Loimu on tänään tasan puolivuotias, joten ajattelin taas koostaa junnukoiralta kattavat kuulumiset. Hyvin tiivistetysti, Loimu on kyllä just semmoinen koira mitä arkeemme toivoin. Tämä ei tarkoita sitä että se tekisi kaikki asiat aina kuten haluan tai että se ylipäänsä olisi fiksu ja filmaattinen automaattikoira 😂 Ei sentään, Loimu on peloton ja uhkarohkea vauhtiviikari, joka lähtee kaikkeen sata lasissa mukaan. Siis ihan kaikkeen, ei ole niin kovin väliä onko kyseessä lasten autoleikit, perunoiden istutus vai tokotreenit. Loimulle kaikki kelpaa.
Toistaiseksi en ole Loimua mitannut, mutta puntari näytti painoksi noin 8kg. Islanninlammaskoira nartuksi kaiketi ihan normaalin kokoinen puolivuotias, mutta isoihin koiriin tottuneelle Loimu on kyllä tosi pieni koira 😅 Vaan onpahan kompakti nelijalkainen kokonaisuus huomioon ottaen. Loimu on kokonsa puolesta helppo ottaa kaikkialle mukaan, mikä onkin käytännöllistä. Jos lähdemme koko perheenä kesälomareissuun, on aika olennaista että koirat mahtuvat autoon ilman ongelmia.
Loimu innostuu kaikesta valtavasti ja on vielä pelottomampi kuin pienempänä. Siinä mielessä Loimu on melko tarkasti vahdittava, sillä kun se näkee jotain sen sinkoaa rakettina paikalle. Sitä kiinnostaa kaikki kärpäsistä autoihin ja toisiin koiriin tai soliseviin puroihin. Lenkillä Loimu rohkeasti loikkasikin Savun perässä ojan yli. Pennun hyppy jäi kuitenkin vajaaksi ja Loimu päätyi sukeltamaan. Loimuhan ei tästä mitään tuumannut, ravisteli vain ja jatkoi matkaansa. Ei takuulla mene kauan, kun hyppyvoima riittää ja pentu ylittää ojan kuivana.
Pari viikkoa sitten Loimu oppi ihan ykskaks sisäsiistiksi. Päivisin Loimu on aika hyvin pidätellyt ulos asti, mutta ihan säännöllisesti joka yö se vähintään pissasi sisälle. Usein myös kakkasi. Nyt yöllä sisälle kakkailu on kuitenkin loppunut, vaikka en käyttäisikään Loimua iltapissalla enää klo 23 tai heräisi käyttämään sitä aamulla ulkona klo 05. Satunnaisia pissavahinkoja on tullut pari, kun Loimu ei ole päässyt ajoissa ulos. Sisäsiisteyden myötä Loimu on vapaampi kulkemaan talossa, kun ei tarvitse enää tuskailla matoille pissailusta - saatiin ylipäänsä matot lattiaan.
Vilkas Loimu tarvitsee harjoitusta kaikista eniten paikallaan olemisessa ja rauhallisessa mielentilassa. Uudet paikat ja hälinä kiihdyttävät Loimua ja sillä menee toisinaan aika kauan asettua. Olenkin harjoitellut sen kanssa olemista myös kotona; pentu hihnaan ja itselle kuppi kahvia. Kotona Loimu asettuukin tosi nopeasti ja saattaa nukahtaakin. Tavoitteenani on opettaa kahvikupista ja kännykän selaamisesta vihje lepäämiselle. Harvemmin koiralle on mitään erityisen toiminnallista tiedossa, jos omistaja juo kahvia tai selaa kännykkäänsä.
Olohuoneessa jokusen tempun Loimu jo osaakin, mutta ulkona kaikki muu kiinnostaa enemmän. Olemmekin alkaneet todenteolla harjoitella sitoutumista ja kontaktipelejä. Koiralle on vaikea opettaa edes mitään yksinkertaista asiaa, mikäli koira ei ole sitoutunut tilanteeseen. Tokoeskarin kouluttajalta olemme saaneet tähän hyviä vinkkejä ja saaneet onnistuneita settejä sitoutumista.
Varusteet eivät vieläkään ole Loimun mieleen, joskin panta häiritsee sen puuhia vähemmän kuin valjaat. Pantaan ja valjaisiin tarttumista on treenattu paljon, samoin hihnan irrotusta ja kytkemistä. Nämä kaikki sujuvat jo vallan kivasti, muta varusteiden riisuminen ja pukeminen on Loimusta edelleen kamalaa. Jatkamme harjoituksia aiheen tiimoilta.
Kynsienleikkaaminen sujuu nykyisellään kivasti. Otin taktiikan että leikkaan joka aamu kynnen tai pari jos sujuu. Jos Loimu rimpuilee pahasti, pidetään pieni tauko. Ei Loimu nyt riemusta hyppien kynsileikkurien luo tule, mutta tulee kuitenkin. Yksi naps ja sitten Loimu pääsee syömään aamuruokansa. Ruokakuppia tuijottaessaan Loimu pysyy niin maltillisesti paikallaan, että myös mutkalle kasvaneiden tuplakannusten leikkaaminen on onnistunut.
