41h seikkailua

Oikealta sukuun kuulumaton Loimu, Savun täti Cicaro, emä Caramel, Savu itse, tätipuoli Aurora, mummo Sani ja sisko Cismet - Loimu kaikista pienin ja nuorin 6kk ja Sani mummo jo 14v

Yllä kuvassa lueteltuna Savun sukulaiset ja Loimu, koko reissun kohokohta 💙

Odotettu toukokuinen viikonloppu saapui ja lauantai aamuna lähdin koirien kanssa matkaan jo ennen kuutta aamulla. Ei meillä mikään kiire ollut, mutta kun on seikkailunhaluinen aamuvirkku, niin mitä sitä lähtöä vetkuttelemaan. Parin pysähdyksen taktiikalla saavuimme hyvissä ajoin Kuopioon annettuun osoitteeseen ihmettelemään, mihin oltiin saavuttu. Meillä oli siis lauantaina Ilomme tiimiläisten muutaman tunnin kestävä miitti Koirakeskus Metkassa. Ennätin rauhassa lenkittää koiria, ennen kuin muut saapuivat paikalle.

© Suvi Halonen

© Suvi Halonen

© Suvi Halonen

Kun kaikki löysivät perille, tiimipäivä lähti käyntiin omilla esittelyillä (ei oo yhtään mun vahvuus ja sillisalaatiksi meni taas) jonka jälkeen Laura Sutinen ohjasi meille hyppytekniikkaa. Itsehän en hyppytekniikasta mitään ennalta tiedä, kun aiheesta ei liikaa jos juuri yhtään tokon tai rallytokon parissa puhuta. Hyppytekniikasta ei tiennyt mitään myöskään Savu, joka vain asetteli tassujaan riman päälle. Saatiin hyviä havaintoja ja ohjeita jatkoon Savun notkon selän suhteen.

Iltapäivän jumppaan ajatelin ottavani Loimun mukaan, mutta se oli kaikesta hengaamisesta jo aivan yliväsynyt. Vein sen kentän laidalle toisen ihmisen haltuun, mutta se olikin vikatikki se. Loimulla meni vähän kuppi nurin kun Savu pääsi kentälle, joten lopulta vein pennun sitten kuitenkin autoon - ja sinnehän se kaiken ihmetttelyn jälkeen nukahti. Joku ajattelumoka itseltä ja menköön jännityksen tai ajantajun kadottamisen piikkiin, kun Loimun väsähtäminen jäi jotenkin ajoissa huomaamatta 😁

Tiimipäivän jälkeen suuntasin koirien kanssa hotellille hakemaan avaimen huoneeseemme. Näin kolmannen kerran kohteessa yöpyessä, voin lämpimästi suositella Hotelli Iso-Valkeista Kuopiosta. Jälleen todella ystävällinen palvelu. Hetken levon jälkeen päädyimme lähtemään lenkille. Katsomani reitti piti olla rauhallinen, mutta niin me vaan päädyttiin kuitenkin vähän turhan cityyn ympäristöön. Savun ja Loimun hihnalenkit ei vielä muutenkaan pelkkää herkkua, joten aivohiki tuli kaikille. Ohitukset kokonaisuutena me hyvin molemmilla ottaen huomioon päivän muun sisällön. 

Yksi vähän kurja ohitus sattui kun oli juuri tsekannut ettei ketään ole missään ja aloin selaamaan kännykästä karttaa, jotta voisin tarkistaa kulkevani oikeaan suuntaan. Muutama pyöräilijä pyyhälsi ääneti kohdalle ja koirillahan kilahti ihan totaalisesti - hyppivät ja haukkuivat. Säpsähdin itsekin, harmitti ja hävetti niin että huusin perään anteeksi, vaikkakin olisin väistänyt ja ottanut koirista paremman otteen jos olisin havainnut pyöräilijät. Jos tätä tekstiä nyt lukee joku koiranvihaaja (tiedän toki että koirat ovat minun vastuullani ja onneksi tällä erää säikähdystä kummempaa ei sattunut), niin voisin minä yhtä hyvin olla liikenteessä kahden pikkulapsen kanssa, jotka ovat potentiaalisia polkupyörän alle kävelijöitä. Useasta kymmenestä pyöräilijästä vain yksi soitti kelloa (ja tätä pyöräilijää koirat eivät edes huomanneet kun ehdittiin vähän sivuun) ja muutoin kuljinkin lenkin koko ajan olkani yli vilkuillen.

