Toista koiraa hankkiessa minua varoiteltiin ja tsempattiin etenkin pennun sovittamisesta tämänhetkiseen pikkulapsiarkeeni. Nyt miltei kuukauden yhteiselon jälkeen täytyy todeta, ettei tämä paremmin ois voinut mennä - no Loimun ripulitaudin olisin mielelläni skipannut mutta muuten 😅 Lapset ovat juuri sen verran pieniä tai isoja, miten päin sen haluaa ottaa, että koiranpentu sopi porukan jatkoksi paremmin kuin hyvin.
Ehkä osin sujuvuuden kokemukseen vaikutti se, ettei Loimu ole ensimmäinen koirani. Tiesin jo etukäteen useimpien pentujen purevan kaikkia ja kaikkea, sekä vasta harjoittelevan sisäsiisteyttä. Vilkkaan pennun riehumisista ja metkuista huolimatta koen tämän pissakakkarumban ja jatkuvan lattioiden pesemisen kaikista kuormittavampana osuutena - kuten aiemminkin. Mutta kokemuksesta tiedän, ettei tämäkään onneksi kovin kauaa kestä.
Ennalta en tiennyt, pitäisikö pentua suojata lapsilta vai lapsia pennulta. Tämä on varmasti ihan yksilökohtaista, mutta meidän tapauksessa lapset tarvitsevat turvaa pennun hampailta enemmän kuin Loimu heiltä 😆 Loimu on peloton ja määrätietoinen pieni piraija, joka tappaisi lasten pehmolelut tuosta vain ja mielellään murisee myös lasten punteissa. Pienin porttijärjestelyin täällä on onneksi jokaisella tilaa ja turvallista kasvaa.
Jokunen väliaikainen erikoisjärjestely väsättiin ennen pennun tuloa. Lastenhuoneen oviaukoille asetettiin portit ja makuuhuoneeseen pentuaitaus. Keittiöstä siistittiin pentuturvallisin huone ja desinfiointisuihke on käden ulottuvilla. Portit ovat ihan kaikkien turvallisuuden ja viihtyvyyden takaamiseksi. Lasten lelut eivät ole Loimua varten (lisäksi ne ovat nieltyinä vaarallisia), eikä lastenhuoneen räsymattoja ole talvella kovin kätevä alkaa pesemään. Siispä Loimu ei ole lastenhuoneessa pienintäkään hetkeä valvomatta.
Pentuaitaus on meillä vain yökäytössä, sillä Loimu kiipesi sieltä pois jo alle yhdeksän viikkoisena. Haluan että yöt ovat niin rauhallisia kuin mahdollista, enkä välitä että lapset ja pentu törmäilevät toisiinsa öisin saati mahdollisista eritetahroista siellä täällä. Siispä on kaikkien kannalta kätevintä, että yön nukkuma-alue on hiukan kompaktimpi kaikki muuttuja huomioiden. Aitauksesta ei siis löydy ihan hillitöntä määrää erilaisia virikkeitä, koska Loimu ei siellä muuta aikaa vietä. Iltaisin se hakeutuu pentuaitaukseen itse nukkumaan, sillä siellä saa oleskella rauhassa.
Vaikka meille osunut pentu on mielellään mukana kaikessa, on Loimullekin taattava nukkumarauha. On päiviä jolloin pentu ei kiinnosta lapsia lainkaan ja päiviä kun he eivät malttaisi jättää Loimua rauhaan. Hiukan samanlaista sykliä noudattaa Loimu itse; on päiviä kun se on lasten kanssa rauhallinen ja päiviä, kun se ei voi olla riehumatta lasten kanssa.
Se että pentu murisee ja puree vähän kaikkea luvatontakin, on aika normaalia. Pyrin välttämään tilanteita, joissa Loimu käyttäytyy ei toivotusti, jotta esimerkiksi lasten puntissa roikkuminen ei vahvistu. Ja silloin kun Loimu on lasten kanssa rauhallisesti, sitä palkitaan siitä. Leluilla leikkiminen lasten ja Loimun kesken sujuu aikuisen valvonnan alla tosi kivasti. Lapset tykkäävät leikittää Loimua ja Loimu haluaisi leikkiä aina. On mielekkäämpä seurata vastavuoroista lelulla leikkimistä sen sijaan, että pikkupentu laittaisi lapset itkemään tai että lapset härnäisivät pentua.
Kuinka aika riittää kaikelle? Yllättävän hyvin. Ihminen on siitä jännä tyyppi että aikaa löytyy kaikelle tärkeälle vaikka kiven alta. Yksi merkittävin ero aiempiin pentuaikoihin on se, etten ehdi kuvata ja videoida yhtä aktiivisesti saati että ehtisin kirjoittaa blogiini monta kertaa viikossa - se ei myöskään ole minulle enää niin tärkeää kuin aiemmin.
Jokainen voi pohtia omalla kohdallaan, sopiiko elämään mukaan koira ja jos, niin millainen? En ole mikään sanomaan juuta tai jaata sen suhteen, sopiiko koira jonkun toisen lapsiarkeen vai ei. Tärkeää on ottaa asioista etukäteen selvää, jolloin mahdolliset arjessa ilmenevät haasteetkin on helpompi kohdata.
