Yhteistyö: Retki Hevonkuusen retkeilymetsään

Saimme aivan erityisen yhteistyötarjouksen ja totta kai halusimme tehdä retken Hevonkuuseen. Hevonkuusi on aidattu yksityinen retkeilymetsä, joka sijaitsee Pirkanmaan Ylöjärvellä, Karhen maalaismaisemissa. Retkeilymetsä on kooltaan noin kaksi hehtaaria ja paikan päältä löytyy hyvin pidetty laavu tulisijalla. Laavulta löytyy niin makkaratikut, roskis, kuin huussikin. Retkeilymetsä pidetään siistinä, joten jokainen siivoaa roskansa ja koirien jätökset.

Pakkasin reppuun aamupalat, sekä Savun ja lapset autoon. Sitten suuntasimme hakemaan mummun ja Myyn mukaan. Vietimme Hevonkuusessa pari tuntia aamuauringosta ja herkullisista eväistä nauttien. Retki Hevonkuuseen onkin oivallinen syy syödä aamupalaksi mansikoita, suklaata ja popcornia. Toki lapset söivät herkkujen alle voileivät ja oli koirillekin omat luut varattuna.

Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa maanantai, kuin päästää lapset ja koirat leikkimään turvallisesti luontoon? Retkeilymetsän ympäri menee riista-aita ja siellä saa nauttia luonnosta omassa rauhassa. Suosittelen varaamaan aikaa reilusti, sillä metsässä riittää tutkittavaa, eikä eväitäkään kannata kiireellä syödä. Pikkuväki temmelsi metsässä tehokkaasti koko kaksi tuntia, jonka jälkeen autoon raahautui melko väsynyt porukka. Itse olisin viihtynyt paikalla kauemminkin.

Retkeilymetsän laavussa on mahdollista viettää myös kokonainen yö, omassa rauhassa. Tähän kohteeseen haluat tutustua itse valitsemasi seuran kanssa - tietysti parhaassa siis. Maasto on helppokulkuista, luonnontilaista sekametsää, jossa on jonkin verran korkeuseroja. Pääasiassa lapseni Papu 3v ja Pipa 1v kulkivat joka paikassa itse. Oikeastaan he olisivat hyvin uhkarohkeasti halunneet kiivetä jokaiselle siirtolohkareelle ja kannolle. Savu ja Myy rallittivat riemuissaan pitkin metsää, tilaa olikin oikein riittävästi.

Retkeilymetsä sopii kaikille, mutta erityisesti sinulle joka

- haluat olla luonnossa yksin tai itse valitsemassasi seurassa törmäämättä muihin

- haluat lastesi ja koirasi voivan ulkoilla turvallisesti

- et välitä eksyä tai kohdata isoja villieläimiä

- haluat harjoitella erätaitoja

Nyt kun on erityisen lämpimiä kelejä, muista varata riittävästi juotavaa mukaan niin itsellesi kuin koirille. Hyviä retkiä!

Pieleen mennyt tokokoe, Ikaalinen 4.6

 

Perjantai iltana käytiin taas Ikaalisten seudun kennelkerhon järjestämässä kokeessa. Olin menossa kokeeseen luottavaisin mielin; tällä kertaa onnistuisimme paremmin kuin viimeksi. Vaan toisinpa kävi. Huomasin jo vuoroa odotellessa, että Savu oli hieman tavallista kireämpi ja haukkui tavallista enemmän. Arvelin tämän kuitenkin johtuvan omasta jännityksestäni.

Tuomarina Juha Kurtti

Paikkikseen meno alkoi jännittää, sillä Savu haukkui koko riviin kävelyn ajan ja vaikutti levottomalta. Savu kuitenkin pysyi makuulla, vaikkakin alkoi kesken kaiken nuolla mahaansa. Perusasentoon kutsuin Savun kahdesti, sillä koira makasi aivan mutkalla. Paikkiksesta saatiin 8, fiilis oli kamala.

Yksilövuorolle mentiin taas aika äänekkäästi. Vaikka Savu tykkääkin haukkua, niin sille tuollainen räksyttäminen ei ole normaalia treeneissä tai kokeissa. Koko seuraamisen Savu vain haukkui, eikä tehty mitenkään meidän tasoista seuruuta. Liikkeestä maahan menossa Savu oli yhtä levoton, se nousi seisomaan ja haistelemaan maata. 

Luoksetuloa liikkuroidessa Savu ei tullut enää perusasentoon, joten päätin keskeyttää. Harmitti, mutta Savu ei kertakaikkiaan ollut sillä tuulella että tokoiltaisiin. Olisi ollut silkkaa kiusaamista pitkittää suoritusta ja yrittää väkisin loppuun asti, kun koira aivan selvästi kertoi, ettei sen ole hyvä olla.

