© Piia Perttilahti |
27 tammikuuta 2022
Rallytokon ratatreenit
23 tammikuuta 2022
Tokovalkku ja OT-tokoryhmä
© Piia Perttilahti |
© Piia Perttilahti |
© Piia Perttilahti |
© Piia Perttilahti |
19 tammikuuta 2022
Pentu- ja lapsiarjen yhdistäminen
Toista koiraa hankkiessa minua varoiteltiin ja tsempattiin etenkin pennun sovittamisesta tämänhetkiseen pikkulapsiarkeeni. Nyt miltei kuukauden yhteiselon jälkeen täytyy todeta, ettei tämä paremmin ois voinut mennä - no Loimun ripulitaudin olisin mielelläni skipannut mutta muuten 😅 Lapset ovat juuri sen verran pieniä tai isoja, miten päin sen haluaa ottaa, että koiranpentu sopi porukan jatkoksi paremmin kuin hyvin.
Ehkä osin sujuvuuden kokemukseen vaikutti se, ettei Loimu ole ensimmäinen koirani. Tiesin jo etukäteen useimpien pentujen purevan kaikkia ja kaikkea, sekä vasta harjoittelevan sisäsiisteyttä. Vilkkaan pennun riehumisista ja metkuista huolimatta koen tämän pissakakkarumban ja jatkuvan lattioiden pesemisen kaikista kuormittavampana osuutena - kuten aiemminkin. Mutta kokemuksesta tiedän, ettei tämäkään onneksi kovin kauaa kestä.
Ennalta en tiennyt, pitäisikö pentua suojata lapsilta vai lapsia pennulta. Tämä on varmasti ihan yksilökohtaista, mutta meidän tapauksessa lapset tarvitsevat turvaa pennun hampailta enemmän kuin Loimu heiltä 😆 Loimu on peloton ja määrätietoinen pieni piraija, joka tappaisi lasten pehmolelut tuosta vain ja mielellään murisee myös lasten punteissa. Pienin porttijärjestelyin täällä on onneksi jokaisella tilaa ja turvallista kasvaa.
Jokunen väliaikainen erikoisjärjestely väsättiin ennen pennun tuloa. Lastenhuoneen oviaukoille asetettiin portit ja makuuhuoneeseen pentuaitaus. Keittiöstä siistittiin pentuturvallisin huone ja desinfiointisuihke on käden ulottuvilla. Portit ovat ihan kaikkien turvallisuuden ja viihtyvyyden takaamiseksi. Lasten lelut eivät ole Loimua varten (lisäksi ne ovat nieltyinä vaarallisia), eikä lastenhuoneen räsymattoja ole talvella kovin kätevä alkaa pesemään. Siispä Loimu ei ole lastenhuoneessa pienintäkään hetkeä valvomatta.
Pentuaitaus on meillä vain yökäytössä, sillä Loimu kiipesi sieltä pois jo alle yhdeksän viikkoisena. Haluan että yöt ovat niin rauhallisia kuin mahdollista, enkä välitä että lapset ja pentu törmäilevät toisiinsa öisin saati mahdollisista eritetahroista siellä täällä. Siispä on kaikkien kannalta kätevintä, että yön nukkuma-alue on hiukan kompaktimpi kaikki muuttuja huomioiden. Aitauksesta ei siis löydy ihan hillitöntä määrää erilaisia virikkeitä, koska Loimu ei siellä muuta aikaa vietä. Iltaisin se hakeutuu pentuaitaukseen itse nukkumaan, sillä siellä saa oleskella rauhassa.
Vaikka meille osunut pentu on mielellään mukana kaikessa, on Loimullekin taattava nukkumarauha. On päiviä jolloin pentu ei kiinnosta lapsia lainkaan ja päiviä kun he eivät malttaisi jättää Loimua rauhaan. Hiukan samanlaista sykliä noudattaa Loimu itse; on päiviä kun se on lasten kanssa rauhallinen ja päiviä, kun se ei voi olla riehumatta lasten kanssa.
