Koirien my day

Uusi, tämän syksyn my day video koirista. Omia havaintoja sitten aiempiin videoihin on etenkin lasten kasvaminen! He eivät keskeytä treenejä ja ulkoillessa he haluavat kävellä itse. Moni asia on helpompaa kuin ennen, mutta samalla tosi haikeaa. Siitä kuitenkin yhden päivän klipit koirien arjesta lapsiperheessä.

   

Tokokoe Tampere 30.9.

Ja niin tuli se hetki että koitti koepäivä. Vaikka ajattelin ettei tänä vuonna kisata ollenkaan. Vaihdoin hiukan koetaktiikkaani ja ilmoitin Savun mukaan kaikessa hiljaisuudessa. En ole kokenut paineita että oon kertonut kokeisiin menosta ennakkoon, mutta arvelen sen kuitenkin vaikuttavan alitajuiseen jännitykseen.

Koetta edeltävä yö vietettiin Hevonkuusen retkeilymetsässä (kun siihen osui se täysikuukin ja vuorokaudessa ehtii olla sekä retkeilijä että tokoilija). Savun treenit jäivät silmätulehdussaikun ja omien terveysmurheiden vuoksi vähän vähäiselle, mutta on meillä nyt suunnilleen tokon alokasliikkeet hanskassa.

Ainoa koetavoite oli se, että mulla pysyisi jännityksestä huolimatta jokseenkin hyvä mieli. Eikä sitä syöksylaskua mielen synkkyyksiin joista ei sitten pääsisi taas kuukausiin ylös. Itse tokokokeissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta voimakas jännitys meni aiemmin vähän epäterveisiin mittoihin muun kuormituksen vuoksi. Mutta mitäpä vielä, pysyi hyvä mieli! Jännitti normaalisti, mutta oli silti varma olo että kyllä me tästä selvitään. Jos ei selvitä niin voidaan possutella miten lystätään koska tästähän me maksetaan. 😂

Hyvä fiilis oli läpi suorituksen, eikä kentällä mitää ihan yllätyksiä tapahtunut. Alla pisteet ja video. Tämä oli nyt meidän toinen ykköstulos ja kaikkien haasteiden jälkeen tuli kyllä tosi hyvä mieli.

Tuomarina Ilkka Sten

Pisteet 170p

Paikalla makaaminen ryhmässä 1min 10

Ei mainittavaa. Melkein tuli huono olo kun hengittelin ihan epänormaalin syvään.

Seuraaminen 9

Tuntui tosi kivalta ja loppua kohden vaan paremmalta! Vähän törmättiin taas täyskäännöksessä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7

Tuplakäsky ja hauhau. Savu alkoi just nuuhkia ilmaa ja ensimmäinen käskytys meni ohi. Sitten kehoitin vähän painokkaammalla äänen sävyllä ja sain haukut. Mutta jäi makaamaan.

Luoksetulo 9

Vino perusasento ja varmaan käsikin liikahti.

Noutoesineen pitäminen 10

Voi liikutus. 💙

Kauko-ohjaus 5 

Makasi ja istui. Istui silloin vasta kun olisi jo pitänyt maata takaisin. Hajut vei mennessään.

Estehyppy 8

Kuka sitä nyt mitään ohjaajan käskyjä oottaisi kun liikkuri käski jo? Savu siis ennakoi liikkeen kokonaisuudessaan.

Kokonaisvaikutus 8

Ääntä riitti, volyymi pienemmälle niin hyvä tulee.

Jäi hyvä mieli ja itsensä voittanut olo! Me uskallettiin, pää kesti ja mitään kaaosta ei tapahtunut. Lisää treeniä ja eteenpäin!

Videosta kiitos treenikaveri Nelinda Kivimäki.

Kihniö RN 16.9.

© Mira Kaipainen

Ja niin koitti syyskuun sateinen lauantaiaamu, jolloin Savu alkoi huutaa louskottaa pihamaalla innoissaan. Savu on tarkka tunnistamaan autoja ja merkitykselliset autot saavat porokoiran puolikkaan laulamaan. Harmillisesti Miran ja Rudin saapuminen pihaamme ei nyt koskenut Savua (josta koiraparka olikin erityisen pettynyt), vaan Volvon perään pakattiin Loimu. Eläkeikäinen konkari Rudi lähti Loimun seuraksi mukaan ja onneksi saatiinkin ystävän mukaan, muuten oltaisiin oltu koiranäyttelyissä vielä enemmän hukassa kuin mitä nyt oltiin.

Suuntanamme oli Kihniön Ryhmänäyttely, jonne olin Loimun ilmoittanut. En ole näyttelyissä koskaan aiemmin käynyt ja kaikki käsitykseni näyttelyistä perustuivat näkemiini videoihin ja kuulopuheisiin. Tällä saralla osaavammat kaverit ovatkin ystävällisesti vastailleet kyselytulvaani pitkin kesää. Voiko sillain ja tälläin ja mitä pitää tolloilla jotta tulee hylky ja muut sata kysymystä. Mutta onneksi on kavereita, jotka jaksaa vastailla! 

