Marraskuun treenikooste ja ohjaajan oivallus

 

Ja näin se on taas yksi kuukausi loppusuoralla ja siten marraskuun treenikoosteen aika. Marraskuussa ehdittiin treenata peräti kahden uuden treenitutun kanssa, sekä tietysti vanhojen tuttujen. Ulkotreenikausi alkaa olla ohi, maa on jäässä ja sormet jäätyvät. Sitkeästi on silti kylän kentillä vielä tokoiltu, mutta tämän vuoden viimeisiä viedään.

Rallytokon oikean puolen seuraaminen sai marraskuussa huiman harppauksen. Niin asennonvaihdot oikealla, kuin puolenvaihdot molempiin suuntiin alkavat olla tuttua kauraa. Tekniseen puoleen olen vallan tyytyväinen ja tällä hetkellä haasteemme rallytokossa ovatkin ihan muualla kuin liikkeissä. Jos joku liike kaipaa viilaamista, niin peruuttaminen suoraan. Toisen askeleen jälkeen Savu lähtee herkästi vinoon.

Toko alokas on vihdoin liikkeiden osalta tosi kivalla mallilla. Tuntuu että koko vuosi siinä menikin 😅 Marraskuussa harjoittelimme etenkin jättöjä (kaukot, luoksetulo) ja paikallaan perusasennossa istumista. Vahvistin myös sosiaalista palkkaa ja tässä päästiinkin kivasti vauhtiin. Jo alokas on siitä kiva luokka, että treenaamista riittää jos haluaa hioa aivan kaikki palaset huolella loppuun. Ja kun huolellisuus ei ole ohjaajan vahvuus, niin sitä tekemistä on sitten vielä vähän enemmän 😁

Temppukurssilta ollaan saatu ideoita paitsi temppuihin, myös meidän haasteisiin koetilanteessa. Työstän Savun kanssa nyt ihmisten bongailua. Tämä on itsellekin uusi juttu, joten kirjoittelen tähdellisempää koontia kun olemme asian tiimoilta johonkin päässeet. Toivottavasti muualle kuin ojasta allikkoon.

Jouluun päätin pitää lajitreenistä vapaata, kuten muinakin vuosina. Tämä ei suinkaan tarkoita toimettomuutta tai mitään edes sinne päin, sillä treenilistalla ovat vähintään viikottaiset kaupan parkkipaikan ihmishäiriötreenit, käsittelitoimenpiteiden harjoittelut, manttelin ja valjaiden pukemis treenit, sekä kantarellin ilmaisun vahvistaminen ulkona. Savulla siis riittää kyllä virikettä, vaikka nimelliset harrastuslajit jäävätkin tauolle - pikkujoulutreenejä lukuunottamatta.

Tähän loppuun vielä ohjaajan oivallus. Kirjoitin joku aika sitten lausahduksen siitä, kun viime vuonna metsästin Savulle rallytokon koularia käymällä vaikka miten monessa kokeessa. Jälkiviisaus kolkuttelee taas, ja tiedän etten suinkaan ole ainoa, joka ajatteli "treeneissä kaikki sujuu, kokeillaan joskos tuolta kokeesta tulisi tulos jne.". Selitys voi mennä suunnilleen miten päin vain, kun oikasemista perustellaan itselle ja treenikavereille. En kyllä aivan edes tiedä mitä vuosi sitten kuvittelin, mutta sitä en arvannut miten suuren työmaan itselleni aiheutin 💪😜

Viime syksynä kävin Savun kanssa useassa rallytokokokeessa pääasiassa tulostavoitteella, saaden kuitenkin joko nollan tai hylyn. Ongelmamme ihmisten kanssa alkoi silloin nostaa päätään, ja Savu siis karkaili minulta kokeessa haukkumaan tuomarin ym. Tuolloin treeneissä tätä ei tapahtunut, joten en myöskään ymmärtänyt treenata asiaa riittävästi. Nyt Savulla on etenkin kotihallissamme aika vahva historia rallytokoradan ja ihmisten luo karkaamisen yhteydestä. Oispa loppunut rahat tai hajonnut auto viime syksynä, niin en olisi ahminut koekäyntejä toinen toistaan huonommilla suorituksilla. Mutta oppia ikä kaikki, nyt saakin sitten vuoden takaisia mokia uudelleentreenata oikein kunnolla.

Olipa siis haasteenne koetilanteessa mikä vain, niin pysähdy sen äärelle ohittamatta sitä. Useimmiten ongelma ei häviä itsekseen uusia kokeita käymällä ja samoja vanhoja juttuja treenaamalla. Vaikka haaste ei aina tulisikaan ilmi treeneissä, kannattaa sitä ilman muuta harjoitella. Toistuvasti samalla kaavalla epäonnistunut koesuoritus ei vie ketään eteenpäin eikä saa koiranetin tuloslistaa hohtamaan.

Kokeilevien koekäyntien sijaan, treeni-iloa!

Koiran varustelista retkelle

Vilkku Helvetinjärven kansallispuistossa vuonna 2016

Viime aikaisten retkikertomuksien jälkeen päätin kirjoittaa omat huomioni koiran varustelistaan retkelle lähtiessä. Varusteisiin vaikuttaa paitsi koirayksilön erikoisuudet, myös vuodenaika ja valittu kohde. Itse olen yöpynyt maastossa sekä talvella että kesällä, tehnyt sekä päiväretkiä että muutaman päivän mittaisia minivaelluksia. On ollut onnistuneita retkiä ja varustehankintoja, sekä keskeytyneitä reissuja ja hajonneita varusteita - sekä suuria mokia varusteiden painoarvioissa.

