Pentutapaaminen

Yllä Vilkun isä Hugo, sisko Täppi ja emä Hupi

Viimein se odotettu päivä koitti ja pääsisimme tapaamaan Vilkun sukulaisia. En ollut itse tietoinen muista sisaruksista, mutta kesällä minuun otti yhteyttä Moona. Moona oli löytänyt blogini ja omisti Vilkun veljen Kirpun. Ei mennyt kovinkaan kauan, kun yhteyttä samoissa asioissa otti Sari. Hän oli saanut kasvattajalta blogini osoitteen ja omistaa aiemman pentueen uroksen Vilin. Me intouduimmekin nopeasti kalastelemaan yhteystietoja muihinkin pennunomistajiin ja tuota pikaa järjestimme jo tapaamista.

Lauantaina lähdimme sitten ajamaan, nappasimme Moonan ja Kirpun kyytiin ja mekin tapasimme ensimmäistä kertaa. Pennut tulivat hyvin juttuun, Vilkku perinteisesti mielisteli, Kirppu suhtautui ihanan rauhallisesti ja viileästi. Taisi vähän jätkää jänskättää. Kirppu oli myös selvästi maskuliinisempi ja ihan huomattavasti Vilkkua isompi ja hieman vankempi. Hyvin koirat matkustivat reilu 200km, ei mitään ongelmia matkalla.

Yllä Vilkun sisko Hukka, veli Kirppu ja aiemmasta pentueesta veli Vili

Olimme Alajärvellä Sarin luona tapaamispaikalla ennen puoltapäivää. Päästimme pennut ulos ja pellolle juoksemaan. Seurakseen ne saivat isoveljensä Vilin. Vili on saman yhdistelmän aiemmasta pentueesta. Vilillä ja veljellään Ranella on molemmilla harrastuksina pelastuskoiratoiminta ja kumpikin ovat edenneet aivan hälytysryhmiin asti. Saimmekin tapaamisessa kysellä vaikka mitä ja vähän maistiaisiakin toiminnasta, kun koirat hakivat piiloutujia.

Kun kaikki osallistujat olivat saapuneet paikalle, lähdimme kasvattajalle. Oli kiva päästä sinne kertomaan kuulumisia ja rapsuttelemaan Vilkun vanhempia. Vilkun sisko Täppi oli aivan ihana venkula ja häslä, paljon samaa Vilkun kanssa. Kasvattajalta jatkoimme matkaa Pyhävuoreen, jossa viimein päästimme kaikki koirat irti.

Yllä Vilkun sisko Nelli ja aiemmasta pentueesta veli Rane

Vauhtia riitti, kun koirat rämistelivät ja loikkivat pitkin vaikeakulkuista maastoa. Vauhdista kyllä huomasi, minkätyyppisiä koiria omistetaan... Kaikki tulivat sopuisasti toimeen, eikä mitään varsinaisia välienselvittelyjä tarvittu. Oikeastaan koirat eivät kovin paljon edes tehneet tuttavuutta, vaan ryhtyivät suoraan leikkiin. Muistaisivatkos?

Ryhmäkuvan saaminen olikin työn takana, mutta viimein olivat kaikki samassa kuvassa ja katsoivat ainakin suunnilleen kameraan! Oli leppoisaa syödä nuotiolla eväitä (kiitos tarjottavista Sari) ja jutustella muiden omistajien kanssa. Koiria onkin mennyt monenlaisiin koteihin, mm. Hukka on työkoirana lypsytilalla. Vili ja Rane ovat tosiaan pelastuskoirina ja Nelli, Kirppu ja Vilkku ovat harrastuskoirina. Lähes kaikki aikovat kokeilla paimennusta.

Rane, Kirppu, Nelli, Vili, Hukka, Vilkku

Oli aivan ihana tavata samanhenkisiä ihmisiä. Lyhyesti kaikki kuvailivat koiriaan "vilkkaiksi ja energisiksi". Sehän se paljasti sen, että pakko olla sukua! Oli kyllä mahtava reissu ja toivottavasti kokoonnutaan uudestaankin, oikeastaan toiselle kerralle suunnittelimme jo hieman jotain toiminnallisempaa. Vilkku ja Kirppu matkustivat oikein rauhallisina ja uneliaina takaisin. Moonan kanssa treffaillaan varmasti jatkossakin, meillä ei niin kauhean pitkä välimatkakaan ole. Kiitos kaikille mukavasta päivästä! ♥

Ei kiitos vielä...