Lasten kanssa Loimu tulee jo tosi mainiosti juttuun. Mitä nyt silloin tällöin Loimu meinaa suolistaa jonkun sille kuulumattoman pehmolelun tai nappaa ohi mennessään pikkuauton suuhunsa, mutta muuten. Loimu malttaa hyvin kärsivällisesti odottaa, että Pipa valitsee sille yksi kerrallaan nappuloita. Ihan muutaman harjoituskerran jälkeen Loimu on alkanut tarjoamaan istumista ja makaamista Pipan järjestellessä nappuloita. Kaksivuotiaan pikkutytön mielestä Loimu onkin jo tosi tottelevainen 😏
Aika on kulunut nopeasti ja pentuarki luontevasti. Kuten aina kaikessa, sitä pohtii onko tehnyt asiat oikein ja kaikkea tarpeeksi. Toivottavasti. Onneksi mahdollisia virheitä ja puutteita voi korjata harjoittelemalla lisää ja paremmin. Oppia ikä kaikki, islanninlammaskoira oli rotuvalintana täysi kymppi ja Loimu ihan täydellinen pentu meille 💛
Huhtikuu olikin kiireinen treenikuukausi, se tuli huomattua niin kalenterista kuin Loimun ylirasituksestakin. Nyt viimeisen viikon olemme melkolailla vain lorvineet, kun tämän päiväinen rallyepiskin peruuntui osaltamme syystä x. Vaikka on treenattu paljon, ei onneksi merkittävästi laadun kustannuksella. Kaikkinensa molempien koirien treeniyhteenvedosta tuli varsin hyvä mieli, tästä on taas hyvä jatkaa.
Savun huomiot
Tokon alokas liikkeet ihan seuraamista myöten alkavat olla vihdoin kivalla mallilla. Koularin saavuttaminen tänä vuonna tuntuu realistiselta tavoitteelta. Avoimen luokan liikkeistä ruutua ja kiertoa ollaan treenattu asenne edellä tosi paljon. Molempiin pitää ottaa vielä matkaa ja kokeenomaisuutta mukaan, mutta eiköhän kissanruoka ja pekoni kanna Savun näistäkin läpi.
Rallytokon ratatreenit menivät monilta osin kivasti, mutta tekemistä on useissa liikkeissä. Ilmoitin Savun kesäkuulle rallytokokokeisiin, joten toukokuu menee puuttuvia liikkeitä hioessa. Radalla on kuitenkin tapahtunut huima kehitys meidän kuplassa. Vaikka Savu ei ymmärtäisi annettua tehtävää, se selviää turhaumastaan melko vähäisellä haukahduksella ja on koko radan yhdessä kanssani. Se ei turhaudu enää varsinaisesti palkan viivästyessä tai häiriöistä, vaan lähinnä jos ohjaamiseni on epäselvää.
Toukokuun tavoitteet kallistuvat tokon kokeenomaisiin treeneihin sekä rallytokon yksittäisiin liikkeisiin (mm. peruutus ja sarjahyppy). Taidan myös ottaa ILOMME:n materiaaleista haltuun hyppytekniikkakurssin.
Loimun huomiot
Loimu treenaili tokojuttuja pääasiassa olohuoneessa tutussa ympäristössä. Perusasento alkaa olla jollakin mallilla käsiavun kanssa ja seuraamiseenkin ollaan saatu kauniimpi askellus aiemman pomppuhypyn tilalle. Noutokapulaan ollaan tutustuttu ja tokon tukitaitoja harjoiteltu.
Uusissa ympyröissä harjoittelimme hillumista ja sitoutumisleikkejä. Teen näistä myöhemmin erikseen videon. Treenien määrästä (meni ehkä kuitenkin vähän laadun kustannuksella) huolimatta Loimu ei ottanut huimia harppauksia. Oma ohjaamiseni oli vähän kömpelöä, sillä rohkea ja reipas Rakettikettu on kasvanut vielä rohkeammaksi ja nopeammaksi.
Huhtikuu tuntuu menneen ohi kovin nopeasti, näitäkin kuulumisia piti kirjoitella jo aika päiviä sitten. Tässä nyt kuitenkin kootusti kuvia huhtikuulta. Toisina päivinä oli keväistä ja lämmintä, toisena päivänä saatiin taas lunta. Nyt kotipiha alkaa taittua kevääseen ja maata näkyy vihdoin. Vielä tovi saadaan odottaa pihan sulamista ja sen jälkeistä kuivumista, ennen kuin päästää siihen treenaamaan.
Loimu on kasvanut hurjan nopeasti ja täyttää ihan pian puolivuotta. Mättöpostaus Rakettiketusta tulossa siis. Savu alkoi taas heti ensimmäisinä lämpiminä päivinä läähätellä siihen malliin, että pääsee jälleen turkistaan. Kastraation jälkeen Savun turkki ei ole vaihtunut normaalisti, vaan on ökypaksu läpi vuoden ja helposti huopaantuva. Olen siis jo useampana kesänä trimmannut Savun aivan nakuksi ja sama on edessä nyt. Vielä parin postauksen kuvissa koira näkynee täydessä turkissaan.
Savu pääsi taasen talven aikana pulskistumaan vähäisen liikunnan johdosta. Harmillisen kauan menee aina tajuta, että karvan alla koira onkin vähän muuta kuin normaalipainoinen. Nyt liikuntaa on lisätty ja vaihdoin Savun takaisin pelkälle liharuualle, joten eiköhän tämä tästä. Summasummarum, Savu on ollut tosi vaikea pitää normaalipainoisena nappulalla versus että syöttäisi sille hiukan niukkarasvaisempaa lihaa. En siis lähde taaskaan etsimään meille mitään dieettinappulaa, vaan Savun aterioita valvotaan hiukan tarkemmin. Tällä hetkellä Savu syö broilerin jauhelihaa ja treeninameina pääasiassa keitettyä possunsydäntä.