Lenkki ei ollutkaan varsinaisesti palauttava, mutta saatiinpa pitkän istumisen päälle käveltyä hiukan. Kun pääsimme hotellille, koirat painelivat hyvillä mielin suoraan nukkumaan. Seuraavan aamuna sää oli muuttunut sateiseksi ja jouduin perumaan osan suunnittelemistani menoista - kaikkea olin kyllä pakannut mukaan, mutta en sadevaatteita tai edes saappaita. Huilailtiin aamu huoneessa ja sitten jatkoimme matkaa auton tankkaamisen jälkeen kohti Tervoa - ennalta tarkistin että saan lainaksi saappaat 😂 Savu on käynyt Tervossa mökkeilemässä viimeksi aivan junnuna, joten olikin jo korkea aika suunnata sinne!

Reissun kohokohtaan sattui tietysti kaatosade ja raekuuro, mutta se ei meitä tai koiria liiaksi haitannut. Savu riemastui ja muuttui aivan villiksi kun tajusi missä ollaan ja tunnisti kasvattajansa. Paikalla oli Savun emän ja tädin lisäksi myös tätipuoli Aurora, jota Savu ei ollut ennen tavannut. Myöhemmin pihaan saapuivat Savun sisko Cismet ja mummo Sani. Loimuahan ei ollut vielä tavannut kukaan, mutta niin vain islantilainen huligaani otettiin hyvin vastaan. Kaikki seitsemän koiraa tulivat toimeen kuin olisivat aina tunteneet toisensa. Hienoja ovat Savun sukulaiset 😍

Seuraavaksi valtava kuvaspämmi.

Kävimme koko lauman kanssa lenkillä samoissa maastoissa kuin viisi vuotta aiemmin - tosin silloin viimeksi oli helle ja auringonpaiste. Keskellä ei mitään koirat saivat olla aivan koiria. Savu joka on rauhallinen viilipytty, juoksi ympäriinsä leikkimässä aivan reikäpäisenä. Loimu tervehti tasapuolisesti kaikkia ja juoksi minkä pienistä jaloistaan pääsi. Aivan jokainen koira oli lenkin päälle väsynyt; olivat saaneet juosta ja haukkua sydämensä kyllyydestä. Haukkuminen ottaa välillä vähän korviin, mutta kyllä onnellisia koiria on kiva katsella 😊

Kiitos Leenalle jälleen vieraanvaraisuudesta 💗 Kiva oli pitkästä aikaa nähdä ja lyhyenkin Paimenlauma visiitin takia kannattaa lähteä reissuun! 

Koska aikatauluni oli vielä kotimatkalle lähtiessä väljä, poikkesimme kotimatkalla Jyväskylässä lyhyelle iltalenkille. Ja tietysti hyvässä seurassa islanninlammaskoira Iivon ja isäntäväkensä kanssa. Kaikki koirat olivat aika väsyneitä, joten lenkin teema oli lähinnä hengailu 😁 Toivottavasti ehditään treffata joskus uudestaan oikein ajan kanssa!

Kotimatka jatkui Jyväskylästä kotiin kahden pysähdyksen taktiikalla. Ihailin kaunista, aivan punaiseksi taivaan värjännyttä auringolaskua. Kun vihdoin pääsimme p-paikalle, kuvaamisen estikin hirviaita jossa ei ollut yhden yhtä aukkoa p-paikan lähettyvillä. Toisen kerran pysähdyttiin täysikuun houkuttelemina. Vaan kun pääsin kuvausasemiin, kuu katosi pilven taa 😂 Ei sitten auttanut muu kuin jättää auringonlasku- ja kuutamokuvat hamaan tulevaisuuteen ja jatkaa matkaa kotiin. Perillä pääsimme hiukan ennen puolta yöytä, eli sovitusti sunnuntain puolella.

© Tytti Tyrväinen

Vaikka rennoista suunnitelmistani osa meni ihan myttyyn ja tuli pari muuttujaa, oli reissu silti just sitä mitä piti. Eipä ne ole aiemmatkaan seikkailut pariin kommellukseen kaatuneet, vaan päinvastoin, seikkailunhaluiselle tekee hyvää seikkailla spontaanisti ja vaihdella suunnitelmia lennosta. Oonpahan  tehnyt kaikkea mistä tykkään hyvin tehokkaasti 41h ajan. Aivan täydellinen miniloma minulle ja taas on kiva palata omaan arkeen toisenlaisiin seikkailuihin 😊

Koirille onkin tiedossa iisimpi viikko, jotta palautuvat reissusta. Käytännössä koko maanantain koirat ovat ulkona käymisiä lukuunottamatta vain nukkuneet. Savulle reissaaminen on jo tuttua peruskauraa, mutta Loimulle tämä oli eka reissu. Ja hienosti se suoriutui! Kyllä tulee hieno reissukaveri Loimustakin, kun saadaan kaikkia taitoja hiukan hiottua 💛

Pentutreffit ja auringonlasku

Viime viikolla Loimu tapasi ystäväni bordercollie pennun nimeltä Keiko. Pennut löysivät nopeasti saman taajuuden ja Loimu ilahtui kun kerrankin joku ymmärsi kilpajuoksun päälle. Tauotimme pentujen leikkiä hieman ja hienosti kaksikko teki muutakin kuin vain riehui heikkopäisenä. Vaikka Loimu onkin aika ronski leikkikaveri, se vastasi hienosti toisen pennun eleisiin lopettamalla esim. näykkimisen. 

