Telttaretkellä Riuttaskorvella

 

Kesän ensimmäinen telttaretki toteutui vihdoin! Ajeltiin tuttuun paikkaan Riuttaskorven virkistysmetsään. Seuraksi saimme samanlaisen komppanian, retkellä oltiin siis kahden lapsen, kahden äidin ja kahden koiran voimin. Savu sai ensimmäistä kertaa repun selkäänsä. Reppu on aikanaan hankittu edelliselle koiralleni, mutta laitoin sen samantien eteenpäin. Onneksi meni hyvälle tutulle, jolta ennättää saada tarvittaessa lainaankin! Pari kertaa ennen retkeä ehdimme harjoitella repun kantamista. Kantaminen on Savulle aika ok, pukeminen ei. Treeniä ja aikaa vaatii siis.

Pitkällä tähtäimellä Savulle on tarkoitus hankkia ihan oma reppu, mutta ainakin vielä vain lainaillaan, sillä käyttöä on niin harvakseltaan. On kuitenkin kätevää pakata pienet eväät, vesipullo ja retkinaperon selviytymispakkaus koiran mukaan, kun itse kuljettaa lasta kantorepussa. Savun reppu ei siis paljon painanut, aivan maksimissaan 1kg molemmin puolin.

Tottuneena retkikoirana Savu sai kulkea osan matkasta irti. Reppu rauhoitti koiran kulkua entisestään ja Savu tallusteli rauhaksiin polkuja ja pitkoksia pitkin. Pitkokset olivat melko kehnossa kunnossa ja paikoin niitä ei ollut lainkaan - tarvetta niille kyllä olisi ollut. Pitkokset kestivät kyllä koiran painon, mutta muutama lahompi pitkos petti oman jalan alla.

Mitä koira edellä, sitä retkinapero perässä. Ilmeisesti tässä harjoitellaan taukokäytöstä.

Kiersimme Haukijärven kierroksen, eli varsin lyhyen reitin siis. Retkiseuralaiseni oli ensikertalainen, kuten lapsensakin, joten ulkoiltiin vähän löysemmällä kaavalla. Koirille tämä tuntui sopivan ihan hyvin. Savu viihtyy hyvin veden äärellä vesikirppuja seuraillen. Kuivanakin pysyi siihen asti, kunnes horjahti ja sukelsi niin että roiskui. Ilma oli kuitenkin melko kuuma, joten Savu silminnähden piristyi. Pääsipähän hetkeksi eroon hyttysistäkin.

Leikattu turkki on kasvanut varsin tiheänä ja paksuna takaisin. Harjaamalla Savusta lähtee karvaa ihan kunnolla, mutta muutoin karvaa ei vielä irtoa häiritsevästi. Kuumakin tulee kesälookista huolimatta, vaikka Savu onkin aiempaa jaksavaisempi. Erittäin positiivinen havainto on kuitenkin se, että molskahduksen jälkeen turkki on suunnilleen heti kuiva ja punkit löytyvät ihan helposti. Kaksi punkkia olenkin Savusta jo tänä kesänä nypännyt. Aiempina vuosina Savussa on ollut ainoastaan yksi punkki. Olemme siis päässeet melkoisen vähällä. Tältä retkeltä punkkeja ei onneksi tarttunut matkaan.

Vaikka Suomen suvessa retkeily on yksi suosikkipuuhiani, tuli nyt retkitauon jälkeen taas muistettavia huomioita koiraa koskien. Ensinnäkin hyttysmyrkky, myös koiralle. Harmittavasti kaikki hyttyskarkotteeni olivat päässeet loppumaan, joten alkuun mentiin sekä koira, minä että Papu* ilman mitään. Retkiseuralaisella oli kuitenkin ihan peruskaupan hyttyskarkoite mukana ja sitä sitten lainakkiin. Sumautettiin koirillekin niskaan ja heti helpottui niidenkin olo. Savua seurasi jatkuvasti valtava hyttyspilvi, enkä ymmärrä, mikä siinä niin vetää puoleensa. Vaikuttaako turkin väri oikeasti ötököihin?