Päivä töissä oli stressaavaa odotusta. Mielessä kelautui Vilkun päivystysreissu, veltto ja kuivunut koira. Taas oltiin rajujen oireiden saattelemana menossa vastaanotolle, hakemaan tuomiota. Mikä koiralla olisi, ovatko oireet niin pahat kuin ajattelen? Feikkaako Tuikku? Vai onko se todellisuudessa kipeämpi? Ovatko rakkaan jättimustani päivät luetut? Miljoona kysymystä ja vaihtoehtoa, jotka ehdin päivän aikana kelaamaan lävitse monta kertaa. Viimein lähdimme klinikalle, koiran yleisolemus ihan ok, Tuikuksi hieman rauhallinen, mutta ei mikään hälyyttävän näköinen.

Oirekuvaus: Oksentanut toissayönä kuivatut possunkorvat/kärsät ym. ja oksennukset muistuttivat lähinnä luusälettä. Oksentanut useita kertoja, saanut parafiiniöljyä. Oksentanut seuraavana yönä vettä, aamulla vaivalloisesti ripuloinut parafiiniöljyt. Juo, mutta oksentaa veden puolen tunnin sisään. Yleisolemus epänormaalin rauhallinen, mutta siitä huolimatta kivuttoman näköinen.

Yleistutkimus: Pirteä. Lämpö 38,6C. Nestehukka ainakin 5%. Suoliston tunnustelussa ei tukoslöydöstä. Peräaukon tunnustelussa ei murskaummetusta, miltei tyhjä, niukkaa verensekaista ulostetta.

Hoito aloitetaan oireenmukaisesti.

Tuikku nesteytettiin ja se sai pahoinvoinnin estolääkkeet, sekä antibioottia. Toisen nesteytyspistoksen jälkeen Tuikulle alkoi riittää ja lääkkeitä pistäessä sille haettiin koppa, niin railakkaasti koira rimpuili. Mukaan tulivat ruokintaohjeet (vielä paastoa) ja lääkkeitä. Se tietysti rutkasti hyvää onnea ja tsemppiä. Jos oksentelu jatkuu seuraavana päivänä, suunnataan jatkotutkimuksiin isommalle klinikalle.

Tällä hetkellä Tuikku on onneksi pirteä ja reipas, eikä ole iltapäivän jälkeen oksentanut. Nesteytys selvästi helpotti oloa, totta kai kuivuminen tekee koirasta hyvin nuutuneen. Ensimmäisen lääkeannoksen ottaminen sujui hyvin. Nyt vain toivotaan että vatsa rauhoittuu, raju oksentelu on sitä varmasti ärsyttänyt. Ehkä saan nukkua seuraavan yöni jo ihan rauhassa ♥

Tukka tapasi kaljun

Tänään lähdettiin bortsuseurassa Puuvuoreen. Tukkapuucee Tuisku laittoi pentua ruotuun ja rämisteli liukkaan luikun perässä. Hyvin tulivat neidit juttuun ja varmasti mennään toistekin!

Juntin häiriö ja pennun toko

Nopeaa repertuaaria eilisistä tokotreeneistä. Taukoilu auttoi, mutta toisaalta itsellä valmiiksi vähän huono fiilis joten ei nyt ihan parasta settiä saatu aikaiseksi. Pentu kuitenkin kivasti kartalla ja keskittyi hommiin. Vilkku on myös oppinut odottamaan melko hyvin. Ensi viikolla meillä alkaa vielä leikkikurssi, niin saadaan vähän potkua ja oppia siitäkin aiheesta.

Kaukot ovat hyvällä alulla, maahan meno sujuu tosi hienosti ja jo pienellä matkallakin. Istuminen sen sijaan on haastava, Viikari kun mielellään nyppäisi pyllyä liikkeelle. Istumiseen se tarvitsee myös sen käsiavun, eikä vielä aivan hahmota mikä on homman nimi.