Lyhyesti kantapään kautta oppimisista. Lähdin ensimmäisille reissuilleni täynnä intoa ja itsevarmuutta, mutta ensimmäistä retkeä lukuunottamatta en enää kantanut koiralleni ketjua mukana kytkemistä varten. Ensimmäinen koirani Tuikku ei pysynyt kytkettynä narulla, vaan söi hihnan poikki, joten otin sille kettingin mukaan. Uskon ettei kukaan lukijoistani ole niin pöljä, mutta suosittelen kaiken varalta ensisijaisesti vaijeria koiralle, jota ei voi narulla kytkeä puuhun. Vaijeri on kuitenkin hiukan kettinkiä kevyempää kantaa. Ei myöskään ole pahitteeksi varata etenkään pidempään reissuun varahihnaa/-pantaa/-valjaita. Hieman varusteiden materiaaleihinkin kannattaa kiinnittää huomiota; itsetekemäni fleecehihnat olivat todella kurjat märkinä, eivätkä kuivuneet koko reissun aikana. Eivät päässeet jatkoon.

Mikäli mietit mitä pakkaat itsellesi retkelle niin Luontoon.fi sivuston Varusteluettelot auttavat sinua tässä.

Tuikku Seitsemisen kansallispuistossa vuonna 2015 

Olen myös ensimmäisillä retkilläni käyttänyt koirilla kantoreppuja, joihin pakkasin koirien omat ruuat. Enää meillä ei ole reppua, enkä sellaisen käyttöä myöskään suosittele. Koiraa kun ei varsinaisesti ole tehty kantamaan mitään. Jos tuntuu, ettet jaksa kantaa koiran ruokia maastossa, kannattaa ehkä jättää koirakin matkasta pois. Mikäli kuitenkin koet kantorepun koirallesi tarpeelliseksi, hanki mahdollisimman ergonominen ja hyvin istuva reppu, johon totutat koiran huolellisesti - ja muista, ettei koira voi kokoonsa nähden kantaa kovinkaan raskasta kuormaa. Sinänsä kannattaa pohtia, onko kilon puolin toisin koiranruokaa omassa rinkassasi kovin merkittävä heitto. Ruokaa kuitenkin kuluu retkellä, joten lastihan kenevee päivien kuluessa.

Perusvarusteet retkelle kuin retkelle

- valjaat tai kaulapanta

- talutushihna

- ruokaa

- kuppi

- ensiapupakkaus

Listassa on sellainen setti, jonka pakkaan mukaan pienillekin päiväretkille. Myönnän ensiapupakkauksen silloin tällöin unohtuneen, mutta koska sillekin on tarvetta ollut, pyrin pitämään sen mukana. Ensiapupakkauksessamme on haavasidostarpeita ym. pientä niin koiralle kuin ihmisillekin.

Nykyään tykkään käyttää retkillä pelkkiä valjaita koirallani. Jos koira kulkee koko päivän kytkettynä, ergonomialla on merkitystä. Etenkin jos koira sattuu olemaan sinkoilevaa sorttia, kaulapanta aiheuttaa turhaa rasitetta niskaan. Oletan että jokainen tuntee koiransa ja valitsee varusteet kuten parhaaksi näkee, mutta valjaita kannattaa kyllä harkita. Meillä on valjaissa myös nimilaatta, jos nyt kävisi niin onnettomasti että koira katoaisi maastossa.

Hihnoja käytössäni on ollut monia erilaisia, vaikkapa ne aiemmin mainitut fleecet. Olen käyttänyt aikanaan myös flexiä, mutta yhtään risukkoisempaan retkimaastoon se ei kyllä sovi. Nykyisellä koirallani on kolmimetrinen, pituudeltaan säädeltävä paracordhihna. Savu ei juurikaan vedä hihnassa, joten tämä on toiminut meillä. Mikäli minulla olisi sähäkämpi hihnailija, käyttäisin ilman muuta joustavaa hihnaa. Savullakin on aiemmin ollut kunnon joustolla varustettu remmi, mutta se osoittautui sievästi sipsuttavan koiran kanssa vähän turhaksi.

Päiväretkellekin koiralle on hyvä varata jotakin murkinaa mukaan jos ei palkitsemiseen, niin edes tauolle ajanvietteeksi. Kupistahan ruokaa ei ole pakko syödä, mutta kuppiin voi kätevästi tarjoilla vettä, mikäli ette leiriydy aivan vesistön viereen. Itse olen varannut päiväretkille taukoevääksi pääasiassa rustoja/luita, joiden parissa koirat ovat viihtyneet miltei koko tauon ajan.

Savu Iso-Vuorijärven retkeilyreitillä vuonna 2017

Varusteet vaelluksille (tai edes yhden yön retkelle)

- valjaat tai kaulapanta

- talutushihna

- ruokaa

- kuppi

- ensiapupakkaus

- makuualusta/makuupussi

- koirasta ja vuodenajasta riippuen vaatetta

- pyyhe

Etukäteen on hyvä miettiä, missä ja miten koira viettää yönsä retkellä? Niin telttailua kuin riippumatossa nukkumistakin kannattaa ainakin kokeilla kotipihassa. Vähän pienempi koira (meillä yksi isompikin) saattaa nukkua omistajansa makuupussissa, tai jalkopäässä pussin päällä. Vähänkään isomman koiran kanssa vähintään oma makuualusta tulee kyseeseen. Jälkiviisaana makuualusta olisi ollut tarpeellinen myös talvisilla päiväretkillä. Telttaillessa Savu nukkuu usein oman makuualustani tai makuupussin päällä. Auton viereen leiriytyessä kun kantamuksia voi ottaa enemmän, olen ottanut sille oman taukomaton mukaan. Useimmiten Savu kuitenkin tulee yöllä jalkoihini.

