Perjantaina saimme odotettuja vieraita, kun Milla saapui kyläilemään vauvan ja koiriensa kanssa. Voi miten kiva olikaan nähdä, ajatella että viime kerrasta on vuosi! Vauva oli suloinen, myös Savun mielestä. Savu suhtautui vieraaseen rauhallisen uteliaasti. Vietiin koiria sänkipellolle, missä Savu olikin oikein kiinnostunut Kirppa belgistä. Trixienkin kanssa saatiin hyvät painit aikaiseksi.
Tänään käväistiin Mutalan mätsäreissä sosiaalistumassa. Odotuksena oli pikkumätsärit höystettynä maalaiskoirilla, mutta väkeä oli ihan älyttömästi! Siis mätsäreiden sijaintiin nähden. Hengailtiin Savun kanssa sivummalla. Hetken mielenhäiriöstä päätin esittää Janikan porokoiran ja niinpä minusta on vakavailmeisiä kuvia porokoiran kanssa kehästä. Ihan huonosti meillä ei mennyt, Kiki oli nimittäin SIN 1BIS 2!
Sosiaalistuspuuhien jälkeen suuntasin siskon kyydillä lounastamaan porukoille. Pitkästä aikaa koko perhe ruokapöydän ääressä. Ei siitä sen enempää, myös koiraperhe oli koossa ja ensimmäistä kertaa kaikki kolme leikkivät samaan aikaan. Leikit sujuivat hyvin, vaikka koko ja ikäerot ovatkin melkoiset!
Luna oli oikein reipas lousko, Savu olisi ollut niin ihana riepoteltava. Kivasti kuitenkin hillitsi itseään. Muutama seisotuskuvakin saatiin ja sylikuvat siskon syykyssä. Myy mennä rallatti penskojen mukana. Se oli ehkä vähän pettynyt saamansa seuran laatuun, hupsu. Pienen pyydystelyn jälkeen saimme kaikki piskit vielä ns. perhepotrettiin kanssani ♥
Ajattelin ensin tehdä tästä jatko-osan oivallus teksteilleni. Ajatuksia on kuitenkin niin paljon, että ne olisi vaikea jäsennellä ranskalaisille viivoille. Sitä paitsi kaikki on omaa pohdintaa, omia kokemuksia, nykyisen tiedon peilaamista vanhaan tekemiseen ja yleisten toimintamallien ihmettelyä. Meidän tekemistämme on taas enempi vähempi ihmetelty, aivan kuten edellisenkin pennun kanssa. Miksi en opeta sitä, tätä ja tuota ja miksi ylipäänsä koulutan niin "vähän".
Käsissä on pikkuinen karvapallero, joka imee tietoa kuin pesusieni. Pesusieni joka ei vielä tiedä mistään mitään ja joka rekisteröi kaiken ympärillään. Pennut ovat hurjan innokkaita. Ne haluavat oppia ja tehdä. Ja ne myös tekevät ja oppivat hurjan nopeasti. Tässä vaiheessa minä ja moni muu yleensä mokaavat. Emme osaa lopettaa. On niin kiva jatkaa ja jatkaa. On niin kiva jatkaa se melkein tuntemattoman (ketään ei opi tuntemaan viikossa tai kahdessa) söpöyden kanssa hommia, että huomaa jo selkeitä väsymisen merkkejä, vain siksi että ei tunnista vielä niitä pienempiä. Ja sitten onkin myöhäistä. Homma on jo pennusta ikävää, tylsää, väkinäistä. Enää ei jaksaisi, vaikkka haluaisi silti yrittää parhaansa.
Mihin meillä on kiire? Miksi on kiire opettaa perusasento tai mikään muukaan liike harrastuksiin? Miksi kaikki puhuvat jostain "pohjasta", mutta oikeastaan kukaan ei tiedä, mitä pohjaa tarkoitetaan? Kaiken perusta on suhde, hyvä suhde. Pitää oppia tuntemaan toinen. Pennulla pitää olla superkivaa oman ihmisensä kanssa. Jos arkikin on kurjaa, miten ihmeessä jokin intensiivinen opiskelu voisi olla hauskaa?
