Nopeimmat varmasti jo huomasivatkin, että blogin osoite muuttui muotoon koiriamaalta.fi
Meillä on siis vihdoin ja viimein kuin onnen potkaisemana oma domain ja samaan syssyyn teemaan sopiva sähköposti info@koiriamaalta.fi
Olen pyörtellyt ajatusta omasta domainista jokusen vuoden, saamatta kuitenkaan mitään aikaiseksi. Sopivaan ajankohtaan tarjottiin kuitenkin yhteistyötää ja tässä sitä ollaan. Aiempaa kokemusta webhotelleista minulla ei ole, mutta Zonerin kanssa kaikki sujui helposti ja vaivatta. Heillä on todella selkeät yksinkertaiset ohjeet, miten oma verkkotunnus otetaan käyttöön eri alustoille, esimerkiksi meidän tapauksessa Bloggerin alustalle.
Kysy jos jokin mietityttää ja tutustu Zonerin tarjoamiin palveluihin.
Viikonloppuna meillä oli tokon omatoimiryhmän marraskuiset treenit. Kaikkiaan kahdeksan koirakkoa paikalla, ihan mahtavaa! Omilla treenivuoroilla tein sellaisia havaintoja, että on syytä palata aivan perusasioiden äärelle. Kumpikin koira haastaa teknistä osaamistani omilta tahoillaan ja molempien kanssa heikkouteni näkyvät koiran tekemisissä hiukan erilailla. Toki syksy on tarjoillut erilaista rasitetta joka suunnasta, joka vaikuttaa koiraharrastukseenkin ja koirathan kyllä huomaa jos jokin on vähän vinossa.
Hyvä mieli jäi treeneistä kuitenkin (ainakin nyt pari päivää treenien jälkeen jo naurattaa), niin itselle kuin koirille. Hyvä treeniseura on sitä kun kehtaa epäonnistua ja tunnistaa omat virheet. Tai ainakin tajuta sen, mitä olisi voinut tehdä toisin. Alla videoineen kuvineen tarkempi läpikäynti kummankin koiran treenistä.
Savun kanssa olin päättänyt tehdä kokeenomaisesti alokasluokan liikkeet kahdessa osassa. Itsenäisesti yksin treenatessa kokeenomaiset liikkeet sujuvat sosiaalisella palkalla mallikkaasti, mutta muutoin ei. Muutamien treenien perusteella sanoisin, että muiden läsnäollessa ja oman jännitykseni kanssa Savu pystyy suorittamaan kolme tehtävää kelvollisesti, mutta sen jälkeen pakka alkaa hajoilla. Oli ihan järjenköyhyytty toimia sinnikkäästi suunnitelman mukaan, kun oikeasti Savua olisi kannattanut auttaa.
Jälkiviisaana Savu olisi ehkä kaivannut paremmat lämpät (tää on alkanut korostua etenkin pitkien automatkojen jälkeen kun Savukin kerää kierroksia) ja olisi se varmasti mielellään myös leikkinyt. Joku ihme hätähousu on hypännyt puikkoihin. Treenissä oli paljon hyvääkin, mutta myös paljon mitä olisin voinut tehdä toisin.
Viimeistään toisessa setissä olisi ehdottomasti kannattanut palkita Savua ruualla tai leikillä jo kesken suorituksenkin, kun sillä oli selvästi hankalaa. Oli Savu toki vähän virittynytkin (Savuksi siis), mutta kyllä se haukkuu ensisijaisesti siksi ettei sillä ole optimaalinen olo suorittaa annettuja tehtäviä. Jotenkin olin niin omissa maailmoissa että menin ja sivuutin tämän 😓
Treeneissä tulisi ehdottomasti muistaa (myös kokeenomaisissa) että koiraa tulee auttaa tarvittaessa. Halli oli meille uusi ja niin oli osa ihmisistäkin, eikä siihen summattuna oma hätäilyni merkittävästi auttanut koiraa, päinvastoin.