Savu suhtautui uuteen tuttavuuteen kuten yleensä, kohteliaan välinpitämättömästi. Loimun kanssa Savu hieman juoksenteli ja sieti pennun pureskelua, mutta pääasiassa Savu tykkää puuhastella hiekkakuopilla omiaan. Kuvasarjan jälkeen jatkuu kuulumiset mm. Loimun vierailusta Helsingissä 😊

Eilen vierailimme Loimun kanssa Helsingissä Foto Bakery studiolla. Loimusta otettiin kuvia Polar Barks tuotteiden kanssa markkinointia varten. Hieman jännitti kuinka Rakettikettu malttaa selvitä kuvauksista, mutta hienosti! Alun juoksentelun ja kaikkia vasten hyppimisen jälkeen Loimu malttoi hienosti maata pedillä. Eikä vain yhdellä, vaan varsin monella pedillä eri taustoilla. Ihan viimeiset kuvat petien kanssa alkoivat vähän väsyttää Loimua, mutta saatiin kuitenkin edustavat kuvat purkkiin. Vuolukivisiä Routa kuppejakin Loimu pääsi tutkimaan kuvauksia varten.

Kaikkinensa positiivinen kuvauskokemus, enkä maltta odottaa jatkoa Polar Barks kuvioiden kanssa. Uskoisin että lähiaikoina muutama studiokuva saadaan tänne blogiinkin.

Savun kanssa kipaistiin yksi ilta metsään ottamaan kuvia auringonlaskussa. Raakaversiot kuvista olivat varsin potentiaalisia, mutta käsittelytaidoillani ei juhlita. Pystyy kuvista silti vähän fiilistelemään kevättä, kun vihdoin meidän maastoita löytyi ensimmäiset sinivuokotkin.

Kunnon kohotuksen suhteen päätin alkaa juoksemaan Savun kanssa. (Toki Savukin on kunnon kohotuksen ja pienen laihiksen tarpeessa, vaikka ei trimmattuna ole aivan niin ylipainoisen näköinen kuin miltä tunnustelemalla turkin alla tuntui.) Tarkoitukseni on kohottaa omaa kuntoakin ja pyöräillessä pääsen vähän liian helpolla. Tokikaan itse juoksemalla en saa Savua laukkaamaan, mutta ravilenkit ovatkin meille tarpeellisempia. Eilen illalla juostiin metsässä 1,5km, mikä oli rapakuntoiselle allekirjoittaneelle oikein sopiva pätkä. 

Tuo matka meni metsäpoluilla huomattavasti kivuttomammin kuin maantiellä, eikä tarvinnut Savuakaan kahta kertaa pyytää juoksemaan. Savu ei ole mikään huvikseen juoksija, mutta motivoitui ravaamaan polulla ilman mitään kummempia toimia. Loppumatkasta kun olin jo ajatellut kävellä, meidän eteemme pinkaisi rusakko. Savu pinkaisi täyteen juoksuun ja niin minäkin kun olin koiran vyöhön kytkenyt. Tuli varmaan juostua aikuisiän ennätysvauhdit, hyvä kun pystyssä pysyin 😅 Pyytämällä Savu lopulta pysähtyi, mutta kyllä loppumatka kotiin oli aikamoista poukkoilua. Uskoisin että tuonkaltaisen loppupalkan jälkeen Savu juoksee ensi kerralla alusta asti hiukan reippaammin.

Pyrin pääsemään juoksulenkille Savun kanssa kahdesti viikossa, mielellään kolmesti. Tavoitteemme voisi olla vaikka 5km juosten kesän loppuun mennessä. Nähtäväksi jää, päästäänkö tähän 😁

Remmirähjän omistaja

Tämä postaus kertoo opinmatkastani Savun kanssa, kun tuskailin hihnassa rähjäämisen parissa vuoden päivät. 