En koskaan ajatellut, että leikkimisen lisäksi koira pitää opettaa oppimaan. Mutta niin se totta vie täytyy tehdä. Tehokasta ja omistajaa kohtaan aktiivista koiraa ei oikeastaan muutoin saa. Savu on harjoitellut naksutinta. Savu on opetellut kohdetyöskentelyä. Kohdetyöskentelyn avulla Savulle pystyy opettamaan tehokkuutta. Savu osaa jo tarjota eri asioita.
Mitäs minä? Minun on tehtävä ne pienet tuokion sekuntikellon kanssa. Muuten en lopettaisi ja muuten homma jatkuisi ajan x, kunnes pentu luovuttaisi. Puolesta minuutista kahteen minuuttiin tuokiot ovat olleet sopivia. Juuri kun Savu tekee maailmanluokan oivalluksen tai kun leikkiminen sujuu hyvin on tauon paikka. Pitää lopettaa silloin, kun molemmat haluaisivat lisää ja enemmän. Seuraavalla kerralla treeni maistuu vielä paremmalta.
Mikä pikkupennun kanssa sitten olisi olennaista? Suhde, se että on hyvä olla yhdessä. Metsälenkit ovat suosikkipuuhaa arkena. Koulutustuokiot ovat pitkälti kohdetyöskentelyä, tasapainoilua ja temppuja. Ihan siksi, että Savu oppii oppimaan ja minä opin lukemaan pentua. Opimme molemmat hurjasti lyhyistä hetkistä. Ei se määrä, vaan se laatu. Jotain lajia ja liikettä vääntäessä pipo kiristyisi ja pennulta tulisi vaadittua. Ei voi vaatia, kun ei ole vielä opettanut. Ja miten vasta kotiin tullut voisi vielä oikeasti osata?
Suurin oivallukseni tässä ajatusmyrskyssä on sheippaus. Minä onnistuin! Vuoden verran sitä ideaa tahkottiin päähäni. Ja vaikka yritin ja yritin, en malttanut, en osannut. En tunnistanut koiran tarjouksia, en merkannut niitä, en laskenut rimaa, en osannut pilkkoa tehtäviä. Enkä malttanut tarpeeksi. Viimein, eräänä iltana, minä onnistuin. Hypin riemusta. Olin niin ylpeä pikkupennusta. Kouluttaminen ei ole ikinä ollut näin helppoa. Video on toinen harjoituskertamme tasapainotyynyn kanssa. Edellisellä kerralla vahvistin sitä, kun Savu katsoi tyynyä.
Vielä vähän sheippauksesta. Olen tiennyt naksuttimen olemassa olosta viimeiset viisi vuotta. Olen tuntenut käsitteen sheippaus aikalailla yhtä kauan. Suhtautumiseni naksuttimeen ja kaikkeen siihen liittyvään oli pitkään halveeraava. Oikeita koiria ei kouluteta nakeilla ja lässynläällä ja muuta sellaista. Kun myöhemmin yritin, perustelut olivat luokkaa "ei tämä koira", "tämä ei toimi", "siksi että", "minun koirani", "tämä ei osaa" ja muuta soopaa. Kyllä koira osaa. Juuri niin paljoin kuin sille annetaan mahdollisuutta. Jos ratkaisevassa hetkessä koiraa ojennetaan/käsketään/ohjataan, miksi se tarjoaisi seuraavalla kerralla? Miksi se näkisi vaivaa, kun joku asettelee sen oikeaan asentoon?
Kaikki uusi ja kehitys on aina vähän jännää. Tuntematon on pelottavaa. Luulo ei ole tiedon väärti ja se mistä ei tiedä on ihan utopisen kuuloista. Kun ei ole nähnyt, ei halua uskoa. Koska itse ei onnistu, ei juttu voi oikeasti toimia. Ja kun sheippaus, naksutinkoulutus yleensä on tuntematonta ja pelottavaa, sitä arvostellaan ja selitetään, miten se oma koira ei tarjoa. Yksikään koira ei tarjoa automaatiosti. Niiden pitää saada siitä vahviste. Kaikki lähtee omistajasta, jos ei halua tehdä töitä, ei voi olettaa saavansa tulosta.
