Mikä koirarotu meille? - pohdintaa

Millainen on hyvä kasvattaja? 10/2019

Julkaistakoon tämä pohdiskelupostaus ennen tuoreimpia arkikuulumisia. Tätä olen koostanut suunnilleen vuoden ja viimein päivitin ajantasalle. 

Olen jokusen aikaa tutkiskellut eri koirarotuja siitä näkökulmasta, mikä ehkä voisi sopia meille. Kaiken selvitystyöni jälkeen olen nyt jumissa, vähän kuin umpikujassa. Päädyin kursimaan kasaan ns. avoimen hakemuksen tapaisen postauksen, josko jollakin olisi heittää näkökulmaa ja kokemuksia mahdollisesti sopivista roduista. Pelkällä juttujen lukemisella en tämän hetken tietotaitoa pidemmälle enää pääse, vaan haluaisin päästä keskustelemaan eri rotujen harrastajien kanssa, sekä tietysti tapaamaan itse koiria. Yllätyin, miten vähän olenkaan livenä tavannut eri rotuisia koiria!

Sopivan rodun etsimisen suhteen olen melkoisen ajoissa, mutta niin pitääkin, sillä hyvää joutuu odottamaan. Ennen kuin on ajankohtaista ottaa pentu, pitää lasten hiukan kasvaa. Yksi vauva kerrallaan riittää ja tyttäremme on tätä kirjoittaessani noin 3kk ikäinen. Itseäni haastaen haluan Savulle koetuloksiakin ennen, kuin alan havitella seuraavaa pentua. Käytännön syistä meidän on hoidettava ennen seuraavaa koiraa myös muutto sopivampaan asuntoon. Aikahaarukka pennun etsimiseen on siis likipitäen vähintään kaksi vuotta, ellei enemmän.

Postauksesta tuli vähän rönsyilevä, kun yritin kirjoittaa aiheesta kaiken.

Aiemmat koirat

Olen tähän mennessä omistanut pelkkiä sekarotuisia, mikä tekee osaltaan sellaisen tunteen, kuin hankkisin koiraa nyt ensi kertaa. Seuraavan koiran kun tulisi olla puhdasrotuinen. Kriteerini niin kasvattajan kuin koiran ominaisuuksien suhteen ovat selkiytyneet siinä määrin, etten usko löytäväni sopivaa komboa enää sekarotuisista. Ellei Savun kasvattaja sitten joskus jatka projektiaan.

Ensimmäinen oma koirani oli nöffimix. Tuikun kanssa harrastin kotona vähän kaikenlaista vepestä vetojuttuihin, mutta rallytokossa uskaltauduimme myös kilpailemaan. Varsinaiseksi harrastuskoirakseni tuli myöhemmin bortsumix Vilkku. Vilkun kanssa harrastin tokoa ja frisbeetä, sekä lyhyen aikaa myös vetoa.

Nykyinen koiramme Savu on porokoiramix. Savun kanssa olemme treenanneet tavoitteellisesti etenkin tokoa, mutta kisajännitykseni vuoksi olemme kilpailleet vain rallytokossa. Aioin harrastaa Savun kanssa myös koirafrisbeetä, mutta kun tietämykseni aiheesta lisääntyi, keskeytin harrastuksen mm. korkean loukkaantumisriskin vuoksi.

Lukuisten harrastuskokeilujen jälkeen suosikeiksi ovat vakiintuneet toko ja rallytoko. Varsinaisen koiraharrastusten ulkopuolella olen innokas retkeilijä ja luonnossa liikkuja, tietysti koirat mukana.

Millainen koti me olisimme?

Perheemme koostuu minusta, aviomiehestä, taaperosta ja vauvasta. Tällä hetkellä meillä on koiramme lisäksi myös kaksi jättikania. Toistaiseksi olen lasten kanssa kotona ja tätä on tarkoitus jatkaa niin kauan kuin taloustilanne sallii. Koirissa erityinen kiinnostuksen kohteeni on niiden käyttäytymisen ymmärtäminen, sekä kouluttaminen ja yhteistyöhön panostaminen.

Arkemme on aika tapahtumarikasta ja ulkoilemme paljon. Liikumme arkena vaihtelevissa maastoissa ja lenkkeilemme ajan kanssa. Metsissä tulee vietettyä paljon aikaa ja vuosittain myös useampi yö. Retket tapahtuvat toisinaan aika haasteellisissakin maastoissa. Koen olevani kohtalaisen aktiivinen liikkuja, lenkkini koiran kanssa ovat usein 5-10km tai jos koira on irti, niin 1,5-3h - pääasiassa metsässä. Pidän myös pyöräilystä koiran kanssa, joskaan nyt vauvan kanssa en pyöräile.

