Postaan aivan pian viikonlopun kilpailuista ja treeneistä, mutta sitä ennen kevyempiä kesäkuulumisia kuvina. Kesäkuuhun ei sisältynyt mitenkään hurjasti kimppatreenejä, vaikka kotona puuhattiinkin. Sen sijaan kävimme Lauhanvuoren kansallispuistossa ja treffailimme muutamia tuttuja koiria. Kesäkuu oli ihana kuukausi, samaan aikaan melko hidas, mutta silti aikaansaava. Heinäkuusta toivotaan pitkälti samanlaista ja pienenä lisätoiveena se, että koko kesän kestänyt yskäni loppuisi.
Nyt minä tiedän mitä tarkoittaa, kun koira sopii käteen. Ja niinpä ajattelin aiheesta rönsyillen kirjoittaakin postauksen, ihan vain koirastani Savusta. Synttärilahjaksi Savu sai runsaasti paijaamista ja pitkän lenkin niin, että koira itse päätti reitin. Vähän rahallisestikin Savuun satsattiin tässä synttärikuukautena ja niinpä postissa tuli Valjavoltin puolikuristava kaulapanta. Myös Natural Menua ja Naturis makkaroita hankittiin varastot täyteen ja nyt kelpaa palkkailla.
Kolme vuotta sitten, kun Savu syntyi, oli moni asia hyvin erilailla, eikä minulla sillä kellonlyömällä ollut edes koiranpaikkaa auki. Tilanteet kuitenkin muuttuivat ja elokuussa Savu muutti meille. Tässä kolmessa vuodessa onkin tapahtunut ihan hirveästi kaikkea, paljon enemmän kuin olisin osannut kuvitellakaan. Kaikista suurista ja vähemmän suurista, odotetuista ja yllättävistä käänteistä huolimatta ollaan edelleen hyvissä voinneissa. Terveydellisten muutosten, perheenlisäyksen, väliaikaiskoirien, hoitokoirien, reissujen ja työpaikanvaihdosten suhteen Savu on ollut kyllä yksi sopeutuvaisimpia otuksia mitä olen tavannut. Ennen kaikkea äkillistä ja yllättävää olen aina varautunut pahimpaan, mutta Savu on osoittanut kaikki huoleni täysin turhiksi.
Tuntuu, kuin Savu olisi ollut meillä ikuisuuden, koska nämä kolme vuotta ovat olleet varsin vaiherikkaat. Toisaalta näin koiran syntymäpäivänä tajuan, miten nuori se oikeastaan vielä on. Olen turhaan kriiseillyt titteleiden suhteen, että emme saavuttaneet mitään siihen mennessä kun Savu täytti vuoden, kaksi tai nyt kolme. Oikeastihan olemme resursseihin ja osaamiseeni nähden saavuttaneet kaikkea aika mukavasti, vaikka ensimmäisistä kisoistamme tulikin hylky.
Vaikka Savu onkin mielestäni monissa asioissa vähän luonnonlahjakkus, ei tämä "valmis" koira ihan ilmaiseksi ole tullut. Niin kutsuttujen helppojenkaan koirien (joksi Savun miellän enemmän kuin haastavaksi) kanssa mikään ei tule ilman työtä. Savussakin oli kaikki ainekset kaikkeen - kisakenttien tykkiin tai karkailevaan naapurin piskiin ja tietysti kaikkeen siltä väliltä. Etenkin ensimmäisen vuoden aikana käytin paljon aikaa Savun kouluttamiseen ja kaikkien pikkuasioiden hiomiseen. Kantapään kautta oppineena olin päättänyt kerrankin keskittyä ja panostaa ja se todella kannatti. Savu pitää nykyään autoilusta siitä huolimatta, että se pentuna meinasi oksentaa pelkästä autoon joutumisesta. Savu on sisätiloissa rauhallinen ja tietää taukoalustan merkityksen, koska sille on luotu arvoa. Nämä ja monet muutkaan asiat eivät ole olleet itsestäänselvyyksiä, sillä esimerkiksi taukoilun suhteen Savu olisi mielellään vinkunut tai ollut muuten levoton.
Savu kulkee pääasiassa irti, sillä ehdolla, että on kuulolla ja vastaa yhteistyöhön vapaana jolkottelun suhteen. Mikäli edes toinen ontuu, ympäristö on täynnä lintuja tai Savu muutoin on heti nenä pitkällä hajuissa, kulkee se hihnassa. Erityisesti kevään korvilla hihnailemme aika paljon, jotta kaikki lenkkeily ei ole minulle pelkkää valppaana tarkkailua. Linnut ja pieneläimet, sekä hajut ovat Savulle niin kovasti mieleen, että karkailulla se olisi nopeasti vahvistanut toiminnosta itselleen mukavaa ajanvietettä. Ja minulle tietysti varsin suuren ongelman työstettäväksi. Pelaan mieluummin varman päälle ihan metsäneläinten vuoksi, Savun turvallisuuden vuoksi, sekä tietysti siksi, ettei koulutus ota takapakkia. Pelkästään koiran vastuulle vapaanaolemisen osaamisjuttuja ei voi sysätä, sillä on minun tehtäväni tarkkailla ympäristöä ja olla tilanteen tasalla. Ihminen jää tietysti aina koiralle kakkoseksi tarkkailun suhteen, mutta sitä varten sitä luoksetuloa onkin treenattu. Asian tiimoilta ensimmäinen vuosi ja vielä toisenkin vuoden kesä olivat haasteellisinta aikaa ja muiden ohjaajien erilaisten toimien vuoksi Savu saattaisi vieläkin ampaista linnunlaulun perään. Ilman muistiinpanojani, pitäisin monia juttujamme itsestäänselvyytenä, mikä on silkkaa harhaa. Ja hyvä niin, sillä ilman sopivia haasteita, en olisi oppinut mitään.
