Tuo mulle taivaalta kuusi kuuta

Nyt minä tiedän mitä on ystävyys. Tiedän miksi ystäviä tarvitaan ja mistä tunnistetaan todelliset ystävät. Ilman näitä kuratassuja ja niiden ihania omistajia minä en tästä kesästä olisi selvinnyt. Tämä kesä oli liian raskas rämpiä omin avuin läpi. Tuhannet kiitokset ystäville, jotka auttoivat ja tukivat, melkein repivät sängystä ylös ja viihdyttivät päivisin ♥ Ystäville ja sukulaisille, jotka veivät minua marja- ja sienimetsään, siskolle ja kavereille, jotka toivat riiviöpentunsa minulle hoitoon.

Erityiskiitos melkein naapurille, jolle olen saanut soittaa 24/7 kun on siltä tuntunut (vaikka se naapuri ei koskaan puhelimeen vastaa) ja saapastella kylään päivästä riippumatta ♥ Teo ja Kiki on muuten kivoja koiria. Kiitos kaikille niille, jotka ovat tuhannen ja yksi kertaa kuunneelleet sen saman itkuvirren ja perustelukertomuksen läpi. Ja taas toisen tuhannen kertaa, nyökkäillen ja juoden kahvia samalla. Kiitos teille kaikille joille sai soittaa ja laittaa viestiä 24/7 vaikeina aikoina ja kysyä apua. Tunnistatte kyllä itsenne.

Nyt se oli siinä, mutta oli pakko.

Taisinkin joskus reilu kuukausi sitten kirjoittaa, että Nuppu villakoira tulee hoitoon. Se oli oikein mukava hoitovillis. Me syötiin Nupun kanssa mansikoita ja makailtiin takapihan nurmikolla. Nupusta oli hauska purra kaikkia ja kaikkea, koska hampaat kutisi niin kamalasti.

Pari viikkoa sitten näin myös Klaaraa pitkästä aikaa, voi kun tirpula oli pirtsakka ja ilonen, kun tuli kämpillä käymää! Klaaralle kuului hyvää, se leikki Lunan kanssa ulkona, kertoen tehokkaasti rajoja pienelle rämäpäälle. Kynsienleikkuu ja pikku harjailu sujui Klaaran kanssa mallikkaasti. Luna olikin minulla melkein viikon hoidossa. Mieheni oli yövuorossa ja en halunnut nukkua öitä yksin. Pikku penskan kanssa tutustuttiin lähimaastoihin ja löydettiin se laavukin, joka tässä vieressä on. Oikein mainio hoitokoira hänkin.

Harmikseni en nyt Myystä löytänyt kuvia, on ollut kamera vähän koirien osalta lomalla... Mutta kuulumisia siitäkin. Mitään varsinaista oireilua Myyllä ei ole ollut, aivan pieni läntti oli porukoiden sänkyyn valunut epämääräistä nestettä. Koska tässä nyt on vuosien aikana epäilty kohtutulehdusta yhdellä jos toisella, kiikutin pikku Myyn samantien vastaanotolle. Ultrassa näkyi minimaalista nestekertymää kohdunkaulassa. Varsinaista kohtutulehdus diagnoosia sillä ei siis saatu, mutta antibiootti lähti mukaan. Eläinlääkäri oli tyytyväinen, miten varhaisessa vaiheessa on kiinnitetty huomiota. Ilman vuotoa mitään ei tosin olisi huomattu, joten onneksi Myy oli sattunut nukahtamaan sänkyyn. Tällä erää keissi hoituu antibiootilla, mutta syksyllä on pikkusen aika päätyä leikkauspöydälle.

Omia fiiliksiä. Oikeastaan hyvät. Aika siirtyä eteenpäin, asiat ei märehtimällä miksikään muutu. Sisällä läikähtää edelleen kun ajan niiden paikkojen ohi, jossa koiriani lenkitin. Paikat joissa Tuikku karkasi riemuissaan rusakoiden perään. Tai kun Vilkku ihmetteli kaikkea ihmeellistä. Tuntui hassulta käydä katsomassa kaverin treenejä. Kuukausi sitten minä treenasin siellä hallilla... Maisemanvaihdos teki hyvää, vaikka emme kauas muuttanutkaan. Uudessa asunnossa ei tule paha mieli katsoessa tyhjää oviaukkoa. Ruokahaluni on viimein palannut, samoin yöunet. Muistelen rakasta kaksikkoani ilolla. Olen kiitollinen siitä kaikesta, mitä niiltä sain. Vaikka ne veivät minulta monta sohvaa, ruokapöydän, sängyn kulman, lukuisat parit kenkiä, kännykän, luottokortin... Mutta ne vain antoivat niin paljon enemmän, olemalla aitoja ja aina niin rakkaita ♥

Ylihuomenna vaihdan maisemaa. Kuopio kutsuu, jälleen. Sen jälkeen Kuopio kutsuu varmasti vuosittain tai useamminkin. Odotan innoissani. Pennulle on kaikki paikat valmiina ja olen enemmän kuin valmis aloittamaan uuden elämän sen kanssa. Siitä ei tullut maskotti, eikä kolmas koira. Savusta tulee oman aikansa ensimmäinen. Sitä odottavat isot tassunjäljet, monta tehtävää, joita edelliset sille jättivät. Sisukas Savu on ilmoittanut ottavansa haasteen vastaan ♥ Blogin pariin palaillaan syyskuun puolella, jälleen koiranomistajana.