Kyykäärmeet ovat myös varomisen arvoisia. Kallioisessa ja kuivassa maastossa otukset viihtyvät varsin hyvin. Käärmeistä ei meille ole koskaan ollut haittaa, mutta tarkkana tuli silti oltua. Hihnassakin koira saattaa innoissaan pompata polulta sivuun ja törmätä pelästyneeseen käärmeeseen. Kaikeksi onneksi myös kyy on fiksu eläin ja mieluummin pyrkii väistämään ajoissa, kuin ajautumaan konfliktiin. Kaikkeen on kuitenkin hyvä varautua ennakoinnilla. Niinpä vahdittiin taukoalueella vipeltäviä lapsia ja koiria varsin tarkasti.

Reitillämme ei ollut muita kulkijoita, joten Savu oli lähes koko vuorokauden ihan hiljaa. Aamuyöllä se kuitenkin havaitsi rannalla outoa liikettä ja kajautti ilmoille kunnon vahtihaukut, kun ei nähnyt rantaan. Heräilin siihen sitten itsekin ja lähdimme katsomaan. Kaksi joutsenta oli rantautunut, mutta havaittuaan meidät lähtivät uimaan pois. Harmi että säikytettiin, mutta linnut siirtyivät vain viereiseen rantaan lepäilemään. Näköhavainnon jälkeen linnut eivät Savua sitten enää kiinnostaneetkaan. Sen sijaan koira aloitti päivänsä vesikirppuja pyydystämällä.

Vaikka retki olikin matkallisesti etenkin koiran kannalta sangen lyhyt, niin kyllä vuorokausi ulkoilmassa tekee hyvää meille molemmille. Kesän aikana meille mahdollistuisi muutama kahden kesken retkikin - tosin vain päiväseltää. Savulle kaikki aidosti kahden keskeinen on kuitenkin hyvin arvokasta spesifiä herkkua, joten eiköhän intensiivinen päiväreissu ole ihan paikallaan. Suunnitelmissa olisi telttailla ihan yksistäänkin Savun ja Papun kanssa, sillä kaksikko on ihan mainiota retkiseuraa. Kemiat kohtaavat myös taaperolla ja koiralla keskenään.

Viimeistään heinäkuussa telttaillaan uudelleen - hyvässä seurassa - näillä näkymin lähipitäjän kansallispuistossa. Siihen mennessä huolehditaan hyttyskarkoitteet koirallekin, sekä muutama muu pikku huomio.

*Papu on vuoden ikäisen lapseni nimimerkki somessa.

Siis karmea kaahari, täällä kuuluisi kävellä PITKOKSILLA! t. Savu

Rallytoko ALO 8.6 Kangasala

Lauantai päivänä pakkasin kisakamat ja koiran autoon ja niin lähdimme Savun kanssa ajelemaan kohti Kangasalaa. Ajomatka oli paahteinen, joten onneksi autossani on ilmastointi. Pääsimme kisapaikalle perille ja ajoin auton aluksi urheilukeskuksen parkkikselle. Keskuksella oli samaan aikaan viestikilpailut, joten porukkaa riitti! Onneksi sentään koirakenttä oli eri puolella tietä, joten ihan samalla nurmella ei ollut juoksijoita. Kävin ilmoittautumassa, ostin kilpailukirjan ja täysin sen. Olimme saapuneet paikalle hyvissä ajoin monista eri syistiä ja nyt meillä oli miellyttävästi liki kaksi tuntia aikaa hengailla rennosti. Tai sitten ei, taivaalla alkoi jyristä ukkonen. Ukkospilvi tuli lopulta ihan päälle ja vettä alkoi sataa kaatamalla. Olin juuri saanut kevythäkin koottua, enkä ennättänyt sitä purkaa. Juoksimme Savun kanssa autolle sadetta karkuun. Kuuro ei kestänyt kauan, mutta vettä tuli niin, ettei eteensä nähnyt. Kisapäivä siis alkoi varsin mukavasti, sillä kevythäkki ei tietenkään ole mikään retkeilyhäkki. Vesi meni häkkiin sisään, mutta ei tullut ulos. Mikä idea on laittaa pohjakankaaksi jokin vettäläpäisemätön materiaali? Noh, onneksi oli auto, eikä Savua muutoinkaan ollut tarkoitus säilyttää häkissä. Siirsin autoni kentälle ja vaihdoin häkkiin kuivan makuualustan.

