Päiväretkiä ja treenihaasteita

Postaus on täynnä maaliskuisia kuvia; vähän jokaisesta kelistä. Tämän vuoden päiväretket ovat lähteneet mukavasti käyntiin, suunnilleen kerran viikossa ollaan poistuttu vähän kauemmaksi ulkoilemaan. Tällä erää on käyty myös vähän "urbaanimmissa metsissä" retkillä, kuten Kintulammilla ja Vehoniemen maastoissa. Seuraavaksi retkikohteeksi valikoituu kyllä joku syrjäisempi kohde, joka löytyisi vähän lähempää.

Yhtenä päivänä kävelimme esikoisen kanssa lähilaavulle - ja todettiin perillä että eväät jäivätkin keittiön pöydälle. Onneksi retki ilman eväitäkin on hyvä retki, joskin saimme taivaan täydeltä lunta ja rakeita tuona päivänä. Papu on kuitenkin ihan linssilude ja tykkää itsekin päättää, mistä kuva otetaan. Useimmiten hänkin haluaa kuvata koiraa, liekö altistunut koiran kuvaamiselle liikaa.

Yllä oleva kuva on otettu tuolla oman väen laavureissulla. Kolmevuotiaan lapsen kanssa sillä on väliä, miten ja millaiset ohjeet annetaan. "Matki Savua" on yleensä, kuten tuolloinkin, toimivin ja selkein vaihtoehto. Odotan jo innolla että lapset hieman kasvavat ja Savu oppii muutaman tempun; päästään toteuttamaan vähän spesiaalimpia yhteiskuvia hyvällä fiiliksellä.

Keittiössä olemme treenanneet ahkerasti paitsi temppuja, myös tokon kaukoja ja rallytokon oikean puolen perusasentoa, jumppaamista unohtamatta. Perustamani temppurinki on lähtenyt kivasti pyörimään ja itsekin olen saanut uusia temppuideoita - sekä motivaatiota kouluttaa temppuja. Savu on viime aikoina alkanut yleistää leukakosketuksen vähän kaikkialle, sekä ristimään tassunsa. En kyllä väsy hokemasta tätä, mutta uusien temppujen opettaminen on ihan superkivaa! Siinä oppii itse samalla kouluttamista ja useita temppuja voi hyödyntää lajitreenien tukitaitona.

Tukitaitoijen kautta päästäänkin meidän eilisiin rallytokotreeneihin. Ostin meille yhden kerran Koirakoutsille Kristan rallytokovalkkuun ja käytiin sitten eilisiltana Savun kanssa ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen ohjatuissa ryhmätreeneissä. Ihan putkeen ei meidän treenit menneet, sillä ympäristö oli oudokseltaan meille molemmille vähän liikaa. Lisäksi itseäni jännitti, en ollut ihan varma mihin halliin olimme menossa ja heti treenin aluksi palkkasin Savua lelulla. Savu pettyi pahan päiväisesti narupalloon, koska oli odottanut meheviä possunsydämiä.

Oikeasti kokonaisuus meni hyvin ja nyt vaan hakeudutaan uudestaankin ryhmätreeneihin. Kokeita ajatellen erinomaista treeniä meille molemmille. Varsinaiset liikkeet hion kotopuolessa, mutta häiriötreeniä on hankala järjestää itsenäisesti. Saimmekin Kristalta hyviä vinkkejä meidän rallypulmiin. Kirjoittelen näistä myöhemmin videon kera.

Tunnilla tehtiin mm. koiran ympäri kiertämisiä koiran ollessa eri asennoissa, ohjaajan ympäri kiertämistä ja siitä asennon vaihtoja, sekä pyörähdyksestä johonkin asentoon käskemistä (tiedän näiden olevan vähän hankalia hahmottaa näin, mutta ovat ensisijaisesti muistiinpanoja itselleni). Lopuksi otettiin vielä hyppyä, joka sekin on meille hieman haasteellinen; Savu kyllä hyppää, mutta saattaa sen jälkeen vähän pinkaista omille teilleen. Ensimmäisen hypyn jälkeen Savu menikin vähän haistelemaan mattoa, mutta toisella kerralla palasi seuruuasemiin.

Maanantaina kävelimme Savun kanssa viemään Papun kerhoonsa ja jatkoimme matkaa läheiselle parkkikselle. Teimme asennepainotuksella lyhyet tokotreenit, jotka videoin. Minulla on ollut pieni mututuntuma siitä, että Savun seuraaminen ei ole viime aikoina ollut ihan parasta ja video vahvisti epäilykseni. Treeneissä asenne oli kyllä kohdillaan, mutta Savu pikkuisen jopa poikittaa. Tämä on kohtuullisen uusi ongelma, jonka otan nyt heti korjauslistalle. Seuraamista ei olekaan pitkällä matkalla tehty aikoihin ja tauolla liikkeet tuppaavat rapistumaan ennen aikojaan.

Vaikka seuraaminen on vähän velttoa, ruutuunlähetykset ovat nopeita ja tehokkaita. Viime treeneissä en tosin jaksanut ruutua rakennella, joten juostiin kilpaa pelkälle lätkälle. Osaset ruudusta alkavat olla kivalla mallilla, joten pikku hiljaa täytyy uskaltaa ketjutella liike kokonaiseksi. 

Treenikiemuroiden lisäksi on panostettu myös hihnatreeneihin. Edistystä on tapahtunut ja vaikka Savu edelleen kohdalla haukkuu muille koirille, tarjoaa se kuitenkin jo ennen ja jälkeen kontaktia. Savun leukakosketustemppu alkaa olla sen verran vahva, että sillä on saatu muutamat haukahdukset pelastettua. Lisää vain harjoitusta ja malttitreenejä ohituksiin. En ole enää jaksanut sättiä itseäni Savun haukkumisesta, sillä se ei auta mitään. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jotkin ohitukset jännittävät minua enemmän kuin toiset, rattaiden kanssa lenkkeily on vähän erilaista kuin ilman tai ylipäänsä ovatko lapset mukana vai eivät. Kahdestaan Savun kanssa kulkiessa se ei juuri korvaansa lotkauta ympäristölle.