Vielä muutama video

Ne olivat elämäni ihanimmat viisi vuotta ♥

Pennun tuoksu on parasta lääkettä

Nyt alkaa olla tasaisempi olo. Oikeasti tasaisempi olo, välillä itkettää, yksinoleminen ja tylsyys ovat raastavia ja aika ei kulu. Mutta itku loppuu, se ei ole enää loputonta ja hallitsematonta. Suru ja tuskaisuus eivät pilaa enää koko päivääni ja pääsen aamuisin sängystä ylös. En ole koskaan kokenut fiiliksiä mitä olen viime aikoina kokenut. Ensimmäistä kertaa elämässäni minusta oli erittäin vaikea nousta sängystä. Kun sängystä sohvalle siirtymiseen meni neljä tuntia ja kesti kaksi tuntia päästä sohvalta ylös. Ja kun koko ajan vain itketti. Nyt pystyn puhumaan, ilman että itken. Pystyn katselemaan kuvia ja videoita. Pystyn muistelemaan, miten upeita kumpikin koira olivat, miten ainutlaatuisia. Mutta sitten taas harmittaa. Mitä kaikkea jäikään tekemättä. Vilkun piti oppia hyppäämään seuraavaksi narua. Tuikku olisi lähtenyt kanssani lappiin. Vilkun kanssa me oltiin menossa Hankoon. Kummankin piti tulla mukaan Telakalle venereissulle. Niitä reissuja ei tule. Ei tänä kesänä. Ei näiden koirien kanssa.

Mutta elämä kuljettaa ja aika vie eteenpäin, hyvä niin. Alku viikosta kävimme Hannan kanssa Seitsemisissä. Paijasin Auria ja Kuuraa oikein antaumuksella ja oli oikein terapeuttista puhua samoja aiheita toistamiseen monta tuntia. Sain Hannalta myös aivan ihanan maalauksen, jos joltain jäi näkemättä niin tällainen. Koska haluan eteenpäin, annoin kaikki koiravarusteet Hannalle myytäväksi. Ajatonta käyttötavaraa jätin itselle, mutta mittatilausvarusteet, sekä värikoodin mukaan hankitut kummankin kamat lähtivät muualle. Tulee vain paha mieli niitä katsellessa. Ja mitä sitä hyviä varusteita jättää pölyttymään.

Ihana Luna yökylässä, oikein reipas pentu. Tänään tasan 12vk :) ♡ #gsdmix #germanshepherdmix #bernesemix #retrievermix #houndmix #bordercolliemix #mutt #summer #finnishgirl #selfie

Kuva, jonka Jenny Piittinen (@jennykoirat) julkaisi 20. 07ta 2016 klo 2.56 PDT

Pikku luontoreissun jälkeisinä päivinä poikkesin söpössä käsityöliikkeessä juttelemassa tutun myyjän kanssa. Ja tarttui sieltä suruihin maailman parasta suklaatakin. Tältä ystävältä tarttuikin hommaa matkaan ja huomenna minulle tulee hetkeksi hoitoon toipilas villakoira nuorikko. Hoitokoiria on ollut tarjolla enemmän, kuin minun on mahdollista hoitaa. Nyt en ole kykenevä häipymään muualle hoitamaan koiria ja tänne en voi ilman järjestelyitä majoittaa. Sen lisäksi mieheke halusi olla ensi viikonlopun kahdestaan, ennen kuin läksii reissuun. Muutaman tunnin päivähoito kuitenkin onnistuu, kiva kun on puuhaa ja meillä on varmasti pikku villiksen kanssa mukavaa. Pentunen vilahtaa ehkä täälläkin, jos saan siitä onnistuneita kuvasia.

Tällä viikolla minä hain tänne siskoni pennun Lunan kyläilemään. Lunan piti ensin olla päiväkylässä. Sitten en vienytkään sitä takaisin. Menin kyllä seuraavana päivänä käymään siskolla, mutta kaappasin pennun ryökäleen takaisin matkaani. Luna viihtyi hyvin ja se oli oikein vaivaton vieras. Se opetteli reippaana likkana uimaan ja lenkillä tepasti reippaana perässä. Siitä on kehittymässä oikein mainio koira, nyt sen kasvu alkaa lähestyä sitä honkkeli ikää, kun jalat kasvaa ja motoriikka jää jälkeen. Se on aivan ihana hupsu.