Jatketaan harjoituksia tästä viisastuneena seuraavin muistiinpanoin
- palkitse treeneissä olosuhteiden mukaan suunnitelmasta joustaen, maksimoi onnistumiset
- auta koiraa, jos jokin tehtävä siinä ympäristössä tuntuu liian vaikealta
Me ollaan harjoiteltu kimppatreeneissä antamaan positiivisia palautteita toisillemme (tässä on kyllä itsellä kehitettävää) ja voi vitsi miten niistä tulee hyvä mieli! Muiden kannustamisella on ihan valtava merkitys. Vaikka kaikki ei ihan optimaalisesti mennytkään, olivat treenikaverit kiinnittäneet huomiota Savun seuraamisen kehittymiseen sekä omaan tarkkuuteeni ekassa setissä. Olenkin pikkuisen huolimattomana ihmisenä joutunut todella ponnistelemaan huolellisuuden kanssa ja on todella palkitsevaa että sen huomaa joku muukin.
Savu osallistui treenien lopuksi vielä paikalla makuuseen. Tai siitä tuli niin pitkäkestoinen että palkkasin välissä ja sitten jätin Savun istumaan. Paikkis yllätti! Meillä oli poikkeuksellisesti seitsemän koiraa rivissä ja toinen Savun vieruskaveri ei ollut Savulle ennalta tuttu. Savu ei ennakoinut tai äännellyt lainkaan ja paikalla makuussa se heitti rennosti lonkalle ja laski päänsä maahan 💙 Voi hyvänen aika sentään miten herttainen mussukka.
Loimun vuoro näytti juurikin Loimun vuorolta. Vähän oli sellainen "voi hyvää päivää" sentään tunnelma, ihan vaan omien amatöörimokien vuoksi. Jotenkin en tajunnut että uusi halli, vieraat ihmiset (eikä me koskaan nähdä ketään missään) ja ettei Loimu ihan perfektosti osaa vielä sitä tätä ja tuota.
- palkalta suoraan palkalle, väliin helppoja tehtäviä
- harjoittele taukoilu vahvemmaksi
- yhdessä kulkemisen harjoittelua omalla ajalla
- häiriöiden kanssa hallitumpaa harjoittelua, liina?
Joku ihme aivopieru oli vapauttaa Loimu tauolta vähän tyhjän päälle ihmisten sekaan. Palkalta palkalle homma pelasi kivasti ja ehdottomasti vahvistetiheyden täytyy olla tiheä uusissa paikoissa. Kuinka ihmeessä tämmönen voi päästä unohtumaan? 😁
Kosketusalustaa tehtiin kun Loimu oli oikeilla taajuuksilla. Kaksi tosi onnistunutta toistoa ja sitten joku idea että tehäänpä vielä kolmas ja siitähän Loimu sitten hyökkäsi kosketusalustan kimppuun. Pitäisi muistaa, että Loimu ei tee samoja asioita montaa toistoa koska vähempikin riittää.
Vähän laiskasti olen viime aikoina käyttänyt lelua palkkana, sillä Loimusta ei aina ihan tiedä. Se joko leikkii tai sitten se ei leiki. Nyt treeneissä se leikki ja pystyi sitoutumaan leikkimiseen tosi hyvin ihmistenkin lähellä. Lelun vaihto namiin ja heti pian uusi leikki, toimi tosi kivasti. Ruutu oli rakennettuna ja jos meidän ruokakuppipalkka (nyt vähän ryhtiä ohjaaja!) olisi valmiimpi, olisi sitä voitu tehdä. Varsinaiset tempputehtävät jäivät nyt vähälle, kun seikkailtiin vain ottamassa paikkaa haltuun jokseenkin yhteistyöhön pyrkimällä.