Loimun treeninamit ovat samat, mutta kasvavana pentuna se syö rasvaisempaa jauhelihaa ja saa myös nappulaa. Toivon ettei koskaan tule mitään syytä steriloida Loimua. Savun kastraatiosta en ole kokenut olevan koiralle itselleen juuri mitään hyötyä: paino vain nousee helposti ja turkki ei enää toimi kuten pitäisi. Tää on vähän kuin meidän joka keväinen marina 😂
Kalenteriin on napsahdellut koiramaisia menoja, joita en oikein malttaisi edes odotella. Toukokuussa matkaamme Kuopioon ILOMME tiimiläisten miittiin. Aioin aluksi tehdä visiitin päiväreissuna, mutta monen tunnin ajo suuntaansa ja päivän ohjelma ynnättynä seuraavan yön olemattomaan lepoon saivat minut kääntymään hotellin puoleen. Ja niinpä Loimukin pääsee elämänsä ensimmäistä kertaa hotellilomalle. Odotan jo tosi innolla muiden tiimiläisten tapaamista, sekä toki sitä kaikkea ohjelmaa mitä tuolloin on luvassa. Miittiä seuraavana päivänä on tarkoitus treffata Savun kasvattaja ja kenties muita Kuopion kavereita 😊
Toukokuu menee treenien osalta rallytokopainotteisesti, sillä ilmoitin Savun rallytokokokeisiin. Kisasimme viimeksi marraskuussa jolloin korkkasimme voittajan. Suorituksemme kaatui tuolloin ihmisten luo karkaamiseen ja haukkumiseen. Nyt uskon sen ongelman olevan ohitettu ja kenties saadaan suoritettua rata loppuun.
Tokon kuukausivalkku päättyi, mutta jatkamme Savun kanssa viikottaiseen tokovalkkuun. Samoin Loimu jatkaa tokoeskarista tokoykköselle. Eli vaikka omatoimipainotukset olisi muualla, niin tokoillaan kuitenkin säännöllisesti.
Kesäkuulle onkin luvassa kauan odotettu tokoleiri. Viime vuoden tokoleiri tunnelmia voit lukea postauksesta otsikolla Tokoleiri Jämijärvellä 8/2022
Valitsin tälläkin kertaa olla koirieni kanssa teltassa, joten toivokaamme lämpimiä kelejä... Loimun kanssa on tarkoitus harjoitella telttailua kotipihassa ennen leiriä, jotta selvitään sitten pari yötä reissun päällä telttaillen. Toivon, ettei se ollut fiasko säästövalinta, valita teltta mökkiviikonlopun sijaan 😅
Tokoleiri osuikin päällekkäin issikkaerkkarin kanssa, mikä toki hieman harmitti. Toko vetää kuitenkin näyttelyitä enemmän puoleensa ja Loimu onneksi ehtii näyttelyihin myöhemminkin. Leiriä seuraavana viikonloppuna onkin sovittuna issikkamenoja. Pääsen siis sittenkin tutustumaan muihin rodun harrastajiin, mitä jo kovasti ootan.
Lapsi- ja koiralähtöinen arkeni rullaa kaikkinensa oikein mukavasti, vaikka jatkuva lumisade keskellä kevätpäivää meinasikin vähän hermoa kiristää. Nyt oon kuitenkin aivan valmis kurakeleihin ja kesäiseen aurinkoon. Pääsee taas rannalle, pyöräilemään ja juoksulenkeille, sekä tietty retkeilemään ilman että sormet ja varpaat jäätyy.
Treeniraportti on jo monta päivää myöhässä, mutta täältä pesee!
Lauantaina käytiin siis Canisport tokovalkussa, haikeasti viimeinen kerta. Aluksi oli ryhmätreeniä ja harjoiteltiin paikkista mukavasti osiin pilkottuna; riviin meneminen, siellä häiriökäskyt ja pysyminen.
Seuraaminen Savun kanssa tuntuu vihdota viimein hyvältä ja pitkälti myös näyttää siltä. Seuraamisen viilaamisessa riittää tekemistä varmasti ihan loppuiäksi, mutta tämän keväinen kehitys on ollut huima! Ja kyllä siitä saakin olla iloinen ja tyytyväinen, vaikka ei kokeesta kymppiä tulisikaan :) Mieltä on lämmittänyt myös niin treenikavereiden kuin valmentajankin antama palaute kehityksestä. On aina kannustavaa kuulla, että on osannut tehdä jotakin oikein.
Savun kanssa saatiin valmennuksessa taas hyvät vinkit peruuttamisen harjoitteluun. Rallytokon ratatreeneissä huomattiin ettei peruutus oikein suju. Otetaan peruuttelun nyt vähän jumpan kannalta.
Teimme valkussa myös hyppyä, kun Savu on viimei aikoina herkästi kiertänyt esteen. Kokonaisen liikkeen sijaan tulisikin vahvistaa nimenomaan hyppäämistä erilaisilla esteillä ja myös vinoista linjoista. Nyt toko ja rallytokohyppyjä Savulta katselleena, ei meille hyppytekniikka harjoittelu olisi lainkaan pahitteeksi!
