva onnistui tuurilla niin hyvin, että teetin siitä lopulta taulun. Kalenteriin ilmestyi lisää koiramenoja ja kevään valostuessa treenailtiinkin ahkerasti. Päiväretket kotimetsään olivat arkipäivää ja koirat ulkoilivat runsaasti. Opin tunnistamaan paremmin omat rajat ja antamaan periksi: luvan itselle myös levätä.

Loimu pääsi mukaan muutamille kuvauskeikoilleni, joista en ajantasaisesti ehtinytkään raportoida. Pääsiäisen aikaan kuitenkin kuvasin collie Rogeria ensi kerran ja Loimu tapasi tämän herrasmiehen. Loimuhan tietysti järkyttyi ja räjähti, mutta kärsivällinen Roger sulatti Loimun sydämen. Oikeastaan Rogeria voisi jo nimittää yhdeksi Loimun parhaaksi ystäväksi. Myös Rogerin ihmisiin on ollut ilo tutustua! 💛

Huhtikuisena yönä suunnattiin illalla tietysti vapauteen ja ei muuta kuin keväthankeen (tai siihen mitä hangesta oli jäljellä) nukkumaan. Se olikin ikimuistoinen yö se, kun ensi kerran maastossa heräsin miesten puheääneen. 😅 Yöt ulkona ovat vuoden parhaita öitä ja tästäkin reissusta raapustelin omaa tekstiä keväällä Yö ulkona 4/2023.

Talvesta kevääseen Savulle pääsi hiukan kertymään ylipainoa ja liukastelua varoessaan se jumiutti selkänsäkin oikein kunnolla. Keväällä ja kesällä Savu kävi pari kertaa hierojalla ja sen jälkeen poropuolikas onkin voinut hyvin. Jumppailuja on jatkettu säännöllisen epäsäännöllisesti. Niihin resurssit ovat riittäneet paremmin kuin pyörälenkkeihin, joista kuitenkin pidän enemmän.

Kevättalvella tein vielä perjantaikeikkaa varhaiskasvatuksen yksikköön, mutta huono työilmapiiri ja henkilökohtaiset syyt sinetöivät päätökseni että soteala riittää.  Ja niin se sitten riitti ja lakkasin keikkailemasta. Käteen jäävä raha keikkatyöstä ei ollut kovin suuri, ottaen huomioon uupumisen ja lasten raahamiseen ympäriinsä sukulaisille hoitoon. Päätin että panostan ennemmin yritykseni töihin ja karsin kuluista. Pikkuväenkin mukaan "äiti vois mennä vaan koirahommiin". Kyllähän minä vallan hyväntuulisena kotiudun kuvauskeikoilta, sen huomaa lapsikin. 😁 Jälkikäteen tämä kyllä kannatti. Mulle aukeni uusia työtehtäviä ihan nurkan takaa ja tällä hetkellä kaikki työni liittyvät suoraan tai epäsuorasti koiriin, parasta 💙 Samalla voin toimia omien arvojeni mukaan joka on aika iso perusta hyvinvoinnin pohjalla - kotiäitiys ja yrittäjyys on tähän mennessä mätsänneet hyvin yhteen. Eikä sovi unohtaa raapustaa vähän kiitosta isännälle ja läheisillekin tästä.

Kevään odotetuin reissu suuntautui Itä-Suomeen, kun käytiin Loimun kanssa telttailemassa Kolovedellä. Suunnattiin sinne Anniinan ja Uunon kanssa ja sitten matka jatkui Kerimäelle paimennustaippareihin. Koko kolmen päivän reissu oli pelkkää koiraa ja ulkoilua, että melkosen parasta sellaisenaan. Kaksi uutta kansallispuistoakin saatiin ruksittua kartalta, kun toinen yö vietettiin Repovedellä. Olinkin ensi kertaa niin kaukana kotoa taivasalla ja pelkästään koiran kanssa. 

Reissukertomus olikin koko kevään luetuin teksti Loimun Road Trip 5/2023.

Reissun päätteeksi Volvo pudotti jarrunsa johonkin matkalle ja luisutin sitten vaihteilla sähläten auton huoltsikan parkkikselle. Siellä sitten odoteltiin helteessä kyytiä kotiin. Viikko menikin kipeiden lasten kanssa ilman autoa, samalla kun isäntä oli töissä ja Kida meillä ensi kertaa hoidossa. Taattua Jenny laatuista meininkiä mutta voi että yks extrakoira voikin piristää viikkoa. Ja niin siitäkin sitten kunnialla selvittiin. Apuakin toki saatiin, muistaakseni joku sisaruksista toi ystävällisesti ruokaa oven taa ja seuraavalla viikolla isäntäkin korjasi Volvon kuntoon kaverinsa kanssa. Kaikkea sitä jäi muisteltavaksi. 😂 Toukokuun meiningit 6/2023.

Aioin kirjoittaa kesällä vaikka mistä, mutta kuumat tiet veivät mennessään. Öitä maastossa, treeneissä, kuvaamassa ja siellä ja täällä. Välillä vähän väsytti ja yritinkin malttaa kuulostella omaa vointia jotta en syöksyisi loppuun palamisesta seuraavaan. Vaan oli ne kaikki kesäyöt hyvässä seurassa tokoillen taas sen arvoisia. Märkiä sukkia, vekkejä säärissä, nokkosia pohkeissa ja "olen minä tästä ennenkin mennyt" reittejä. Kaikkea semmoista itselle normaalia ja kivaa. Viime kesänä ei tarvinnut enää pikkusammakoitakaan ihastella yksin, vaan lapset ja Loimu ihastelevat niitä perässäni. Tokoleiri on jo vakiosetti kesässäni, seuraavakin on jo merkattu kalenteriin.

Hetken mielijohde muuttui inspiraatioksi ja hain opiskelemaan kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kyllä ilahduin kun opiskelupaikka järjestyi Visuaaliviestinnän Instituuttiin. Kameran kanssa perusteet ovat hanskassa, mutta studiosta ja ihmisten kuvaamisesta en tiennyt oikeastaan mitään. Opintojen aloitus jännitti ihan hirveästi ja hetkellisesti ajattelin ettei tästä tule mitään. Yllätyksekseni kestin sen jännityksen, se muuttui helpotukseksi ja meidän luokassa on rento meininki. Ja kaikki se mitä en osaa, niin sitähän minä nyt pääsen harjoittelemaan. 

Kesällä kännykkä lahosi ja puolet treenivideoista hukkui. Sitten oli pelkkiä keskenään omassa rauhassa treenejä ja lopulta videoiden kuvaaminen ja koosteiksi tekeminen vähän jäi. On aina jotenkin yhtä harmillista ettei jaksa tehdä jotain mitä haluaisi kovasti tehdä, mutta opettaahan se tämäkin. Koirat on treeniin kuitenkin tyytyväisiä ja motivoituneita, oli videota tai ei.

Tekemätön kesä ei ollut. Yhden päivän pihatalkoot kaatoivat viisitoista koivua ja niiden parissa loppukesäni menikin. Vähän tuli saha- ja kirveshommat lopulta korvista ulos, mutta nytpä oon ihan itse tehnyt meidän talven polttopuut. Se oli kirjaimellisesti verta, hikeä, kyyneleitä ja kaupan päällisinä savea ja paskaa. Mut liike on lääke, tekemisen meininki, näkee oman käden jäljen ja hahaa pystyinpäs. Koirat olivat ahkerasti mukana repimässä oksia ja hätyyttämässä puuliiterin jyrsijöitä.

Yksi kesäpäivä vietettiin ystävän kanssa Tampereella. Kerrankin puin jotakin muuta kuin saappaat. Savu on kyllä niin elementissään kun kuvaillaan ja matkataan. Pääsi ensimmäistä kertaa laivaankin, kun suunnattiin Viikinsaareen. Koko reissukertomuksen voit lukea postauksesta Retki Tampereelle 8/2023. Oon kyllä onnekas ja onnellinen, että vaikka vuodet kuluu, niin edelleen on ystäviä joille voi ehdottaa mitä kummallisimpia ideoita koirien kanssa. On asioita, jotka ei muutu tylsiksi ja juttuja joihin en koskaan ole liian mitään.

Kesä huipentui kolmen päivän reissuun Hangossa. Vähän otti kunnon päälle kiertää reissun aikana mahdollisimman monta retkikohdetta sekä juoda jotakin jokaisessa baarissa. Mutta voi ettien että oli kivaa ja jäi muisteltavaa. Hyvät synttärit oli! 😂 Loimu oli ihan tosi hieno reissukoira, kelpaa suunnitella uusiakin reissuja.

Kesän luetuin teksti  Hanko - Koirareissun paratiisi 8/2023.

Elokuussa koirat olivat muutaman päivän hoidossa, kun itse suuntasin työreissulle Helsinkiin. Savu meni siskolleni nauttimaan vauva-arjesta (Savu ihan oikeasti pitää pikkulapsista tosi paljon, etenkin sen ikäisistä jotka heittävät ruokaa lattialle) ja Loimu lähti Kidan kaveriksi. Hyvin oli mennyt molemmilla koirilla. Etenkin Loimu yllätti positiivisesti, että se oli osannut asettua kerrostalossa lepäämään eikä ensimmäisen päivän jälkeen enää reagoinut rapun ääniin. Ja tässäkin yhteydessä ystävien merkitys korostuu, kun ei niitä koiria ihan joka paikkaan voi hoitoon lähettää. 