Vaikka paperilla Savu on vain tavan sekarotuinen, jonka kanssa on vähän harrasteltu, on se oikeassa elämässä kuitenkin täyttä kultaa. Harrastustulokset eivät vaakakupissa paljoa painaisi, jos arki olisi täysi kaaos ja veisi mehut kaikilta. En oikein tiedä, miten arkeamme kuvailisin, sillä Savu toimii kuin ajatus. Savu toimii kuin ajatus silloinkin, kun minä olen väsynyt, enkä jaksa panostaa koiraan haluamallani tavalla. Tästä "helpompi" arki olisi arki ilman koiraa. Ilman hyvää ystävää, joka on kuitenkin vastuullani ja josta tulee huolehtia. Mutta sellaisesta arjesta puuttuisi välittömästi huomattava osa laatua ja sisältöä. Olisin valmis luopumaan monista mukavuuksista sen sijaan, että eläisin koiratonta arkea. Tai ehkä ennemmin, Savutonta arkea, sillä Savu ei olekaan ihan mikä tahansa koira.
Koska viimeinkin olen saanut maistaa arkea, joka maistuu niin hyvältä, että olisi kiva viettää aina pelkkää arkea, on treenaaminenkin kivaa. Harrastamiseen on myös erilailla voimavaroja, sillä se on vähän kuin kirsikka kakun päälle ja okein mieluisaa spesiaali puuhaa lenkkeilyn ohella. Nuoremman puoleisen koiran kanssa meillä on vielä vuosia aikaa - ainakin toivon näin - harrastaa ja treenata mitä haluamme. Virheistäni oppineena haluan nauttia joka hetkestä, mutta ilman kiirettä. Suorituspaineet kaiken tokoilun suhteen ovat alkaneet hellittää ja sen suhteen treenimmekin ovat sujuneet paremmin.
Perhekoirana Savu on ylittänyt odotukseni monin tavoin. Mitä vain keksinkään jännittää, stressata, epäillä, huolehtia, niin kaikki osoittautui turhaksi. Savulle pikkutyyppi on ollu alun alkaen ihan päivänselvä asia ja nyt taaperoikäisen kanssa Savu on kiitettävän maltillinen. Taaperolle Savu onkin aivan kaikki kaikessa, vaikka tietysti niin voimakas kiintymys on aivan toispuoleista. Savun silmissä pikkuihminen mahdollistaa mukaviakin juttuja, etenkin ruokailun suhteen. Kakkoslaadun rapsutuksiakin on tarjolla aika usein ja rapsutuksia Savu käy itsekin pyytämässä. Toisinaan innokas leikkiinkutsu saa aikaan parkaisun, sillä tassu pienissä kasvoissa tuntuu vähän kurjalta.
Jos yhdeyssä postauksessa harmittelin Savun ääntelyongelmaa, niin se onkin se ainokainen särö, joka meillä on. Eikä se minua suuresti häiritse ja syykin on tiedossa, joten pitää vain ottaa aika asian työstämiselle. Toisaalta, jos kuvittelee että eläin ei saisi ikinä haukkua, olisi minun kannattanut aikapäiviä sitten vaihtaa lajia. Mikäli Savu jatkossakin on kaikessa muussa ihan unelma, niin olkoot koira sen verran, että räskyttää silloin tällöin, kuin haluaa. Ärsyttävän kuuloisen erivapauden Savu on mielestäni ansainnut ♥
Ehkä tämä liibalaaba ihastelu riittää, mutta olen kyllä suuresti kiitollinen siitä, että näin hieno koira käsiini luotettiin. Ja miten onnellinen olenkaan, että tämä on ensimmäinen koira, joka on onnistunut hurmaamaan myös mieheni. Onnea Savu ja siskonsa Cismet! ♥
Täysin penkin alle menneen kisasuorituksemme jälkeen ilmoitin Savun seuramme järjestämään kisatreeniin. Kotopuolessa treenailu on kaiken muun kiireen ohella jäänyt vähän vähemmälle, jos keittiössä jumppailua ei lasketa. Kisatreeneistä jäi kokonaisuutena varsin hyvä fiilis. Olin alkujaan ilmoittanut meidät menemään radan vain kerran mutta saatiinkin sitten kaverilta toinen vuoro.
