Tämä postaus kertoo opinmatkastani Savun kanssa, kun tuskailin hihnassa rähjäämisen parissa vuoden päivät.
Taustaa
Savu ei ole ollut mikään remmiräyhä aina, oikeastaan se on ollut tähän mennessä ainoa koirani jota ei tarvinnut erikseen opettaa kulkemaan hihnassa - Savu on luonnostaan kulkenut hihna löysällä. Sen kanssa on harjoiteltu kaupungilla kulkemista, eikä tasainen hälinä ole Savulle ongelma, vaan pikemminkin ympäristövihje. Arjessa kuljemme pääasiassa metsässä, ilman vastaantulijoita. Kunnes sitten perheellistymisen myötä päätin, että voisimme kävellä kylälle ja sitä ympäri kuten muutkin ihmiset. Kuulostaa pöllöltä ja niin onkin, koska nautin metsässä liikkumisesta myös lasten kanssa huomattavasti enemmän kuin taajamaulkoilusta 😅
Kaupunkilaisen silmään kuolleelta näyttävä maalaistaajama olikin Savulle ihan erilailla haastava ympäristö kuin kaupunki. Vastaantulijat olivat yksittäisiä ja harvinaisia, mutta väistäminen oli moninpaikoin hankalaa, ellei halunnut ihan kiertoreitille. Mikäli olin lenkillä muiden kanssa, en myöskään kehdannut alkaa ehdottelemaan reitinvaihtoja koirani vuoksi - olisi ehdottomasti pitänyt. Oman väen kesken lenkkeily oli helpompaa; ei ollut pakko kävellä vastaantulevia koiria päin vaan vaihdettiin suuntaa, poikettiin reitiltä tai joskus väistettiin ihan pellolle asti.
Kaikkien havaintojen haukkuminen näkyi myös treeneissä ja kokeissa. Olin hiukan hämilläni uudesta ongelmasta, sillä Savu oli ollut junnuvuodet tosi välinpitämätön ympäristön kulkijoita kohtaan. Toki perheellistyminen vaikutti Savuunkin (vaikuttaa varmasti koiraan kuin koiraan) resurssien ja vuorokausirytmin muuttumisella. En ole toistaiseksi keksinyt muuta syytä Savun muuttuneelle käyttäytymiselle. Aika nopeasti arkitilanteissa kävi selväksi, että lapset ovat Savulle hyvin tärkeä resurssi. Savun läsnäollessa kukaan vieras ei päässyt lähestymään rattaita saati lapsia ilman että Savu mekkaloi karvat pystyssä. Ja jälleen allekirjoittanut hieman yllättyi, sillä Savu ei vahdi kuitenkaan ruokaa tai leluja.
Toimeen tarttuminen ja itsensä haastaminen
Ei sitten auttanut muu kuin ottaa nöyrästi lakki koiraan ja todeta, että koirani nyt käyttäytyy näin kuin käyttäytyy. Täytyi myös myöntää, että ongelma ei ollut itsestään ohimenevä. Toki minua hiukan houkutteli vanhaan palaaminen, että unohdettaisiin tuollainen taajamahömpötys ja pysyttäisiin metsässä. Asuinsijaintimme on sellainen, että voin varsin helposti lenkkeillä koirieni kanssa törmäämättä kehenkään. Ja jos törmäämmekin, kerran kuukaudessa tapahtuva rähinätilanne ei enää merkittävästi haittaa koiran hyvinvointia. Verrattuna että tilanteita tulisi lukuisia yhden päivän aikana.
Viis mistään ongelman maton alle lakaisuista, minullahan oli oivallinen tilaisuus haastaa itseni ja oppia lisää! Se vaati pikkuisen tilanteita missä aluksi hävetti ja nolotti, tai oli itselläkin muutoin vaikea olla. Eikö ole muuten kummallista että koiran haukkumista pitäisi hävetä? Mahtaako ratsastajatkin hävetä hevosen hirnahtelua? Pyrin pitäytymään nyt pelkässä remmirähinässä, mutta olen kirjoittanut haukkumisesta otsikolla
Saako koira haukkua? 5/2021.