Kaukoihin saimme jälleen lisää jumppaohjeita. Selvä kehitys Savun jumppavaihdoissa olikin kuukauden aikana tapahtunut. Olen panostanut jumppaan miltei joka aamu muutaman minuutin ja pohtinut onko sekin liian vähän, mutta näköjään riittävästi. Toki Savu olikin aivan rapakuntoinen jumpan kannalta, joten pienestä taisi olla järkevä aloittaa.
Tokovalkun jälkeen suuntasimme Haaviston kentälle tokon omatoimitreeneihin. Pitää vielä täällä blogissakin kuuluttaa miten iloinen oon tästä treeniporukasta! 💙
Savun kanssa tein seuraamista liikkuroidusti. Alku oli vähän tahmea, mutta Savu tsemppasi hienosti ja myös vauhdinmuutokset sujuivat. Juostiin jopa ihmisiä kohti ja heistä ohi onnistuneesti. Tämä on ollut meille aiemmin ihan sula mahdottomuus, mutta niin vaan on edistystä tapahtunut. Perusasennot Savulla oli hiukan hukassa, mutta treenikaverikin hoksasi että oon tainnut palkkailla paljon liikkeestä. Ja niin totta tosiaan olen, unohtanut perusasennot vallan, koska oon vaan tavoitellut hyvää kontaktia ja kestoa seuraamiseen 😂
Ahnehdittiin treeneissä vielä hyppynoutokin, joka suju perusasentojen osalta yllättävän hienosti! Kapulan kanssa temppuilut on selvästi auttaneet ja niitä jatketaan vielä lisää. Todennäköisesti nuotokapula treeneistä teen kokonaan oman postauksensa vielä. Hyppynoudossa pantiin merkille myös, että harjoittelua vaatii paitsi kapulan heittäminen, myös Savun linjaaminen hypylle.
Loimu oli lauantain treenireissulla mukana, mutta sen kanssa keskityin hengailuun. Poikkesimme pupukahvilassa kahvilla ja melko pitkän härväämisen jälkeen Loimu lopulta asettui makailemaan. Treenikentän laidalla Loimu oli tosi hieno! Siis siihen nähden että odotin sen kiljuvan muiden perään, niin ei. Loimu hiukan liikuskeli ympäriinsä, mutta pääasiassa katseli treenaajia rauhassa tai tarjosi makaamista. Kentän vieressä hengailua täytyy tehdä paljon, sillä hiljaa (ja myöhemmin yksin) odottaminen on ihan perustaito.
Eilen illalla Loimulla oli Canisportilla tokoeskari. Tällä kertaa otin Loimulle häkin mukaan, jotta se voi halutessaan taukoilla vähän kuin piilossa ärsykkeiltä. Verrattuna viikon takaiseen, meidän treenit meni tosi hyvin! Ollaan alkuviikko melkolailla vain laiskoteltu koirien osalta ja se on selvästi tehnyt sille hyvää. Ylirasittunut Loimu ei suinkaan nukahda pystyyn, vaan härvää ja riehuu vielä enemmän. Todennäköisesti Loimu oli liian väsynyt edellisissä treeneissä.
Loimu tarjosi tosi kivasti häkissä olemista ja tuli sieltä innoissaan hommiin. Aluksi harjoiteltiin lelusta namiin ja namista leluun vaihtoja, sekä pieniä tehtäviä välissä. Tämä sujui melko kivasti, vaikka Loimu kiihtyy nollasta sataan sekunnissa. Harjoittelu on kuitenkin auttanut tässä ja Loimu laantuu sadasta nollaan muutamassa sekunnissa 😁
Noutoliikkeen pohjatreenissä mokasin itse ja tämän johdosta Loimu puri housuihini reiän. Jatkoin tehtävää kuitenkin vain selkeämmin ja saatiin loppuun vielä ehjä setti. Tarkoitus oli siis leikittää Loimua, antaa sen voittaa lelu ja juosta itse karkuun. Epähuomiossa lähdin karkuun takaperin levittämällä käteni ja huutamalla "vau". Loimu reagoi tähän sosiaalisen palkan vihjeeseen kuten kuuluukin, eli pudotti lelun ja hyppi minua vasten. Kun sen reaktiosta ei seurannutkaan uusi leikki (kuten tavallisesti), se turhautui. Juoksin vain itse takaisin maahan jääneelle lelulle ja Loimun voitettua lähdin juoksemaan karkuun ja keskityin olemaan näyttämättä mitään ylimääräisiä vihjeitä. Loimu pääsi turhauman yli ja leikki ja juoksi oikein onnistuneesti.
Tokoeskarin lopuksi Loimu makasikin selällään kieli pitkällä, niin vauhdikasta meno oli 😂
Tänään 24.4 on koiranpäivä, jonka teemana on tänä vuonna hyvä kohtaaminen koiran kanssa. Pawsiteam esitti somessa teemaan sopivan kysymyksen; mitä olet oppinut koiraltasi?
Oma vastaukseni on, että kaikkea paljon, alkaen radikaalista asenne- ja ajattelutavan muutoksesta. Olen oppinut valtavasti koirien lajityypillisestä käyttäytymisestä, elekielestä ja kouluttamisen perusteista. Sen lisäksi tiedonhaku- ja keskustelutaitoni ovat kehittyneet, samoin kärsivällisyys, joustavuus, luovuus, sekä armollisuus itseään ja muita kohtaan - näistä on ollut valtava hyöty myös perhearjessa eivätkä varmasti ole haitaksi työelämässäkään. Koiraharrastus on saanut kehittämään omia taitoja hillitä ja hallita vaikkapa jännitystä ja pettymyksiä.