Vähintään makuualustan lisäksi koiralle voi olla hyvä varata vaatetta. Jälleen jälkiviisaus: sadekelillä on ihan perusteltua pukea koiralle sadetakki, jos sen meinaa ottaa illalla telttaan. Vaikka koirani Savu onkin paksuturkkinen ja siten melko säänkestävä, puen sillekin öiksi manttelin. Ei ole koirankaan kiva heräillä yöllä siihen, että palelee, saati että se tekisi kenenkään lihaksille tai nivelille erityisen hyvää. Myönnän, etten itse varsinkaan aloittelijana suoriutunut tällaisista asioista kovinkaan hyvin.

Mikäli koiran tassut ovat kovin rapaiset, voi olla kiva pyyhkäistä niitä ennen telttayötä. Pyyhe tulee tarpeeseen etenkin silloin, jos karvainen retkikaveri suhtautuu vesilätäköihin ja puroihin kovin intohimoisesti. 

Savu Siikanevan soidensuojelualueella vuonna 2017

Varusteet vaihtelevat retken suunnitellun sisällön mukaan. Mikäli taitat retken vesistöissä meloen, tulee koiralla olla pelastusliivit. Tämä ei tarkoita sitä, että koira olisi uimataidoton. Veden varaan pudonnut koira on helpompi nostaa liivien kahvasta takaisin. Lähtökohtaisena oletuksena on, että koira ei putoaisi kyydistä, mutta vahingon sattuessa on hyvä olla asianmukaiset varusteet. Joistain kohteista koirille voi vuokrata tai lainata jopa veloituksessa pelastusliivejä. Lainaamista kannattaa harkita etenkin, jos veneily ei kuulu päivittäisiin harrastuksiinne.

Pohjoisen karut erämaat ovat minulta vielä kokematta, enkä näinollen osaa antaa kummoista näkökulmaa siellä retkeilyyn. Jos jotakin olen sivusta seuraamalla havainnoiniut, niin kivikkoiseen maastoon koiralle kannattaa varata tossut.

Reissuun pakattava ruoka on tietysti sitä, mitä koira muutoinkin syö. Mikäli koira syö lihaa, voi ruuan kuivattaa säilyvyyden parantamiseksi. Talviretkellä pakkaskelissä lihakin toki säilyy ilman kummia ihmettelyjä. Mikäli koira ei ole mahdottoman herkkävatsainen, voi sen toki ennen retkiä siirtää kuivaruualle ja pakata mukaan pelkkiä nappuloita. Näissä kannattaa huomioida oman koiran tarpeet ja makustella sitä, mitä ja miten paljon haluaa ja jaksaa kantaa. Pääpointtina se, ettei ruoka voi vaihtua lennosta toiseen reissussa. Hiukan taitettavasta matkasta ja maaston vaativuudesta riippuen pientä lisäbuustia ruokaan voi harkita. Meidän tapauksessa se ei ole ollut tarpeen, vaan koirat ovat syöneet retkillä normaalia päiväannostaan ja tauoilla extrana luut.

Toivottavasti tästä oli apua ainakin aloittelevalle retkeilijälle. Kuulisin mielelläni, mitkä on teillä tärkeimmät varusteet retkelle kuin retkelle? Kerro toki myös, mikäli listoistani jäi jotain aivan olennaista puuttumaan - se kun on täysin mahdollista, niin ne tavarat saattaa retkellekin lähtiessä unohtua kotiin.

Rallytokon voittajaluokan korkkaus

Lauantaina koitti jännittävä päivä, kun korkkasimme Savun kanssa rallytokon voittajaluokan. Aloin jännitellä jo edellisenä päivänä ja harkitsin perumista, kun jos kuitenkaan me ei osattaisi niitä liikkeitä. No viis hienosäädöstä, kokeeseen mentiin ja se tehtiin mitä osattiin eli aika paljonkin.

Rata oli tosi kiva, paljon meille osin helppojakin teknisiä liikkeitä mitä on jynssätty keittiössä viimeiset puoli vuotta. Odottelualueella meni tällä kertaa kivasti ja kehään mentiin hyvällä fiiliksellä. Savu bongasi odotellessa ihmiset kehässä ja ajattelin sen olevan sujut ympäristön kanssa. Ja niinhän se olikin, eivät kaukana olevat ihmiset mitään haitanneet, mutta kun maaginen kolme metriä ylittyi niin se siitä sitten.

Tuomarina Iiris Harju

-HYL

Lähtö -1p puutteellinen yhteistyö, ei oltu Savun kanssa ihan samaan aikaan lähtövalmiita

Perusasento, 1 askel seiso, 2 askelta istu, 3 askelta maahan  -1p tehtävä väärin suoritettu, -1p puutteellinen yhteistyö, vähän sählättiin ja räpiköitiin tässäkin, kun Savu bongasi kehän laidalta ajanottajan

Seuraten kolme askelta peruuttaen -1p vino, -10p tehtävä väärin suoritettu, Hyl pois. Savu lähti peruuttamaan tosi vinoon, taisin lopulta laskea askeleetkin väärin ja ajanottajan kohdalla Savu singahti kehänauhan yli haukkumaan. Kaikki tulostoiveet meni siinä ja vaikka harmitti niin tietyllä tapaa se rentoutti.

Puolen vaihto takana -10p tehtävä väärin suoritettu, ohjasin vähän huonosti ja Savu teki kuten ohjasin, eli kiersi minut ensin ympäri. Sen jälkeen tehtiin oikein kelpo puolen vaihto.

Pyörähdys -3p kontrollin puute, -10p tehtävä väärin suoritettu, Savu karkasi haukkumaan sihteerin (muistaakseni tässä kohdassa tai sitten tuomarin, kaikki me kuitenkin haukuttiin). En uusinut tehtävää vaan jatkoimme lennosta ja pyöräytin Savun rintamasuunta kierossa.

