22 toukokuuta 2023

Loimun Road Trip



Kerrankin kehtaa kirjoittaa road tripistä, kun ehittiin viipyä oikein kolme päivää menoillamme ja auton mittariin kilahti uusi tonni lisää. Tekstin lopusta sitten selviääkin mitä Volvolle kävi ja kuinka lopulta päästiin kotiin 😂 

Ensimmäinen kalenterimerkintä oli paimennustaipumuskoe, mutta sen ympärille rakentunut seikkailuretki jyräsikin yli ja taipparipäivä tuntui vain pieneltä poikkeamiselta muun reissun ohella. Tässä postauksessa kuitenkin väliotsikoin käsiteltynä tunnelmat Kolovedeltä, taipparista ja Repovedeltä.

Spoiler: Kiva reissu oli kaikkinensa!

Torstai ilta kului pakkaamisessa, kun piti muistaa yhtä ja toista varatavaraa mukaan. Perjantaina startattiin aikaisin liikenteeseen, kun käytiin pikkuväen kanssa tekemässä viime hetken ostokset. Koirat odottivat autossa sen aikaa kun kerhoilimme ja pikkuväen kerhon jälkeen siirryttiin mummulaan. Savu näytti kyllä ihan maansa myyneeltä, kun se ei lähtenytkään mukaani. Savu seurasi koko torstain pakkaamistani hyvin intensiivisesti ja Savu tietää jo vallan hyvin mitä rinkka tarkoittaa. No onneksi enää on pari viikkoa toko/rallytoko leiriin ja Savukin pääsee silloin reissaamaan.

Noin puoli kaksi perjantaina iltapäivällä päästiin Loimun kanssa matkaan. Ajokeli oli mukavan kirkasta auringon paahdetta. Yhdellä vessatauolla posootettiin viisi tuntia menemään. Jossakin ennen Varkautta kiinnitin huomiota, että edellä ajaa maasturi jonka peräkontissa on ihan retkikaverin näköinen koira. Ja ääniviestein se selvisikin, että vaikka Anninan kanssa oltiin lähdetty eri suunnista ja eri aikaan, oltiin me puolivälin jälkeen matkalla perätysten 😄

Koloveden kansallispuisto

Koloveden kansallispuistoon saavuttiin ilta seitsemän aikoihin. Nopea huussitauko, kamat niskaan ja sitten siirryttiin kävelemään Nahkiaisen luontopolulle kohti Lohilahtea. Reittiä ei suotta kuvailla vaativaksi; oli varsin juurakkoista ja kivikkoista nousulaskua. Oudokseltaan otti kyllä varusteiden kantaminen mäkitreenissä vähän kunnon päälle, vaikka matka ei ollut edes pitkä. Ei ole tullut enää kannettua lapsiakaan lenkillä kantorinkassa hetkeen, joten tuollainen kantamiskunto on kyllä rapistunut hui vain. Loimua ja Uunoa ei mäet ja juuret säikäyttäneet, vaan nuori islantilaiskaksikko porskutti hihna tiukalla eteenpäin.

Nätti aurinkoinen keli oli houkutellut muitakin retkelle, mutta keskenämme yövyttiin Lohilahdessa, kun päiväretkeilijät jatkoivat matkaa. Teltat pystytettiin vähän varvikkoisiin kohtiin. Selvästi näki, että varvikossa oli telttoja ollut, mutta ei selkeästi niin usein, että aluskasvillisuus olisi kuollut. Tai sitten oikea telttapaikka jäi meiltä vain huomaamatta, mutta kaiketi laavujen ympäristössä tilapäinen telttailu on sallittua.

Telttojen pystytyksen jälkeen asetuttiin koko poppoo kokkailemaan trangiaruokaa rantakallioille. Loimusta hirvisäilyke oli vähän liian kiehtovaa ja ruokailu oli poikkeuksellisesti aika sirkus. Loimu oli kerännyt koko päivän virtaa autossa ja pieni kävely ei kuluttanut sen paukkuja lainkaan. Sen lisäksi sillä taisi olla vähän nälkä (ja kesken ruokailuni sitten ruokin koirankin) ja toki koiraseura sekä uusi ympäristö vähän kiihdyttivät sitä.

Vähän Loimu ja Uuno saivat hihnoissa leikkiäkin aikaiseksi. Joka kerta Loimu lämpenee Uunolle nopeammin. Viime kesänä pennut tulivat juttuun heti, kun Loimu ei vielä miettinyt mitään kohteliaisuusjuttuja. Nykyisellään Loimua vähän alkuun jännittää ja se on sääntöpoliisi, leikkiä saa mutta ei liian läheisesti. Kunnes sitten Loimu totesi Uunon tutuksi ja turvalliseksi, eikä kiehnääminen yhdessä ollutkaan jännittävää. 

Auringonlaskua odottelin innoissani, mutta eiköhän se aurinko valunut hyvissä ajoin pilvien taa piiloon. Ilta oli jo melkoisen myöhäinen, kun lopulta maltettiin nukkumaan. Aamulla olisi aikainen herätys paimennustaippareihin, sillä tilalle oli Kolovedeltä noin tunnin matka.