Taustaa

Savu ei ole ollut mikään remmiräyhä aina, oikeastaan se on ollut tähän mennessä ainoa koirani jota ei tarvinnut erikseen opettaa kulkemaan hihnassa - Savu on luonnostaan kulkenut hihna löysällä. Sen kanssa on harjoiteltu kaupungilla kulkemista, eikä tasainen hälinä ole Savulle ongelma, vaan pikemminkin ympäristövihje. Arjessa kuljemme pääasiassa metsässä, ilman vastaantulijoita. Kunnes sitten perheellistymisen myötä päätin, että voisimme kävellä kylälle ja sitä ympäri kuten muutkin ihmiset. Kuulostaa pöllöltä ja niin onkin, koska nautin metsässä liikkumisesta myös lasten kanssa huomattavasti enemmän kuin taajamaulkoilusta 😅

Kaupunkilaisen silmään kuolleelta näyttävä maalaistaajama olikin Savulle ihan erilailla haastava ympäristö kuin kaupunki. Vastaantulijat olivat yksittäisiä ja harvinaisia, mutta väistäminen oli moninpaikoin hankalaa, ellei halunnut ihan kiertoreitille. Mikäli olin lenkillä muiden kanssa, en myöskään kehdannut alkaa ehdottelemaan reitinvaihtoja koirani vuoksi - olisi ehdottomasti pitänyt. Oman väen kesken lenkkeily oli helpompaa; ei ollut pakko kävellä vastaantulevia koiria päin vaan vaihdettiin suuntaa, poikettiin reitiltä tai joskus väistettiin ihan pellolle asti.

Kaikkien havaintojen haukkuminen näkyi myös treeneissä ja kokeissa. Olin hiukan hämilläni uudesta ongelmasta, sillä Savu oli ollut junnuvuodet tosi välinpitämätön ympäristön kulkijoita kohtaan. Toki perheellistyminen vaikutti Savuunkin (vaikuttaa varmasti koiraan kuin koiraan) resurssien ja vuorokausirytmin muuttumisella. En ole toistaiseksi keksinyt muuta syytä Savun muuttuneelle käyttäytymiselle. Aika nopeasti arkitilanteissa kävi selväksi, että lapset ovat Savulle hyvin tärkeä resurssi. Savun läsnäollessa kukaan vieras ei päässyt lähestymään rattaita saati lapsia ilman että Savu mekkaloi karvat pystyssä. Ja jälleen allekirjoittanut hieman yllättyi, sillä Savu ei vahdi kuitenkaan ruokaa tai leluja.

Toimeen tarttuminen ja itsensä haastaminen

Ei sitten auttanut muu kuin ottaa nöyrästi lakki koiraan ja todeta, että koirani nyt käyttäytyy näin kuin käyttäytyy. Täytyi myös myöntää, että ongelma ei ollut itsestään ohimenevä. Toki minua hiukan houkutteli vanhaan palaaminen, että unohdettaisiin tuollainen taajamahömpötys ja pysyttäisiin metsässä. Asuinsijaintimme on sellainen, että voin varsin helposti lenkkeillä koirieni kanssa törmäämättä kehenkään. Ja jos törmäämmekin, kerran kuukaudessa tapahtuva rähinätilanne ei enää merkittävästi haittaa koiran hyvinvointia. Verrattuna että tilanteita tulisi lukuisia yhden päivän aikana.

Viis mistään ongelman maton alle lakaisuista, minullahan oli oivallinen tilaisuus haastaa itseni ja oppia lisää! Se vaati pikkuisen tilanteita missä aluksi hävetti ja nolotti, tai oli itselläkin muutoin vaikea olla. Eikö ole muuten kummallista että koiran haukkumista pitäisi hävetä? Mahtaako ratsastajatkin hävetä hevosen hirnahtelua? Pyrin pitäytymään nyt pelkässä remmirähinässä, mutta olen kirjoittanut haukkumisesta otsikolla Saako koira haukkua? 5/2021.

Koiran havannointia ja havaintojen tulkintaa

Koulutustavoitteeni ei ollut pelkkä ei toivotun käyttäytymisen hävittäminen. Eli kansantajuisesti tavoitteeni ei ollut "koira hiljaiseksi keinolla millä hyvänsä". Tavoitteeni oli vaikuttaa Savun turvallisuudentunteeseen ja sitä myötä koiran hyvinvointiin, jolloin se ei kokisi tarvetta reagoida kaikkeen haukkumalla karvat pystyssä. Tosi helppoa näin kirjoitettuna!

