Taapero kohtasi irtokoiran ja muita lenkkimietintöjä

Täysin tavanomainen arkipäivä vuoden alkupuolella, kun suuntasin koko sirkukseni (koira Savu, taapero Papu ja vauva Pipa) kanssa läheisille pelloille. Pellot ovat olleet vakiosijainti matalan kynnyksen ulkoiluilleni jo monta vuotta ja vastaantulijat ovat harvinaisuus. Päästin Savun irti, ollessani puolimatkassa mäkeä ylös. Toisella puolen pitäisi olla kelpo pulkkamäki pikkuväelle. Parkkeerasin neiti Pipan rattaineen katselemaan Papun touhuja ja aloin kaivaa repusta Savun narupalloa.

Sinä hetkenä kun selkäni käänsin, lapseni huuta kirkkaalla äänellään "hau" ja lähtee juoksemaan. Käännyin välittömästi katsomaan ja pellolla jolkottaa tuntematon koira. Koiraa kohti juoksi aivan innoissaan oleva Papu, sekä aivan eri mielentiloissa oleva Savu. Aloin kutsua molempia takaisin, jotta mitään vahinkoa ei sattuisi. Savu on etenkin lasten aikana hyvin tarkka ulkopuolisista ja toki se muutoinkin omistaa koko pitäjän.

Parin paniikinsekaisen kutsuhuudon jälkeen Savu pysähtyy ja lähtee takaisin luokseni. Mikä helpotus, ei koiratappelua. Katson saaneeni aikalisän, kun edes Savu oli suunnilleen hallinassa ja Pipakin rattaissa. Viskelin Savulle nameja maahan, varmistin että Pipa ei putoa rattaista tällä välin ja lähdin kiireesti hakemaan Papua takaisin meidän porukkaan.

Mutta mitä tekee Papu, jonka luo irtokoira ehti? Hän lähestulkoon halaa sitä tuntematonta luppakorvaista koiraa! Ilmeeni oli likipitäen SOS ollessani aivan varma että kohta lapseltani puuttuu naama ja ryntäsin hakemaan taaperon pois. Lähellä selvisi että vastaan tullut koira oli jokin spanieli, joka ei onneksi laittanut pahakseen vastaanottoamme tai säikähtänyt sekopäisenä kaikki säännöt unohtaneena luokse säntäävää aikuista - minua. Kun irtokoira olikin ihan leppoisa, helpotuin. Aiheutin tietysti Papulle itkupotkuraivarit irrottaessani häntä koirasta ja kertaamassa ohjeita, ettei vieraiden koirien luo saa mennä.

No, spanielin isäntäperhe saapui hetken kuluttua paikalle ja jatkoimme lenkkiä eri suuntiin. Lenkin vähän turhan kaoottinen alku päättyi totaaliseen pakan leviämiseen kun tämä koiria halaavat lapsi hyppäsi Savun perässä ojaan. Kengät täynnä jääkylmää vettä ei enää naurattanut. 

Yleensä ulkoilumme sujuvat ilman suurempia sydämen tykytyksiä. Rauhallinen on väärä sana kuvaamaan poppootamme, mutta "lenkit hyvässä tunnelmassa" on ihan osuva. Olen aina tykännyt kulkea metässä polkujen ulkopuolella, kompastella vaihtelevissa maastoissa ja nauttia ihan joka kelistä. Silloin tällöin pidän kirjaa kilometreistä, toisinaan haluan vain viettää aikaa ulkona.

Liikuntaa tarjoan Savulle nykyään enemmän, kuin millekään koiralleni aiemmin. Näkisin arkiliikunnan olevan myös laadukkaampaa, kuin aiemmin. Kun joitakin vuosia sitten kävin töissä, kaikki toiminta koirien kanssa ajoittui iltaan. Kahden tunnin lenkki oli ajallisesti pitkä, hihnalenkeillä emme juuri käyneet. Kesäisin rykäistiin fillarilla useampi kilometri. Jos illalla oli treenit, teimme vain pienet lämppälenkit.