Mikäli koiran muutaman vuoden sisään hankimme, tulee se koko elinkaarensa asumaan lapsiperheessä. Lapsiperhe ei kuitenkaan aina tule olemaan vauva ja taapero, kaiketi onneksi. Kun lapset kasvavat, myös arjen sisältö muuttuu. Taaperoista kasvaa koululaisia, sitten opiskelijoita ja nuoria aikuisia. Aikaa vapautuu omiin juttuihini, eli juurikin koiriin, ihan erilailla.

Mitä koiriin ja lapsiin tulee, olen parhaani mukaan panostanut sujuvaan yhteiseloon. Pidän koiran turvallisuuden tunnetta tärkeänä, jotta ongelmilta lasten kanssa vältytään. Meillä on ja tulee olemaan koiralle aina paikka, jossa saa levätä ilman, että tarvitsee varoa lapsia. Pikkulapset ovat koiran kanssa valvotusti ja koiran kohtelussa ohjeistaa aikuinen. Pelkän kieltämisen sijaan olen järjestänyt taaperollemme ja Savulle kivaa yhteistä tekemistä; kaksi vuotias osaa jo aika tarkasti piilottaa koiralle nameja ja ilahtuu suuresti kun Savu niitä etsii. Taaperollemme koiran ruokinta on niin tärkeä asia, että sitä voi käyttää lapselle palkintona. Olen aiemmin kirjoitellut koirista ja lapsista useammankin postauksen, mutta Koira ja lapsi konfliktitilanteet 2/2019 on luetuin. Mitä lapsiin ja koiriin noin yleisesti tulee, koiran ei tarvitse kestää ja sietää ihan mitä tahansa kohtelua.

Mitä toivon koiralta?

Ensisijaisesti koiran tulisi olla keskikokoinen ja normaalirakenteinen. Ei niin pieni, että haukka veisi pihasta, mutta ei myöskään niin valtava, että kuljetukseen tarvitsisi pakettiauton. Painon suhteen kokoluokka voisi olla jotakin 20kg paikkeilla, mieluummin vähän pienempi. Kompaktin kokoinen koira on käytännöllinen julkisilla liikkuessa, kuin myös retkillä. Keskikokoisen koiran jaksaa vielä kantaa, mikäli se loukkaantuu.

On erityisen tärkeää, että koira rakenteellisesti kykenee liikkumaan haastavassakin maastossa, sekä ravaamaan pyörän vierellä. Retkeilyharrastuksen suhteen turkin tulisi olla maastossa kohtalaisen helppo ja säänkestävä ainakin sulanmaan vuodenaikoina. Pakkaskelillä vaatettaminen ei ole ongelma, kuten ei myöskään harjaaminen tai tassukarvojen saksilla siistiminen.

Olen itse melko sosiaalinen ja tapaan mielelläni uusia ihmisiä. Uusilla ihmisillä on usein koiria, joten koiran tulisi pitää lajitovereitaan ennemmin ilahduttavina, kuin uhkaavina tyyppeinä. Koirapuistossa emme käy ja pääasiassa tapaamme tuttuja koiria. Koiran kannalta olisi kiva, jos se ilahtuisi myös ihmisistä. En henkilökohtaisesti ole hössökoirien suurin ihailija, mutta koiraa ajatellen on huomattavasti helpompaa, jos se pitäisi vieraista kuin että haluaisi ajaa ne pois.

En usko  (tai ainakaan uskalla luvata) että alan toisen koiran kanssa harrastamaan aktiivisesti, ainakaan niin kauan kuin Savu on harrastusikäinen ja -kuntoinen. Mahdollisista harrastuksista huolimatta koira on meillä aina ensisijaisesti perheenjäsen. Motiivini on ottaa toinen koira seuraksi niin Savulle kuin meillekin. Vaikka en tällä erää lupaile mitään näyttävää harrastusuraa, on tarkoituksenani tehdä koiralle kuitenkin varalta pohjat harrastuksille (perusteellinen tukitaitojen opettelu helpottaa myös arkea). Ja jos jotain harrastaisimme vilkkaan arkemme ohella, olisi laji todennäköisesti rallytoko. Toisaalta rodunomaisetkin harrastukset kiinnostavat, riippuen mihin rotuun lopulta päädymme.

Harrastus joka ei minua houkuttele, ovat näyttelyt. Mikäli mahdollinen valioituminen jäisi näyttelytuloksesta kiinni, niin siinä tapauksessa olen valmis kiertämään kehässä. Noin muutoin näyttelyt eivät ole minun juttuni ja sen suhteen niin kutsutut puhtaasti näyttelylinjaiset koirat koirat sulkisin pois. 