On sitä jo useamman kaverin kanssa puhuttu, että Loimussa on potentiaalia tulla oikein hienoksi tokokoiraksi. Voisko joku muu vaan tehdä nämä työt mun puolesta? 😂 Välillä turhauttaa siis omat mokat ja osaamattomuus, ei suinkaan koira. Loimu on just semmonen raketti kuin toivoinkin, mutta sen kanssa vaan pitäisi itsekin kehittyä niin mahdottoman nopeasti ettei tosikaan. On myös ihan valtava kontrasti kotipihaLoimussa ja kenttä/halliLoimussa. Ne on ihan eri koira.
Koirankoulutus ja varsinkin toko ovat siitä kiinnostavia ajanvietteitä, että kun yhden asian saat kuntoon odottaa kasa seuraavia kehityskohteita nurkan takana. Eipä käy aika pitkäksi 😜
Näillä hämmästelyillä eteenpäin, kiitos treeniseuralle seurasta, vinkeistä, videoista ja kuvista 💞
Muutama kuva viime kertaiselta Hevonkuusen iltaretkeltä. Ollapa vain nätti paikka lyhdyin valaistuna. Onnistuin ottamaan niin yli- kuin alivalottuneita kuvia, mutta onneksi RAW-tiedostoja voi käsitellä aika reilusti. Ensi kerralla paremmin. Ja yksi onnistuminen joka on suorastaan uskomaton, on Loimu. Loimu malttoi istua yhteiskuvassamme paikallaan juuri sen hetken, kun kamera valotti kuvaamme.
Savunkin kanssa kuvattiin useampi otos nuotiolta. Jouduin siis asetuksia säätelemään useamman kerran, mutta lopulta päästiin alla näkyvään lopputulokseen. Siihen menee kyllä vuosikaudet, että Loimusta saataisiin yhtä malttavainen malli, kuin mitä Savu on 😂
Välihuomiona kiitos kaikille edeltäviin postauksiin kommenteista! Jostain syystä Blogger ei anna minun vastata kommentteihin tietokoneella, mutta kännykän selaimella vaikuttaisi onnistuvat. Tämän vuoksi vastaaminen on viivästynyt reilusti, vaikka tarkoitukseni on jokaiselle vastata.
Tuli sitten sekin aika kun yhtä objektiivia vaille koko kuvauskalusto tuli uusittua muutaman kuukauden sisään. Vanha uskollinen Canon EOS 500D hajosi kesällä ja tilalleen hankin Canon EOS 6D. Ero uuden ja vanhan rungon välillä on ollut vallan merkittävä. Lokakuussa uusi kamera teki kuitenkin kesken työkeikan oharit menemällä totaalisen jumiin ja ottamatta yhtäkään kuvaa. Takuuhuollossa kamera viipyi kolmisen viikkoa, eikä siitä löytynyt mitään vikaa. Olin viimeiset kuvauskeikat kuvannut lainaobjektiivilla kun oma telezoom vain sahasi tarkennuksen kanssa.
Kaikkeen sitä tottuu kun noviisina oli onnistuvinaan jokaisessa liikekuvassa ja nyt vuosia myöhemmin kun luulisi jotakin osaavan, ei kuvia onnistu sitäkään vähää. Työkäytössä vanha ja rähjääntynyt objektiivi oli kuitenkin ihan susi ja uusi oli hankittava tilalle. Rajalasta kotiutuikin käytetty, mutta uudenveroinen Canon 70-200mm f/2.8 III ja on tässäkin eroa vanhaan. Pitkästä aikaa tarkennus pelaa kuten tämän luokan kalustolla kuuluu ja sarjakuvaaminenkin onnistuu. Jos jotakin pitäisi viilata niin muistikortin lukunopeus voisi olla nopeampi, mutta pärjätkäämme tällä mikä on.