Jos viime vuonna matkasin mainoskuvauksiin Loimun kanssa, niin tänä vuonna malleiltiin Savun kanssa. Ja vieläpä ihan lähellä kotiseutua! Ootko jo käynyt Hevonkuusessa? Savun voi bongata alla olevalta videolta 🌲 Malleiluihinkin tuli pari muuttujaa, kun alunperin piti mennä paikalle Savun ja isännän kanssa. Isäntä kuitenkin estyi pääsemästä mukaan, mutta järjesti paikalle hyvin nopealla varoitusajalla kaverinsa. Hyviä kavereita on isännälläkin!

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Retkeilymetsä Hevonkuusi - Private forest experience (@hevonkuuseen.fi) jakama julkaisu

Kida jatkoi meillä hoidossa ja onkin ollut meillä puolen vuoden aikana enemmän kuin muualla. Muutaman viikon taukoja ja viikonloppuja on ollut välissä, mutta kyllä herttainen australialainen vakiintui nopeasti osaksi kalustoa. Kidasta on tullut pikkuväelle hyvin tärkeä koira. Sormet ristissä toivotaan, että jostain löytyy Kidalle oma koti.

Loppukesä ahkeroitiin treeneissä hioen Loimun näyttelytaitoja. Erityisesti hampaiden katsomista ja muiden koirien kanssa ravaamista. Loimu kun ei luonnostaan ole käsittelyn ystävä saati tunne käsitettä hitaasti muiden kanssa. Loimusta kaikki on täysiä kilpaa eteenpäin jne. Harjoittelu tuotti kuitenkin tulosta ja sadepäivä ensimmäisissä näyttelyissämme sujui kivasti. Onnea on taas ystävät, eikä me olisi selvitty reissusta mitenkään ilman Miraa. Hän on vastaillut kysymyksiini paitsi rally-tokosta, tänä vuonna myös näyttelyistä ja ilokseni vielä kuvannutkin molempia. 💛 Koko näyttelykertomuksen pääset lukemaan Kihniö RN 9/2023.

Muutamissa näyttelyissä katselleena kirjoitin niistä ajatuksiani luonnoksiin. Koirien käsittely on vähintäänkin kyseenalaista ja alueet ylipäänsä ahtaita. Toisaalta ulkopuolelta mukaan tulleena tämä olisi kuin tuulimyllyjä vastaan taistelua, mutta sama se. Teksti jäi kuitenkin lojumaan luonnoksiin ja odottelee siellä viimeistelyä ja omaa aikaansa. Otantani näyttelyihin on tietysti suppea, mutta käsityksestä jäi sellainen että en mieli koirien missikisoista meille harrastusta.

© Jonna Mäkinen

Kaikkinensa Loimu on ollut kyllä ihan huippukoira. Siitä on kuoriutunut oikein järkevä ja monta perusasiaa osaava junnukoira. Välillä olen potenut syyllisyyttä siitä, ettei se osaa jo enempää. Toisaalta siihen panostaminen viime talvena vei mehuja aikalailla, kun silloin kaikki tuntui niin vaikealta ja Loimu vain räjähteli. Kesästä eteenpäin treenaaminen sen kanssa ei ole ollut raskasta, vaan oikeasti tosi kivaa ja helppoa! Sitä voi pitää irti ja se on tosi sitoutunut yhteistyöhön. Nyt vain kiritään tehtäviä ja taitoja kiinni, niin päästään ensi kesänä tokoilemaan ihan oikeasti. Samaa tahtia voisin myös lopettaa tähän mennessä tehdyn työn vähättelyn.

Syksyllä kesän tekemisaktiivuus ja unista tinkiminen alkoi taas näkyä hienoisena uupumisena. Tai luulin sitä väsymykseksi, mutta teinkin positiivisen raskaustestin joka selitti olotilan. Samalla havahduin että Savuhan oli lakannut hyppäämästä minua vasten. Se tiesi taas ennen minua raskaudestani. Ja ilahduin siitä. Ehdin prosessoida ja suunnitella opintojen ja työasioiden uudelleen järjestelyä. Olin valmistautunut kertomaan raskaudesta ihan pian kaikille, kunnes viikkojen jälkeen tuli se aamu kun vatsaa viilsi ja veri valui reisiä pitkin juostessani alakertaan vessaan. Niin pumpulissa olen onnistunut elämään, että tätä aiemmat kaksi raskauttani olivat päättyneet onnellisesti synnytykseen. (No oli tässä välissä yksi aiempi keskenmeno mutta niin varhaisessa vaiheessa etten ehtinyt edes sisäistää koko raskautta.)  

Tämä raskaus meni kesken. Enkä oikeastaan ennalta edes arvannut, miltä se tuntuisi niin fyysisesti kuin henkisesti. Eihän tästä voi edes kertoa kenellekään, kun ei melkein kukaan tiennyt. Pitäisivät naurettavana, kun lapsia kuitenkin on jo ja blaa blaa. Nyt useampi kuukausi myöhemmin kirjoittaminen on kuitenkin osa prosessia ja tuntuu tosi tärkeältä raapustaa nämä ylös. Makasin kaksi päivää sängyssä koska teki oikeasti aika kipeää. Ihan hirveä sotku. Hirveän paha olo. En tietenkään tiedä miltä lapsettomuus tuntuu, mutta en myöskään ennalta arvannut miten pahasti keskenmeno viilsi ja nosti pintaan tosi kipeitä tunteita. Alkusyksyn olotilaa voisi kuvailla niin pahaksi että jos olisi osunut kohdalle vuoden takaiseen terveydentilaan niin olisin taatusti päättänyt päiväni samantien. Tänä syksynä siinä kaikessa murehtimisessa ajattelin lopulta niin, että onneksi osui juuri tähän syksyyn. Juuri siihen ajankohtaan ja niin ja noin. Vaikka niin kovasti olisin halunnut olla raskaana. Ei se auttanut lopulta muu kuin nöyrästi ristiä käsiä kaiken kiukuttelun ohella. Asiat nyt ei vaan menneet niin kuin ne ois voinut mennä. Se on elämää ja toisaalta kipu on osa kasvua.

Surkean olon myötä yöunet menivät harakoille muutenkin, joten kävin sitten öisin kuvailemassa tai ihan vaan ajelemassa ympäriisä yökuvauspaikkoja etsien. Varmaan lapsellisuuden huippu mutta yöajelut tuntuu tietynlaiselta vapaudelta. Olisin tehnyt sitä varmaan muutenkin, mutta nyt luovat ideat menivät puhtaasti pahan olon, pettymyksen ja surun prosessointiin. Siellä yöllä soramontulla istuessa kukaan ei häirinnyt kun suutuspäissäni potkin hiekkaa ja itkin. Tai toisella kertaa vain istuin ja rapsutin sylissä olevaa Savua. Satoi kaatamalla vettä, mutta ei se haitannut. Sillain meni jokunen syysyö.

Syksyyn osui kuitenkin sopivasti nuotioretkiä ja mukavia tekemisiä ystävien kanssa ja kyllä se olokin selkeni. Nyt on jotenkin ihan käsittämätöntä miten vain viikko keskenmenon jälkeen (vaikka fyysisesti kipuilin kaikkiaan kuukauden päivät) sain kasattua itseni niin että saatiin Savun kanssa tokokokeesta ykköstulos. Se vaati kyllä hirmuisesti keskittymistä ja viikolla pohdin olisiko järkevämpi kuitenkin perua. Onneksi mentiin, se oli kiva ja hyvä hetki se. Tokokoe 9/2023. 

Syksyn luetuin ja kaiken huomion ansainnut teksti oli Koiran eroahdistus 9/2023 

Muu elämä tarjoili syksyyn vastapainoksi kaikkea kivaa. Isäni riistakamerassa näkyi karhuja ja innostuin niin etten ollut paikallani pysyä. Enkä pysynytkään, kävin samantien koirien kanssa katsomassa jälkiä ja ulosteita. Myöhemmin sain vielä paikkavinkin, missä karhut voisi potentiaalisesti nähdä. No hämäränä perjantai-iltana seikkailimme Savun kanssa metsäautotiellä pellon laitaan. Ja ai hemmetti. Siellä ne olivat. Kaksi karhua. Ehkä sata metriä etäisyyttä. Ne nousivat katsomaan ja kävelivät pois. Seisoimme Savun kanssa ihan hiljaa ja tuijotimme. Savu olisi halunnut juosta perään, minua harmitti että oli liian pimeää kuvaamiseen. Mutta ihan sama vaikkei kukaan uskoisikaan, kyllä minä tiedän mitä näin.

Seuraavana päivänä sain kyydin samalle sijainnille päivän valolla. Asetuimme hirvitornin viereen. Savu alkoi samantien nukkumaan ja minä hiirenhiljaa kyttäsin josko nallet saapuisivat pellolle uudestaan. Joo, tiedän että epätodennäköistä typerää ja vaikka mitä, mutta hyvin viihdyin kuusi tuntia keskenäni palelemassa 😂 Ei nähty karhuja, mutta useita muita eläimiä kyllä. Vielä minä otan karhusta kuvan luonnossa, en ehkä ensi vuonna mutta joskus.