Ensimmäinen ukkoskuuro ei jäänyt mitenkään ainokaiseksi, vaan aika pian kentän toisessa päässä olevaan metsään löi salama. Ja salamat välkkyivät muutoinkin samalla, kun jytinä kuului ihan päällä. Vaikka olenkin ulkoilmaihmisiä, enkä vähästä hätkähdä, niin ukkoskuuron aikaan en haluaisi seistä pellolla. Vuoroin istuimme Savun kanssa auringossa nurtsilla ja jo hetken päästä juoksimme kiireellä autoon suojaan kaatosateelta. Juoksemista kisapäivään siis riitti! Savu ei isommin säikkynyt jyrinää, vaikka totta kai hiukan läähätti stressistä. Kuumakin oli sitten lisäksi. Yhtä välähdystä säikähdin itse ihan oikeasti ja sen jälkeen Savukin alkoi vähän pälyillä. Ukkonen ja kireä olemukseni saivat Savun myös haukkumaan hiukan enemmän. 

Keräsin itseni ja aloin leikittämään Savua aina kun välähti ja jytisi. Tämä tuotti nopeasti tulosta ja saimme molemmat vähän rentouduttua. Kävipähän treenistä. Runsaiden sadekuurojen vuoksi luokkamme alku viivästyi reilusti ja vasta suunnilleen tunnin aikataulusta myöhässä pääsimme rataan tutustumaan. Tämän jälkeen satoi taas kaatamalla ennen, kuin ensimmäinen koirakko pääsi radalle. Rata oli miellyttävän helppo ja kylttejäkin oli vain kymmenisen kappaletta. Olin siis ympäristöstä huolimatta hitusen toiveikas suorituksemme suhteen.

Vielä viime hetkellä ennen vuoroamme vahvistelin Savua kontaktista ja revittelimme viimeiset leikit. Sitten tuli vuoromme, ukkonen jyrähti ja kävelimme kehänauhan sisäpuolelle. Savu sukelsi nurmen tuoksuihin ja alkoi hidastella jo ennen lähtökylttiä. Odottelin aika kauan, ennen kuin Savu saapui perusasentoon ja pääsimme aloittamaan. Noh, mitään yhdessä tekemistä radalla ei tapahtunut, Savu lähinnä haistelu tai laahusti perässäni. Kaksi tehtävää se havahtui tekemään sen verran, että voi tekemiseksi kutsua. Mutta kisoissa ei todellakaan nähty sitä koiraa, joka minulla treeneissä on. Enpä jaksanut itsekään satsata, sillä olimme jo kaikesta aika väsyneitä ja ukkonen siihen päälle. Minua meinasi alkaa naurattaa kesken suorituksen, vaikka kai siinä olisi pitänyt itkeä.

Yhden liikkeen päädyin uusimaan, mutta juoksin koiraa kannustaen edelliselle kyltille, joten -10p siitä. Virhepisteitä  tulikin lähes joka kyltiltä, oikeastaan vain yhdeltä kyltiltä ei tullut. (En harmikseni sateessa muistanut kuvata ratapiirrosta, joten en tiedä miltä kyltiltä tuli mitäkin). Kaikkien puutteellisten yhteistöiden (yhteistyötä tuolla radalla ei kyllä näkynyt), epätarkasti suoritettujen tehtävien, ohjaajavirheiden, taluttimen kiristymisien, uusimisen ja kylttien nuuskuttelun jälkeen meille jäi pisteitä 54p eli vahva hylky.