Tarkistin tietysti Savun mahan kun se sitä yhtäkkiä nuoli ja siellähän se syy oli. Viime viikolla pihaamme ilmestyneet mäkäräiset olivat pureskelleet Savun mahan aivan punaiseksi. Ei siis mikään ihme, että Savun oli niin epämukava olla. Onneksi puremat paranevat nopeasti ja parin viikon kuluttua mäkäräisetkin häipyvät. Sitä ennen ei kuitenkaan hengailla pihassa tunti tolkulla, vaikka Savu tykkääkin olla siellä missä mekin.

Nyt kesä pidetään kokeista taukoa ja toivottavasti syksyllä ollaan taas osaavampia palaamaan kentille. Lähipäivinä kirjoitan kesäsuunnitelmat tänne blogiinkin; paperisessa treenikalenterissa ei meinannut tila riittää 😅

Hulluin retkemme ikinä, 4 koiraa 2 lasta

Kaikenlaisia retkiä olen tehnyt, eikä kaikki ole mennyt aina suunnitelmien mukaan, mutta tämä retki ylitti aivan kaiken. Ajatukseni leppoisasta telttaretkestä keltaisen toukokuun vaihtuessa kesäksi romuttui hetki hetkeltä reissun edetessä. Kivaa oli kaikesta huolimatta, mutta reissun päätteeksi ei ollut ihan niin levännyt olo kuin olin toivonut. Nyt seuraa pitkänpuoleinen reissukertomus, ehkä tästä joku saa vaikka vinkkiä 😅

Pakkasin toukokuun viimeisenä päivänä telttaretkivarusteet autoon ja suuntasin Savun ja lasten kanssa Seitsemisen kansallispuistoon. Papu 3v oli aivan innoissaan retkestä ja myös Pipa 1v tykkää olla kaikessa mukana. Aloitimme retkemme Koveron perinnetilalta, jonne retkiseuramme Hanna ja koiransa Auri, Kuura ja Rana saapuivat myös. Kävelimme Haukilammelle syömään eväät ja valokuvailemaan. Matkaahan ei edestakaisin kovin paljon kertynyt, mutta noin 3km oli sopiva matka jonka Papu jaksoi mukisematta kävellä. Onnea on Savu (ja muut retkikoirat), joka kulkee pitkoksilla maltillisesti seuraillen lasten villityksiä.

Sää oli mitä mainoin ja koko reissuksi olikin luvattu pelkkää aurinkoa. Tuulenvire piti hyttysten määrän kohtuullisena. Tosin heti tauolle pysähdyttyämme valtava parvi itikoita hyökkäsi koirien kimppuun. Emme taukoilleet kovinkaan kauan, vaan jatkoimme kävelyä takaisin tilalle. Olimme päättäneet yöpyä kansallispuiston ulkopuolella Rysäslammella (voin suositella), jossa poikkesin toissa syksynä Pirkan taipale reissun aikana (Savu vaelluksella - Pirkan taival 9/2019). Kuten arvelimmekin, paikalla ei ollut muita, joten sirkuksemme ei häiritsisi ketään.

Ilta vierähti ruokia kokkaillessa ja telttaa kootessa. Pipa viihtyi suurimmaksi osaksi repussa ja Papu kohelsi kaikissa askareissa mukana. Jaksan ihailla innokkuuttaan ja yrityksiään, vaikka en aina ilahdu kaikista tempauksistaan. Koirat taukoilivat esimerkillisesti, vaikka lapset järjestivätkin vähän ohjelmaa. Rysäslammilla keli jäähtyi ja oli haettava autolta vähän takkia päälle tuulen yltyessä.

 

Iltapalojen jälkeen kömmin lasten kanssa telttaan, laittamaan pikkuväkeä yöunille. Siitä alkoikin sattumusten ja kommelluksien liuta. Pipa nukahti miltei heti, mutta Papu ei. Lopulta Papu alkoi kysellä, josko lähdettäisiin kotiin ja myöhemmin intti tiukasti, että kotio olisi päästävä. Koti-ikävään eivät auttaneet liioin unipupu tai Savu, eikä sekään että me nukkuisimme kaikki yhdessä teltassa. Itselläni oli niin kova nälkä, että keskeytin nukutustouhut ja Papu tuli teltasta ulos leikkimään. Päätin että katsoisimme tilannetta puoleen yöhön tai ehkä odottelisimme aamuyöhön, johon mennessä lapsi varmasti nukahtaisi.

Yliväsyneen ja koti-ikäväisen pikkulapsen jännitys telttayöstä kuitenkin yltyi kovaksi ja meno muuttui niin villiksi, että Papu herättäessä lopulta Pipankin, päätin luovuttaa. Ei muuta kuin nöyrästi lakki kouraan ja lapset autoon, sekä tietysti Savu mukaan. Retkikamat jäivät kaverin kanssa metsään ja me ajeltiin yön jo hämärtyessä miltei 60km kotiin. Myönnän että otti hiukan päähän ja harmitti. En tokikaan pettynyt lapsiin, sillä olin kyllä varautunut siihen että jostain syystä x koti voisi kutsua kesken reissun. Tuli vain todella typerä ja pettynyt olo itseen, kun en ollut tajunnut ajatella koti-ikävää ollenkaan. Pohdin myös, että olisi ollut ihan viisasta pystyttää teltta vaikka kotipihaan ennen retkeä. Olisi edullisempaa kävellä viisi metriä kotiovesta sisään ja omaan sänkyyn, kuin ajaa silmät ristissä yömyöhään pitkähköä matkaa.