Loppuviikosta lähdimme miehen kanssa Kuopioon. En edes muista, kauanko olen katsellut Paimenlauman haukkusia, ihan siitä asti olen seurannut kun Cicaro ja Caramel syntyivät. Ihan vakavasti me mietiskeltiin tuosta myös pentua, kolmanneksi meille. Noh, ei tähän nyt kyllä kolmatta tule. Mutta pitihän söpöläisiä käydä pallottelemassa ja halimassa. Aivan ihania naperoita, niin suloisia ja reippaita. Pennuista tulee aina hyvä mieli. Ihana kun pentuja on nyt kavereilla ollut, niin olen päässyt niitä paijaamaan. Pentuterapiaa ♥

Olen toistamiseen yrittänyt leikata kesävideota kasaan. Siitä puuttuu liikaa kaikkea mitä siihen suunnittelin. Mutta siitä tulee maailman paras puolikas kesävideo. Koska siinä on maailman paras kaksikko. Askarteluvisio on muodostunut myös vahvaksi, tarvitsen enää kehykset ja pahvia, vähän kauniita kyniä ja muutaman valokuvan. Tekaisen moisen valmiiksi, kunhan saan materiaalit. Olen saanut ihan tosi kauniita runoja koiristani, kiitos niistä. 

Edelleen, päivä kerrallaan, mutta minusta tuntuu, että alan olla voitonpuolella. Koska on parempi olo. Se ei tarkoita että hyppisin riemusta ja olisi loistava fiilis, mutta minun on parempi olla. Ja toivottavasti olo helpottuu jatkossa vielä lisää.

Oivalluksia part 2

Oivalluksia 6/2016

...sydän täynnä intoo... 

...paljon sai sietää oman unelmansa takii...

...ku tehään duunii nii tehää eli takas sinne kehää...

...mul on paljon sanoi...

...tää on paras tapa lievittää sisäistä ahdistusta...

...nousee pää ylös ja nousee ylös suost...

...mul on takana vuodet vakavat, 

nyt se kortinjakaja saa nakata ne kortit...

En osaa olla kirjoittamatta. Sitä paitsi johonkin piti työntää tuo tsemppibiisini ja triljoona ihkua kuvaa maailman parhaasta kaksikosta. On minulla ihan asiaakin, sillä neljässä päivässä voi oppia näköjään ihan rutosti enemmän ja tärkeämpiä asioita, kuin mitä koko viiden vuoden aikana ehti edes ajatella. Minulla ei ole mitään velvollisuutta selitellä kenellekään mitään tai kaunistella kokemaani. Kirjoittelen omalla vastuulla, kuten tavataan sanoa, mutta sinä luet ja kommentoit omalla vastuulla.

Kirjoittaminen helpottaa ja pahimman ajatusmyrskyni olen saanut jo paperille. Yritän koota ajatukset tähän jollain tasolla järkevästi ranskalaisin viivoin ja hiukan avata niitä oman kokeman ja käytännön esimerkin kautta. Aiempi oivalluspostaus koski täysin eri aihetta ja varmasti oli selkeämpi. Tuohon neljään päivään osui niin paljon tapahtumaa ja asiaa, että en sisäistänyt kaikkea kovinkaan järkevästi. Kirjoitan nämä myös siksi, että voin tarvittaessa palata asian äärelle.

Teksti on kirjoitettu täysin kokemani pohjalta ja niissä fiiliksissä mitä olen läpi käynyt (suuttumus, pettymys, suru), joten turha tulla siitä länkyttämään. Minua ei sinänsä kiinnosta, jos joku toimii toisin, ei se minulta ole pois. Eikä minulla ole mitään intressiä alkaa käsittelemään tässä kohtaa poikkeuksen poikkeuksia ja harvinaistapauksia. Tässä kohtaa sellaiset eivät kosketa minua.

- oireeton ja oireileva koira on eri asia (diagnoosilla ei oikeastaan ole merkitystä jos koira ei kerran oireile)

- luonteen radikaali muuttuminen on oikeastaan aika selvä oire. Perusluonteeltaan rauhallinen koira ei ihan syyttä muutu aggressiiviseksi ja ympäristöään kohtaan arvaamattomaksi

- pitkäaikaissairauden kohdalla jatkosuunnitelmaa tehdään aina yksilön mukaan. Ei sen mukaan että serkun kummin kaiman koira eli just ja just 15-vuotiaaks kolmijalkasena eikä se koskaan hei valittanu olostaan.

- ei ole reilua antaa koiran elää loppueläämänsä puoliteholle, liikunnassa pihistellen ja pumppaamalla koira lääkkeisiin

- lääkkeiden vaikutuksia koiralta on myös vähän haastava tutkia. Ofc sitä itse toivoo että ne toimisi --> lumevaikutus valmis (eihän koira tänään seonnut kuin kerran)

- moniko koira oikeastaan kertoo "tää lääke on muuten ihan jees mut se väsyttää mua kauheesti"?