Loimu rauhoittui hyvin telttaan nukkumaan. Kerran havahduttiin yöllä ja Loimu vähän murisi, mutta meni pyytämällä takaisin nukkumaan. On se hyvä, että ollaan omissa äänekkäissä metsissä harjoiteltu nukkumaan takaisin ryhtymistä, vaikka jokin ääni hetken epäilyttäisi 😄 Vaan ilman koiraa en kyllä saisi itse nukutuksi, koiran tehtävä on ilmoittaa jos jotakin tapahtuu ja minä kerron sitten onko syytä herätä vai voiko jatkaa unia.

Aamuksi asettamani herätys herätti minut täydestä unesta. Aika harvoin viime aikoina olen luonnostaan herännyt ennen kuutta, joten aamu neljä oli ihan kuin keskellä yötä. Ei auttanut muu kuin nousta ja pakata teltasta tavarat rinkkaan. Sitten vain teltasta ulos ja teltta nippuun. Tähän sitten naapuriteltan Uunokin jo heräsi ja kuten illalla oltiin vähän suunniteltu, saatiin Annina ja Uuno meidän kanssa aamulenkille kun lähdimme Loimun kanssa autolle. Silmät lurpallaan kävely sujuikin juttuseuran kanssa mukavammin ja on ollut tosi kiva löytää samanhenkistä (eli vähän kai vinksahtanutta 😂) seuraa islanninlammaskoiraharrastajien parista. Ei me nyt ihan lähekkäin asuta, mutta huomattavasti lähekkäimmin kuitenkin kuin mitä Kolovedelle oli matkaa.

Nahkiaisen luontopolun loppupuolisko nosti aamuyöllä kyllä hien pintaan ja jos minusta ei vielä muuten huomannut etten ollut illalla päässyt suihkuun, niin aamukävelyn jälkeen taatusti huomasi 😆 No sitä se retkielämä on, ei kaikki ole niin justiinsa.

Yhdyspolulla tiemme Anninan ja Uunon kanssa erkanivat; he jatkoivat matkaa takaisin nukkumaan ja minä Loimun kanssa suuntasin autolle. Kuten tapaan kuuluu, eksyn. Reitille oli kaatunut aika monta puuta ja niiden ympäri ei vielä mennyt kovin selkeitä kiertopolkuja, joten jokun kohdalla me sitten harhauduttiin. Ei näkynyt reittimerkintöjä enää missään, eikä mitään polun tapaista eikä taaksepäin katsoen näyttänyt yhtään sen paremmalta. Kännykässä oli kuitenkin kenttää, joten Maastokartta sovelluksella löysin sitten parkkipaikalle kuitenkin. Ja raportoin eksymisestäni Anninalle, ettei toista meikäläisen mokia.

Autossa naposteltiin aamupalaa ja laitettiin osoite navigaattoriin valmiiksi, voidakseni sitten kuitenkin ajaa ensimmäisestä risteyksestä kymmisen kilometriä väärään suuntaan. Aikani sohlottua autolla oltiin taas reitillä ja pysäkillä nopeasti vilkaisin sähköpostia että mikäs se aikataulu olikaan. Ja voi himputin pimputit sentään, olin katsonut senkin väärin. Olin herännyt varalta vähän kuin tunnin liian ajoissa, mutta autossa istuessa selvisikin että oltiin kaksi tuntia liian ajoissa. No hyvin nukuttiin p-paikalla jossain Koloveden ja Kerimäen välimaastossa 😁


Paimennustaipumuskoe ja lenkkitreffit Juvalla

Aina yhtä jännittävää lähteä koiratapahtumiin, etenkin sellaisiin joista ei tiedä yhtikäs mitään. Loimu on käynyt lampailla pentuna ja issikkaleirillä. Koira kyllä syttyy, minä en niinkään. Vaikka olen ollut kiinnostunut paimennuksesta vuosikaudet (siis siitä alkaen kun minulla oli bordercollieristeytys jonka lyhyen elämän aikana ei koskaan lampaille ehditty), niin ei se nyt kuitenkaan käytännössä tunnu omalta harrastukselta arvoristiriitojen vuoksi. Tästä ei ole mitään syytä kenenkään pahastua; ihmiset ajattelevat erilailla ja arvostavat eri asioita. Eivät kaikki innostu tokostakaan tai koiran koulutuksesta muuten, eikä se ole minulta pois vaikka juuri ne aiheet ovat sydäntäni lähellä 😊

Halusin kuitenkin tietää, mitä paimennustaipumuskokeissa tapahtuu. En oikein tykkää muodostaa kovin vankkoja käsityksiä pelkkien kuulopuheiden pohjalta ja toki minua kiinnosti millaiseksi Loimu arvioitaisiin. Taipparipäivä oli kyllä tosi kivasti järjestetty; kanttiinista sai herkullista purtavaa ja suoritusvuorossa olevalla koirakolla oli työrauha. Lisäksi oli totta kai kiva nähdä uusia ja vanhoja tuttuja islanninlammaskoiriensa kanssa ja ylipäänsä sosialisoida koko päivä. Vaikka unirästin ja jännityksen jälkeen en tarkalleen ottaen muista yhtään mitä höpöttelin  - vannon juoneeni pelkkää vettä ja kahvia 😅