Päästiin näyttelypaikalle täydellisen syyssateen aikaan. Itselle ihan uusia asioita oli vaikka se, ettei näyttelyissä ole varsinaista ilmoittautumista paikan päällä. Sinne saavutaan, suoritetaan oma vuoro ja puuhastellaan mitä lystätään. Rokotuksia ja rekisteripapereita tarkastetaan pistokokein - meiltä ei osuttu kysymään niitäkään. Jotenkin huvittavaa että pienissä epävirallisissa mätsäreissä ollaan tällaisissa asioissa paljon tarkempia 😁 En tietenkään varsinaisia syitä toistaiseksi tiedä, miksi näyttelyissä näin, mutta aiheutti kyllä ihan aidosti hämmästystä ensikertalaiselle.

© Mira Kaipainen  © Mira Kaipainen

Asemoiduttiin vaahteran alle istuskelemaan ja hetki hetkeltä ymmärsin paremmin miksi suuri osa oli raahannut mukanaan telttoja oleskelua varten. Märkää oli, mutta siihenhän me on totuttu. Loimun oleskelut meni aika kivasti, ottaen huomioon yleisen kaaostunnelman ympäristössä. Se kuitenkin asettui jopa selälleen makaamaan maharapsutuksia varten. Reaktion siinä aiheuttivat koirat jotka näyttivät minustakin välillä siltä että pääsevät tulemaan ihan syliin asti. Ei Loimu kuitenkaan kohti syöksynyt, vaan räyhäsi omalta paikaltaan ja tasaantui nopeasti.

Siirtymät näyttelyalueella sujuivat paremmin kuin odotin. Loimu tulee mielellään syliin, kun se jo itsekin tietää että menee kuppi nurin jostakin. Ja siinä se sitten pötkötti kainalossa kun pujoteltiin lenkin jälkeen koirien ohi takaisin oman kehän laidalle. Joskushan olen pitänyt koiran sylissä kantamista ihan naurettavana juttuna, mutta kyllä vain on kätevä taito harjoitella pienen koiran kanssa! Kaiken kaikkiaan Loimu oli vallan hiljainen ja kaikki sen reaktiot ympäristöä kohtaan tulivat ihan loogisista syistä - sehän on koira, eikä sohvatyyny.

Sosialisoinnit kehän laidalla jäivät vähän vähäiseksi - enhän minä tunnista ihmisiä enkä aina edes koiria. Luulin moikkaavani tuttua ja sain kyllä vastauksen, mutta taisi sittenkin olla väärä ihminen. No toisella kertaa paremmin, ensikertalaisena sitä sählää kaikkea ja rikkoo etikettejä.

Kehään meno jännitti niin että mikään ei mennyt aamulla kurkusta alas ja olin siinä vuoroakin odotellessa edelleen niin pihalla, että onneksi Mira tiesi paremmin koska me mennään. 😂 Siinä sitten mentiin kehään muiden perässä ja tultiin pois odottelemaan yksilöarvostelujen (vai miksi niitä kutsutaan) ajaksi.

Loimu meni paljon paremmin kuin odotin! Voi hyvänen aika että oon ylpeä Rakettiketusta, kun tietää mikä työmaa tämmöset karkelotaidot on sen kanssa olleet! 😍 Olisittepa paikan päällä nähneet, mitä moodin vaihto Loimussa tapahtui, kun laitoin sille kaulapannan. Meillä on kaulapanta aina treeneissä ja Loimu meni ihan eri asetuksille: se oli töissä ja ympäristöön reagoiminen loppui kuin seinään. Se alkoi tarjota oletuskäytöksiä ja yhteistyötä ja olikin sitten kaikenkaikkiaan tosi timanttinen. Oltiin kuitenkin ekaa kertaa tuollaisessa tilanteessa, kun ei tietenkään treeneihin ole saatu järjestettyä ihan näyttelyiden tasoista hälinää.

Mitä sitä enempää kehäsuorituksesta höpöttämään, alla video koko setistä. Yllätyin siitä, että Loimu ravasi hihna löysänä ja että se lopulta oli sitä mieltä että tämä oli varmaan jokin seuraamistehtävä. Se myös seisoi, eikä ehdottanut istumista kertaakaan ja vähän tyhjän päälle jäädessään se alkoi hyppiä vasten kuten kuuluukin. Erityisen tyytyväinen oon käsittelyyn; sen häntä vispasi koko ajan ja kun tuomari oli katsonut hampaat, Loimu käsitteli kokemuksensa ravistelemalla. Hampaiden katsomista on harjoiteltu koko kesä, sillä Loimu suhtautuu aikaa kärkkäästi kaikkeen kiinni pitoon ja käsittelyyn. Toki leukakosketus ei näyttelyissä toteutunut, mutta yleisesti positiivinen asenne kuonon koskemista kohtaan kantoi läpi. 💛

Videosta kiitos serkun tyttärelle! 💕

Tuomarina oli Paavo Mattila

Tulos EH

Loimun arvostelu: "Hieman lyhyeltä vaikuttava. Hyvänlainen pää. Hyvä kaula. Sopivan vahva runko, hyvä selkälinja. Hieman avoin häntä. Hyvät raajat. Hyvä karva. Kevyet liikkeet. Miellyttävä käytös."