Nämä olivat nyt vähän sekalaiset kuulumiset maaliskuun meiningeistä, mutta puuhaa ja kivaa on riittänyt. Kaverikuvissa on Savun lisäksi Kelmi collie Kintulammilla. Alimmaisessa kuvassa ovat Savun jo liki vanhat ystävät Auri, Rana ja Kuura.

Kohti keväisempiä treenikelejä!

Opettele väkivallasta eroon ja ryhdy kouluttamaan koiraasi

Viime aikoina koirien väkivaltainen kohtelu on ollut tapetilla. On herännyt keskustelua siitä, mikä oikeastaan lasketaan väkivallaksi ja mikä kouluttamiseksi. Tämä postaus käsittelee arkisempaa, liki normalisoitua väkivaltaa; koiran riuhtomista hihnalla, poskivilloista muistuttelua, kuonolle napauttelua ja muuta fyysistä kajoamista koiraan (kuristaminen, lyöminen, potkiminen). En sivua harrastuslajeja tai koirarotuja (sillä tätä tapahtuu valitettavasti kaikkialla), vaan haluan tuoda näkökulman esiin yksilötasolla - miten minä voisin kehittyä? Tämä postaus on kirjoitettu alkujaan jo vuonna 2017,  mutta julkaisujännityksen vuoksi on lojunut luonnoksissa tähän asti. Kaikki ovat aloittaneet jostakin ja tehneet tai olleet joskus jotain. Menneeseen ei voi enää vaikuttaa, mutta tähän päivään ja huomiseen voi. Miten hyväksyä virheet ja astua askel eteenpäin, pois väkivallasta. 

Olisin päässyt ensikoirani kanssa paljon helpommalla, kun olisin vain harjoitellut kouluttaman sitä. En kurittamaan ja komentamaan. Se oli pitkä ja kivinen tie paitsi ohjaajalle, myös epäreilu koiralle. 

Olen aiemmin ollut hyvin erilainen "kouluttaja" ja omistanut hyvin erilaisia koiria, kuin nykyään. Olisin aiempienkin koirieni kanssa päässyt huomattavasti helpommalla, kun olisin kouluttanut myös arkiasiat nimenomaan positiiviseen vahvistamiseen perustuvalla tavalla. Muutaman vuoden takaa voit lukea tekstin Minä kouluttajana 1/2017, laajempi kertomus siitä, kun lakki kourassa lähdin uudelle opintielle. Tämä teksti käsittelee nyt pelkästään nimenomaan kurittamisnäkökulmaa. Teksti pohjautuu omaan kokemukseeni, näkemykseeni ja ennen kaikkea vähän kivikkoiseen kehityspolkuuni. Ei kukaan halua olla tai ainakaan myöntää olevansa huono, epäreilu tai ilkeä. 

Miltä koiraharrastus näyttää muiden silmiin?

Mielestäni koko koiraharrastus (ja eläinharrastukset ylipäänsä) tarvitsee suurennuslasilla tarkastelua. Kriittisen tarkastelun myötä virheitä voidaan alkaa korjaamaan. Kyseessä ei tarvitse olla "kovana" pidetty koirarotu tai harrastuslajina viime aikoina uutisoitu, jotta laiminlyöntejä nähtäisiin. Toki otteet ovat toisinaan kovempia erityyppisten koirien kanssa. Se ei kuitenkaan ole oikeutus tai peruste käyttää väkivaltaa. On myös turha luokitella koiria helpoiksi tai vaikeiksi, siitäkin löytyy oma tekstinsä Onko helppoja ja vaikeita koiria olemassa 7/2018?.

Muutama perusasia vielä selväksi ennen tekstin etenemistä. Koiran riuhtomisella, paineistamisella tai muulla satuttamisella ei ole mitään tekemistä kouluttamisen kanssa. Kuten ei silläkään, että akuutissa tapauksessa puututaan tilanteeseen (esim. koira ottaa lenkillä suuhun jotakin myrkyllistä). Koira ei myöskään näytä mieltään tai "perseile". Mikäli koira ei suorita annettua tehtävää, se ei sitä silloin osaa silloisessa ympäristössä, vaan vaatii lisää harjoittelua. Jos arjessa on jatkuvasti koiran hengenpelastustehtäviä, kannattaa hetki miettiä, mikä läheltä piti tilanteisiin johtaa.

En ole harrastanut koirieni kanssa mitenkään vuositolkulla, mutta kaikenlaista on tullut nähtyä; lyömistä, potkimista ja hapettamista - nämä ovat rajummasta päästä. Harmittavan yleinen näky on koiran jatkuva nyppiminen tai riuhtominen hihnasta, koiralle huutaminen tai valehyökkäysten tekeminen, sekä koiran nostelu/ravistelu niskasta tai poskivilloista. Olen huolissani paitsi koirista, myös tämän aiheen vähättelystä ja puolustelusta.

Olen ja en ole puuttunut näkemääni. Kun on ollut kimppatreeneissä ainoa, joka ei halua lyödä koiraansa, on todella vaikea nousta muita vastaan - eriävällä mielipiteelläni ei siis ääneen sanottuna ollut vaikutusta tai merkitystä. Olen myös aiemmin saanut konkreettisia neuvoja siitä, miten minun olisi pitänyt lyödä koiraani. Onneksi sain lopulta osaavampaa apua ja opettelin koiraystävällisempiä koulutustapoja. Tämän jälkeen olenkin äänestänyt jaloillani ja tuonut oman kantani koirien kohtelusta ilmi. Vaikka koiraan kiinni käyminen ei fyysisesti vahingoittaisi sitä, on se silti täysin tarpeetonta.  Virheet ovat ihmillisiä, mutta niistä on syytä opetella eteenpäin. Tunteisiinsa ei aina voi vaikuttaa, mutta tekonsa voi valita. 