Hassua koiraharrastuksessani on se, että vaikka olen paljon taitavampi kuin kuusi vuotta sitten, en pidä itseäni enää läheskään niin osaavana kuin silloin pidin. Oikeastaan suhtaudun omaan taitotasoon nykyään kriittisemmin kuin aiemmin ja pidän osaamistani mitättömämpänä kuin aiemmin. On tietysti hyvä pysyä nöyränä, mutta olen myös ymmärtänyt että tietoa koirista ja niiden kouluttamisesta on niin paljon, etten voi mitenkään tietää ja osata kaikkea - ikinä.
Ehkä yksi suurimpia oivalluksiani on ollut se, että mitä isompaa muutosta toivon koiralta sen enemmän pitää muuttaa omaa toimintaa. On liian helppoa märehtiä koiran ominaisuuksia tai toisten ihmisten tekemisiä sen sijaan, että tarkastelisi omia tapojaan kriittisesti.
Luovuttaminen ei kannata, vaikka joidenkin haasteiden ratkaiseminen onkin tuntunut mahdottomalta. Joskus eteneminen tai oivaltaminen on turhauttavan hidasta, mutta lopulta eteenpäin on päästy.
Elämässä riittää opittavaa loppu elämäksi, myös koirien parissa. Koirani Savu ja Loimu kyllä pitävät huolen ettei allekirjoittanut jämähdä vanhoihin sammaleisiin vaan puurtaa eteenpäin kohti sujuvaa arkea ja tokon koetuloksia.
Joskus aiempina vuosina koiranpäivänä totesin: Arki ilman koiraa on minulle kuin polkupyörä ilman renkaita. Allekirjoitan tämän edelleen, kyllä se vain on nuo koirat metkuineen luonteva mauste arjelle.
Viimeinen viikko on ollut niin treenitäyteinen että videoita on tässä nyt kootusti useampi, kuten myös treenimuistiinpanoja. Väliotsikoiden perusteella voit lukaista vain sen mikä sattuu kiinnostamaan tai paneutua ajan kanssa havainnoimaan videoita. Mikä lienee kenenkin motiivi toisten treenimuistiinpanojen selaamisessa, mutta itse haluan kerätä muistiinpanoni paperivihkon lisäksi myös tänne.
Omatoimitreenit Canisportilla
Maanantaina kävimme omatoimitreeneissä Canisportilla Kiiran ja collieiden kanssa. Savun kanssa katselin vähän seuraamisen tilannetta ja ollaan siinä menty kyllä hurjasti eteenpäin! Käännöksien sujuvuus nyt vaatii vielä viilausta, mutta suoraan seuraaminen sujuu nyt pitkälläkin matkalla ilman että kontakti putoaa. Olen myös vauhdin muutoksiin tyytyväinen.
Perusasennosta juoksemaan lähtöjä ollaan harjoiteltu sekä lelulle että namille. Perusasennosta juosten kierto sujuu joten kuten, ruutu ei vielä kovin hyvin. Ruutu on ruutuun menemisen osalta jo aika varma, ilman lätkää Savu jää aika etureunaan, mutta lätkän kanssa juoksee sinne missä lätkä on (paitsi jos pysäytän aiemmin). Lelu ruudun takana on Savulle vielä vähän hankala, sillä se mielellään juosisi suoraan lelulle. Pidän eteenpäin pyrkimistä Savulla kuitenkin ihan positiivisena ongelmana, joka on suhteellisen helppo harjoitella kuntoon.
Loimu harjoitelli taukohommia vähän huonolla menestyksellä. Pennulla oli pikkuisen hullua päässä koska jee halli ja toki Loimua kiinnosti kovasti mitä collie Kelmi puuhasi samaan aikaan. Kun Loimu pystyi hetkeksi jokseenkin asettumaan, pääsi se lopulta tositoimiinkin.
Harjoiteltiin tuttuja juttuja, kuten kosketusalustaa ja jonkin verran kontaktia. Kompuroimme myös testiksi perusasennon ja seuraamisen parissa, mutta niissä riittää kyllä vielä tekemistä. Loimun treenit ovat vähän hengästyttäviä itsellekin kun Rakettikettu sinkoaa joka suuntaan. Positiivista kehitystä kuitenkin havaittavissa, sillä kesken treenimme Loimu ei karannut Kiiran tai taukoilevan Kelmin luo! Kunhan saadaa pidettyä treenisetit ehjinä niin varmasti saadaan joskus laadukkaita suorituksiakin 😅
Maneesitreenit
Tiistai-iltana Savu pääsi maneesitreeneihin. Tehtiin seuraamista, ruutua ja merkin kiertoa, sekä tahmattiin jäävien kanssa. Itselle muistiin sen verran, että seuraaminen ei ole paras aloitusliike jos Savu on aivan virtaa täynnä. Aika hyvin selvittiin, mutta ruutu oli Savulle paha häiriö. Ruutua voisi ehkä käyttää välipalkkana hyvästä seuruusta?