Kun odotimme sinnikkäästi karhua, mutta...   

Syksy oli ulkoilua, metsää, omia treenejä koirien kanssa, vaihtelevia hoitokoiria, vakkari hoitokoiraa, kuvauksia ja lisää metsää. Metsäretket tuli kyllä tosi tarpeeseen.

Koska tykkään istua metsässä, tartuin sitten eteen tulleeseen tilaisuuteen päästä seuraamaan metsästystä. Jokunen vuosi sitten haikailin josko joskus metsästäisin itsekin, mutta ei oikein päästy isännän kanssa yhteisymmärrykseen semmosesta. Muistan myös aina vannottaa että "en minä sitä, enkä tätä, enkä tutustu, enkä kysy mitään". Niinpä niin. Sinne sitten lähdin isännän kaverin matkaan kyselemään tyhmiä ja ihmettelemään kaikkea. Ja oikeestaan teki kyllä tosi hyvää istua koko päivä toimettomana paikallaan ja jutella ihan vaan niitä näitä. Olin kyllä ajatellut että jos on ihan tyhmää nii en mene toiste ja ihan sama sitte. Kaiketi olen houkuteltavissa minne vaan jos juttuihin liittyy nuotio ja lähdin sitten riesaksi mukaan toistamiseen. Miljoonan kysymyksen jälkeen minua ei paljon tarvinnut yllyttää, kun olin merkannut kalenteriin tutkintopäivän. Ja tätä kirjoittaessa tilanne on se, että minulla on voimassa oleva metsästyskortti. Jotkut nylkemisharjoituksetkin on takana, kaikkia yllätyksiä osuu kohdalle. Kesällä en ois uskonut puoliakaan mitä tuleman pitää, mutta tämmöstä sattuu. Jää nähtäväksi etenenkö koskaan ampumarataa pidemmälle ja mihin mielenkiinto ja resurssit riittää.

Karhuintoiluni sai jatkoa vielä sen verran että kertaalleen kävin koirien kanssa yöpymässä ihan karhjen reitin vieressä. Oli kyllä niin loppusyksyä ja pakkaskelit jo, että tohtivatko nalletkin olla talviunilla. Kuitenkin kuutamokuvauksien jälkeen päätin että metsään on päästävä ja sillä sipuli. Kävin kuvausten jälkeen kotona vaihtamassa varusteita ja huikkaamassa lähdöstäni. Olkkarista tuli sillon kommentti että minut pitäisi laittaa kettingillä puuhellaan kiinni kun en muuten pysy kotona.  Semmosta huumoria meillä, kertaakaan en ole keittiössä kettinkiä vielä nähnyt. 😆

Oli ihan uskomattoman kaunis tähtitaivas ja koirat alkoivat rutiinina nukkumaan kun kytkin ne puuhun kiinni. Loimu nukkui koko yön, Savu murisi kerran jollekin. Minä olin niin väsynyt, että käskin sen jatkaa unia. Jos metsässä jokin menikin, niin ei se meitä onneksi häirinnyt.

Marraskuussa Savu pääsi kouluuni mukaan ja olikin oikein hyvä koulukoira. Studiomallinakin Savu oli niinku ois aina ollut, vaikka studiokokemuksemme on yhtä vähäistä. Oikein hauskaa oli! En ole varma onko se hyvä vai huono asia mutta minun on huomattavasti rennompi olla ja keskittyä, kun Savu on mukana. Vaikka ei meidän luokassa ole mitään pelottavaa varsinaisesti, kaikkihan on tosi kivoja tyyppejä. Oon vaan ihan hirveä jännittäjä. Katsotaan, lähteekö Savu toistekin mukaan.

Treenirintamalla päädyin loppuvuodesta vähän hengähtämään. Koehaaveet olen toistaiseksi haudannut. Toinen tokokoe meni ihan penkin alle. Sitä on vaikea kuvailla mutta on ajatukset lipsahtaa vinoon ja Savu huomaa sen, koiraa on todella vaikea enää nostaa sieltä kurjuuskuplasta ylös. Tuntuu epäreilulta että Savulla on tämmönen ohjaaja kuin minä ja että se on joutunut seisomaan vieressäni silloinkin kun en olisi itse jaksanut seistä. Kisaaminen ei kuitenkaan nyt tuo meille mitään lisäarvoa tai todellakaan lisää hyvinvointia, joten luovuin koetavoitteista. Kirjoitin syksyllä Instagramiin "Pitkään harkittin ja siihen tulokseen tulin ettei tänä vuonna enää Savun kans kisata. Ylitettiin jo itsemme, koska viime talvena tuumasin etten kisaa koko vuonna. Haluaisin kyllä ja koetulokset on yks osatavoite harrastamisessa, mutta kun oma mieli ei kestä niin se ei sitten kestä. Eikä se pelkkä jännitys haittaa, mutta kun ajatukset lähtee lipsahtamaan vinoon niin Savu huomaa sen samantien. Ja sitten se ei voi muuta kuin yrittää haukkua minulle järkeä 🤷🏻‍♀️ 

Onneksi harrastaa voi tosissaan ilman kokeitakin. Nyt on kuitenkin pakko järkiintyä ja skipata aikapaine oman kisakunnon suhteen. Siltä kantilta heitän koehaaveet hetkeks tiskiin ja keskityn treenaan vaan muuten. Toki kokeet ei ole ainoa mikä vähä pistää mielen koetukselle, vaan ainoastaan yks juttu muiden seassa. 

Harmittaako? Kyllä. 

Petyinkö itteeni? Totta hemmetissä. 

On tämäkin kai kehitystä, että viime vuonna ilmotin meidät kokeisiin, vaikka olin henkisesti muuten ihan romuna. Nyt oon huomattavasti vähemmän romuna ja just siks ajattelin himmailla. Istua vaikka metsässä ja laskea suorittajan rimaa. Mut oppia ikä kaikki. Tylsäähä se ois jos kaikki ois vaa helppoo ja kivaa."

Nyt vähän myöhemmin ei enää tee niin kipeää, etten voikaan asettaa koetavoitteita tai kilpailla - toistaiseksi, uskon tämän olevan väliaikaista. Mutta ylipäänsä olen alkanut nähdä kokeilla entistä vähemmän merkitystä. Koiran elämänlaatu ja koirasta huolehtiminen ei ole mitenkään riippuvaista koekäynneistä, eikä kisaamisesta tai kisaamattomuudesta voida vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä koirasta välittämisen/huolehtimisen kanssa. Harrastan koirieni kanssa (ja ylipäänsä pidän koiria) koska tykkään siitä. Tykkään kouluttaa, opetella kouluttamaan, keksiä erilaisia kuvaustemppuja koirilleni ja varioida niiden taitoja moniin tilanteisiin. Koesäännöt antavat jotkin raamit opeteltaville taidoille, mutta toisaalta mielikuvitukseni ja ideani opetettavissa tehtävissä eivät lopu kesken. Jatkamme toko- ja rallytreenejä normaalisti iloksemme, kuten ennenkin. Ollaanhan me löydetty mieleiset kouluttajat ja ihan huiput treenikaverit! 💪

© Jonna Mäkinen © Jonna Mäkinen

Loppuvuonna reissujalkaa vipatti taas kiitettävästi ja kalenterimerkinnät tarjosivat tähän sitten tyydytystä. Loimun kanssa vierailtiin kuvausten merkeissä Hattulassa. Loimun paluumatka junassakin meni jo erinomaisesti ja reissu toisensa jälkeen tykkään tästä koirasta koko ajan enemmän. Joskin kuvauksia varten olemispysymistaitoja olisi syytä harjoitella lisää. Koko reissukertomus löytyy linkistä Loimun junareissu 12/2023.

Heti viikkoa myöhemmin suuntasin Savun kanssa päiväreissulle Turkuun. Sakke murunen huutaa hoilotti rautatieasemalla niinku nuori koira konsanaan. Se oli ihan oikeasti innoissaan että viiden vuoden tauon jälkeen päästäisiin kiskolle. Tiedä vaikka se olisi luullut lähtevänsä Kuopioon kasvattajaa moikkaamaan (kyllä joskus vielä mennäänkin mutta Volvolla) mutta tällä erää meidän kiskoreitti meni ihan eri suuntaan. Hyvä reissu olikin!

Jos ennen olin sitä mieltä että minä en sitten malleille enkä käytä mekkoja, niin nyt odotin ihan intoa piukassa keskiaikista mekkoa ja Turun linnassa malleilua 😂 Valoisa aika oli kovin lyhyt, että monenlaista kuvattavaa jäi toisellekin kerralle. Kiitos kivoista kuvauksista ja reissuseurasta Jonna! Mieluusti ollaan jatkossakin mallikäytössä 💙

Joulukuu onkin pääasiassa levätty koirien kanssa. Tai jotakin sinne päin tilaustöitä valmistaessa ja kuvia tehdessä, mutta säännöllisistä treeneistä on ollut taukoa. Rally-tokon jo perinteeksi muodostuneet pikkujoulutreenit oli kuitenkin taas kaiken puuhan arvoiset. Treeneistä tosin teen oman raporttinsa vaikka joulu menikin jo.