Tuomarina oli Hannele Pirttimaa 

Tulos 54p HYL Aika 3min 40,44s

Tuomarin kommenttina "Autoit mukavasti koiraa, joka otti kovasti häiriötä kisapaikasta"

Kisapäivä oli ihan mukava, lukuun ottamatta tuota muutamaa minuuttia kehässä. Ihan kamalaa. Pohdin jälkikäteen, olisiko pitänyt vain jättää väliin jo ihan pitkän päivän ja ukkosen vuoksi. Tai edes keskeyttää. Ajattelin kuitenkin sisukkaasti että tänne on tultu, mitään hävittävää ei ole ja lyhyt rata. Niinpä sitten päätin madella maaliin asti, koira parka. Savu kyllä radan jälkeen lähti taas villiin leikkiin mukaan, mutta oli selvästi todella väsynyt. Noh, kokemusta rikkaampana kohti seuraavia kokeita, joihin olenkin jo ilmoittautunut. Olosuhteet huomioon ottaen päivä meni kivasti, sillä selvisimme kuitenkin ilman salamaniskua.

Treenimuistioon

- treenaa nurmella enemmän

- treenaa edes sateella, ukkosellakin mielellään

- muista myös kisamaiset treenit

Ääniongelmia ja onnistuneita treenejä

Pahoittelen etu- ja jälkikäteen kaikkia kirjoitusvirheitäni. Ne ovat toistaiseksi tulleet jäädäkseen, sillä en ennätä oikolukea tekstejä niin tarkasti, kuin aiemmin.

Tällä viikolla ehdimme treenata kolmesti, tokoa ja rallytokoa sekaisin. Pääpainotus oli rallyssa, koska huomenna mennään ensimmäisiin virallisiin kisoihin. Mölleissä olemme käyneet kahdesti täällä ja täällä. Viikon kaksista treeneistä on videokooste. Kävimme kahdella eri kentällä, sekä eilen illalla vielä nurmialueella. Kehitys lähtee kyllä aina mukavaan vauhtiin, kunhan vain pääsee aloittamaan ja jatkamaan treenejä.

Aloitetaan kuitenkin ensin haasteista. Savun haukkuminen on lisääntynyt ja ääntely ylipäänsäkin. Myös taukokäytös on vähän levinnyt käsiin, eikä käy siihen oikein mene ensimmäisellä perille. Pitänee suosiolla treenata uudelleen, sillä kaksoiskäskyjen jankuttaminen on turhaa. Savu haukkuu kentälle päästyään ensin vähän kaiken näkemänsä, tämä johtuu yleisesti ottaen siitä, että Savu on niin innoissaan. Ja kun Savu on innoissaan, mutta ei vielä pääse hommiin tai muutoin riehumaan, painekattila kiehuu yli äänen muodossa. Pitkä tauko lienee osasyy siihen, että kaikelle kahden keskiselle on latautunut ihan valtava arvo.

Toiset koirat ovat osoittautuneet myös haasteeksi niin lenkillä, kuin treeneissä. Ensimmäisissä toki pahemmin. Savu on aiempaa voimakkaammin kiinnostunut muista koirista, ilmeisimmin siksi että sen ainokainen. Kun Savu sitten ei pääse tervehtimään lenkillä koiria, purkautuu turhauma räksyttämisenä. Koska ongelma on suhteellisen tuore, en ole siihen puuttunut vielä oikein mitenkään, sillä en ole keksinyt järkevää keinoa. Tiedän että Savu hiljenisi kaikin mahdollisin fyysisin rangaistuksin tai kilpaa karjumisella. Edellä mainitut keinot eivät kuitenkaan tule kuuloonkaan, vaan tahdon työstää ongelman oikeasti kuntoon. Ongelmana tämä on tietysti vain minun kokemukseni, sillä en pidä siitä, että koirani räksyttää. Onneksi Savu on treenatessa hiljaa. Paitsi silloin, kun minä en keskity. Ihmisille voin ehkä huijata tunnetilani, ajatukseni jne. mutta en Savulle. Savu kyllä paljastaa kovalla äänellä mikäli ajatukseni ovat muualla, minua kiristää tai ärsyttää tai mitä vain, mikä haittaa keskittymistäni. Vaikka haukkuminen onkin ärsyttävää, on se kuitenkin tarpeellinen ja rehellinen palaute omasta toiminnastani. Mielenhallintaa täytyy vähän työstää, sillä treenikuplamme on hajalla lähinnä minun syystäni.