No onni kaikessa, oli hirveän nätti ajokeli vaikka vähän vettä ropisikin - siis ihan oikeasti tuli vettä, vaikka luvattiin pilvettömältä taivaalta aurinkoa. Sinänsä olikin näppärä lähteä kotiin nukkumaan, kun teltan lisäksi meillä ei ollut mukana minkäänlaisia sadevarusteita. Sekä Savu että lapset nukahtivat autoon ja nukkuivat heräämättä koko yön kotona. Itselläni unet jäivät hiukan lyhyiksi, kun ajelun jälkeen oli lähinnä ylipirteä olo. Heräsin myös ilman kellonsoittoa jo kuudelta. Lapsetkin ovat aamuvirkkuja, joten aamulla tehtiin voileivät mukaan ja palattiin teltalle jo klo 8. Ja niinpä retkemme jatkui siitä mihin jäikin, ihan kuin ei oltaisi yli 100km yöllä ajeltukaan 😂 Tässä vaiheessa voisi todeta, että onneksi niin Savu kuin lapsetkin, ovat erinomaisia automatkustajia.

Aamupalalla olikin vilinää, kun kaikkia neljää koiraa kiinnostivat lasten voileivät kuin muurahaisia sokeriliemi. Hyväkäytöksiset koirat kuitenkin malttoivat antaa lasten syödä voileivät ihan itse. Pipa kuitenkin halusi kovasti ruokkia koiria ja niinpä hän antoi Aurille maissinaksuja. Sen sijaan Papu kiirehti laavuun syömään, sillä hän oli huolissaan voileipänsä turvallisuudesta. Harmiksemme aamulla ei käynyt juurikaan tuuli, joten hyttysiä ja mäkäräisiä oli sakeina pilvinä. Lapsia ötökät pistoineen eivät ihan mahdottomasti haitanneet, mutta meitä aikuisia ja koiria kyllä. 

Aamupäivällä jatkoimme matkaa autoilla Seitsemisen luontokeskukselle. Pistäydyimme sisällä pullakahvilla ja pikaisesti luontonäyttelyssä. Koirista täytetyt eläimet olivat vähän liian mielenkiintoisia, joten vierailumme ei kauaa kestänyt. Jatkoimma autoin matkaa Soljasten alueelle, jossa oli tarkoitus kiertää parin kilometrin mittainen luontopolku.

Vaan eipä ehditty Soljasille asti, kun edellisenä iltana nilkkansa nyrjäyttäneen kaverin auto hajosi kesken matkan. Jatkoin itse matkaa alle kilometrin ja kurvasin ensimmäiselle parkkikselle. Herättelin matkalla nukahtaneet lapset ja myös Savun. Hyttysten määrä oli melkoinen, aurinko paahtoi kuumasti ja lapset olivat vähän epävireisiä väsymyksestä. Niinpä emme lähteneet kiertämään koko reittiä, vaan kävimme vain katselulavalla asti. Vipinää riitti siinäkin, kun ensin Papu ei olisi jaksanut kävellä ja yhtäkkiä hän jaksoikin juosta kaikkialle.

Koirat lepäilivät tauolle oikein mielellään. Vaikka kilometrehjä kävellen ei tullut kummoisesti, oli kaiken touhun seuraaminen ja ulkoilu tehnyt tehtävänsä. Hyttyset, kuuma ilma ja vähän lyhyeksi jääneet yöunet alkoivat hieman kiristää hermojani. Lopulta Papu sai koheltaessaan pitkoksilta tikun käteensä ja siitäkös melkoinen itkuparku alkoikin. Emme saaneet maastossa koko tikkua irroitetuksi kun potilas rimpuili melkoisesti. Tikku ja tikun poistoyritys sattuivat lasta ainakin hänen mielestään vähintään yhtä paljon ja oikeastaan kaikki oli sen jälkeen pilalla. Pipa hermostui, kun olisi halunnut kävellä jokaiseen lätäkköön ja mättääseen, mutta joutuikin reppuun. Hinauspalvelun ja laina-auton selvittely toivat oman mausteensa. Oma autoni oli niin täynnä koiraa, lapsia ja retkivarusteita, ettei ollut toivoakaan saada kaveria koirineen kyytiin.

Lasten sosiaalisen ja iloisen ajan tullessa täyteen, oli pakko luovuttaa reissu ja lähteä kotia kohti. Alkuperäiseen suunnitelmaan ei kuulunut hylätä kaveria metsään, mutta olisimme olleet aika epävireistä odottelu seuraa. Kaikista muuttujista, haasteista ja vastoinkäymisistä (tästä unohtui mm. kylmä pasta ja triljoona kutiavaa hyttysenpistoa) huolimatta kivaa oli. Lapsilta jos kysyy, niin heillä oli todella hauskaa ja lähtevät mielellään uudestaan. Ihan koko jengin kanssa en kyllä hetkeen lähde telttailua yrittämään kotipihaa kauemmaksi 😅 Oppia ikä kaikki, ensi kerralla ollaan taas taitavampia. Onneksi koirat olivat tosi taitavia jo nyt ja lapsetkin super hyväntuulisia ja iloisia pienistä itkunhetkistä huolimatta.