Meidän treenit ovat sitä naurettavaa hömpöttelyä, joksi moni ne mieltää. Mutta koira oppii, minä opin, meillä on kivaa. Eikä meillä sitä paitsi ole kiire, joten miksi tappaa toisen into. Hyvälle pohjalle kelpaa rakentaa pitkä tokoura. Kunhan opin ja osaan tehdä sen pohjan.
Janika tuli hakemaan minua maanantaina suoraan töistä. Savu ja Teo kyydissä suuntasimme Pirkkalaan pentupaineihin, jossa oli tarkoitus treffata Leena. Kaikista mutkista huolimatta Leena löysi perille ja Kismet ja Savu pääsivät pentuaitaukseen. Savu oli kyllä niin pöllähtänyt ja hämmentynyt että mitäs tuo täällä tekee sehän onkin tuttu. Vieraiden ja vanhempien pentujen railakasta vastaanottoa Savu ei arvostanut. Ensin se vetäytyi ja halusi tuumailla sivulla. Sitten se irvisteli ja esitteli rivistiöään. Loppuajasta Savu olisi leikkinyt, mutta aika loppui kesken.
Tiistai oli pentujen uintipäivä. Ensimmäistä kertaa ihan oikeasti uimaan. Caramel tuli näyttämään mussukoilleen mallia. Kismet oli innokkaampi. Savu ei olisi niin välittänyt, mutta sen uintityyli oli rauhallisempi. Savulle ostinkin samantien pentu-uinti ryhmään paikan. Pitäähän se nyt koiran oppia uimaan! No joo, vitsi vitsi. Kivaa puuhaa syysilloille.
Uinnit menivät hyvin ja paluumatkalla me poikettiin teletappimaahan, jälleen aurinko painui piiloon. Joku oli jättänyt tulenjämät laavulle ja siinä kelpasi pupeloista räpsiä kuvia. Teletappimaa on nimensä veroinen, vihreitä kumpuja, kaaria, pikku polkuja ja putkia. Siellä me kiljuttiin ja juoksenneltiin hurttia karkuun.
Ennen Leenan lähtöä ehdimme kolmantena päivänä vielä kentälle treenaamaan. Näitä voisikin kutsua Savun ensimmäisiksi ihka oikeiksi treeneiksi. Ne tapahtuivat ulkona kentällä, oli kolme asiaa joita harjoittelimme ja se oli siinä. Ja kymppi viikko kuva, ah, se vain söpistyykomistuukasvaa päivä päivältä.
Kontaktia otettiin ihan vain että minä kävelin ja koiran piti olla huomio minussa. Ensin meni Savulla homma ihan haaveillessa, mutta heti kun se tajusi niin pentu tulla viipotti lujaa perässä ja vieressä. Leena heitti häiriöksi pari lelua ohitsemmekin, mutta kumpanakin kertana Savu valitsi minut ja bileet.
Perusasento pohjaa aloitin ihan vain tykittämällä neljän tai kuuden namin sarjoissa palkat tuohon sivulleni, kun Savu istui. Ylipäänsä ruokapalkat tulivat farkkusauman kohdalta, viereen on siis hyvä paikka tulla.
Luoksetulon otimme ensimmäistä kertaa varsinaisena treeninä. Leikitin ja juoksin pakoon, kun Leena piti Savua. Ei se pentu sitten aikonutkaan lähteä, kun kiinni pidettiin. Päästettiin irti ja uusinta "tipitiittikkumakkarat" ja sieltä se tulla rallatti. Uusi pörrölelu pitkällä joustolla oli toimiva palkka.
Aivan ihana oli saada vieraita näin viikolla ♥ Ja mainiosti kolme vierastassua käyttäytyivät. Kyllähän tässä neljä koiraa menisi!
Viikonloppu onkin ollut taas touhuntäyteinen. Eilen ajelimme Savun kanssa Ylöjärvelle hakemaan Millin ja Popan bussipysäkiltä. Olin tyylikkäästi myöhässä, mutta onneksi meillä ei sinänsä ollut tiukka aikataulu. Suuntasimme kauppakeskus Elolle, jossa oli ShowHaun Road Show ja mätsäri. Pennut pällistelivät menoa paikan päällä, oli kuulutuksia ja ihmisiä. Aika moni päästi koiransa kuinka sattuu muita moikkailemaan ja oli vähän hommaa bongailla kaikkia mahdollisia luoksepyrkijöitä. Ei ole tarkoitus antaa hihnassa moikkailla ja en oikein luota tuntemattomiin koiriin... Yhtä sakupentua Savu kuitenkin tervehti, pikkuinenhan sekin oli, tosin ei koon puolesta.