Kapulan pito on ärsyttävää jyrsimistä ja mälväämistä. Saimme tähän hyvät ohjeet ja kapulanpitoa aletaan nyt järjestelmällisesti opettaa.

Seuraaminen oli melkoista kuraa tauon jälkeen, mutta se lukee vierellä ja pitää kontaktin ja pari kivaa pätkääkin saatiin.

Jäävistä otimme maahan menoa ja seisomista, maahanmeno selvästi vahvempi ja varmempi. Seisomisessa vähä "ai pysähtyä?" ja vielä pari askelta. Käsiapuja tarvitaan kummassakin.

Paikkamakuuta harjoiteltiin niin että Vilkun piti tippua perusasennosta maahan ja parin ohjeistuksen jälkeen pentu hiffasi homman nimen. Loppujen lopuksi siis oikein mukavat treenit ja eteenpäin tässä mennään.

Tuikun kanssa meillä alkoi tiistaina häiriökurssi, kestää kolme viikkoa, kouluttajana Mari Kallio. Ensimmäisellä kerralla vähän pohjustettiin hommia sillä, että selvitettiin mikä kullekin koiralle on se pahin häiriö. Liike osoittautui yhteiseksi, mutta toisella pahin häiriö oli toisen koiran leikki ja touhuaminen, kun taas Tuikulle ruoka. Pätkäähään ei hurttaa kiinnostanut lelut tai patukat, mutta kun ruokaa näkyi tai kuului, niin sitten ei kestänyt. Lähdemme Tuikun häiriönsietoa kouluttamaan luopumisen kautta.

Ensimmäinen harjoitus oli ihan vain että molemmissa käsissäni oli makupaloja, käsi oli auki. Kun koira otti selkeästi pidemmäksi aikaa kontaktin, palkkasin sitä satunnaisesti kummastakin kädestä. Tuikku tajusi melko nopeasti, mutta se on kova kokeilemaan ja lohmi käsiäni melko tehokkaasti. Myöhemmin tehtävää vaikeutetaan käsien liikkeellä.

Toisessa harjoituksessa Tuikku oli perusasennossa ja sen piti luopua avopalkasta vieressään. Se kesti myös käden pienen liikkeen. Pystyin myös pudottelemaan makupaloja ilman hallinnan menetystä, joskin koira vilkaisi makupaloja.

Lopuksi perusasentoon tehtiin häiriö niin, että koutsi tarjosi makupaloja. Tuikku hyvin sitkeästi yritti, että tältä saadaan, mutta lopulta oli perusasennossa keskittyneesti.

Kyllä huomasi, että luopumisharjoitukset ja itsensä hillitseminen on koiralle erittäin raskasta, varsinkin kun homma on jokseenkin vähän uutta. Namiharjoittelulla luodaan luopumiskäytökselle alku, tämän kautta muu luopumiskäytön on helpompi opettaa. Riistaan tuskin koskaan edes yritän, sillä siitä häiriöstä koira on palkannut itsensä niin monta kertaa.

Iltafribailua

Kuvat © Csilla Bakos

Reissusta pikkuhiljaa toivuttu, joskin koira on vielä melkoisen leppoisana nukkumassa jatkuvasti. Lähdettiin kuitenkin frisbeetreeneihin, kun kerrankin tuohon lähelle ne saatiin ja asiantunteva ihminen paikalle. Ensin näytin kun heitän Vilkulle rollereita ja että miten se homma sujuu. Vilkku kiersi frisbeen vasemmalta puolet tallaten aina frisbeen yli. Vaihdoin hieman heittokulmaa ja koira alkoi kiertää oikealta napaten onnistuneesti frisbeen suuhun.