Savu, Papu, Pipa, Auri, Rana ja Kuura

Ikaalisten tokokoe ja toukokuun treenikooste

Yli puolen vuoden tokokoetauon jälkeen kävimme eilen Ikaalisten seudun kennelkerhon järjestämässä kokeessa. Jännitti taas melkoisesti ja oli inasen liian kuumakin - ei onneksi niin kuuma, etteikö olisi voitu osallistua. Oltiin luokkamme viimeisiä, joten ehdin parin tunnin aikana lämppäillä Savua useamman kerran, sekä tietysti panikoida rauhassa.

Meidän vuoron tullessa kohdalle, jouduin hetken odottelemaan että Savu olisi taas kuulolla. Kiirehdin odottelualueelle ja omasta mokastani törmättiin ihmisiin ja koiriin vähän liian reippaaasti. Ei toki osuttu kehenkään, vaan aiheutin Savulle henkisen törmäyksen. Päästiin kuitenkin kentälle ja suoritus lähti käyntiin. Radalla oli yllättävän hyvä fiilis, mitään aivan yllättäviä virheitä ei tullut; jos treeneissä olosuhteet on liikaa, Savu alkaa helposti haistella tai haukahdella. Melkein kaikissa liikkeissä annoin tuplakäskyt, sillä Savu ei aina kriittisellä hetkellä ollutkaan aivan kuulolla. Pisteillä ei juhlita, mutta on tästä silti kiva jatkaa.

Tuomarina Ilkka Sten

Pisteet 118p

Paikalla makaaminen ryhmässä 1 min 0

Tämä oli kyllä karvas pettymys! Paikkis on meidän suurimpia vahvuuksia, Savu ei ennakoinut ja meni ekalla käskyllä makaamaan ja kaikki oli ihan niin kuin pitikin. Kun paikkis alkoi Savun naamalla pyöri jokin pörriäinen, mikä sai koiran ajatuksen hieman katkeamaan. Kun sitten viereinen koira singahti pois rivistä aloin epäröidä osaamistamme ja niinpä Savukin nousi pystyyn. Palasin heti Savun luo ja kytkin sen hihnaan. Ei ole sen tapaista lähteä rivistä, joten ei myöskään ole kokemusta siitä, minne se suuntaisi. Treeneissä on kyllä näitä "rivistä karkaamis" häiriöitä tehty, mutta eilinen tilanne kokonaisuuksineen oli meille liikaa.

Seuraaminen 8

Aivan riman alitus, pystytään huimasti parempaankin. Savu haukahti kerran tuomarin kohdalla ja muutenkin tuntui että törmäillään. Annoin myös vahingossa käännöksessä rallytokon käskyn, pitäisi muistaa olla vain hiljaa 😅

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8

Toinen bravuurimme meni ihan penkin alle. Savu iski nenän maahan juuri ennen kuin liikkuri ohjeisti meitä, joten tuplakäskyllä maahan. En tiedä, olisinko voinut kävellä pari ylimääräistä askelta ja käskyttää kontaktiin palanneen koiran vasta sitten. No viis pistekikkailuista, treenataan tietty haisteluhäiriöt kuntoon.

Luoksetulo 10

Aivan meidän näköinen luoksari. Ensimmäisellä käskyllä leppoisasti lönkytellen luo ja sievästi perusasentoon. 

Noutoesineen pitäminen 0

Tämän jätimme suunnitellusti tekemättä.

Kauko-ohjaus 8

Nenä vei koiraa rankasti. Istumiseen taidettiin vaatia kolme käskyä, kun ensimmäiset kaksi menivät ihan oikeasti ohi. Otin meille kyllä röyhkeästi omaa aikaa kaukoissa, enkä seurannut liikkurin ohjeistusta. Savu ei kuitenkaan pienestä odottelustani huolimatta ehtinyt ottaa kontaktia, joten triplailtiin käskyjä vähän. 

Estehyppy 8

Liike alkoi samasta kohtaa kuin kaukot. Nyt nenä pysyi kurissa mutta Savu kääntyi katselemaan yleisön tapahtumia. Hitsi kun oisin vaan odottanut pari sekuntia ja kutsunut Savun vasta sitten, nyt kuitenkin tuplakäskyllä. 

Kokonaisvaikutus 8

Onpahan taas mitä tietää ottaa huomioon ja treenata lisää. Tämän hetkisillä taidoilla mennään vielä perjantain iltakokeeseen ja sitten reilu aikalisä koetouhuihin. Ainakin noutokapulan pito on tehtävä kesän aikana kuntoon, ennen kuin kehtaa kokeisiin uudestaan mennä.