- koira on kovin sopeutuvainen eläin, joten kyllähän se näennäisesti pysyy onnellisena. Varsinkin kun oikein toivoo itse ja ei katso sitä silmiin

- siinä vaiheessa kun oireet ovat jo voimakkaat ja selkeät ja on todennäköisyys diagnoosista, tyydyttää läpivalaisusta ja "oikeilta" ammattilaisilta haettu diagnoosi ainoastaan kuvottavan uteliaan somekansan

- koira ei tee diagnoosillaan mitään. "Sulla on vaan spondyloosi" ei lohduta koiraa, kun selkäkipu säteilee koko kroppaan ja kipu on sietämätön. "Sulla voi olla viikon, kuukauden tai puolen vuoden päästä kivuton kausi siihen asti että tulee uus piikki", jes kiva. Lohdutti varmaan omistajaa, mutta koiralle se tietää tosi paskaa viikkoa, kuukautta tai puolta vuotta ja taas uutta kipua odotellen...

- kiitä onneasi jos koirasi on ihan oikeasti oireeton ja selviää normaalista arjesta lääkkeittä. Minä en ollut niin onnekas, eivätkä koiranikaan.

- omaan tuntemukseensa pitää luottaa. Omistajana on kuitenkin aika tuttu koiransa kanssa ja sitä katsellut päivittäin.

- seuraavien koirieni ei tarvitse kärsiä yhtä pitkään, kuin mitä nyt kävi.

- yhdenkään koirani ei tarvitse käyttäytyä minua kohtaan uhkaavasti, että ymmärtäisin sitä sattuvan aivan liikaa, lääkkeistä huolimatta.

- yhdenkään koirani ei tarvitse lopettaa syömistä, juomista ja halua elää vain siksi, että minä tajuaisin päästää irti.

- yhdenkään minun taloudessani asuvan eläimen ei tarvitse tulla tiensä päähän tuollaisissa kivuissa.

- jatkossa mietin paljon tarkemmin mitä tutkitaan ja tutkitaanko, kannattaako edes tutkia? Kahden päivän tutkimuksissa ei löytynyt mitään (paitsi iso lasku) ja toisen kanssa mietittiin loppuelämän lääkitystä... Eikö nykyään ole sallittua sanoa että "hei, koiranne ei ehkä tule kuntoon, oletko ajatellut lopettamista"???

- kannattaa suhtautua klinikoilla vähän varauksella kaikkeen ehdotettuun. Näin jälkiviisaana, meitä oltiin laittamassa yötä vasten leikkaussaliin. Kieltäydyin, koska koira ei minusta ollut leikkauskunnossa, nippanappa tajuissaan. Vähän ajan kuluttua koiralla ei ollut edes varmaa diagnoosia, koska eläinlääkäri ei ollut varma märkäkohdusta, joten koira olisi avattu turhaan? Ja vielä niin huonossa hapessa, kuin se oli.

- eläinlääkintäbisnestä pyörittää raha, karu totuus. Täällä ei kukaan tee mitään hyvää hyvyyttään.

- netissä huutelu on kovin helppoa

- et voi sanoa kun et ole nähnyt

- et voi sanoa koska et tunne

- et voi sanoa koska et tiedä, luulo ei ole tiedon väärti
- oireiden tai diagnoosin vähättely on aika turhaa, samoin päätöksen arvostelu ja siitä vääntäminen (etenkin kun mitään päätöstä ei ole tehty)

- käytä maalaisjärkeäsi tai yritä hankkia sellaista jos et omista

- loppuelämän lääkitys vai kivuttomat pari viikkoa ja armelias loppu?

- omistaja joka lopettaa koiransa ennen kuin sen elämänhalu loppuu vai omistaja, joka on tehnyt koiralleen jo pyörät alle, niin ei huonot niveletkään haittaa. Niin ja tietysti lääkekaappi on täynnä jos jotakin. Kumpikos näistä nyt olikaan eläinrakkaampi ja luonnosta vieraantuneempi?

- oikein oksettaa, miten luonnosta vieraantuneita ihmiset ovat
- on typerää yrittää jatkaa jo hävittyä taistelua ihan vain sädekehää kiillottaakseen
- ihminen on vain ihminen, itselleen voi uskotella mitä vain, mutta tosi asiassa emme voi tehdä kovin paljon

 

- koira elää hetkessä

- koira ei ymmärrä että kuukauden päästä sen voi olla parempi olla

- koira ei ymmärrä, miksi se ei saa enää tehdä asiaa mitä rakasti

- koira ei ymmärrä miksi sitä sattuu

- koira ei ymmärrä mitään tutkimuksista, lääkkeistä tai siitä, mikä ihmisestä on auttamista

- koira on ansainnut arvoisensa elämän, ilman kipuja

 

- kuolema/menehtyminen, maailman luonnollisin asia siinä missä uuden syntyminenkin

- vaikeampi kohdata koska pettymys, ikävä, suru

- ei haluta kohdata koska luopuminen on niin vaikeaa

- huono pettymyksen sietokyky, uuteen sopeutuminen, tilanteen hyväksyminen jne.
- koiria ei ehkä olisi liikaa jos sairaat/kivuliaat päästettäisiin oikeasti ajallaan pois...