Taustaselvitykseni tähän mennessä

Olen päässyt rotumietinnöissä siihen asti että karkeasti ainakin FCI 1, 3, 4, 5, 6 ryhmät on melko tiukasti poissuljettu. Rotuja pohtiessa kyse on todennäköisyyksistä, enkä voi liiaksi antaa painoarvoa hienoille poikkeusyksilöille. Yleisesti esim. noutajat ovat kiinnostavia, mutta erittäin todennäköisesti liian isoja. Pidän myös lapinporokoirista, mutta rodun parista on vaikea löytää hiljaista yksilöä jne. En myöskään pidä hyperaktiivista ja ehkä herkästi stressaantuvaa tai voimakkaasti vahtivaa koiraa kovin potentiaalisena koirana arkeemme ja elinympäristöömme. Minulla ei ole tarjota tällä hetkellä paimentyyppiselle koiralle mitään ja tiedän että niille on tarjolla moninverroin parempia koteja, kuin mitä meillä nyt. Siispä, vaikka monista paimenkoirista pidänkin, skippaan ne ainakin tällä erää kokonaan.

Seuraavaan koiraan ehdoton toive on maltillisempi äänenkäyttö, kuin Savulla. Haukkuherkkys on tietysti koulutuskysymys, mutta kun on myös hiljaisempia rotuja, niin kyllä kiitos. Koira saa kyllä ilmoittaa tulijoista, mutta aivan kaikista havainnoista ei tarvitsisi haukkua. Yksi omaa ääntään rakastava koira kerrallaan riittää. Haukkuherkkyys karsii monia muuten kiinnostavia koiria, kuten useimmat pystykorvat.

Olen kallistunut pohtimaan ryhmän 8 koiria ja sieltä kiinnostaa mm. cockerspanieli. Käytännössä tämä ja monet muutkin rodut ovat minulle vieraita, enkä ole vielä ollut yhteydessä kasvattajiin, yhdistyksiin, harrastajiin jne. sillä en tiedä mistä aloittaa. Siiispä kirjoitin ajatukseni ylös, jos jollain olisi aiheeseen näkökulmaa. Tai että joku ilmoittaa, jos olen täydellisen hakoteillä rotupohdinnoissani. Ehkä saisin mahdollisen keskustelun myötä myös jonkin ahaa elämyksen ja pääsisin pelkän pohdiskelun sijaan tapaamaan koiria.

Toivottavasti vuoden päästä minulla olisi tiedossa meille sopivin rotu, jonka parista voin alkaa metsästämään hyvää kasvattajaa ja sopivaa pentuetta :)

Mikäli postaus herätti kiinnostuksesi, mutta et tahdo kommentoida tähän, minuun saa yhteyden myös sähköpostilla koiriamaalta [at] gmail.com

Kevätkuulumisia kuvina

Arkemme rullaa taasen normaaliin tapaan, eikä juuri karanteenin vuoksi muuksi muuttunut. Toki kaikki spontaanit kahvilatreffit, kavereiden näkeminen, ohjatut treenit (toki nyt olisin taukoillut niistä muutenkin), sekä reissut on poissa kuvioista. Hankin Savulle passin vain hieman ennen synnytystäni, sillä toukokuussa oli tarkoitus lähteä Norjaan. Noh, näillä näkymin passi lojuu lipaston laatikossa vailla käyttöä vielä jonkin aikaa. Kaverin kanssa lenkillä olemme toistaiseksi käyneet vähintään kerta viikkoon. Savu on tottunut koiraseuraan ja kun koiraseuraa ei ole omasta takaa, on koiran hyvinvoinnin kannalta pakko sosialisoida jonkin verran.

Kuvat ovat huhtikuun alulta, nyt Savulla on lyhyeksi leikattu kesäturkki, mutta siitä ei ole vielä kuvaa. Treenivideoitakin on kuvattu ja niitä on tulossa, sekä tokotavotteita kirjattu. Lenkki-into on kasvanut melkoisesti ja sekä minun että koiran kunto on kasvanut. Enää ei kumpaakaan kummemmin väsytä 10km jälkeen, mikä onkin ollut ilo huomata. Toko harrastuksena vaatii etenkin koiralta yllättävän kovaa kuntoa.

Keväisempiin tunnelmiin!