Nyt kun hoidan lapsiani kotona, voin tehdä aikalailla sitä, mitä haluan. Ja metsästä en saa tarpeekseni. Vaikka toisina päivinä viihdytään kyllä omassa pihassakin. Tavanomaisesti ulkoilemme pitkän kaavan kautta kahdesti päivässä - yleensä toisen ulkoilun olemme kotipihassa/metsässä. Välillä bonuksena on illan pitkä lenkki ilman lapsia, usein koirakavereiden kanssa. Yhdessä ulkoilua kertyy toisina päivinä jopa 6h,  minimi lienee 2h paikkeilla. Pääasiassa Savu kulkee lenkeillä irti, hieman riippuen minne maastoihin olemme lähteneet. Hihnalenkkejä tehdään jonkin verran ja osittaisilla matkoilla, kun rattailla ei pääse aivan joka pöpelikköön. 

Toki ennen treeneihin kului enemmän aikaa, hallille ja kentille ajamista. Nyt sellaista rumbaa ei ole, vaan treenaan itsenäisesti. Keittiössä treenaillaan kuten ennenkin ja usein tokoillaan kotipihassa samalla, kun lapset leikkivät omiaan. Ryhmäpaikka olisi kova juttu, mutta ei tällä erää mahdollista. Onneksi ensi viikolla taaperon kerho jatkuu ja pääsemme Savun kanssa tehotreenaamaan sillä välin, peräti kahdesti viikossa.

Treenihöpinöitä onkin tulossa piakkoin.

Paluu vetovaljaisiin ja osteopaattikäynti

Savu yllätti kaikki ja innostui ahkion vetämisestä.  Aiemmin Savu on ollut lähinnä kirittäjänä toisen koiran rinnalla, mutta nyt vetäminen sujui yksinkin. Tällä kertaa lähestyimme vetokokeilua hiukan eri näkökulmasta, ilman tavotteita. Savulla on Manmatin lyhyet vetovaljaat, jotka ovat olleet pääasiassa retkeilykäytössä, eivätkä oikeasti sovellu pulkanvetoon. Kytkimme Savun kuitenkin (hetken mielijohteesta) ahkioon, ollessamme matkalla pulkkamäkeen. Ahkio luisti tiellä hyvin ja taaperomme Papu vain kikatti kyydissä. Palkkasin Savua leikillä ihan pienestäkin vedosta ja lopulta Savu juoksi niin, etten meinannut itse pysyä mukana.

Lyhyet valjaat eivät tietenkään ole sopivat ahkion vetoon, kun kytkentäpiste tulee niin alas. Kuvissa Savulla on Lounan vanhat valjaat, jotka ovat ahkion vetoon sopivammat. Valjaiden kokoa tarvitsee vielä hieman sovitella, todennäköisesti Savulle istuu paremmin yhtä tai puolikasta kokoa pienemmät valjaat. Vaikka melko sopivat ovat nämäkin - malliltaan kuitenkin lyhyitä paremmat.

Asenne valjaiden pukemiseen on kehno, mutta kun vauhtiin päästään, Savu jolkottaa varsin tarmokkaasti eteenpäin. Leikkiminen toimi palkkiona paremmin kuin hyvin, toista oli herkkujen kanssa. Enpä olisi uskonut, että varsin säästeliäästi liikkuva Savu juoksisi täysiä lasti perässään lelulle revittelemään. Nyt treenaillaan erikseen valjaiden pukemista ja liikkeelle lähtöjä. Pidetään vetomatkat kohtuullisina, jotta kunto ehtii kasvaa - myös minulla. Koska pulkassa istuvat kyytiläiset ovat kovin nuorta väkeä, ei koiraa ja lapsia voi päästää kovin kauas ihan keskenänsä.

Lapsena vetolajit kiinnostivat minua eniten ja halusin koirakseni huskyn. Aiemmin olen kokeillut koirien kanssa kaikenlaista hiihdosta taakanvetoon. Sittemmin olen lahjoittanut lähes kaikki vetovarusteet pois, sillä innostukseni laantui, eikä Savu ollut aivan "sellaista" tyyppiä. Tällä kertaa aloituskeinoni ja kannustamiseni olivat hiukan toisenlaiset ja Savu pääsi jutun jujusta kiinni. Itselleni Savusta ei vetokoiraa tule (ainakaan yksistään), mutta lyhyen matkan ahkiolenkkeihin hän on erinomaisen maltillinen menijä.