Toukokuun treenikooste

Toukokuun omatoimitreenit olivat hieman aiempaa pienimuotoisempia. Toukokuussa meillä oli tokon koulutuspäivä, yhdet rallytokon kisatreenit, sekä kaksi rallytokokoetta. Kävimme myös kerran Tamskin hallilla. Toukokuun viimeiselle päivälle osui myös tokokoe ja toinen koe on heti kesäkuun ensimmäisenä perjantaina. Omat treenit ovat siis olleet pääasiassa asennetreeniä.

Muistilista

Rallytoko rintamalla siirrymme harjoittelemaan voittajan liikkeitä perusteellisemmin. Hioimme toukokuussa eteen tulemista ja saman aikaisia liikkeelle lähtöjä. Houkutuksessa pehmolelut eivät olleet treenatessa ongelma, mutta kokeessa pennuille tuoksuvat pehmot veivät Savun mennessään. Jatkossa otetaan houkutustreeniin myös erilaisia hajumaailmoja. Rallytokon jatkosuunnitelmana on tehdä useammin ratatreenejä ja lisätä näin koepäivän sujuvuutta. Oikean puolen seuraaminen vaatii siinä määrin työstämistä, etten usko meidän korkkaavan voittajaa ennen syksyä.

Tokon suhteen on uusia ajatuksia ja opetellaan uudestaan kaukot ja luoksari. Tehdään lisää varmuutta häiriöihin, etenkin hajuihin ja vieraisiin ihmisiin. Muiden liikkeiden ylläpitoa ja säännöllisempiä kisatreenejä,

 

RTK2

Eilinen koepäivä ei alkanut hohtoisesti ja vielä koepaikallakin fiilis oli kertakaikkisen maassa. Savun kanssa ohiteltiin koirakoita kuitenkin onnistuneesti ja lopulta Savu käveli rennosti hipihiljaa koko parkkiksen läpi kaikkien ohi, joten mieliala nousi itselläni tuosta vain. Onnistuminen Savun mielentilan kanssa hälyisässä ympäristössä oli sellainen erävoitto, että koestressi vierähti sydämeltä sen siliän tien. Paineita toki oli; kyseessä oli jo aika mones avoimen koe, josta metsästimme viimeistä hyväksyttyä tulosta. Liikkeet ovat olleet teknisesti hallussa jo pitkän aikaa, mutta jännitys, koetilanne ja ihmiset (tuomari ja sihteeri) radalla ovat meille välillä vaikeita.

Rata oli kiva ja suoriuduimme siitä melko hyvin. Oma fiilis radalla oli vähän epävarma, sillä Savua joutui hieman kalastelemaan: nenä vei koiraa, tuomari kiinnosti ja tavallisesti skarppi koira oli askeleen jäljessä. Räpiköintimme riitti kuitenkin tulokseen vieläpä meille hyvillä pisteillä ja ulkopuolisen silmiin tekemisemme näytti kuulemma kivalta. Kokeissa kyllä jännittää sen verran, etten usko ihan hetkeen tuntevani oloa mukavaksi radalla. 

Tuomarina Maria Riski

92p 2:35:66 RTK2

Istu, käännös oikeaan, istu -1p tvä hitusen oli tahmeaa, ei oltu ihan yhdenaikaisia eikä Savu ollut aivan kuulollakaan kun tuuli toi jotain herkullisia tuoksuja.

360 vasempaan -3p uusittiin koska Savu oli kuin nukahtamaisillaan. Tämän jälkeen kasasi itsensä hienosti ja tehtiin tosi kivaa settiä loppuun.

Eteen istu, vasemmalta perusasentoon -1p vino, -1p tvä Omat kädet vähän heilui ja Savu ei ollut aivan varma pitikö kiertää ohjaaja vai istua eteen. Savu istui ihan vinoon ja ehti tassutella niin että oli varma kympin virheestä. En uusinut, koska eteentulo on ainoa epävarma liikkeemme ja säädöstä huolimatta Savun asenne oli hyvä.

Istu, seiso, kierrä koiran ympäri -1p tvä Luulisin että Savun "pomppu puolikas askel seiso" -tyyli ei nyt vakuuttanut tuomaria. Ja vaatii toki omastakin mielestä hiukan täsmällisempää hiontaa tämä liike.

Istu, täyskäännös vasempaan, istu -1p kyl Menin aivan liian lähelle kylttiä, ei ollut toivoakaan etteikö Savu kääntyessään osuisi siihen. Noin muuten tosi kiva käännös vaikka nenä meinasi viedä.

Tuomarin kommentti: Hieno rata!

Suorituksella oli kyllä huima ero reilu viikon takaiseen hellepäivän kokeeseen. Meidän tapauksessa kuuma sää vaikuttaa siis enemmän kuin voisi kuvitellakaan. Kaikkinensa koepäivästä jäi lopulta hyvä mieli, muutamista vähennyksistä huolimatta me onnistuttiin monessa asiassa hyvin. Savu ei esimerkiksi äännellyt suorituksen aikana, vaikka aikoi. Eikä myöskään karannut, vaikka tuomarin ohittaminen tervehtimättä olikin sille vaikeaa.