Miksi koiraa sitten ei saisi riuhtoa tai miksi ei saisi huutaa? Se on täysin turhaa ja tarpeetonta.  Koiralla on mainio kuulo ja mikäli koira on kuuro, huuto on vielä turhempaa. Väsymys ja suuttumus voivat olla syitä ylilyönneille, mutta eivät oikeutuksia. Omalla asennemuutoksella ja ihan tietoisella toiminnan muuttamisella on mahdollista kehittyä. Myönnän että etenkin hihnasta nyppiminen oli kuin selkärankaan iskostunut tapa. On ollut helpottavaa oppia pois vanhoista tavoista - arki on huomattavasti miellyttävämpää nykyään.

"Onko tämä teistä kivaa?"

Minusta on syytä pohtia myös sitä näkökulmaa, miltä koiraharrastus näyttää muiden silmiin. Aloin pohtia tätä asiaa etenkin, kun lapsenvahti kysyi "onko tämä teistä kivaa", katsellessaan muiden suorituksia. Koirista mitään ymmärtämätönkin ihminen kyllä huomaa, jos toiminta on kyseenalaista. Harmillisesti leppoisankin lajin koepaikalla näkee kaikenlaista; koiria riuhdotaan, tökitään, nypitään, niille huudetaan. Ja kaikki jonkun typerän tittelin takia, joka ei vaikuta koiran hyvinvoitiin. Mikäli haluttuihin tuloksiin ei pääse koiransa kanssa ilman koiran satuttamista, kannattaa vaihtaa harrastus kokonaan pois eläinten parista.

Ensimmäinen askel on tunnistaa virhe toiminnassaan ja myöntää se virheeksi. Vasta tämän jälkeen on mahdollista opetella uusia toimia vanhojen tilalle. Aloin seurailla omia tunteitani ja vitutuksen yllättäessä en yrittänyt alkaa treenaamaan koiraa. Hihnasta nyppiminen oli itselleni pinttynein - sitä näkee kaikkialla ja se on suorastaan normaali. Olen kuitenkin opetellut siitä eroon, se kun ei nostanut lenkkeilymme laatua mitenkään.

Miksi tartuin koiraani rumasti, huusin, jopa satutin? Itselläni syinä olivat tiedon ja taidon puute. Kun en osannut ennakoida, kouluttaa, lukea koiraa tai ratkaista tilanteita järkevästi, käsittelin koiriani tarpeettoman kovakouraisesti. Minä myös inhimillistin koiraa; "nyt se perseilee, se ei tee kunnolla, temppuilee, on tottelematon" jne. Varmasti monelle tuttu selitys, että nyt koiralle vain pitää näyttää että ollaan tosissaan. Niinpä sanonta "kun taito loppuu, väkivalta alkaa", pitää vahvasti paikkansa. Yksinkertaisesti se johtui tiedon ja taidon puutteesta.

Kun taito loppuu, väkivalta alkaa.

Miten oppia vanhoista tavoista pois? Tämä on melkolailla asenne- ja tahtokysymys. Tätä aihetta käsittelee tekstini Vain itseään voi muuttaa - oivalluksia 12/2019. Kannattaa pohtia omia syitä ja tilanteita kovakouraiselle kohtelulle. Mikä on oma tunteesi silloin, kun tekee mieli kurittaa koiraa tai näyttää sille kaapin paikka? Miksi raivostut? Mikä koirassa ärsyttää? Tulevatko ylilyönnit helpommin silloin, kun olet väsynyt? Mitkä asiat treeneissä mättäävät? Menetätkö hermosi kun koira ei kuuntele?

Kun tunnistat tilanteet ja tunteet, on helpompi suunnitella vaihtoehtoisia toimia. Ensinnäkin kun hermo menee, ota aikalisä. Suunnittele treenit ja mieti myös valmiiksi, miten reagoit jos koira ei toimi toivotusti. Jos et tiedä, miten kouluttaisit koiraa väkivallattomasti, hae apua - sitä varten ammattilliset eläinkouluttajat ovat olemassa (Suomen eläintenkouluttajat ry kouluttajalista).

Nykyisellään en osaa enää kuvitella tilannetta, jossa suuttuisin koiralleni. Tai vaikka ärsyyntyisinkin, en enää kävisi siihen kiinni. Olen opetellut elämään sen tosiasian kanssa, että kaikki eivät aina käyttäydy kuten haluaisin, eikä väkivalta ratkaise sitä. Ongelmakohtia (kuten ohitukset hihnassa) harjoittelemme ja kehitymme omaan tahtiimme. Tavoitteeni arjessa ovat toteutuneet varsin hyvin; minun ei tarvitse jatkuvasti puuttua koirani tekemiseen tai opettaa sille erikseen "ei" sanan merkitystä. Kun koira tietää, mitä siltä odotetaan, kaikki toimii paremmin.

Sellaista koiraa ei olekaan, joka tarvitsisi oppiakseen väkivaltaa ja kuritusta. Päinvastoin myös se "tähän stereotyyppinen selitys" koira oppii tehokkaimmin nimenomaan palkitsemisen kautta. Ole koirasi puolella ja koirasi arvoinen. Älä jää jumiin vanhoihin pinttymiin, selityksiin ja puolusteluun. Ota vastuu omista tekemisistäsi ja hae rohkeasti apua, jos siltä tuntuu. 

Hyödyllistä kirjallisuutta koirista

Millaista on olla eläin? - Helena Telkänranta

Rauhoittavat signaalit - Turid Rugaas

Naksutinkoulutusta koirallesi - Morten Egtvedt

Hyödyllisiä linkkejä koirista

Voiko koiralle asettaa rajat positiivisesti vahvistamalla?

Mitä tehdä, kun koira ei usko ei-sanaa?