Vuoden kululaskelmat aloitettiin osteopaatti käynnillä. Tämä oli toinen kerta, kun asioimme Terveysklinikka Rytmissä. Savu silminnähden nauttii käsittelystä ja on liikkunut paremmin hoidon jälkeen. Tällä kertaa Savu oli varsin hyvässä kunnossa, ainoastaan selässä oli yksi jumi. Se selittyikin vetoharjoituksilla, eikä jumista tarvitse kaiketi olla huolissaan. Seuraavalle hoitokerralle mennään jo kuukauden päästä. Vaikka valjaat olisivatkin sopivat ja matkat lyhyitä, käyttää koira vetämisessä silti uusia lihaksia, jotka voivat jumiutua herkästi.

Asenne- ja maltillisen kuntotreenin lisäksi keskitytään tällä viikolla etsimään sopivia vetovaljaita Savulle. Olemme myös alkaneet opetella aina jonkin uuden tempun kerran kahdessa viikossa. Itse ainakin jämähdän helposti samaan temppuun, josta tulee bravuuri ja muuta ei sitten tehtäisikään. Pienen porukan kesken tästä saa hauskan skaban ja samalla opeteltua itsekin uutta. 

Yhteistyö: Kuonon peruskurssi

Yhteistyössä Kuono.fi / Koiran koulutus perusteet Noora Tihtosen kanssa

Kuten moni muukin, myös me saimme tutustua Kuonon tarjoamaan, Noora Tihtosen vetämään peruskurssiin. Kouluttaja ei ollut minulle ennalta tuttu, mutta oikein positiivinen yllätys kurssin myötä. Heti ensi alkuun on todettava, että olisinpa saanut käsiini tällaisen kurssin koiraharrastukseni alkutaipaleella! Olisin välttänyt monet kompastuskivet, enkä olisi ainakaan pahentanut jo olemassa olevia haasteita. Kurssi on erityisen hyvä aloittelijalle ja myös hänelle, joka ehkä kokee jo osaavansa kaiken.

Kurssin voi käydä omaan tahtiin kotoa käsin, mikä sopii niin etätyöntekijälle, kuin kaltaiselleni kotiäidillekin. Kun ilman pikkulapsia pääsee pois kotoa lähinnä yöaikaan, on verkkokurssi oivallinen kompromissi. Itse suoritin verkkokurssia kännykällä. Osan videoista voi kuunnella samalla kun viikkaa vaikka pyykkejä, mutta etenkin esimerkkivideot on syytä katsoa tarkkaan. Muuten puolet kokonaisuudesta menee ohi.

Sisältö on hyvin kattava ja videoilla käydään esim. naksuttelun perusteert läpi aivan kädestä pitäen. Tihtonen puhuu rauhallisesti ja selkeästi. Menetelmät perustellaan heti alkutekijöissään, mikä on hyvä. Saattaahan joku kurssin ostanut vielä uskoa, että koiran nöyryyttäminen jotenkin parantaisi yhteiselon laatua. Muutamat perusharjoitukset näytetään videolla myös koiran kanssa. Iso plussa siitä, ettei koirien kanssa tehtyjä videoita ole turhaan leikelty, vaan koko kokonaisuus on nähtävillä. Videoilta voi nähdä siis myös ne tyypillisimmät "epäonnistumiset" ja miten niitä voi ratkoa. On melko tavallista, että etenkin harjoitusten alkumetreillä koira saattaa lähteä haistelemaan.

Jos jotain kritiikkiäkin, niin ongelmakäyttäytymis moduuli ei mielestäni kuuluisi peruskurssiin. Pelkästään hihnassa kulkeminen on niin suuri kokonaisuus, että se yksin vaatisi kokonaisen kurssin. Ongelmien läpikäynti antaa kuitenkin pintaraapaisun yleisimpiin haasteisiin ja joitain keinoja niiden purkamiseen. 

Itselleni kurssi ei tuonut ahaa elämystä (näin olisi tosin käynyt vielä muutama vuosi sitten), mutta oivallista vanhan kertaamista. Mielestäni kurssi oli selkeä ja kattava, hyvä starttipaketti  aloittelevalle harrastajalle, joka tarvitsee sysäyksen oikeaan suuntaan - ja vieläpä edullisesti kotisohvalta.