Tein muutamia lenkkejä kylällä ihan testimielessä. Savu oli kaikkinensa vähän levoton. Pyöräilijä hau, juoksevia lapsia hauhau, toinen koira hauhauahuahauahaua, mopo, traktori, juoksija hauhau. Vastaantuleva ihminen silloin kun oma pikkuväki oli mukana HAUHAUHAUHAUHAU. Paitsi että Savu haukkui ohitettavan kohteen kohdalla, se oli jo kaukaa karvat pystyssä, pälyili ja näytti selvästi epäilevältä. Alunperin olin luullut Savun haukkuvan (ja kokeissa karkaavan ihmisten luo) siksi että se halusi moikata. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä; koirani koki vieraat ihmiset ja koirat epäilyttävinä ja tilanteet  näiden lähellä todella epämiellyttävinä. Ei Savulla oikein ollut muuta mahdollisuutta ilmoittaa todella epämukavasta olostaan kuin rähisemällä. Lasten vahtimista eivät merkittävästi auttaneet pari irtokoiraa tai jutulle jäävät kävelijät - mitään ei varsinaisesti sattunut mutta Savun silmissä myös mummot olivat potentiaalinen uhka lasten turvallisuudelle 😅

Tavallaan olen oppinut arvostamaan ja pitämään Savun tyylistä ilmaista asiansa haukkumalla. Se ei hauku huvikseen, vaan usein kyseessä on sille liian vaikea tai epäselvä tilanne. Koiralta kuultu palaute, eli haukkuminen on suhteellisen helppo huomata, verrattuna vaikka siihen että Savu passivoituisi ohituksissa. Sillä voisi olla sama tunnetila kuin nyt rähistessä, mutta sen selviämiskeino voisi olla hiljaa ohi käveleminen. Ja minä luulisin että kaikki sujuu mallikkaasti, kun en kiinnittäisi huomiota helpon koiran korvien luimimiseen. Näin esimerkiksi.

Asiattomat neuvot ja turhat kommentit

Aina on ihmisiä, jotka tietävät kaikesta kaiken tai ainakin paremmin. On myös tosi helppo neuvoa jos kokee epäeettiset oikoreitit ihan käypinä tai omalle kohdalle on osunut koira jonka koulutukseen ei ole tarvinnut kummemmin panostaa. Minä en saa mitään mielihyvää siitä että kurittaisin koiraani fyysisesti tai henkisesti. Mielipiteeni lisäksi edellä mainitut eivät ole kouluttamista, ne eivät lisää koiran hyvinvoitia tai vahvista koiran ja ohjaajan suhdetta. Savu ei kuitenkaan ollut itselleen tai ympäristölleen vaaraksi, joten saatoin vallan hyvin kouluttaa sitä omin avuin - siihen asti että lopulta kaipasin ammattilaista.

Itsenäisen harjoittelun lisäksi kävin myös kouluttajilla, joista seuraavista olen kirjoittanutkin Ohitustreenien irtotunti Canisportilla 9/2021 ja Reaktiiviset ryhmässä koulutuspäivä 1/2022. Myös temppukurssilla meitä koutsannut Sanna Rokka antoi konkreettisia vinkkejä jotka johtivat oivalluksiin ja onnistumisiin arjessamme. 

Yleisimpiä kommentteja olivat "miksi sinulla on noin vihainen koira lasten kanssa" ja "ei tuo namien viskominen mitään auta". Ei namien viskominen sellaisenaan toki autakaan, eikä kommentin saanti hetkellä ollut kyse koulutustilanteesta vaan vaikeasta tilanteesta jotenkuten selviämisestä. Emme päässeet väistämään vastaan tulevaa koirakkoa, joten heitin Savulle kourallisen nameja ojaan ja toivoin sen pystyvän syömään niitä. Tilanne meni kohtalaisesti.

Olen itsekin pitänyt hihnassa temppuilevia koiria vain huonosti koulutettuina, mutta onneksi kaikkea on osunut myös omalle kohdalle. Koiriin kohdistuu valtavia odotuksia, jotka koiran pitäisi täyttää ilman mitään ongelmia. Moniko on ajatellut kytkeä vasikan, kanan tai vaikka marsun hihnaan ja lähteä sitten kaupungin vilinään lenkille olettaen että eläimen tulee käyttäytyä kuten haluamme? Ja sitten kun eläin reagoi tilanteisiin lajityypillisesti, saat moitteita. 

Positiivinen vahvistaminen meidän harjoituksissa

Yksi yleisimpiä selityksiä koulutuksen hankaluudella on, että positiivinen vahvistaminen ei toimi. Positiivinen vahvistaminen vaatii toimivan vahvisteen, eli palkkion jota koira haluaa tavoitella. Vaati aika monta pieleen mennyttä ohitusta, ennen kuin lopulta löytyi sopivat palkkiot joita Savu tavoitteli hieman jännittyneenäkin. Jos joku ei ole vielä kokeillut, niin meillä ratkaisevat namit olivat possunsydämet, lounaalta jääneet kanasuikaleet ja kissanruoka.

Jotta koiran palkitseminen on mahdollista, oppimistilanteen täytyy olla sellainen josta koira selviää. Meni jonkin verran aikaa siinäkin, että opin tunnistamaan paljonko etäisyyttä mihinkin tarvitsemme. Ja kun sitten pidin etäisyyksistä kiinni ja satsasin onnistumiseen, rengasreittimme muuttui täydelliseksi siksakiksi.