Molemmat oikeaan täyskäännös -1p vino, tässä hätäilin, koska käännös tehtiin aika lähellä sihteeriä ja jännitin Savun singahtavan sinne uudelleen.

Eteen istu, vasemmalta oikealle, istu -3p kontrollin puute, -10p tehtävä väärin suoritettu. Tämä meille muuten jo aika helppo liike piti tehdä melko lähellä tuomaria ja eihän siitä mitään tullut. Savu ei tehnyt mitä pyysin vaan haukahti ja kun pyysin uudelleen se karkasi tuomarille. Tämän jälkeen pyysin Savun vain perusasentoon, säädin oman pienen tempun ja ilmoitin keskeyttävämme.

Tuomarin kommentti: Suorituksessa useampi oikein hieno pätkä. Lisää ihmishäiriöitä tulevia kisoja varten.

Ei radalla nyt mitään aivan yllättävää tapahtunut ja niihin onnistuneisiin liikkeisiin olen tosi tyytyväinen. Mehän selvittiin myös pitkästä pätkästä oikean puolen seuraamista. Savu myös pysähtyi hyppyä edeltävällä liikkeellä ja suoriuduttiin siitäkin vaikka hyppy houkuttelikin. Kaikkinensa liikkeet ovat kivasti hallussa, kunhan vaan saadaan ihmiset ja ympäristö haltuun, ei tuloksiin ole pitkä matka. Kymppejä keräilin itse soveltamalla liikkeitä (koska se hylky oli tullut jo) ja esim. pyytämällä Savua ylimääräisiin perusasentoihin ja jättämällä jokusen vippasjutun välistä.

Ihmisten luo säntääminen on harmillista ja vähän rasittava ongelma, jonka eteen olen tehnyt tosi laiskasti töitä. Tai no on sitä treenattu, mutta tarpeeseen nähden aivan liian vähän. Tilaisuuksia on niukasti ja toki sitä mielellään hioo vain niitä kivoja juttuja. Nyt on ehdottomasti ryhdistäydyttävä ihmishäiriöiden suhteen siten, etteivät ne olisi Savulle pelkkä häiriö vaan ihan selkeä rutiini.

Savu on tottunut omissa treeneissämme sirkusmaiseen kaaokseen koska pikkulapset. Niinpä paikallaan hiljaa seisovat ihmiset ihan selvästi jännittävät sitä, ehkä vielä aiempaa enemmän. Tuttuja Savu saattaa karata moikkaamaan, mutta olen alkanut kallistua sinne päin että tuntemattomat ihmiset jännittävät siinä määrin ettei Savu näillä eväillä kykene kiemuroihin aivan vieressä. Vastaavasti jollekin koiralle jolle koeympäristö on helppo, olisi meidän omatoimitreeniemme tunnelma todennäköisesti aika järkyttävä.

Siinä määrin päästiin tavoitteeseen, että oikean puolen seuraaminen sujui ja saatiin tärkeää informaatiota mitä treenata 😁 Ja vaikka meidän suoritus noin muuten oli ihan pohjanoteeraus, oli tuomarikin huomannut meidän tuplasaksalaisen ja kirjoittanut sen kyltin kohdalle "hieno". Ylipäänsä tuomarin kommentista päätellen emme ole toivottomia tapauksia vaan tehokkaan ja säännöllisen harjoittelun seurauksena uusi startti voisi olla ensi vuonna jossain vaiheessa realistinen. Sillä mennään mitä on ja mikä puuttuu niin se hankitaan harjoittelemalla.

Etsisin treeniseurakseni patsaita, eli rauhallisia aikuisia ihmisiä seisomaan paikallaan ja tuijottamaan meitä. Se se on nimittäin hurjaa, kun on tottunut pieniin ihmisiin jotka juoksevat, kiljuvat, kompuroivat, heittelevät tavaroita ja nameja ja tuovat hihnoja ja kaulapantaa koiralle kesken treenin. Sellaisen kaaoksen jälkeen koepaikan tunnelma on kuin hautajaisista 😆

Kuvia, kokeita ja pentutoiveita

Kuvia eiliseltä aamulenkiltä, jolle ennätimme jo auringonnousun aikaan. Keli oli mitä ihanin, pikkupakkanen ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Äkkiä taivas meni tosin pilveen ja pelto täyttyi sumusta, jolloin siirryimme metsän siimekseen. Savu oli suorastaan mallikoiratuulella, enpä ole pitkään aikaan lähtenyt kameran kanssa lenkille.  Kameran ulkoiluttaminen onkin aikanaan tietänyt Savulle paljon temppuja ja herkkuja, ja niinpä koira tarjoili tänäänkin parhaita taitojaan.

Voi miten odotankaan lunta, pakkasta ja järven jäätymistä - lenkkimaastot laajenisivat merkittävästi. Vähän myös Savun turkin kasvamista ja paksuuntumista, joskin turkki on nyt tuuhentunut mukavasti. Edelleen olen Savua takittanut automatkoille ja pihassa oleskeluihin. Toistaiseksi se ei vaikuta silmämääräisesti olevan jumissa, mutta joulukuulle on varattuna uusi osteopaattiaika. Ellei ehditä jollekin peruutusajalle ennen sitä.

Viime päivien rallytokotreenit ovat menneet kivasti. Huomenna tehdään vielä täsmäisku treenit ja lauantain kokeeseen mennään sitten niillä taidoilla mitä sattuu olemaan. Vähän tuntuu, että olen haukkaamassa liian ison palan kakkua, mutta kokeilematta ei tiedä. Koen saavani kokeesta tärkeää informaatiota siitä, mihin pitää panostaa vielä lisää. Tuntuu, että kaikki keittiössä voitava on treenattu ja parhaan mukaan häiriöitäkin harjoiteltu halleilla.