Tästä eteenpäin?

Nyt edessä on pieni koetauko, sillä en aivan muista voittajaluokan kylttisuoritusohjeita. Oikean puolen seuraamisemme ei myöskään ole vielä koevalmis ja ehdottomasti ratatreenejä tulee tehdä useammin kuin kerran kuukaudessa. Kesä tulee rallytokon osalta olemaan ratatreeniteemaista, jotta syksyllä oltaisiin valmiit korkkaamaan voittaja. Treeniseura kelpaa aina :)

Maarit Hellmanin tokokoulutus

Ilmoittauduin jo talvella Ylökkin järjestämään Maarit Hellmanin tokokoulutukseen, mutta koulutus pidettiin vasta nyt toukokuussa. En ole aikapäiviin käynyt missään koulutuksissa ja oikeastaan edellisestä koulutuspäivästä on jo neljä vuotta. Koirakkopaikka koulutukseen oli melkoinen mukavuusalueelta poistuminen, mutta jos haluaa kehittyä on otettava haasteet vastaan. Niinpä meillä oli Savun kanssa 2x 40min aikaa keskustella ja saada treenivinkkejä Maarin Hellmanilta. Jos et jaksa lukea enempää, voin jo tässä kohtaa kertoa suosittelevani tätä tokokouluttajaa.

Alla vapaamuotoiset muistiinpanoni, kysy jos jonkin askarruttaa

Luoksetulo

Luoksetulomme on pääsääntöisesti vähän hidas, Savu ei myöskään aina tule ensimmäisellä käskyllä. Koulutuspäivässä nähtiin aika tavanomainen luoksari; leppoisaa hölkyttelyä. Positiivista on, että Savu melko kylmiltään ohitti ihmisrivin ongelmitta ja tuli perusasentoon.

Saimme vinkiksi aloittaa luoksetulon opettamisen uudestaan siten, että heti kun kutsun Savun heitän taakseni lelun. Ensimmäisissä harjoituksissa minulla oli motorisia vaikeuksia (aina kun jännitän ja saan ohjeita tehdä jotain uutta, alan sähläämään enkä voin sille mitään) ja Savu ei oikein vastannut lelun heittämiseen. Namin heittoa se ei taasen nähnyt ja toisaalta namin heitossa liikuin itse liikaa. Vaikka en koulutuksessa aivan loistanutkaan, sain kuitenkin ideasta kopin ja alamme työstämään tätä tapaa omatoimitreeneissä. 

Kaukot

Savu osaa istua ja maata, mutta kokeenomaisessa liikkeessä se saattaa valua, vaihdot ovat hitaita, ei välttämättä vaihda asentoa ensimmäisellä käskyllä ja toisinaan haukkuu.

Yllätyksekseni Savu teki koulutuksessa oikein kelvolliset kaukot, hipihiljaa ja ensimmäisillä käskyillä. Maarit neuvoi tekemään kaukojumppaa lihaskunnon ja tekniikan kannalta. Saimme hyvät ohjeet napakampiin kaukoihin ja käsiavuista pois pyrkimiseen. Savu jää heiluviin käsiini helposti kiinni, joten senkin kannalta olisi selkeämpää käyttää pelkkiä äänivihjeitä kaukoissa.

Noutokapulan pito

Tämä aihe jännitti minua, sillä ei ole mieltä ylentävää kertoa "hei tässä koirani joka ei pidä kapulasta siksi että laitoin kapulan sille väkisin suuhun ja pidin kuonosta kiinni". Mutta, toivon että joku muu aloittelija on tämän kertomuksen johdosta sitten minua viisaampi, eikä usko aivan kaikkia ohjeita tai tee mitään typerää ryhmäpaineenkaan vuoksi.

Olen junnannut kapulan pidon kanssa ainakin puolikkaan ikuisuuden ja nyt kun Savu on alkanut tarttua tiskirättiin, en ole tiennyt miten edetä. Koulutuksessa tehtiin kuitenkin meidän parhaat pitotreenit varmaan ikinä; Savu nosti kapulaa maasta ja tarttui siihen myös kädestäni. Mistään kestoista ei ole tietoakaan, mutta etenemistä on tapahtunut runsaasti sillä aiemmin Savu poistui paikalta kapulan nähdessään.

Maarit ehdotti muutamaakin eri tehtävää (mm. käsikosketus) miten kapulan pitoon saataisiin rakennettua kestoa niin että Savu pystyisi samalla olemaan lähelläni. Kirjoitan näistä vinkeistä varmasti lisää myöhemmin, kun päästään etenemään treenissä. Koulutuspäivän kapulatreeneissä omat kädet olivat taas ihan sekaisin ja palkkailin Savua pikkuisen mistä sattuu. En oikein tiedä, mikä minulla alkaa mättäämään jos kädestä pitäen neuvotaan ja ymmärrän ohjeen mutta silti toimin ihan toisin. 