Arki voisi tuntua kurjemmalta ja kaoottisemmalta jos en pitäisi koirista tai olisi selvittänyt yhtään mitä koiraa olen hankkimassa. Meille tuli kuitenkin juuri sellainen pentu jota olin toivonut ja joka ei vähästä hätkähdä vaan osallistuu kaikkeen. En malta odottaa, että Loimu kasvaa ja oppii uusia taitoja, jolloin esim. kahden koiran samalla kertaa treenaaminen helpottuu. Varmasti myös yhteiselo lasten ja pennun kanssa sujuvoituu, kun kaikki hieman kasvavat.
Lauantaina osallistuin Savun kanssa Canisportilla järjestettyyn Jaana Pohjolan "Reaktiiviset ryhmässä" koulutuspäivään. Keskustelu koiran reaktiivisesta kääntyy helposti siihen että reaktiivinen koira on kiihkeä kaikkeen ja rähjää kaikelle. Tai toisaalta katsoen, "tämä koira on niin reaktiivinen ettei siitä ole tähä/tuohon". Äkkiseltään Savu ei istu kiihkeän koiran kuvaukseen, mutta reaktiivisuutta on sen reagointi jännittäviin ihmisiin. "Millainen on reaktiivinen koira?" artikkelin voi lukea tämän pohjaksi tai lisäksi.
Savu reagoi haukkumassa etenkin vieraisiin aikuisiin ihmisiin ja havaintojeni mukaan paikallaan seisovat ja meitä tuijottavat ovat Savulle vaikeimpia. Savu toki haukahtaa herkästi ja jos se ei pääse riittävän kauas sitä jännittävästä kohteesta se alkaa haukkua vähäisemmistäkin ärsykkeistä. Koesuoritukset ovat jos ei kokonaan niin osittain kosahtaneet siihen, että Savu reagoi kentällä seisovaan liikkuriin tai tuomariin. Savu ei välttämättä heti hauku, vaan saattaa suorittaa annettuja tehtäviä hitaammin ja jäykemmin - tai tehtävästä riippuen tilanne leviää käsiin ja Savu säntää haukkumaan.
Koulutuksessa saimme hyödyntää sekä rivissä istuvia että yksittäin seisovia ihmisiä. Olennaista oli (jonka usein unohdan) että palkkaan Savun poispäin jännittävästä kohteesta. Pelkän lähestymisen lisäksi teimme ihmisten lähellä Savulle helppoja tehtäviä. Olen positiviisesti yllättynyt, miten selvisimme saksalaisesta täyskäännöksestä lähellä ihmisiä, kun se on ollut yksi niin 2karkaamisriski" liikkeistä. Nytpä on työkaluja omatoimitreeneihin ja toivottavasti säännöllisemmin ihmisiäkin.
Koulutuspäivä oli itsellenikin hyvä harjoitus. Jos on vähän vaikea nimetä haasteita julkisesti, niin muiden katsellessa koiran leikittäminen vasta vaikeaa onkin. Ensimmäiset palkkauksenikin olivat tasoa kuiskaus tuulessa ja nami 😂 Heti kun sain kasattua hermoni paremmin, Savukin leikki hyvin ja lähti ylipäänsä innokkaammin mukaani. Ja varmasti kuuli palkkasanat myös, toisin kuin aluksi. Taisi jossain määrin jännittää ohjaajaa enemmän kuin koiraansa.
Savu oli koko treenin tosi hyvässä mielentilassa, eikä haukkunut oikeastaan yhtään (en laske paria ääniaaltoa mitkä vain kävelivät koiran suusta pihalle). Tämä jo itsessään on tosi palkitsevaa, mutta myös se että Savu tarjosi ihmisten lähellä kontaktia. Ja silloin kun Savu katsoi ihmisiä, se katsoi niitä hiljaa. Olisin halunnut ehtiä treenaamaan näitä asioita kaupan parkkipaikalla enemmän ja useammin, mutta selvästi vähäinenkin panostus on tuonut edistystä!
Kummasti koira ja ohjaaja oppivat uutta, kun vain viitsii tarttua toimeen. Täytyy ottaa eilen saadut vinkit käyttöön omatoimitreeneissä ja jakaa niistä videoita vaikka muillekin. Ei Savu sentään maailman aina koira ole tämän haasteen kanssa.
Alkuperäinen lauantai suunnitelma kaverin ja koirien kanssa hiihtoretkestä lumituiskussa vaihtuikin vetoretkeksi melkein auringonpaisteessa. Ei hullumpi vaihtoehto! Aurinko nyt ei sentään häikäissyt, mutta tavallisista retkikeleistämme poiketen, taivaalta ei satanut mitään. Hanna ja koirat saapuivat meille puolen päivän aikaan ja suuntasimme jalkasin Kyrösjärven jäälle. Pieni alkulämmittelylenkki, jonka jälkeen kytkimme koirat kelkkoihin kiinni.