Tämän vuoden kuutamokuvaukset ovat viimein purkissa, mutta projekti ansaitsee ihan oman postauksensa. Sanottakoon että villeimmät ideat tulevat siinä pikkujoulujen jälkeen kolmen aikaan yöllä. 

Olihan tuossa vuodessa taas kaikenlaista. Opettavaista, tekevää, menevää, kipeää ja toisaalta lohdullista. Tulin saman vuoden aikana kolmeen kertaan tädiksi, eli lapsilla on nyt kolme kappaletta saman vuoden serkkuja. Niin onnellinen siskojen ja veljen puolesta! 

Sain haluamani opiskelupaikan, oli monta hyvää reissua, onnistuneita yhteistöitä, lukuisia kohtaamisia, uskalsin yrittää sitä ja tätä enkä edes pahasti kompastellut. Ja kaikki se mitä mokailin ja tötöilin, kuuluu elämään ja selvisin niistä. Retkeilin yksin, jotaki ihan absurdia josta joskus kuvittelen etten voisi ja pystyisi. Kun viime vuonna kirjoitin tänne varovasti siitä etten voi kovin hyvin, niin tänä vuonna voin onneksi kertoa ihan muuta. 

En ehkä vielä ole ihan se sama vanha tyyppi mitä olin ennen terveysmurheita, mutta jotain sinne päin.  Tänä vuonna en pelkästään jäänyt henkiin, vaan halusin elää. Olen saanut elämäniloni ja -haluni siinä määrin takaisin, että tätä voi pitää erävoittona.

Onnekas ja onnellinen. Kaikesta siitä mitä on ja on olematta. Sillain kuvailisin lopputulemaa. Ensi vuoteen taas vähän vahvempana ja fiksumpana, mutta omana ittenä kuitenkin.

Meidän jengi toivottaa lukijoille erinomaista Uutta Vuotta 2024!

Koirakulut 2992,07 €

Vuosi on loppusuoralla ja suunnitellut kulut menneisyyttä. Oletamme ja toivomme siis että loppuvuodelle ei osu yllättäviä hankintoja tai eläinlääkärikuluja ja siten uskallan julkaista tämän vuoden kuluraportin. On tämän vuoden summa vähemmän kuin viime vuonna, mutta silti melko suuri summa! Vähempikin olisi riittänyt.

Harrastukset 1224,6 €

Kolmen seuran jäsenmaksut (kahdesta erosin nyt kun ei jouda joka paikassa ravata), vuoden lisenssi (kertalisenssikin ois riittänyt), valkut, leirit, taipparit, näyttelyt, koemaksut ja smartDOG testi. Osu monta kertaluontoista kulua samalle vuodelle kuten taipparit, smartDOG ja näyttelykäynti. Utelias luonne 😄

Terveys 1147,06 €

Pari käyntikertaa koirahierojalla ja Savun yllättävä silmätulehdus. Kummankin koiran rokotukset, Loimun terveystarkit ja loppuvuonna molempien koirien hammashuolto. Menihän siinä vaikka ilman terveysmurheita säästyttiin melko hyvin.

Ruoka 456,16 €

Tähän kului nyt enemmän kuin viime vuonna. Joskin tein treeninameja itse nyt vähemmän. Oikeastaan instaseuraajan (kiitos!) suosittelemat Koiramo treenimakkarat on olleet tosi käypiä myös kriittisen "minä en sitten sitä tätä" minunkin mielestäni. Kelpo vaihtoehto sisäelimille jos ei ehdi kokkailla tai jos säilyvyys pitää taata myös kesähelteillä. Noin muuten koirat söivät saatua hirvenroipetta, puoleen hintaan löytynyttä lammasta, ylämaan karjan luita ja nappulaa. Edellisvuoden toriostos nappulat loppuivat ja siirryimme paremman puutteessa käyttämään Alvarin nappuloita. Ollaan oltu tyytyväisiä Ötökkään ja Vakaaseen.

Ruokakuluihin vaikuttaa paitsi se mitä koira syö, myös se mikä koira on kyseessä. Meidän koirat ovat kastroitu uros 19 kg ja nuori narttu 9kg eli kohtuullisen pienet koirat. Ruokamäärä päivittäin ei siis ole kovin iso, etenkin jos meiltä ihmisiltä jää yli jotain koirille sopivaa. Ruokakuluja ei siis suoraan voi verrata toisten koirien ruokakuluihin eivätkä ruokakulut ole sinänsä säästökohde: ilman ruokaa koiraa ei voi jättää.

Varuste 198,9 €

Ostin meille hyppyesteet joita käytettiin kesällä pari kertaa kunnes kiinnikkeet hukkuivat. Odottavat korjausta ensi kesään ja ehkä sitä olisi taas voinut kahdesti harkita mikä on käyttöaste varmasti. Kaverilta ostin koirille Kainpon kahden koiran vetoliinan ja se oli hyvä ostos se! Vielä koittaa ne päivät, kun pääsen iltaisin juoksemaan aina kun haluan. Samoihin kuluihin on laskettu myös Loimulle ostetut vetovaljaat.

Ensi vuoden kulut ovat todennäköisesti pienemmät, ellei tapahdu jotakin katastrofia. Toistaiseksi en aio kisata, joten se laskee kuluja automaattisesti. Johonkin valkkuun yritämme päästä ja koiraleirejä odotan innolla. Kenties ensi vuonna aktivoidun taas maistuvien treeninamien tekemisessä, koska kyllähän koirien ilme loistaa kun palkkana on sisäelimiä. 😁

Laskiko joku lukijoista koiraan meneviä kuluja? Kysyttävää aiheesta?

Loimun SmartDog Kognitio testi

Loimu kävi smartDog kognitio testissä heti 2v synttäreidensä jälkeen. Samalla annettiin panoksemme suomalaiseen koiratutkimukseen. Osa tuloksista yllätti itseni, vaikka Loimu itse käyttäytyi testissä pitkälti kuten odotin. Tässä nyt suora kopio Loimun tuloksista ja lopussa omia kommentteja ja ajatuksia.

"KOKONAISARVIO TESTIN PERUSTEELLA 

Testin alussa Loimu suhtautui uuteen testaajaan avoimen ystävällisesti, ja se tutustui myös vauhdikkaasti uuteen tilaan. Loimu oli erittäin hyvin motivoitunut koko testin ajan ja se keskittyi myös hyvin tehtäviin. Sylinteritestissä Loimu osoitti kohtuullisen hyvää itsehillintää. Ihmisen eleiden lukukyky ei ollut testissä Loimun vahvuus, eikä se ole niillä johdettavissa harhaan (huijaus -osio). Parhaiten koira ymmärsi käsieleen, jossa keho kääntyy mukana. Tilaan liittyvä ongelmanratkaisu, V-aita, oli Loimulle helppo ja koira ratkaisi myös loogisen päättelyn tehtävän, joka on testin vaikein. Mahdottomassa tehtävässä Loimu oli enemmän ihmiseen tukeutuva ongelmanratkaisija, mutta sillä oli käytössä myös itsenäinen ongelmanratkaisustrategia. Loimu muisti kaksi toistoa (neljästä) muistitehtävästä oikein, mikä on keskiarvoinen suoritus. Muistitehtävässä odottaessaan Loimu äänteli ja oli levoton. Loimu painoi namikonetta sosiaalisen oppimisen tehtävässä kerran, mutta se saattoi painaa enemmänkin vahingossa. Selkeää todistetta ei sosiaalisesta oppimisesta nähty. Loimu teki kaikissa tehtävissä ratkaisut erittäin nopeasti ja se oli kaikessa tekemisessään hyvin nopea koira. Testin aikana Loimu käyttäytyy vilkkaan koiran tavoin. 