Ihmishäiriö

Jokainen blogia seurannut tietää, että Savusta on tullut sellainen ihmisten luo karkailija. Kouluttaja kysyi heti, tiedänkö mistä syystä Savu juoksee haukkumaan ihmisiä. Mielestäni hyvä kysymys, kun syitä voi olla niin monia. Uskoisin Savun kuitenkin ryntäävän vieraiden luo lähinnä uteliaisuuttaan ja tykkäähän Savu toki haukkuakin. Treenaamme paljon yksin, joten muut ihmiset kentällä ovat aina kylmiltään vähän kummia tyyppejä.

Maarit kertoi tekevänsä jo pennun kanssa sellaista treeniä, että liikkurin läsnäolo olisi vihje perusasennosta. Tällaiset harjoitukset lähtivät Savulla hyvin alkuun, enkä tajua miten en ole aiemmin hoksannut ajatella asiaa näin. Nyt täytyy metsästää kisatreenejä ja möllikokeita, sekä hillumistreenien yhteydessä vaivihkaa tehdä ihmishäiriötreeniä.

Hämmennyin, kun Maarit kysyi, miten menettelen silloin kun Savu karkaa. En ole ajatellut koko asiaa, vaikka ehdottomasti olisi pitänyt. Olen toki kutsunut Savun takaisin luokseni, mutta joskus joutunut myös hakemaan sen. Jatkoa ajatellen sen lisäksi että pyrin välttämään karkaamiset, mietin valmiiksi mitä teen, jos Savu karkaa. Se helpottaa omaakin toimintaa, kun kaikkeen on valmis suunnitelma.

Hyvillä eväillä jatkamaan omia treenejä!

Irtokoirakohtaaminen

Tässä tekstissä kirjoitan irtokoiran kohtaamisesta, en hyökkäämisestä. Haluan tehdä heti alkuun selväksi, että nämä ovat kaksi eri asiaa. Kaikki koirat eivät ole tuntemattomia koiria kohdatessaan automaattisesti aggressiivisia tappelijoita, vaan koiran käyttäytyminen on aina ympäristötekijöiden summa. Tilanteen etenemiseen voi vaikuttaa huomattavasti omalla käyttäytymisellään.

Valitettavasti huonojakin irtokoirakohtaamisia ihmisten huolimattomuuden vuoksi tapahtuu ja isomman koiran runtelemaksi joutunut pikkukoira saattaa menettää jopa henkensä. Pyritään jokainen koiranomistaja kunnioittamaan muita kulkijoita. 

Taustaa meidän irtokoirakohtaamisista yleisesti

En ole pitänyt kirjaa luvusta, montako irtokoiraa olemme kohdanneet, mutta useita kuitenkin. Useimmat kohtaamiset ovat olleet harmittomia, eivätkä kaikki koirat ole tulleet luoksemme. Edesmennyt Tuikkuni joutui kuitenkin suurikokoisen molossikoiran riepoteltavaksi. Olin tuolloin kaverini kanssa jäällä, kun tuntematon koira juoksi luoksemme ja hyökkäsi suoraan koirani kimppuun. En sukset jalassa saanut koiraa millään irti eikä se välittänyt meistä ihmisistä. Sattumalta moottorikelkka ajoi ohitsemme ja irtokoira lähti sen perään, irrottaen otteensa koirastani. Tuikku selvisi onneksi melko vähäisillä ruhjeilla, mutta pelästyin niin että illalla asian tiimoilta tuli itku.

Aamulenkin irtokoirakohtaaminen koiran ja kahden pikkulapsen kanssa

Alkuviikosta lähdimme kauniina aurinkoisena aamuna läheiselle rannalle. Työnsin Pipaa rattaissa ja Papu tuli potkupyörällä perässäni (nimet ovat lasten somenimet, Pipa on 1v ja Papu 3v), Savu oli hihnassa ja käveli rattaiden vieressä. Yhtäkkiä Savun ja rattaiden välissä seisoi suurikokoinen koira, joka oli hipihiljaa juossut takaamme. Säikähdin tietysti että mitä tuleman pitää, mutta pyrin pitämään itseni rauhallisena välttääkseni pahentamasta tilannetta. Savu ei ole tuntemattomien koirien ylin ystävä, eikä etenkään lastenrattaiden, tärkeän resurssinsa läsnäollessa.

Luoksemme rynnännyt irtokoira ei vaikuttanut uhkaavalta, vaan ennemminkin päällekäyvän uteliaalta. Tällainenkaan koiratyyppi ei aivan kuulu Savun suosikkeihin, mutta koska koira oli jo luonamme, oli pelattava niillä korteilla mitä oli. Laitoin rattaisiin jarrun ja kutsuin Savua kauemmas rattaista kehuen sitä samalla. Yritin siis tehdä tilanteesta Savun silmissä "ihan ookoon" ja turvallisen. Irtokoira oli koko ajan aivan Savussa kiinni, hieman jännittyneen oloisena, mutta kuitenkin rauhoittelevia eleitä käyttäen. Savu sen sijaan oli aivan jäykkänä, karvat pystyssä ja nosteli huuliaan. Onneksi Savu kuitenkin tuli kauemmas rattaista, jolloin päästin sen hihnasta irti - vältin tällä hihnan kirisrtymisen, joka loisi lisää painetta ja mahdollisesti laukaisi Savussa ei toivotun puolustusreaktion. 