- viime hetkien hoidot, tippaletkunesteytyksineen ja lääkkeineen vain tekohengitystä

- teitpä mitä vain, niin tee se kuten parhaaksi näet, muista välittämättä

- ulkopuolisten mielipiteet ja painostus eivät auta koiraasi, auttavatko siis sinuakaan?

- kukaan ei päätä sinun puolestasi, mikä on koirallesi parasta

- anna koirallesi paras mahdollinen elämä ja mikäli elämän laatu merkittävästi laskee, eikä paluuta entiseen näy, tee se, minkä olet koirallesi velkaa

- elä täysillä ja nauti hetkestä, koirasi kanssa, sillä se voidaan viedä sinulta nopeammin kuin uskotkaan

- kukaan ei määrittele sitä, miten ja miten kauan sinun pitää surra

- ihmisiä on erilaisia, niin koiriakin

- sure ja työstä prosessia omalla tavallasi, siten kuin sinusta tuntuu

- ajattele koiriasi, halusivatko ne, että olisit onneton? Tuskin.

 

Siitä huolimatta että kokemukseni oli kaikinpuolin ikävä, kamala ja osin odottamatonkin, niin se kasvatti. Se selkeytti ajatuksiani, arvomaailmaani ja ajatusmaailmaani. Se kasvatti ihmisenä ja koiranomistajana. Se opetti, että elämä pitää kyllä nöyränä. Koskaan ei voi pitää asioita itsestäänselvyyksinä. Ei terveyttä, eikä liioin rakkaimpien olemassa oloakaan. En toivo vastaavaa kenellekään. Mutta toivon, että vastaavan tilanteen kuvittelu omalle kohdalle pistää ajattelemaan asioita. Ihan siksi, että ei tarvitsisi kenenkään käydä käytännössä samaa läpi.

Peli, jonka kortteja minulle ei jaettu

Harvemmin kai käy näin. Mutta nyt kävi. Lääkkeistä ei ollut apua. Tutkimukset eivät auttaneet, kumpaakaan. Toiselle ei saatu minkäänlaista diagnoosia. Toinen oli tuskastunut ja kivulias. Tuikkua ahdisti, Vilkku luovutti. Vilkku ei kahden tutkimuspäivän jälkeen enää halunnut apua. Se ei enää yrittänyt, pienen paimenen halu elämään oli sammunut. Tuikku yritti, mutta kivuissa. Lääkkeet eivät purreet, koiran oli vaikea olla. Sen hyvät hetket olivat kortilla. Ne pääsivät samaan paikkaan, samaan aikaan. Kylki kylkeen kotimetsään, yhteiseen hautaan.

Rakkaat vastakohta koirani, piriorava supersieni ja jättimusta tuikkusilmä. On niin ikävä, jätitte niin suuret jäljet täytettäviksi seuraaville. Oli ilo olla kanssanne, vaikka aika olikin näin lyhyt. Terveyttä ja onnea ei rahalla osteta, sen minä opin viimeiseksi. Se oli tärkein oppi näiden viiden vuoden aikana ♥

Kaipaan aivan hirvittävästi. Mutta teidän aikanne tuli, te olette tehtävänne suorittaneet. Tuikku huolehti kasvustani varhaisaikuisuuteen asti. Vilkku ilostutti minua raskaan inttivuoden. Yhdessä olitte erottamaton parivaljakko. Nyt saatte juosta yhteisillä niityillä, jahdata pupuja ja syödä niiden papanoita. Kiitos ihanista ajoista, hetkistä ja muistoista! ♥

† Tuikku 26.03.2011-14.07.2016 †

† Vilkku 07.03.2015.14.07.2016 †

Tuikku on rikki, Vilkku on kipeä

En oikein tiedä mistä aloittaa. On vähän sekava olo ja paha mieli ja stressiä sitäkin enemmän. Vastuu on liian iso ja taakka raskas, hirvittävästi ajateltavaa. Enkä ollut lainkaan varautunut tällaiseen. En vielä. Minulla on kaksi koiraa elämänsä parhaassa iässä? Alla pieni oirekokooma Tuikusta. 

Noin vuosi sitten alkanut käytös 

Äkäisyys muiden koirien kanssa. Ensin Tuikku ärähteli kesken leikkien, täysin yllättäen. Sitten se ei tullut enää toimeen ripeiden, sähläävien koirien kanssa. Tämän jälkeen se alkoi kokea uhkaksi kaiken provosoivan käytöksen. 