Tätä kirjoittaessa ohituksemme sujuvat koiria lukuunottamatta jo tosi kivasti. Vuosi sitten kylällä taukoamatta räyhäävä koirani kävelee koko lenkin rennosti ja tarjoaa havainnoistaan kontaktia - myös kaukaa näkyvistä koirista. Seuraava projektini on opettaa Savulle superpalkka karvalelusta, jonka sisään saa ruokaa. Tämän avulla on tarkoitus rakentaa koiraohitukset sujuvammiksi, vaikka meillä onkin arjessa mahdollisuus välttää ne kokonaan.

Helpoit vinkit ja käytännön vaikeus

Helpoin tapa ohitusten helpottamiseen on etäisyyden ottaminen. Siis teoriassa, joskus väistäminen vaatii pikkuisen enemmän vaivaa tai ole aina mahdollista. Kahdestaan koiran kanssa kävellessä voin väistää muita vaikka suolle, mutta lastenrattaiden kanssa väistäminen oli usein mahdotonta. Niinpä kerta toisensa jälkeen Savu kilahti totaalisesti, kun metrin päässä rattaista oli milloin koira, milloin juoksija ja milloin mitäkin mikä voisi olla potentiaalisesti vaarallista.

Aiemmin yritin lenkkeillä siten ettei Savu huomaisi ihmisiä, koiria tai ylipäänsä mitään mistä se ehkä jännittyisi. Sittemmin saimme vinkin, että voisin opettaa Savun nimenomaan bongaamaan ihmisiä. Nyt meillä onkin vihje "kato ihminen", jolloin Savu bongaa kohteen ja tarjoaa sitten kontaktin. Ihmisten ja kaiken lenkillä vastaantulevan bongaustemppua seurasi aina vähän spessumpi palkkio ja kauemmaksi lähteminen. Kaupan parkkipaikka on muuten tähän harjoitukseen hyvä sijainti. Harjoittelun myötä Savun asenne muita kulkijoita kohtaan muuttui ja se pystyy havannoimaan ympäristöään rauhallisemmin.

On hieman eri asia kouluttaa koiraa, kuin opetella kouluttamaan. Se että handlaa teoriassa kouluttamisen perusteet on hyvä alku, mutta  täysin uuden opettaminen erilaisiin tilanteisiin toimivaksi onkin ihan oma projektinsa. Ulkopuoliselle toimintani on varmasti näyttänyt kömpelöltä sähläämiseltä ja sitä se välillä olikin, onhan lenkillä monta muutakin muuttujaa kuin minä ja koirani. Samalla kun yritin saada Savun kokemaan tilanteet turvallisina selvitin sopivaa vahvistetta, yritin ajoittaa palkitsemisen oikein,  pyrin pitämään tilaneet riittävän helppoina jotta koirallani oli mahdollisuus onnistua. Tämän lisäksi kannoin lasta, työnsin rattaita, olin jokseenkin kädet täynnä, joskus enemmän tai vähemmän väsynyt tai ärsyyntynyt loskassa tarpomisesta. Tähän voi vielä lisätä, että joskus ennen lenkkiharjoituksia Savullakin saattoi olla pohjalla stressiä tai väsymystä enemmän kuin jollain muulla kerralla.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja niinpä me emme lenkkeilleet kylällä päivittäin. Savu tarvitsi myös palauttavia lenkkejä metässä ja palautuminen arjessa piti mahdollistaa muutenkin. Vastapainoksi stressille ja jännitykselle, koiralla pitää olla mahdollisuus tehdä jotakin rentouttavaa. Eri koirilla tämä näkyy erilailla; Savulle haistelu on erittäin tärkeää, kun taas joku muu koira purkaa stressin mieluummin pureskelemalla.

Yhteenveto

En ole itse mikään taajamaihminen vaan liikun ensisijaisesti metsässä ilman muita ihmisiä. Ei siis sinänsä  pitäisi olla ihme, ettei yllättäen lisääntynyt viikottainen kylällä lenkkeily koiran kanssa mennyt ihan tuosta vain. Isossa kuvassa Savun ongelma oli kuitenkin verrattain pieni ja korjattavissa. Kaikkia koiria voi kouluttaa ja jokainen koira oppii. Se vain vaatii ohjaajalta sen, että opettelee kouluttamaan ja järjestää treenitilanteet siten että koira voi niissä onnistua.