Koiran havannointia ja havaintojen tulkintaa
Koulutustavoitteeni ei ollut pelkkä ei toivotun käyttäytymisen hävittäminen. Eli kansantajuisesti tavoitteeni ei ollut "koira hiljaiseksi keinolla millä hyvänsä". Tavoitteeni oli vaikuttaa Savun turvallisuudentunteeseen ja sitä myötä koiran hyvinvointiin, jolloin se ei kokisi tarvetta reagoida kaikkeen haukkumalla karvat pystyssä. Tosi helppoa näin kirjoitettuna!
Tein muutamia lenkkejä kylällä ihan testimielessä. Savu oli kaikkinensa vähän levoton. Pyöräilijä hau, juoksevia lapsia hauhau, toinen koira hauhauahuahauahaua, mopo, traktori, juoksija hauhau. Vastaantuleva ihminen silloin kun oma pikkuväki oli mukana HAUHAUHAUHAUHAU. Paitsi että Savu haukkui ohitettavan kohteen kohdalla, se oli jo kaukaa karvat pystyssä, pälyili ja näytti selvästi epäilevältä. Alunperin olin luullut Savun haukkuvan (ja kokeissa karkaavan ihmisten luo) siksi että se halusi moikata. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä; koirani koki vieraat ihmiset ja koirat epäilyttävinä ja tilanteet näiden lähellä todella epämiellyttävinä. Ei Savulla oikein ollut muuta mahdollisuutta ilmoittaa todella epämukavasta olostaan kuin rähisemällä. Lasten vahtimista eivät merkittävästi auttaneet pari irtokoiraa tai jutulle jäävät kävelijät - mitään ei varsinaisesti sattunut mutta Savun silmissä myös mummot olivat potentiaalinen uhka lasten turvallisuudelle 😅
Tavallaan olen oppinut arvostamaan ja pitämään Savun tyylistä ilmaista asiansa haukkumalla. Se ei hauku huvikseen, vaan usein kyseessä on sille liian vaikea tai epäselvä tilanne. Koiralta kuultu palaute, eli haukkuminen on suhteellisen helppo huomata, verrattuna vaikka siihen että Savu passivoituisi ohituksissa. Sillä voisi olla sama tunnetila kuin nyt rähistessä, mutta sen selviämiskeino voisi olla hiljaa ohi käveleminen. Ja minä luulisin että kaikki sujuu mallikkaasti, kun en kiinnittäisi huomiota helpon koiran korvien luimimiseen. Näin esimerkiksi.
Asiattomat neuvot ja turhat kommentit
Aina on ihmisiä, jotka tietävät kaikesta kaiken tai ainakin paremmin. On myös tosi helppo neuvoa jos kokee epäeettiset oikoreitit ihan käypinä tai omalle kohdalle on osunut koira jonka koulutukseen ei ole tarvinnut kummemmin panostaa. Minä en saa mitään mielihyvää siitä että kurittaisin koiraani fyysisesti tai henkisesti. Mielipiteeni lisäksi edellä mainitut eivät ole kouluttamista, ne eivät lisää koiran hyvinvoitia tai vahvista koiran ja ohjaajan suhdetta. Savu ei kuitenkaan ollut itselleen tai ympäristölleen vaaraksi, joten saatoin vallan hyvin kouluttaa sitä omin avuin - siihen asti että lopulta kaipasin ammattilaista.
Yleisimpiä kommentteja olivat "miksi sinulla on noin vihainen koira lasten kanssa" ja "ei tuo namien viskominen mitään auta". Ei namien viskominen sellaisenaan toki autakaan, eikä kommentin saanti hetkellä ollut kyse koulutustilanteesta vaan vaikeasta tilanteesta jotenkuten selviämisestä. Emme päässeet väistämään vastaan tulevaa koirakkoa, joten heitin Savulle kourallisen nameja ojaan ja toivoin sen pystyvän syömään niitä. Tilanne meni kohtalaisesti.
Olen itsekin pitänyt hihnassa temppuilevia koiria vain huonosti koulutettuina, mutta onneksi kaikkea on osunut myös omalle kohdalle. Koiriin kohdistuu valtavia odotuksia, jotka koiran pitäisi täyttää ilman mitään ongelmia. Moniko on ajatellut kytkeä vasikan, kanan tai vaikka marsun hihnaan ja lähteä sitten kaupungin vilinään lenkille olettaen että eläimen tulee käyttäytyä kuten haluamme? Ja sitten kun eläin reagoi tilanteisiin lajityypillisesti, saat moitteita.