Kurssin voit ostaa itsellesi täältä.

Vuoden 2020 koirakulut 954,4€

Nyt on viime vuoden koirakulut laskettu ja käyn ne lyhyesti läpi. Laskelmista jäi pois ainakin pari koemaksua perutuista kokeista. Todennäköisesti myös ruokalaskelmissa voi olla pientä heittoa. Kirjanpidon puutteellisuudeta huolimatta tarkka summa on varmasti tonni puolelle tai toiselle.

Terveyskuluihin on laskettu eläinlääkärikulujen lisäksi myös osteopaattikäynti ja lääkkeet. Alkuvuosi alkoi lupaavasti pelkillä rokotuksilla, mutta kesällä Savua tutkittiin ja lääkittiin mysteerioireiden vuoksi. Mysteerioireet kuitenkin katosivat lopulta miltei itsestään, eikä Savusta löytynyt mitään vikaa.

Harrastamiseen on laskettu vapaaharkka, kokeet, lisenssit ja kisakirjat. Menneisiin vuosiin verraten tämä vuosi oli aikas edullinen harrastamisen suhteen. Tähän vaikuttaa eritoten se, että meillä ei ole ryhmäpaikkaa (jonka tarvitsisimme) vaan treenamme täysin itsenäisesti.

Ruokakulut jäivät ihme kyllä aika maltillisiksi. Tosin kuitilta unohtuivat aika monet spontaanit treeninamit, eli ihmisille tarkoitetut pikkukaupan lihapullat. Ne eivät tokikaan loppusummaa hurjasti nostaisi. Alkuvuosi syötiin vielä viime vuoden lihoja ja kesällä tilattiin lisää lihoja. Nappuloina on ollut vaihtelevasti mitä sattuu ja pääasiassa ollaan ostettu hävikkikuivaherkkuja ns. turhiksi nameiksi. Treeneihin on lihapullien ja possun sydänten lisäksi hankittu mm. Naturista. Ruokakuluihin ei tänä vuonna laskettu esim. lisäravinteita, sillä vuonna 2019 moisia tuli hamstrattua... Ja niinpä ne riittivät eiliseen asti. Savu syö siis säännöllisesti sinkkiä ja lohiöljyä, silloin tällöin kuurina biotiinia.

Varusteet olivat tänä vuonna pääasiassa narupallo, pari aktivointilelua (joista toinen annettiin pois, kun ei tullutkaan käyttöön), sekä välineet talutushihnaan. Kaverin punoma hihna onkin ollut niin erinomainen, että ansaitsee myöhemmin ihan oman postauksen.

Muihin kuluihin kirjasin treenikalenterin ja rokotusten yhteydessä ostetun passin. Tähän olisi voinut kirjata myös Sporttirakin Propakin, mutta sain sen lahjaksi ennen kuin ennätin itse ostaa.

Yhteensä Savuun kului 954,4€, mikä olisi keskimäärin 79,53€ kuukaudessa. Mielestäni varsin kohtuulliset kulut, vaikka aika huolettomasti koiraan rahaa laitoin. Ensi viikolla saadaankin tämän vuoden laskelmat alkuun, kun Savu käy osteopaatilla.

Mielenkiintoista olisi kuulla, laskiko joku muu vuoden kulut?

Tavoitteet 2021

Vaikka viime vuosi ei kaikilta osin (jos miltään) mennyt kuten olin suunnitellut, asetan silti tavoitteita myös tälle vuodelle. Onpahan jotakin, mitä kohti mennä!

RTK2 on tälle vuodelle varsin realistinen tavoite. Meiltä puuttuu enää yksi tulos. Mikäli sen saamme, jatkotavoite olisi alkaa opettamaan Savulle oikealla puolen seuraamista.

Tokon suhteen en uskalla tavoitella tuloksia. Mikäli saan Savun kanssa kapulanpidon kuntoon, TK1 olisi realistinen tavoite. Ensin on kuitenkin kasattava kokonaan puuttuva liike ja siihen en enää ominavuin pysty. Jos taitoni riittäisi, Savu osaisi jo pitää kapulaa.