Rata oli mielestäni suhteellisen helppo, siellä oli toki 360 asteen käännökset, jotka eivät ole vahvuutemme, sekä muutama uusi liike, joita emme paljoa ole harjoitelleet. Päätin kuitenkin mennä radan kisamaisesti palkatta ja miettiä sitten sen jälkeen toisen radan suoritussuunnitelmaa. Extempore lisävuorolla meidän ensimmäinen vuoromme olikin sitten ihan ensimmäisenä, mikä vähän jännitti.
Jännitykseni sai lisäpontta, kun Savu bongasi kentän päädystä yllättäen koiran, jota alkoi haukkua. Välillä Savu kävi kuulolla mutta jäi taas seuraamaan yllättäen näkökenttään ilmestyneen koiran touhuja. Treenikaverin sanoja lainatakseni menen itsekin tuollaisesta ihan "tiloihin", enkä todellakaan ollut varautunut. Niinpä kuplamme sanoi jälleen poks ja mieleni etsi jotain koloa mihin piiloutua. Nolotti tietysti, mikä on tavallaan hassua, sillä tiedän kyllä että koiran toimia on turha hävetä. Mikäli ei toivo lemmikistään koiramaisia ääniä, ei kannattaisi hankkia koiraa.
Noh, pienen kunniakierroksen jälkeen pääsimme kentälle suunnilleen yhdessä. Savu nousi lähdössä vielä seisomaan ja haukahti taakseen. Saimme kiitettävästi lisäaikaa ja ehdin palkkailla Savua samalla, kun toinen koira katosi näkyvistä. Tunsin pientä helpotusta ja ylpeyttä, kun sain koottua itseni henkiseltä pohjalta jälleen seisomaan ja uskalsin omistaa miltei puoli kenttää. Kuulostanen sekopäiseltä mutta mitäpä siitä...
Kun pääsimme lähtökyltiltä eteenpäin, koko rata soljui mukavasti omalla painollaan, eikä Savu äännellyt. Toinen kierroksemme meni myös hyvin, vaikka Savu olikin jo vähän väsynyt. Alla liikkeet ja kommentit, 1 rata sinisellä ja 2 rata punaisella. Video on ensimmäiseltä radalta.
Kisatreeni ALO 79p ja 89p
Lähtö
Eteen, vasemmalta sivulle istumaan
Kierrä ohjaajan ympäri
Kahdeksikko -3p puutteellinen yhteistyö, Savu pysähtyi katsahtamaan jotakin, jolloin minäkin seisahduin
360 oikeaan -10p Väärin suoritettu tehtävä, väärä suunta, tämän tein sitten tahallaan kompensoinniksi, tulipahan käännyttyä molempiin suuntiin
90 vasemmalle
Istu
270 oikeaan
Askel seiso, kaksi askelta istu, kolme askelta maahan
Maahan -10p Väärin suoritettu tehtävä, Savu meni istumisen kautta maahan
Saksalainen täyskäännös -1 puutteellinen yhteistyö, käännyimme ihan eri aikaan ja Savu haahuili
Maali
Kommentteina "kaunis ohjaus" ja "ajoittain keskittyy hyvin".
Monet liikkeet vaativat kyllä oikeasti vielä paljon hiontaa, vaikka ei virhepisteitä kaikesta saatukaan. Lauantain kisoja odottelen jälleen toiveikkaana, olemme siis menossa tuplarallyyn. Jos sössitään ensimmäinen rata jännityksen piikkiin, toivon että toinen menisi jo rennommin. En kuitenkaan ole niin tulosten perään, että alkaisin pisteiden toivotta uusia liikkeitä. Savu ärsyyntyy vain turhaan, jos jäädään hinkkaamaan, joten parempi kun etenee vain seuraavalle. Lauantain kisoista ennätän kirjoittaa tänne vasta ensi viikolla ja videon suhteen en osaa sanoa.
Kotiläksynä treenaamme viimeiset päivät kaikkia käännöksiä, sekä napakampaa maahanmenoa.
Kesän ensimmäinen telttaretki toteutui vihdoin! Ajeltiin tuttuun paikkaan Riuttaskorven virkistysmetsään. Seuraksi saimme samanlaisen komppanian, retkellä oltiin siis kahden lapsen, kahden äidin ja kahden koiran voimin. Savu sai ensimmäistä kertaa repun selkäänsä. Reppu on aikanaan hankittu edelliselle koiralleni, mutta laitoin sen samantien eteenpäin. Onneksi meni hyvälle tutulle, jolta ennättää saada tarvittaessa lainaankin! Pari kertaa ennen retkeä ehdimme harjoitella repun kantamista. Kantaminen on Savulle aika ok, pukeminen ei. Treeniä ja aikaa vaatii siis.
Pitkällä tähtäimellä Savulle on tarkoitus hankkia ihan oma reppu, mutta ainakin vielä vain lainaillaan, sillä käyttöä on niin harvakseltaan. On kuitenkin kätevää pakata pienet eväät, vesipullo ja retkinaperon selviytymispakkaus koiran mukaan, kun itse kuljettaa lasta kantorepussa. Savun reppu ei siis paljon painanut, aivan maksimissaan 1kg molemmin puolin.