Hanna karautti Kuuran ja Ranan kanssa edelle ja minä lähdin Savun ja Aurin vetäminä perään. Porokoiranpuolikas ja melkein eläkeikäinen karhukoiransukuinen koira eivät tietenkään vauhdin puolesta kilpaile riisenin ja bordercollien kanssa, mutta kyllä minä silti nautin matkasta. Valjakon nopeudella ei niin hirveästi ole väliä, hyvä fiilis tulee joka tapauksessa ulkoillessa ja koirien juostessa. Savu ja Auri kuitenkin juoksivat ja vetivät omalla vauhtikapasiteetillaan ja olen jo siihen erittäin tyytyväinen.
Savu on vetänyt pohjakunnoksi ahkiota ja toki muutoinkin liikumme paljon. Pehmeällä moottorikelkkauralla Savu ja Auri eivät olleet parhaimmillaan ja niinpä potkutteli koirien helpotukseksi. Kaksikko kyllä veti mukavasti, vaikkakin välillä menivät vain kävelyvauhtia rinta rinnan 😅 Selvästi kivaa koirilla kuitenkin oli, joskin viimeinen puoli kilometriä oli ehkä hiukan liikaa. Savu veti kaikkinensa 3,4km. Vauhtia oli siis sen verran, että matkaa taittui huomaamatta vähän överisti. Savulle olisi varmasti 2km riittänyt oikein hyvin, mutta kolmikilometrisen se jaksoi kuitenkin juosta.
Vetoretken jälkeen asetuttiin evästauolle. Pysähtyessä tuli vilu, sillä olin muutoinkin pukenut vaatetta ihan liian vähän. Vaikka vetokoirieni kanssa vauhti ei päätä huimannut, tuntui pääni silti jäätyneen järvellä käyneen viiman vuoksi. Lämmin tomaattikeitto ja jälkkäritee mutakakun kanssa pitivät kuitenkin fiiliksen kohdillaan. Sitä paitsi muistoja jää mieleen paremmin, kun tunnelma on luissa ja ytimissä, tällä kertaa oli aika jäätävä olo 😆
Hiukan vetokuvia yritettiin ottaa, mutta kamera teki taas temput tarkennuksen kanssa. Viimeksi alkuviikon retkellä (hyytävässä viimassa umpihangessa lasten kanssa lounasretkellä koska päätin niin 😂) kamera ei tunnistanut kumpaakaan objektiiviani eikä automaattitarkennus toiminut lainkaan. Aikani sisätiloissa renkkasin kalustoa ja sain putket ja tarkennukset toimimaan. Objektiivin pitäisi vielä jatkaa toimintaansa, mutta yli kymmenen vuotta vanha runko taitaa tulla piakkoin tiensä päähän. Vielä tänään saatiin kuitenkin ihan kelpo kuvia tärähtäneiden lisäksi.
Evästauon jälkeen koirat saivat jatkaa retkeä vapaina ja ihmiset potkukelkkaillen. Kelkkailtiinkin sitten toiset 3km lämpimiksemme. Muutaman tunnin ulkoilu mukavassa juttuseurassa ja koirien seuraamisesta nauttien tulikin tosi tarpeeseen. Vetotouhut on kyllä parasta, mitä koiran kanssa voi talvella tehdä. Niin se on ollut minusta ihan pikkutytöstä asti. Ja niinpä perinteitä kunnioittaen hajosi tämäkin potkukelkka, en tosin tiedä missä kohdassa. Suksia minulla ei ole, mutta hakusessa kyllä. Hiihto itsessään ei kiinnosta, mutta koiran kanssa sekin on kivaa!
Savun vetosuoritukseen olen kyllä tosi tyytyväinen. Se vähän haukkuu lähdössä ja alkumatkasta muutenkin, välillä vähän matkallakin. Siitä huolimatta se vetää tosi kivasti, eikä haukku ole kesken juoksun sellaista turhaumaulinaa vaan enemmän iloista haukkua. Ja sitä paitsi jos Savu tykkää juostessaan vähän louskottaa, niin antaa louskottaa kunhan juoksee liinat kireänä 😏 Ei sitä kaikessa tarvitse olla niin just jämptisti pilkun tarkka, riittää kun olennaiset asiat sujuvat.
Vaikka aiemmin olen potkutellut huomattavasti isompien tai nopeampien koirien kanssa, on Savun ja Aurin kanssa kelkkailu vähintään yhtä kivaa. Sitä osaa nykyään arvostaa iisimpää tahtia, kun matkasta voi oikeasti nauttia eikä vain vältellä vaaratilanteita ja arvioida riskejä 😄 Loimusta kasvaa varmasti oiva vetopari Savulle, kenties jo ensi talvena kokeillaan valjaita.
Kaikkinensa kiva ja lataava (no vähän syväjäädyttävä mut mitäs pienistä) retki. Kiitos seuralle ja toivottavasti ehditään tämän talven jäillä uudestaankin!
Historiallinen hetki, sillä perinteinen joka vuoden ensimmäisenä päivänä julkaisemani tavoitepostaus on myöhässä. Vaan hyvä se on rikkoa kaavaa, ettei liiaksi ole rutiiniensa orja. Vaikka ennätän kirjoitella ajatuksiani tavoitteista ja tämän vuoden määränpäistä vasta nyt, olen näitä pohtinut ja makustellut koko joulukuun. Somessa, niin blogeissa kuin instagramissakin, useampi on kirjoittanut suhteestaan tavotteisiin. Toisille ne aiheuttavat paineita varsinkin julkisesti kerrottuina, toisille jotain muuta.