Irtotunneille/ratatreeneihin haluan ehdottomasti osallitua! Koska meillä ei ole ryhmäpaikkaa, eikä toistaiseksi vapaaharkkaa, metsästän tarjolla olevia rallytokon ja tokon irtotunteja. Pidän silmällä myös rata- ja kisatreenejä, jotta pääsemme treenaamaan myös jännittävämpiä tilanteita - minusta on kamalaa, jos joku katselee treeniämme.

Retkeillä haluan mahdollisimman paljon. Toivoisin pääseväni tänä vuonna käymään Päijänteen tai Teijon kansallispuistossa, miksikäs ei vaikka molemmissa. Päiväretkille on helppo lähteä lähikohteisiinkin, mutta haluaisin telttailla edes yhden yön verran. Retket ovat Savun ja minun laatuaikaani, silloinkin kun kantorepussa on lapsi.

Tavoitteista en ota stressiä tai menetä yöuniani epäonnistumisista. Tehdään se mitä on tehtävissä ja lisätään yhteiseen arkeemme enemmän hyviä juttuja. ♥

Katsaus vuoteen 2020

Heti alkuvuodesta ennätimme retkeilemään (Vuoden eka retki - Riuttaskorpi 1/2020). Suuntasimme Savun, kaverin ja kahden muun koiran kanssa talven ainoaan myrskyyn yöpymään lähinnä sillä kannustimella, että viime hetket ennen synnytystä olivat käsillä. Mitä muutakaan raskaana oleva silloin tekisi, kuin lenkkeilisi koiransa kanssa ja nukkuisi laavun lattialla? Retki sujui oikein kivasti yhden lemppakohteeni ja luottoretkikaverini siivittämänä. 

Vaikka alkuvuodesta minulla ei ollut vapaaharkkaoikeuksia, treenailimme silti varsin ahkerasti. Kävimmekin tammikuun loppupuoliskolla vielä rallytokon avoimessa luokassa (Rallytoko AVO 18.1 1/2020). Pakkamme ei tuolloin oikein pysynyt kasassa ja jännitys yhdistettynä kömpelyyteeni poiki meidän tulosputkeen hylyn. Tuon kokeen jälkeen arvelin kilpailevani maksimissaan kertalisensseillä, jos ollenkaan. Pikkuvauva-ajalle kun ei uskaltanut ihan kohtuuttomia suunnitella.

Viimeisilläni raskaana, jouduin myös puntaroimaan, mitä Lounalle tehtäisiin. Ja kun mitään ei sitten ollutkaan tehtävissä, jouduin tekemään se rankimman ja surkeimman valinnan. Niinpä saatoin tuon ainutkertaisen koirapersoonan viimeiselle matkalleen. Lounan tulen aina muistamaan (kuten muutkin koirani) sen erikoisuuksista, joille maailmalla ei ollut paljoa tarjota.

Helmikuun lopulla Savu meni hoitoon ja meille syntyi tomera pieni tyttö. Muutama ensi viikko meni uutta arkea ihmetellessä mutta kaikista haasteista huolimatta arki solahti hyvin pyörimään. Haasteista johtuen Savu oli hoidossa liki kuukauden päivät, mutta kun se kotiutui, arki helpottui huomattavasti. Jälkiviisaus paras viisaus, mutta esikoisellemme Savu on niin tärkeä tyyppi, että koiran katoaminen pois vauvan tieltä järkytti pientä poikaa perusteellisesti. Ja niinpä kotiutuessaan Savu sai hyvin perusteellisen paijaushetken taaperolta.

Talven luetuin teksti oli Louna 27.4.2016-6.2.2020

Keväällä meidän oli tarkoitus lähteä Norjaan, mutta kuten kaikkien muidenkin, meidänkin reissu peruuntui. Näillä näkymin uutta reissua ei ole tiedossa, mutta onpahan Savulla passi valmiina. Ehkä lähivuosina päästään reissuun lopulta ihan kahden. 