Eläinkoulutusblogi

Linkkilistat lisätty jälkikäteen - ovat täydentyviä

Savun arkea kuvina

Lue myös: Savun aikabudjetti

Helmikuun treenikooste

Helmikuussa treenaaminen jatkui peräti aktiivisempana, kuin tammikuussa. Pääsimme kertaalleen myös hallille, jossa suoritettiin onnistunut hyvänmielen vauhti- ja häiriötreeni. Videokoosteen jaoin tällä kertaa instagramiin - se on toimivampi alusta alle minuutin koosteille. (Instagramin suhteen minulle oli tarkka suunnitelma paluuta varten, mutta se ei ottanut onnistuakseen ja niinpä vain tavallisesti palasin). Meidät löytää instagramista @koiriamaalta_blogi käyttäjältä.

Yksi helmikuun kivoin juttu oli watsapp ryhmään perustamani isompi temppurinki. Sitä varten hiottiin Savun halaamistemppua ja tehtiin muutama variaatiokin.

Mitä kaikkea sitten teimme?

Rallytoko on saanut meidät hiomaan mutkia ja kiemuroita. Oikean puolen perusasento on vielä vino ja veltto, mutta "liki" alkaa käskynä olla Savulle ymmärrettävä vihje. Muuten rallytokolle ei ollakaan paljoa aikaa uhrattu, vaikka voittajan liikkeitä olisi syytä alkaa työstämään.

Tokon suhteen panostimme vauhtiin ja saimmekin ruudun vahvasti alkuun. Olemme alkaneet harjoitella myös tyhjiä eteen lähetyksiä ja olen erittäin tyytyväinen Savun täysiä vaihteeseen. Omatoiminen kisatreenimmekin onnistui hyvin, tehtiin siis kaikkea muuta paitsi itse liikkeitä. Hypyn ja kaukojen kanssa tehtiin hieman erottelua. Tasapainotyynyn kanssa istu-maahan jumppaa tehtiin useana aamuna. Savun vaihdot ovat vähän hitaat ja kankeat.

Ohitukset ovat edenneet hurjasti. Onnistuimme mm. yhden koiran, sekä mölyävän koululaisjoukon ohittamisessa hiljaa. Edelleen oma kotitiemme on ohitusten suhteen hankalin, mutta harjoittelulla tullaan mestareiksi. Tai ainakin sinne päin.

Vetotreenit taitavat olla pian tältä talvea ohi. Savu on vetänyt lapsia ahkiolla 2-3 kertaa viikossa, täysiä ja riittävän pitkää matkaa. Valjaiden pukemista ei ole vieläkään (apua miten hölmöä) ehditty treenata kertaakaan, mutta ne päällä Savusta kuoriutuu lennokas koira. Myös vähän äänekäs.

Hajutyöskentely saatiin alkuun ja ollaankin treeneissä edetty melkoisesti. Savu malttaa etsiä kahvipavut kuuden tyhjän/häiriöhajun joukosta ja myös vieraammassa ympäristössä. Häiriöhajuina meillä on ollut mm. koiranruokaa, kuusen oksa, koirakaverin karvoja, hiuslenkkejä ja appelsiinia.

Maaliskuussa jatketaan treenaamista vähän tarkemmin suunnitelmin. Ilmoittauduin myös Maarit Hellmanin tokokoulutuspäivään, josko saisin vähän uusia ajatuksia omiin kaavoihini.

Lue myös: Savun viikko päiväkohtaisina kaavioina - aikabudjetti

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Koiria maalta - blogi (@koiriamaalta_blogi) jakama julkaisu

sdfvgbnm,

Savun viikko päiväkohtaisina kaavioina - aikabudjetti

Instagramissa jaettiin edellisellä viikolla yhden koiralauman aikabudjetti kaaviona. Inspiroiduin aiheesta ja päätin pitää kirjaa samantien koko viikosta. Olen kuullut aikabudjetista aiemminkin, mutta en ole jostain syystä pitänyt kirjaa arjestamme. Pääasiassa koen arkemme olevan leppoisaa ja "ei mitään ihmeellistä", mutta kaavioita katsellessa Savun arki on oikeastaan aika aktiivista - havainnointi viikkomme oli verkkaisemmasta päästä. Ei siis ihme, että koiraani välillä väsyttää, kuten aiemmin kirjoitinkin. Kirjaamani viikko oli meille aika tavanomainen, liikuntaa ja ulkoilua oli hieman tavanomaista vähemmän huonon kelin ja osteopaatti käynnin vuoksi. Viikkorunko noudattelee kuitenkin samaa kaavaa, joskus Savua koskevaa tekemistä on enemmän, joskus vähemmän. Useimmiten vähemmän varmasti riittäisi.

Savulla on kyllä pitkin päivää mahdollisuus levätä ja se lepääkin mielellään. Eteinen on meillä lapsivapaa alue ja toisina päivinä Savu haluaa viettää siellä melko paljon aikaa. Onhan se ainoa tila, jossa voi oikeasti nukkua keskeytyksettä turvallisin mielin. Nukkuu Savu välillä lasten leikkienkin seassa, mutta silloin unta ei kestä niin kauan. Suhteessa tekemisen ja aktiviteetin määrään Savu kuitenkin lepää palautumisen kannalta liian vähän. Tähän tehdään nyt ehdottomasti muutos ja kirjaan kalenteriimme ihan erikseen lepopäiviä Savulle. Vähän useampi yksinolokaan ei takuulla olisi pahitteeksi, sillä yksinolot Savu nukkuu ja varmasti nauttii täydellisestä rauhasta.

Koiran aikabudjetti on kiinnostava aihe ja avaa arkea koiran näkökulmasta ihan erilailla. Suosittelen ehdottomasti havainnoimaan, mitä juuri teidän arki sisältää koiran näkökulmasta. Aiheesta on kirjoittanut mm. Eläinkoulutusblogin Jaana Pohjola. Kaavioita ovat jakaneet myös Paimenlapset ja Koiran hetki.

