Heinäkuussa jaoin ylläolevien kuvien mukaiset instastoorit, päällimmäisinä tunteina pettymys ja närkästys - tunsin itseni myös varsin tyhmäksi. Nyt ilman tunnekuohua voisin muotoilla ilmaisuni hiukan erilailla, mutta mielipiteeni kokemuksestani ei ole muuttunut. Jaoin haastattelukokemuksen siinä missä muutkin kokemukset, mutta tämä keräsi kiinnostuneita huomattavasti enemmän kuin vaikkapa tokopostaus. En todellakaan arvannut miten valtavan yleisön tarinat tavoittaisivat.
22 elokuuta 2022
Koiramme lehden haastattelu
20 elokuuta 2022
Savu ei halunnut - keskeytetty tokokoe
Tänään lauantaina 20.8 kävimme Savun kanssa Sastamalassa tokokokeessa. Olin ilmoittautunut tähän elokuiseen kokeeseen sillä ajatuksella että keskikesäiset kelit olisi loppuun taputeltu mutta huh hellettä. Kenttä oli iltapäivää kohti mennessä aina vain paahteisempi ja Savun oli kuuma.
Odottelu meni kivasti, vaikka kouluympäristössä ohitsemme meni mm. skuutteja - tavallisesti Savulle tosi hankala ohitettava. Lämppätreenit ja kontaktipelit meni kivasti, samoin leikittäminen kun päästiin varjoon hengaamaan.
Paikkikseen meneminen oli kammottava, kun sähläsin itse ja Savu vähän ärsyyntyi sellaisesta. En siis ollut varma pitikö meidän mennä ensimmäiseen vai toiseen riviin ja kun toiseen lopulta mentiin niin Savu haukkua louskotti koko siirtymän. Itse makaaminen meni kelvollisesti, vaikka Savu olikin aika levoton. Saatiin paikkiksesta 8, koska tuplakäsky.
Omalle vuorolle mennessä Savun oli jo tosi kuuma, mutta mentiin silti. Seuraamisesta lopputuloksena 8, ei ihan parasta osaamistamme mutta parasta näissä olosuhteissa. Savu ei ole yhtään hellekelin koiria.
Seuraamisen jälkeen siirtyessä Savun bongasi meitä kuvaavan kaverin ja juoksi kehänauhan yli. Luulin tämän olevan hylky (tokossa on) , joten kysyin saadaanko silti jatkaa. Selvisi ettei kehästä karkaaminen ole hylky ja taas on opittu uutta. Savu tuli kutsusta luo ja liikkuri alkoi ohjeistaa seuraavaa liikettä.
Savu ei kuitenkaan tullut perusasentoon lainkaan. Ideaalitilanteessa Savu tarjoaa perusasentoon tulemista itse, mutta nyt se ei reagoinut vihjeeseeni ja pyyntööni mitenkään. Niinpä keskeytin, olisi pitänyt kysyä suorituksen jatkamista koiralta ennen kuin kysyy tuomarilta 😂
Liikkuri kertoi arvostavansa päätöstäni, mikä tietysti lämmittää mieltä. Tämä ei ole Savun kanssa ensimmäinen kokeen keskeytys ja kiperässä tilanteessa koen sen olevan vähintä mitä voin koiralle tehdä. Ei ole mitään mieltä rääpeltää koesuoritusta läpi jos koira ei syystä x halua, tällä erää Savulla oli ihan liian kuuma.
Totta kai toivoin että tämä olisi se kerta kun haetaan vihdoin ykköstulos, mutta eipä tällä kertaa. Kisaaminen ei liikuta koiran elämänlaatua suuntaan tai toiseen merkittävästi, vaan on enemmän ohjaajan juttu. Eipä Savu voi valita, lähteekö kisaamaan vai ei, kun se hyppää autoon aina kun pyydän. Siksi on mielestäni tärkeää kuunnella koiraansa koepaikalla ja koesuorituksessa. Tällä kertaa olosuhteet haastoivat meitä liikaa, joten odottelemme viileämpiä kelejä - ja toivomme että ensi viikolla rallytokokokeessa on siedettävämpi sää.