Ruudussa maahan menoa täytyy harjoitella lisää, läheltä onnistuu, mutta kymmenestä metristä Savu ei enää ole varma pitikö sen mennä maahan vai ei. Ruutuun juokseminen sujuu kyllä, mutta toistoja olisi hyvä säästellä ja vähentää. Savu väsähtää ja turhautuu helposti, jolloin se alkaa haukkua.
Merkin kierto sujui kylmiltään perusasennosta perusasentoon yllättävän kivasti! Kun saadaan tähän kokonaisuuteen lisää varmuuta, saadaan vaihdettua Savun ravikin laukaksi.
Loppuun otettiin vielä paikkis ja Savu oli tosi kivalla mielentilalla. Paikkistreenit ovat tehneet selvästi hyvää, eikä Savu enää ennakoi tai reagoi toisten käskyihin niin vahvasti.
Tokoeskari ja DiuDiu kimppatreenit
Keskiviikkona oli jälleen Loimun tokoeskari. Saatiin onnistumisia ja hyviä ohjeita, enkä tuntenut itseäni treenin jälkee enää niin surkeaksi kuin ennen treenejä. Vilkas pentu pitää ohjaajan nöyränä jne 😂 Jatkamme valkkumme ohjeiden mukaan kehätreenejä ja sitoutumista! Tulee tarpeeseen paitsi tokokoiralle yleensä, niin meille ihan muutenkin.
Tokoeskarista jatkoin matkaa Diudiulle, jossa treenasimme Lauran ja Riepun kanssa. Savu oli kovasti mielissään iltaspesiaalista ja seuraaminen sekä näytti että tuntui hyvältä! Ruutua ei sille illalle ahnehdittu, sen sijaan kaukoja ja jääviä testailtiin. Jäävät on kyllä yksi työmaa, ainakin tämä alku tuntuu tosi kankealta. Videoilla ei nähdä mitään loistosuorituksia, mutta minun on tärkeä nähdä mitä niillä itse teen. Jatkamme harjoituksia kotona ja ainakin omiin vartaloapuihin (joita ei saisi edes olla) minun on kiinnitettävä reilusti huomiota.
Treenien lopuksi Laura vielä liikkuroi meille liikkeiden alkuja ja välejä. Kerran Savu pinkaisi moikkaamaan Lauran, mutta loppua kohden homma parani :)
Tokotreenit Valkeakoski
Perjantaina suuntasin molempien koirien kanssa Valkeakoskelle issikkatreeneihin. Loimu harjoitteli sujuvasti taukojuttuja häkissä. Epähuomiossa vapautin sen häkistä aivan vapaaksi ja sitten mentiin. Loimu juoksi ympäri kenttää, kun eihän tämä talvipentu ole ikinä mitään kenttää nähnyt. Siinä ihmettelin omaa älyn väläystäni, kun Loimu läträsi lätäkössä, kieri lumessa ja vaan sinkosi sataa ympäriinsä koska paljon tilaa ja vapaus. Kierroksensa jälkeen Loimu oli valmis syömään nameja ja sain sen kytketyksi, ensi kerralla toimin kenties viisaammin 😅
Loimu meni autoon odottelemaan, kun Savu pääsi välissä treenaamaan. Testimielessä (koska uusi kenttä ja vieras ihminen) otin Savulle ruudun riskillä ilman lätkää ja kyllä se ruutuun meni ja pysähtyi. Ei paras suorituksemme, mutta harvointa testikerralla ennätyksiä tehdään. Savu tarjosi oikein kaunista seuraamista ja paikalla makaaminen vieraan koiran kanssa häiriökäskyillä sujui mallikkaasti.
Loimu pääsi toiselle vuorolleen hihnassa ja olikin paremmin samalla aaltopituudella kanssani. Palkkailin kontaktista ja iisistä hillumisesta, myös leikkiminen onnistui. Kuivalla kohdalla temppuilimme hieman istu-maahan liikkeitä, mutta muuten vain hilluimme riittävän kaukana häiriöistä. Hiukan maltillisemman treenin jälkeen Loimu olikin jo aivan puhki.
Ulkokentät täytyy esitellä Loimulle jatkossa järkevämmin, mutta pääasiahan oli tietysti hauskanpito heti ensimmäisellä kerralla 😁
Rallytokon ratatreenit
Tänään oli rallytokon ratareenit Miran ja Netan kanssa. Jo vuosi mennyt siitä, kun Miran kanssa tavattiin ja treenattiin ensi kertaa. Siitä alkaen ollaan käyty rallytokoilemassa joka kuukausi ja lähes joka kerta Nettakin on ollut mukana. Oon kyllä hyvin onnekas ja onnellinen näistä treenikavereista! <3
Kivat treenit oli jälleen ja Savulla oli tosi hyvät vibat ulkotreeneistä. Se ei haistellut tai häiriintynyt ympäristöstä, haukkumista aiheutti vain hämmennys liikkeiden suorituksesta tai epäselvästä ohjaamisesta. Treenilistalle meneekin peruutus joka on hajonnut ihan täysin, sekä koira edessä ohjaajan peruuttaessa liikkeen harjoittelu kuntoon.
Molemmat samaan suuntaan täyskäännökset päädyin tämän päivän perusteella opettamaan uudelleen. Olen tehnyt käännöksiä Savun pyörähdysten kautta, mutta liikkeet ovat kovin epävarmat ja kankeat. Kukkasiin kiepit on toimineet, mutta tässä jotenkin ei.