Vihdoin olen reipastunut kuvankäsittelyn suhteen ja latasin Photoshopin (olen tästä toki valokuvaajanjäsenyyttä jos maksanutkin). Alkuun tarvittiin kädestä pitäen kaverin opastusta ja edelleen tulee välillä kysyttävää, mutta pikku hiljaa. Oli se aluksi Lightroomin kevytversiokin ihan mahdottoman vaikean tuntuinen käyttää, vaikka nykyään sillä sujuu vakiosäädöt vaikka silmät kiinni. Ennen tätä (eli siis miltei kymmenen vuotta sitten) käsittelin kuvat Gimpillä, mutta koska en käytä sitä enää edes kuukausittain, tuntuu koko ohjelma tosi vaikealta. Taitoja täytyy pitää säännöllisesti yllä, oli kyse kuvankäsittelystä tai koirien tokoliikkeistä.
Kun töistä mainitsin, niin kerrottakoon että kesällä menin ja perustin toiminimiyrityksen. Valokuvaan ja teen käsitöitä, mutta suurin työsarkani on kotimaisen koirakuvapankin materiaalin kerääminen. On ollut todella mielekästä kuvata erilaisia koiria ja samalla kehittää taitojaan valokuvaajana ja kuvankäsittelijänä.
Niin sanotut "oikeatkin työt" alkavat osa-aikaisesti usean vuoden tauon jälkeen. Sain järjestymään läheisten kanssa lastenhoidon ja alan tekemään perjantaisin työpäivän kaupungin varhaiskasvatuksen parissa. Toivon että ajan kanssa oma yritykseni voisi työllistää minut täyspäiväisesti, mutta vielä alkukankeuden läsnäollessa en uskalla odottaa liikoja.
Luonnossa liikkuminen on jäänyt viime viikkoina vähän vähäiselle. Joko on ollut kertakaikkisen surkeaa keliä, tai ollaan oltu vuoroin kipeinä ja yleisesti väsyneitä. Valoisa aika vuorokaudessa on tosi lyhyt ja yksin pimeässä ei ole tullut raahauduttua metsään. Vaikka minä viihdyn metsässä kyllä pimeässäkin.
Koirat eivät onneksi ole laittaneet iisimpää menoa pahakseen, vaikka liikunta onkin tapahtunut vain lähimetsässä rämpien. Nyt aurinkoisena viikonloppuna samoiltiin useampi tunti ja tulipa vain auringonsäteet tarpeeseen. Tarpeeseen ja hyvää mieltä tuotti myös toimiva kamera ja objektiivi. Ennen useamman viikon kamerattomuutta en edes tiennyt, miten tärkeäksi valokuvaaminen on hyvinvoinnilleni muodostunut.
Kuvaaminenkin motivoi seikkailemaan metsässä kauemmas ja uusiin nurkkiin. Niin me vain lauantainakin löydettiin auringonsäteiden kyllästämä lätäkkö. Postauksen kuvista käynee ilmi, että koirani saavat vallan vapaaasti läträtä kurassa ja vedessä.
Tähän kuulumisten rupatteluun tuli sullottua aika paljon kuvia, mutta miksi tehdä kaksi postausta jos voi laittaa kaikki yhteen. Tämä tekstien ja kuvien suoranainen rajattomuus onkin se, josta bloggaamisessa pidän ja jossa blogi voittaa muut somealustat mennen tullen.
Savu on ollut taas pitkin syksyä vähän laihiksella. Niin reilusti ylipainoiseksi se ei ole päässyt mitä takavuosina kertaalleen oli, mutta herkästi sille kertyy sellaista hieman ylimääräistä. Nyt koirat syövät suurimmaksi osaksi pelkkää lihaa, tarkalleen hirveä, ja se sopii Savulle erinomaisesti. Olen aiemminkin siitä kirjoitellut että Savu paksuuntuu välittömästi jos se syö nappulaa (paljon hiilihydraattia) kun taas vastaavasti lihoilla ruokkimalla se on helpompi pitää sekä kylläisenä että normaalipainoisena.