Yksi tokokoe on vielä kaavailtuna tälle vuodelle. Vähän meinasi ahneus iskeä koularia tavoitellessa, mutta edellinen kolmostulos löi taas realismilla naamaan. Viime vuoden rallykokeiden jälkeen olen viisastunut sen verran, ettei ne tulokset treenaamatta kokeita käymällä tule. Oikeastaan siinä voi käydä niin, että koira yhdistää koetilanteen johonkin epämieluisaan, kuten liian vaikeaan ympäristöön, stressaantuneeseen ohjaajan, kokemattomuuten palkattomuudesta jne. Olisinpa malttanut mieleni jo viime vuonna, niin ei olisi ehkä tarvinnut tahkota rallytokon avoimessa luokassa kahdeksan kokeen verran.

Loppuvuoden kokeiden jälkeen teen yhteenvedon ja pian saakin jo suunnitella ensi vuoden tavoitteita. Jätän kuitenkin suosiolla kaikki koularihaaveet ensi vuoteen ja vien Savua kokeisiin vasta kun koen meidän olevan oikeasti valmiita. Hätäily ei auta, sillä koirahan on juuri niin taitava kuin ohjaajansa. Siispä ei muuta kuin harjoitusta lisää itselle.

Omaa treenaamista olenkin viime aikoina pohtinut, miten erilaista se on nykyään kuin ennen. Kaipaan jo säännöllisiä ryhmätreenejä, etenkin rallytokoon. Ensi vuonna meillä alkaa kuukausivalmennus, jolloin pääsemme vihdoin treenaamaan kouluttajan silmän alle ja hakemaan eväitä omatoimitreenaamiseen. Yksin treenaamisessa on kyllä puolensa, mutta myös haasteensa. Ihmishäiriöiden harjoitellu on hankalaa ilman muita ihmisiä. Kaupan parkkipaikka on ainakin Savun silmissä aivan eri asia, kuin treenikenttä, eikä häiriöiden työstäminen ihmisvilinässä kanna kokeeseen asti. Ainakaan vielä ei.

Yksin treenatessa olen kokenut videoinnin todella tärkeäksi, muuten en tietäisi montaakaan juttua vaikka Savun vinoista perusasennoista. Treenien puinti treenikaverin tai ryhmän kanssa olisi kyllä tervetullutta vaihtelua ja suorastaan piristystä. Itselleen tulee helposti oltua ankara, kun videon katselun jälkeen vatvon sitä ja tätä havaintoa ja pyrin purkamaan ongelmia ja haasteita yksin. Eteneminen on siis verrattain hitaampaa, kuin mitä uskoisin sen viikkotreeneissä olevan. Mutta viis siitä, koiraharrastus ja koiran kouluttaminen on kuitenkin tärkein voimavarani ja vielä se koiraa ryhmätreenienkin aika.

Tavoittelin meille koiranpentua jo viime kesäksi, mutta jälkikäteen ajatellen, onneksi meille ei pentua riittänyt. Jos asia kuulostaa uudelta, voit lukea pohjalle Islanninlammaskoira ja miten tähän päädyin 10/2020 ja Miksi toinen koira? 2/2021. Se mitä tiedän vaikkapa treenaamisesta nyt, on paljon enemmän kuin viime keväänä. On siis kiva, että ehdin työstää omaa osaamistani vielä Savun kanssa kahdestaan. Merkittävä muutos on tapahtunut myös Savun ohituksissa. Vaikka se onkin arjessamme aika vähäpätöinen ongelma, tuntuu järkevämmältä työstää se hyvälle mallille ennen kuin lenkeillä kulkee nuori koiranverso.

Sekarotuisesta rotukoiraan siirtyessä on aika iso harppaus ihan eri juttuihin. Tiesin kyllä, että sopivaa koiraa voi joutua odottamaan. Ja tiedän senkin, että uutena nobody tyyppinä jota kukaan ei tunne, olen automaattisesti kaikkien jonojen hännillä. Sitä en arvannut, miten monta pentuetta tosiaan menisi sivu suun. Mutta hyvää kannattaa ilman muuta odottaa! Tämä on vain tosi erilaista, kuin se miten olen vaikkapa kymmenen vuotta sitten soittanut myynti-ilmoituksessa olevaan numeroon ja hakenut seuraavalla viikolla itselleni koiran 😅 Toki nyt olen tehnyt yli vuoden verran pelkkää taustatyötä ja harkinnut kaiken mahdollisen hyvin tarkasti, joten sen puoleen matkassa ei ole minkäänlaista kiirettä tai hätää.

Vaikka olisi ihanaa saada viiden vuoden jälkeen talouteen pentu, ei auta kuin malttaa. Olen asennoitunut asiaan niin, että mitä enemmän aikaa kuluu, sen taitavampi olen pennun tullessa. Helposti sitä ajattelee, että "seuraavan koiran kanssa en tee näitä virheitä" samalla jättäen ne olemassa olevan koiran haasteet sivuun. Olen pyrkinyt ihan tietoisesti paneutumaan Savun kanssa ilmeneviin haasteisiin, ja sitä kautta motiovoiduin opettamaan sen turkasen kapulan pidon vihdoin (Näin opetin noutokapulan pidon 10/2021).

Arki on aika timanttista tällaisenaan, mutta kyllä Savun kanssa riittää työsarkaa tokossa ja rallytokossa. Ja hyvä niin, muuten saattaisi käydä aika pitkäksi. Savu on mitä hienoin koira pitämään ohjaajan nöyränä ja oppivaisena 💙

Rallytokon ratatreenit

Arkistokuva huhtikuulta, © Mira Kaipaisen

 

Tiistai iltana kävimme Savun kanssa Tamskin hallilla. Olimme sopineet kimppatreenit Netan ja Miran kanssa ja Mira olikin suunnitellut meille tosi kivan voittaja radan. Savu oli hieman lennokkaalla tuulella aamuisesti kolmen tunnin kimppalenkistä huolimatta. Se ei tällä kertaa jäänyt pahasti hajuihin kiinni, mutta viereisiltä kentiltä tuleva kova meteli selvästi jännitti sitä ja lopulta Savu karkasi molemmilla radoilla haukkumaan treenikaverit.