Positiivinen vahvistaminen meidän harjoituksissa
Yksi yleisimpiä selityksiä koulutuksen hankaluudella on, että positiivinen vahvistaminen ei toimi. Positiivinen vahvistaminen vaatii toimivan vahvisteen, eli palkkion jota koira haluaa tavoitella. Vaati aika monta pieleen mennyttä ohitusta, ennen kuin lopulta löytyi sopivat palkkiot joita Savu tavoitteli hieman jännittyneenäkin. Jos joku ei ole vielä kokeillut, niin meillä ratkaisevat namit olivat possunsydämet, lounaalta jääneet kanasuikaleet ja kissanruoka.
Jotta koiran palkitseminen on mahdollista, oppimistilanteen täytyy olla sellainen josta koira selviää. Meni jonkin verran aikaa siinäkin, että opin tunnistamaan paljonko etäisyyttä mihinkin tarvitsemme. Ja kun sitten pidin etäisyyksistä kiinni ja satsasin onnistumiseen, rengasreittimme muuttui täydelliseksi siksakiksi.
Tätä kirjoittaessa ohituksemme sujuvat koiria lukuunottamatta jo tosi kivasti. Vuosi sitten kylällä taukoamatta räyhäävä koirani kävelee koko lenkin rennosti ja tarjoaa havainnoistaan kontaktia - myös kaukaa näkyvistä koirista. Seuraava projektini on opettaa Savulle superpalkka karvalelusta, jonka sisään saa ruokaa. Tämän avulla on tarkoitus rakentaa koiraohitukset sujuvammiksi, vaikka meillä onkin arjessa mahdollisuus välttää ne kokonaan.
Helpoit vinkit ja käytännön vaikeus
Helpoin tapa ohitusten helpottamiseen on etäisyyden ottaminen. Siis teoriassa, joskus väistäminen vaatii pikkuisen enemmän vaivaa tai ole aina mahdollista. Kahdestaan koiran kanssa kävellessä voin väistää muita vaikka suolle, mutta lastenrattaiden kanssa väistäminen oli usein mahdotonta. Niinpä kerta toisensa jälkeen Savu kilahti totaalisesti, kun metrin päässä rattaista oli milloin koira, milloin juoksija ja milloin mitäkin mikä voisi olla potentiaalisesti vaarallista.
Aiemmin yritin lenkkeillä siten ettei Savu huomaisi ihmisiä, koiria tai ylipäänsä mitään mistä se ehkä jännittyisi. Sittemmin saimme vinkin, että voisin opettaa Savun nimenomaan bongaamaan ihmisiä. Nyt meillä onkin vihje "kato ihminen", jolloin Savu bongaa kohteen ja tarjoaa sitten kontaktin. Ihmisten ja kaiken lenkillä vastaantulevan bongaustemppua seurasi aina vähän spessumpi palkkio ja kauemmaksi lähteminen. Kaupan parkkipaikka on muuten tähän harjoitukseen hyvä sijainti. Harjoittelun myötä Savun asenne muita kulkijoita kohtaan muuttui ja se pystyy havannoimaan ympäristöään rauhallisemmin.
On hieman eri asia kouluttaa koiraa, kuin opetella kouluttamaan. Se että handlaa teoriassa kouluttamisen perusteet on hyvä alku, mutta täysin uuden opettaminen erilaisiin tilanteisiin toimivaksi onkin ihan oma projektinsa. Ulkopuoliselle toimintani on varmasti näyttänyt kömpelöltä sähläämiseltä ja sitä se välillä olikin, onhan lenkillä monta muutakin muuttujaa kuin minä ja koirani. Samalla kun yritin saada Savun kokemaan tilanteet turvallisina selvitin sopivaa vahvistetta, yritin ajoittaa palkitsemisen oikein, pyrin pitämään tilaneet riittävän helppoina jotta koirallani oli mahdollisuus onnistua. Tämän lisäksi kannoin lasta, työnsin rattaita, olin jokseenkin kädet täynnä, joskus enemmän tai vähemmän väsynyt tai ärsyyntynyt loskassa tarpomisesta. Tähän voi vielä lisätä, että joskus ennen lenkkiharjoituksia Savullakin saattoi olla pohjalla stressiä tai väsymystä enemmän kuin jollain muulla kerralla.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja niinpä me emme lenkkeilleet kylällä päivittäin. Savu tarvitsi myös palauttavia lenkkejä metässä ja palautuminen arjessa piti mahdollistaa muutenkin. Vastapainoksi stressille ja jännitykselle, koiralla pitää olla mahdollisuus tehdä jotakin rentouttavaa. Eri koirilla tämä näkyy erilailla; Savulle haistelu on erittäin tärkeää, kun taas joku muu koira purkaa stressin mieluummin pureskelemalla.