Pelkän tavotteiden listaamisen sijaan päätin kirjoittaa aiheesta vähän muutakin. Vaikka olen vuosikaudet kirjoittanut tavoitteet julkisesti, aiemmin ehkä jopa vähän uhoten, asetan niitä ensisijaisesti itseäni varten. Tykkään kirjoittaa ja pohtia, sekä olla avoin, joten minusta on ihan luontevaa julkaista tavoitteeni tänne blogiin, josta ne voi kuka vain lukea. Koiraharrastukseni alkutaipaleella tavoitteet olivat suurpiirteisiä, korkealentoisia ja epärealistisilla tulostavotteilla varustettuja. On osin vaikea asettaa tavotteita, kun ei vielä tiedä mihin on ryhtymässä.
Esimerkiksi Savun pentuaikana kuvittelin siitä tulevan tuosta vain tokovalio. Jonkin aikaa märehdin epäonnistumistani tavoitteen saavuttamattomuuden suhteen, mutta nykyään olen asian kanssa oikein sujut. Tokovalio on nykyään henkilökohtainen tavoitteeni, ei koirakohtainen. En usko, että ihan lähitulevaisuudessakaan olen vielä niin taitava, että koirani valioituisivat tokossa. Titteli ei myöskään ole minulle enää niin tärkeä, vaan arvostan opinmatkaa ja itseni haastamista enemmän.
Olen (ainakin omasta mielestäni) oppinut tavotteiden suhteen realistisemmaksi, eivätkä ne enää ole muodostuneet elämää suuremmiksi. Olen ylipäänsä oivaltanut että epäonnistumiset ja "mikään ei mene suunnitelmien mukaan" ovat osa elämää. Aika suunniteltu aikahaarukka ei riitä tavotteiden saavuttamiseen ja se on ihan fine. Koiran elämänlaatuun vaikuttavat kuitenkin ihan muut asiat, kuin se, käydäänkö kisoissa hyvillä tuloksilla vai ei.
Tänä vuonna kokeilen ensimmäistä kertaa treenikalenteria bujotyyliin. Heti kun saan joistakin sivuista edes jokseenkin kivannäköiset, jaan ajatuksiani bujoilusta tännekin. Tarvitsin tilaa kirjoitteluun ja omaan kynällä suttaamiseen, joten edellinen vanha kalenterivihko ei ihan palvellut kuten toivoin. Saapa nähdä, mitä saan tyhjille sivuille aikaiseksi.
Viime vuoden tavoitteet saimme osin täytettyä. Saimme RTK2 koulutustunnuksen ja korkkasimme voittajan. Tokossa jäi koulari saamatta, mutta saatiin se kapulan pito kuntoon ja yksi tosi hieno ykköstulos. Tuloksista viis, kapula oli meille niin iso ongelma että olen jo pelkästään siitä ylpeä sekä erittäin tyytyväinen. Pääsimme myös irtotunneille ja ratatreeneihin useammin kuin olisin arvannutkaan. Päiväretkiä tehtiin melko paljon, yön yli reissut menivät viime vuonna hiukan pieleen ja Päijänteen ja Teijon kansallispuistot jäivät toistaiseksi käymättä. Sanoisin silti, että viime vuosi kaikkine erävoittoineen oli hyvä.
Se ajatuksista, alla ensi vuoden tavoitteet listattuna pienin selostuksin.
Savu
Rallytokon voittajaluokasta hyväksytty tulos. En tavoittele koularia, sillä se vaatisi kolme hyväksyttyä tulosta ja yhdessäkin on meille tarpeeksi. Ratakokonaisuudessa ontuu vielä yks jos toinen juttu. Kisaamisestakaan en ole aivan varma, sillä eriarvoistavaa koronapassia en tule periaatesyistä käyttämään - jätän sitten kokeet väliin, niin tärkeää kuin se minulle onkin.
TK1 sillä varauksella että kokeisiin pääsee. Jos ei ole koemahdollisuutta, niin kasataan avoimen liikkeet kuntoon. Tavoitteena olisi olla tämän vuoden aikana koevalmius avoimeen.
Kantarellien ilmaisu maastossa. Olisi huippua, jos saisin tämän tehtävän opetettua Savulle loppuun ja ensi syksynä se osaisi ilmaista sienet pyynnöstä.
Käsittelytoimissa eteneminen - ja vihdoin tännekin videota niistä.
Loimu
Yhteinen kupla ja suhde. Hamstrataan hyviä kokemuksia, harjoitellaan palkkasignaaleja ja palkkaamista, sekä tutustutaan toisiimme.
Rallytokon ja tokon pohjataitoja, joita on helppo jatkojalostaa pennun kasvaessa.
Käsittelytoimia; varusteiden pukeminen, harjaaminen ja kynsien leikkaaminen heti pennusta asti kivaksi.
Retkikoiran tärkeät taidot, kuten pitkoksilla kävely, takana kulkeminen ja taukoilu.
Yleisesti toivon tietysti että niin koirat kuin ihmisväkikin, saataisiin olla mahdollisimman terveenä tämä vuosi. Retkikuume on melkoinen, joten retkihaasteen ja uusien kansallispuistojen tutkimisen nimissä haluan päästä samoilemaan ja myös yöpymään maastoo. Koirien kanssa tietysti. Kaikki muun on sitten kirsikkaa kakun päälle.