Koska aina en reipastu tai muutoin resurssit vastustavat pitkiä lenkkeilyjä, ollaan taas aktivoiduttu jumppailussa. Loimuhan ei tajua koko touhusta vielä mitään, kun taas Savulle kaikki tavanomaiset jumppaliikkeemme ovat jo ulkomuistista tuttuja. Loimu toki onkin koko ajan vähänkuin "tikissä", sen ainoa askellaji on täysiä juokseminen tai reipas kävely ja se suorittaa liiketyyliään ulkoillessa sujuvasti. Loimun kulutus on siis jo pelkästään omaehtoisen liikunnan kannalta suhteessa suurempi kuin verkkaisemmalla Savulla. Lihaskuntoharjottelu ei silti ole kenellekään pahasta ja hyvä lihaskunto tukee tokokoirankin uraa.
Kenties tässä on riittävästi kuvia ja tekstiä yhdelle kertaa. Loppusyksylle ilmoitin Savun sittenkin vielä yhteen tokokokeeseen lisää. Jatkamme tokotreenejä omatoimisesti ja kimpassa, koesuorituksen sujuvuutta silmällä pitäen. Kokeiden jälkeen joulukuun pidämme tapamme mukaan taukoa kaikesta lajitreenaamisesta. Koirat on leponsa muun puuhan parissa ansainneet ja itsekin täytyy antaa aivonystyröiden prosessoida uusia ideoita.
Maanantai iltana aloitimme Loimun kanssa Canisportilla Riitta Kivimäen pitämän tokovalkun. Pienryhmässä on vain kolme koirakkoa ja sehän sopii meille hyvin. Tosin nyt ensimmäisellä kerralla oli pari muuttujaa ja mulla oli mukana todella äänekäs ja ylivirittynyt juniori. Pelkäsin sormieni puolesta 😂
Ensimmäisenä keskusteltiin siitä mitä kukakin valkussa harjoittelisi ja mitkä ovat tavoitteet. Piti myös listata ylös mitä jo osaamme. Sain listaan tokoon liittyviä jollain tasolla osattavia asioita muutaman perusasennon lisäksi. Lista niistä mitä ollaan tehty vähän mutta ei järjen kanssa lainkaan, olikin paljon pidempi. Valmennuksen aikana toivon meidän pääsevän alo/avo liikkeissä alkuun ja vauhtiin.
Loimu odotteli puolituntisen keskustelun autossa ja paineli sen jälkeen reippaasti halliin. Autossa odottelu tutun hallin pihassa nosti kierroksia aika mukavasti ja kun Loimu tajusi ettei me oltukaan hallissa yksi, se hiukan kilahti. Ollaan käyty hallilla edellisen kurssin jälkeen pääasiassa yksin, joten Loimuhan omistaa koko paikan. Rakettiketun paketti alkoi pysymään kasassa jollain tasolla sermien taakse siirtymisen jälkeen.
Ensimmäisen kerran harjoitteet jäivät meille pääasiassa kotiläksyksi.
- perusasento, sosiaalinen palkka, uusi perusasento ja siitä palkka. Pikkuhiljaa kestoa ja toistomääriä lisää, tosin kotona alkuun.
- jumppaa, sillä Loimu ei makaa lainkaan tiivissä paketissa vaan aina takajalat taaksepäin sojottaen.
Valkkuryhmän kanssa sovittiinkin jo ensi viikolla omatoimitreenit, niin saadaan Loimullekin taas rutiiniksi hallissa olevat muut koirat 😊
Olisipa mukava kirjoittaa miten upeasti kaikki meni ja saatiin tavoittelemamme ykköstulos. Vaan eipä saatu ja se niistä keksityistä tarinoista. Tässäpä oikein rehellinen fiilispostaus tämän päiväisestä kokeesta Savun kanssa, alkaa vähän ilopilleriäkin lannistaa tämä jatkuva töppäily kokeissa, kun ei tiedä kuinka koiraa tukisi ja tsemppaisi vielä paremmin. Kenties joskus voi lukea tätä muistoa hymy korvissa, mutta tänään ei korvien välissä soi riemuhyppelyt. Todella pitkästä aikaa mieleen hiipi joskus kuultu kommentti "teistä ei koskaan tuu mitään". No kyllä muuten tulee ja mitäpä sitten vaikka ei tuliskaan!