Molemmilla vuoroillamme tuli myös hyviä pätkiä ja oikean puolen seuraamiseen on pienestä katkosta huolimatta tosi tyytyväinen. Kuplan puhkeamisesta huolimatta Savu nousi kivasti takaisin töihin. Ja vitsi että tykkään sen työskentelystä silloin kun se on ympäristön kanssa sujut ja tietää mitä tehdään. Vaikka haukkuminen on välillä vähän turhauttavaa, on se kuitenkin Savun hyvin selkeä tapa kertoa että sitä jännittää tai ettei se ymmärrä mitä tarkoitan. Liikkeet sujuvat meillä jo keittiössä, mutta hallille ja radalle sujuvuuden suhteen saa tehdä vielä töitä.

Treenimuistio

- harjoittelua kentällä seisovien ihmisten suhteen

- houkutus, voi murheenkryyni mutta kurpitsassa oli kuulemma nakkeja 😂

- varmuutta puolen vaihtoihin, eteentulemiseen ja ympärikiertämiseen - vihje-erottelu ja itsellekin muistiin mitä vihjettä käytetään

- rata-/kisatreenejä ehdottomasti useammin kuin kerran kuukaudessa!

Näillä eväillä eteenpäin ja tehokasta treeniä ennen koetta. Marraskuun lopulla korkkaamme voittajan, vähän sillä tavoitteella että näen mikä tilanne meillä on koevalmiuden suhteen. Viime vuonna ahnehdin kokeita useammat epäonnistumisista huolimatta, mutta kirjoittelen aiheesta ja kantapään kautta oppimisesta myöhemmin lisää.

Marrasretki Riuttaskorpeen

Marraskuisena lauantaina spontaani retkikuume kävi sietämättömäksi ja niinpä pakkauduimme autoon. Olin päättänyt suunnata jo vähän ränsistyneeseen luottokohteeseeni Riuttaskorven virkistysmetsään. Olen sekä yöpynyt että päiväretkeillyt tuolla lukuisia kertoja ja lähellä sijaitsevista retkipaikoista se on ehdottomasti lempparini. Savu terästäytyi jo keittiössä, kun huomasi minun tekevät voileipiä rasiaan ja kaatavan kaakaota termokseen. Kokeneelle retkikoiralle nämä ovat päivänselviä vihjeitä, että kohta mentäisiin.

Ja niin me mentiin, heti auringon nousun jälkeen pikkuväki ja Savu olivat autossa lähtövalmiita. Kolmivuotias Papu pettyi edellisellä retkellämme (Ritajärven luonnonsuojelualua 10/2021) kun emme tehneetkään nuotiota. Tällä kertaa haimme retkelle mukaan yhdet apukädet, veljeni vaimo Jennin. Pikkuväen kanssa nuotio kosken vieressä on ainakin minulle vähän liian iso pala kakkua, joten yksi aikuinen lisää tuli tarpeeseen 😅

Olimme perillä jo klo 10 ja suuntasimme Haukijärven kierrokselle. Parkkipaikkaa oli levitetty reilusti sitten viime näkemän ja Suutarilankosken laavulle päin näkyi menevän leveä murskeella kuorrutettu tie. Hiukan erilainen näky, kuin viime kerran heinittynyt ura, jossa meni pieni polku. Ilmeisesti paikkaa on tarkoitus huoltaa, vaikkakaan Haukijärven poluilla ei mitään uutta ollut.

Pitkospuut olivat lahonneet paikoin kokonaan, mutta kriittisten kohtien siltoihin oltiin tuotu vähän uudempaa ja kestävämpää lankkua. Niinpä me selvittiin ojien ja purojen ylityksistä kengät kuivina. Alkumatkasta aurinkokin näyttäytyi ja Haukijärvi oli peilityyni. Retkeä parhaimmillaan, hiljainen luonto, eikä muita retkeilijöitä lähimainkaan. Kuka sitä sen ihmeellisempiä palveluita kaipaisi?

Säätilanne muuttui melko nopeasti. Aurinko meni pilveen ja paksu harmaa peite verhosi koko taivaan. Sen jälkeen satoi rakeita. Raekuuron jälkeen tuli vettä sen verran, että Savunkin turkki kastui. Meillä ei ollut aivan varsinaisia sadevaatteita, mutta hetkelliset sadekuurot eivät onneksi kastelleet ketään seurueestamme aivan läpi. Kuvitelmat aurinkoisista koira-lapsi kuvista Haukikallioilla haihtuivat, sillä Haukikallioille päästessä keli oli jäähtynyt ja taivas harmaa, vaikka sade taukosikin.

Reippaasti pitkospuita tepastelleet lapset söivät välipalaksi hieman voileipiä ja tienasi Savukin juustosiivun. Pienen tauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Suutarilankosken laavua. Savu poikkesi polulta vähän joka välissä rantaan siltä varalta, että se löytäisi vesikirppuja. Rannalla oli kuitenkin hiljaista, liekö jo vesikirpuillekin liian kylmä.

Torttilantielle tullessamme lähdimme eri suuntiin. Minä lähdin Savun ja Pipan kanssa hakemaan autolta polttopuita ja makkaroita, kun taas Jenni ja Papu jatkoivat matkaa polkua pitkin kohti laavua. Vaikka kävelymatka autolle vähän kiersi, olimme lopulta liki täsmälleen samaan aikaan laavulle vievän reitin risteyskohdassa. Kolmevuotias kun ei mene pitkospuilla aivan mahdottoman lujaa, vaikka reippaasti kävelisikin.