© Mira Kaipainen

© Mira Kaipainen

Oon tyytyväinen meidän suoriutumiseen ja tulokseenkin. Tulipahan taas yksi uusi kokemus ja oma näkemys tästäkin harrastuksesta. Kiitos matkaseurasta ja kuvista Mira!

© Mira Kaipainen

Koiran eroahdistus

Jo alkukesästä postauksissa vilahtanut australianpaimenkoira Kida on jatkanut hoitokoiran uraansa meillä. Tätä kirjoitellessa Kida on ollut meillä kaikkinensa kahdeksan viikkoa (ei aivan yhtäjaksoisesti mutta kuitenkin) ja tällä hetkellä hoidossaolo on päivähoitomuotoista. On ollut ilo olla ystävälle avuksi, vaikka koiran tilanne onkin tukala. Kida ei toistaiseksi osaa/voi olla yksin. Aina tilanne ei ole ollut näin, vaan Kidan käyttäytyminen muuttui koirakaverinsa poismentyä muutama vuosi sitten. Kyse ei siis ole siitä, ettei yksinoloja olisi aikanaan asianmukaisesti harjoiteltu.

Taustatietoa sen verran, että olen tuntenut Kidan omistajan jo vuosikausia ja tavannut Kidaakin useamman kerran ennen kuin päädyttiin tarjoutumaan sen hoitajiksi. Kida ei ollut varsinaisesti tottunut lapsiin ennen meille tuloaan, joten pidettiin kaikki vaihtoehdot avoinna. Kida kuitenkin solahti meille paremmin kuin hyvin, joten toistaiseksi se saa olla meille hoidossa niin pitkään kuin tarvis.

Eroahdistus näyttäytyy Kidalla etenkin ahdistuneena käyttäytymisenä; se stressaantuu yksinolosta voimakkaasti (läähättää, tärisee, ääntelee).  Kida reagoi havahtumalla myös jo pelkästään siihen, että laitan pitkähihaisen paidan sisällä päälleni. Jonkin asteisen reagoinnin aiheuttaa siis kaikki, mikä voisi ennakoida pois asunnosta lähtöä: avainten kilinä, repun pakkaaminen tai sanallinen vihje (kohta lähdetään, mennään ulos, mennään autoon jne.).

Teroitettakoon vielä että eroahdistus ei ole sama asia kuin tylsyys, eikä se mene ohi sillä että koiralle antaa puruluun ja jättää radion päälle.

Eroahdistusta on helppo vähätellä, kunnes se osuu omalle kohdalle. Kun tilanne onkin yhtäkkiä se, ettei koiraa voi jättää yksin ilman että koira kansankielisesti sekoaa, asunto räjähtää ja koira potentiaalisesti vahingoittuu itse, arki muuttuu väkisinkin. Suomessa ei useinkaan ole mahdollista jäädä töistä ja opinnoista paitsi, vaikka joillain aloilla etätyö onkin mahdollista. Arjesta tulee eroahdisteisen koiran kanssa helposti kuormittavaa; minne koira menee kesähelteellä kauppareissun ajaksi, kuka on koiran kanssa työpäivän ajan ja milloin tilanne on se että koira osaisi olla rennosti yksin edes vartin?

Näitä asioita oli vähän vaikea käsittää pelkästään lukemalla ja kuulemalla. Omat koirani kun jäävät yksin ihan mielellään ja ongelmitta, eivätkä kovinkaan tarkkaan seuraa missä huoneessa itse olen. On siis ollut silmiäavaava kokemus saada tutustua Kidaan paremmin. Vaikka se ei meillä joudukaan olemaan lainkaan yksin, niin ihan jo sen aktiivinen pyrkiminen ulos mukaan - jonne se pääsisi joka tapauksessa - on aivan eri luokkaa ja eri mielentilan sävyttämää kuin omilla koirillani.

Positiivisena puolena Kida on muuten ihan tosi kiva, huumorintajuinen australialainen. Rotutuntemukseni on heikohkoa, mutta kaiketi aika tyypillinen hulivi aussi. Yksinoloasioista positiivista on se, että Kida tykkää matkustaa autossa ja viihtyy siellä yksinkin. Se kykenee myös nukkumaan meillä eri huoneessa yön, kuin missä me ihmiset. Avattakoon näitä kuitenkin hiukan lisää.

Ensimmästä viikkoa meillä ollessaan Kida oli tietysti aika levoton koska uusi paikka. Se oli myös hyvin tarkka liikkeistäni ja ensimmäiset yöt se nukkui kapean portaikon ylimmällä rapulla, suoraan oven takana. Ei se tainnut kovin hyvin nukkua, mutta rauhoittui kuitenkin yöksi. Meillä koirat eivät nuku makuuhuoneessa a) isännän allergian vuoksi ja b) jotta lapset eivät yöllä vahingossa kompastuisi koiriin. Neljän yön jälkeen Kida lopulta vain saattoi minut yläkertaan ja palasi sitten itse alas. Nykyisellään se ei enää iltamyöhällä korvaansa lotkauta kun poistun yläkertaan, vaan jää rauhassa olkkariin omien koiriemme kanssa. Ei ihan itsestäänselvyys tämäkään, mutta helpottaa kokonaisuutta.