Tulipa haukkumisesta paljon tekstiä, hups. Ongelma ei kuitenkaan ole mikään härkänen, vain ainoastaan pieni särö kokonaisuudessa. Asian työstämistä huomattavasti helpottaa tietysti se, että tiedän suunnilleen syyt haukkumiselle.

Sitten varsinaisia treenejä.

Teimme kaksi kertaa kisamaisen ratatreenin rallytokosta. Toinen rata meni jo varsin kivasti. Savuhan seuraa oikein kivasti kaikki kiemurat ja oli tarkasti kuulolla tehtävien suhteen. Itse sen sijaan kiirehdin heti jos minua jännittää tai olen epävarma. Kisoihin kirjoitinkin isolla muistilapun; hengitä ja muista kävellä. Kun nämä ovat kunnossa, Savukin on hiljaa ja harmonisesti mukanani.

Uusista liikkeistä ehkä haasteellisin oli askel seiso, kaksi askelta istu, kolme askelta maahan. Seisominen on siis haasteellisin, sillä sitä emme ole tehneet vielä lainkaan. Tai siis nyt olemme, mutta emme vielä viikko sitten. Otin liikkeeseen kuitenkin reilun käsiavun mukaan, kun se on kuitenkin rallytokossa sallittua. Haasteellisen tehtävästä teki se, että olemme juuri tokopuolella hioneet sitä että aina kun pysähdyn, Savun tulee istua. Voitte siis kuvitella koiran hämmennyksen pakan sekoittamisesta.

Seuraaminen noin muutoin on mennyt eteenpäin, vaikka perusasennot ovatkin välillä vinoja. Tällä viikolla keskityin kuitenkin pääasiassa palkattomuuteen ja isoihin kokonaisuuksiin. Häiriköityjä perusasentoja kyllä teimme ja hyvin Savu kerää itsensä mukaan, vaikka vähän nenä veisikin.

Olen saanut viimein koulutettua Savulle käsityksen takapalkasta ja ai että miten mukavasti se helpottaa treenejä! Toisinaan joudun treenaamaan taapero selässäni, joten leikittämiseni olisi varsin kömpelöä. Siinä suhteessa on helpottavaa, että Savu voi rynnätä lelulle itsenäisesti ja leikittää itsensä itse. Paljon itse taivutuksia...  Takapalkka saa Savuun miellyttävästi potkua, mutta n. 15m jälkeen palkka alkaa houkuttaa liikaa. Savu saatta pysähdellä ja kääntyillä vilkaisemaan palkkaa. Kisakuvioihin sitä ei siis vielä voi ottaa mukaan, mutta hyvällä mallilla olemme silti.

Kylttien haistelu on ollut aiemmin riesamme, mutta näiden treenien perusteella sekin ongelma olisi selätetty. Kunhan vain muistan hengittää, kutsua koiran mukaan ja tehdä sen kanssa hommia yhdessä. Tällä hetkellä huomisten kisojen suhteen on varsin luottavainen olo. Hauskaahan me sinne mennään pitämään ja kaikki muu on pelkkää plussaa. En ajatellut kiusata Savua kylttien uusimisella, jos en jotaki kylttiä muista tai suoritan väärin, niin ihan sama. Koira ei sitä tiedä ja tekee kuitenkin parhaansa.