Maaliskuun taittuessa kohti kesää, satsasimme ulkoiluun ja eritoten lenkkeilyyn. Treenatakin olisin halunnut, mutta käytännössä olemattomien yöunien johdosta aivokapasiteettini ei riittänyt (muutamia kimppatreenejä lukuunottamatta)  mihinkään aivonystyröitä vaativaan puuhaan. Niinpä me vietimme älyvapaata aikaa maastossa ja temppuilimme ohimennen valokuvausta ajatellen.

Kevään luetuin (ihan kuin niitä montaa olisikaan :D ) teksti oli Mikä koirarotu meille? - pohdintaa

Kesällä Savu yllätti kaikki ja alkoi yhtäkkiä uimaan! Jatkoimme myös aktiviisemmin niin toko- kuin rallytokotreenejämme. Ehdimme myös retkeilemään ja kävimme Kurjenrahkan kansallispuistossa, joka olikin meille uusi paikka (Koiravieraita, terveyshuolia ja Kurjenrahkan kansallispuisto 8/2020). 

Yhtäkkiä Savu alkoi ontua epämääräisesti takajalkojaan, raapia itseään vimmatusti, minkä lisäksi sen naama turposi ja olemus muuttui vaisuksi. Oireet olivat sekalaisia ja aaltoilevia ja niinpä Savu tutkittiin varsin laajasti. Verikoetuloksissa ei ollut mitään poikkeavaa ja Savu oli päällisin puolin tutkittuna terve. Turvotus laski lopulta itsekseen ja kolmen viikon pesemiskuurilla kutinakin loppui. Varuiksi Savu sai myös kutinanestolääkettä, sekä ulkoloishäädön. Tulipahan kokeiltua turkinhoitorutiinia pesukuurilla, eikä ole kyllä yhtään meikäläisen puuhaa. Ei siis viikottain pestävää ja puunattavaa turkkikoiraa meille.

Savu tervehtyi yhtä nopeasti kuin "sairastuikin" ja niinpä me pääsimme jatkamaan retkiä ja treenejä. Loppukesästä jatkoimme rallytokouraamme, vähän heikolla alulla. Ennen koetta vauvanhoitokuviot muuttuivat ja niinpä koetunnelmani oli aivan hirveä, sillä erossa olomme viisikuisen vauvan kanssa eivät olleet kovin menestyksekkäitä. Mutta tulipa käytyä kokeessa ja sitä myötä ryhdistäydyttyä treeneissä (Kisapettymys takana, uudet haasteet edessä 9/2020). 

Ennätimme kertaalleen myös telttailemaan. Oli läkähdyttävä helle ja ison tapahtuman vuoksi vakioretkikohteemme olikin tupaten täynnä. Lopulta pystytimme teltat salaiselle sijainnilla ja vietimme lataavan vuorokauden auringon paahteessa hyttysten syötävinä.

Kesän kahdesta mättötekstistä eniten luettiin Haasteita ja yllätyksiä

Syksyllä hankin vihdoin vapaaharkkaoikeuden ja kävinkin hallilla 2-3 kertaa viikossa. Koko syksy olikin varsin vauhdikas multitasking kun kotiäitipuuhien lisäksi yritin treenata tarpeeksi ja käydä viikonloppuisin kokeissa. Välillä tahti oli vähän turhan reipas lepoon nähden mutta jokainen hetki Savun kanssa oli minulle parasta mahdollista akkujen lataamista arjen keskellä. Ilman luotettavaa ja avuliasta lähipiiriä treenaaminen ilman lapsia olisi ollut aivan mahdotonta ja sitä myötä eteneminen takkuisaa. Suurkiitokset siis lasteni tädeille ja enolle, sekä tietysti vanhemmilleni. 

Rallytokosta saimme lopulta hyväksytyn tuloksen ja työstettyä ongelmakohtiamme parempaan päin (Kaksi koetta ilman tulosta 10/2020). Rohkaistuimme myös tokon suhteen ja kävimme alokkaassa hakemassa kolmostuloksen (Alokkaat tokoilemassa 10/2020).  Tavoitteisiin päästiin siinä määrin, että käytiin tokokokeessa. Itseni yllätin reilusti sen suhteen, että kisasin enemmän kuin koskaan aiemmin, vaikka uskoin etten vauvavuonna "tee mitään". Helpompaa olisi toki ollut olla vähän vähemmällä tekemisellä, mutta sitä pitää tehdä mistä tykkää.