Laavun nuotiopaikalla olikin vielä hiillos edellisten retkeilijöiden jäljiltä joten saimme nuotion helposti syttymään. Savu asettui suuren kuusen viereen lepäämään. Se piti kuitenkin tarkasti silmällä makkaroita, joista tietysti liikeni sillekin pieniä paloja. Kosken kuohuja kuunnellessa ja nuotion liekkien leikkejä katsellessa mieleni lepää ja akkuni latautuvat. Vaikka toki täytyi pitää silmällä, ettei kukaan putoa koskeen tai polta itseään nuotiossa. Pipa tosin nukkui nuotion, kosken ja makkaroiden ohi. Sille ulkoilu raittiissa ilmassa teki tehtävänsä ja se otti kantorepussa tunnin tehotorkut.

Suutarilankoski on yksi lemppari kuvauskohteitani ja niin kuvailin Savua kivillä tälläkin kertaa. Toki jalan sijaa oli katsottava vähän tarkemmin, kun taapero nukkui selässäni, mutta kuivin jaloin selvisin. Onnistuneiden kuvien jälkeen suuntasimme autolla ja se idea kelpasi Papullekin hyvin.

Kaikkinensa vietimme maastossa aikaa hieman alle neljä tuntia. Sen aikaa pikkuväkikin jaksoi olla hyväntuulinen ja sopuisa, joskin viimeiset puoli kilometriä olivat jo vähän tahmeat. Minulle ja Savulle matkaa kertyi 5km autolla koukkaisun tähden. Papu käveli 4,5km ja olen kyllä jaksamiseensa tyytyväinen - pitkospuut ja vaihteleva maasto korkeuseroineen ei ole pienelle pojalle ihan läpihuutojuttu.

Onnistunut päiväretki on omiaan kasvattamaan retkikuumetta lisää. Kenties ensi kerralla kävelymme Kuttulammille.

Treenejä ja tokosuunnitelmia

Savu antamassa palautetta ohjaajan hitaudesta

Tämän hetkiseen treenipäiväkirjaani ei kummoisia kirjoituksia mahdu (ensi vuodelle ehdottomasti bujo jossa tilaa muistiinpanoille), joten kirjaan tämän hetkisen ajatusvyyhdin tänne. Parissa kuukaudessa ajatukseni tokotreenien suhteen ovat päivittyneet liki radikaalisti ja tuntuu järkevältä väsätä joku kooste tekstimuotoon. Kenties tästä on hyötyä jollekin muullekin, mutta ainakin minun on helpompi jäsennellä ideat ja oivalluksen käytäntöön perusteellisen kirjoittelun kautta.

Heti tällä marraskuun ensimmäisellä viikolla ennätimme kahdesti Canisportin hallille ja pitkästä aikaa nähtiin Kiiraa ja Kelmiäkin. Uutta treeniseuraa saatiin labbiksista Iskk Koiralan kentälle. Viikon treeneissä on hiottu yhtä ja toista rallytokoon ja tokoon liittyen. Rallytokoa pitäisikin kerrata, sillä parin viikon päästä meillä on ensimmäinen koe voittajaluokassa. Lauantain ratatreenit minun osaltani peruuntuivat, mutta ensi viikolle on sovittuna toiset.

Välillä on tuntunut, että vaikka miten paljon treenaa, treenit eivät jostain syystä kanna koetilanteessa. Jälkikäteen ajateltuna tämä ei tietenkään ihmetytä: liikaa yksin treenaamista, liian kaavamaista, liian vähän palkattomuutta jne. Sosiaalinen palkitseminen vaatii jatkuvaa vahvistusta, häiriötreenit toisivat lisävarmuutta, kaavan rikkominen vähentäisi ennakointia ja näin pois päin. Esimerkiksi edellisen tokokokeemme mokista moni selittyi treenien yksipuolisuudella; en muista koska viimeksi olisimme harjoitelleen perusasennossa odottelua ennen paikalla makaamista saati muistelleet häiriökäskyjä. 

Savun haistelu kesken työn teon on jokseenkin harmittanut ja tuntuu että olen omat korttini ja korteni käyttänyt. Suunnittelmissa on ostaa ihan yksäri asiaa koskien siinä toivossa, että saisin oikeita työkaluja enkä pelkästään ohjeita puuttumiseen (tarkoituksena on opettaa pantaan tarttuminen positiiviseksi, mutta se ei ole sinällään mikään ratkaisu). Tiedän toki, että voin panostaa vahvisteiden laatuun vielä lisää ja selkeyttää tokon ja tauon eroja, jolloin Savulle ei ole epäselvää haistellako vai ei. Ja toki yleistä luopumistreeniä, varsinkin siellä Tamskilla joka on meille tosi vaikea ympäristö syystä x tai y.

Alla uudet ideat purettuna liikekohtaisesti, ja joitain ajatuksia palkattomuudesta ja kisatilanteesta.

Paikalla makaamisen suhteen meidän on harjoiteltava perusasennossa odottamista ja häiriökäskyjä. Viimeiset pari treeniä, joissa kaverit ovat liikkuroineet ja käskytelleet koiriaan maahan, ovat sujuneet kivasti. Uskoisin paikkiksen sujuvan varmemmin kun perusasennolla on kestoa ja Savu oikeasti kuulolla eikä ennakoimassa. Maasta perusasentoon nousuja täytyy työstää jumpan kera, jotta Savu nousisi kokeissa ensimmäisellä käskyllä.