Meidän aikabudjettiin tavanomaiset kategoria kuten ruoka, eivät sopineet ihan sellaisenaan. Savu syö kupista vain lisät ja pienen kökön lihaa, joten siihen ei kulu aikaa. Tällä hetkellä Savu saa lähes kaiken ruuan treenatessa ja lenkkeillessä. Silloin kun ruoka ei tule taskusta (eli harvoin) Savu syö lihaa kongista tai sokkelosta, aikaa kuluu 10-30min. Kirjoitin alle selvitykset käyttämistäni kategorioista.

Kaavioiden sisällön kannalta lienee myös olennainen tieto kertoa, että olen tällä hetkellä (kuten viimeiset kolme vuotta) kotona lasten kanssa. Yksinoloja Savulle ei siis juurikaan tule, varsinkin nyt kun lasten menoja on meistä riippumattomista syistä peruttu. Yksinoloja ovat siis lähinnä lasten menot, silloin tällöin tunti tai pari. Kirjaan viikon aikabudjetit varmasti uudelleen, kun elämäntilanteemme joskus muuttuu.

Alla kategorioiden selitykset.

Treeni: tempputuokio, hajutreenit, toko/rallytoko, jumppaa

Sosiaalista: rapsuttelua ja oleskelua, lasten paijattavana olemista, lasten leikkien seurailua, ruokailun seuraamista ja sen jälkeistä lattian/astioiden nuolemista

Lepo ja oleskelu: makailua ja/tai omissa oloissa oleskelua, todennäköisesti Savu nukkuu osan tästä ajasta

Ulkoilu: aamu- ja iltaulkoilut, lelulla leikittämistä, ajan viettoa omassa pihassa, kanien ja lasten touhujen seurailu

Liikunta: lenkkeily hihnassa, vapaana, maastossa, tiellä, ahkion vetäminen, leikkimistä yhdessä, tapahtuu omalla väellä tai koirakavereiden kanssa.

Autoilu: matkustamista autossa, maisemien katselua, lepäämistä, yleensä yli puolen tunnin matkoilla nukkumista.

Nukkuminen: kun Savu on ollut todistettavasti unessa kauemmin kuin pikkuhetken; pääasiassa yöllä ja lasten päiväuniaikana iltapäivällä

Päivä 1

14h nukkumista yöllä ja iltapäivällä.

4h yhteensä lepoa ja oleskelua päivän mittaa, ei aivan yhtä jaksoisesti. Kerran Savu halusi eteiseen lapsilta rauhaan.

3h 20min  sosiaalista oleskelua. Savu viihtyi hetken lasten paijattavana, vähän pitkäkestoisemmin haki päivän aikana rapsutuksia minulta. Yli tunnin verran Savu vietti aikaa ruokapöydän vieressä (tai lattialla makaamassa) ruokailuamme tarkkaillen. Yhteensä peräti 40min Savu käytti aikaa astioiden, syöttötuolin ja lattian nuolemiseen ruuan muruista ja kastiketahroista.

1h 35min ulkoilua omassa pihassa. Savu sai osan ruuastaan käsittelytoimien yhteydessä, kun harjoittelimma harjaamista. Savu haki myös lelua lumihangesta, mutta pääasiassa puuhasteli vapaana omiaan; myyrysti, söi kaninpapanoita ja seuraili lasten touhuja.

1h liikuntaa, josta Savu oli hetken aikaa hihnaan kytkettynä. Kävimme minimikävelyllämme 3km lenkin. Lenkki sisälsi lelulla leikkimistä, hankijuoksua ja ahkion vetämistä. Savu sai osan ruuastaan lenkillä palkkioksi luoksetuloista. 

15min treeniä taukoineen, vapaamuotoinen tempputuokio ja pientä jumppaa. 

Päivä 2

15h nukkumista yöllä ja iltapäivällä.

3h yhteensä lepoa, pääasiassa puoliunessa ja eri tilassa kuin lapset.

2h  sosiaalista oleskelua, ruokailun seuraamista ja astioiden nuolemista.

3h 45min liikuntaa, josta Savu oli hetken aikaa hihnaan kytkettynä. Kävimme kahdesti jäällä, aamupäivällä koko perheen kanssa ja iltapäivällä kaverin kanssa. Aamupäivän lenkillä Savu myös leikki ja juoksenteli lelun kanssa.

15min yhteensä treeniä taukoineen ja kahdessa erässä. Aamulla vapaamuotoista temppuilua ja illalla haistelutreenit.

Päivä 3

14h nukkumista yöllä ja iltapäivällä. Mahdollisesti enemmänkin. 

3h sosialisointia, paijattavana olemista ja ruokailujen seuraamista. Tiskeissä ei tänään ollut juurikaan kastiketta tmv, joten aikaa astioiden nuolemiseen kului vain muutama minuutti. Sen sijaan ruokailujamme Savu seurasi yhteensä noin tunnin. Aamuun kuului haistelutreeni, mutta siihen kului vain muutama minuutti. Osteopaatin käsittelyssä Savu oli tunnin. 

2h 40min oleskelua ja lepäämistä. Tänään Savu viihtyi aika paljon omissa oloissaan ja todennäköisesti nukkui huomattavan osan lepäämisajastaan. 

2h autolla ajamista. Autossa Savu pääasiassa lepää, ehkä nukkuukin, mutta katselee myös maisemia. Ajoimme kaupungille osteopaatille ja sieltä mummulan kautta kotiin. 

1h 10min ulkoilua omassa pihassa, sisältäen muutaman minuutin aamu- ja iltapissaulkoilut. Savu söi osan päivän ateriasta ulkona ja puuhaili pääasiassa omiaan. 

1h 10min liikuntaa, kun kävimme hihnalenkillä viemässä Papun kerhoon. Osan ruuista Savu söi lenkillä, sillä ohituksia tuli useampi. Matkaa kertyi 5,5km, josta noin puoli kilometriä juoksimme, jotta saimme Pipan nukahtamaan rattaisiin.