Tuomarin puhuttelussa koirilta luettiin sirut ja kaikki koirakot hengailivat samassa pihapiirissä. Rotukirjo oli aika laaja ja yllätys, minun koirani haukkui. Käytiin Loimun kanssa vähän kauempana juoskemassa ja tasailemassa fiiliksiä, sitten seikkailtiin ulkorakennuksien ja puskien takana piilossa. Lopulta onnistuttiin asettumaan aika hyvin lähelle muita, jotta kuulin mitä tuomari puhui. Aina sitä vähän mietityttää, mitä ne muut ajattelee kun säntäilen koirani kanssa ympäriinsä nakkeja heitellen (näin kärjistetysti), mutta toisaalta sama se. Räksyttävää Loimua he eivät ainakaan jaksaisi kuunnella, enkä minäkään, joten jatkan tähtäämistä siihen että joskus Loimu on omaehtoisesti hiljaa vastaavissa tilanteissa. Sirunluvussa Loimu olikin helppo, sinne se hyppäsi suunnilleen tuomarin syliin 😅

Jos aamun aikataulut olin sössinyt, niin mokailuni ei siihen päättynyt. Ensimmäinen hutilointivirheeni oli unohtaa panta kotiin. Tai unohtaa ja unohtaa, olin siinä luulossa (luin säännöt huolimattomasti) että Loimu voi mennä lampaille valjaissa kuten treeneissäkin. Taippareissa koiralla kuitenkin tulee olla panta (ja tässäkin minä tollo luulin että koira olisi irti, miten pihalla voikaan olla 😂). Saatiin onneksi paikan päältä panta lainaan ja kenties joku taipparia harkitseva ja tätä lukeva osaa sitten itse pakata sopivan pannan matkaan.

Hallintaosuudessa (ei tullut videota vaikka sen olisi saanut kuvata) nähtiin aika rauhallinen Loimu. Kaiketi vähän unirästiä silläkin. Loimu jäi yllättävän rauhallisesti odottamaan tuomarin luo, kun kävelin kauemmaksi ja kutsuin sen. Sitten käveltiin Loimun kanssa pieni lenkki jossa ylitettiin kivikko, kierrettiin rakennuksen takaa ja käveltiin takaisin päin. Loimu reagoi kivasti vihellyksiini, kun en ihan tiennyt miten intensiivisesti sen pitäisi mukana tulla. Ei tiennyt Loimukaan ja niin me vähän meinattiin kompastella toisiimme. Kolinaääneen Loimu ei reagoinut ja tuomarin luona se oli heti kytkettävissä.

Lampailla Loimu olikin aika vilpertti. Kävi sellainen nolo moka että kun se liinassa tempaisi, edellispäivänä kämmeneen hiertyneet rakot antoivat myöten ja liina irtosi minulta 😩 Ei siinä mitään vahinkoa päässyt käymään, mutta sopivasti hävetti. Fiksumpana olisi voinut pitää liinaa toisessa kädessä. Minä kompuroin lampaiden kanssa ja Loimu oli totta tosiaan kiinnostunut lampaista. Jos syksyllä nähtiin epäileväinen Loimu istumassa kuin tatti paikallaan kaukana lampaista, niin nyt sellaisesta ei ollut tietoakaan.

Taipparin tuloksena saatiin kuitenkin läpäisty/hyvä. Varmaan ihan kivasti siis meni, vaikka olin kyllä aivan totaalisen pihalla, eikä unirästi ja jännitys olleet hyvä yhdistelmä.

Iltapäivällä hain Loimun mukaan hengailemaan. Se oli sopivasti sekä levännyt että varmaan väsähtänyt autossa odotellessaan ja sen kanssa liikkuminen oli nyt mutkattomampaa. Tilattiin tosi makkara vähän kuin kanttiinin takaa, koska ei Loimun kanssa nyt sentään jonottamaan voi mennä. Tai skeptisesti ajattelen näin, eihän sitä tiedä 😆

Hivuteltiin lähemmäs muita sen mukaan kuinka Loimu pystyi tasaamaan itsensä hiljaiseksi ja syömään. Lopulta päästiin katokseen tuoliin istumaan, jossa muutkin istuivat koiriensa kanssa. Istuminen Loimun kanssa meni lähinnä niin että rapsutin Loimua koko ajan. Se tykkää rapsuttelusta ja rentoutuu siitä paremmin. Aikamoinen läähätys Loimulla oli päällä, mutta muun olemuksen huomioiden uskon sen johtuneen voimakkaasta kuumuudesta enkä niinkään stressistä. Tuntui kyllä erävoitolta pystyä hengailemaan muiden lähellä ilman että Loimu haukkui ja oli tosi kiva päästä vahvistamaan rauhallisempaa olemista muiden seurassa 😊

Taippareiden jälkeen oli aika huikata heipat ja jatkaa Loimun kanssa matkaa. Loimu nukkuikin sikeästi takaluukussa ajomatkan Juvalle. Välietapilla oli tarkoitus tavata vihdoin viimein, aivan ensimmäistä kertaa Laura, Lakki ja Paju. Olen seurannut Lauran blogia vaikka miten monta vuotta, jo edellisten koirien aikaan, joten oli tosi kiva päästä tapaamaan livenä. Ei ollut pettymys! Päästiin mukavassa seurassa rämpimään paikalliseen pöpelikköön suolampien viereen ja spontaanisti metsässä kävely teki tosi hyvää sekä itselle että Loimulle.