Paikalla makaamisia hioin tällä viikolla myös, about joka paikassa. Tein erikseen etäisyys- ja aikatreeniä. Häiriöt tulee rakentaa uudelleen, sillä Savu katselee mielellään vähän ympärilleen. Nyt ei kuitenkaan noussut tai ennakoinut, mutta ikävästi valahti ihan löysälle lonkalle. Paikkamakuussa onkin yllättävän monta osasta, aina asennosta pysymiseen malttamiseen ja kaikesta jännittävästä luopumiseen.

Toivottavasti huomisista kisoista jäisi käteen hyvä kokemus ja rohkaisu jatkaa treenejä!

 

Maalaistuneet liikekannalla

"Voisitko millään kitkeä ne rikkaruohot joskus toiste, kun nyt olisi just hyvä hetki leikkiä" 

Tämä oli kyllä meneväisin viikko pitkään aikaan! Toki pelkästään hyvällä tavalla, onhan me nyt häiden jälkeen kotoiltu flunssan ja laiskuuden merkeissä. Maanantaina lähdimme jo aikaisin aamulla vanhemmilleni, pois kattoremppaajien tieltä. Koska keli oli hyvä, päädyin pitkään metsälenkkiin pienen suolammen rannalle. Otimme tietysti Lounan mukaan ja kyllä niillä olikin Savun kanssa lystiä. Lounalle oli ensin vähän epäselvää, onko selässäni kiikkuva lapsi lelu vai ihan jokin oikea otus. Roikkuvat ja vilkkaasti heiluvat jalat kun muistuttavat koiran silmään paljolti lelua. Erikoisia ääniä pitävä taapero kuitenkin kauhistutti Lounaa sen verran, että metsästä löytyneet kepit olivat heti mielekkäämpiä.

Yöllä oli satanut, joten metsän pohja oli miellyttävän kostea. En pidä mistään muusta niin paljon, kuin sateen jälkeisestä luonnosta, eritoten metsästä. Ja nauttivatpa siitä ympäristöstä koiratkin, kun ei ole liian kuuma. Käytin koirat ennen varsinaista lenkkeilyä lammen rannalla. Louna haki innoissaan keppiä ja pulikoi ilman sitäkin. Kahlaamaan tuossa ei tietenkään pysty, mutta Louna onkin enemmän uintityyppiä. Savukin mennä molskahti. Mättäällä vesikirppuja seuraileva Savu tuli innokkaan ystävänsä työtäisemäksi. Mätäs ei kestänyt kahden koiran painoa ja kun Louna siitä vielä singahti pomppuun, oli Savu jo pinnan alla. Hupsis. Tämä ei kuitenkaan suuremmin kirppujahdissa olevaa poropuolikasta häirinnyt.

Parin tunnin aamulenkki teki meille kaikille oikein hyvää. Varsin rauhassa saimme kulkea, kuten noilla seuduilla yleensäkin. Yhdet hirven jäljet löysimme ja nekin olivat vanhat. Auton tullessa näkyviin Louna lönkyttikin reippaasti luukulle odottamaan, että pääsisi lepäämään. Kumpikin koirista ovat varsinaisessa pullavassa kotikoirakunnossa. Niinpä kaverin kanssa rymyäminen ottaa vähän kunnon päälle ja metsämaastossa urheilu varsinkin. Louna ja Savu eivät kumpikaan kaahota yksistään, eikä kävelylenkeillä kunto juuri kohoa. Sydämensyke kiihtyy kuitenkin kummasti, kun pitää vähän kisailla toisen kanssa.