Nyt syksyllä olemme voineet liikkua lasten koirattomille menoille varsin normaalisti, sillä koiran voi jättää autoon. Olen arkiviikot pääasiassa yksin, joten minne menenkään, sinne tulevat lapset ja nyt myös Kida. Välillä Kidalla on ollut Savu seuranaan autossa, sillä ajattelin siitä olevan apua. Vaan on Kida jäänyt autoon mielellään yksinkin ja yleensä se nukkuu kun palaamme autolle. Koirattomia menoja ovat esimerkiksi lasten kerhot ja kaupassa käyminen.

Kesäaika eroahdisteisen koiran kanssa olikin sitovampaa ja ehkä jostain vinkkelistä hankalampaakin.  Helteen ja paahteen vuoksi Kidaa ei voinut jättää autoon odottelemaan, joten kaikki menemiset oli järjestettävä sen mukaan, että koira olisi mukana. Koska minulla on alle kouluikäiset lapset, joita ei voi jättää ilman aikuista, menee yksi lapsen tapaan holhottava koira ihan näppärästi mukana. Paitsi jos pitäisi käydä ruokakaupassa. Tai jos halusimme uimarannalle. Tai jäätelölle. Tai jonnekin mihin koirat eivät lähtökohtaisesti ole tervetulleita.

Kidan hoitoviikoilla prioirisoimme asiat niin, että ruokaostokset tilattiin noudettaviksi, jäätelöt ostettiin mukaan, ihmiset jotka eivät halunneet koiraa kotiinsa tulivat meille kylään ja lasten kanssa mentiin sitten vähän syrjäisemmälle rannalle jonne koiratkin voitiin ottaa mukaan. Pääsipä Kida aika moneen kyläpaikkaankin mukaan ja monesta muusta koirasta poiketen se on hurmannut meillä sekä isännän että kyläpaikoissa siskoni.

Eroahdistuksen logiikka ja koiran mielenliikkeet ovat kiinnostavia ja välillä arvaamattomia. Kida ei pysy portin takana ulkona tai sisällä. Jos menen itse portin eri puolelle, Kidalle on ihan sama onko portin korkeus 60 cm vai 110 cm. Se tulee yli samantien. Vastaavasti jos portin (tai vaikka oven) jättää auki, Kida saattaa jopa nukkua eri huoneessa jossa itse olen. Kuten nyt: kirjoitan tekstiä loppuun ruokailuhuoneen pöydän ääressä ja Kida nukkuu portti auki keittiössä.

Eroahdistuneen koiran kanssa omistaja jää helposti yksin. Tai tämä on näkemykseni sivusta seuranneena. Kaikkea turhaa kommenttia saa kuulla ihan liikaa ja parhaiten tietävät aina he joiden koiralla ei ole eroahdistusta ollutkaan. Jos Kidan eroahdistus poistuisi simsalabim rutiineilla ja toisen koiran seuralla, pitäisi sen meillä jäädä jo vallan mielellään yksin. Mutta eroahdistus ei valitettavasti toimi niin. Minun näkökulmastani eroahdistukseen tarvitaan ammattilaisen apua etenkin, jos koiralle väistämättä tulee yksinoloja. Tämän hetkinen ratkaisu on meillä ollessa välttää yksinolot niin kauan kuin on tarpeen ja mahdollista.

Ei ole eettistä jättää koiraa haukkumaan työpäivän ajaksi edes maalla. Ja tarkoitan haukkumista nyt esimerkkinä, eroahdistus voi oireilla toki muutenkin ja haukkuminen voi johtua muustaki kuin eroahdistuksesta. Upotin alle Jenny Jalosen Instagram julkaisun aiheesta. Lyhyesti: Eroahdistus on koiralle haitallista eikä niin voimakkaan stressin aiheuttaminen tietentahtoen ole eettisesti perustelua.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Jenny Jalonen (@jenny.jalonen) jakama julkaisu

Joku varmasti jo ajattelee että Kidasta on meille valtavasti riesaa ja että postauksen pointti on valittaminen. Ei pidä paikkaansa. 😁 Jos voin olla ystävilleni avuksi, niin olen avuksi mielelläni. Kotiäitiys ja yrittäjyys mahdollistavat arjen järjestelyn miten kulloinkin on tarve, joten yksi hoitokoira menee tässä oikein luontevasti. Lapset ovat kiintyneet Kidaan ja Kida lapsiin ja hoitokoirasta on koko perheelle valtavasti iloa. Pikkuväen toimesta Kidaa odotetaan tänne innolla ja siitä luovutaan joka hoitoreissun päätteeksi haikein mielin. Onnekkaasti myös luottolapsenvahtini ovat jo varsin tottuneet siihen että lasten mukana tulee yksi koirakin.