Tottuneena retkikoirana Savu sai kulkea osan matkasta irti. Reppu rauhoitti koiran kulkua entisestään ja Savu tallusteli rauhaksiin polkuja ja pitkoksia pitkin. Pitkokset olivat melko kehnossa kunnossa ja paikoin niitä ei ollut lainkaan - tarvetta niille kyllä olisi ollut. Pitkokset kestivät kyllä koiran painon, mutta muutama lahompi pitkos petti oman jalan alla.
Mitä koira edellä, sitä retkinapero perässä. Ilmeisesti tässä harjoitellaan taukokäytöstä.
Kiersimme Haukijärven kierroksen, eli varsin lyhyen reitin siis. Retkiseuralaiseni oli ensikertalainen, kuten lapsensakin, joten ulkoiltiin vähän löysemmällä kaavalla. Koirille tämä tuntui sopivan ihan hyvin. Savu viihtyy hyvin veden äärellä vesikirppuja seuraillen. Kuivanakin pysyi siihen asti, kunnes horjahti ja sukelsi niin että roiskui. Ilma oli kuitenkin melko kuuma, joten Savu silminnähden piristyi. Pääsipähän hetkeksi eroon hyttysistäkin.
Leikattu turkki on kasvanut varsin tiheänä ja paksuna takaisin. Harjaamalla Savusta lähtee karvaa ihan kunnolla, mutta muutoin karvaa ei vielä irtoa häiritsevästi. Kuumakin tulee kesälookista huolimatta, vaikka Savu onkin aiempaa jaksavaisempi. Erittäin positiivinen havainto on kuitenkin se, että molskahduksen jälkeen turkki on suunnilleen heti kuiva ja punkit löytyvät ihan helposti. Kaksi punkkia olenkin Savusta jo tänä kesänä nypännyt. Aiempina vuosina Savussa on ollut ainoastaan yksi punkki. Olemme siis päässeet melkoisen vähällä. Tältä retkeltä punkkeja ei onneksi tarttunut matkaan.
Vaikka Suomen suvessa retkeily on yksi suosikkipuuhiani, tuli nyt retkitauon jälkeen taas muistettavia huomioita koiraa koskien. Ensinnäkin hyttysmyrkky, myös koiralle. Harmittavasti kaikki hyttyskarkotteeni olivat päässeet loppumaan, joten alkuun mentiin sekä koira, minä että Papu* ilman mitään. Retkiseuralaisella oli kuitenkin ihan peruskaupan hyttyskarkoite mukana ja sitä sitten lainakkiin. Sumautettiin koirillekin niskaan ja heti helpottui niidenkin olo. Savua seurasi jatkuvasti valtava hyttyspilvi, enkä ymmärrä, mikä siinä niin vetää puoleensa. Vaikuttaako turkin väri oikeasti ötököihin?
Kyykäärmeet ovat myös varomisen arvoisia. Kallioisessa ja kuivassa maastossa otukset viihtyvät varsin hyvin. Käärmeistä ei meille ole koskaan ollut haittaa, mutta tarkkana tuli silti oltua. Hihnassakin koira saattaa innoissaan pompata polulta sivuun ja törmätä pelästyneeseen käärmeeseen. Kaikeksi onneksi myös kyy on fiksu eläin ja mieluummin pyrkii väistämään ajoissa, kuin ajautumaan konfliktiin. Kaikkeen on kuitenkin hyvä varautua ennakoinnilla. Niinpä vahdittiin taukoalueella vipeltäviä lapsia ja koiria varsin tarkasti.
Reitillämme ei ollut muita kulkijoita, joten Savu oli lähes koko vuorokauden ihan hiljaa. Aamuyöllä se kuitenkin havaitsi rannalla outoa liikettä ja kajautti ilmoille kunnon vahtihaukut, kun ei nähnyt rantaan. Heräilin siihen sitten itsekin ja lähdimme katsomaan. Kaksi joutsenta oli rantautunut, mutta havaittuaan meidät lähtivät uimaan pois. Harmi että säikytettiin, mutta linnut siirtyivät vain viereiseen rantaan lepäilemään. Näköhavainnon jälkeen linnut eivät Savua sitten enää kiinnostaneetkaan. Sen sijaan koira aloitti päivänsä vesikirppuja pyydystämällä.
Vaikka retki olikin matkallisesti etenkin koiran kannalta sangen lyhyt, niin kyllä vuorokausi ulkoilmassa tekee hyvää meille molemmille. Kesän aikana meille mahdollistuisi muutama kahden kesken retkikin - tosin vain päiväseltää. Savulle kaikki aidosti kahden keskeinen on kuitenkin hyvin arvokasta spesifiä herkkua, joten eiköhän intensiivinen päiväreissu ole ihan paikallaan. Suunnitelmissa olisi telttailla ihan yksistäänkin Savun ja Papun kanssa, sillä kaksikko on ihan mainiota retkiseuraa. Kemiat kohtaavat myös taaperolla ja koiralla keskenään.
Viimeistään heinäkuussa telttaillaan uudelleen - hyvässä seurassa - näillä näkymin lähipitäjän kansallispuistossa. Siihen mennessä huolehditaan hyttyskarkoitteet koirallekin, sekä muutama muu pikku huomio.
*Papu on vuoden ikäisen lapseni nimimerkki somessa.