Loimu ja Lakki tykkäsivät kumpikin omasta äänestään ja aika samaan tyyliin molempia kiinnosti toisensa ja silti oli vähän jännää. Kaikki seikat huomioiden koirilla oli kuitenkin enemmän hauskaa kuin pelkästään jännää ja autolla käveltiin jo oikein rennosti.

Heti alkulenkistä sykkeeni kyllä nousivat melkoisesti. Loimu oli minulle vielä hihnassa, kun lähdimme kävelemään. Ja niin vain se käveli kyykäärmeen yli. Tai kyy luikerteli sukkelasti Loimun alitse, kuinka vain. Loimu ei huomannut (oli niin kiinnostunut edellä menevästä Lakista) ja kyy ei harmistunut. Sykkeiden nousu oli ainoa harmi, noin muuten kaikki jatkoivat matkaansa. 

Alla hulvaton kuvaspämmi meidän lenkistä. Kiitos Lauralle juttu- ja lenkkiseurasta 🙌

Tässä kuvassa erottuu yllättävän hyvin tuo alue, joka kaulasta huopui ja joutui leikatuksi. Ei kuitenkaan livenä erotu kuivasta turkista, kun jäljelle jäävä turkki on pitkää. Nyt vaikka Loimu kastui valjaat päässä, ei huopumaa tapahtunut, mutta ei toki karvanlähtöäkään enää ole.

Repoveden kansallispuisto

Ja taas vaihteeksi oli jo iltamyöhä, kun ajoin risteyksestä ohi. Ensisilmäyksellä navigaattori säikäyttyi että oltaisiin peräti 40km harhassa, mutta kyse oli onneksi parista kilometristä. Onneksi valoisaa on myöhään, joten ihan kilpaa auringonlaskun kanssa ei tarvinnut ajaa. Vaan kun Repoveden kansallispuistoon saavuttiin, Saarijärven pysäköintialueen ruuhkaisuus pääsi vähän yllättämään. Jos kaiken jännityksen jälkeen alkoi muutenkin koti-ikävä iskeä, niin ensisilmäys parkkikselle vaikutti siltä että olisi ehkä syytä romahtaa. Jätin auton tienvarteen muiden joukkoon ja kipitin kävellen katsomaan tarkemmin saisiko auton johonkin. Ja sai sen, vieläpä oikein hyvälle paikalle.

Rivakasti autosta kamat niskaan ja maastoon. Sukeltajanniemen telttailupaikalle olisi päässyt suoraan tietäkin pitkin kävelemään, mutta me haluttiin hiukan kiertää koska halusin metsään. Kaunis lampimaisema ja pieni soliseva puro tekivät tehtävänsä ja fiilis oli taas parempi. En ollut koskaan ennen yöpynyt kansallispuistossa yksin koiran kanssa, vaikka toki kotimetsässä tätä olen harrastellut. Vaan nyt oltiin kaukana kotoa, enkä tarkalleen tiennyt minne olin menossa, koska oltiin Repovedellä ensi kertaa. Mutta Loimu oli onnessaan iltalenkistä ja sain itseni tsempattua. Parkkipaikan automäärästä osasin päätellä että ihmisiä lienee pitkin metsää. Reitillä ei niin myöhään tullut ketään vastaan, mutta Sukeltajanniemi oli jo melko hyvin täytetty teltoin ja riippumatoin.

Sopivan väljään kohtaan saatiin kuitenkin oma teltta. Olin niin väsynyt että teltta olikin pystyssä aivan ennätysnopeasti ja kaaduttiin Loimun kanssa molemmat nukkumaan. En herännyt yöllä kertaakaan, eikä herännyt Loimukaan. Vasta puoli kahdeksan aamulla Loimu alkoi tökkiä minua ja kahdeksan aikaan jaksoin lopulta nousta. Aika monta telttaseuruetta (myös koiria) oli lähtenyt aamulla ennen meitä, joten täytyy todeta Loimukin ihan järkeväksi kun se oli malttanut pysyä hiljaa. Vaikka on se varmasti kuullut liikettä, mutta kenties oman elämänsä multivalio vahti oli tarpeeksi väsynyt 😂

Aamulla herättyämme otettiin vähän kuvia. Sukeltajanniemi on kyllä tosi nätti paikka, paljon linnunlaulua ja kaunis järvimaisema. Yöllä näimme joutsen pariskunnan, jossain kukkui käki, rastaat tulivat tosi lähelle ja jonkinlainen sorsalintuparvi lensi ylitsemme. Ei kuitenkaan viivytty Sukeltajanniemessä kauan, sillä kantamani juomavesi loppui ja kaikki eväät olivat autolla. Ei muuta kuin teltta nippuun, kamat selkään ja menoksi.

