Perinteinen vuosikooste on taas vuorossa ja todettava on, että olipahan vuosi! Mentiin tunteella, taidolla ja tuurilla, nähtiin ja koettiin. Välillä meni myös tunteisiin ja lapa oli pystyssä mokan merkiksi. Montaa meninkiä ja vaihetta, koiraharrastuksen parissa pääasiassa pelkkää kivaa. Emme tehneet koirineni vuoden aikana ihan kaikkea sitä mitä aioin, mutta meille osui monta kivaa odottamatonta tilaisuutta. Tänä vuonna opin paljon ja voin katsella taakse pääasiassa hymyillen. Oppia ikä kaikki. Teksti on viimeistelty kuumeen ja yskän kourissa joten laitettakoon kehno kirjoitusasu ja kirjoitusvirheet sen piikkiin.
Vuosi 2022 aloitettiin jouluksi saapuneen uuden laumanvahvistuksen, Loimun kanssa. Pentuarki rullasi mukavasti ja Savu otti Loimun hyvin vastaan. Kävimme Canisport hallilla omatoimisesti ja kimppatreeneissä. Aika nopeasti tuli selväksi että Loimu ei odottele kehän laidalla huomaamattomasti edes treenikaverin kanssa. Asiaa on työstetty tähän päivään asti ja huomattava kehitys on havaittavissa.
Loppiaisena tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun aloin keräämään paikallisesti tokoon treeniryhmää. Saatiinkin Instagramin kautta kiva porukka kasaan ja meillä oli heti ensimmäiset treenit tammikuun lopulla Canisportilla. Sittemmin ryhmän kanssa on treenattu kuukausittain eri halleilla (DiuDiu, Kramie, Taidogas, Koirakeskus Hau) ja kesäaikaan kentällä. Enpä olisi arvannut, että ideastani seuraa lopulta jotain näinkin kivaa. Oon tykännyt kimppatreeneistä tosi paljon ja toivon että oon ollut vastavuoroisesti avuksi myös muille treenaajille.
Tammikuun luetuin Pentu- ja lapsiarjen yhdistäminen 1/2022
Savun kanssa osallistuimme Jaana Pohjolan Reaktiiviset ryhmässä 1/2022 koulutuspäivään. Saatiin koulutuspäivästä paljon irti ja ahkeroitiin harjoitusten parissa omatoimisesti. Muutos miltei vuoden takaiseen Savuun on valtava. Se ei tavanomaisissa treenitilanteissa enää jännitä ihmisiä liiaksi ja reaktiot jännittävissäkin tilanteissa ovat paljon laimeampia kuin aiemmin. Nuuskumatto on vakiintunut osaksi Savun treenejä, se tykkää haistella ja luvalla haistelu on vähentänyt hallin lattioiden nuuskimista kesken treenin.
Talvella Loimulla oli aika paha ripuli mikä varjosti alkutaipalettamme. Kävimme asian tiimoilta eläinlääkärissäkin ja lopulta suolisto rauhoittui antibiootilla. Ei onneksi ollut kyse mistään loisesta tai muusta vakavasta. Todennäköisesti Loimu sai jonkin ripulitartunnan hallilta, pikkupentu kun on kaikelle vähän aikuista herkempi.