© Mira Kaipainen

 

Haluan tehdä eroahdistusongelman näkyväksi ja jakaa aiheesta tietoa sen verran kuin minulla on. Koiranomistajuus ei aina ole sitä mitä alunperin olisi toivonut ja jotkin haasteet voivat kuormittaa arkea kohtuuttomasti. Ajatelkaa, jos koira olisi työ-/opiskelupäivät hoitolassa? Se ei ole ihan ilmaista lystiä ja toisaalta koirahoitoloiden ihmisseuramahdollisuus vaihtelee. Ei välttämättä ole myöskään helppo pyytää apua eivätkä avuliaatkaan kaverit ehkä aina heti ymmärrä sitoutumista tämäntyyppiseen koiraan. Että kun on koira joka ei pysty olemaan yksin, voi pitää luksuksena sitä että koira saattaa odottaa kuitenkin vessan oven toisella puolella.

Eroahdistus laittaa omistajan puntaroimaan asioita monelta kantilta ja päätymään niihin ratkaisuihin jotka ovat mahdollisia ja vähiten haitallisia. Ei ole kahdehdittava tilanne. Hyvällä tukiverkostolla järjestyy tietysti suunnilleen mikä vain, mutta kukaan ei varmasti tällaista koiralleen toivo saati halua arkeensa lisästressiä. Meiltä Kidan kotiin on matkaa noin 40 km. Sen kun ajaa pari kertaa päivässä edestakaisin, tekee toistasataa kilometriä. Eli vaikka hoitolan voi välttää, niin ei tämäkään ihan ilmaiseksi tule. Jatkamme kuitenkin Kidan hoitopaikkana niin kauan kuin on tarve.

Ystävälle on ehdottomasti nostettava hattua. En ihan äkkiä keksi montaa ihmistä, joka tekisi näin monipuolisesti kaikkensa koiran hyvinvoinnin eteen, kuin mitä Kidan eteen on tehty. Toivon hartaasti että tilanne joskus helpottaa. 💜

Jos tätä lukee joku, joka epäilee koirallaan eroahdistusta tai jos koirallasi on jo eroahdistus niin hae ammattiapua. Eroahdistus ei ole normaalia tai koiralle hyväksi. Suomen Eläinkouluttajien sivulta löyty Kouluttajalista, josta voit etsiä oman asuinalueesi ammattilaisia.

Tsemppiä ja jaksamista jokaiselle eroahdistuskoiran omistajalle! Ette ole yksin 💜

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Kida | Arkea aussien kanssa (@sunshineaussie) jakama julkaisu

Retki Tampereelle

Melkein ajallaan ennätin kirjoittaa ihanasta kaupunkireissusta Savun kanssa! (Vaan kuvia tämä teksti odotti kuukauden päivät, mutta ei se mitään.) Oppaiksi ja seuraksi saatiin Essi ja Kida. Jätimme Volvon parkkiin ja sitten suuntasimme porukalla bussiin, kohti Ratinaa. Savu ei ole matkustanut linja-autolla yli viiteen vuoteen, mutta junnuvuosina tällaista taitoa harjoiteltiin huolellisesti. Ja niin Savu odotteli bussia rauhallisesti ja kulki bussiin takani kuten on harjoitelti. Ihan liikutti, miten hienosti ja rennosti Savu asettui bussin perässä käytävälle katselemaan ihmisiä. Vaikea kuvailla, mutta se selvästi nautti! "Täällä me siis ollaan ja tämän minä osaan", niin taitavasti Savu toisti sitä, mitä joskus vuosia sitten on viimeksi tehty.

Päiväkävelymme kaupungilla suuntasi Laukontorille, tarkoituksenamme matkata laivalla Viikinsaareen. Laiva onkin yksi niistä harvoista julkisista kulkuvälineistä, jolla Savu ei vielä ollut matkannut 😄 Väenpaljous yllätti hetkellisesti, mutta tietysti aurinkoinen sunnuntai heinäkuussa saa kaiken väen liikkeelle kesämeininkeihin. Sen verran tukalaa kulkeminen massan seassa oli, että yhtään Savua pienempää koiraa ei olisi voinut laittaa maahan kävelemään tungokseen. Päästiin kuitenkin laivaan ja koirat asettuivat lunkisti kannelle matkustamaan. Laivamatka tuntui olevan Savulle aivan peruskauraa ja voi mikä onni onkaan saada seikkailla tämän koirapersoonan kanssa.

Viikinsaaressa istahdettiin pullakahville ja sitten karattiinkin jo metsän suojiin rauhallisempiin tunnelmiin. Nyt on maalaisenkin myönnettävä että Viikinsaari oli niin viihtyisä luonnoltaa, etten olisi uskonut olevani keskellä Tamperetta! Saniaiset loivat satumaisen tunnelman, kuten vanha metsä muutenkin. Kuvailua ja hillumista koirien kanssa ei olisi millään malttanut lopettaa, mutta toki sieltä saaresta piti samana päivänä matkustaa takaisinkin.