Täytettiin vesikanisteri kaivosta, jotta automatkallekin riittäisi helposti pulloon kaadettavaa juomavettä. Lähdettiin aamupalan jälkeen Loimun kanssa vähän kevyemmällä varustuksella liikenteeseen. Ensin meinasin että kävellään Kirnukankaalle ja Lojukoski veteen viittaamalla nimellään houkutti enemmän. Ja niin me käveltiin Lojukoskelle. Maasto oli vaihtelevaa ja kaunista ja ura perille asti oli hyvin leveä. Loimu ohitti ihmiset pääasiassa haukkumatta ja osan jopa hihna löysällä 💛 Yksi jo aamulla tapaamamme koira tuli vastaan ja sille Loimu haukahti vain kerran. Me väistettiin suosiolla pusikkoon, jottei ohitus olisi ihan liian ahdas.

Lojukoskella pidettiin vähän taukoa ja Loimukin innostui uimaan. Se ei edellispäivänä rohkaistunut vaikka näki lukuisia Lakin uimahyppyjä. Epäilin syynä olevan vieras paikka, mutta ei ollut kyllä Repovesi yhtään sen tutumpi 😂  Mutta aamupäivällä oli kyllä niin kuuma, että tosi hyvä idea oli uinti. Takaisin autolle kävellessä Loimu ehtikin kuivua ihan täydellisesti.

Joukko iäkkäämpiä rouvia tuli vastaan ja he ihastelivat miten kaunis koira Loimu oli. Loimukin malttoi ylväänä seistä paikallaan hipihiljaa. Sitten selvisi, että miltei jokaisella oli ollut lapsuudessaan ihan samanlainen koira ja oikein hyvät metsästysominaisuudet. En pilannut iloista tunnelmaa paljastuksilla Loimun rodusta, eihän sitä tiedä vaikka tästä tulisi vielä lintukoirakin - ja olisi Loimu suomenpystykorvanakin ihan nätti, vähän pieni ja haalistunut vain 😆

Autolle päästyämme Loimustakin oli jo hyvä idea päästä lepäämään, vaikka sen kuusi kilometriä se porskutti häntä pystyssä hihna kireänä. En ole tehnyt (enkä aio tehdä) hihnassa vetämiselle mitään, koska Loimulla on kuitenkin valjaat ja se on niin pieni ettei saa minua nurin. Positiivista kehitystä on se, että nykyään Loimu vetää pääsääntöisesti eteenpäin, eikä vain säntäile edes takaisin hihnan kanssa.

Kotimatka taittui auringon häikäistessä ja aika ruuhkaisan liikenteen parissa. Ilmeisesti kaikki muutkin olivat reissussa. Lahden jälkeen autoni alkoi taas pitää erikoista nitkutusta jota se oli pitänyt hetken jo perjantaina. Tampereella päin liittymään kääntyessä jarrupoljin meni pohjaan ilman että mitään tapahtui. Jännitysmomentti next level. Päästiin Lahdesjärven ABCeelle parkkiin, josta olin sopinut hakevani australianpaimenkoira Kidan meille hoitoon.

Auto jäi parkkiruutuun ja selvittelin minulle, kaikelle roinalle ja kahdelle koiralle kyytiä kotiin saakka. Pikkusiskoni lupautui avuksi ja siinä odotellessa ehdittiin syödä jäätelöt porukalla. Loimu ei ihan heti Kidalle lämmennyt ja oli varmasti väsynytkin, eikä tietenkään muista Kidaa viime kesästä. Koirat matkustivatkin sitten eri puolilla autoa, mutta kotiin päästyä kaikki olivat jo hyvää pataa.

Kiva reissu oli. Osui ihan uskomattoman hieno keli, mukavia ihmisiä ja Loimu ylitti odotukset monella osa-alueella. Oli tosi kiva huomata, että kotona harjoitellut taidot puskevat läpi myös uusissa tilanteissa. Tuntui myös kivalta jatkaa uusien kansallispuistojen kiertämistä. Kolovedelle haluan ehdottomasti joskus kanootilla ja Repovedeltä nyt jäi tutkimatta suunnilleen kaikki 😄

Nyt ehditään hetki levätä reissaamisesta, mutta jo ensi viikolla loppuviikosta siirrytään telttailemaan tokoleirille. En malta odottaa!

14 toukokuuta 2023

Toukokuisia kuvausvisioita




Kuten edelliseen postaukseen kirjoitin, myöhästyn joka kevät ainakin jostain luonnon tarjoamasta kuvauksellisesta ilmiöstä. Tänä keväänä se taitaa olla vuokot. Kuvattiin ensimmäiset sinivuokkokuvat  pikkuisen liian myöhään illalla, kun kaikki kukat olivat jo kiinni. Valkovuokkokuvaa tässä postauksessa ei vielä ole, koska siitä tuli suorassa auringossa niin puhkipalanut. Yritetään vielä ehtiä, sillä kukkakuvat keväisin ovat yksi omia lemppareitani!

Loimulla kyllä riittää vielä harjoitelavaa olla kukkien kanssa kuvassa niin, ettei jokainen kukka tuhoudu 😅 Ehkä toinen yritys valkovuokkokuvan kanssa toteutetaan Savun kanssa.