17 elokuuta 2022
Savun tokotreenit
Poikkeuksellisesti vain Savu on tokoillut kodin ulkopuolella. Oma auto on toistaiseksi pois käytöstä, eikä laina-autossa ole koiraverkkoa joten Loimu ei ole matkustanut mukana. Vain kaksista treeneistä junnukoira on jäänyt paitsi, mutta on tuntunut hassulta käydä kentillä vaihteluksi vain yhden koiran kanssa 😂 Maanantaina piti mennä Savun kanssa vähän syrjäisemmälle kentälle, mutta suunnitelmat muuttuivat ja poikkesimme matkan varrella vanhan ala-kouluni kentälle treenaamaan.
Meillä on viikonloppuna koe joten päätin tehdä liikkeitä kokeenomaisesti ja jättää palkat kentän reunalle ensimmäisessä setissä. Savu ei ollut ennen käynyt kyseisellä kentällä, joten hieman aloitellessa pohdin tohtiiko ideani ollakaan hyvä.
Seuraaminen, liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo tehtiin ensimmäisinä. En ole pitkään aikaan kuvannut treenejä järjestelmäkameralla, joten vähän ulos kuvausspotista me käveltiin mutta sama se. Ei tässä mitään taiteilijoita olla.
Ensimmäiseen settiin oon oikein tyytyväinen, suoriuduttiin omalla tasollamme. Savun vastaaminen sosiaaliseen palkkaan on nykyään sitä mitä haluan ja toivon että se on tätä myös kokeessa - ilman että säikähdän koiran innostumista. Jos johonkin voi olla vähän erityistyytyväinen, niin perusasennot. Savu tuli luoksetulossa perusasentoon haahuilun sijaan ja samoin seuraamisen pysähdyksissä se istui samantien. Liikkeestä maahanmenossa ei ollut mitään pulmaa, vaikka sitä on kesän aikana hiukan viilailtu.
Jätin palkat Savun nähden kentän laidalle ennen treeniä ja ensimmäisellä setillä se toimi oikein hyvin. Toisella kerralla Savulla oli palkat tosi vahvasti mielessä mikä johti pieneen ylivireisyyteen ja ääntelyyn (pikkuisen kuumotti itsellä saada Savu hiljenemään kun selkämme takana oli rivitalo ja iltamyöhä jo😂), sekä sosiaaliseen palkkaan vastatessa Savu meinasi sännätä treenikassille. Hiukan vaihtelevasti siis toimii tämä, mutta toki kentän laidalle palkan jättämistä pidemmän suorituksen ajaksi on harjoiteltu moneen muuhun asiaan nähden vasta tosi vähän. Täytyy ottaa tämä paremmin osaksi jokaista treeniä.
Kaikkinensa omatoiminen koetreenimme meni hyvin uudessa ympäristössä. Linnut hiukan kiinnostivat Savua, se aivan selvästi tykkäsi katsella taivaalla liitäviä lokkeja. Kerran keskeytin treenimme, kun näin ratsastajien tulevan paikalle. Savu ei ole hevosia hirveän usein nähnyt, joten varalta kytkin sen ja otettiin vähän kuin paikkistreeni. Hevosten mentyä ohi jatkoimme treenejä suunnitelman mukaan; vähän liikkeestä maahan menoa vielä takapalkan kanssa.
14 elokuuta 2022
Aurongonnousuun
11 elokuuta 2022
Rohkeasti temppuilemaan
Kirjoitin keväällä tekstin temppuiluistamme issikoiden rotulehteen. Sain luvan jakaa tekstini täälläkin, joten tässäpä.
Julkaistu alunperin Islanninkoirat ry:n jäsenlehti Hundurissa 2/2022
Rohkeasti temppuilemaan
Täytynee lyhyesti esitellä itsensä ennen kuin siirtyy asiaan. Olen Jenny Klemetti, intohimoisesti koiraharrastukseen suhtautuva ulkoilmaihminen. Koiria arjessani on ollut aina, mutta viime jouluksi meille kotiutui ensimmäinen islanninlammaskoira Loimu (Tunturiketun Fenna). Tykkään kouluttaa koirilleni arkitaitoja ja kaikenlaisia temppuja, lisäksi harrastan tavoitteellisesti tokoa ja rallytokoa. Loimu on tietysti vielä nuori ja harjoittelee vasta alkeita, mutta toisen koirani porokoiramix Savun kanssa ollaan kisattu rallytokon voittaja luokassa ja tokossa meillä on koeoikeus avoimeen luokkaan. Tämä riittäköön esittelyiksi.