Tammikuussa tein tälle vuodelle treenisuunnitelmia pitkästä aikaa huolellisesti kirjaten ne oikein kalenteriin. Kirjoitusinspiraatiokin puraisi ja ennätin postailla blogiin kaikenlaista. Kirjoitin mm. listan koiran hyödyistä lapsiperheen arjessa Näin koirasta on hyötyä lapsiarjessa - 5 vinkkiä 1/2021, sekä perehdyin Kuonon tarjoamaan verkkokurssiin tehden siitä yhteistyöpostauksen.
Aloitimme Savun kanssa vetotreenit hauskan talviurheilun ja kunnon kohotuksen merkeissä. Savu motivoituikin todella hyvin ja sekä ahkio että potkukelkka saivat vauhtia Savun perässä. Jatkoimme vetoharrastusta lumien sulamiseen asti. Vetotreenien lisäksi terästäydyin hajuerottelun opettamisessa ja ostin Tyytyväinen nenätyöläinen verkkokurssin 1/2021. Savu oivalsikin hajutyöskentelyn idean nopeasti ja oppi ilmaisemaan kahvipavut purkkiradalta.
Talven aikana rotuvalintani oli jo lukkoon lyöty ja ilokseni mietin perusteluita toiselle koiralle. Lopulta kirjoitin postauksen ostikolla Miksi toinen koira? 2/2021 ja se keräsikin jonkin verran lukukertoja. Mielestäni ei ole lainkaan pahitteeksi, vaikka jokainen miettisi koiran hankintaa hieman perusteellisemmin.
Innostuin myös havainnoimaan Savun arjen sisältöä hyvin tarkasti ja julkaisin havainnoistani lopulta ison postauksen Savun viikko päiväkohtaisina kaavioina - aikabudjetti 2/2021. Tulen varmasti havainnoimaan ja kirjaamaan arkemme sisältöä myöhemminkin, että esim. elämän muutokset vaikuttavat merkittävästi siihen, mitä koiralle arjessa tarjotaan.
Koko talven luetuin postaus oli Miksi poistin Instagram tilini? 1/2021. Poistin vanhan instatilini vuosi takaperin syksyllä ja pidin koko alustalta noin puolen vuoden tauon - se olikin hyvä päätös. Aktivoidessani blogia, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että näkyvyyden kannalta on oltava jokin rinnakkainen somekanava. Tarjolla olevista vaihtoehdoista päädyin takaisin Instagramiin, sillä sitä osasin jo valmiiksi käyttää ja siellä tiesin olevan valmiiksi koiraharrastajiakin. Edelleen runosuoneni sykkii enemmän blogialustalle ja videoille, sillä nopeatempoiseen somekanavaan ei paljoa sisältöä mahdu.
Some näyttikin heti nurjan puolensa, kun osallistuin kevättalvella instagram sovelluksessa käytävään keskusteluun. Aloittaja ei vastannut kommenttiini, mutta katsoi tarpeelliksi lainata kommenttiani sanasta sanaan ikävässä valossa asiayhteydestä irroitettuna. Vilpittömästä anteeksipyynnöstäni huolimatta (ymmärsin kyseessä olleen väärinkäsitys, sillä en missään tapauksessa halua olla ilkeä hankalienkaan aiheiden äärellä) tekstejä ei poistettu tai korjattu. No, jokainen toimii tietysti parhaaksi katsomalla tavallaan ja näistä opitaan. Ilman eleitä väärinkäsitysten riski kasvaa, eikä aina tule tilaisuutta edes korjata niitä. Anteeksipyyntöä kummempaa en asialle tehnyt, sillä en kokenut julkista mässäilyä tarpeellisena. Päätin siis jättää paikkansa pitävyyden arvioinnin lukijalle. Hetkellisesti ehdin pohtia, olisiko vain pitänyt pysyä poissa instasta - päätin kuitenkin tehdä oman osuuteni iloisemman someilmapiirin luomisessa 😅
Kevään edetessä korkkasimme ulkokenttäkauden ja treenasimme omatoimisesti melko ahkerasti. Ilmoitin instatililläni tarvitsenai treeniseuraa ja sainkin yllättävän paljon viestejä ihan uusiltakin ihmisiltä, joille me kelvattaisiin seuraksi. Todellinen tuuri kävikin, sillä muutamien kanssa olen treenannut lopulta läpi vuoden. Enkä pelkästään treenannut, vaan myös lenkkeillyt ja käynyt hyviä keskusteluja. Kiitos teille ja uusi treeniseura on aina tervetullutta!
Muutamien kiusallisten treenitilanteiden jälkeen kirjoitin myös Savun haukkumisesta. Saako koira haukkua? 5/2021Varsinaisesti koiraani ei siis ole haukuttu 😂 Mutta Savu haukkuu välillä enemmän ja välillä vähemmän. Niistä harvinaisista kurjista kommenteista on vain jäänyt mieleeni mörkö, jolloin alan helposti hävetä koirani koiramaista käytöstä lenkillä ja treeneissä. Enää en ajattele ihan niin, kiitos treenien ja rakentavien keskustelujen.