Siis karmea kaahari, täällä kuuluisi kävellä PITKOKSILLA! t. Savu
Lauantai päivänä pakkasin kisakamat ja koiran autoon ja niin lähdimme Savun kanssa ajelemaan kohti Kangasalaa. Ajomatka oli paahteinen, joten onneksi autossani on ilmastointi. Pääsimme kisapaikalle perille ja ajoin auton aluksi urheilukeskuksen parkkikselle. Keskuksella oli samaan aikaan viestikilpailut, joten porukkaa riitti! Onneksi sentään koirakenttä oli eri puolella tietä, joten ihan samalla nurmella ei ollut juoksijoita. Kävin ilmoittautumassa, ostin kilpailukirjan ja täysin sen. Olimme saapuneet paikalle hyvissä ajoin monista eri syistiä ja nyt meillä oli miellyttävästi liki kaksi tuntia aikaa hengailla rennosti. Tai sitten ei, taivaalla alkoi jyristä ukkonen. Ukkospilvi tuli lopulta ihan päälle ja vettä alkoi sataa kaatamalla. Olin juuri saanut kevythäkin koottua, enkä ennättänyt sitä purkaa. Juoksimme Savun kanssa autolle sadetta karkuun. Kuuro ei kestänyt kauan, mutta vettä tuli niin, ettei eteensä nähnyt. Kisapäivä siis alkoi varsin mukavasti, sillä kevythäkki ei tietenkään ole mikään retkeilyhäkki. Vesi meni häkkiin sisään, mutta ei tullut ulos. Mikä idea on laittaa pohjakankaaksi jokin vettäläpäisemätön materiaali? Noh, onneksi oli auto, eikä Savua muutoinkaan ollut tarkoitus säilyttää häkissä. Siirsin autoni kentälle ja vaihdoin häkkiin kuivan makuualustan.
Ensimmäinen ukkoskuuro ei jäänyt mitenkään ainokaiseksi, vaan aika pian kentän toisessa päässä olevaan metsään löi salama. Ja salamat välkkyivät muutoinkin samalla, kun jytinä kuului ihan päällä. Vaikka olenkin ulkoilmaihmisiä, enkä vähästä hätkähdä, niin ukkoskuuron aikaan en haluaisi seistä pellolla. Vuoroin istuimme Savun kanssa auringossa nurtsilla ja jo hetken päästä juoksimme kiireellä autoon suojaan kaatosateelta. Juoksemista kisapäivään siis riitti! Savu ei isommin säikkynyt jyrinää, vaikka totta kai hiukan läähätti stressistä. Kuumakin oli sitten lisäksi. Yhtä välähdystä säikähdin itse ihan oikeasti ja sen jälkeen Savukin alkoi vähän pälyillä. Ukkonen ja kireä olemukseni saivat Savun myös haukkumaan hiukan enemmän.
Keräsin itseni ja aloin leikittämään Savua aina kun välähti ja jytisi. Tämä tuotti nopeasti tulosta ja saimme molemmat vähän rentouduttua. Kävipähän treenistä. Runsaiden sadekuurojen vuoksi luokkamme alku viivästyi reilusti ja vasta suunnilleen tunnin aikataulusta myöhässä pääsimme rataan tutustumaan. Tämän jälkeen satoi taas kaatamalla ennen, kuin ensimmäinen koirakko pääsi radalle. Rata oli miellyttävän helppo ja kylttejäkin oli vain kymmenisen kappaletta. Olin siis ympäristöstä huolimatta hitusen toiveikas suorituksemme suhteen.
Vielä viime hetkellä ennen vuoroamme vahvistelin Savua kontaktista ja revittelimme viimeiset leikit. Sitten tuli vuoromme, ukkonen jyrähti ja kävelimme kehänauhan sisäpuolelle. Savu sukelsi nurmen tuoksuihin ja alkoi hidastella jo ennen lähtökylttiä. Odottelin aika kauan, ennen kuin Savu saapui perusasentoon ja pääsimme aloittamaan. Noh, mitään yhdessä tekemistä radalla ei tapahtunut, Savu lähinnä haistelu tai laahusti perässäni. Kaksi tehtävää se havahtui tekemään sen verran, että voi tekemiseksi kutsua. Mutta kisoissa ei todellakaan nähty sitä koiraa, joka minulla treeneissä on. Enpä jaksanut itsekään satsata, sillä olimme jo kaikesta aika väsyneitä ja ukkonen siihen päälle. Minua meinasi alkaa naurattaa kesken suorituksen, vaikka kai siinä olisi pitänyt itkeä.
Yhden liikkeen päädyin uusimaan, mutta juoksin koiraa kannustaen edelliselle kyltille, joten -10p siitä. Virhepisteitä tulikin lähes joka kyltiltä, oikeastaan vain yhdeltä kyltiltä ei tullut. (En harmikseni sateessa muistanut kuvata ratapiirrosta, joten en tiedä miltä kyltiltä tuli mitäkin). Kaikkien puutteellisten yhteistöiden (yhteistyötä tuolla radalla ei kyllä näkynyt), epätarkasti suoritettujen tehtävien, ohjaajavirheiden, taluttimen kiristymisien, uusimisen ja kylttien nuuskuttelun jälkeen meille jäi pisteitä 54p eli vahva hylky.