En ylipäänsä halua että koirani joutuisi tappeluun, mutta vielä vähemmän halusin lasteni näkevän miten isokokoinen koira repisi meitä puolustavan lemmikkimme kappaleiksi. Niinpä lisäsin jäitä hattuun ja vain kehuin Savua miten hienosti se malttoi tyytyä pelkkään irvistelyyn. Rattaista kauemmas tullessa ja ilman hihnaa ollessa Savu rentoutui inasen ja tuntematon koira jätti sen rauhaan. Kutsuin säikähtäneen Papun luokseni ja kerroin ettei ole mitään hätää. En pitänyt irtokoiraa uhkana potkupyöräilevälle lapselleni, sillä koira oli ohittanut Papun jo kertaalleen minun huomaamattani. Irtokoira vain haisteli Papun nopeasti ja lähti takaisin kotipihaansa. Minä kytkin Savun takaisin hihnaan ja jatkoimme matkaamme.

Sydän hakkasi helpotuksesta miljoonaa ja hikikarpalo valui otsalta. Miten paljon olikaan pelissä, miten hurjasti minua pelotti ja jännitti ja miten hyvin tilanne silti meni. Kukaan ei itkenyt, ketään ei purtu eivätkä koirat ottaneet mittaa toisistaan. Savu pystyi hillitsemään itsensä ja tasaamaan tunnetilansa, kun sitä vain tsempattiin tekemään niin. Jos olisin alkanut huutamaan kenellekään, juossut Papun luo tai yrittänyt häätää irtokoiran, Savu olisi taatusti hyökännyt sen kimppuun. Tämän jälkeen rauhanomaisesti meitä tervehtimään tullut koira, olisi aivan varmasti vastannut haasteeseen: olimmehan sen kotitiellä.

Miten toimia irtokoiran kohtaamisessa?

Ymmärrän, että irtokoiran kohtaaminen  pelottaa ja aiemmat kokemukset taustalla ohjaavat sitä miten toimimme tänään. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että toisinaan erikseen kehoitetaan raivoamaan ja huutamaan, jopa potkimaan irtokoiraa. Miksi omistajan huolimattomuudesta rangaistuksen ansaitsisi koira? Mitä utelias koira oppii siitä, että vieras ihminen satuttaa sitä? Mitä hihnassa oleva koira oppii, jos hihnan päässä oleva kaksijalkainen suhtautuu vieraisiin koiriin vihamielisesti? Jokainen tietysti toimii kuten toimii tilanteessa parhaansa mukaan, koiransa tuntien.

Vaikka olen itse tullut vieraan koiran puremaksi ja aiemmat koirani joutuivat ikäviin kahakoihin, en silti halua uhata vierasta koiraa. Se irtokoirakin on todennäköisesti jollekin rakas, jonkun tärkeä perheenjäsen. Haluaisinko että Savu saisi selkäänsä siksi, että olisin päästänyt sen karkuun? En todellakaan, ottaisin kritiikin nöyrästi itselleni. Savu ei ole mikään riidanhaastaja tai tappelijaluonne, mutta uhatessa mikä tahansa koira voi toimia vastoin tavanomaisia toimintamallejaan.

Useimmiten olemme selvinneet irtokoirakohtaamisista väistämällä. Läheskään kaikki koirat eivät ole tulleet luoksemme asti, jos olemme vaihtaneet suuntaa. Ne, jotka ovat tulleet lähemmäs ovat olleet Savun kanssa varsin sopuisia kunhan olen päästänyt Savun irti. Sitä yhtä molossia lukuunottamatta, mikään irtokoira ei ole lähestynyt meitä uhkaavasti, epäileväisenä kyllä - tällöin ei ole mikään pakko kävellä suoraan vierasta koiraa kohti. 

Näkisin, että ei toivottua irtokoiraa lähestyessä on mahdollista välttää tai ainakin vähentää konfliktin riskiä omalla toiminnallaan. Hyökkäyksiltä toivon kaikkien säästyvän ja välttyvän. Molempia tilanteita on hyvä miettiä etukäteen. Miten monen ja millaisten koirien tai kokoonpanojen kanssa yleensä lenkkeilet? Onko lenkkireittinne varrella potentiaalisia pihasta karkaavia koiria tai muutoin tiettävästi haastavia ohitettavia? Miten koirasi suhtautuvat muihin koiriin ja kuinka voisit tukea niitä todennäköisesti jännittävässä, jopa pelottavassa tilanteessa?

Ensisijaisesti olisi tietysti toivottavaa, että irtokoiriin ei tarvitsisi törmätä. Syitä ja sattumia on kuitenkin monia, minkä vuoksi vapaana jolkottavia tai perään juoksevia koiria silloin tällöin tapaa.

Turvallisia ulkoiluja ja lenkkejä kaikille!