Kotiläksyksi saimme takaakierron, jolloin koira olisi suorassa kun heitän. Nythän Vilkku tönöttää edessäni ja joutuu tekemään erittäin tiukan kierron lähtiessään. Opimme paljon muutakin uutta ja Vilkulle osoittautui haastavaksi rauhoittua ja olla hiljaa, kun aivan vieressä kuumuivat muutkin ja hakivat frisbeetä. Hihnassa Viikarin kierrokset nousivat ja homma oli yhtä ölinämölinää, mutta vapaana Vilkku pysyi silti käskystä luonani, eikä karkaillut muiden heitoille. Ensi kerralla malttanee paremmin.

Harjoittelimme myös uusien heittojen perusteita, butterfly ja ylös alas heitto, joka oli ilmeisesti helikopteri? Englanninkielen taitoni on heikko ja välillä piti tarkistaa suomeksi hommat. Joka tapauksessa opin kaksi uutta koppausta, joita Vilkunkin kanssa jo kokeilimme. Natiainen oli hyvin innoissaan ja joku päivä otamme oppimamme videolle.

Tästä se lähtee!

Peltorallia ja ryhmärämäilyä

siä ne mustat kyntää maata

kun tuikku tajusi vauhdin huuman...

no mihin se pentu lens!

nytte mää kakara listin su!

Lauantaina käytimme koiria Nikon kanssa pellolle juoksemassa. Ensimmäisenä juhlistettava sitä, miten kuuliaisesti kumpikin käyttäytyi, jeejee! Kaksikko ei ole hetkeen rallannut kahden vapaana ja Tuikku vaikuttikin hiukan hämmentyneen Vilkun fyysisistä ominaisuuksista. Pentu on nopeampi, pentu on ketterämpi, pentu on kaikkea vähän enemmän ja Tuikku joutuu oikeasti keskittymään ja panostamaan pysyäkseen mukana. Tuikku luottaa voimaan ja isoon kokoon. Täysillä päin, yli ja murskaksi, niin homma hoituu. Vaan kyllä rakkia harmitti, kun tuo liukas liero ponkaisi ilmaan ja pakoon. Siinä piti Tuikkua jo vähän toppuutella, sillä kun tuntui ottavan egon päälle, että pentu kiidätti lelua kauas horisonttiin.

Tosiaan, pennusta on tullut teini ja se näkyy myös leikeissä. Tuikun ohjeistukset kyseenalaistetaan ja Tuikkua haastetaan leikkiin rajummin kuin ennen. Leikit ovat ihan kaistapäistä koheltamista ja kyllähän Tuikku nuorempaa sitten kurittikin. Lelua ei viedä Tuikun suusta ja vanhempaa päin ei juosta, ei edes vahingossa. Sääntöjen kertauksen jälkeen kaksikolla oli oikein onnistuneet leikit ja kotona olikin väsyneitä haukkuja.

Eilen extemporee lähdettiin Hakametsään, kumpikin rakki mukaan ja puistoilemaan. Auri ja Kuura kurmuuttivat ja möyhensivät Vilkkua huolella. Hyvä vaan, Tuikulla ei ollut illaksi niin paljon hommaa. Teini tihkuu draamaa ja kieriskelee huomiossa. Ja jos huomiota ei saa hyvällä, niin pahalla sitten ja huomioksi käy se muiden koirien selkäsaunakin. Tavattoman tyhmä tollo, mutta muistelisin Kuuran olleen samanmoinen, joten ehkä minunkin koirani viisastuu.

Murkkuilumörköilyikä miksi sitä tahtookaan kutsua on tosiaan alkanut nostella päätään ja Vilkusta KAIKKI on jollain tapaa reagoitavan arvoista. Reagointi on usein semmosta pientä kyttäilyä, jonka saa katkaistua, mutta nyt toisinaan jotkin ihmiset ovat osoittautuneet niiiiin epäilyttäviksi että on pitänyt vähän pöhistä ja rähistä ja pysyä tarpeeksi etäällä. Pentu saakin tässä piakkoin yliannostuksen kaikkia ärsykkeitä ja sosiaalistuskuurin, lähdemme nimittäin muutaman päivän kuluttua Helsinkiin. Meillä on siellä vielä vähän ohjelma auki, joten jos sinulla sattuu olemaan loppuviikosta aikaa, pistele viestiä, josko vaikka tavattas!