Tuomarina oli Hannele Pirttimaa
Tulos 54p HYL Aika 3min 40,44s
Tuomarin kommenttina "Autoit mukavasti koiraa, joka otti kovasti häiriötä kisapaikasta"
Kisapäivä oli ihan mukava, lukuun ottamatta tuota muutamaa minuuttia kehässä. Ihan kamalaa. Pohdin jälkikäteen, olisiko pitänyt vain jättää väliin jo ihan pitkän päivän ja ukkosen vuoksi. Tai edes keskeyttää. Ajattelin kuitenkin sisukkaasti että tänne on tultu, mitään hävittävää ei ole ja lyhyt rata. Niinpä sitten päätin madella maaliin asti, koira parka. Savu kyllä radan jälkeen lähti taas villiin leikkiin mukaan, mutta oli selvästi todella väsynyt. Noh, kokemusta rikkaampana kohti seuraavia kokeita, joihin olenkin jo ilmoittautunut. Olosuhteet huomioon ottaen päivä meni kivasti, sillä selvisimme kuitenkin ilman salamaniskua.
Pahoittelen etu- ja jälkikäteen kaikkia kirjoitusvirheitäni. Ne ovat toistaiseksi tulleet jäädäkseen, sillä en ennätä oikolukea tekstejä niin tarkasti, kuin aiemmin.
Tällä viikolla ehdimme treenata kolmesti, tokoa ja rallytokoa sekaisin. Pääpainotus oli rallyssa, koska huomenna mennään ensimmäisiin virallisiin kisoihin. Mölleissä olemme käyneet kahdesti täällä ja täällä. Viikon kaksista treeneistä on videokooste. Kävimme kahdella eri kentällä, sekä eilen illalla vielä nurmialueella. Kehitys lähtee kyllä aina mukavaan vauhtiin, kunhan vain pääsee aloittamaan ja jatkamaan treenejä.
Aloitetaan kuitenkin ensin haasteista. Savun haukkuminen on lisääntynyt ja ääntely ylipäänsäkin. Myös taukokäytös on vähän levinnyt käsiin, eikä käy siihen oikein mene ensimmäisellä perille. Pitänee suosiolla treenata uudelleen, sillä kaksoiskäskyjen jankuttaminen on turhaa. Savu haukkuu kentälle päästyään ensin vähän kaiken näkemänsä, tämä johtuu yleisesti ottaen siitä, että Savu on niin innoissaan. Ja kun Savu on innoissaan, mutta ei vielä pääse hommiin tai muutoin riehumaan, painekattila kiehuu yli äänen muodossa. Pitkä tauko lienee osasyy siihen, että kaikelle kahden keskiselle on latautunut ihan valtava arvo.
Toiset koirat ovat osoittautuneet myös haasteeksi niin lenkillä, kuin treeneissä. Ensimmäisissä toki pahemmin. Savu on aiempaa voimakkaammin kiinnostunut muista koirista, ilmeisimmin siksi että sen ainokainen. Kun Savu sitten ei pääse tervehtimään lenkillä koiria, purkautuu turhauma räksyttämisenä. Koska ongelma on suhteellisen tuore, en ole siihen puuttunut vielä oikein mitenkään, sillä en ole keksinyt järkevää keinoa. Tiedän että Savu hiljenisi kaikin mahdollisin fyysisin rangaistuksin tai kilpaa karjumisella. Edellä mainitut keinot eivät kuitenkaan tule kuuloonkaan, vaan tahdon työstää ongelman oikeasti kuntoon. Ongelmana tämä on tietysti vain minun kokemukseni, sillä en pidä siitä, että koirani räksyttää. Onneksi Savu on treenatessa hiljaa. Paitsi silloin, kun minä en keskity. Ihmisille voin ehkä huijata tunnetilani, ajatukseni jne. mutta en Savulle. Savu kyllä paljastaa kovalla äänellä mikäli ajatukseni ovat muualla, minua kiristää tai ärsyttää tai mitä vain, mikä haittaa keskittymistäni. Vaikka haukkuminen onkin ärsyttävää, on se kuitenkin tarpeellinen ja rehellinen palaute omasta toiminnastani. Mielenhallintaa täytyy vähän työstää, sillä treenikuplamme on hajalla lähinnä minun syystäni.
Tulipa haukkumisesta paljon tekstiä, hups. Ongelma ei kuitenkaan ole mikään härkänen, vain ainoastaan pieni särö kokonaisuudessa. Asian työstämistä huomattavasti helpottaa tietysti se, että tiedän suunnilleen syyt haukkumiselle.
Sitten varsinaisia treenejä.
Teimme kaksi kertaa kisamaisen ratatreenin rallytokosta. Toinen rata meni jo varsin kivasti. Savuhan seuraa oikein kivasti kaikki kiemurat ja oli tarkasti kuulolla tehtävien suhteen. Itse sen sijaan kiirehdin heti jos minua jännittää tai olen epävarma. Kisoihin kirjoitinkin isolla muistilapun; hengitä ja muista kävellä. Kun nämä ovat kunnossa, Savukin on hiljaa ja harmonisesti mukanani.