Päivä 4

12h pelkkää nukkumista. Pikkuväki heräsi aamulla jo viideltä, jolloin Savu siirtyi eteiseen jatkamaan uniaan. Treenin jälkeen ja uudestaan iltapäivällä Savu nukkui lisää.

4,5h lepäilyä ja oleskelua. Muulla perheellä oli siivouspäivä, joten Savu makaili omassa mökissään.

3h sosiaalista olemista, kaiken tarkkailua ja toiveikkaana ruokailujen seuraamista. Astioiden nuolemiseen kului taas tovi. Pieni treeni tehtiin, tosin enemmän lihasjumppaa aivohommien sijaan. Savu pyysi etenkin Papulta rapsutuksia.

3h yksinoloa, kun muu perhe oli asioilla. Uskon Savun nukkuneen suurimman osan ajasta.

1,5h ulkoilua ja liikuntaa, kun kävimme hihnalenkillä jäällä. Eilisen osteopaattikäynnin vuoksi en päästänyt Savua riehumaan.

Päivä 5

11h tavanomaista yöunta.

5h lepäilyä ja oleskelua, aamulla iltapäivällä kotona käydessä ja illalla. Kaikkea aikaa en Savua seurannut, mutta se on hyvin todennäköisesti nukkunut suuren osan tästä ajasta.

4h autoilua, jonka kirjasin erikseen, sillä Savu sekä lepäsi, että katseli maisemia ja oli osan aikaa myös sosiaalinen matkustaessaan kavereidensa kanssa. Matkaa kertyi reilusti, kun ajoimme retkikohteeseen ja sieltä kotiin, sekä kun haimme kaverin lenkille, palautimme kotiinsa ja ajoimme takaisin omaan kotiin.

2h sosiaalista ulkoilua retken ja koirakavereiden merkeissä. Kävelemämme reitti oli lyhyt ja tahti verkkainen koska Papukin käveli, joten ei tätä kehtaa liikunnaksi merkata. 

1,5h liikuntaa, kun kävimme jäällä. Savu rallatti koirakavereidensa kanssa.

30min sosiaalista meidän kanssa, kun Savu seuraili aamu- ja iltapalasyömiset, sekä oli rapsuteltavana.

Päivä 6

13,5h nukkumista.

4h oleskelua.

2h ulkoilua sekä omassa (kanien kanssa), että mummulan pihassa.

1,5h autossa matkustamista kyläreissuun ja takaisin.

1,5h liikuntaa, lenkkeilimme jäällä ja alkulenkistä reviteltiin narupallon kanssa. Savu sai osan ruuastaan lenkillä.

1h sosiaalista oleskelua, rapsuttelua ja ruokailun seuraamista.

30min tokojumppaa taukoinensa, sekä käsittelytoimien harjoittelua.

Päivä 7 

14h vähän tavallista pidempi yö ja tavanomaiset päivänokoset. 

3,5h lepäilyä, koska ns. vapaapäivä. 

4,5h sosiaalista oleskelua, rapsuttelua, ruokailujen seurailua ja vieraitakin kävi. Savu oli tänään erityisellä paijaustuulella. 

1h ulkoilua omassa pihassa, jossa Savu samalla ruokaili. 

1h liikuntaa, kun kävimme lenkillä. Savu oli pääasiassa irti ja osan lenkistä potkukelkkailin reippaammin Savun ravatessa perässä. 

Yhteenveto : tämä viikko oli hieman poikkeuksellinen, joskin rauhallisemmasta päästä. Esim. juuri havainnointiviikolla lenkkirutiinit poikkesivat normaalista, kun koko alkuvuoden olemme tehneet viikottain 2-3 hihnalenkkiä jne. Kelien parantuessa ja päivän pidetessä liikuntamme karkeasti ottaen tuplaantuu, siinä missä ulkoilu triplaantuu. Savun arjessa on kuitenkin tapahtumaa muutenkin vähän enemmän, kuin olen arvellut. 

Jatkoa varten kirjaan kalenteriin yhden oikean vapaapäivän, kun tällä hetkellä ns. vapaata on silloin kun sattuu. Pidän myös täsmällisemmin kiinni siitä, että lajitreeniä tehdään max kolmesti viikossa. Muutoin useammin treenaaminen tapahtuu laadun kustannuksella ja tappaa koiran innon. Koska tavallisesti käymme kahdesti viikossa hihnalenkillä harjoittelemassa ohituksia, olisi suotavaa, ettei tokoa treenattaisi isosti samana päivänä. 

Koirat ovat tietysti yksilöitä ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Savun tavallinen arki on ilman treenejäkin aika puuhakasta, joten harrastusten kanssa täytyy varoa yliväsyttämästä koiraa. Vapaamuotoisesta aamutemputtelusta en ota stressiä, mutta määrätietoisempaan treenaamiseen minun tehtävä tarkempi suunnitelma Savun palautuminen huomioiden. Pienemmällä mutta tehokkaammalla treenimäärällä etenemme paremmin, kuin "joka päivä vähän kaikenlaista" tyylillä. 

Suuret kiitokset, mikäli jaksoit lukea tänne asti! Mikäli kaaviot tai touhumme herättivät kysymyksiä, nakkaa kommentilla. Vastaan ihmetyksiin mielelläni.

Miksi toinen koira?

Toinen koira, miksi ei? 3/2019

Islanninlammaskoira ja miten tähän päädyin? 10/2020

Niin vain on muutama vuosi vierähtänyt yhden koiran omistajana, että olisi korkea aika korjata tilanne ja hankkia Savulle lajitoveri. Toisesta koirasta on haaveiltu silloinkin, kun koiran hankinta ei vielä ollut ajankohtaista. Toisaalta sopivaan rotuun päätyminen ei käynyt ihan käden käänteessä, vaan pikemminkin parissa vuodessa. Olen perustelujen ystävä ja puntaroin kaikkia vähänkään merkittävämpiä päätöksiä ja hankintoja pitkään. (Mieheni huomautti tähän, että merkittäviä päätöksiä elämässäni ovat lähinnä koiriin liittyvät asiat. Pelkästään koiran rotua pohditaan pitkään ja lopulta harkitaan kauan, kenen kasvattajan pussiin penturahat laitetaan. Sen sijaan auto- ja talokaupat olen tehnyt huomattavasti nopeammin ja huolettomammin.)