Liikkeestä seisominen ja maahan meno pitää myös ottaa työn alle, nyt radalla emme seisomista tehneetkään. Maahan menossa työtää vaatii se, että Savu lähtisi mukaan heti.
Sarjahyppy, voi sentään mitä sähläämistä. Ei muuta kuin työn alle tämäkin. Toivon mukaan kotipiha on pian sula, niin saadaan ratatreeni viikottaiseksi kuukausittaisen sijaan. Nyt vain useampi liike varmasti ja muutama alusta asti uusiksi, niin ehkä tästä kokeisiinkin kehtaa mennä.
Pilvetön tähtitaivas ja kaunis kuutamo houkuttelivat minua niin, että päätin lähteä Savun kanssa metsään nukkumaan. Yöpakkasta oli vielä sen verran, ettei Loimu päässyt taaskaan mukaan, keväämmällä sitten. Ennätin Savun kanssa matkaan vasta auringon jo laskettua ja kiipesimme ensimmäiseksi kallioille ihailemaan kuutamoa.
Kuvausolosuhteet kalliolla osoittautuivat haastaviksi, kun otsalampustakin loppui virta. Olen kiipeillyt tuolla kallioilla vasta tänä talvena, mutta nyt kaikki reitit hävisivät näkyvistä sillä osa poluista oli sulanut. Hämärässä näkyikin paljon vain epämääräistä mustaa, tietämättä varmaksi onko kyseessä kivi, kaatunut puu vai pelkkä varjo. Ylös ja alas meneminen olikin melkoista kompurointia rinkka selässä, ja lopputuloksen kuvia katsellen, ei aivan sen arvoista 😆 Mutta tulipa kiipeiltyä!
Pääsimme lopulta kallioilta ehjänä alas ja löysimme takaisin polulle. Jatkoimme kävellen laavulle, mutta risteyksessä koivikko näytti kauniilta. Ja niinpä käännyimme päinvastaiseen suuntaan kuvien toivossa. Kuvat eivät aivan välitä sitä hienoa tunnelmaa, joka öisessä metässä oli. Kuu ja tähdet valaisivat niin, että polulla näki kulkea ilman keinovaloa. Ilma oli aivan tyyni ja hankikannolla oli mielekäs kävellä. Metsässä oli aivan hiljaista, lukuunottamatta pöllön huhuilua. Maisema oli kertakaikkisen kaunis, vaikka en sitä kameralla saanutkaan vangittua.
Aikani maisemia fiilistellen sovittelin kameraa jalustaan ja asetuksia parhaani mukaan. Savuun tarkentaminen osoittautui pimeässä todella haastavaksi. Aiemmin olen käyttänyt otsalamppua Savun valaisemiseen manuaalitarkennuksen ajaksi, mutta nyt ei ollut sitä vaihtoehtoa. Kännykän taskulamppu oli moiseen liian olematon, kokeiltiin kyllä.
Onneksi Savu on mallikas paikallaan olija kuvauskokeiluissani. Huvikseni otin aikaakin, kauanko Savu joutuu olemaan hievahtamatta ennen kuin pääsen edes painamaan laukaisinnappia. Yli minuutin; käyn jättämässä Savun, kipitän kameran luo, viimeistelen asetukset ja yritän osua tarkennuksella. Sitten sarjakuvaus ja toivotaan parasta. Kuvien onnistuminen ei jää Savun paikalla olosta kiinni juuri koskaan, se tykkää tienata ruokaa "tekemättä mitään", eli vain olemalla paikallaan.
Kuvausten jälkeen jatkettiin lyhyttä matkaamme laavulle. Kännykän taskulampulla tarkastelin ympäristöä; kurja määrä roskaa talven jäljiltä ja ihan yli äyräidensä poltettu nuotio, sekä moottorikelkan jälkiä. Hartaasti toivoin, ettei meidän retkiyönä kukaan saavu paikalle yöllä, tai kovin aikaisin aamulla. Spoiler; ei ollut muita ihmisiä liikkeellä.
Harmikseni laavu ei ollutkaan tällä erää nukkumakelpoinen. Toinen laavun reuna jossa nukuimme talvella, oli katolta sulaneista lumista aivan märkä. Toisessa reunassa oli laavulla jo pitkään majailleet peitto ja istuinalusta. Siirsin ne ja alta paljastui melkoinen määrä hiukan kohmeisia mutta ihan eläviä hyttysiä. Pointtini mennä metsään nukkumaan ilman telttaa tähän aikaan vuodesta oli juuri se, ettei itikoita vielä olisi.
Koska oli jo puoli yö ja metsään asti oltiin kuitenkin päästy, en siinä kauan arponut nukkumasijaa. Levitin retkipatjan ja makuupussin hangelle, ensimmäistä kertaa. Taivasalla nukkuminen on silloin tällöin houkutellut, mutta ei ole sään tai itikoiden puolesta ollut mahdollista. Tämä ensimmäinen yö ihan vain hangella tähtitaivaan alla oli kyllä ikimuistoinen. Hiljaisuus oli raukaisevaa, mutta tähtitaivas niin kaunis etten olisi malttanut silmiäni sulkea.
Savun makuualusta oli jälleen pelkkä koriste, jolle laskin kengät ja kännykän. Savu nukkui taasen päälläni, lämmittäen jalkojani. Toisaalta sen lämpimin nukkumapaikka onkin ihmisen päällä. Tarkenimme molemmat hyvin, joskin aamuyöllä olin valunut makuualustalta suoraan hangelle jolloin heräsin viileyteen. Yöllä oli jokunen aste pakkasta, mutta en herännyt kertaakaan lisäämään vaatetta, kuten yleensä. Ehkä jotakin olen oppinut ja vaatetus vastasi tällä kertaa tarvetta.