Lenkkimaratoonien ja treenien lisäksi kävin myös eräällä islanninlammaskoira kasvattajalla. Minulle ei tuolloin pentua riittänyt, mutta kävin kuitenkin näyttäytymässä ja näkemässä monta eri issikkaa. Olin myyty. Ei toivoakaan että voisi mitään muuta rotua enää edes harkita, kyllä sen on issikka oltava. Päätin odottaa vaikka hamaan tappiin asti koska hyvää kannattaa odottaa.
Toukokuussa kävimme myös oman seuran rallytokokokeessa. Saimme sieltä vihdoin kohtalaisen tuloksen ja odotetun koularin. Tämän jälkeen aloimme treenaamaan tavoitteellisemmin ja järjestelmällisemmin myös voittajaluokan liikkeitä.
Loska ja kurakelit vaihtuivat kevään edetessä aurinkoon ja ensimmäisenä lämpimänä päivänä suuntasimme koko joukolla hiekkarannalle. Matka sinne aiheuttikin sydämentykytyksiä, kun tuntematon suurikokoinen koira seisoi yhtäkkiä Savun ja rattaiden välissä. Kaikki päättyi lopulta hyvin, mutta kertomukseni instassa asiasta sai aikaan melkoisesti keskustelua irtokoirista. Lopulta kirjoitin ajatuksiani myös tänne blogiin ja teksti olikin ylivoimaisesti kevään luetuin Irtokoirakohtaaminen ja ajatuksia irtokoirista 5/2021
Kesä startattiin tietysti vakioretkijengillä Seitsemisen kansallispuistossa. Retkellä sattui yhtä ja toista, koko tekstin voit lukea tuosta Hulluin retkemme ikinä, 4 koiraa, 2 lasta 6/2021. Kommellusten retken jälkeen suunnattiin tokon kisatreeniin, jossa ei kummallisia tehty. Väsymys ja helle verotti sekä koiraa että ohjaajaa.
Kotikentällä pidetty tokokoe meni aivan penkin alle, kun Savun mahan olivat pienet mäkäräiset tulittaneet paukamille. Tämä selvisi tietysti vasta kokeen keskeyttämisen jälkeen. Tuoreemmat fiilikset kokeesta otsikolla Pieleen mennyt tokokoe, Ikaalinen 4.6 6/2021
Sain kesällä vihdoin valmiiksi valmistelemani tekstin otsikolla Perhekoiran tukitaidot osa 1 6/2021. Jatko-osiakin olen kirjoittanut, mutta niissä on vielä hiomista julkaisukuntoon. Perhekoiran taidoista ja erikoisuuksista voisin kirjoittaa vaikka kuinka. Aihe on kiehtova ja lähellä sydäntä. Minulle ei riitä, että koira sietää lapsia ja että kaikki voivat asua samassa asunnossa. Minä haluan että kaikilla on turvallinen olo ja että koira pitäisi lapsista. Koen onnistuneeni tässä hyvin, vaikkakin jatkuvasti kasvavien pikkulasten kanssa uutta mietittävää tulee aika tiuhaan - ja joitain asioita tekisin jo toisin 😄
Kesällä treenattiin vähän aiottua vähemmän, sillä helle ei ole meidän kummankaan ystävä. Savu kävi kuitenkin mukanani hevostallilla, joskin siellä käyminen ei sitten ollutkaan säännöllistä aikeista huolimatta - tosi kivaa silti. Ehdimme vierailla myös Arboretumissa, yölenkkeillä ja tokoilla kaupungin puistoissa, sekä meloa paikallisessa järvessä. 100km viikossa lenkkitavoite jäi kesällä helteen vuoksi tekemättä - olisi myös pitänyt saada lapsenvahti päivittäin kolmeksi tunniksi että olisin ehtinyt kävellä vaadittavat 15km aamulenkkinä. Ensi vuonna sitten, eiköhän tuo aika säännöllinen 50-70km viikossa ole ihan kohtuullista lenkkeilyä Savun kanssa.
Tokoleiri Jämijärvellä 8/2021tekstistä voit lukea leiritunnelmia. Mutta näin muistellessakin niin ai vitsit että oli kivaa! Sain hurjasti ideoita ja niinpä me tehotreenattiin Savun kanssa paljon syksyn kokeita silmällä pitäen. En kyllä äkkiä keksi parempaa tapaa viettää viikonloppua, kuin telttailu ja tokoilu koiramussukan kanssa.
Syksy meni retkeillessä uusissa ja vanhoissa paikoissa, lähellä ja vähän kauempanakin. Retkeilimme keskenään, apukäsien kanssa ja isommalla porukalla viiden koiran ja kolmen pikkulapsen kanssa. Kaikki reissut ihme kyllä onnistuivat ja kaikilla oli kivaa. Herkulliset eväät motivoivat pikkulapsia aika tehokkaasti taittamaan pidempääkin matkaa. Retkikertomuksia voit lukea otsikoilla Arkea ja koirahaaveita 9/2021, Ritajärven luonnonsuojelualue 10/2021, Marrasretki Riuttaskorpeen 11/2021. Aivan kaikista reissuista en ennättänyt edes kirjoittaa, mutta voi vitsit sentään miten kivoja muistoja tulvii mieleen.