Paluumatka laivassa oli vähän levottomampi, kun kauhean moni ohikulkija pyysi moikata tai moikkasi kysymättä koiria - päästiin laivaan viimeisten joukossa joten ei voinut valita mitään reunapaikkoja. Onneksi matka ei kauan kestänyt ja koirat pärjäsivät hienosti.

Taivas näytti kovasti siltä että vettä ropsauttaisi seuraavaksi, joten hakeuduttiin sitten Dam Barin suojiin syömään. Lenkkeily Savun kanssa kaupungilla on tosi lunkia. Maalaiskoiraa hätkähdyttävät ainoastaan hyvin läheltä menevät skuutit ja toki Savu haukkuu toiset koirat. Mutta ei siitä olisi uskonut, että vielä muutama vuosi sitten harjoiteltiin tukitaitoja remmirähjäongelmien kanssa. Kummasti ne asiat kehittyy, kun jaksaa harjoitella ja antaa koiralle mahdollisuuksien mukaan sen tarvitseman tilan ärsykkeistä.

Dam Bariin päästyämme Savu asettui samantien maaten ja nukahti. Ruoka oli maukasta ja paikka kaikkinensa viihtyisä. Palvelu oli erinomaista ja koirille tuotiin vettä ja omat namipussit. Savu nukkui niin sikeästi, ettei raaskittu sitä heti ruokien jälkeen herätellä. Mikä oiva tekosyy tilata Banana Splitsit ja kahvi jälkkäriksi - jälleen erinomaisen herkullista sapuskaa.

Pitkäksi venähtäneen herkuttelutauon jälkeen suuntasimme takaisin keskustaan. Tarkoituksena oli kuvata samalla vähän kaupunkimateriaalia kuvapankkiin (Koiratuulian Koirakuvapankki) kaupungin kaduilla, sekä ratikassa. Eipä olisi kuvaukset ja päiväreissu voineet paljon paremmin mennä! Savu ja Kida seikkailivat rentoina ja olivat ratikassakin kuin vanhat tekijät. Kyllä saa olla tyytyäväinen karvaisiin reissukamuihin. Ja tietysti suurkiitos päivästä Essille! Aika täydellistä akkujen lataamista 💙

© Essi Vuorenmaa

Hanko - Koirareissun paratiisi

Muinoin keksitty idea koirareissusta Hankoon, toteutui päähänpistosta seitsemän vuotta myöhemmin. Loimu lähti mukaan ja alkuhämmästyksensä jälkeen rauhoittui kaverin pakun kyydissä häkkiinsä. Matka sujui leppoisasti ja ensimmäinen retkikohteemme oli Tvärminnen mänty. Tähän väliin on heti kehuttava Retkipaikka sivustoa ja sovellusta, niin näppärästi löytyy milloin mitäkin paikallisia luontokohteita helposti. Joskus tuli tarinoita kirjoitettua sivustolle itsekin, mutta sittemmin kirjoitusaika on valunut ihan minimiin - ainakin toistaiseksi.

Tvärminnen mänty

Vanha mänty lepäsi hiekkadyynien vieressä pikkumatkan päässä tieltä. Joskus olen käynyt katsomassa kotoseudulla Timin mäntyä jonka ympärismitta oli varsin massiivinen. Tvärminnen mänty ei ole ihan suurimpia puita, mutta se on kasvanut hyvin persoonallisen malliseksi. Ei vaadi paljonkaan mielikuvitusta, että osaa kuvitella oksille ja runkoon asukkaita.

Luontopolkua emme kokonaan kiertäneet, vaan lähinnä hengailimme männyn lähistöllä. Maasto oli nättiä myös tihkusateella ja tänne poiketaan kyllä toistekin jos ohikulkemaan satutaan.

 

Hangossa majoituskohteemme oli Regatta hotelli. Säätiedote oli luvannut sen verran epävakaista, että ensimmäinen yö päätettiin olla hotellissa. Heti hotellin takana oli puisto, jonka läpi käveltyä saapui Hangon Vohveli kojulle. Loimu malttoi pysähtyä puistossa haistelemaan ja katselemaan uusia maisemia kohtuullisen rauhallisesti. Totta kai toiset koirat haukuttiin jos liian lähelle päädyttiin. Koiria viikonloppuun mahtuikin paljon, mutta etäisyyden kanssa pelailemalla hiljaisia ohituksia tuli suunnilleen yhtä paljon kuin äänekkäitäkin.

Loimu jäi hotelliin hienosti siksi aikaa, kun kävimme syömässä. Vilkkaassa ympäristössä seikkailu ei ole Loimun vahvuus ja koska olin itsekin uudessa paikassa, päätin liikuskella illan ilman omaa koiraa. Tämä oli ihan hyvä ratkaisu, sillä seuraavalle päivälle kaikki paikat olivat ja itselleni tuttuja ja toisaalta Loimu vaikutti aivan tyytyväiseltä saadessaan nukkua illan.