Uusista liikkeistä ehkä haasteellisin oli askel seiso, kaksi askelta istu, kolme askelta maahan. Seisominen on siis haasteellisin, sillä sitä emme ole tehneet vielä lainkaan. Tai siis nyt olemme, mutta emme vielä viikko sitten. Otin liikkeeseen kuitenkin reilun käsiavun mukaan, kun se on kuitenkin rallytokossa sallittua. Haasteellisen tehtävästä teki se, että olemme juuri tokopuolella hioneet sitä että aina kun pysähdyn, Savun tulee istua. Voitte siis kuvitella koiran hämmennyksen pakan sekoittamisesta.
Seuraaminen noin muutoin on mennyt eteenpäin, vaikka perusasennot ovatkin välillä vinoja. Tällä viikolla keskityin kuitenkin pääasiassa palkattomuuteen ja isoihin kokonaisuuksiin. Häiriköityjä perusasentoja kyllä teimme ja hyvin Savu kerää itsensä mukaan, vaikka vähän nenä veisikin.
Olen saanut viimein koulutettua Savulle käsityksen takapalkasta ja ai että miten mukavasti se helpottaa treenejä! Toisinaan joudun treenaamaan taapero selässäni, joten leikittämiseni olisi varsin kömpelöä. Siinä suhteessa on helpottavaa, että Savu voi rynnätä lelulle itsenäisesti ja leikittää itsensä itse. Paljon itse taivutuksia... Takapalkka saa Savuun miellyttävästi potkua, mutta n. 15m jälkeen palkka alkaa houkuttaa liikaa. Savu saatta pysähdellä ja kääntyillä vilkaisemaan palkkaa. Kisakuvioihin sitä ei siis vielä voi ottaa mukaan, mutta hyvällä mallilla olemme silti.
Kylttien haistelu on ollut aiemmin riesamme, mutta näiden treenien perusteella sekin ongelma olisi selätetty. Kunhan vain muistan hengittää, kutsua koiran mukaan ja tehdä sen kanssa hommia yhdessä. Tällä hetkellä huomisten kisojen suhteen on varsin luottavainen olo. Hauskaahan me sinne mennään pitämään ja kaikki muu on pelkkää plussaa. En ajatellut kiusata Savua kylttien uusimisella, jos en jotaki kylttiä muista tai suoritan väärin, niin ihan sama. Koira ei sitä tiedä ja tekee kuitenkin parhaansa.
Paikalla makaamisia hioin tällä viikolla myös, about joka paikassa. Tein erikseen etäisyys- ja aikatreeniä. Häiriöt tulee rakentaa uudelleen, sillä Savu katselee mielellään vähän ympärilleen. Nyt ei kuitenkaan noussut tai ennakoinut, mutta ikävästi valahti ihan löysälle lonkalle. Paikkamakuussa onkin yllättävän monta osasta, aina asennosta pysymiseen malttamiseen ja kaikesta jännittävästä luopumiseen.
Toivottavasti huomisista kisoista jäisi käteen hyvä kokemus ja rohkaisu jatkaa treenejä!
"Voisitko millään kitkeä ne rikkaruohot joskus toiste, kun nyt olisi just hyvä hetki leikkiä"
Tämä oli kyllä meneväisin viikko pitkään aikaan! Toki pelkästään hyvällä tavalla, onhan me nyt häiden jälkeen kotoiltu flunssan ja laiskuuden merkeissä. Maanantaina lähdimme jo aikaisin aamulla vanhemmilleni, pois kattoremppaajien tieltä. Koska keli oli hyvä, päädyin pitkään metsälenkkiin pienen suolammen rannalle. Otimme tietysti Lounan mukaan ja kyllä niillä olikin Savun kanssa lystiä. Lounalle oli ensin vähän epäselvää, onko selässäni kiikkuva lapsi lelu vai ihan jokin oikea otus. Roikkuvat ja vilkkaasti heiluvat jalat kun muistuttavat koiran silmään paljolti lelua. Erikoisia ääniä pitävä taapero kuitenkin kauhistutti Lounaa sen verran, että metsästä löytyneet kepit olivat heti mielekkäämpiä.
Yöllä oli satanut, joten metsän pohja oli miellyttävän kostea. En pidä mistään muusta niin paljon, kuin sateen jälkeisestä luonnosta, eritoten metsästä. Ja nauttivatpa siitä ympäristöstä koiratkin, kun ei ole liian kuuma. Käytin koirat ennen varsinaista lenkkeilyä lammen rannalla. Louna haki innoissaan keppiä ja pulikoi ilman sitäkin. Kahlaamaan tuossa ei tietenkään pysty, mutta Louna onkin enemmän uintityyppiä. Savukin mennä molskahti. Mättäällä vesikirppuja seuraileva Savu tuli innokkaan ystävänsä työtäisemäksi. Mätäs ei kestänyt kahden koiran painoa ja kun Louna siitä vielä singahti pomppuun, oli Savu jo pinnan alla. Hupsis. Tämä ei kuitenkaan suuremmin kirppujahdissa olevaa poropuolikasta häirinnyt.