Talven katsotuin video
Kävimme talvella ahkerasti hallilla ja myös lähiretkeiltiin. Loimu oli viime talvena niin pieni, että sen retket menivät suurelta osin ahkion kyydissä vauvamakuupussissa nukkuen. Ehdittiin talvella tavata myös Loimun velipoika Joikua, kaksikosta tulikin liuta kuvia Sisko ja sen veli 2/2022. Loimu oli mukana myös Kramiella ja DiuDiulla, tutustumassa uusiin halleihin. Tuolloin Loimu oli vielä niin pikkuinen, että treenaaminen oli sen kanssa oli melkoisen helppoa. Pieni pentu kun ei silloin vielä halleilla nähnyt muuta kuin minut ja omat herkkunsa. Oi niitä aikoja 😂
Alkutalvesta me saatiin myös tieto, että meidät valittiin ILOMME lähettilästiimiin 😍 Kulutinkin koulutusmateriaaleja verkossa tosi paljon ja tietotaitoni etenkin koirien lihashuollosta ja jumppaamisesta karttui. Tein myös joitain yhteistyöpostauksia ILOMME materiaaleista tänne blogiin, kaikki yhteistyötekstit löydät tästä linkistä. Olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja kokemuksesta 💙
Talven suosituin postaus Koirieni toiminnallinen ruokinta 2/2022
Savun kanssa ilmottauduin tokon kuukausivalkkuun ja lopulta hallilla mukana touhusi Loimukin. Yön yli retket pidettiin Savun kanssa kahdenkeskeisinä. Yksi hyytävä yö nukuttiinkin lähilaavussa ja onpa ne vain kuutamoyöt kauniita. Ehdittiin Savun ja Savun koirabestiksen kanssa myös hiihtoretkelle. Kyllä sitä pentu/lapsiarjessa arvostaa aikuista koiraa, jolla on jo kaikki taidot hanskassa. Hiihtoretki aikuisten koirien kanssa olikin luksuslataava. Joitakin retkitunnelmia kirjoitin ylöskin postuakseen Laavuyö ja hiihtoretki 2/2022.
Kalenterissa vaihtui maaliskuu ja kevättä odoteltiin. Talvisen kelin vallitessa hallitreenit jatkuivat ja Loimu pääsi käymään lampaillakin. Itse olin kyllä ihan totaalisen pihalla aivan uuden aluevaltauksen parissa, mutta Loimulla oli kaiketi homma tassussa.
Maaliskuun luetuin Tokotäyteinen viikonloppu +lampaat 3/2022
Muutama reissu keväällä peruuntui oman sairastelun vuoksi. Koko perheen ollessa kipeänä, päätin silti seurata koirien päivän ajankulua. Julkaisinkin blogissa postauksen Viiden päivän aikabudjetti 3/2022 jossa kävin läpi kummankin koiran päivän touhut silloin, kun emme pystyneet tarjoamaan mitään ihmeellistä. Pidän koirien havainnointia mielenkiintoisena ja todennäköisesti pidän kirjaa aikabudjetista taas jossakin vaiheessa ensi vuotta. Tärkein mittari ajan mittaamisen sijaan on se, ovatko koirat tyytyväisiä vai eivät.
Keväällä me käytiin Maarit Hellmanin tokokoulutuspäivässä 4/2022. Saatiin sieltä paljon ideoita ja tänä päivänä tuolloin saadut läksyt on molempien koirien kanssa hanskassa. Ajatelkaa, että jopa Loimun kanssa 😝 Saan koulutuspäivistä aina ihan uutta treeni-intoa ja keväällä ahkeroitiinkin olohuoneen nurkassa niin jumppaa kuin perusasentoa ja vihjeiden erottelua.
Huhtikuussa ehdittiin myös retkeillä ja Savun kanssa nukuttiin yö lumihangella kuutamon alla. Tämä postaus kipusikin suosituimpien joukkoon ja yö kauneudellaan oli kyllä hienoimpia maastossa viettämiäni öitä. Into yökuvaukseen etenkin koiran kanssa on vain kasvanut. Savu on ihan huipputaitava yökuvauksessa, sillä se osaa pysyä minusta kaukanakin aivan hievahtamatta paikallaan. Toivottavasti kuluvana talvena päästään taas ikuistamaan koira ja kuutamo.
Huhtikuun luetuin Kuutamoyö hangella nukkuen 4/2022
Koko kevät meni ihan hurjan nopeasti multitaskingin säestämänä. Kaiken muun arjen ohella olin ahtanut kalenterini varsin täyteen koiramenoja ja tästä huomautti niin isäntä kuin omakin jaksaminen. Hauskanpidosta on kuitenkin vaikea karsia enkä minä tykkää perua sovittuja menoja, joten kevään viikonloput käytettiin tehokkaasti. Savu ja Loimu matkustivat kanssani Kuopioon ILOMME miittiin. Lyhyehkön miitin jälkeen suuntasimme hotellille ja sieltä käsin tehty lenkki on jäänyt kyllä mieleen. Huh sentään, me seikkailemassa uusissa paikoissa maastokartan kanssa on ei hyvä mutta selvittiin 😂 Reissun kruunasi vierailu Tervossa Savun sukulaisia tapaamassa ja niin vain Loimukin istui sukukokoukseen hyvin mukaan. Reissupostaus löytyy otsikolla 41h seikkailua 5/2022.
