19 heinäkuuta 2021
Upea auringonlasku ja tokotreenejä
06 heinäkuuta 2021
Kesäkuun treenikooste ja kuvia
Tämä postaus on milteinpä jo myöhässä mutta parempi tänään kun ei lainkaan! Kesäkuu oli sellainen kuukausi, että tuntui kuin ei olisi tehty mitään. Vaan ehdittiin kuitenkin vähän retkeillä, valokuvailla ja pikkuisen treenatakin. Pidettiin tosin parin viikon tauko treeneistä koska kuuma ja en tiennyt miten jatkettaisiin. Aktiivisen toukokuun jäljiltä Savu ei laittanut taukoa pahakseen ja kiva oli ehtiä itsekin ajattelemaan ennen enempää hutkimista.
Poikkeuksellisesti upotin koostevideon instagramin puolelta (vähän teknisiä ongelmia kännyköiden kanssa ja ennen Youtubeen lataamista mitään videota ei enää ollutkaan), toivottavasti toimii.
28 kesäkuuta 2021
Onnea viisivuotias Savu!
17 kesäkuuta 2021
Ratatreenien muistilista
© Mira Kaipainen |
Eipä mennyt toissailtaiset rallytokon ratatreenit aivan putkeen, mutta treenattiinpa silti. Seurana olivat taas Mira ja Rudi ja tosi kivan radan Mira olikin meille tehnyt. Radalla oli jokunen voittajan liike ja pyynnöstäni myös pieni pätkä oikean puolen seuraamista. Kaikkinensa radalla oli pariin kertaan ämpäreiden pujottelu, spiraali ja houkutus pikkuämpäreitä merkkeinä käyttäen. Houkutuksen häiriöinä oli minun tuomani pehmolelu ja kanin kuljetuslaatikko - ja Savu haksahti näihin molempiin vaikka kuvittelin olevan helppo nakki! Savu oli koko treenien ajan vähän äänekäs ja turhautunut/ylivirittynyt. Kun palkkailin tiheämmin, saatiin tekemisestäkin kivempaa. Yleisenä syynä tietysti reilu kuukauden tauko ratatreenistä, mutta Savu vaikutti myös vähän liian nälkäiseltä. Savu saa käytännössä kaiken ruuan treenaillessa, mutta aamun treenituokio oli tuolloin aika lyhyt ja rallytokoilimme vasta iltasella. Ei myöskään ollut fiksu veto antaa Savun ulkoilla koko päivää lasten leikkejä seuraillen ja palloa jahdaten. No ensi kerralla ohjaaja on taas fiksumpi ja ehkä terävämpi ymmärtääkseen ennakoida tällaiset asiat 😜 |
© Mira Kaipainen |
© Mira Kaipainen |
12 kesäkuuta 2021
Perhekoiran tukitaidot osa 1
10 kesäkuuta 2021
Kesätoiveita ja treenilista
Muistan joskus niin kutsuttujen Summer Bucket List postausten olleen suosittuja ja itsekin niitä odotin blogeilta joita seurasin. No, ajat muuttuvat ja nyt on suorastaan vanhanaikaista bloggailla yhtään mistään . Silti täällä porskutetaan, sillä missään muualla ei tekstilaatikkoon mahdu riittävästi merkkejä 😄
Varmasti miltei kaikilla, mutta myös minulla on kesälle sekä toiveita että tavotteita. Tässä blogissa kerron toki vain niistä, jotka liittyvät jotenkin Savuun. Myönnän että muita tavotteita on vähän vähemmän, mutta yhteisesti toivon meille kaikille kivaa kesää.
Retkeily on monipuolinen ja mielekäs ajanviettotapa, mieluiten viettäisin kaiken aikani metsässä.
- Telttaretki Haukanhiedalle
- Päiväretkiä kameran kanssa ulkomuseoihin, kansallispuistot, koiraranta jne.
- Kaupunkipäivä lasketaan tällä erää retkeksi. Haluaisin pistäytyä Savun kanssa ihmisten ilmoilla, sen jälkeen muistan taas miksi oli oikea valinta muuttaa maalle 😆
- Melontaretki ja/tai suppailua. Melomaan haluaisin tosi kovasti, jos vain sää ja lastenvahtien aikataulut osuvat kohdilleen. Kävin melomassa ihan just... siis viime kerrasta on viisi vuotta! Korkea aika hypätä kanoottiin Savunkin kanssa.
07 kesäkuuta 2021
Yhteistyö: Retki Hevonkuusen retkeilymetsään
Saimme aivan erityisen yhteistyötarjouksen ja totta kai halusimme tehdä retken Hevonkuuseen. Hevonkuusi on aidattu yksityinen retkeilymetsä, joka sijaitsee Pirkanmaan Ylöjärvellä, Karhen maalaismaisemissa. Retkeilymetsä on kooltaan noin kaksi hehtaaria ja paikan päältä löytyy hyvin pidetty laavu tulisijalla. Laavulta löytyy niin makkaratikut, roskis, kuin huussikin. Retkeilymetsä pidetään siistinä, joten jokainen siivoaa roskansa ja koirien jätökset.
Pakkasin reppuun aamupalat, sekä Savun ja lapset autoon. Sitten suuntasimme hakemaan mummun ja Myyn mukaan. Vietimme Hevonkuusessa pari tuntia aamuauringosta ja herkullisista eväistä nauttien. Retki Hevonkuuseen onkin oivallinen syy syödä aamupalaksi mansikoita, suklaata ja popcornia. Toki lapset söivät herkkujen alle voileivät ja oli koirillekin omat luut varattuna.
Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa maanantai, kuin päästää lapset ja koirat leikkimään turvallisesti luontoon? Retkeilymetsän ympäri menee riista-aita ja siellä saa nauttia luonnosta omassa rauhassa. Suosittelen varaamaan aikaa reilusti, sillä metsässä riittää tutkittavaa, eikä eväitäkään kannata kiireellä syödä. Pikkuväki temmelsi metsässä tehokkaasti koko kaksi tuntia, jonka jälkeen autoon raahautui melko väsynyt porukka. Itse olisin viihtynyt paikalla kauemminkin.
Retkeilymetsän laavussa on mahdollista viettää myös kokonainen yö, omassa rauhassa. Tähän kohteeseen haluat tutustua itse valitsemasi seuran kanssa - tietysti parhaassa siis. Maasto on helppokulkuista, luonnontilaista sekametsää, jossa on jonkin verran korkeuseroja. Pääasiassa lapseni Papu 3v ja Pipa 1v kulkivat joka paikassa itse. Oikeastaan he olisivat hyvin uhkarohkeasti halunneet kiivetä jokaiselle siirtolohkareelle ja kannolle. Savu ja Myy rallittivat riemuissaan pitkin metsää, tilaa olikin oikein riittävästi.
Retkeilymetsä sopii kaikille, mutta erityisesti sinulle joka
- haluat olla luonnossa yksin tai itse valitsemassasi seurassa törmäämättä muihin
- haluat lastesi ja koirasi voivan ulkoilla turvallisesti
- et välitä eksyä tai kohdata isoja villieläimiä
- haluat harjoitella erätaitoja
Nyt kun on erityisen lämpimiä kelejä, muista varata riittävästi juotavaa mukaan niin itsellesi kuin koirille. Hyviä retkiä!