Huomaan myös ajattelevani helposti "kyllä kaikki muut", vaikka osaltaan tämän päivän some luo sen illuusion. Että kyllä kaikki muut onnistuvat aina ja kaikessa. Ja onhan halutuista tuloksista ehdottomasti piristävämpää tehdä postaus, kuin jostain ei niin tavotteita hivelevästä suorituksista. Vaan rehellisyys maan perii ja titteleitä tärkeämpi on tämä opettavainen matka koirani kanssa.
Tuomarina Kaarina Pesonen
Pisteet 150p
Paikalla makaaminen ryhmässä 1min9,5
Tähän oon tyytyväinen! Savun siirtymä riviin oli tosi kiva, sellainen kuin oon tavoitellutkin. Hiukan se oli jotenkin ylivirittynyt ja vinkui aluksi tosi paljon. Meni omalla ensimmäisellä vihjeellä maahan, oli hiljaa koko paikalla olon ja nousi ensimmäisellä omalla vihjeellä ylös. Tämä äänekäs vinkuminen paikkiksen alussa on nyt toistunut useammassa kokeessa, joten se on otettava tarkasteluun. Treeneissä tällaista ei tapahdu.
Seuraaminen 8,5
Ihan hirveän hyvältä ei seuraaminen ei tänään tuntunut, mutta loppua kohti parannettiin ja lopun fiilis seuraamisen aloitukseen verrattuna olikin huomattavasti parempi.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6
Tuplakäsky seuraamisen lähtiessä, tupla maahanmenossa ja hauhau siellä täällä. Oikeesti mitä ihmettä?
Luoksetulo 9,5
Vinkui jättäessä, mutta juoksi koko matkan ja tuli suoraan perusasentoon <3 Oon tyytyväinen, koska selkeä kehitys tässä.
Noutoesineen pitäminen 9
Vähän vinkui alussa ja tarttui kapulaan Savumaisen hitaasti. Voi sentäs.
Kauko-ohjaus 0
Tänä päivänä treeneissä iloisesti ennakoiva Savu olikin kokeessa istumismielellä kuin metsän tatti. Kolmannella Savu meni maahan ja muutoin kivat kaukot olivat siltä makuulta nolla.
Estehyppy 7
Oltiin Savun kanssa jo todella eri taajuuksilla ja kaikki tuntui tasaisen vaikealta. Itse hyppy sujui ilman karkaamista, mutta perusasentoon tullessa Savu jäi johonkin ilmavainuun (kai?) kiinni.
Kokonaisvaikutus 7
Oli kyllä äänekkäin tokosuorituksemme ikinä.
Tuomarin antama palaute oli rehellinen ja realistinen. Siitä jäi hyvä fiilis, että Savun osaaminenkin oli kuitenkin näkynyt tuomarin silmään ja että hän näki positiivisena kärsivällisyyteni Savun kanssa. Kyllähän minua harmitti käskyjen toistelu ja Savun kutsuminen perusasentoon kun tiedän, että optimaalitilanteessa se tarjoaa perusasentoa ihan itse. Kokeen keskeyttämistäkin harkitsin, mutta ei meillä nyt niin kamalaa ollut että se olisi ollut tarpeen.