Kevään suosituin postaus Remmirähjän omistaja 5/2022
Toukokuussa matkustimme Loimun kanssa Helsinkiin (mukaan lähti myös veljen vaimo Jenni avuksi) kuvauksiin. Spontaanisti ehdotin Loimua malliksi Polar Barks mallihakuun ja yllätyksekseni islanninlammaskoira olikin haluttu kuvattava. Alle puolivuotias Loimu oli kuvauksissa hiukan huligaani, mutta lopulta onnistuttiin. Kuvauskeikka johti kaupalliseen yhteistyöhön ja voimme lämpimästi suositella Polar Barksin tuotteita - kotimaisuus on minulle tärkeä arvo ja heillä on asiakaspalvelukin kohdillaan 💛 Tutustu Polar Barksin sivuihin ja bongaa sieltä Loimu.
Kevään katsotuin video
Savun kanssa kävimme heti kesäkuun alussa rallytokokokeessa yli puolen vuoden tauon jälkeen Rallytokokoe Ikaalinen 4.6 6/2022. Saimme hyväksytyn tuloksen ja kokeesta jäi kiva fiilis. Harmillisesti tämä jäi tältä vuodelta ainoaksi tulokseksi rallytokosta. Jatkoimme hyvillä mieli Savun ja Loimun kanssa tokoleirille. Tämä oli Loimun ensimmäinen telttareissu ja voi miten paljon ihania muistoja tuolta jäikään. Toivottavasti päästään tokoleirille ensi vuonnakin, kuluneen vuoden reissupostauksen voit lukea otsikolla Tokoleiri Jämijärvellä 6/2022.
Savun kanssa kahdenkeskeisten tekemisten lisäksi lähdettiin seikkailulle myös tyttöjen kesken. Loimu ja kaksivuotias tyttäreni ovat tiivis parivaljakko ja reissu Pukkilaan heidän kanssaan sujuikin mukavasti. Kävimme Loimun kanssa tapaamassa Loimun omistajaa (Loimu on minulla siis sijoituksessa) ja Metsäkasteen kasvatteja. Kuvia ja kuulumisia reissusta enemmän voit lukea tuolta Metsäkasteen issikkatapaaminen 6/2022.
Kesäkuun luetuin Pitääkö koiraa komentaa? 6/2022
Heinäkuun helteet veivät vähän mehut ja Savun kanssa rallytokokoe ei mennyt putkeen. Tuttu koekenttä vaihtui meille vieraaksi halliksi ja se oli sitten siinä. Loimun kanssa käytiin Control Unleashed koulutuspäivässä 7/2022 ja 1-2-3 peli on vakiintunut toimivaksi työkaluksi moniin tilanteisiin. Minun pitäisi perehtyä aiheeseen vielä lisää, sillä käytännön harjoitukset toivat itselleni ihan uusia näkökulmia ja oivalluksia. Koulutuspäivän jälkeen me suunnattiin rähjääntyneinä vielä kuvattaviksi. Savu ja Loimu eivät olleet taajaman maastoissa ihan parhaimmillaan, mutta niin vain kuvaukset toteutettiin koirien ehdoilla ja meiltä lähtee vahva suositus Noore Serlippensille.
Savun ja kavereiden kanssa matkattiin Seinäjoelle tokokokeeseen. Suoritus meni ihan eri tapaan sekoillen kuin aiemmin. Jännitykseni tuntui tuolloin lähteneen vähän lapasesta. Tuolta reissulta jäi kuitenkin hyvä mieli vaikka tuloslappu ei ollut yhtään sitä mitä odotin. Koereissusta voit lukea lisää postauksesta Savun ja Loimun tokomättö 7/2022.