 

Savu hoitokoirana, kuulumisia ja perheenlisäystä

Melkoisen harvaksi on postaustahti lipsahtanut! Korjausliikettä ei varmaankaan ihan heti ole tulossa, mutta tykitetään nyt edes kuulumiset ajantasalle. Helmikuu menikin hujauksessa ja osin vähän synkissä tunnelmissa Lounan poismenon vuoksi. Myös loppuraskaus vei hieman mehuja, mutta siitä huolimatta kolmasti viikossa reippailin Savun kanssa vähän pidemmän iltalenkin. Jonkinlainen vaappumiskävely tehtiin toki joka päivä. Kolmesti viikossa ehdimme kaverin ja koiriensa kanssa pitkälle lenkille ja ne ovat sekä minulle että Savulle tärkeitä. Koska vauvaa ei vielä laskettuna päivänä kuulunut, kävimme sinäkin iltana liki 8km iltareippailut. Tahtini hidastui loppua kohden reilusti, mutta koirien kannalta se oli vain hyvä juttu. Tavanomaiseen tunnin lenkkiin kului liki kaksi tuntia, sehän meinasi koirille vain reilusti enemmän juoksentelu aikaa.

Kävimme Savun kanssa myös lounaalla Bistro Miss Adassa. Pidän paikan ruuista, miljööstä ja sinne on koirakin tervetullut. Kun siskoni tarjoutui hoitamaan Papua siksi aikaa, että päästään kaverin ja koirien kanssa lounastreffeille oli tilaisuuteen tartuttava oitis. Ihan heti tuskin päästään uudelleen.

Viimein helmikuun lopulla koitti se aika, kun lähdettiin sairaalaan synnytyspuuhiin. Torstaina 27.2 meille syntyi pieni tyttö ja kotiutumaan pääsimme jo seuraavana päivänä. Savu tosin on hyvästä voinnistani huolimatta hoidossa edelleen ja varmaan vielä muutaman viikon. Koska minulla ei ole tuplarattaita, kuljen jatkossa lenkeillä toinen lapsi vaunuissa ja toinen repussa. Taaperon maasta selkään nostoa ei nyt ihan heti ole suositeltavaa tehdä, joten pitää odotella että vauva hieman kasvaa, jotta hänet saa pakata reppuun. Toki tyttö on vielä niin pienikin, ettei häntä saa ulos heti viedäkään. Lapsista toisinaan on täällä mainintaa, joten lienee asiallista ilmoittaa että esikoisemme on somessa Papu ja tämä tulokas Pipa.

Savu kävi meillä kotona pyörähtämässä kylässä ja sille vauva olikin kuin tuttu juttu. Sinänsä vähän harmittaa että Savu on hoidossa. Siitä kun ei ole vaivaa, vaan ennemminkin pelkkää iloa. Lenkille se vain ei nyt pääsisi ja mieskään ei pitkien työpäivien jälkeen lähde metsään rämpimään. Niinpä on koiralle reilumpaa, että se saa olla tuttujen koirakavereiden luona hoidossa. Ehdinpä saada arjen kahden lapsen kanssa rullaamaan vähän rennommin.

Kaikki kuvat on otettu reilu parin viikon sisään. Ei uskoisi, sillä pihassamme on viikon verran ollut kymmenisen senttiä lunta. Vaihtelevaa on tämä Suomen talvikeli! Palailemme kuulumisten kera kunhan kaikki perheenjäsenet ovat koossa ja arki lähtee pyörimään.

 Joka lukijalle oikein hyvää kevättä!

Louna 27.4.2016-6.2.2020

Upotuksena aiheen instagramjulkaisu

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

✝️ Louna 27.4.2016-6.2.2020 😭💔 Mieli on ollut viime päivinä melkoisen mustana yrittäessäni välttää/estää viimeistä päätöstä ja sitten kuitenkin koiraa viimeiselle matkalle viedessä. Viimeiseen reiluun vuoteen Louna ei enää virallisesti ollut minun (ja sitäkin ennen vain väliaikaisesti) , mutta koska se suurimman osan lyhyestä elämästään ehti asua minulla, enkä kyennyt sille päätettyä loppua estämään, katsoin parhaaksi viedä Lounan itse viimeiselle matkalleen. Se oli kuitenkin aivan kuin oma koira 🐾 Louna parka oli kyllä yksi surkeiden sattumuksien koira, joka opetti paljon ja olisi alun alkaenkin tarvinnut paljon enemmän. Louna oli aina hiukan arka ja epävarma, sekä todella herkkä stressaamaan; oireet olivat moninaisia aina voimakkaasta ripulista jatkuvaan läähättämiseen ja ns. häsläämiseen. Tuntemattoman silmään Louna saattoi vaikuttaa lähinnä iloiselta uusissa tilanteissa, vaikka tosi asiassa sillä oli usein hyvin tuskastunut olo. Näissä asioissa oli itselläkin paljon opittavaa, kun koira minulle tuli 😔💕 Epäluottamus vieraita ihmisiä kohtaan oli mitä ilmeisimmin syystäkin kasvanut ja Louna oli viime aikoina joutunut turvautumaan purukalustoonsa. En itse ollut tilanteita näkemässä, mutta yhteistä niillä oli ollut se, että Louna oli ollut kytkettynä ja purukohteena koiralle vieras ihminen. Ei missään tapauksessa koiran vika siis, että sitä ei ole ymmärretty. Enkä ymmärrä itsekään, mitä ihmisten päässä aina liikkuu. Se kuitenkin oli selvää, etteivät asuinolosuhteet paikassa, jossa vierailee muita ihmisiä tehden monta muuttujaa, olleet tälle koiralle sopivat 😓 Vaikka olisin halunnut, minullakaan ei ollut tarjota Lounalle sellaista rauhallista rutiiniympäristöä, minkä se olisi tarvinnut. En usko, että Lounan elämänlaatu olisi noussut sillä, että koira haluaa vapaaehtoisesti perääntyä yksin eri huoneeseen. Louna stressaantui lapsista sen verran, ettei sen tarvitse olla kuin samassa asunnossa ja mm. stressiripuli alkoi tukitoimista huolimatta. Ja siitäkin huolimatta, miten mielellään se kuitenkin aina tuli meille kylään 😔 Jatkuu alla ⬇️