Viimeisen puolen vuoden aikana 

Ei asiaa vieraiden koirien luo ja tuttujenkin kanssa käytettävä varmuuden vuoksi kuonokoppaa Erityisesti aamuisin piiloutuu sängyn alle, eikä tule pois 

On haluton lähtemään aamuisin ulos 

Jyrsii varpaitaan erityisesti iltaisin 

Rasituksen jälkeen selvästi kärttyisä ja kankea 

Riehuminen, juoksentelu ja hössötys vähentynyt, joka oli aiemmin luontaista käytöstä Hyppyhaluttomuus (autoon, sänkyyn, uimaan) 

Viimeisen kuukauden aikana 

Pientä virtsankarkailua, yöaikaan sohvalle ilmestynyt laikkuja 

Haluttomuus taakanvedossa 

Hyppyhaluttomuus lisääntynyt 

Ärähtelee normaalia enemmän myös Vilkulle 

Levoton, vaihtelee asentoa 

Varpaiden ja jalkojen nuoleminen ja pureskelu lisääntynyt 

Havahduin Tuikun käytöksestä rallytoko kilpailuissa. Se ei ollut normaalia Tuikulta, ei sitten yhtään. Lähdin seuraavana päivänä kaverin matkaan rallytokotreeneihin testimielessä, katsomaan onko Tuikku oikeasti kehittänyt kylteistä jonkun mörön itselleen. Aluksi Tuikku oli ihan normaali ja tarkoitus oli leikkiä ja ottaa pientä seuruupätkää ilman isompia vaatimuksia kylttien seassa. Hyvin pian Tuikku alkoi pomppia minua päin. Se tuuppi ja puski minua voimakkaasti, haukkuen samalla hermostuneesti. Annoin koiran pitää taukoa ja se rauhoittuikin. Jatkoimme touhuamista, mutta Tuikku jäi pälyilemään ja pöhisemään tuijottaen kaukaisuuteen jossa ei liikkunut mitään. Se alkoi taas pälyillä ja tuntui olevan ihan omassa kuplassaan. Sain koiran kävelyttämällä taas kuulolle ja rauhoittumaan. Ei aikaakaan, kun Tuikku aloitti taas epämääräisen haukkumisen ja kun komensin, se lopulta alkoi näykkiä käsivarttani. Hämmennyin itsekin, ja vein koiran autoon. Kokeilimme hetken päästä leikkiä uudelleen, nyt onnistuneesti ja sen kertaiset treenimme olivat siinä. Koira ei ollut oma itsensä, ja piste. 

To-pe yönä Tuikku tuli viereeni nukkumaan Nikon lähtiessä töihin. Aamulla herätessä sänky oli märkä, sillä Tuikku oli virtsannut alleen. Koira oli ne aamuyön muutamat tunnit nukkunut minussa kiinni ja ei varmasti ole kyykännyt sänkyyn. Tuikku ei ikinä tee sisälle, ei ikinä. Eikä etenkään sänkyyn. Se oli itsekin hämmentynyt, kun heräsi virtsastaan. Hämilläni siivoilin sotkuja ja pohdin, miten näin on voinut käydä. Istuessani sohvalle, huomasin että Tuikku valuttaa virtsaa. Että kun se vain makaa rennosti, virtsaa tihkuu sen huomaamatta. 

Illalla videoimme Tuikun liikkeitä ja käytin sitä hierojalla. Tarkoitus ei sinänsä ollut hieroa, vaan tsekata lihaksistoa. En tiedä miten videolta välittyy (varsinkin jos ei ole Tuikun liikkeitä aiemmin seurannut tmv) mutta siis oikea takajalka on jäykkä, samoin takapää ja koira liikkuu epäpuhtaasti. Lantio on jumissa ja sitä myötä hiukan köyryssä. Tunnusteltaessa selässä pieni jumi, lantion seutu, lonkat ja takapää muutenkin todella jumissa ja lihaskalvot kireät. Lonkkien seutu kuumotti selvästi. Tuikun yhteistyökyky päättyi siihen.

No viikonloppu. Tuikku lirautteli yöllä sohvalle. Se pureskeli ja pureskelee vimmatusti jalkojaan ja tuijottelee kankkuaan. Tuikku söi myös noutokapulan, purupatukan ja aikoi siirtyä vielä pöydänjalkaankin. Se ei vain kyennyt lopettamaan. Vilkulle se on välillä äreä ja kireä, viime viikkojen aikana nuorikkoa on välillä paiskottu täällä pitkin seiniä, ihan syyttä. Tuikku on vain yks kaks kilahtanut. Viime kerralla en saanut Tuikkua irti, onneksi Niko oli kotona ja laitettiin koira ulos jähtymään. Tuikku meni ihan ihme moodiin, eikä meinannut lopettaa. Viikonloppuna Tuikku alkoi lenkillä kyttäämään autoja. Se käveli aivan rennosti kun käytin sitä. Ja yhtäkkiä se hyökkäsi ja kiskaisi hihnasta oikein kunnolla. Autoilija jarrutti, mitä pelästyin, koira olisi jäänyt alle ilman hihnaa. Onneksi nopeusrajoitus on 30km/h. Ja tämä ei jäänyt yhteen kertaan, Tuikku pälyilee ja kyttää lenkillä jatkuvasti. Sitä on vaikea pidellä kun se yhtäkkiä hyökkäilee. Lenkit suoritetaan tällä hetkellä poikkeuksetta kuonokoppa päässä. Välillä sillä on myös kotona sisällä kuonokoppa. 