YKSITTÄISET OSA-ALUEET ITSEHILLINTÄ 

Itsehillintä on ominaisuus, joka on arkipäivässä hyödyllinen monella tavalla. Optimaalinen suoritus ongelmanratkaisussa tehdään usein kohtuullisen matalassa vireessä, kun taas liian kiihtynyt, tai passiivinen mielentila heikentää suoritusta. Itsehillintä on tärkeä ominaisuus luonnossa elävälle eläimelle ja se on myös osittain periytyvä ominaisuus. Hyvä itsehillintä on tärkeä myös koiran arkipäivässä sekä koulutuksessa. Koiran kyky hillitä ensimmäinen tunnereaktio helpottaa koiran hallintaa arkipäivän tilanteissa. Koira, joka kykenee kontrolloimaan omia impulssejaan, kykenee todennäköisesti paremmin esim. pitkäjänteiseen yhteistyöhön, kuin koira, jonka on vaikea kontrolloida omia mielihalujaan. Esimerkiksi laumassa metsästäminen vaatii susilta tarkkaa koordinoitua yhteistyötä, jossa yksilön on pidäteltävä suurtakin halua rynnätä liikkeelle, jotta metsästys onnistuisi. Toisaalta olemme tarkoituksella jalostaneet rotuja, joissa haluamme koiran reagoivan nopeasti esim. saaliseläimen liikkeeseen tai uhkaan. Tällaisia ovat monet metsästyskoirat ja työkoirarodut, ja usein koira, jolla on jonkin verran impulsiivisuutta saattaa olla erinomainen harrastuskoira – toisinaan arki koiran kanssa saattaa olla haastavaa, riippuen koiran muista ominaisuuksista. Hyvin impulsiivinen koira saattaa olla hyvä harrastus ja kilpakoira lyhyehköihin suorituksiin, mutta pitkissä työtehtävissä, jotka vaativat keskittymistä ja rauhoittumista, impulsiivisuus saattaa tuoda haasteita – ei kuitenkaan aina. Impulsiivinen koira kiihtyy helposti, ja voi täten havainnoida puutteellisesti informaatiota ympäristöstä, ja esim. käsillä olevasta tehtävästä. Impulsiivinen koira myös helposti innostuu asioista, ja sen vire nousee helposti, mikä on etu koulutuksessa. Impulsiivisuutta mitattiin testissä sylinteritestillä ja toisinaan impulsiivisuus ilmenee myös V-aita testissä. Sylinteritestissä koira opetettiin ensin syömään makupala päistä, ja sen jälkeen tilanne muuttui siten, että koira saikin nähdä palkkion. Hyvän itsehillinnän omaava koira pysyttelee pääasiassa juuri oppimassaan tavassa saada palkkio, kun taas koira, jonka on vaikea vastustaa impulsseja, innostuu helposti nähdessään palkkion ja pyrkii siihen käsiksi suorinta tietä lasin läpi. Impulsiivisuus näyttää olevan koiralla voimakkaasti periytyvä ominaisuus. Tällä hetkellä ei ole olemassa yhtä testiä, joka luotettavasti toisi monitahoisen impulsiivisuuden kaikki puolet esille. smartDOG testissä käytetään sylinteritestiä, jonka etuina on lyhyt kesto ja soveltuvuus kaikille roduille. Sitä on käytetty tutkimuksissa useille eläinlajeille, koira mukaan luettuna, mutta sen soveltuvuudesta keskustellaan edelleen. Sylinteritesti ei aina kerro koko kuvaa koiran impulsiivisuudesta ja testissä tulee helpoimmin esiin voimakas, yhden tyyppinen impulsiivisuus, joka on usein yhteydessä koiran kiihtymykseen, aktiivisuuteen sekä myös rohkeuteen. Sylinteritestin tulos voi kertoa erityisesti juuri sen hetkisestä tunnetilasta. Esimerkiksi pelokkuus tekee koiran aina varovaiseksi, ja se hillitsee itsensä juuri sillä hetkellä. Impulsiivisuus on monitahoinen ominaisuus, niin ihmisellä kuin koirallakin. 

KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Loimulla oli hyvä itsehillintä ja impulssikontrolli sylinteritestissä. Sylinteritestissä koira toimii suurelta osin siten, kuin se juuri oppi edellisessä osiossa, (nami otetaan avoimesta päästä) eikä palkkio näköärsykkeenä häirinnyt koiraa ensimmäisten yritysten jälkeen. Aikaisemmissa tutkimuksissa koirilla sylinteritestin onnistumisprosentti on ollut keskimäärin 79% ja susilla 77% - Loimulla tämä oli 70%. 

ELEET 

Eleiden lukukyky – osiossa testattiin miten hyvin koira löytää palkkion ihmisen eleiden vihjeen avulla. Koirien on yleisesti havaittu olemaan erinomaisia ihmisen eleiden lukijoita, jopa parempia kuin simpanssi, mutta tämä ominaisuus vaihtelee paljon koirien välillä. Ihmisen kommunikaation ymmärtämiseen ei aikaisempien tutkimusten mukaan vaikuta paljoakaan oppiminen tai intensiivinen koulutus, vaan se on kohtuullisen pysyvä ja periytyvä ominaisuus, mutta tästä tarvitaan lisää tutkimuksia. Iälläkään ei ole havaittu olevan suurta vaikutusta eleiden lukukykyyn, ja jo kuusi viikkoisten pentujen on havaittu löytävän hyvin ruoan ihmisen vihjeen avulla. Eri rodut eroavat toisistaan siinä, miten hyviä ne ovat lukemaan ihmisen eleitä, ja ihmisen kanssa tiiviiseen yhteistyöhön jalostettujen rotujen on havaittu olevan keskimääräistä parempia lukemaan ihmisen eleitä. Tästä tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimusta, koska rotujen välisiä eroja ei ole tutkittu kunnolla. Ihmisen eleiden ymmärtäminen näyttää olevan myös voimakkaasti periytyvä ominaisuus koiralla. 

KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Ihmisen eleiden lukukyky ei ollut testissä Loimun vahvuus, koira sai keskimäärin 53 % oikein. Parhaiten Loimu ymmärsi kädellä osoituksen, jossa keho kääntyy mukana. Loimu sai tästä osiosta 100% oikein. 

ONGELMANRATKAISU - V-AITA 

V-aita tehtävässä koiran oli ratkaistava spatiaalinen eli tilaan liittyvä ongelma, V-aidan sisälle laitettiin ruokaa ja koiran on tajuttava, että menemällä poispäin palkkiosta, koiran on mahdollista saavuttaa se. Tehtävä mittaa paitsi ongelmanratkaisun nopeutta, myös ongelmanratkaisutapaa ja itsehillintää. Näkyvä ruoka lähellä on houkutteleva, ja vaatii itsehillintää edetä ruoasta poispäin. Testi mittaa samalla myös ongelmanratkaisutapaa - koira voi myös tässä tehtävässä keskittyä pyytämään apua ohjaajalta, sen sijaan että ratkaisisi sen itse. Aikaisempien tutkimusten mukaan koirat ratkaisevat tehtävän keskimäärin n. 20—40 sekunnissa. Ongelmanratkaisukykyyn vaikuttaa aina myös aikaisempi kokemus ja oppiminen. 

KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Loimu ratkaisi tehtävän huippunopeassa ajassa 3 sekunnissa. Koiraa ei häirinnyt näkyvillä oleva ruoka, vaan se ymmärsi nopeasti edetä poispäin palkkiosta ensin sen saadakseen. Koira ratkaisi tehtävän itsenäisesti eikä se pyytänyt apua ihmiseltä. 

ONGELMANRATKAISU - MAHDOTON TEHTÄVÄ 

Mahdottomassa tehtävässä testataan koiran ongelmanratkaisun strategiaa – itsenäinen vaiko ohjaajalta apua pyytävä. Tehtävä on aluksi helppo, mutta muuttuu lopulta mahdottomaksi ratkaista. Koiran tapaa ratkaista ongelma tarkkaillaan kahden minuutin ajan. Molemmat tavat ratkaista ongelma ovat hyviä, ja riippuukin lähinnä koiran käyttötarkoituksesta, kumpi tapa on parempi omistajan mielestä. Pääosin itsenäiseen työskentelyyn tulevan koiran olisi hyvä pyrkiä itsenäisesti ongelman ratkaisuun. Apua pyytävä strategia on erinomainen silloin, kun koiralta vaaditaan ohjattavuutta ja sitä, että se ongelmatilanteen kohdatessaan turvautuu ohjaajaan mieluummin kuin toimii itsenäisesti. Ihmiseen kohdistettu katse kertoo myös koiran yhteistyöhalukkuudesta. Koulutuksella pystytään vaikuttamaan jonkin verran ongelmanratkaisu -strategiaan, esim. koiralla pystytään vahvistamaan ohjaajan apuun luottavaa strategiaa, tekemällä yhteistyö ihmisen kanssa kannattavaksi. Ominaisuus on kuitenkin periytyvä ja eroaa paljon rotujen välillä. Mikäli koira hylkää rasian pitkäksi aikaa, kertoo se joko siitä, ettei rasiassa oleva palkkio ole tavoittelemisen arvoinen koiran näkökulmasta (ei jaksa ponnistella sen eteen paljonkaan), tai että muut asiat kiinnostavat enemmän. Toisinaan koira tulee tehtävässä epävarmaksi, ja hylkää rasian lähtien tekemään haistelua sijaistoimintona, vaikka tila ei muuten kiinnostaisikaan koiraa. 

KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Loimu pyrki ratkaisemaan mahdottoman tehtävän enimmäkseen ihmisiltä apua pyytäen (45%). Koiralla oli kuitenkin molemmat 5 ongelmanratkaisustrategiat käytössä, sillä se pyrki myös ensin itsenäiseen ratkaisuun (18%). 38 % koira tekee muuta. 

LOOGINEN PÄÄTTELY Tämä tehtävä osio sisältää testin vaikeimman tehtävän. Loogisen päättelyn tehtävässä koiran on pääteltävä tyhjän astian perusteella palkkion sijainti (negaation kautta). Tämä on erittäin haastava tehtävä koiralle. Koiran omaa päättelykykyä vaikeuttaa koiran herkkyys ohjaajan eleille ja kommunikoinnille – eli tässä tehtävässä testaajan viimeksi koskettama astia saattaa olla koiralle houkuttelevin, vaikka se on tyhjä. Vain noin 39% koirista ymmärtää tehtävän. 

KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Loimu ymmärsi selvästi loogisen päättelyn tehtävän. Se tarkoittaa, että koirasi ymmärsi ongelman ja ilmiön sen takana. Koirasta riippuen, saattaa olla, että tällainen koira turhautuu helppoihin harjoituksiin. Koira saattaa myös oppia keskimääräistä nopeammin. 

VIHJE VAI OMA PÄÄTTELY (HUIJAUS) Toiset koirat luottavat ihmisen vihjeisiin ja eleisiin suunnattomasti, ja muisti vs osoitus - tehtävä mittaa tätä. Testaaja vihjaa koiralle namin ”väärän” sijainnin. Tässä vaikuttaa osittain koulutus. 

KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Loimua ei hämätty tässä tehtävässä ”väärillä” testaajan vihjeillä, vaan se päätteli itse näkemänsä perusteella missä palkkio on, eikä antanut osoitusten häiritä. Suurin osa koirista ei seuraa testaajan väärää vihjettä, vaan menee sinne, minne namin näki menevän. 

MUISTI 

Muistin kesto -tehtävässä koiran täytyy muistaa tarkalleen kohteen sijainti lähellä toisiaan sijaitsevasta kolmesta astiasta minuuttien odottelun jälkeen. Muisti- tehtävässä pisin aikaviive oli 2min 30s – käytännössä koiran muisti on paljon pidempi kuin tämä, ja se saattaa muistaa useita kuukausia, jopa vuosia tiettyjä asioita ja paikkoja – näin pitkiä viiveitä on vain hankala testata testiolosuhteissa, ja siksi vaikeus tehtävässä luotiin kolmella samankaltaisella muistipaikalla. Tehtävä on vaikea, koska samanlaisia astioita on 6 kolme ja ne ovat lähellä toisiaan. Koiran odotuksen kärsivällisyys tai kärsimättömyys saattaa myös vaikuttaa muistamiseen, ja monesti koiran kärsimätön ja levoton odotus ei edistä muistamista. Testissä muistitulokseen vaikuttaa myös koiran vireys, tunnetila ja motivaatio muistettavaa asiaa kohtaan - se saattaa siis vaihdella samalla koiralla eri päivinä. Koiran näköyhteys peitettiin – tämä siksi, että mikäli koira pitää katsekontaktin astiaan kokoajan, tehtävä ei mittaakaan muistia, joka tarkoittaa asian palauttamista uudelleen mieleen. Testissä oikein muistaminen vaatii, että koira käsittelee spatiaalista tietoa (oikean purkin sijainti), painaa sen mieleensä, sekä noutaa tiedon tietyn aika viiveen jälkeen. 

KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Loimu muisti oikein kaksi (1min30s, 2min30s) aikaa neljästä (1min, 1min30s, 2min ja 2min 30s) mikä on suunnilleen keskimääräinen suoritus tässä tehtävässä. Odottamisen aikana Loimu ääntelee paljon ja on levoton. 

SOSIAALINEN OPPIMINEN 

Koirat pystyvät oppimaan toisiltaan ja myös ihmiseltä. Tällaista toisen käyttäytymisen seuraamista ja sen matkimista kutsutaan nimellä sosiaalinen oppiminen, ja vaikka se on eläimillä yleinen oppimistapa, käytetään sitä harvoin hyväksi esim. koiran koulutuksessa. Esim. ”Do as I do” koulutustapa pohjautuu ihmisen käyttäytymisen matkimiseen. Tässä testissä koiran spontaania mallista matkimista testattiin laitteella, jossa testaaja näytti ensin viisi kertaa tavan, miten ruoka saadaan laitteesta ulos, ja sen jälkeen koira sai 3 min aikaa puuhastella laitteen kanssa. Tutkimusten mukaan jo 8vk ikäiset pennut pystyvät matkimaan ihmistä. Monesti tässä tehtävässä koira keskittyy pyytämään apua, sen sijaan että se itse lähtisi painelemaan nappuloita. Toisinaan koira kiihtyy, ja haluaa vain hajottaa koneen. 

KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Sosiaalisen oppimisen tehtävässä Loimu painoi oikeaa nappia, mutta se osui nappiin enemmänkin vahingossa kokeiltuaan ensin paljon muuta. Se, että koira yrittää ylipäätään selvittää tehtävää, kertoo paljon myös koiran luonteesta: koiralla oli halua selvittää, miten namit saadaan sekä rohkeutta manipuloida laitetta. Selkeää mallioppimista ei nähty. 

AKTIIVISUUS

Koiran aktiivisuus mitattiin testissä FitBark aktiivisuusmittarilla, joka antaa minuuttikohtaisen aktiivisuuden keskiarvon. Koiran aktiivisuus mitattiin keskiarvona koko 7 testissä oloajan. Testattujen koirien välillä on paljon eroa siinä, miten aktiivisia ne ovat testissä. Aktiivisuus käyttäytymisominaisuutena on yleensä hyvin voimakkaasti periytyvä ominaisuus, mutta se voi vaihdella paljon tilannekohtaisesti. Esim. vilkaskin koira saattaa olla hyvin rauhallinen uudessa tilanteessa, mikäli se kokee tilanteen pelottavana tai mikäli se rauhoittuu keskittymään tehtäviin. 

KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Koirasi FitBark aktiivisuus testissä oli 51.

SUHTAUTUMINEN VIERAASEEN IHMISEEN – ARKUUS-ROHKEUS 

Suhtautuminen vieraaseen ihmiseen, eli sosiaalisuus/ystävällisyys-persoonallisuuspiirre, vaihtelee paljon koirien välillä. Sosiaalisuuteen vaikuttaa sekä geenit eli perimä, että koiran kokemukset koko elinajan aikana. Perimän lisäksi erityisen suuri painoarvo on koiran pentuajan kokemuksilla, niin positiivisilla kuin negatiivisilla. Rodut vaihtelevat paljon sosiaalisuudessaan, ja olemme jalostaneet rotuja, joista joissakin pääosin yksilöt suhtautuvat vieraisiin ihmisiin avoimen ystävällisesti, kun taas toisissa roduissa suhtautuminen on pääosin varauksellista, jopa pelokasta. Testin alussa katsottiin koiran ensisijaista reaktiota ja suhtautumista sille vieraaseen testaajaan. 

KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Loimu suhtautui testin alussa vieraaseen ihmiseen ystävällisesti ja avoimesti – koira oli testissä avoin ja sosiaalinen vieraita ihmisiä kohtaan. 

TILAAN TUTUSTUMINEN - ARKUUS-ROHKEUS Testissä tulee esille paitsi koiran aktiivisuus (FitBark), myös koiran uteliaisuus sekä rohkeus uuteen tilaan tutustuttaessa. Mikäli koiraa tilanne pelottaa, se saattaa pysytellä testin alussa mielellään lähellä omistajaa ja on passiivinen. Tällöin koiran sen esim. kotioloissa näkyvä aktiivisuus ei tule näkyviin testissä, ja käytös kertoo, että koiraa aluksi jännittää uusi tilanne. 

KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Loimu oli erittäin aktiivinen testin alussa, ja irti päästessään tutustui juosten koko huoneeseen."

Loimu oli testissä oma itsensä, pikkuisen vauhdikas täysiiiiiii ja jos ei saanut olla vauhdikas niin superäänekäs. Loimu oli todella motivoitunut tekemiseen, mutta odottelut se pääasiassa haukkui. Näin Loimu tekee arjessakin, jos se ei voi purkaa innostustaan tai turhaumaansa muuten. Esimerkiksi mahdottomassa tehtävässä Loimu oli vapaana ja selvästi turhautui --> se oli ihan hiljaa ja lähti vain juoksemaan ympäriinsä ja kierimään matolle. Tämän jälkeen se palasi tehtävälle.

Yllätyin erityisesti siitä että Loimu keskittyi vaikeaan loogisen päättelyn tehtävään ja ymmärsi sen! Näin tavan tallaajan silmään vilkas koira ei aina näyttäydy kovin älykkäänä, mutta onhan se! 

Loimun keskittymistä haittasi varmasti se että minun pitäessäni sitä valjaista kiinni se turhautui ja keskittyi pääasiassa haukkumaan. Olen kuitenkin sikäli aivan tyytyväinen testiin, että Loimu on juurikin niin vilkas ja vielä vähän fiksumpi kuin mitä kuvittelin.

Ostin pääsyn myös SmartDogin tietokantaan, jossa pääsin vertailemaan Loimun tuloksia islanninlammaskoirien ja kaikkien koirien keskiarvoon. Loimu on, no, ihan oikeasti aktiivinen. Ja vilkas, kansankielisesti. En siis ole vain kuvitellut näin, vaan tilastollisestikin Loimu on vähän vilpertti. 

Testikokemus oli hyvä ja tulen jatkossakin käyttämään koirani nimenomaan SmartDogin testeissä (Savukin on käynyt aikanaan pienessä persoonallisuusarviossa). Investoin rahan mieluummin suomalaiseen tutkimukseen ja tutkittuun tietoon perustuvaan koiran ominaisuuksien testaamiseen, kuin mutuun perustuviin historian kaikuihin. Minulle on myös erittäin tärkeää, ettei testatessa koiraa pelotella vaan testi tehdään nimenomaan palkintoja käyttäen (Loimu suosittelee keitettyjä hirven kappaleita). Toisaalta haluan koirastani myös jonkun asiantuntijan arvion pelkästään oman mutun ja näkemyksen lisäksi. Meistä useimmat kokevat sen oman koiran olevan kaikista eniten sitä ja tätä, koska perustamme käsityksemme yksittäisestä koirasta lähinnä siihen mitä olemme kokeneet koirien kanssa aiemmin.