Henkilön Savu (@koiria_maalta) jakama julkaisu Helmi 7, 2020 kello 10.20 PST

Yleisesti

Henkilökohtaisesti en pidä lopetusta ensisijaisena tai oikeana päätöksenä koiralle, joka on joutunut puremaan. Oikeammin pitäisi ennakoida ja osata lukea koiraa, jolloin tällaisia tapauksia ei edes tulisi. Harmillisesti koiria kuitenkin tulkitaan usein väärin tai niiltä vaaditaan taitoihin ja valmiuksiin nähden kohtuuttomia. Yleensä toki tahattomasti.

Koiran puolesta ei voi päättää, kuka sille on tuttu ja kuka ei, tarvitseeko sen pelätä vai ei. Mikäli koira kokee, että sen varoitusmerkkejä ei ole huomioitu, se ei pääse väistämään riittävästi (kuten kytkettynä ei pääsekään), ei sille jää muuta vaihtoehtoa, kuin purra. Kytkettynä olevaa vierasta koiraa ei pidä lähestyä, eikä houkutella tai maanitella luokse. Kukaan ei tietenkään pahaa pahuuttaan ole Lounan luo mennyt, sitä houkutellut, sen luottamusta ihmisiin rapauttanut tai sitä tahallaan ahdistellut. Koiraa ei vain ole osattu lukea, eikä sitä ole ymmärretty, jolloin se on lopulta alkanut purra.

Kun koira on joutunut puremaan, on siinä aivan erilainen työstäminen, kuin pelkän epävarmuuden kanssa. Siispä rajallisen ajan ja Lounan tarvitsemien vaatimusten vuoksi sopivan kodin löytyminen osoittautui mahdottomaksi. Herkästi stressaantuva Louna olisi pitänyt saada ehdottomasti lapsettomaan kotiin, taajaman ulkopuolelle, joko ammattilaiselle tai ihmiselle, joka sitoutuisi sen kanssa hakemaan ammattiapua. Edellä mainittu ei ole mikään pelkkä oma arvioni, vaan keskustelin koiran tilanteesta useamman ihmisen kanssa. Riski joutua kiertoon tai uudelleen ympäristöön jossa käy vieraita ja on riski virhearvioihin, oli liian suuri.

Vaikka olisin halunnut, minullakaan ei ollut tarjota Lounalle sellaista, mitä se olisi tarvinnut. Sisätiloissa se ahdistui lapsista aivan liikaa, vaikka ei olisi joutunut konkreettisesti olemaan lasten kanssa tekemisissä. Korostaisin kuitenkin sitä, että koiralla ei ole luonnevikaa, vaikka se ei menestyisikään lapsiperheen hektisessä arjessa. Koirat ovat erilaisia yksilöitä ja jotkin ympäristöt vain ovat liian stressaavia. Kaikilla ihmisillä ei voikaan olla tarjota kaikille koirille kaikkea tarvittavaa. Niinpä tällä erää koiralle reiluimmaksi vaihtoehdoksi jäi lopettaa se. Niin paskamainen päätös kuin se olikin.