Ajattelin kirjoittaa teille aamurutiineihimme kuuluvasta, aamukahvin jälkeisestä tempputuokiosta - minulle tämä on vuosi toisensa jälkeen luova ja mielekäs tapa aloittaa päiväni. Mielestäni temppujen opettaminen koiralle on vähän turhan aliarvostettua ja tämän tekstin myötä haluaisin kannustaa jokaista opettamaan koiralleen jonkin uuden tempun. Tempuista on monenlaista hyöytyä, oli teidän yhteinen harrastuksenne sitten lenkkeily tai tavoitteellinen kilpaileminen jossakin harrastuslajissa.
Miksi temppujen opettaminen kannattaa?
Kiva yhteinen hetki koiran kanssa ja kivaa yhteistä tekemistä.
Oivallinen hetki harjoitella omia taitojasi kouluttajana.
Voit helposti harjoitella koulutustilannetta ja sen sujuvuutta vailla paineita.
Monia temppuja voi hyödyntää arjen ja harrastusten tukitaitoina: esim. hyvin vahva käsikosketus voi auttaa koiraa palautumaan jännittävistä tilanteista ja taas lenkillä kiville tai penkeille hyppiminen voi antaa koiralle ohituksiin muuta ajateltavaa.
Harrastuksissa tempuista on hyötyä, kun koiralla on jo joitain taitoja vaikkapa kurssille mennessä; esim. tokoliikkeiden osia tehdessä koira voi perusasennon sijaan tuoda noutokapulan vaikkapa käsikosketukseen tai luoksetulossa juosta ohjaajan jalkojen välistä palkalle.
Temppujen opettaminen on mukava luovuushetki myös itselle ja hyvin koukuttavaa.
Mitä temppujen harjoitteluun tarvitsee?
Tarvitset koirallesi mieleisen vahvisteen, eli palkkion. Voit käyttää temppujen opetteluun osan koirasi ateriasta. Jos harjoittelet jotakin vaativampaa temppua, voit palkita myös hiukan paremmilla herkuilla. Meillä Loimun lempiherkut ovat keitettyjä possun sydämiä.
Kun sinulla on käsissäsi koiralle mieleinen palkka, tarvitset palkkavihjeen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi naksuttimen naksautusta tai jotakin tiettyä sanaa, kuten “zip”. Tämä palkkavihje merkitsee sen kohdan kun koira tekee oikein ja sitä seuraa välittömästi palkkio, eli vaikka makupala. Esimerkiksi kun Loimu tarjoaa istumista sanon “jes” ja Loimu saa heti namin.
Sitten vain harjoittelemaan uusia temppuja. Mikäli et keksi mitä opettaisit ja miten, niin Youtubessa kanavalla Dog Training by Kikopup on valtavasti ilmaisia ohjevideoita (tosin englanniksi) erilaisiin temppuihin ja kuinka niitä voi helposti harjoitella - tämän lisäksi kanavalta löytyy paljon käytännönläheistä materiaalia myös arkisiin tilanteisiin.
Sitten vain tuumasta toimeen
Valitse alkuun jokin helppo temppu, kenties jokin mitä koirasi osaa jo tarjota. Jos et halua opettaa temppua ikään kuin tyhjästä, voit ottaa avuksi vaikkapa pahvilaatikon tai vadin ja palkita koiraa aktiivisuudesta niitä kohtaan. Tempuissa voi käyttää apuvälineinä myös kosketuskeppiä tai tasapainotyynyä. Puolivuotiaan Loimun lempitemppuja ovat jalkojen välistä juokseminen, pyörähdys ja tasapainotyynyillä kiipeily. Kaikkeen muuhunkin Loimu ryhtyy täysillä, mutta erityisesti nämä temput se osaa hyvin.