Sekavat esimerkkini ovat taattua tajunnanvirtalaatua.

No mutta, nyt on Loimusta taas lisää mustaa valkoisella dataa.  On se mussukka 💛

Loimun junareissu

© Erja Valli

"Rogerille yökylään". Niin luki kalenterissa, kunnes alkoi vähän naurattaa ja raapustin ruutuun lisätiedon että Roger on collie. Minulla on tapana kirjata koiramenot koirien nimillä (menee aina vähän kauemmin oppia ihmisten nimet 😂) ja silloin tällöin pieni lisätieto on paikallaan että minne ja miksi käytännössä olen menossa.

Nyt meillä oli kuitenkin ohjelmassa junaretki Loimun kanssa Hattulaan (jota ensin Hämeenlinnaksikin kutsuin) ja teemana niin työ-, hupi- kuin koulutehtäväkuvaukset. Oli intensiivistä ja rentoa. 💛

Kuten arvelinkin, ei Tampereen rautatieasemalla hengailu ollut ihan meidän vahvuutemme. Sisätiloissa Loimu teputti reippain askelin mukanani ja haukahti ainoastaan toiselle koiralle. Ulkona hälinää oli kuitenkin vielä enemmän joka suunnassa, joten tunnin istuskelu naminheittopelien kanssa oli ihan paikallaan. "Ettäs kehtasivat soittaa pilliä" ulvoi Loimu kun huoltoauto ilmoitti tulostaan väenpaljoudessa. Koiran mielestä auto oli väärässä paikassa.

Junassa Loimu jatkoi levotonta oloaan. Se olisi halunnut sännätä joka paikkaan ja tyytyi sitten turhautuneena olemaan sylissäni. Ihan hiljaakaan Loimu ei kyennyt olemaan, mutta vähemmällä mölyämisellä selvittiin kuin mihin olin varautunut. Kyllähän sitä aina julkisiin mahtuu yhtä ja toista matkustajasorttia, jos haluaa taittaa matkaa omassa rauhassa, valinta on silloin yksityisautoilu.

Alle tunnin matka oli ensireissuksi just sopiva, ei ehtinyt ihan palaa käpy minulla, Loimulla tai kanssamatkustajilla - tai sitten viimeisimmät näyttelivät roolinsa erinomaisesti. Junasta noustiin pois kohtuullisen rauhallisin fiiliksi. Loimu katseli vähän ihmeissään ympärilleen, mutta tasaista vauhtia paineli eteenpäin. Kun se huomasi Rogerin, alkoi kaksjalkaloikka ja ääntely ja sinne se paineli Rakettikettu collieherransa syliin. On kyllä oikeesti niin liikkistä, miten keväällä Loimu säikähti ja alkuun vähän pelkäsikin Rogeria. Nyt muutamien tapaamisten jälkeen Loimu tykkää Rogerista ja ihmisistään ihan hirmuisesti 😍

Toista tuntia metsälenkkiä koirat taittoivat juosten, me muut kävellen. Asunnon tarkastuksen jälkeen Loimu oli paukkunsa käyttänyt ja ilta menikin mukavan rauhallisesti. Tosin nukkumaanmennessä Loimu sitten kotoisasti kävi kierimässä isäntäväen sängyssä ja meinasi että nukkuukin näiden välissä. Roger oli kuitenkin katsonut sen verran pahasti, että Loimu suljettiin lopulta portin taa ja se nukkuikin vieressäni sohvalla. Loimu ei mitenkään ymmärrä että muilla ihmisillä ja koirilla voi olla jonkinlainen oman tilan tarve, vaan Loimu haluaisi olla koko ajan liimaantuneena johonkin.

Yö meni rauhallisesti ja aamusella koirat jo kirmasivat ulkona. Taajamalenkki Loimun kanssa meni vallan hyvin, kun se tietysti keskittyi vain Rogeriin.

Ensimmäisiä kuvia suunnattiin ottamaan Aulankoon. Erja olikin minua nopeampi editoija, joten suurin osa kuvista on hänen ottamiaan. Oli kyllä superkiva kuvailla kimpassa ja aina yhtä mielenkiintoista nähdä toisen teokset ja ediittinäkemykset 💛

Villi visio oli saada Loimu halaamaan Rogeria. Tehtävänkuva oli molemmille koirille ennestään tuttu ja varsin vähällä harjoittelulla siitä tuli sujuva keskinäinen temppu. Halitemppu sinällään ei ole erityisen koiraystävällinen (toisen niskaan hyppy viestii herkästi konfliktin hakua), mutta koiralähtöisesti ja koirien tunnetilaa tarkkailemalla toteutettuna tämä temppu on yksi omia lemppareitani. Pohjataidot pitää olla hyvin hanskassa ennen kuvauksia ja "jos ei helposti onnistu" niin sitten ei onnistu. Mitään temppua, mutta etenkään usean koiran temppua ei pidä jäädä vääntämään väkisin.

Halikuvauksiimme osui tietysti kunnon lumipyry ja tarkentaminen oli vähintäänkin mielenkiintoista.

© Erja Valli © Erja Valli © Erja Valli 

Korukuviakin yritettiin ottaa Loimun kanssa. Jokusia onnistuikin (olisi pitänyt vähän harjotella kontaktitemppuja) ja spämmäilen niitä myöhemmin. Suosittelen kuitenkin heti kurkkaamaan Helykoru.com koruvalikoiman, vaikka joululahjaksi!

© Erja Valli

Aulangolla ulkoilun jälkeen suuntasimme syömään ja sitten hallille treenailemaan. Loimu nuuski hallissa intensiivisesti ja kun se oli 10 min nuuskinut, oli se valmis yhteistyöhön. Vain kerran se säntäsi kesken Rogerin luo, mutta sen jälkeen sitoutuminen oli mallikasta eikä kaverinkaan kehut houkuttaneet.

Loppuun otettiin paikkisrivi. Loimun targetiksi lainattiin lasinalusta ja olikin ensimmäinen toisen koiran vieressä istuminen, kun Loimun mielentila oli aika täydellinen. Toki se oli varmaan sopivan väsynyt myös, mutta paikkistreeni tuntui nyt vaihteluksi tosi helpolta. Siinä se istui, oli hiljaa eikä haikaillut perääni. Paikkistreeneissä toki turvallisuuden tunteella on valtava vaikutus ja koen tuttujen koirien kanssa harjoittelun erityisen tärkeänä - toki harjoitella täytyy vieraidenkin koirien kanssa, mutta ympäristön luotettavuudella on iso vaikutus omaankin mielentilaan.

Hyvät treenit oli ja siitä kelpasi siirtyä työteliäämpiin kuvauksiin, joista materiaalia julkaistaan vasta myöhemmin. Lenkkijatkot lumisessa metsässä oli hyvä idea ja koirillekin pieni tuuletun kuvauksiin keskittymisen jälkeen teki oikein hyvää. Loimu ja Roger on kyllä ihan tosi saumaton match ja näiden kahden leikkejä on ilo seurailla. Huvittavan näköistä kilpajuoksusta tekee sekin, että Roger on ainakin kolme kertaa Loimua isompi 😄

 

Illalla asemalla hengailut menivät kelvollisesti, olkoonkin että juna oli aika reilusti myöhässä. Oli kuitenkin kiva nähdä että Loimun taidot riittävät jo ihan mukavasti vähän citympäänkin retkeilyyn ja kotimatkan se nukkui junassa. Uusia kuvausvisioita ja -reissuja suunnittelemaan! Kiitos vielä Erja ja Eero majoituksesta ja yhteistyöstä! 💛

© Erja Valli

Syyskuvia ja mättö

Havahduin vuosikatsausta luonnostellessani että tänne on raapustettu koekertomus viimeksi lokakuussa ja siinäpä melkein olivatkin tämän syksyn raportit. Vaan kaikkea on ollut ja ehtinyt tapahtua! Vielä on vähän tasapainossa hakemista, kun työt ja opinnot vievät valokuvaamisestani ison ajan. Omaksi iloksi tulee kuvattua lähes entiseen malliin, mutta omien kuvien käsittely viiväästyy reilusti (siis on vielä kesäkuviakin joille en ole ehtinyt tehdä mitään). Tekstiä ei tule kirjoitettua jos ei ole kuvia tueksi, mutta tätäkin kootessa huomasin käsitelleeni pääasiassa pystykuvat valmiiksi - vaikka miltei jokaisesta paikasta on myös vaakakuva.

Mutta tällä mennään! Yritin raapia huolimattomalla järjestelmällisyydelläni kasaan syksyn kohokohtia, jotka olisivat ansainneet omat blogitekstinsä kokonaa. Ja tästähän puuttuu kokonaan vaikkapa kuutamokuvaukset - ne olen toteuttanut joka kuukausi, vaikka raportointi onkin jäänyt vähemmälle.