Sunnuntaina kävimme vanhemmillani. Tuikulla oli ollut hyvä päivä ja otimme sen mukaan. Tuikku liikuskeli irti ollessaan kankeasti, eikä ollut kiinnostunut Myystä ja Vilkusta. Tuikku suorastaan käveli Myyn yli, kuin ei olisi huomannut sitä. Se vaikutti taas siltä, että on aivan omissa maailmoissaan. Annettiin koiran nuuskutella ja tallustaa pihassa ja sitten otin sen hihnaan. Tuikku oli ihan rentona, rauhallisena vieressäni. Kunnes se rähähti ja tempaisi remmin kädestäni sännäten tielle rähjäämään. Minä tietysti juoksin perään säikähtäen, että siellä on joku. Mutta ei ketään missään, tiellä ei koko aikana ollut mennyt ketään. Eikä Tuikku ikinä tee noin, eikä se ikinä ole päässyt minulta käsistä... Tilanne oli vain niin hämmentävä. Vein koiran sitten ketjuun ulos, jossa se yleensä porukoillani onkin. Hetken kuluttua alkoi kuulua taas kauhea rähinä ja haukkuminen. Menin katsomaan, onko Tuikun alueelle tunkeutunut kenties kyy. Mutta ei, Tuikku makasi kopissaan haukkuen seinille ja ketjulle. Se ei reagoinut puheeseen. Se vain tuijotti ja näytti oudolta. 

 Tänään lähdimme eläinlääkärin vastaanotolle Pieneläinklinikka Pi-Piin. Janika tuli tueksi mukaan ja täydentämään oirekuvausta, jos en kaikkea muistaisi. Eläinlääkäri kirjoitti kaiken muistiin ja tutki koiran läpikotaisin. Tuikusta otettiin virtsanäyte ja sieltä löytyi tulehdukseen viittaavia arvoja, hiukan rajamain, mutta antibiootti saatiin matkaan. Tuikku käyttäytyi tutkimuksen ajan mukavasti. Takajaloistaan se oli arka. Eläinlääkäri kirjasi Tuikusta seuraavasti. 

"Vastaanotolla Tuikku on pirteän oloinen. Ruumiinkunto hyvä. Silmät, korvat siistit. Sydän- ja hengitysäänet normaalit, syke n.100. Vatsan palpaatio normaali. Selän painelussa ei aristusta, niska taipuu hieman jähmeästi sivuille. Takajalkojen taaksevienti jäykkää, laittaa vastaan. Selän lihakset tuntuvat olevan hieman jumissa. Etujalat taipuvat normaalisti, tassut siistit. Asentotuntorefleksit normaalit, uhkausvaste normaali, pupillit normaalit. Virtsanäytteessä pH hieman koholla 7, ominaispaino normaali 1,032. Virtsassa hieman epiteelisoluja. Löydökset viittaavat virtsatieinfektioon. Takapään jäykkyys ja liikkumishaluttomuus viittaavat lonkkaongelmiin, todennäköisesti nivelrikkoon." 

Nivelrikkoa epäilin itsekin oireiden perusteella, Ceen lonkista ei ole pitkä matka siihen. Ottaen huomioon perimän, koiran rakenteen ja koon. Nivelrikko ei myöskään parane, se etenee. En ollut varautunut vielä tällaiseen. Ei Tuikku tavallaan ole edes vanha, vaikka kyllähän päälle viisi vuotias on nöffinpuolikkaaksi hyvässä iässä. Viisi vuotta vain on liian vähän. Vaikka se on nämä viisi vuotta elänyt täysillä ja terveenä. Tämäkin kesä mennään vielä täysillä, niin täysillä kuin voi, mutta ei terveenä. Mikäli virtsankarkailu jatkuu antibiootti kuurin jälkeen, on kyseessä inkontinenssi, toinen loppuiän riesa... 