Nopeammin olisimme toki edenneet jos olisin ennen taajamalenkkien aloitusta tiennyt sen mitä tiedän nyt. Taajamalenkit ovat nykyään rentoja ja sujuvia. Koiraohitukset ovat edelleen hankalia ja mielelläni vältän niitä koska se on mahdollista. Kehityksestä huolimatta edelleen on merkittävä ero sillä, onko Savu kanssani kahden vai ovatko lapset mukana. Sallittakoon perhekoiralle kuitenkin lasten turvallisuudesta huolehtiminen kohtuuden rajoissa. 

Nykyään tilanteet joissa Savu aiemmin rähjäsi, menevät ohi huokaisemalla. Savu tarjoaa useimmissa tilanteissa kontaktia ja jos ei, kehun sitä sanallisesti kulkijoiden katselusta. Tämä kehuminen on säästänyt monta haukahdusta ja aiemmin haukkumisen tilalla Savu yleensä vain huokaisee. Se ei enää kilahda mopon äänestä, vaan yleensä ravistelee mopon ohi menemisen jälkeen. Vahvistetiheys ruokapalkkion kanssa on lähes olematon vuoden takaiseen verrattuna. Annan Savulle edelleen nameja kun se selviää aiemmin meille vaikeista tilanteista. Helpompia ohituksia vahvistan sanallisesti kehumalla, joskin sanallista kehumista/sosiaalista palkkaa on pitänyt Savun kanssa vahvistaa nimenomaan ruualla.

On tässä koiraansa kouluttaessa saanut taas kasvaa ihmisenäkin. On helppoa sanoa että ole koirasi puolella. Aina en ollut, vaan kävelin vain muiden mukana - koirattoman lenkkiseuran kanssa minun oli vaikea ehdottaa suunnan vaihtamista.  Oli tyhmää kävellä muita kulkijoita kohti, kun tunnistin kyllä tilanteen josta koirani ei selviä. Näytimme takuulla typeriltä, kun koirani rähjätessä en tehnyt mitään. En saa mitään mielihyvää siitä että vien koirani sille liian vaikeisiin tilanteisiin tai että rankaisisin sitä reaktiosta jolla se yrittää kertoa tilanteen olevan liian vaikea. Vaikka en itse oleta jokaisen vastaantulijan hyökkäävän kimppuumme, Savulle se on ihan aito tunne siitä, että joku uhkaa sen resursseja. 

Sen lisäksi että osaan taas tukea koiraani pikkuisen paremmin, on selkäranka taas vähän vahvempi ja tulee seistyä paremmin omilla jaloillani. Jos minä en seiso koirani puolella, niin kuka sitten? Aina ei ole helppoa, mutta otan tämän kasvunpaikkana seuraavia koitoksia varten. Koska kuka seisoo lasteni puolella, jos en minä?

Toivotan valtavasti tsemppiä muille hihna- tai ohitushaasteiden kanssa puurtaville. Kaikki tsempit ja kehut sinulle, joka olet harjoitukset jo aloittanut ja kenties niissä edistynyt. Vaikka vielä olisi hankalaa, niin ilman omaa ohjaajaa koirasi ei osaisi sitäkään vähää, mitä osaa nyt. Eikä se haasteisiin tarttuva ohjaajakaan mitään oppisi, jos ei opeteltavaa olisi.

Aurinkoisia ja onnistuneita ulkoiluja teille!

Loimu 6kk

Loimu on tänään tasan puolivuotias, joten ajattelin taas koostaa junnukoiralta kattavat kuulumiset. Hyvin tiivistetysti, Loimu on kyllä just semmoinen koira mitä arkeemme toivoin. Tämä ei tarkoita sitä että se tekisi kaikki asiat aina kuten haluan tai että se ylipäänsä olisi fiksu ja filmaattinen automaattikoira 😂 Ei sentään, Loimu on peloton ja uhkarohkea vauhtiviikari, joka lähtee kaikkeen sata lasissa mukaan. Siis ihan kaikkeen, ei ole niin kovin väliä onko kyseessä lasten autoleikit, perunoiden istutus vai tokotreenit. Loimulle kaikki kelpaa.

Toistaiseksi en ole Loimua mitannut, mutta puntari näytti painoksi noin 8kg. Islanninlammaskoira nartuksi kaiketi ihan normaalin kokoinen puolivuotias, mutta isoihin koiriin tottuneelle Loimu on kyllä tosi pieni koira 😅 Vaan onpahan kompakti nelijalkainen kokonaisuus huomioon ottaen. Loimu on kokonsa puolesta helppo ottaa kaikkialle mukaan, mikä onkin käytännöllistä. Jos lähdemme koko perheenä kesälomareissuun, on aika olennaista että koirat mahtuvat autoon ilman ongelmia.