Seuraamiseen suoritusvarmuutta liikkoiroidusti ja ihmishäiriöillä. Savulle on hankalaa mennä läheltä ihmisiä ja kaikista haasteellisinta meille on juosta esim. tuomaria tai yleisöä kohti. Kesken liikkeen Savu ei ole enää karannut, mutta se saattaa kohdalla haukahtaa. En ole aivan varma jännittääkö se, vai haluaisiko se moikata mutta pyrkii luopumaan silti. Niin tai näin, lisää harjoitusta vain. Ylipäänsä seuraamiseen käännösten, vauhdinmuutosten ja kontaktin keston lisäämistä.

Liikkeestä maahan menossa Savun kontakti tipahtaa lähestulkoon aina viidennen askeleen jälkeen. Tämä on hienoinen riski käskytyksen suhteen, sillä Savu ei välttämättä ole kuulolla siinä vaiheessa kun pyydän sitä maahan. Teknisesti maahanmenoon olen tyytyväinen, mutta harjoitusta vaatii paitsi seuraaminen myös kuulolle jääminen. Varsinkin jännittäessä Savu alkaa herkästi haistella odotellessaa. Treeneissä tämän suhteen täytyy hyödyntää peiliä, niin saadaan liike kasattua kympin arvoiseksi.

Luoksetulo on edistynyt siinä määrin, että Savu juoksee! Perusasentoon juosten tulemista on treenattava, sillä nyt Savu hidastaa lopuksi tai tulee vinoon. Toisinaan jää seisomaan viereeni ja joudun käskyttämään uudelleen perusasentoon. Luoksetulon jättämisosuutta täytyisi myös harjoitella. Nyt Savulla on sama "oottaa" käsky jokaisessa jätössä, joten ei ole mikään ihme että Savu on ihan pihalla mikä tehtävä seuraavaksi on tulossa: sehän voi olla luoksari, kaukot, paikalla makaaminen tai hyppy 😅

Noutokapulan pito vaatii vielä hiontaa ja asennetta ollakseen koevarma silloinkin, kun on vaikeaa. Siirtymiä ennen ja jälkeen tätä liikettä on vahvistettava roimasti. Kapulan pidon suhteen ensimmäisellä tarttumista on vahvistettava, sillä nyt Savu saattaa ensimmäisellä käskyllä vain tökkästä kapulaa. Itse viiden sekunnin pitäminen sujuu jo mallikkaasti. Tarvitsisin tämän tehtävän kanssa etenemiseen hiukan rohkeutta, sillä helpostin palkkaan vähän kaikesta kapulan näpertelystä koska pelkään muuten pilaavani tämän liikkeen uudestaan 😒

Kaukot ovat takkuilleet vaikka kuinka. Teknisesti liike on kiva, mutta vähäisetkin häiriöt reppaavat koko homman. Tässä avainasemassa on jättövihje, joka on ollut se "oottaa" ja siitähän Savu jää aivan puolivaloille. Se on useammassa kokeessa uppoutunut hajuihin tai jäänyt katselemaan takaviistossa olevaa liikkuria. Nyt olen alkanut vaihtaa jättövihjettä "kaukot" sanan alle ja antanut tämän jälkeen Savulle aina namin. Makuulta istumaan nousemista ollaan harjoiteltu enemmän, etenkin niin että Savu nousisi ihan oikeasti ensimmäisellä. On kai turha ihmetellä kaukojen vetelyyttä, kun niihin satsannut paljon vähemmän kuin vaikkapa huvikseen ruutuun juoksuttamiseen. Täytyy ottaa kaukoihinkin kovemman luokan palkat ja luoda liikkeelle oikeasti arvoa Savun silmissä.

Estehyppy on ihme kyllä mennyt kokeissa kympin arvoisesti, vaikka se ei leirillä onnistunutkaan. Pieni ennakointitreeni, häiriöt ja vihje-erottelu eivät kuitenkaan ole tässäkään haitaksi.

Meidän tapauksessa kokeessa selviämiseen ei riitä pelkkä liikkeiden harjoittelu, vaan Savun kanssa täytyy työstää palkattomuutta ja sosiaalisen palkan vahvistamista ihan huolella. Tylsäksihän tämä kävisi jos olisi liian helppoa. Toisinaan keskusteluihin kommentoidaan aika vähättelevään sävyyn jotakin "teet vain näin, niin ei ole mitään ongelmaa", mutta koirat ovat erilaisia. Se mikä on haastavaa toiselle, ei liikauta toisen koiran mieltä lainkaan. On myös aivan koirakohtaista, mitä koira pitää riittävänä palkkiona. Kaikkea voi tietysti vahvistaa ja harjoittelun avulla Savukin palkkaantuu nykyään lelulla. Sosiaaliseen palkitsemiseen se vastaa nykyään merkittävästi paremmin kuin kesällä ja tästä tietysti palkitsen sitä ruualla.

Palkattomuustreenit on otettava taas viikko-ohjelmaan mukaan, nyt ovat vähän jääneet. Olen arponut 3-6 liikettä satunnaiseen järjestykseen, tehnyt ne kokeenomaisesti ja mennyt sitten kentän laidalle palkkaamaan Savun kuten kokeissa. Etenkin syyskuussa teimme tätä aktiivisesti ja Savu vastasi treeniin tosi hyvin. Samalla tulee seurattua siirtymien sujuvuutta ja useissa treeneissä harjoittelen niitäkin erikseen.

Voi kun tosiaan riittäisikin, että opettaa koiralle kuusi liikettä paikkiksen lisäksi ja painelee vain kokeisiin hakemaan rivin ykköstuloksia 😂 Ehkä se toisilla onnistuu niin, mutta treenien sisältöön paneutumalla ja tarkalla suunnittelulla tässä on kyllä ihan älyttömästi työtä koiran kanssa, joka ei paina ohjaajan mokia yhtään villaisella.

Kelmi ja Savu