Yhteistyökuvaukset 

Heti syyskuun alussa meillä oli kuvaajakollega Jonnan kanssa kivat yhteistyökuvaukset! Ensitöiksemme kävimme kuvaamassa kuutamon, mutta pääpaino oli erilaisissa malliharjoitteluissani. Nyt kun osa kuvista on vihdoin blogissa, voinen kertoa että parin viikon päästä kuvataan taas. 😄

Nämä kuvat ehdittiin ottaa ennen opintojeni alkua ja nyt sitä on sitten todenteolla päässyt joutunut harjoittelemaan myös mallina oloa. Olen ensisijaisesti mieluummin valokuvaaja, mutta mallina oleminen antaa paljon oivalluksia miellyttävän tilanteen luomiseen ja selkeään mallin ohjaamiseen. Opinnoistani ei kaiketi pääse läpi jos kuvaa pelkkiä koiria... 😁 Toki ehdottomasti haluan saada perusteet kuntoon myös ihmisiä kuvatessa!

    

© Jonna Mäkinen Lohtukuvat

© Jonna Mäkinen Lohtukuvat

 

© Jonna Mäkinen Lohtukuvat  

 

© Jonna Mäkinen Lohtukuvat

Vahokoski

Meillä oli tosi kiva pienen porukan nuotioretki syksyllä - käsiteltyinä kaksi kuvaa koirista 😂 Mutta halusin kirjoittaa silti! Rakastan koskia ja niiden pauhua, sitä kuunnellessa oma mieli rauhoittuu ja loppujen lopuksi saatan vaikka nukkuakin hyvin. Päiväretkellä pikkuväen kanssa koski toi tietysti oman seikkailuntuntunsa, kun ensisijainen tavoite oli pitää kaikki kuivina. Lapset säästyivät, mutta Loimu pulahti uimaan, tietysti.

Koskikuvausvisiot onnistuivat kohtalaisesti ja uutta yritystä en tälle syksylle sitten ehtinyt viritellä. Nyt on kuitenkin jalansijat jo tuolta paikalta tutut, joten kenties keväällä lähdetään Savun kanssa kokeilemaan uusiksi. Nämä omat kuvausprojektit ovat olleet kyllä syksyn henkireikä. Riippumatta siitä, oliko lopputulos sellainen kuin tavoittelin. Pelkkä luonnossa oleminen ja oman koiran kanssa kuvan tekeminen on ihan mahdottoman lataavaa ja inspiroivaa samaan aikaan.

 

Yökuvauksia 

Joku lukija varmasti muistaa alkuvuoden kuutamokuvaukseni. Olenkin jatkanut kuukuvausprojektia sinnikkäästi ja toistaiseksi jokainen tämän vuoden kuutamo on ikuistettu koirieni kanssa samaan kuvaan. Toki tekoäly osaisi nykyään tehdä kuut ja muut taivaankappaleet puolestani, mutta minä olen päättänyt olla vanha jäärä ja pysyä tällä tiellä. 

Revontuletkin ennätin kertaallensa nähdä, mutta ei vielä tänäkään syksynä tullut niistä kuvaa. Linnunradan kuvaamista yritimme yksin ja ystävän kanssa. Voi hyvänen aika me ajeltiin puoleksi yöksi keskelle ei mitään totemaan että taivas meni pilveen. 😂 On se harrastus sekin! Ei muuta kuin nuotioon tulet ja yöpalaa syömään, jotta jaksettiin ajaa kotio. Vielä enemmän ois harmittanut jos taivas ois ajomatkalla kirkastunut, mutta eipä kirkastunut ei.

Tekemällä oppii ja kompastelemalla muistaa paremmin mitä ei pidä tehdä. Viimeisin kuva on lokakuun täysikuuta vasten otettu. Voi hyvänen aika en kestä miten hieno mallikoira Savu on ja tuolloin osui vielä virkistävän helpot kuvausolosuhteet - ei ollut pilvistä eikä kovaa tuulta. Onnistuneiden lokakuun kuukuvien jälkeen lähdettiin vielä maastoon yöksi nukkumaan. Taivasalla, totta kai.

Tokokoe 31.10 ja kisaamattomuus

Viimesimmästä tokokokeesta ei harmillisesti ole videota. Tehtiin Savun kanssa pisteiltään vahva kakkostulos, mutta kehässä oli ihan kamalaa. Ärsyynnyin odottelualueella ulkoisista tekijöistä ja Savu sitten reagoi tähän aika voimakkaasti välttelemällä kontaktia. Kokonaisuus oli tosi tahmeaa, Savu laahasi ihan jäljessä ja haukkui. 

Kapulan pito oli silti kymppi, paikkiksessa Savu pysyi kuten piti ja viimeisessä liikkeessä (seuraaminen) se nousi lopulta omaksi itsekseen. 💙 Oli kiva nähdä että epäoptimaalisissa fiiliksissäkin ne paljon vahvistetut tehtävät kantoivat läpi. Kaukot nollattiin, tämä liike tuntuu takkuavan vähän joka kokeessa ja nyt meillä tuli pohjalle vielä umpisurkea siirtymäkin.

Ei käynyt tuolloin kuitenkaan mielessä keskeyttää, koska vaikka Savu ei vastannut sosiaaliseen palkkaan se kulki mukana kuitenkin. Vähän oli epävireistä ja tahmeaa, mutta yritin kovasti tsempata koiraa. Samalla kuitenkin tiesin, että Savu reagoi siihen omaan ärsytykseeni. Tässä sitä oppii uutta, mutta enpä olisi arvannut Savun alkavan reagoimaan niin voimakkaasti pieneen ärsytykseen tmv negatiiviseen tunteeseen. Toki vuosi sitten koetilanteessa mieleni nyrjähti sitten niin huolella etten ollut uskoa itsekään, mutta Savu tiesi. Ja nyt se kaiketi ennakoi koemaisia olosuhteita ja pieniäkin mielenliikkeitä aivan kuin katastrofia odottaen.

Tässä loppusyksyn asiaa pohdiskelleena arvoin ilmoittaisinko Savun vielä sekä tokoon että rallyyn, vai kumpaankaan. Päädyin sitten siihen, että on koiralle reilumpaa olla kisaamatta. Vaikka vuoden takaiseen verrattuna voin hyvin, on minulla taas loppuvuonna pientä turnausväsymystä. Ärsyyntyminen on sinänsä niin normaali ja helposti tapahtuva tunne, että sitä on koepäivän aikana vaikea välttää kokonaan - ei sitä tarvitsisikaan välttää jos Savu ei olisi tuommoinen terveystutka 😅

Ja on se niinkin, ettei minun mieleni kestä kisaamista. Vielä. Viime vuonnahan ajattelin etten kisaisi tänä vuonna ollenkaan. Ylitin siis jo itseni käymällä kahdessa kokeessa musertumatta jännityksen alle. Ja saatiin Savun kanssa se yksi ykköstuloskin ja meillä oli silloin ihan mahdottoman kivaa. 

Olisi paljon helpompi sanoa ja hyväksyä ettei me kisata siksi että koiralla on syy x y z. Mutta ei auta itku markkinoilla, tämmösethän ei selviä ennen kuin kisaamista kokeilee. Optimaalitilanteissa kestän jännitystä ja muuta ihan hyvin, mutta se on tullut opittua ettei muun elämän aiheuttaman kuormituksen aikana minun paikkani ole tokokokeessa.

Onneksi harrastaa voi ilman kokeitakin! Käytännössähän siis mikään ei muutu, jatkamme kuten tähänkin asti mutta viikonloppujen kalenterimerkinnöissä ei vain lue koekäyntejä. Olen kuitenkin luottavaisin mielin, että joskus pystyn taas kisaamaan mutta en usko että Savua enää vaivaan aiheella. Savu on ihan uskomattoman hieno koira ja on todella epäreilua että koe jossa minun tulisi tukea koiraa, koira joutuukin kannattelemaan ohjaajaansa. Riippumatta koetuloksista Savu on jo oman elämäntä multivalio, arkisin oikea käteni ja kuvausvisioideni luottotyyppi 💙

Loimu 2v 

Marraskuun 2. päivä Loimu täytti kaksi vuotta! 🥳 Rakettikettu on ilahduttanut meitä melkein kaksi vuotta ja ottanut paikkansa sosiaalisissa kuvioissamme. Arki Loimun kanssa on mutkatonta ja treeneissä on tänä vuonna harppailtu mukavasti.

Aina iloisen koiran kanssa on ilo harrastaa ja onpa Loimu hieman kehittynyt kuvauksiakin ajatellen. Loimun parhaita ystäviä ovat bordercollie Mitsu ja collie Roger, sekä tietysti hoitokoiramme Kida. Näitä tavatessa Loimu sekoaa ihan täysin 😂

Myöhäistä synttärionnea muille F-pentueen sisaruksille! 💛

 

Alla mielin määrin kuvia lenkkien varrelta yksin ja kavereiden kanssa. Vaikka kuvia en ole ehtinyt käsitellä tai blogiin kirjoitella, niin syksyinen luonto ja uudet tuttavuudet on tänä vuonna pitäneet fiiliksen korkealla.

Nyt rasti ruutuun ettei blogia ole jätetty kuolemaan 😄