Se että pentu murisee ja puree vähän kaikkea luvatontakin, on aika normaalia. Pyrin välttämään tilanteita, joissa Loimu käyttäytyy ei toivotusti, jotta esimerkiksi lasten puntissa roikkuminen ei vahvistu. Ja silloin kun Loimu on lasten kanssa rauhallisesti, sitä palkitaan siitä. Leluilla leikkiminen lasten ja Loimun kesken sujuu aikuisen valvonnan alla tosi kivasti. Lapset tykkäävät leikittää Loimua ja Loimu haluaisi leikkiä aina. On mielekkäämpä seurata vastavuoroista lelulla leikkimistä sen sijaan, että pikkupentu laittaisi lapset itkemään tai että lapset härnäisivät pentua.
Kuinka aika riittää kaikelle? Yllättävän hyvin. Ihminen on siitä jännä tyyppi että aikaa löytyy kaikelle tärkeälle vaikka kiven alta. Yksi merkittävin ero aiempiin pentuaikoihin on se, etten ehdi kuvata ja videoida yhtä aktiivisesti saati että ehtisin kirjoittaa blogiini monta kertaa viikossa - se ei myöskään ole minulle enää niin tärkeää kuin aiemmin.
Jokainen voi pohtia omalla kohdallaan, sopiiko elämään mukaan koira ja jos, niin millainen? En ole mikään sanomaan juuta tai jaata sen suhteen, sopiiko koira jonkun toisen lapsiarkeen vai ei. Tärkeää on ottaa asioista etukäteen selvää, jolloin mahdolliset arjessa ilmenevät haasteetkin on helpompi kohdata.
Arki voisi tuntua kurjemmalta ja kaoottisemmalta jos en pitäisi koirista tai olisi selvittänyt yhtään mitä koiraa olen hankkimassa. Meille tuli kuitenkin juuri sellainen pentu jota olin toivonut ja joka ei vähästä hätkähdä vaan osallistuu kaikkeen. En malta odottaa, että Loimu kasvaa ja oppii uusia taitoja, jolloin esim. kahden koiran samalla kertaa treenaaminen helpottuu. Varmasti myös yhteiselo lasten ja pennun kanssa sujuvoituu, kun kaikki hieman kasvavat.
Loimu istuu meidän arkeen erinomaisesti 💛
10 tammikuuta 2022
Reaktiiviset ryhmässä -koulutuspäivä
08 tammikuuta 2022
Talvipäivän retki
Vetokuvat © Hanna Worne |
03 tammikuuta 2022
Tavoitteet 2022
Historiallinen hetki, sillä perinteinen joka vuoden ensimmäisenä päivänä julkaisemani tavoitepostaus on myöhässä. Vaan hyvä se on rikkoa kaavaa, ettei liiaksi ole rutiiniensa orja. Vaikka ennätän kirjoitella ajatuksiani tavoitteista ja tämän vuoden määränpäistä vasta nyt, olen näitä pohtinut ja makustellut koko joulukuun. Somessa, niin blogeissa kuin instagramissakin, useampi on kirjoittanut suhteestaan tavotteisiin. Toisille ne aiheuttavat paineita varsinkin julkisesti kerrottuina, toisille jotain muuta.
Pelkän tavotteiden listaamisen sijaan päätin kirjoittaa aiheesta vähän muutakin. Vaikka olen vuosikaudet kirjoittanut tavoitteet julkisesti, aiemmin ehkä jopa vähän uhoten, asetan niitä ensisijaisesti itseäni varten. Tykkään kirjoittaa ja pohtia, sekä olla avoin, joten minusta on ihan luontevaa julkaista tavoitteeni tänne blogiin, josta ne voi kuka vain lukea. Koiraharrastukseni alkutaipaleella tavoitteet olivat suurpiirteisiä, korkealentoisia ja epärealistisilla tulostavotteilla varustettuja. On osin vaikea asettaa tavotteita, kun ei vielä tiedä mihin on ryhtymässä.
Esimerkiksi Savun pentuaikana kuvittelin siitä tulevan tuosta vain tokovalio. Jonkin aikaa märehdin epäonnistumistani tavoitteen saavuttamattomuuden suhteen, mutta nykyään olen asian kanssa oikein sujut. Tokovalio on nykyään henkilökohtainen tavoitteeni, ei koirakohtainen. En usko, että ihan lähitulevaisuudessakaan olen vielä niin taitava, että koirani valioituisivat tokossa. Titteli ei myöskään ole minulle enää niin tärkeä, vaan arvostan opinmatkaa ja itseni haastamista enemmän.