Viime sunnuntaina kävimme ihan kentälläkin Tiian ja Vivan kanssa. Paikkisessa Savu nousi seisomaan heti, kun aloin epäilemään selkäni takaa kuuluvaa liikehdintää. Kävelytiellä meni siis koiran ulkoiluttaja, joka harhautti ajatukseni ja niinpä Savu totesi tehtävän olevan loppu. Teimme muutamia liikkeen aloituksia ja häiriköityjä perusasentoja. Treenit menivät ihan kelpokivasti, vaikka minua jäikin tuo paikkis harmittamaan. Nyt vain paljon harjoitusta, etenkin omalle pääkopalle. Treenin päälle kävimme vielä lenkillä ja voi miten Savu nautti nuoren bordercollie neidin seurasta. Kamera ei harmikseni tuolloin ollut mukana.

Sain viimein aikaiseksi maksaa Savulle kisalisenssin ja ilmoitin meidät samantien muutamiin rallytokokilpailuihin. Ensimmäiset kokeet ovat ensi viikolla Kangasalla ja myöhemmin osallistumme seuran järjestämiin tuplakisoihin. Onneksi on kavereita, joiden kautta sain tietooni, että vuoden alussa rallytokoon on tullut uusia liikkeitä. En aivan tarkasti muista vanhojakaan kylttejä, mutta olemme omatoimisesti ehtineet harjoitella näitä jo muutaman kerran. Tästä ohjaajan sähläämisestä huolimatta, olemme menossa rallytokoon pitämään vain hauskaa. Rallytoko ei jännitä minua siinä suhteessa niin paljon, joten haetaan vain mukavia kisakokemuksia ja todennäköisesti hylkyjä. Ensi viikolle on tiedossa yhdet ratatreenit, joten jospa me kisoistakin selvitään. Isoin työstäminen on minun omassa jännittämisessäni.

Jotta koko viikko ei ollut pelkkää kotipihassa käännösten ja kiemuroiden hinkkaamista, suuntasimme eilen urbaaninpaan ympäristöön kaverin kanssa lenkille. Savulle alkulenkki oli vähän turhan haasteellinen. Jälkiviisaana, minun olisi ehdottomasti pitänyt laittaa taapero reppuun, jotta olisin saanut kädet vapaaksi. Näin olisin pystynyt paremmin ohjaamaan ja palkitsemaan Savua, eikä se todennäköisesti olisi availlut kurkkuaan niin aktiivisesti. Tosin, flexeissä holtittomasti vastaantulevat koirat hermostuttivat minuakin, joten ei sovi moittia koirankaan ärsyyntymistä.

Kymmenen kilometrin lenkillä Savu kuitenkin turtui vastaan tuleviin varsin nopeasti ja keskittyi haisteluun. Jyrkkien ylämäkien jälkeen aloimme kumpikin harmitella liian pitkää lenkkiä ja kuumaa keliä, huono yhdistelmä. Pääsimme kuitenkin Kisapirtille ja onneksemme olimme ainoita. Paikalla oli myös suhteellisen hiljaista, joten Savu ja Kirppa pääsivät hetkeksi pyrähtämään vapaiksikin. Tolppaan kytkettynä Savu on kyllä ihan luksuskoira niin kaupan pihassa kuin muutoinkin tauolla. Savu laittaa omatoimisesti maaten ja kuuleman mukaan makaili myös ihan hiljaa. Ehkä minä sitten lähetän hihnan kautta jotain niin stressaavia energioita, että koiraa alkaa haukututtaa. Mielenkiintoista.

Joka tapauksessa tämä viikko on ollut mukavan rento pienestä aikataulutuksesta huolimatta. Alkukesä meneekin tiiviisti treenatessa niin tokoa kuin rallytokoakin. Muutama retkikin on jo suunniteltu ja loppukesäksi ilmoittauduin tokokurssille. Harrastusrintamani aktivoituminen ei olisi mahdollista ilman korvaamattomia tukijoukkojani. Suurkiitos siskoilleni, jotka vapaapäivinään ottavat mielellään taaperon hoitoon, sekä tietysti miehelleni, joka pitää koiramobiilini kunnossa ja tankin täynnä. Kyllä minun on vuoden tauon jälkeen ollutkin treenaamista hirveä ikävä ja nyt uudelleen aloittaminen on kuin lomaa!