Tuikku sai kipullääkkeksi Dolagis 120mg, yksi tabletti päivässä kymmenen päivän ajan. Kesium vet antibiootti kahdesti päivässä kuurin loppuun. Hain kaupasta myös nivelravinnetta. Oireista eniten minua stressaa Tuikun hetkittäinen aggressiivisuus ja sekavuus, sen täytyy olla oikeasti kipeä, että se näyttää sen noin selvästi. Hetkittäin Tuikku vaikuttaa normaalilta. Oma olotila on sekava ja diagnoosi ei tunnu todelliselta. Vaikka onhan se ihan selvä. Syötän kuurit saadakseni lisäaikaa ajatella. Tai olen ajatellut jo viikon kaikkea hyvistä vaihtoehdoista huonoihin ja ikäviin päätöksiin. Haluan olla koiralle reilu, haluan olla sen arvoinen omistaja, sillä se on ollut niin upea koira. En tosin vielä tiedä, seuraan koiraa kuurien ajan ja sitten mietin jatkoa. Etusijalla on kuitenkin Tuikun hyvinvointi ♥ 

Myös Vilkku on ollut hiukan potilaana. Vilkku alkoi lauantaina oksentaa. Ensin pienen pulauksen, jota ajattelin tyhjän mahan oksennukseksi. No mutta ruokapa tuli myös pihalle. Sitten tuli kolme isoa lätäkköä vettä ja heinää. Koira joi ja vesi pysyi sisällä ja Vilkku piristyi. Sunnuntaina Vilkku oksensi päivässä pienet lätäköt. Tämän jälkeen se oli ihan ok. Annoin pähkäilyn jälkeen parafiiniöljyä ja heitin koiran kylppäriin. Kuului pieni pulaus ja koira oli oksentanut. Sitten kuului ääni, kuin joku olisi kaatanut saavillisen vettä. Menin katsomaan ja koko pesuhuone lainehti. Enkä edes tiedä, oliko se vesiripulia vai vesioksennusta muutamalla heinänkorrella höystettynä. Vilkku joi taas, oli hiukan vaisu, mutta makaili ja käveli ja reagoi puheeseen. Vesi pysyi sisällä ja menin nukkumaan. 

Aamulla Vilkku oli pirteämpi, enkä ottanut sitä Tuikun eläinlääkäri reissuun mukaan. Sillä välin Vilkku oli oksentanu kolmen maton ja sohvatyynyjen lisäksi sohvan rungon, joten se joutaakin kaatopaikalle. Tai itseasiassa sohvalla oli vesiripulia, sotkua kuitenkin. Tästä huolimatta Vilkku ei ole kuivunut tai kovinkaan nuupahtanut. Se huilailee, mutta lähtee kyllä ulos ja näin. Apteekista nappasin sille Promaxin ja nyt illalla keittelin pari lusikallista riisiä ja annoin hiukan kananmunaa. Syötän kuurin loppuun ja pikkuannoksin ruokaa. Mikäli oireilu jatkuu, sitten suunnataan tämänkin kanssa vastaanotolle. Kaiketi pikkusintti on nyt pysynyt kuitenkin ihan hyvässä voinnissa, virkeänä ja nesteytys on kohdillaan. Sinänsä mitään hätää ei nyt ole. 

Itsellä on hiukan raskas olo. Nyt mennään päivä kerrallaan ja nautitaan näistä kesäisistä hetkistä ♥

DIY: Viilennysloimi

Herätellääs näin kesän kunniaksi DIY postaussarjakin taas henkiin. Muutamia uusia ideoita onkin jo kehitteille, kunhan vain ehdin askarrella, saadaan tännekin taas postauksia. Jos sadepäivänä on tylsää, kannattaa selata netin diy tarjontaa ja alkaa askartelemaan!

Tarvitset

Froteepyyhkeen tai -kangasta

kuminauhaa

sakset

ilman ompelukonetta neulan ja karhunlankaa

Ensimmäisenä mitataan viilennysloimen sopivuus. Jos mahdollista, kannattaa heittää frotee koiran niskaan ja asetella, esimerkiksi että miten pitkät helmat haluaa ja kuinka paljon kangasta hännän päälle. Kun kankaasta on leikattu sopiva pala, kannattaa reunat ommella jotta ne eivät lähde purkautumaan. Itselläni ei ole ompelukonetta, joten kaikki ompelukset hoidin muutamilla pistoilla karhunlankaa. Ompelukoneella jälki olisi toki tyylikkäämpää, mutta  tämä ajaa asiansa.

Etuosaan laitoin kaksi kuminauhaa, n. 7cm mittaisia. Näin loimi ei lerpata, mutta ei myöskään kiristä koiraa sen kävellessä. Nyt loimen saa myös näppärästi pään yli koiran päälle.

Taakse laitoin yhden viisi senttisen kuminauhan, se jää hännän alle pitäen loimea riittävästi paikoillaan.

Leikkasin samaisesta kankaasta vielä vyön settiin mukaan. Ensin ajattelin ommella vyön kiinni loimeen, mutta irtonaisena se on mukavampi. Näin loimen saa sidottua vyötäröstä napakammalle.

Viilennysloimi tulee meille ahkeraan käyttöön, sillä Vilkku tekee hommia aina täysillä ja kuumiaa tekemisestä. Pakastimesta tai kylmästä vesiämpäristä otettu loimi jähdyttää koiraa mukavasti myös helteellä.

Oletko tehnyt tai aiotko tehdä koirallesi viilennysloimen? Oliko ohjeesta apua?