Se nyt ei ole mikään ilouutinen, että lähimetsäämme tuli hakkuuaukea ja aika laaja harvennut. Metsäkone (tai miksikä niitä härveleitä kukakin nimittää) sotki myös suuren osan vakioreittiämme. Vaan ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin, siellä kuravellissä kahlatessa inspiraatio iski. Ensin leikittiin tietysti kuraleikit lasten kanssa purossa, muttta illalla isännän saapuessa kotiin kiiruhdin koirien kanssa metsään.

Ideani oli kuvata juoksevaa Loimua kurassa niin, että aurinko valaisisi roiskeet. No tällaiset ideat ovat niitä, joihin ei aina voi vaikuttaa. Aurinko ei sinä iltana paistanut lainkaan, vaan loppulenkistä saimme sadekuuron niskaamme.

Vaan kuravellikuvat onnistuivat muuten kivasti! Oli kyllä sottaisaa puuhaa, kastuin itsekin mutta kamera säilyi puhtaana. Raskasta oli myös, upottiin tuonne oikein kunnolla, eikä Loimukaan ensimmäisten juoksemisien jälkeen enää täysiä päästellyt. Savu istui puuhun kytkettynä odottelemassa ja näytti vallan helpottuneelta kun tällainen sotkuinen urheilu ei koskenut sitä 😂

Lopputuloksena tykkään kuvista ja myös tästä hullusta koirastani, joka innostuu pähkähulluista ideoistani. Loimu 💛

Kuravellikuvien jälkeen tehtiin parin tunnin lenkki ja seuraavana päivä pesin Loimun. Ikäväkseni huomasin, että Loimun kaulasta turkki oli tosi pahasti huopunut 😩 Siinä sitten hoitoaineen ja kamman kanssa turhaan ihmeteltiin. Turkin kuivuttua leikkasin takut saksilla pois ja aika isot lovet tuli kaulaan molemmin puolin. Muualta Loimun pohjavilla oli irronnut ihan normaalisti, joten kaulan huopumat vähän ihmetyttivät. Vaan sitten tajusin että takkuuntuminen oli ihan suoraan valjaiden kanssa linjassa. Todennäköisesti lenkeillä ojissa läträäminen valjaat päällä ja siihen syssyyn karvanlähtö olivat huono yhdistelmä. Tosi nopeasti huopui pahasti, kun olin Loimua kuitenkin karvanlähdön aikaan harjannut useamman kerran viikossa. Seuraavan karvanlähdön aikaan ollaan viisaampia ja näyttelyesiintymisiä katsellaan vasta syksylle. Loimun kaulaa harjataan nyt vähän huolellisemmin ja alkukesään asti Loimu saa buustina sinkkilisää. Oppia ikä kaikki, jälleen 😁

Nauttikaahan kuraketun kuvista.


Auringonlaskukuvia piti ottaa uudemman kerran, mutta jälleen oltiin myöhässä. Otettiin sitten spontaani kuralätäkkökuva Savusta, kun kauniiksi värittynyt taivas peilasi siihen niin kauniisti. Oli se ehtinyt viis vaille täysikuukin nousta taivaalle, joten käsivaralta räplättiin kuva siitäkin. 

Varsinaisia kuutamokuvia tekstin kanssa löytyy pari kuvaa alempaa.


Keskellä yötä sitä sitten ampaistiin pihalle täysikuuta kuvaamaan. Ei mennyt ihan putkeen. Missään ei tietenkään ole enää lunta, joten metsä oli todella pimeä kameralle ja siten huono valinta kuvauspaikaksi. Varsinaisesti hoidossa oleva Myy ei ollut avuksi kuvaustilanteissa, se kun on äärettömän ahne ja seurallinen terrierinpuolikas. Myytä ei myöskään viehätä pimeät vieraat metsät, joten se on koko ajan aivan perässäni ja olin kompastua siihen monta kertaa. Tai jos Myy ei kiehnää jaloissani, se villitsee Loimun ihan sekopääksi.

Yksi kohtalaisen onnistunut kuva kuitenkin saatiin. Minulla on jo pitkään ollut ideana kuvata Loimu sylissäni kuutamon alla. Idea tuli Instagramista @bordercolliehamy tililtä. Pimeä metsä ei ollut otollinen paikka, mutta kuvamuisto saatiin kuitenkin. Oli kyllä harjoiteltavaa, että Loimu pysyisi sylissä paikallaan 😂 Jatkamme harjoituksia ja kokeillaan talvella lumen tuoman lisävalon kanssa uudestaan.

Tämä kuutamokuvaus on kyllä vienyt mennessään ja alla näet paitsi toiset vähän myöhästyneet auringonlaskukuvat, myös toukokuisen täysikuun samassa ruudussa koirien kanssa. Kun tähän nyt on koukkuun jäänyt, sitä herää yöllä tai valvoo kerran kuukaudessa ihan vaivatta. Koirille tehtävien kouluttaminen ja kameran kanssa luova säätäminen yöolosuhteissa on ihan uskomattoman kiehtovaa. Ja koukuttavaa. Kun tässä onnistuu kerran, sitä haluaa yrittää uudelleen. Ja sitten sitä sormet kohmeisina kokeilee niin monta kertaa, että onnistuu jotenkuten.