Treenailun ohella kävimme myös telttailemassa (Pakkasyön telttaretki, toisenlaiset lenkkikokemukset ja rallytokotreenit 11/2020). Lokakuinen pakkasyö takasi kauniin reissusään ja toki myöhäisemmälle syksylle en uskaltanut ulkona yöpymistä jättää - lähinnä vauvan vuoksi. Tälle vuodelle kertyi peräti kolme yönyli retkeä, rutkasti treenejä ja lopulta kuusi koekäyntiä.

Kaikkea aikomaani en ehtinyt kirjoittaa, mutta syksyn luetuin teksti oli Rallytoko AVO 15.11 Ylöjärvi

Koko vuoden suosituin postaus onkin hiukan vanhempaa kirjoitelmaa, nimittäin Naksutinkoulutus - mitä se on? 5/2017, teksti keräsi tänä vuonna peräti 920 katselukertaa!

Koiraharrastukseni suhteen vuosi oli yllättävän aktiivinen (mikä ei tosin näy täällä blogissa mitenkään) ja "onnistunut". Niinä aikoina kun treenaaminen oli vähäisempää, panostin arjen sisältöön. Metsässä liikkumista ja ulkoilua harrastimme taatusti enemmän kuin ikinä. Käsittelytoimet ovat edenneet enemmän kuin uskoinkaan. Kaikkinensa hyvä vuosi, vaikka onkin myönnettävä, että perusteellisen raskas ja kuluttava myös.

Tämän vuoden koirakulut olen kirjannut, mutta ne ovat vielä laskematta. Julkaisen kulut siis myöhemmin. Oikein hyvää ja menestyksekästä Uutta Vuotta!

Rajoitusten tuoma aikalisä, ulkoilupäiviä ja onnistunut kisatreeni

Meillä piti olla tokokoe 5.12 ja rallytokokoe 12.12, mutta vallitsevan tilanteen vuoksi kokeet peruttiin. Aluksi harmitti, vaikkakin järjellä ajateltuna kisatauko on meille ihan paikallaan. Vapaaharkkanikin loppui, joten joulukuun tokot on treenattu kotona tai ulkokentillä. Treeniä me tarvitsemmekin, sillä tällä hetkellä ei olla koevalmiita siinä määrin, kuin haluaisin.

Kävin tänä vuonna kokeissa enemmän kuin koskaan aiemmin - toista olin vauvavuodelta odottanut. Tosin, pääsi käymään niin, että lopulta määrä alkoi syödä laatua. En ehtinyt treenata riittävästi kokeita ajatellen ja kohtasimme Savun kanssa myös uusia haasteita, joihin olisi pitänyt pureutua paremmin ennen kisaamista. Opettavainen syksy silti ja jokaisesta kokeesta saatiin arvokasta kokemusta. 

Nyt tavoitteena on ennen seuraavia kokeita saada kisatunnelmamme kuntoon. Koesuoritus näyttäytyy vähemmän pelottavana, kun minun ei tarvitse kalastella Savua tai stressata siitä, karkaako se. Sen lisäksi että Savun kanssa treenaillaan häiriöt varmemmiksi, on suurempi työ minun korvieni välissä. Minun on vaikea olla ajattelematta "karkaakohan Savu" ja epäröintini vaikuttaa koiraan ei toivotusti. Siihen päälle vielä tavanomainen kisajännitys, niin ei mikään ihme, ettei suoritus ole priimaa. "Toista se on treeneissä", mutta treeneissä minullakin on rennompi olo.

Vaikka itse olisin valmis pitämään pientä taukoa ja aikalisää koko treenailusta, Savu ei ole lainkaan samaa mieltä. Kävimme koko syksyn ajan hallilla noin 1-3 kertaa viikossa, joten yhtäkkinen hallittomuus on ollut koirasta kovasti kummallista. Vaikka treenaamme usein yksin, kotitreeni ei ole meille kummallekaan sama asia, kuin hallilla/kentällä treenaaminen muiden kanssa. Helposti käy niin, että yksikseni teen Savun kanssa vain helppoja temppuja, joista molemmat suoriudumme. Silloin tällöin ja aluksi se on kivaa, mutta pidemmän päälle tylsää ilman haasteita.