Veimme pennut Showhaun studiokuviin, se kun oli kerran ilmaista. Studioon noustiin ramppia pitkin, Savu ja Popa menivät kumpikin reippaasti. Kameran edessä liikukeltiin ja tutkittiin koroketta. Saas nähdä, mitä kuvia näin liikkuvaisista pupseista saatiin.
Suuntasimme tapahtumasta läheiselle hiekkakentälle, jossa pennut pääsivät juoksentelemaan. Päivälleen samanikäinen kaksikko tuli hyvin juttuun. Savu oli pikkuneidille alkujaan kohtelias, mutta sitten meno yltyi niin että Popa jo suuttui. Narulelulla leikittiin sopuisasti. Siis siihen asti kun Savu suivaantui ja tarttui Poppista hännästä. Voi pieniä. Oli kyllä kiva saada Savulle ikäistään ja vähän oman tyyppistä seuraa, varmaan pääsevät toistekin juoksentelemaan.
Kun olimme vieneet Millin takaisin bussille, lähdimme extempore poikkeamaan Tiinalla. Pitäähän pentu esitellä kaikille ja kun täältä maalta johonkin lähtee niin sata asiaa samalla kertaa jajaja. Jedi oli ihan pähkinöinä pennusta. Niin pörröinen, pieni ja saman värinenkin! Savulla meni hetki lämmetä toisen touhuille, mutta kyllä sitä sitten tassulla huidottiin.
Hetken mielijohteesta me suuntasimme hallille, hain vain pizzaa matkaevääksi. Tiina treenaili Jedin kanssa agilityä ja me pääsimme Savun kanssa hengailemaan halliympäristöön. Vähän Jedin lelua lainasimme ja pentu sai sillä leikkiä. Ei haitannut Savua toisen ryntäily ja reenaus, pentu makaili tai istui rauhassa ja katseli.
Kotimatkalla poikkesimme vielä Mustiin ja Mirriin, josta minimiehelle ostettiin omia treenileluja. Nyt on sininen patukka, hapsulelu narulla, pallo... Illalla ehdimme harjoitella tasapainotyynyä, mutta siitä myöhemmin kattava postaus!
Tänään suuntasimme heti aamusta liikenteeseen. Savu pääsi ihmettelemään Venni ja Pimu collieita, sekä kissaa. Kissa olikin kiinnostava, mutta siihen tutustuttiin kohteliaasti. Savu tutustui myös lampaisiin ja hevosiin. Sitä kiinnosti, mutta hevosia se tarkkaili kauempaa tuumaillen. Eihän niin isojen lähelle voi mennä, ettei jää alle.
Maaseutu puuhien jälkeen suuntasimme Savun kanssa Koirakoutsille syyskauden avajaisiin. Jälleen arvokasta hallihengailua. Ostimme pörröpatukan vingulla ja Ke-Hu Finland narupallon. Ja pussillisen makupaloja. Ja pikkumies oli niin reipas! Tokoluennon ajan Savu nukkui. Sen jälkeen se leikki hallissa lasten kanssa ja söi näiltä nameja. Olen tyytyväinen, että saatiin paljon hyviä lapsikokemuksia, eri ikäisistäkin lapsista.
Vähän hassusti meinasi käydä, kun yllättäen jokin noutaja ryntäsi luoksemme, melko kiihtyneenä. Nappasin Savun jalkojeni taakse, eikä se siinä onneksi pahasti säikähtänyt, vaikka toinen oli päälle ryykäämässä. Pitää jatkossa vieläkin tarkemmin kytätä ympäristöä, noita tilanteita kun tuntuu nykyään tulevan niin herkästi joka paikassa.
Nyt Savu on unelias ja tyytyväinen sessu. Alkuviikosta se saakin perheensä kyläilemään, tänne tulee Leena laumansa kanssa. Luvassa olisi pentupaineja ja pentu-uintia!