Ja mikä uskomatin onni, että jokaisena täysikuuna on ollut riittävän selkeää kuvaamiseen. Ei se olisi täysikuukuvausta, jos taivat olisi aivan pilvessä. Nähtäväksi jää, onnistuvatko kuvaukset joka kuukausi. Niin tai näin, julkaisen taatusti myöhemmin isommat koonnin ennen ja jälkeen kuvia. Onhan tässä tullut paljon opittuakin.

Kesäisiä vesiroiskekuvia odotellessa, fiilistelkää kylmän yön kuutamokuvia.

13 toukokuuta 2023

Huhtikuisia kuulumisia




Ja se huhtikuukin oli ja meni, toukokuukin ehti pitkälle ennen kuin tämä postaus valmistui. Älytön kuvaspämmi luvassa. Oli koiria, töitä, kuvauksia, retkiä ja kotipuuhia. Sitten alkoi Loimun juoksut ja kalenteri vähän harveni. Loimu vuotaa niin niukasti ettei me omisteta juoksupöksyjä, joten oon päättänyt juoksujen aikana pitää vain taukoa halleilta. Nyt tällä kertaa Savukaan ei oikein reagoinut juoksuihin, joten ei tarvinnut pohtia sen hoitoon laittamista.

Ensimmäisiin juoksuihin verrattuna Loimu on nyt merkkaillut normaalimmin. Viimeksi se pissasi ihan jatkuvasti ulkona, mutta laitoin juoksujen piikkiin. Nartuillahan on merkkailussakin yksilöllistä vaihtelua, mutta kyllä jälkiviisaana on myönnettävä, että en sitä sitten viime juoksuissa tunnistanut pissatulehdukseksi ajoissa. Oppia ikä kaikki ja jatkossa ollaan viisaampia.

Heti aprillipäivänä (tai aamuyöllä) heräsin koirien kanssa lenkille ikuistamaan vuoden neljännen täysikuun. Purkkiin saatiin ja luminen maisema peilasi kuunvaloa kivasti. Tämän kerran kuva onnistui ilman jalustaa.

Pääsiäisenä kävin työn puolesta kuvaamassa collie herra Rogeria ja Loimu pääsi mukaan. Roger kohteli Loimua juuri sopivin silkkihansikkain. Loimu lähtökohtaisesti tykkää muista koirista, mutta kun sen päästää kiihtyneenä autosta vapaaksi sen ensivaikutelma on räjähtelevä. Luulen että Loimu säntää riemuissaan vähän liian lähelle muita koiria ja sitten se kiljahtaa kun alkaakin jännittämään. Taas on hyvä olla jälkiviisas 😅 Jatkossa Loimu tuumailee muita koiria ensin hihnassa ja kun se on varmistunut siitä että kaikki on ihan turvallista, sen voi päästää juoksemaan.

Onneksi Roger oli kärsivällinen ja huumorintajuinen, eikä provosoitunut Loimun ensihetkien irvistyksistä. Ja lopultakan kaksikolla oli oikein mukavaa. Loimukin ihan surutta vain kieri kesken juoksuleikkien lumessa, ei tietoakaan jännityksestä.


Pääsiäispyhinä ehdittiin myös metsään yöksi nukkumaan. Siitä ennätinkin kirjoitella ajantasaisesti postauksen Yö ulkona 4/2023.

Kuvasin kotona myös materiaalia Polar Barksin yhteistyöpostaukseen. Loimu yllätti tässä mallioppimistaidoillaan! Kuvasin ensin Savua niin, että se makasi pedillä pää maassa. Vartin viiveen jälkeen kutsuin Loimun kuvattavaksi ja se ampaisi petiin makaamaan samoin päin ja laittoi leuan maahan. Loimu ei oikeasti osaa leuka maassa tehtävää!


Jos joskus ennätän ja muistan, niin yritän toistaa videolle koirien kuvaukset. Koirien mallioppiminen on minulle tuttua Do as I do konseptin kautta, mutta että koira oma-aloitteisesti seuraisi toisen koiran suoritusta ja kopioisi sen niin tarkasti kuin Loimu teki, yllätti minut. Odotan myös tosi innoissani loppuvuoden SmartDog testausta, jolloin Loimun ominaisuuksista saadaan tutkittuun tietoon pohjautuvaa dataa ja ulkopuolisen näkemys. Ihan smart Loimu on minusta joka tapauksessa, vaikka sen fiksuus välillä vähän jääkin hulinoinnin jalkoihin.

Huhtikuun lopulla ennätettiin ottaa myös ensimmäisiä auringonlaskukuvia.  Lumetkin sulivat lopulta tosi nopeasti ja se paikka metsässä jossa me hangella yövyttin, oli viikon päästä lätäkkö. En ikinä pysy keväisin kamerani kanssa luonnon tahdista, vaan myöhästyn jokaisesta hienosta jutusta mitä aioin kuvata. Auringonlasku kuviin kuitenkin ehdittiin, ennen kuin tuokin paikka on heinän peitossa.


Sitten oli kuukausittaiset kimppatreenit ystävän kanssa, josta kuvaspäm. 
 