Kun en voinut Lounalle päätettyä loppua estämään, pyysin saada viedä sen itse viimeiselle matkalleen. Tämä sopi kaikille osapuolille. Louna on tottunut lähtemään mukaani, aina joko lenkille tai treenaamaan. Niinpä se tuli klinikalle aivan reippaana, ihan vain tutkimaan paikkoja ja treenaamaan. Vaikka Lounaa jännitti vieras klinikka, se kipitti suoraan vaa'alle ja tarjosi vain kontaktia. Toimenpidehuoneessa se kiipeili jakkaralle, syliini, tarjoili käsikosketusta ja äänien kuuluessa kontaktia. Yhtäkkiä se havahtui että huoneessa on alusta ja oli aivan varma että olimme tulleen treenaamaan taukokäytöstä. Treeninä reissun sille pidinkin ja palkkailin jatkuvasti. Rauhoittavan pistäminenkin oli Lounalle vain yksi temppu muiden joukossa. Itkun takaa minua välillä myös nauratti koiran niin yritteliäs käyttäytyminen. Louna oli ihan vain treenaamassa. Kivalla reissulla, kertaamassa vanhoja juttuja, pitämässä hauskaa. Jokaisen koiran viimeisen matkan, pitäisi ehdottomasti olla tuollainen. Louna nukahti lopulta rauhassa syliini. Pois nukkumisen jälkeen minulla kesti kauan koota itseni, jottai näin edes eteeni. Lopulta poistuin paikalta ilman koiraa, pelkän hihnan ja pannan kanssa. Postiluukkuun pitäisi lähiviikkoina kolahtaa paketti, jossa on kipsilevyyn painettuna Lounan tassunjälki. Kaunis ele klinikalta.

Lounan muistan aivan erityisenä koirana. Niin utelias ja silti epävarma, oppivainen vaikka herkkä stressaantumaan, yritteliäs ja toisaalta sekä seurallinen että itsenäinen. Todella opettavainen koira, joka avasi silmäni koirien hienovaraisimpaankin elekieleen, siihen että stressi voi ilmetä monin eri tavoin ja miten monista asioista koira voikaan stressaantua liikaa. Eniten opin kuitenkin koirien epävarmuudesta ja arkuudesta Lounan ansiosta. Koira voi olla todella ahdistunut, vaikka se näyttäytyisi ulkopuolisille vain iloisena häsläämisenä. Louna tulkittiinkin usein vain iloiseksi ja sosiaaliseksi, vaikka vapaana ollessaan se ei välttämättä edes mennyt vieraiden ihmisten luo. Epävarmakin koira voi astella uusiin tilanteisiin kohtalaisen reippaana tutun ihmisen kanssa, vaikka sillä olisikin paha olla. Nyt tiedän, että arka koira voi olla silti utelias, jolloin helposti rauhoittavat signaalit jäävät huomaamatta.

Olen onnellinen ja onnekas, että sain tutustua Lounaan ja hetken aikaa miltei omistaa sen. Persoonallinen ja ainutlaatuinen yksilö, jolle maailmalla ei ollut paljoakaan tarjottavaa. Kiitos Louna ❤️

Kuvakokoelma niiltä ajoilta, kun koira oli minulla käymässä hoidossa, väliaikaisesti asumassa ja kun hain sitä lenkille mukaan.

Rallytoko AVO 18.1

Viime viikon lauantaina kävimme Savun kanssa kisailemassa rallytokon avoimessa luokassa. Hallitreeneistä on ollut taukoa, joten pikkuhiontaa on tehty lähinnä kotona. Kerran ennätimme kisatreeniin hallille, mutta sen reissun möhlin itse perusteellisesti. Raskausmaha alkaa tässä vaiheessa (kisapäivänä rv34+5) häiritä, sillä se muuttaa ryhtiäni ja melkoisesti sekä minun että Savun näkymää toisiimme. Niinpä en ole hirvittävästi treenannut esim. perusasentojen paikkaa, koska edellisessäkin raskaudessa niistä tuli vinoja. Tiedossani oli siis se, että pieniä miinuksia ropisee varmasti vinoudesta, sen myötä epätarkkuudesta, sun muista. En niille anna kuitenkaan hirvittävästi painoarvoa, sillä vinous on väliaikaista ja korjaantuu nopeasti kunhan tästä jakaudun.

Savu työskenteli tosi kivasti ja päästimme tavoitteeseemme, eli hyvä mieli saatiin. Tulospaperi ei ehkä anna ihan sellaista kuvaa. Savu vain heti huomaa, mitä päässäni liikkuu ja alkaa silloin helposti haistella. Kun sähläsin kylteillä, ajatukseni harhailivat ja mietin vielä edellisen edellistä kylttiä pohtien olisinko uusinut vai en, Savu lähti haistelemaan suoraan edessä olevaa tuomaria. Virheestä tuli hylkäävä samantien, kun  poropuolikas asettelu visusti kaikki tassunsakin kehänauhan ulkopuolelle. Tempauksen jälkeen Savu palasi kuitenkin hommiin takaisin. Karkaaminen yllätti minut hetkellisesti, mutta toisaalta kun  tiedän miten huonosti keskityin itse, Savu ahdistui ja otti etäisyyttä. Savu ei käynyt tapansa mukaan moikkaamassa tuomaria tai sihteeriä, vaan nimenomaan haistelemassa - kuten muutamaa kylttiäkin.