Heinäkuun luetuin Näin opetan luopumista 7/2022
Loppukesälle toivomani viileä antoi odottaa ja niin vain helle keskeytti Savun tokokokeen. Keskeyttäminen osui videollekin, joka löytyy postauksesta Savu ei halunnut - keskeytetty tokokoe 8/2022. Rallytokokokeessa satoi sentään vettä ja keli oli meille tosi jees. Mutta niinpä vain törppöiltiin siellä, kun kentällä olikin ruokaa kesken suorituksen ja kävelin Savun perään toteamaan että se syö ruokaa. Tästähän seurasi hylky sillä siirtymiseni tulkittiin koiran hakemiseksi. En tiedä kuuliko tuomari lainkaan että kentällä oli ruokaa vai luultiinko minun valehtevan. En tosin tajunnut kysyä uusintamahdollisuutta enkä toistaiseksi ole varma, katsotaanko kasa ruokaa houkutuksen ulkopuolella kohtuuttomaksi häiriöksi vai huonoksi tuuriksi. Kokeesta jäi kuitenkin hyvä fiilis koska ilman omaa mokaani olisi saatu tulos oikein kivoin pistein ja Savu oli kaikenkaikkiaan tosi hieno! 💙
Kesän suosituin postaus Koiramme lehden haastattelu 8/2022
Kesän onnistuin pitämään kalenterin suhteen väljempänä. Selvittiin myös iloksemme melko vähäisillä punkeilla, vaikka tänä vuonna niitä löytyi ensi kertaa myös omasta pihasta ja vielä enemmän parhailta mustikkapaikoilta. Hyttysiä tuntui olevan ihan tolkuttomasti eikä metsässä ollut kellään kivaa. Missä ne kaikki nälkäiset linnut ovat silloin, kun metsä kuhisee verenimijöitä?
Kesän katsotuin video
Heti syyskuun alettua suuntasin Loimun kanssa kahdestaan reissuun. Sovin tietysti töitä samalle reissulle ja kuvasin matkan varrella Jyväskylässä monta hienoa koiraa. Yhden kaverin kanssa emme ehtineet nähdä mutta sattumalta hän oli bongannut Volvoni parkkipaikalla ja tunnistanut Loimun takaluukussa. Terkut Kirpun emäntä jos luet tätä! 💛 Ehkä nähdään ens vuonna!
Matkamme töiden teon ohella jatkui tietysti islanninlammaskoirien leirille ja voi että miten kiva leiri oli tämänkin! Vähän kuin kotiin olisi mennyt ja se on aika kova taso, kun ihan uutena heppuna saapuu rotuleirille. Ens vuonna takuulla uudestaan! Loimu tapasi siskojaan, paljon rotutovereita ja lampaita, sekä osoitti osaavansa retkitaidot erinomaisesti. Leirikertomuksen voit lukea postauksesta Islanninkoirien leiri Kerimäellä 2-4.9 9/2022.
Syyskuun luetuin Näin jatkoin noutokapulan kanssa 9/2022
Samantien issikkaleirin jälkeen Loimu aloitti ensimmäiset juoksunsa. Se tiesi Savulle tukalia aikoja, kun kastroinnista huolimatta sillä on vain lisääntyminen mielessä juoksunartun läsnäollessa. Tärppien lähestyessä Savun reagointi vain paheni ja se lähti hoitoon ystävälleni Netalle. Savu oli tietysti uroskoirana merkannut sohvan (sori 💩) mutta ystävystynyt ja leikkinyt onnistuneesti Emma labbiksen kanssa. Nähtäväksi jää laantuuko Savun oireilu juoksuista ajan kanssa, vai lähteekö se hoitoreissuihin aina Loimun juoksujen tullen. Sitä voisi kuvitella, ettei kastroitu koira reagoi.