Loimu innostuu kaikesta valtavasti ja on vielä pelottomampi kuin pienempänä. Siinä mielessä Loimu on melko tarkasti vahdittava, sillä kun se näkee jotain sen sinkoaa rakettina paikalle. Sitä kiinnostaa kaikki kärpäsistä autoihin ja toisiin koiriin tai soliseviin puroihin. Lenkillä Loimu rohkeasti loikkasikin Savun perässä ojan yli. Pennun hyppy jäi kuitenkin vajaaksi ja Loimu päätyi sukeltamaan. Loimuhan ei tästä mitään tuumannut, ravisteli vain ja jatkoi matkaansa. Ei takuulla mene kauan, kun hyppyvoima riittää ja pentu ylittää ojan kuivana.

Pari viikkoa sitten Loimu oppi ihan ykskaks sisäsiistiksi. Päivisin Loimu on aika hyvin pidätellyt ulos asti, mutta ihan säännöllisesti joka yö se vähintään pissasi sisälle. Usein myös kakkasi. Nyt yöllä sisälle kakkailu on kuitenkin loppunut, vaikka en käyttäisikään Loimua iltapissalla enää klo 23 tai heräisi käyttämään sitä aamulla ulkona klo 05. Satunnaisia pissavahinkoja on tullut pari, kun Loimu ei ole päässyt ajoissa ulos. Sisäsiisteyden myötä Loimu on vapaampi kulkemaan talossa, kun ei tarvitse enää tuskailla matoille pissailusta - saatiin ylipäänsä matot lattiaan.

Vilkas Loimu tarvitsee harjoitusta kaikista eniten paikallaan olemisessa ja rauhallisessa mielentilassa. Uudet paikat ja hälinä kiihdyttävät Loimua ja sillä menee toisinaan aika kauan asettua. Olenkin harjoitellut sen kanssa olemista myös kotona; pentu hihnaan ja itselle kuppi kahvia. Kotona Loimu asettuukin tosi nopeasti ja saattaa nukahtaakin. Tavoitteenani on opettaa kahvikupista ja kännykän selaamisesta vihje lepäämiselle. Harvemmin koiralle on mitään erityisen toiminnallista tiedossa, jos omistaja juo kahvia tai selaa kännykkäänsä.

Olohuoneessa jokusen tempun Loimu jo osaakin, mutta ulkona kaikki muu kiinnostaa enemmän. Olemmekin alkaneet todenteolla harjoitella sitoutumista ja kontaktipelejä. Koiralle on vaikea opettaa edes mitään yksinkertaista asiaa, mikäli koira ei ole sitoutunut tilanteeseen. Tokoeskarin kouluttajalta olemme saaneet tähän hyviä vinkkejä ja saaneet onnistuneita settejä sitoutumista.

Varusteet eivät vieläkään ole Loimun mieleen, joskin panta häiritsee sen puuhia vähemmän kuin valjaat. Pantaan ja valjaisiin tarttumista on treenattu paljon, samoin hihnan irrotusta ja kytkemistä. Nämä kaikki sujuvat jo vallan kivasti, muta varusteiden riisuminen ja pukeminen on Loimusta edelleen kamalaa. Jatkamme harjoituksia aiheen tiimoilta.

Kynsienleikkaaminen sujuu nykyisellään kivasti. Otin taktiikan että leikkaan joka aamu kynnen tai pari jos sujuu. Jos Loimu rimpuilee pahasti, pidetään pieni tauko. Ei Loimu nyt riemusta hyppien kynsileikkurien luo tule, mutta tulee kuitenkin. Yksi naps ja sitten Loimu pääsee syömään aamuruokansa. Ruokakuppia tuijottaessaan Loimu pysyy niin maltillisesti paikallaan, että myös mutkalle kasvaneiden tuplakannusten leikkaaminen on onnistunut.

Lasten kanssa Loimu tulee jo tosi mainiosti juttuun. Mitä nyt silloin tällöin Loimu meinaa suolistaa jonkun sille kuulumattoman pehmolelun tai nappaa ohi mennessään pikkuauton suuhunsa, mutta muuten. Loimu malttaa hyvin kärsivällisesti odottaa, että Pipa valitsee sille yksi kerrallaan nappuloita. Ihan muutaman harjoituskerran jälkeen Loimu on alkanut tarjoamaan istumista ja makaamista Pipan järjestellessä nappuloita. Kaksivuotiaan pikkutytön mielestä Loimu onkin jo tosi tottelevainen 😏

Aika on kulunut nopeasti ja pentuarki luontevasti. Kuten aina kaikessa, sitä pohtii onko tehnyt asiat oikein ja kaikkea tarpeeksi. Toivottavasti. Onneksi mahdollisia virheitä ja puutteita voi korjata harjoittelemalla lisää ja paremmin. Oppia ikä kaikki, islanninlammaskoira oli rotuvalintana täysi kymppi ja Loimu ihan täydellinen pentu meille 💛