Juuri ennen huhtikuun loppumista ennätimme myös rallytokon ratatreeneihin ja tokon kimppatreeneihin. Kuvamättöä niistä, olkaa hyvät.
Tekstiä ei ole kuvien jälkeen enempää, kiva jos luit tänne asti 😄

Kunhan saan ajatukseni ruodittua tekstiksi ja pari videoklippiä tueksi (eli viimeistään kesällä), saatte materiaalia ja ajatuksiani Loimun treeneistä autojen ohituksen suhteen.

07 toukokuuta 2023

Huhtikuun treenikoosteet ja kisatreeni

Nykyään tuttuun tapaan aina kaikki myöhässä. Vaan yrittänyttä ei laiteta ja yks kooste sinne tänne jäljessä niin ihan sama. Huhtikuussa treenattiin keskenään ja siellä täällä muiden kanssa. Loimu vähän vähemmän, kun nuorikko aloitti toiset juoksunsa. 


Savun muistiinpanot

Paljon hyvänmielen treenejä, kun moni perusasia rullaa kivasti! Merkkiryhmän kierto lähti kulkemaan aiempaa sujuvammin. Ollaan kikkailtu vähän yhtä ja toista, kun Savun motivoiminen juoksemaan edestakaisin haukkumatta on ollut yllättävän hankala projekti. Nyt kuitenkin namikuppi merkin takana vaikuttaisi olevan hyvä vahviste etäisyyden kasvattamiseen.

Erikseen merkkiryhmän kiertoa harjoitellaan läheltä tarjoamisen kautta. Tarjoamalla tehtävä on Savulla tosi vahva parista metristä, eikä siinä ole ilmennyt ääntelyä. Luulen että ääntely on johtunut epävarmuudesta ja on Savu silloin tällöin lähtenytkin juoksemaan ihan mihin sattuun. Eiköhän tänä kesänä saada merkkiryhmän kierto hanskaan, kun pohjia siihen on kuitenkin aika kivasti.

Ohjatun noudon suuntia aloimme harjoitella myös. Tässä liikkeessä Savulla onkin jo osasia hallussa; odottaminen, liikkeestä seisominen ja kapulaan tarttuminen. Suuntia harjoitellaan ensisijaisesti namikupeilla ja erottelu tehtävissä Savu on parhaimmillaan. Yksittäisiä kertoja kokeilin lähettää Savun hakemaan kapulankin ja voi vitsi se oli innoissaan! Jotenkin tosi ihanaa, että kapulahommat on nykyään helppoja aiemman mahdottoman sijaan.

Kokeenomaisuuteen tarvitsee lisätä satunnaisuutta. Me käytettiin meidän kimppatreenivuoro kisatreeniin ja siitä onkin video tässä mukana kokonaisuudessaan. Savu sinällään osaa liikkeet, mutta palkan viiveen vai lisääntyessä sen suorittaminen oli epävarmaa. Ei ihme, Savu pettyi ja alkoi haistella ja haukkua. Jos jotain positiivista, niin haisteluista se palasi huomattavasti aiempaa nopeammin takaisin. Nyt otetaan kokeenomaiset treenit taas säännölliseksi ja vahvistetaan etenkin sosiaaliseen palkkaan vastaamista. Täytyy vähän valaa Savuun uskoa että se pärjää kyllä viisi minuuttia ilman ruokaa ja kissanruoka odottaa aina lopussa 😄

Rallytokon ratatreeneissä havahduttiin jotta niitä liikkeitäkin olisi hyvä harjoitella. Toimeen on ryhdytty ja vähän varovasti kokeitakin kiikaroitu. Aika näyttää.

 

Loimun treenikooste

Loimu se on mennyt ja yllättänyt toistamiseen halleilla muiden koirien kanssa! Vielä riittää duunia tavoitteisin pääsemisessä ja mutta edistyminen on ollut huimaa.

Ohjatun noudon alkeita alkoi opiskella Loimukin. Ollaan vaiheessa olemispysymisvalmentautuminen ja katseen lukitseminen oikeaan suuntaan.

Seuraaminen! Voi hyvänen aika miten hienosti Loimu seuraa yhtäkkiä. Vaikealta on tuntunut, mutta selvästi Rakettikettu on oivaltanut tässä monta juttua kuten jalkani liikkeeseen tarkan reagoinnin 😍 Jatketaan käännöskuurilla ja perusasento erottelulla - eli siis sitä jalkani seuraamista jotta pitääkö seistä vaiko istua.

Kosketusalustaan ollaan otettu etäisyyttä. Tutussa hallissa Loimu irtoaa sinne hyvin, vieraissa ei. Tehdään kosketusalustasta vähän selkeämpi tehtävä, vahvistetaan sinne juoksemista ja erikseen siellä pysymistä. Työkalumme ruutua ja kaikkea muuta sinkoilua varten valmistunee pikku hiljaa.

Canicross kimppatreenit jäivät harmillisesti välistä, kun Loimu on juoksuisena niin nuutunut. Itsekseen kuitenkin juostiin pari kertaa ja homma tuntuu Loimun kanssa yllättävän helpolta. Toki se nyt ei mitään suuntia tai ohituksia osaa, mutta juokseminen sujuu vallan hyvin.