Syksyllä päädyimme islanninlammaskoiraan ja nyt olen selvitellyt myös tarpeitani vastaavaa pentuetta. Kysymys, jonka kuitenkin silloin tällöin kuulen, sai minut väsäämään kokonaisen postauksen. Miksi toinen koira, sinullahan on jo Savu? Seuraavana sitten perusteluja sille, miksi ihan oikeasti en pelkästään halua, vaan tarvitsen toisen koiran. Ja se toinen koira, olisi myös Savun hyväksi.

Ensinnäkin pidän tärkeänä sitä, että Savulla olisi lajitoverin seuraa. Koira on sosiaalinen eläin, vaikka ei kaikkia lajitovereitaan rakastaisikaan. Savu kuitenkin tekisi koirakaverin kanssa hiukan eri juttuja, kuin mitä se puuhaa tällä hetkellä lasten ja kanien kanssa. On ollut aiemminkin liikuttavaa katseltavaa, miten luja suhde koirien välille kehittyy ja kuinka riemuissaan Savukin on omien bestistensä kanssa leikkinyt. Miksi siis en soisi Savulle sitä iloa, että se saisi ystävän ihan kämppiksekseen?

Toinen erittäin painava syy toiselle koiralle on harrastaminen ja yhdessä tekeminen. Tällä hetkellä ongelmani on Savun ylitreenaamiseen lipsuminen. On niin paljon asioita, joita haluan kouluttaa, harjoitella ja tehdä, että joudun hillitsemään intoani liiaksi. Ja siltikin Savu on välillä vähän liian puhki. Likipitäen joka aamu meillä on tempputuokio, muutamana päivänä viikossa ohitustreenit, toko/rallytreenit, vähän omassa pihassa humputtelutreeniä, viikonloppuna vetotreenejä, hieman iltapuhteena haistelutreenejä tai ainakin perusasentoa ja mitä jos vielä vähän jumpattaisiin keittiössä. 

Liika treenaamisella on Savuun kaksi vaikutusta; se lihoo saadessaan naksuttelun ja ohitusten ohella ihan liikaa ruokaa tarpeeseensa nähden. Liikumme paljon, siinä ei ole parin ylimääräisen kilon syy. Nameja vain menee naksutellessa aika paljon. Asiaa ei auta se, että vahingossa innostun keittiötreenistä aina samana päivänä, kun Savu on syönyt annoksensa jo lenkillä. Painoasiat ovat meillä kuitenkin taas tiedossa ja maltan pitää namit taskussani - ja treenata jotain, mistä voi palkata lelulla. 

Välillä Savu myös väsyy (tavallista enemmän), sillä  isompi tai pienempi treenaaminen lähes päivittäin tai joinain päivinä peräti kahdesti, on sille aivan liikaa. Savu nauttii yhdessä tekemisestä, mutta pitkällä tähtäimellä liika treenaaminen polttaa sen mielenkiinnon loppuun. Toisaalta minua itseäni turhauttaa se, etten voi koulutella koiraani niin paljon kuin haluaisin. Välillä on tullut lainattua muidenkin koiria keittiötreeniin, sillä naksutinkättäni kuumottaa vimmatusti. Pidän tätä varsin hyvänä perusteluna toiselle koiralle. Jos on intoa ja motivaatiota tehdä koiran kanssa yhdessä paljon, miksi ylirasittaa yhtä koiraa, kun balanssiin pääsisi kahden koiran kanssa varsin kivuttomasti?

Kolmantena syynä ovat omat henkilökohtaiset tavoitteeni, jotka ovat vuosien varrella muuttuneet. Tahdon päästä koirani kanssa koekentille ja arvokisoihin asti. Arvokisoihin ei ole sekarotuisella asiaa, joten sinne on Savun kanssa turha tähdätä. En kuitenkaan tarvitse aivan tykeintä rotukoiraa harrasteluuni, sillä tokon maajoukkue ei ole meitä varten. 

En malta odottaa, että joskus meidän vuoromme koittaa ja taloon astelee pentu. Siihen asti (pentukuumeilun lisäksi) yritän malttaa mieleni ja panostaa treenien laatuun määrän sijaan. Ja jos oikein kuumottaa malttaminen, voin aina hakea muiden koiria treenituokioilleni mukaan. 

Ohitustreenejä ja oikeasti hyvä hihna

Kävimme toissa viikolla kaupunkilenkillä ja otimme puistossa muutamia kuvituskuvia

Hihnalenkkeily on koiranomistajuudessa sellainen asia, josta en niin välitä. Hihnalenkkeily koirieni kanssa on ollut hyvin vaiherikasta ja erilaisten haasteiden siivittämää. Savun kanssa harjoiteltavaa on lähinnä ohituksissa, mutta jo vuoden 2016 Hihnalenkkeily astrofysiikkaa? postauksessa sivuan tilannetta silloisten koirieni kanssa - tuolloin kävin myös koulutuksissa aiheesta. Nykyisellään lähestymistapani yhdessä kävelyyn on hieman eri, mutta tavoite edelleen sama - iloisella mielellä, yhdessä koiran kanssa.

Olemme alkuvuodesta ottaneet hihnassa kulkemisen ja kaikkien juttujen ohittamisen työn alle. Tammikuun alkuun verrattuna lenkkeilyssä on tapahtunut hurja muutos. Savu ei enää haukahtele tai pahimmillaankaan rähjää hulluna vastaan tuleville koirille tai ihmisille. Ensisijaisesti se tarjoaa kontaktia ja jos ehdin ajoissa palkata Savua havainnostaan, se ohittaa muut kävelijät ihan hiljaa.