Ensimmäisenä yönä me suunnattiinkin samantien rantaan ottamaan rästiin jääneet kuutamokuvat. Täysikuu oli jo alkuviikosta, mutta kotopuolessa paksu pilviverho peitti näkymän koko yöksi. Oli pilvistä Hangossakin, mutta tunnin odottelu lopulta palkittiin. Tämmöinen harrastelu vaatii kyllä kärsivällisyyttä, etenkin mukaan raahatulta ystävältä. Siinä me katseltiin pilvistä taivasta ja minä sinnikkäästi halusin odotella josko se siitä selkiäisi. 😂

Tulliniemen luontopolku

Maittavan hotelliaamiaisen jälkeen hyvästelimme hotellin ja suuntasimme kohti Tulliniemen luontopolkua. Olin tietysti aikeissa kävellä Suomen eteläisimpään kärkeen, mutta paahtava helle ja keskipäivän aurinko, sekä tietysti järkevä reissuseura saivat mieleni muuttumaan. Tehtiin pieni kävely pitkoksilla ja meressä läträäminen oli Loimulle mieleen. Maalaisen silmään porukkaa oli aika paljon liikkeellä, mutta ilmeisesti sijainti ja aika huomioiden ihan normaali määrä. Loimu ei ollut kovinkaan kiinnostunut muista ihmisistä, mutta kyllä se koirille haukkui. Näissä tilanteissa on kyllä itsellänikin kehitettävää ja osan haukuista aiheutin kyllä ihan itse hätiköimällä ja panikoimalla. Tilanne = Loimu haukkuu kymmenen metrin päästä koiraa jota ei edes kiinnosta 😂 

Kaupungilla (ulkokuvat hiljaiselta illalta)

Iltapäivällä poikettiin tietysti paikallisille kaupoille. Liikenteessä oli myös koiria, mutta päätin silti kokella Loimun kanssa liikuskelua ja kaupassa käymistä. Olin ihan ällikällä lyöty, miten kivasti Loimu suhtautui ympäristöön kunhan vain sai haistella ja sopivissa hetkissä syödä. Liikkeisiin emme ängenneet jos siellä jo näkyi muita koiria, mutta reissukaverin kanssa kävimme vaatekaupassa. Loimu asettuili aika kivasti ja vispasi häntäänsä jokaiselle ihmiselle.

Ihan kannatuksen vuoksi oli sitten ostettava jokin vaate ja ehkä minäkin olen ansainnut yhden ehjän t-paidan. Loimun shoppailukuvat onkin otettu sovituskopissa, sinne se asettui hienosti ja oli riittävän helppoa vähän kuvailla.

Illaksi suuntasimme Nöjenin ravintolaan syömään. Koirat olivat tervetulleita ja asetuimme Loimun ja Mitsun kanssa ulkosalle. Nuorempi reissukoira oli harjoitellut ravintolataitoja huomattavasti Loimua enemmän, mutta ei Loimukaan ihan huono sentään ollut. Kivasti se hengaili ja katseli muiden menemisiä.

Paitsi sitten tuli toinen koira, vapaana ja suoraan meitä kohti. Pieni ja ystävälliseltä vaikuttava koira vaikutti asioineen ravintolassa meitä useammin, mutta maalaiskoira Loimun aivoissa vähän nyrjähti. Nostin Loimun syliini ja väistin pois. Toinen koira palasi ihmisensä luo ja asettui omaan pöytäänsä. Tämän jälkeen näköyhteys toiseen koiraan oli Loimulle ihan liikaa ja yli kiehunut Rakettikettu palasi autoon. Loimu vaikutti kyllä itsekin helpottuneelta, ei lainkaan pettyneeltä tilanteen muutokseen.

Pettynyt en kyllä ollut itsekään, eikä Loimun reaktio yllättänyt. Meillä kummallakaan ei ole kovin paljon ravintolakokemuksia ja vielä vähän kokemusta ravintoloissa olevista koirista. Loimulle kohti tuleva vieras koira oli ihan tosi tosi absurdi tapahtuma, kun Loimu oli juuri asettunut paikalleen. Rakettikettu näyttikin heti sudesta seuraavalta irvistäessään karvat pystyssä tulijalle. 

Trollberget

Ravintolassa nautitun iltapalan jälkeen suuntasimme Trollbergetiin (kuinka ihmeessä se taivutetaan 😂) eli suomalaisittain Peikkovuoreen. Aivan parkkipaikan tuntumassa oli hiekkaranta, jonne pystytin telttani. Harmillisesti myhästyimme auringonlaskusta, mutta kuvauksen kannalta myöhästyminen ei yhtään syönyt arvoa siltä kauneudelta mitä luonto tarjosi.

Ranta oli niin viihtyisä, että hetkellisesti harmitti uimapuvun unohtuminen kotiin. Muut retkeilijät olivat muistaneet sellaisen olennaisuuden mukaansa. Vaan auringon laskiessa nälkäinen hyttyskansa saapui paikalle ja telttaan päästessä menikin tovi näitä listiessä. Syykin hyttysmäärään teltassa selvisi:  sisäteltan hyttysverkossa on melkei käteni mentävä reikä. 😖 Ensi hätään heitin siihen vain repun eteen, mutta ennen seuraavaa reissua vaurioon täytyy muistaa perehtyä tarkemmin.