Olen (ainakin omasta mielestäni) oppinut tavotteiden suhteen realistisemmaksi, eivätkä ne enää ole muodostuneet elämää suuremmiksi. Olen ylipäänsä oivaltanut että epäonnistumiset ja "mikään ei mene suunnitelmien mukaan" ovat osa elämää. Aika suunniteltu aikahaarukka ei riitä tavotteiden saavuttamiseen ja se on ihan fine. Koiran elämänlaatuun vaikuttavat kuitenkin ihan muut asiat, kuin se, käydäänkö kisoissa hyvillä tuloksilla vai ei.
Tänä vuonna kokeilen ensimmäistä kertaa treenikalenteria bujotyyliin. Heti kun saan joistakin sivuista edes jokseenkin kivannäköiset, jaan ajatuksiani bujoilusta tännekin. Tarvitsin tilaa kirjoitteluun ja omaan kynällä suttaamiseen, joten edellinen vanha kalenterivihko ei ihan palvellut kuten toivoin. Saapa nähdä, mitä saan tyhjille sivuille aikaiseksi.
Viime vuoden tavoitteet saimme osin täytettyä. Saimme RTK2 koulutustunnuksen ja korkkasimme voittajan. Tokossa jäi koulari saamatta, mutta saatiin se kapulan pito kuntoon ja yksi tosi hieno ykköstulos. Tuloksista viis, kapula oli meille niin iso ongelma että olen jo pelkästään siitä ylpeä sekä erittäin tyytyväinen. Pääsimme myös irtotunneille ja ratatreeneihin useammin kuin olisin arvannutkaan. Päiväretkiä tehtiin melko paljon, yön yli reissut menivät viime vuonna hiukan pieleen ja Päijänteen ja Teijon kansallispuistot jäivät toistaiseksi käymättä. Sanoisin silti, että viime vuosi kaikkine erävoittoineen oli hyvä.
Se ajatuksista, alla ensi vuoden tavoitteet listattuna pienin selostuksin.
Savu
Rallytokon voittajaluokasta hyväksytty tulos. En tavoittele koularia, sillä se vaatisi kolme hyväksyttyä tulosta ja yhdessäkin on meille tarpeeksi. Ratakokonaisuudessa ontuu vielä yks jos toinen juttu. Kisaamisestakaan en ole aivan varma, sillä eriarvoistavaa koronapassia en tule periaatesyistä käyttämään - jätän sitten kokeet väliin, niin tärkeää kuin se minulle onkin.
TK1 sillä varauksella että kokeisiin pääsee. Jos ei ole koemahdollisuutta, niin kasataan avoimen liikkeet kuntoon. Tavoitteena olisi olla tämän vuoden aikana koevalmius avoimeen.
Kantarellien ilmaisu maastossa. Olisi huippua, jos saisin tämän tehtävän opetettua Savulle loppuun ja ensi syksynä se osaisi ilmaista sienet pyynnöstä.
Käsittelytoimissa eteneminen - ja vihdoin tännekin videota niistä.
Loimu
Yhteinen kupla ja suhde. Hamstrataan hyviä kokemuksia, harjoitellaan palkkasignaaleja ja palkkaamista, sekä tutustutaan toisiimme.
Rallytokon ja tokon pohjataitoja, joita on helppo jatkojalostaa pennun kasvaessa.
Käsittelytoimia; varusteiden pukeminen, harjaaminen ja kynsien leikkaaminen heti pennusta asti kivaksi.
Retkikoiran tärkeät taidot, kuten pitkoksilla kävely, takana kulkeminen ja taukoilu.
Yleisesti toivon tietysti että niin koirat kuin ihmisväkikin, saataisiin olla mahdollisimman terveenä tämä vuosi. Retkikuume on melkoinen, joten retkihaasteen ja uusien kansallispuistojen tutkimisen nimissä haluan päästä samoilemaan ja myös yöpymään maastoo. Koirien kanssa tietysti. Kaikki muun on sitten kirsikkaa kakun päälle.
31 joulukuuta 2021
Katsaus vuoteen 2021
© Hanna Vorne |