Ilman hylkäävää virhettäkin pisteemme tipahtivat virheiden jälkeen niin alas (tiedän, olisi kannattanut ainakin yksi käännös uusia), että hyväksyttyä tulosta emme olisi saaneet. Sinällään karkaaminen ei siis harmittanut, sillä tiedän mistä se johtui. Monet muutkin ns. odottamattomammat virheet olivat selkeää seurausta omasta sekoilustani ja epäröinnistäni. Ehdottomasti pääkoppatreeniä itselle. Kisatreeneissä olisi syytä käydä siis muidenkin, kuin vain hyvien kavereiden kanssa, sillä silloin ei jännitä yhtään.

Kirsi Petäjä

HYL 2:56:34

Istu, seiso, kierrä koiran ympäri -3p epätarkasti suoritettu tehtävä

Pyörähdys -3p ohjaajavirhe

Eteen istu, vasemmalta sivulle, istu -1p vino, -3p uusi

270 vasempaan -10p väärin suoritettu tehtävä, rintamasuunta - Savu ei ollut ihan hereillä ja kääntyi jäljessä

360 vasempaan -10p väärin suoritettu tehtävä, rintamasuunta - tässä olimme koiran kanssa ihan eri vaiheissa ja Savu ei kääntynyt oikeastaan ollenkaan

Ohjaajan ympäri kiertäminen -1p Savu nuuskaisi kylttiä, kun omat ajatukseni harhailivat vielä edellisessä kyltissä

Käännös oikeaan -1p tehtävä väärin suoritettu, -1p ohjaajavirhe, olin mielessäni edelleen edellisissä käännöksissä ja Savu jäi katselemaan yleisöön

Käännös vasempaan -3p kontrollin puute, -10p tehtävä väärin suoritettu, hyl poistuu kehästä - tämä ei mennyt ihan putkeen, mutta ainakin havahduin tilanteen tasalle. Ei pitäisi pohdiskella menneitä kylttejä ja siten ahdistaa koiraa.

Istu, maahan, istu -1p vino, eikä yllätä, kuten jo aiemmin kirjoitin

Tuomarin kommentti: Paljon hienoa työtä. Treenilistalle takapäänkäyttöä ja häiriönsietoa.

Radan jälkeen purskahdin nauruun kaiken sekoiluni jälkeen. Kaikesta sähläämisestä huolimatta Savu palasi aina hienosti työskentelemään, eikä esimerkiksi äännellyt tällä radalla lainkaan. Se jo itsessään on melkoinen saavutus meille! Pikkuvioista ja Savun hakemasta aikalisästä huolimatta suorituksesta jäi todellakin hyvä mieli ja siinä oli paljon hyvää. Eteenpäin on siis tultu, joskin nyt vaappuvan oloni takia perusjutut, kuten takapään käyttö ja perusasento ovat hiukan levinneet käsiin.

Takapääjumppaa ja häiriönsietoa on melkoisesti treenattuki ja kuten ylempänä kirjoitin, syyt kummallisillekin mokille ovat tiedossa. Toki häiriöitä ja jumppailuja on syytä treenata edelleen, mutta enemmän työmaata on omassa päässä, jotta ajatukset pysyisivät kasassa. Kun oikein alkaa itseä mietityttää, Savu täytyy lähteä hiukan etäämmälle tasaamaan itseään. Ja näin käy vain kisoissa, joten kisatreenit isommilla porukoilla tulisivat todella tarpeen. Kaikesta kompastelustani huolimatta Savu työskenteli tosi hienosti, vaikka alan näyttää koiran silmään varsin epäilyttävältä.

Nyt vain reilusti treeniä niin kotona kuin kentilläkin ja seuraaviin kisoihin sitten, kun olen "normaalin" mallinen. Tuomari oli muuten jälleen itselleni uusi ja tykkäsin kyllä tarkkuudestaan. Tähtään siis mielelläni saman tyypin radoille jatkossakin.

Vuoden eka retki - Riuttaskorpi

Vuosi kulkee eteenpäin hyvää vauhtia huolimatta siitä, että ihan toivotunlainen talvi ei taida tänne saapua. Ensimmäisellä retkellä on nyt kuitenkin käyty ja retkihaasteeseen aiomme osaa ottaa. Kun vain tänä vuonna muistaisi kirjata retket muistiin ja poimia listalta sopivat toteutukseen. Viime viikonlopulle suunniteltu retki toteutui ja pääsin vielä Savun (ja kaveri koirineen) kanssa kaksin liikenteeseen. Raskauteni alkaa olla siinä määrin pitkällä, että yön yli retkeä ei enää kannattanut lykätä, vaikka mitään huippuhyviä kelejä meille ei lupailtu. Onneksemme pahin myrsky ei metsään yltänyt, ainoastaan yöllä satoi ja tuuli reilusti, mutta laavussa oli mukavan suojaisaa.