Yhteenveto
En ole itse mikään taajamaihminen vaan liikun ensisijaisesti metsässä ilman muita ihmisiä. Ei siis sinänsä pitäisi olla ihme, ettei yllättäen lisääntynyt viikottainen kylällä lenkkeily koiran kanssa mennyt ihan tuosta vain. Isossa kuvassa Savun ongelma oli kuitenkin verrattain pieni ja korjattavissa. Kaikkia koiria voi kouluttaa ja jokainen koira oppii. Se vain vaatii ohjaajalta sen, että opettelee kouluttamaan ja järjestää treenitilanteet siten että koira voi niissä onnistua.
Nopeammin olisimme toki edenneet jos olisin ennen taajamalenkkien aloitusta tiennyt sen mitä tiedän nyt.
Taajamalenkit ovat nykyään rentoja ja sujuvia. Koiraohitukset ovat edelleen hankalia ja mielelläni vältän niitä koska se on mahdollista. Kehityksestä huolimatta edelleen on merkittävä ero sillä, onko Savu kanssani kahden vai ovatko lapset mukana. Sallittakoon perhekoiralle kuitenkin lasten turvallisuudesta huolehtiminen kohtuuden rajoissa.
Nykyään tilanteet joissa Savu aiemmin rähjäsi, menevät ohi huokaisemalla. Savu tarjoaa useimmissa tilanteissa kontaktia ja jos ei, kehun sitä sanallisesti kulkijoiden katselusta. Tämä kehuminen on säästänyt monta haukahdusta ja aiemmin haukkumisen tilalla Savu yleensä vain huokaisee. Se ei enää kilahda mopon äänestä, vaan yleensä ravistelee mopon ohi menemisen jälkeen. Vahvistetiheys ruokapalkkion kanssa on lähes olematon vuoden takaiseen verrattuna. Annan Savulle edelleen nameja kun se selviää aiemmin meille vaikeista tilanteista. Helpompia ohituksia vahvistan sanallisesti kehumalla, joskin sanallista kehumista/sosiaalista palkkaa on pitänyt Savun kanssa vahvistaa nimenomaan ruualla.
On tässä koiraansa kouluttaessa saanut taas kasvaa ihmisenäkin. On helppoa sanoa että ole koirasi puolella. Aina en ollut, vaan kävelin vain muiden mukana - koirattoman lenkkiseuran kanssa minun oli vaikea ehdottaa suunnan vaihtamista. Oli tyhmää kävellä muita kulkijoita kohti, kun tunnistin kyllä tilanteen josta koirani ei selviä. Näytimme takuulla typeriltä, kun koirani rähjätessä en tehnyt mitään. En saa mitään mielihyvää siitä että vien koirani sille liian vaikeisiin tilanteisiin tai että rankaisisin sitä reaktiosta jolla se yrittää kertoa tilanteen olevan liian vaikea. Vaikka en itse oleta jokaisen vastaantulijan hyökkäävän kimppuumme, Savulle se on ihan aito tunne siitä, että joku uhkaa sen resursseja.
Sen lisäksi että osaan taas tukea koiraani pikkuisen paremmin, on selkäranka taas vähän vahvempi ja tulee seistyä paremmin omilla jaloillani. Jos minä en seiso koirani puolella, niin kuka sitten? Aina ei ole helppoa, mutta otan tämän kasvunpaikkana seuraavia koitoksia varten. Koska kuka seisoo lasteni puolella, jos en minä?
Toivotan valtavasti tsemppiä muille hihna- tai ohitushaasteiden kanssa puurtaville. Kaikki tsempit ja kehut sinulle, joka olet harjoitukset jo aloittanut ja kenties niissä edistynyt. Vaikka vielä olisi hankalaa, niin ilman omaa ohjaajaa koirasi ei osaisi sitäkään vähää, mitä osaa nyt. Eikä se haasteisiin tarttuva ohjaajakaan mitään oppisi, jos ei opeteltavaa olisi.
Aurinkoisia ja onnistuneita ulkoiluja teille!