Kuonokosketus, jossa Loimu painaa nenäänsä kämmeneeni, meillä on vielä työn alla. Kun kuonokosketuksesta saa riittävän vahvan, se on hyvä temppu monissa tilanteissa. Yksi Loimun lempiharjoitus on myös tavanomainen vireensäätely harjoituksemme: Loimu menee makaamaan omalle taukomatolleen ja heti kun se ilmentää rauhalliseen mielentilaan viittaavia eleitä (esim. menee lonkalle) palkkaan sen sanomalla “oke” ja Loimu iskee välittömästi naruleluun kiinni. Pienen leikin jälkeen lelu vaihtuu namiin ja sekunnin harkinnan jälkeen Loimu on jälleen taukomatolla makaamassa.
Etenkin pennun tai muuten aloittelevan koiran kanssa tempputuokiot kannattaa pitää lyhyinä. Jo viisi minuuttia on pennulla hyvin pitkä aika, eikä määrä koulutuksessa korvaa laatua. Pidä tuokiot siis lyhyinä ja harjoittele temppua vaikka pari kertaa päivässä - harvemminkin toki riittää. Mitään temppua ei kannata yrittää saada yhdellä treenikerralla valmiiksi. Kun huolellisella harjoittelulla pääsee alkuun, on eteneminen usein nopeampaa.
Nyt vain jokainen rohkeasti koiransa kanssa temppuilemaan ja uutta oppimaan. Sanon usein että koirani on paras valmentajani. Koira antaa palautteen suoraan ja sitä havainnoimalla voi muokata seuraavan harjoituksen sisältöä ja tavotteita omalle koiralleen sopivammaksi. Mielestäni kouluttamisessa koukuttavaa on se, ettei itse tule milloinkaan valmiiksi vaan aina riittää opittavaa.
09 elokuuta 2022
Elokuu
31 heinäkuuta 2022
Heinäkuun treenikoosteet
Heinäkuu olikin varsin treenintäyteinen ja monipuolinen. Kuukausittaiset tokon kimppatreenit ja rallytokon ratatreenit, viimeiset kerran viikottaisia ohjattuja ja reilu määrä omatoimitreenejä kotiympäristössä, sekä CU koulutuspäivä Loimun kanssa. Itselle merkityksellisissä asioissa myös edettiin, vaikka tämä ei vielä koetuloksissa Savun kanssa näkynyt.
Savun treenimuistiinpanot
Tokon kokeenomaisuuteen vielä varmuutta. Muista treeneissäkin palkata kentän laidalta ja harjoitella tätä vielä rutiininomaisemmaksi.
Kaukojen vahvistamista etenkin koiran jättämisen osalta. Etäisyyttä ja asennonvaihdot, sekä temppuja sopivassa tasapainossa.
Kapulatreeniin itsehillintää; Savu voisi malttaa istua aloillaan vaikka liikkuri kävelisikin kapula kädessään 😂
Rallytokossa oikean puolen liikkeet vahvemmiksi; asennon vaihdot, stopit, sekä oikealta eteen tuleminen ja ohjaajan ympäri kiertäminen. Puolenvaihdot edessä ja takana vahvemmiksi molemmin puolin, olivat ratatreeneissä aivan liian haastavat vähäisen treenimäärän vuoksi.
Lähtökylttiä harjoiteltiin muutaman kerran onnistuneesti; tavoitteena ettei Savu lässähtäisi odotuksen aikana, eikä myöskään reagoisi tuomariin.
Loimun treenimuistiinpanot
Päällimmäisenä mielessä että vau mikä huima harppaus sitoutumisharjoituksissa ja kontaktissa. Treenit kentillä muiden seurassa maistuvat itselle taas paremmin, kun Loimulla on varmistuksena liina. Turhaumaa ei esiinny enää juuri yhtään siinä määrin, että Loimu kokisi tarvetta näykkiä. Siirtymät tehtävältä a tehtävälle b sujuvat joka kerta paremmin niin hallilla kuin kentälläkin.
Perusasento vaatii vielä tarkempaa harjoitusta. Asenne ja motivaatio ovat hyvät, mutta juuri minkäänlaista stabiliteettia itse asennossa ei ole. Huolellisemman työn alle tämä, samoin seuraamisen tekniikka.
Taukoilun ja paikalla olemisen alkeiden harjoittelu alkavat näkyä kentällä muidenkin aikana. Pikkuhiljaa kohti tokoliikkeitä.
Kiitos kaikille osallistuneille heinäkuun treeneistä!