Riuttaskorven virkistymetsä on yksi suosikki retkikohteitani ja olenkin tuolla käynyt melkoisen monta kertaa. Paikka sopii niin päiväretkiin, kuin rentoihin yöpymisiinkin. Kiersimme Haukijärven kierroksen päivärepun kanssa ja Haukikallioilla syötiin eväitä. Reitti palaa parkkipaikalle, josta otettiin rinkat selkään ja suunnattiin toiseen suuntaan Suutarilankosken laavulle. Laavun edustalla ollut vanha silta olikin purettu ja uusi tehty hiukan sivummalle. Kuttulammin reitille emme sen suuremmin lähtenyt kävelemään, sillä polku oli heti alkumatkasta tosi liukas. Sulanmaan kelillä täytyy käydä kyllä vilkaisemassa, onko reittiä muutoin huollettu.

Koska keli oli melkoisen viileä ja kostea, olin pakannut Savullekin mukaan pompan ja peiton. Tarpeeseen tulivat, sillä Savu ei palellessaankaan halua nukkua makuupussissa. Ihan vieressäni nukkuu kuitenkin ja ainakin tassut tuntuivat pitkin yötä varsin lämpimiltä. Savu on kyllä hirmu kiva retkikaveri, kaikki on sen kanssa tosi sujuvaa. Ollaan toki retkeiltykin paljon ja etenkin alkuaikoina panostin esim. taukokäytökseen ja poluilla liikkumiseen ihan tosi paljon. Ja se kyllä kannatti, vaikka vaivaa tuottikin, mutta lopputulos on ollut palkitseva.

Retki teki hyvää molemmille ja raitis ulkoilma virkistää aina. Savu spurttaili vähän riiseni Kuuran kanssa, mutta kyllä Auri on ihan bff. Auri ja Savu ovat kuin vanhat kaverukset konsanaan, vaikka ovat tavanneet toisiaan vain kerran pari vuodessa. Jokin sama taajuus kaksikolla kuitenkin on ja mielellään poseerailivatkin kimpassa.

Kiitokset retkiseuralle, joka suostui mukaan tuonne epätyypilliseen keskitalven yöhön!

Tavoitteet 2020

Tapani mukaan haluan kirjata meille tavoitteet, mutta tällä erää suhtaudun näihin hyvin nöyrästi. Tälle vuodelle on niin monta muuttujaa, etten tahdo ottaa tavoitteista stressiä, vaan suoriudun mieluummin arjesta kunnialla.

Viime vuoden tavoitteet menivät hieman huti, sillä tokon alokasta emme korkanneet. Sen sijaan kävimme kolmissa kisatreeneissä toteamassa, että tekemistä riittää, mutta suunta on oikea ja tilanne jo huomattavasti kesää parempi. Tokon sijaan kisasimme kuitenkin rallytokossa - se on meille kisatilanne treeniä ja itselleni jännityksen hallintaan liittyvää treeniä.

Viime vuoden tavoitteista käsittely eteni etenkin harjaamisen osalta reilusti. Laiskanpuoleisesti tuli treenailtua kynsiä, sillä kaipaisin asennemuutosta itseltäni. Myös yhdelle luennolle ennätin.

Toko Alo korkkaus olisi kuitenkin tämän vuoden tavoite. Edes möllit, mutta kunhan kapulan pito on kunnossa (se ei todellakaan ole), olisi syytä ryhdistäytyä alokkaan suhteen.

RTK2 tätä uskallan oikeasti taitojemme perusteella tavoitellakin. Tämä vuosi todennäköisesti kisataan kertalisensseillä, sillä yksin liikenteeseen pääseminen ei ole vauvavuonna niin simppeliä. 

Käsittelytreenejä lisää ja sitä kautta suhde koiraan paremmaksi. Näitä ei voi treenata liikaa ja nyt tauon jälkeen ihan oikeasti pitäisi harjoitella.

Retkeilyyn varmasti kykenemme ja sitä haluamme. Edes pieniä retkiä.

Kaksin koiran kanssa tulee olemaan tänä vuonna erilailla arvokkaampaa aikaa ja siksi se on kirjaamisen arvoista. Sitä aikaa kaipaamme koiran kanssa varmasti yhtä paljon ja toivottavasti sellainen mukavuus osuisi kohdalle edes muutaman metsälenkin verran.

Oikeasti suurin ja hartain toive on, että koko porukka olisimme terveitä ja pystyisimme nauttimaan arjesta. Kaikki muu otetaan kirsikoina kakun päälle. ♥