Varusteista on jonkin verran kyselty talviyöpymisen suhteen. Omat varusteeni eivät ole mitään ensiluokkaista luksusta, vaan ensimmäiselle retkelleni ostamat "tämä on hyvä" tuotteet. Minulla on alimmaisena tavallinen retkipatja (tällainen) ja sen päällä solumuoviksi kutsumani "patja" (tällainen). Makuupussini on kolmen vuodenajan Vaeltaja. Makuupussi on minulle liian iso ja vetskarikin on rikki, mutta koska sillä on tähänkin asti selvitty, en ole toistaiseksi uutta hankkimassa. Tosin viiden vuoden rikkinäisellä pussilla retkeilyn jälkeen olen vihdoin saanut keskusteltua ompelijan kanssa pussin lyhentämisestä ja vetskarin korjaamisesta. Olen varusteisiini tyytyväinen omissa retkitottumuksissani, mutta ensisijaisesti en suosittele näillä lähtemään talviyöhön. En itsekään lähtisi viikon talvivaellukselle pohjoiseen tällä varustuksella. Talviretkeily alle kilometrin päässä kotoa menee näillä ihan mainiosti 😊
Itselläni oli makuupussissa merinovilla aluskerrasto (Ruskovillan paita ja housut), paksu villapaita, collegehousut, kahdet sukat (ohut merinovillasukka ja tavallinen pitkä villasukka) ja pipo. Makuupussin pakkauspussiin laitoin toiset villasukat ja kintaat siltä varalta että niitä yöllä tarvitsen. Makuupussin pakkauspussi satunnaisilla vaatteilla täytettynä toimii tyynynäni.
Vaikka en herännyt yöllä lisäämään vaatetta, havahduimme Savun kanssa molemmat hereille pöllön huhuiluun ja jonkun muun linnun mekastukseen. Aloin mekkalasta johtuen availla makuupussin nauhoja vilkaistakseni ulos ja samantien pöllö (en tunnistanut mikä) lensi aivan ylitsemme. Ehdin jo tarttua Savua hihnasta jos se aikoisikin singota jonnekin, mutta mitä vielä. Savu vain katsoi pöllön perään, huokaisi ja jatkoi uniaan hievahtamatta minnekään. Mallikas retkikoira, yöthän tosiaan kuuluu nukkua.
Kännykällä otetussa kuvasarjassa kolmas kuva on napattu aamulla viiden jälkeen. Melko valoisaa oli! Heräsin pikkulintujen kevätkonserttiin ja valoisuuteen, kellon vilkaisun jälkeen jatkoin vielä uniani. Uni maistuikin niin, että optimaalisesta auringonnousun kuvausajasta myöhästyin reilusti.
Kun sitten maltoin herätä ja pukea yöllä jäätyneet toppavaatteeni päälle, kipusimme takaisin Savun kanssa kalloille. Valoisalla kiipeäminen olikin helppoa. Oli myös pakko vilkaista yöllisiä jälkiäni ja olinkin sokkona pimeässä valinnut aivan kahjon alastuloreitin. Ei siis ihme, että illan alastulo oli yhtä rytinää ja kompurointia.
Auringonnousu oli kaunis, mutta sellaisenaan sitä en ehtinyt kameralla kuvata. Vietimme kuitenkin jonkun aikaa auringosta nauttien ja kallioilla ympäristöä tähyillen. Lumen alta paljastui lisää roskia ja pari muovikassia täynnä polttopuita. Ilmeisesti joku on jossain vaiheessa talvea yrittänyt tehdä kallioille nuotiota.
Maisemien ihastelun ja hitaan ulkoilun jälkeen oli aika palata kotiin. Olin ulkona ilman minkäänlaista muonitusta, joten aamukahvi omassa keittiössä veti puoleensa. Laskeuduimme kallioilta alas, kipitimme polkua pitkin hiljaisten pihojen ohi tielle ja omaan pihaan. Loimu oli ainoa, joka oli jo hereillä ja pentu ottikin meidät innoissaan vastaan.
Isäntä ja pikkuväki olivat vielä täydessä unessa meidän jo saapuessa sisälle. En tiedä miten, mutta isäntä saa lapset nukkumaan huomattavasti minua nopeammin eivätkä lapset hänen kanssaan heräile öisin. Kun muu kotiväki heräsi, kävi ilmi, etteivät lapset edes tienneet minun olleen metsässä yötä. Olin kuulemma vain käynyt pissattamassa koirat sillä välin, kun he menivät isänsä kanssa nukkumaan 😅 Tämä selitys sopi minulle vallan hyvin, sillä muutoinhan pikkuväki saattaisi haluta yöksi mukaan retkeilemään.
Tämä retki olkoon Retkihaasteen nro 20. Retki tilaisuuden tullen. Minulle ei ole itsestäänselvyys päästä metsään yöksi silloin kuin huvittaa. Tällä kertaa sattui ihan täydellinen tuuri ajankohdan ja sään suhteen, enkä voinut jättää tilaisuutta käyttämättä. Onneksi maastoon pääsy järjestyi, paras tapa ladata akkuja.