Lokakuussa Savu oli viikon kaverillani hoidossa, kun isäntäväki kävi perhelomalla. Siltä seisomalta perheloman jälkeen matkasin Savun ja kaverin kanssa Seinäjoelle tokokokeeseen. Minun oli tarkoituksena ottaa kapulan pito ensi kertaa koetilanteessa ja jännitti aivan vietävästi. Kaikki meni paremmin kuin hyvin ja me saatiin Savun kanssa ensimmäinen ykköstuloksemme 😍 Kattavamman koetekstin voit lukea otsikolla Tokokoe Seinäjoki 10.10 10/2021.
Kokeen jälkeen rohkastuin ja innostuin kirjoittamaan postauksen kivisestä tiestämme sujuvaan kapulan pitoon. Teksti Näin opetin noutokapulan pidon 10/2021 keräsi kiitosta ollen samalla syksyn luetuin teksti. Kiitos kaikille palautteesta ja viesteistä, ihan mahtavaa jos meidän opinmatkasta on ollut iloa ja apua.
Loppusyksyn Tokokoe Tasmkilla ja rallytokon voittajaluokan korkkaus eivät menneet kovinkaan hyvin, mutta kokemukset antoivat tärkeää informaatiota treeneihin. Pääsimme Savun kanssa myös Canisportin temppukurssille, jossa laatuaikailimme tiistai-iltaisin. Sieltä saimme erinomaisia vinkkejä niin temppuihin kuin harrastuksiimme tukitaidoiksi. Tulen kirjoittamaan harjoituksistamme lähitulevaisuudessa lisää.
Joulukuun pidimme taukoa lajitreeneistä, mutta jatkoimme arkiasioiden hiomista. Vierailin Savun kanssa kauppojen parkkipaikoilla harjoittelemassa ihmishäiriöitä. Keittiötreeneissä paneuduimme kynsien leikkaamiseen ja harjaamiseen, sekä varusteiden pukemiseen. Savu ei edellä mainituista asioista oikein pidä, joten saanpa taas haastaa itseäni ja kehittää osaamistani. Ihan huimia harppauksia ei tullut muutoin kuin kynsienleikkuun osalta, sillä ahnehdin tekemistä aika paljon.
Joulukuun alussa tein jälleen reissun islanninlammaskoiria katsomaan ja samalla kirjoitin sijoitussopimuksen narttupennusta. Onnen fiiliksiä kirjoitin Odottavan aika on lyhenevä 12/2021 postaukseen, sillä odottavan aika todellakin lyheni kertaheitolla. Joulu ja muut kiireet tulivatkin rytinällä vastaan, mutta pyhinä nautittiin hyvästä seurasta ja ruuasta. Kauan odotettu laumanvahvistuskin saapui ja Tunturiketun Fenna nimettiin Loimuksi. Vuoden viimeinen viikko onkin kulunut tiimin sisäänajossa ja pentuun tutustuessa. Siitä huolimatta että maailman meno on vähän vinksallaan, me suunnataan uuteen vuoteen selkä suorana positiivisella asenteella.
Kulunut vuosi oli tapahtumarikas ja täynnä ihania muistoja. Olen tavattoman onnellinen ja kiitollinen kaikesta, samalla myös vähän väsynyt ja yksinäinen. Mutta silti ihan huikean onnekas, että minulla on nyt kaikki se, josta vain vuosia sitten haaveilin. Kyllä kelpaa näiden koirien, ystävien ja tukijoukkojen (ilman korvaamatonta lähipiiriä en voisi mitenkään harrastaa koirien kanssa pikkulapsiaikana) kanssa opetella hyväksi koiranohjaajaksi ja olla välillä pelkkä Jenny - se intohimoisesti koiriin suhtautuva ulkoilmaihminen.
Ja niin koitti vuoden viimeinen, mutta Loimun ensimmäinen retki. Suuntasimme koko perheen voimin järvelle pilkkivarusteet mukanamme. Tarkoitus oli viettää päivä ulkoillen, mutta eihän kaikki mennytkään kuten oli suunniteltu. Sen kerran kun päätin että "ollaan niin lähellä kotia, etten pakkaa lapsille vaihtovaatteita" olisi kuopus vaihtovaatteita kaivannut kokeiltuaan pilkkireiästä onko vesi kylmää. No, onneksi evästauko oli siinä vaiheessa jo hyvällä mallilla ja kotiin oli tosiaan lyhyt matka.
Savu oli kovasti riemuissaan retkestä ja varsinaisella menotuulella. Jäällä kun on aukeaa ja vain vähän lunta, niin koiran kuin koiran on helppo viilettää ympäriinsä. Hienosti Savu vähän leikitti Loimuakin, joskin juoksutti pennun välillä pitkälle lumeen että pääsi itse karkuun 😅 Loimu mennä painelikin reippaasti taukopaikalle asti (maksimissaan kilometrin matka pihasta alkaen) ja väsähti sen jälkeen. Ennen kuin makkarat ehtivät paistua nuotiossa, pentu oli jo nukahtanut ahkioon.