Just nukahdettuani havahduin paukkeeseen. Tietyisti ilotuksia. Loimu ei havahtunut, se nukkui sikeästi kerällä pyyhkeeseensä kääriytyneenä. Vähän pohditutti ottaa Loimua uinnin jälkeen telttaan, mutta onneksi tämä alkukantainen ilmestys kuivasi itsensä hiekassa kierimällä. Ei sitten ollut telttaan tullessa enää märkä, mutta Hangon hiekkaa on mukana vielä näin kaksi viikkoa myöhemminkin.

Yö meni leppoisasti ja heti herättyämme kerättiin kamat kasaan. Loimun telttailutaitoja on kyllä kehuttava! Se vain asettuu makailemaan ja katselee rauhallisena, kun kokoan tai puran telttaa. Tuon taidon kun saa yleistettyä kaikkeen muuhunkin odotteluun, niin ollaan kertaheitolla ihan eliittiä. 

Suuntasimme luontopolulle, jonka piti olla lyhytkäinen. Tapani mukaan hortoiltiin ja harhailtiin korkealle ja sitten alemmas lehtevien puiden sekaan. Löydettiin ensin jäniksen töpöhäntä ja sitten koko raato, joka oli sellaisessa tuoksahdusvaiheessa että meinasi aamupala nousta ylös.

Jonkin pätkän reitistä katsoin kyllä ihan väärin, mutta ei sitten lopulta pahasti eksytty. Päivä valkeni melkoisen kuumaksi ja reitissä meni odotettua kauemmin, joten oikaistiin lopulta takaisin autoa kohti. Reitti oli niin täynnä hämähäkin seittejä ja joku jättihämähäkkikin meidät pääsi säikyttämään, etten usko polulla liikkuneen ihan hiljan muita.

Polulta mustikkavarvikkoon poikennut Loimu varmisti ensimmäisen kokemukseni kymmenistä ja kymmenistä koirassa vilisevistä punkeista. Meillä kotopuolessa törmää yksittäisiin punkkeihin vuodessa koko sulanmaan kauden aikana, nyt koirassa vilisi vähä viheliäisiä otuksia yhdestä varvikosta kymmeniä. Loimu ei tietenkään käsittelystä pitänyt, mutta ennen Loimun autoon pakkaamista nypimme kipittelijöitä pois kaikkiaan kolmekymmentä. Sitten seuraavan autolla pysähdyksen yhteydessä lisää. Ja vielä lisää. Teki sitten jo mieli kuoria omakin nahka varmuuden vuoksi siitä kutinasta, joka punkkeja kuhisevan koiran katsomisesta seurasi.

Kotimatkan Fiskars visiitti

Kotimatkalla yritettiin sitten vikkelästi keksiä muita puheenaiheita kuin autossa vilisevät punkit. Poikkesimme Fiskarsin ruukille ja nättinä päivänä myyntikojujen ollessa auki, näin oli tehnyt pari sataa muutakin ohikulkijaa. Minä suuntasit Loimun kanssa kuivahtaneelle joen pohjalle kuraleikkeihini. Semmoinen touhu sopi meille maalaisille paljon paremmin kuin väenpaljoudessa shoppailu 😄 Ilman koiraa poikkesin sitten putiikkeihinkin, kuitenkin löytämättä sitä mitä hain.

Hanko oli hyvä reissukohde. Monipuolinen. Merimaisema ja kaupunkimiljöö samassa paketissa. Koiraystävällisempi kuin odotin. Koirakulttuurissa kotoseutuni kokemukseen oli niin iso ero, että melkein pystyin kuvittelemaan olevani ulkomailla. Vaikka olin vain kolmen tunnin matkan päässä kotoa, Hangossa. Ihan visusti Suomessa mantereella.

Tulliniemen luontopolun kiertäminen kokonaisuudessaan jää toiseen kertaan, mutta kyllä reissusta jäi monta muistoa hymyilyttämään. Synttäreihini ajoittunut reissu oli ihan täydellinen etkotot, juhlat ja jatkot noin niinkuin aikataulutukseltaan. Loimukin vaikutti olevan just sopivan ikäinen reissuun mukaan, vielä vuosi sitten tuo miljöö olisi ollut meille ihan mahdoton. Nyt Loimu osoitti hienosti osaavansa jo monta juttua. Ravintoloissa syöminenkin meni hyvin, vaikka ihan asettumaan Loimu ei vielä pysty. Kyllä kelpaa nuoren Rakettiketun kanssa seikkailla.

Jatkoreissu Hankoon on sitten joskus, mutta ensivaikutelma oli niin onnistunut että uudestaan on mentävä. Lämmin kiitos reissuseuralle, olen varma että Loimu ja Mitsu seikkailevat jatkossakin yhdessä. 💛