Parin tunnin aamulenkki teki meille kaikille oikein hyvää. Varsin rauhassa saimme kulkea, kuten noilla seuduilla yleensäkin. Yhdet hirven jäljet löysimme ja nekin olivat vanhat. Auton tullessa näkyviin Louna lönkyttikin reippaasti luukulle odottamaan, että pääsisi lepäämään. Kumpikin koirista ovat varsinaisessa pullavassa kotikoirakunnossa. Niinpä kaverin kanssa rymyäminen ottaa vähän kunnon päälle ja metsämaastossa urheilu varsinkin. Louna ja Savu eivät kumpikaan kaahota yksistään, eikä kävelylenkeillä kunto juuri kohoa. Sydämensyke kiihtyy kuitenkin kummasti, kun pitää vähän kisailla toisen kanssa.
Viime sunnuntaina kävimme ihan kentälläkin Tiian ja Vivan kanssa. Paikkisessa Savu nousi seisomaan heti, kun aloin epäilemään selkäni takaa kuuluvaa liikehdintää. Kävelytiellä meni siis koiran ulkoiluttaja, joka harhautti ajatukseni ja niinpä Savu totesi tehtävän olevan loppu. Teimme muutamia liikkeen aloituksia ja häiriköityjä perusasentoja. Treenit menivät ihan kelpokivasti, vaikka minua jäikin tuo paikkis harmittamaan. Nyt vain paljon harjoitusta, etenkin omalle pääkopalle. Treenin päälle kävimme vielä lenkillä ja voi miten Savu nautti nuoren bordercollie neidin seurasta. Kamera ei harmikseni tuolloin ollut mukana.
Sain viimein aikaiseksi maksaa Savulle kisalisenssin ja ilmoitin meidät samantien muutamiin rallytokokilpailuihin. Ensimmäiset kokeet ovat ensi viikolla Kangasalla ja myöhemmin osallistumme seuran järjestämiin tuplakisoihin. Onneksi on kavereita, joiden kautta sain tietooni, että vuoden alussa rallytokoon on tullut uusia liikkeitä. En aivan tarkasti muista vanhojakaan kylttejä, mutta olemme omatoimisesti ehtineet harjoitella näitä jo muutaman kerran. Tästä ohjaajan sähläämisestä huolimatta, olemme menossa rallytokoon pitämään vain hauskaa. Rallytoko ei jännitä minua siinä suhteessa niin paljon, joten haetaan vain mukavia kisakokemuksia ja todennäköisesti hylkyjä. Ensi viikolle on tiedossa yhdet ratatreenit, joten jospa me kisoistakin selvitään. Isoin työstäminen on minun omassa jännittämisessäni.
Jotta koko viikko ei ollut pelkkää kotipihassa käännösten ja kiemuroiden hinkkaamista, suuntasimme eilen urbaaninpaan ympäristöön kaverin kanssa lenkille. Savulle alkulenkki oli vähän turhan haasteellinen. Jälkiviisaana, minun olisi ehdottomasti pitänyt laittaa taapero reppuun, jotta olisin saanut kädet vapaaksi. Näin olisin pystynyt paremmin ohjaamaan ja palkitsemaan Savua, eikä se todennäköisesti olisi availlut kurkkuaan niin aktiivisesti. Tosin, flexeissä holtittomasti vastaantulevat koirat hermostuttivat minuakin, joten ei sovi moittia koirankaan ärsyyntymistä.
Kymmenen kilometrin lenkillä Savu kuitenkin turtui vastaan tuleviin varsin nopeasti ja keskittyi haisteluun. Jyrkkien ylämäkien jälkeen aloimme kumpikin harmitella liian pitkää lenkkiä ja kuumaa keliä, huono yhdistelmä. Pääsimme kuitenkin Kisapirtille ja onneksemme olimme ainoita. Paikalla oli myös suhteellisen hiljaista, joten Savu ja Kirppa pääsivät hetkeksi pyrähtämään vapaiksikin. Tolppaan kytkettynä Savu on kyllä ihan luksuskoira niin kaupan pihassa kuin muutoinkin tauolla. Savu laittaa omatoimisesti maaten ja kuuleman mukaan makaili myös ihan hiljaa. Ehkä minä sitten lähetän hihnan kautta jotain niin stressaavia energioita, että koiraa alkaa haukututtaa. Mielenkiintoista.
Joka tapauksessa tämä viikko on ollut mukavan rento pienestä aikataulutuksesta huolimatta. Alkukesä meneekin tiiviisti treenatessa niin tokoa kuin rallytokoakin. Muutama retkikin on jo suunniteltu ja loppukesäksi ilmoittauduin tokokurssille. Harrastusrintamani aktivoituminen ei olisi mahdollista ilman korvaamattomia tukijoukkojani. Suurkiitos siskoilleni, jotka vapaapäivinään ottavat mielellään taaperon hoitoon, sekä tietysti miehelleni, joka pitää koiramobiilini kunnossa ja tankin täynnä. Kyllä minun on vuoden tauon jälkeen ollutkin treenaamista hirveä ikävä ja nyt uudelleen aloittaminen on kuin lomaa!
