Eilen raahauduttiin Tuikun kanssa bussiin. Mahdettiin olla näky, kun lyhyehkölle matkalle otettiin reppu selkään, laukku syliin, kassi jalkoihin ja koirakin sähläsi hihnassa. Koska bussi oli ajoisa (harvinaista) ja oli kuuma, pysähtyili kuski jatkuvasti odottelemaan ja aukomaan ovia. Tuikku vähän hämmentyi ja ärsyyntyi tästä, etenkin kun pysähdyttiin laitumen kohdalla, jossa oli lehmiä. Kovasti olisi Tuikku halunnut ulos, eikä millään malttanut olla loppu matkaa hiljaa.
Kun sitten päästiin Ylöjärvelle, tuli Hanna kämppiksensä ja koipieläin Kuuran kanssa vastaan. Kuura totesi heti, että Tuikku ei voi olla hyvä tyyppi, onhan se musta ja iso (ihan ku Kuura ei olis...). Pienen rähjäämisen ja draamailun jälkeen pentu kuitenkin totesi, että ehkä tää isompi ei oo syömässä sitä. Käveleminen määränpäähän sujui siis ilman isompia sähläyksiä.
Jätettiin Kuuraliini himaan ja haettii siperialaissisarukset, uusia nimityksiä, en kyllä edes muista oliko nuissa huskya... Osma ja Auri olivat riemua täynnä nähdettään kaverin, no kuinkas muutenkaan, ei se Tuikkukaan rauhallinen ollut. Käppäiltiin kuntoradalle ja laitettiin koirat vetämään. Tuikku veti ensin yksin, tai no veti ja veti. Laiska kun mikä, ei meinannut lähteä ollenkaan, koska päätti että 100metriä on vähän liian pitkä matka. Olihan mokomalla toki varmasti hieman kuuma, vaikka vettä satoikin, mutta oli se kyllä laiskakin! Rentoa hölkyttelyä se sitten puolesta matkasta aloitti, kun Hanna oikein kannusti ja huuteli. Se oli siis Tuikun lämmittely itse vetohommiin.
Sitten Osma kaveriksi ja Hanna ajamaan. Koirat olivat kahteen pekkaan todenneet että odottaminen on kamalaa ja kumpikin oli kieputtanut hihnat vähän solmuun. Ja Tuikkuhan ottaa ilon irti, kun niitä selvitellään, nojailee ja pyörii että "jee lapsuta mua mää tykkäääään". Siitä selvittiin ja Osma lähti luvan saatuaan vetämään. Tuikku H. Moilasena räpiköi perässä kunnes hoksasi, että apua toi kaveriki juoksee noin lujaa!
Itse menin kertaalleen Tuikun ja Aurin vetämänä ja koska totesin että koirani on laiska vetelys nahjus läskipää, otettiin Tuikun pariksi vielä kertaalleen Osma. Auri ja Tuikku vetivät hyvin, Tuikulla tuli kiire esiintyä, että juoksee kyllä lujempaa. Kaksikko päätti juosta jostain ihme rapakosta ja niinpä mulla oli sitten silmät näyttää kaikkee eritettä ja vierasesinettä mitä maasta irtosi.
Osma ja Tuikku vetivät myös reippaasti, jouduin kesken suoran pysäyttämään koirat lenkkeilijöiden vuoksi ja teloin siinä vähän jalkaani (miksi ihmeessä, minulla oli kypärä päässä...). Kivasti rekut pysähtyi yllättäen ja Tuikkukaan ei pyrkinyt ohikulkijoiden matkaan. SprotTrackerilla mitattiin matkaksi yhteensä vähän reilu 300metriä. Eli suoramme jota vedettiin oli noin 100m. Huippunopeus Tuikulla ja Osmalla oli 30km/h ja sen on kyllä ihan tarpeeksi! Kun ajattelee että sillä vauhdilla tuolla viritelmällä ja nelijalkaisten kanssa rysäyttäisi tuonne pöpelikköön, niin kyllä se sattuis!
Vetojen jälkeen hengailtiin sitten sisällä, kun odottelin kyytiä. Tuikku keksi kaikkea omaa kivaa, suolisti pehmopallon, söi okahiirien hirssitankoja (maistu kyllä pahalle, mutta oli nälkä), sen lisäksi se hääräsi ja pyöri ympyrää ja kiusasi huoneen kolmea muuta asukasta. Tästä syystä kaikki sitten eristettiin Tuikusta ja niinpä portin takaa katselivat neiti Nättinokka ja herra Närkästynyt. Otettiin mekin sitten ilo irti ja leikattiin Tuikun kynnet, kaksin onnistu muuten hyvin! Mielenosoitukseksi Tuikku etsi kämpän ainoan maton ja lorautti siihen kunnon Näsijärven. Siis wtf!? Sisäsiisti aikuinen koira, jolla kyllä on pidätyskyky... No oli se kyllä vedon jälkeen juonut, mutta ei se nyt yleensä noin tee. Toisaalta, ei siinä voinut kuin nauraa.
Hannalle tehtiin myös hiukan tilausta, pitäisi itselle saada paracord ranneke ja Tuikulle puolikurra vetoon. Hirrrween kiva kun on tommosia käsistään näppäriä kavereita. Itsekin pitäisi tehdä Antassulle tilaus, mutta en heti uskalla mitään isoja töitä tehdä ja todeta sitten että pieleen meni. Mutta palailkaamme, todennäköisesti sunnuntaina vetojuttuja toisen koirakon kanssa.