En tämän vuoden kaikkien koemunausten jälkeen uskaltanut odottaa suoritukseltamme oikein mitään. Vitsaillakin ehdin että kunhan henkiin jäädään niin kaikki hyvin. Siltä osin kaikki onkin vallan hyvin. Lakeuden tokoilijoiden kokeissa on niin kiva ilmapiiri, että Seinäjoelle lähtee ihan mielellään törppöilemään toistekin. Nyt meillä onkin Laton hallista yksi kappale jokaista tulosta, kun vaan saataisiin vielä pari ykköstä niin olisi se koularikin 😂
Omaa vuoroa odotellessa Savu oli taas vähän kiihtynyt. Me ollaan käyty Laton hallissa vain kokeissa ja Savu on tuolla jotenkin ihan ylivirittynyt normaaliin matalavireisyyteensä verrattuna. Osasyy voi olla toki se, ettei mukana ollut omaa kevythäkkiä vaan istuin Savun kanssa vaan hallin lattialla. Tuomarin moikkaus ja luoksepäästävyys meni hyvin, eikä Savu muutoinkaan odotellessa haukkunut. Sen mielen vilkasliikkeisyyttä säestää ääneen vinkuen hengittäminen. Ellei Savulle sitten tarjoile koko ajan jotakin syötävää nuuskumattoon.
Tavanomaista kiihtyneempi olemus lienee osasyy paikkisrivissä vinkumiselle, joskin suurempi syy on varmaan jännittämiseni ja toisaalta se ettei riviin menoja ehkä ole harjoiteltu tarpeeksi. Savu ei vingu treeneissä paikkiksessa, mutta ratkaiseva tekijä voisi olla myös se, että treeneissä paikkis on aina lopuksi. Kokeissa taas aluksi. Mene ja tiedä, tavoite kuitenkin on että Savu olisi paikkiksessa rento ja hiljainen, myös silloin kun ohjaajat vielä ovat koirien luona.
No sitten oma suoritusvuoro, fiiliksillä ei tänään juhlita. Valehtelisin jos väittäisin ettei kaukojen nollaus ja kymmenen pisteen päähän ykköstuloksesta jäänti harmita. Kyllä harmittaa, ensimmäistä kertaa mulla on kokeen jälkeen oikeasti paha mieli. Tiedän että tämä on huomiseksi ohi, mutta silti. Kuinka monta koetta pitää käydä että saa edes alokkaasta koularin? Tokon alokasta kuvataan monesti helppona nakkina ja niin siitä olen itsekin ajatellun. Meidän kohdalla käytäntö kuitenkin näyttää aika toista, kun koesuoritus leviää käsiin milloin mistäkin syystä.
Savu uppoutui heti seuraamisen jälkeen haistelemaan, pitkästä aikaa pitkäksi aikaa. Jouduin kutsumaan Savua (tai olisin varmaan voinut myös odottaa että se on valmis mutta jännittäessä sitä toimii kuinka sattuu) useamman kerran ja hetkellisesti minusta näytti siltä että Savu aikoo karata. En ehtinyt itse nähdä mitään, mutta jotakin Savu yleisöstä päin bongasi ja sitä alkoi jännittämään. Sitten alkoi jännittää kyllä minuakin. Savu oli perusasentoihin tulemisissa tosi hidas, vaikka luoksarin paluuseen (ja vielä ihmisiä kohti juoksemiseen) olen erityisen tyytyväinen! Jotenkin liike kerrallaan fiilis vain lässähti lisää, Savu hidastui ja haukkui enemmän. Ja jännittäessään Savu haukkuu, se ei ole mikään uusi juttu.
Treeneissä ei ole enää pitkään aikaan esiintynyt Savun vastaavaa jännittymistä, eikä me siten olla aikoihin harjoiteltu myöskään sitä että halliin voi ovesta tulla joku. On siis myönnettävä, että tunnelman muutos kehässä pääsi yllättämään. Joskin siihen olen tyytyväinen, ettei Savu karannut muuta kuin kapulan tuojan luo. Aiemmin vastaavissa jännitystilanteissa Savu on lähtenyt täysin hanskasta haukkumaan sitä kohdetta joka on sattunut jännittämään.