Se haikailusta ja pohdinnoista.

Sunnuntaina kävimme tokon kisatreenissä (harmillisesti ei videota), pääsimme peruutuspaikalle. Savulla oli motivaatio aikas katossa ja vuoron odottelu oli ulvomista ja äänekästä pihinää. 

Paikkis vähän jännitti itseäni, sillä Savu oli enemmän vauhtiliikefiiliksellä. Paikkis meni kuitenkin hyvin, paristi kävin palkkaamassa kesken. Maahanmenon ja perusasentoon nousut Savu ennakoi, varsinkin maahanmeno käskyä odotellessa koira ehti hetken hisseillä. Pientä ennakointia meillä esiintyi kaikessa, mutta se kertoo hyvästä motivaatiosta. Täytyy treenailla ennakointia häiriökäskyillä ja liikekaavan rikkomisella, joskos Savu malttaisi olla paremmin kuulolla.

Seuraaminen lähti sujumaan erinomaisesti, mutta täyskäännöksen jälkeen piti juosta "tuomaria kohti" ja se oli Savulle liikaa. Savu alkoi haukkua seuratessa, mutta ei karannut - kuten teki edellisissä rallykisoissa. Mainittakoon, että etenkin liikkeiden välit olivat tosi onnistuneet ja kivat! Savu ei karannut tai äännellyt ja toki palkkailinkin kun syytä oli.

Liikkeestä maahanmeno oli aivan priimaa ja käsiavustakin olen vihdoin päässyt eroon. Myöskään luoksetulossa ei ollut moitittavaa.

Kaukot sen sijaan eivät olleet parhaimmillaan, Savu makasi heti aluksi ennakkoon. Kaukot tehtiin kentän kulmassa ja aidan toisella puolen - Savun selän takana - oli ihmisiä keskustelemassa. Liike ja äänet vähän häiritsivät koiraa, minkä johdosta en käskyttänyt Savua heti liikkurin antaman käskyn jälkeen. Tästä saimmekin hyvää palautetta, että koiralle voi kokeessakin antaa muutaman sekunnin pelivaraa kuulolla olemiseen, jotta liike onnistuisi yhdellä käskyllä. Tuplakäskyjä emme siis tarvinneet, mutta tekniikaltaan vaihdot olivat aika tahmeat.

Hypyn saimme uusia, kun Savu jäi vähän omiin maailmoihinsa ja juoksi luokseni hypyn ohi. Toinen hyppy oli erinomainen, kun koira oli jälleen kuulolla.

Hyvä fiilis jäi kisatreenistä, etenkin siirtymistä. Mitään odottamattomia uusia mokia ei tullut ja ennakointi ym. ovatkin jo työn alla. Kunhan kokeita saa taas järjestää, lähdemme kokeilemaan onneamme tokossa uudelleen. Ja toki rallysta tavoittelemme myös koularia.

Treenien ohella olemme lenkkeilleet paljon ja ulkoilleet tosi paljon. Kävimme tapaamassa vanhaa kaveriani Muuramessa. Savu on tavannut Kirpun (edesmenneen Vilkku koirani veli) kerran aiemmin, mutta cockerspanieli pentu Kerkko oli uusi tuttavuus. Vaan hyvinpä meni nekin treffit ja oikein sujuvaa lenkkeilyä hienoissa maisemissa.

Itsenäisyyspäivän vietimme naapuriperheen kanssa laavulla. Kyllä on onnea tuollainen koira, joka menee (ja vielä tykkääkin) mukana missä vaan. Savusta onkin tullut hyvä kaveri kultaisennoutaja Lyytin kanssa. Perhekoiria kun ovat, niin vähän kuin vertaistukena toisilleen. Ainakin juoksevat toisiaan aina yhtä innoissaan vastaan ja koko makkaranpaistoreissunkin rallittivat. Siis sen, mitä makkaran kerjäämiseltään ehtivät.

Postauksen kuvat marras-joulukuulta. Oletan etten ennätä ennen pyhiä kirjoitella uudestaan, joten rattoisaa Joulun aikaa lukijoille! :)