Savun ollessa hoidossa me seikkailimme Selkämeren kansallispuistoon. Matkassa oli vähän mutkia ja viimeisimpänä me seisoimme tien varressa tuntemattoman saksanpaimenkoiran kanssa odottamassa löytöeläintalosta noutajaa. Koiran omistaja kuitenkin osui paikalle, ja leppoisa koiraherra pääsi turvallisesti kotiinsa. Takapenkillä istuvat lapseni olisivat tosin halunneet koiran meille ja saattaa olla että tärpit päällä oleva Loimu takakontissa oli samaa mieltä. Jatkettiin matkaa retkelle kuitenkin omalla porukalla 😄
Syksy olikin kelpoa retkeilyaikaa ja Puurijärvi-Isosuon kansallispuistoon matkattiin tapaamaan Savun kasvattajaa. Molemmat kansallispuistoretket päätyivät blogiinkin postaukseen Selkämeri ja Puurijärvi-Isosuo 10/2022. Loimu on omaksunut retkikoiran taidot hyvin ja koirien ja pikkuväen kanssa pitkospuut taittuvat vikkelästi kohti uusia lintutorneja mennessä.
Vierailimme myös Nuuksiossa, kun Savu kävi kuvausmallina Vauhtivalokuvaaja Emmi Venäläisen kameran edessä. Savu olikin mainio malli hämärässä kuusimetsässä ja kuvaukset hoituivat erinomaisen koiralähtöisesti.
Marraskuun luetuin Loimun tokovalkku 11/2022
Aika pian juoksujensa jälkeen Loimu kuitenkin muuttui vaisuksi. Kaikki säännön vahvistavat poikkeukset on tuntuneet aiemmin osuvan kohdalle, joten epäilin Loimultakin ensimmäisenä pyometraa vaikka tiedän sen olevan tilastollisesti harvinainen. Loimu asioikin sitten eläinsairaalan päivystyksessä ja sen jälkeen vielä kahdesti lähiklinikalla. Säikähdyksellä selvisimme ja ilmeisesti juoksujen yhteydessä huomaamatta jäänyt virtsatietulehdus oli vain päässyt vähän äreäksi.
Syksyn suosituin postaus Loimu eläinsairaalan päivystyksessä 10/2022
Lokakuussa kameraani tuli jokin häiriö ja se lähti takuuhuoltoon. Tämä sekoitti kalenterini täydellisesti ja sattui myös noloja unohduksia kuvattavien osalta kun yritin sekalaisesta kirjanpidostani selvittää keille peruuntumisista piti ilmoittaa. Ei tullut kuvattua kuukauteen muuta kuin jokusia ruutuja huviksi lainakameralla. Vasta kameran puuttuessa tajusin, miten tärkeää valokuvaaminen minulle on. Tai vähintään mahdollisuus valokuvaamiseen.
Retkijalka jatkoi vipatustaan kameran puutteesta huolimatta ja extempore yövyin koirineni Hevonkuusessa. Olin kaavaillut sitä hyväksi harjoittelupaikaksi Loimulle, joka oli aiemmin yöpynyt vain teltassa. Sää oli syksyinen, ilman sadetta selvittiin, mutta taivas pysyi visusti pilvessä. Lainakameroilla kuvattiin kuvat retkikertomukseen Yö Hevonkuusessa 10/2022.
Marraskuun alussa Loimu täytti vuoden ja siitäkin on fiilistelyjä postauksessa Loimu 1v 11/2022. Mainittakoon kuitenkin myös tässä yhteydessä, että Loimu on ollut kaikkea sitä mitä halusin. Siitä on tullut ihan täydellinen perhekoira ja se on arjessa vauhdikas mutta mutkaton. Treeneissä se haastaa minua sopivasti, sen kanssa on ilo harjoitella ja touhuta kaikkea.
Savun ja tutun kaveriporukan kesken reissattiin Seinäjoelle tokokokeeseen. Suorituksemme olikin taas vaihteeksi ihan erilainen kuin aiemmin. Tunnistin olotilani kokeessa muuttuneen, mutta työnsin ajatukset sivuun enkä halunnut myöntää sitä itselleni. Sain kasattua itseni koepaikalla, mutta kotiin palatessa paha olo murskasi minut. Tai siltä se tuntuu ja taasen ylös noustiin. Kirjoituksia tuolta päivältä Tokokoe Seinäjoki 6.11 11/2022.
Syksyn katsotuin video