Vaikka tänään on vähän mieli maassa, emme me luovuta. Treeneissä eteneminen näkyy taatusti joskus myös kokeissa ja tulemme yltämään sinne minne haluamme. Tältä vuodelta ei tullut koularia kasaan (vielä yksi koe jäljellä), mutta pitkä lista erilaisia aiheita treenattavaksi. Informatiivisia kokemuksia siis, jos ei muuta. Riippumatta siitä tuleeko ykköstuloksia parista seuraavasta kokeesta vai ei, siirryn Savun kanssa ensi vuonna joka tapauksessa avoimeen luokkaan. Se on toissijaista mitä tuloksia avoimesta saadaan, omaksi iloksi ja koiran hyvinvoinnin lisäämiseksi tässä harrastetaan.
Toko pitää intoilijan nöyränä ja on haastavuudeltaan motivoivaa. Tylsäähän se olisi, jos kaikki tulisi tuosta vaan kerralla valmiiksi. Tokoliikkeiden katvekohtia ja erilaisia kokonaisuuksia saa treenata kyllä koiran eläkeikään asti, eipähän lopu ideat ja tekeminen.
Kiitos koereissuseuralle päivästä! Lähdemme Seinäjoelle vielä toistekin, kenties kymmenes kerta toden sanoo kun kolmas ei 😂
Nämä treenikoosteethan alkavat ihan järjestäen tulla vähän myöhässä blogiin. Sitä on muka niin kiireistä olevinaan ettei tänne ehdi, vaikkakin vanhoja treenimuistioita tulee selattua nimenomaan blogista. Tässä kuitenkin muutaman päivän marraskuun puolella lokakuun treenikoosteet. Treenifiilis on kaikkiaan parempi eikä treeneissä enää mättää kaikki. Oikeastihan kaiken mättääminen on ollut vain tunnetila korvieni välissä.
Savun muistiinpanot
Rallytokorata meni treeneissä ensimmäistä kertaa ihan tosi täydellisesti. Tehtiin vaihteluksi alokkaan rata, eikä Savu haukkunut kertaakaan tai yrittänyt karata treenikaverin luo. Eteentuleminen on krooninen murheenkryynimme ja toki voi/mes liikkeet vaativat hiontaa ollakseen vahvoja tehtäviä myös radalla.
Rallytokon treenaaminen noin muutoin on jäänyt vähän vähäisemmälle, kun toko vetää enemmän puoleensa. Olkkarissa on vahvistettu yksittäisiä liikkeitä, jotka ovat meille haasteellisia. Suurin haaste lienee itsellä vihjeiden ja käsiapujen oikein muistaminen.
Tokossa sosiaalinen palkka vaikuttaa sen kuin vahvistuvan ja minun pitäisi ehdottomasti käyttää sitä rohkeammin. Ja kisamaisia treenejä tulisi tehdä säännöllisemmin, kuin kerran kuukaudessa jossain vaiheessa. Paikkiksen riviinmenot kehittyivät treeneissä mukavasti ja paikkaistumisestakin Savulla alkaa olla joku käsitys.
Loimun muistiinpanot
Nyt kiireesti Loimulle muitakin taitoja kuin istuminen ja käsiavulla pyöriminen. Taukoilu edistyi mukavin harppauksin kun vihdoin ryhdyttiin toimeen. Oma olemus vaikuttaa Loimuun paljon ja sen saa yllättävän hyvin rauhoittumaan omaehtoisesti hengittämällä itse syvään.
Loimu tykkää matkia, hyödynnä enemmän Do as I do menetelmää.
Skippaamme lelupalkan hetkeksi, sillä ruoka toimii varmemmin. Pyritään maksimoimaan onnistumiset ja minimoimaan turhautuminen. Opeta Loimulle kuppipalkka valmiiksi, hyvä työkalu ruudun kanssa.
© Mira Kaipainen
© Mira Kaipainen
© Mira Kaipainen
© Mira Kaipainen