Vaikka Loimu jaksaa kävellä paljon ja pitkästi ollakseen pieni pentu, matkusti se osan matkasta niin ahkiossa kuin sylissäkin. Pennut eivät aina osaa arvioida jaksamistaan ja varsinkin Savun perässä Loimu saattaisi juosta itsensä aivan liian väsyksiin. Vielä Loimu on kevyt kantaa, joten sinänsä sen voisi ottaa pidemmällekin retkelle mukaan. Tällä hetkellä se viihtyy myös ahkiossa erinomaisesti ja tätä olen ajatellut vahvistaa. Jos joskus tulevina vuosin sattuisi koirille vaikka tapaturma, olisi ahkiossa rauhallisesti matkustaminen hyödyllinen taito.
Savu ei suinkaan nukkunut makkaranuotion ohi, vaan tienasi osuutensa pikkuväen nakeista. Evästauko olikin nopeasti ohi ja kiiruhdettiin kotiin vaihtamaan nuorelle seikkailijalle kuivia vaatteita. Ensi kerralla olen taas viisaampi ja pakkaan "ihan lähellekin" vaihtovaatteita mukaan. On sitten paremmat valmiudet jatkaa retkeä kommelluksista huolimatta ja ehkä ensi kerralla ehditään narrata ne kalatkin 😅
Tämän vuoden kulut pomppasivat huomattavasti edellistä vuotta korkeammaksi. Toki vierailin eri halleissa vierailijamaksuilla, sekä kävin koulutuksissa ja kokeissa niin aktiivisesti kuin pystyin. Alla kategoriakohtainen läpikäynti kuluista. Kannattaa huomioida pienet laskuvirheen mahdollisuudet tai jonkin kuitin katoaminen - koiran kuppiin menneet kananmunat ovat jääneet laskuista pois. Koen summan muutoin olevan realistinen, enkä tietääkseni ole unohtanut isoja summia.
Varusteet 225,39€
Tänä vuonna hankitut varusteet ovat olleet hyödyksi ja käytössä, joten siinä suhteessa raha ei mennyt hukkaan. Alkuvuonna hankin mm. pihdit ja kertakäyttöhanskoja hajutyöskentelyyn. Sittemmin ostimme kaverin kanssa puoliksi trimmauskoneen terän, jolla saatiin paksuvillaiset koirat kesäturkkiin. Savu sai myös vihdoin hyvin istuvat valjaat. Toki ostin vähän tokovarusteita lisää itselle, sekä uutena että käytettynä ja tablettitelineitä kylttitelineiksi - näitä pitäisi ehdottomasti käyttää enemmän. Kuluihin on kirjattu myös kaksi treenikalenteria, kun hankin ensi vuoden kalenterin vähän ajoissa. Pentua varten ostin paracordia, josta punoin hihnan. Valjaat ostin käytettyinä.
Ruoka 385,34€
Kuivanappulaa, lihaa, märkäruokaa ja lihapullia. Pari settiä luita, jotka eivät Savulle maistuneetkaan ja menivät siten kaverin koirien mahoihin. Uusi lihatilaus osui joulukuulle, ja nyt nappulaa ja lihaa on arviolta ainakin maalikuulle asti. Ravitsemuksen kannalta tämä oli siinä määrin huonolaatuisin vuosi, että Savu söi eniten nappulaa aiemman 5/5 ruokinnan sijaa. Kuivaruokia on toki eri merkkisiä mutta tämän vuoden lopputuleman ryhdistäydyn ja palaamme takaisin lihapainotteisempaan ruokaan. Siten Savun paino on ollut helpompi pitää kurissa ja toisaalta enhän itsekään syö pelkkää e-koodilla kyllästettyä valmisruokaa. Nyt vähän ajatus lipsahti, mutta miksi söisi koiranikaan 😁
Terveys 467,38€
Lisäravinteita ja haljenneen kynnen ensiapusetti. Tälle vuodelle useampi osteopaattikäynti.
Harrastaminen 1194,08€
Seurojen jäsenyydet, hallimaksut, kurssimaksut, sekä lisenssi, kokeet ja Sporttirakin jäsenyys. Pelkällä omatoimitreenillä ulkona säästäisi paljon ja vielä enemmän säästäisi kun menisi kokeeseen hakemaan suoraan tulokset eikä vain kokeilemassa onneaan 😂 Tulipa kuitenkin käytyä usemmassa kokeessa, nyt on taas viisaampii ja ehkä vihdoin iskostuu selkärankaan ettei kiirehtiminen ja oikominen auta asiaa. Sisällytin harrastusmaksuihin myös Loimun hinnan, kun en muutakaan keksinyt, eikä koiran hankinta ole kuitenkaan vuosittainen kulu.
Paljon olisi tämän vuoden kuluissa voinut säästää ja karkeasti noin pari sataa meni ns. hukkaan. Mielenkiinnolla odotan kuitenkin ensivuoden laskelmia. Ihan ei voi ennalta tietää mitä mikäkin tulee maksamaan, mutta pyrkimys olisi pysyä alle kolmessa tonnissa. Nähtäväksi jää, on tuokin summa joskus rikottu. Auton kuluja en näe järkeväksi laskea koirakulujen yhteyteen, sillä tällä sijainnilla omistaisin ja käyttäisin autoa muutenkin.