Koirien ohittamiset sujuvat vaihtelevasti. Voisin tietysti kirjoittaa tähän samaa mantraa muiden kanssa että "kunhan vastaan tuleva koira ei ole naapuri, uros, musta, iso, haukkuva, vinkuva, lyttykuonoinen tai pitkäkarvainen" ohitus sujuu hyvin. Tosiasiassa vastaantulevan koiran ominaisuuksilla ei juurikaan ole merkitystä, vaikka toki karvat pystyssä rähjäävä koira on todennäköisesti uhkaavampi, kuin neutraalimpi vastaantulija.

Hyvin pitkälti Savun koiraohitukset riippuvat omasta jännityksestäni. Pienet räksyttävät koirat ärsyttävät minua, kun taas vastaavasti isot, holttomasti omistajaa perässä kiskovat koirat tietysti jännittävät. Kehnoa tunnetilaa lisäävät toki muutkin tekijät, kuten ovatko lapset mukana, mahdummeko väistämään tarpeeksi tai miten edellinen ohitus sujui. Mikäli oma fiilis on hyvä ja saan pidettyä omat tunteeni kasassa, palkitsemisen oikein ajoittaminen takaa meille useimmiten onnistuneen ohituksen. 

Tämän vuoden pari ensimmäistä taajamalenkkiä ihmisten ilmoilla olivat melko epäonnistuneet. Viimeisin lenkki tänään kuitenkin pelkästään hymyilyttää. Me ohitimme kaksi isoa koiraa, useita ihmisiä, sekä haukkuvan pikkukoiran. Seurakuntatalon parkkipaikalla Savu odotti rauhallisesti ja hiljaa, kun saatoin esikoisen kerhoon. Olen ylpeä koirastani, joka rakastaa ääntään, mutta on oppinut malttamaan pitämään äänensä omana tietonaan.

Harjoittelu on todella kannattanut ja niinpä olemme parina päivänä suunnanneet ihan oikeasti kaupungille lenkkeilemään. Kaupunkiympäristö kaikkine kulkijoineen on Savulle valtava ympäristövihje, onhan pentuna treenattu jos jonkinlaisissa ympäristöissä. Niinpä maalla vähän vallaton räksyttäjä, kulkee kaupungilla sievästi hihna löysänä ja tarjoaa vastaantulijoiden kohdalla kontaktia. Tokikaan toisia koiria emme kävele päin ja panostan palkkoihin, jotta hihnalenkkeily olisi pitkälläkin tähtäimellä mielekästä.

Nykyinen hihnamme on kevyt, helppo pitää puhtaana ja riittävän pitkä 

Talutushihna, remmi, talutin, hihna, tällä ei niin rakkaalla kapistuksella on monta nimitystä. Erilaisia hihnoja on minunkin koirillani ollut; itsetehtyjä, kaupasta ostettuja, nahkaisia, fleeceä, punottuja, rasvanahkaisia, griphihnoja, noutajataluttimia, ketjulla vanvennettuja, joustohihnoja, flexejä jne. Jotakuinkin lähes jokaista markkinoilla myytävää remmiä on tullut kokeiltua, mutta yksikään ei ole vastannut tarpeitani.

Suurin osa eläintarvikeliikkeiden hihnoista on 180cm pitkiä, mikä on mielestäni liian lyhyt. Toisaalta useimmissa hihnoissa ei ole myöskään säätövaraa, jotkin lukot ovat kömpelöitä, pitkät hihnat lopulta aika raskaita tai näiltä ominaisuuksiltaan hyvä hihna on ylihinnoiteltu vähäiseen käyttöön nähden. Huommattavia summia koirien varusteisiin on vuosien varrella uponnut, kun erilaisia hihnoja, pantoja ja valjaita on tullut kuitenkin kokeiltua.

Keskitytäänpä hihnoihin vielä. Suosittelisin jokaiselle mittatilaushihnaa haluamastaan materiaalista. Käsistään kätevä ystäväni punoi minulle nano paracordista kolmimetrisen hihnan reiluilla säätömahdollisuuksilla. Puoli vuotta hihnaa käyttäneenä, tämä on erinomainen! Ihmettelen, miksi aiemmin venkslasin epäsopivilla hihnoilla ne ajat, kun hihnaa joutuu käyttämään.

Vaikka pääasiassa liikumme ilman hihnaa, täytyy Savukin kytkeä maantiellä, kylällä, hallilla, luonnonsuojelualueella, koepaikalla, eläinlääkäriin mennessä ja ylipäänsä siellä, missä olisi vaarallista pitää koiraa irti. Maantien varrella Savu ei voi vaellella pitkässä hihnassa, vaan sen on käveltävä aivan rattaiden vieressä. Säätövara hihnassa on siis tärkeä, jotta minun ei tarvitse kelata käteeni valtavaa nippua hihnaa. Meidän kolmimetrisen hihnan saa säädettyä puoliksi, sekä kahteen välipituuteen.

Kun kuljemme kävelytiellä tai luonnonsuojelualueen poluilla, Savu voi kulkea pitkässä hihnassa miltei omaan tahtiinsa. Hihnammme säätövarat tekevät myös taukopaikalle kytkemisen helpoksi, sillä tämä kapistus yltää vähän isommankin puun ympäri lyhenemättä kohtuuttomasti. Lisäksi paracordhihna on kevyt ja helppo pitää puhtaana. Mikäli joutuisimme kulkemaan enemmän toisiimme kytkettyinä, harkitsisin kelatalutinta tai pitkää liinaa, jolloin Savu voisi kulkea vapaammin.

Tätä hihnaa on käytetty nyt puoli vuotta ja monikäyttöisyytensä vuoksi muita hihnoja emme tarvitse. Ensisijaisesti kuljemme mieluiten siellä, missä voimme mennä vapaina.

Savu ensi kertaa uuden hihnansa kanssa