Aurinkoisia lomapäiviä jokaiselle!

Oivalluksia osa 3

Oivalluksia 2 7/2016
Oivalluksia 6/2016

En olisi uskonut, että tulen koskaan kirjoittamaan näin, mutta onneksi tämäkin päivä tuli. Ajattelin oivalluksien muodossa kirjoittaa lyhennetyt päivitykset tietotaitooni. Toimintatapani ovat viiden vuoden sisään muuttuneet todella radikaalisti. Aika koulutuspainotteinen tuli, mutta hauska seurata omaa kehitystä. Todennäköisesti parin vuoden kuluttua olen näistäkin eri mieltä. Tekstiä ei kannata tahallaan ymmärtää väärin, sillä minulla on vielä pitkä opin tie edessäni - loppu elämä. On kuitenkin helpottavaa huomata, miten monet itseaiheutetut ongelmat ovat pitkälti historiaa ja voin jatkossa toimia paremmin. Haastan lukijanikin tarkastelemaan omaa toimintaansa avoimesti ja kriittisesti. Tässä eivät nyt aiemman mallin ranskalaiset viivat toimineet, mutta yrittäkää kestää sekava selostus. Teksti on todennäköisesti kirjoitusvirheitä ja aivopieruja täynnä, sillä en ennättänyt oikolukea.

Kokemus, maalaisjärki ja musta tuntuu jutut ovat ihan kelpo lähtökohta. Niistä olisi kuitenkin hyvä päästä aika vikkelään eteenpäin, jotta oppiminen ei pysähtyisi täysin. Pelkkä kokemusperäinen osaaminen lähtee helposti väärään suuntaan laajan tulkinnanvaraisuuden vuoksi. Jokainen koira opettaa totta kai jotakin ja jokainen koira oppii erilailla. Erilaiset koirat haastavat ohjaajansakin päivittämään taitojaan. Kannattaa siis silloin tällöin uhrata aikaa tutkittuun tietoon perustuvaan teoriaan.

Ihan jokaista koiraa voi ja kannattaa kouluttaa. Kaikkea käytöstä voi muokata haluamaansa suuntaan. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki voisivat kouluttaa mitä vain. Esimerkiksi itse en haluaisi ottaa vastuuta aran tai pelkoaggressiivisen koiran kouluttamisesta, sillä taitoni eivät riitä. Edellä mainittu ei myöskään ole suurin mielenkiinnon kohteeni. Onneksi ammattiapua on nykyään saatavilla ja sitä kannattaa todella hyödyntää. En olisi vuosia sitten myöntänyt avun tarvetta, mutta nykyään lähestyn kouluttajia matalalla kynnyksellä, kun tarve on.

Jos halutaan toivottavasti pian historiaan jäävistä vieteistä puhua, niin myös riista- ja saalisviettisen koiran voi kouluttaa pysymään vapaana hallinnassa. Ja ehdottomasti kannattaakin, jotta vältyttäisiin ikäviltä vaaratilanteilta! Ei toivottu käytöskin on usein jossain määrin itse vahingossa vahvistettua. On suhteellisen harvinaista että metsästysroduille koulutettaisiin oikeasti luoksetuloa, mutta sen sijaan lähes joka rodusta saa hajujen perään karkailevan korvattoman eläimen. Eikä tämä kerro suoranaisesti vieteistä, vaan siitä, mikä koirasta on hauskaa. On jokaiselle koiralle täysin luonnollisesta kiinnostua hajuista ja juosta eläinten perässä. Käytös vain kiihtyy ja vahvistuu toteutuksen ohella ja lopputulos voi olla hyvinkin hallitsematon seurakoira. Suosta on kuitenkin mahdollista nousta, vaikka ei toivottua oppihistoriaa olisikin taustalla. Oman toiminnan muuttamisen seuraukset näkyvät koirissa usein nopeasti, eikä toivotuissa tuloksissa kulu vuosia.

Itselläni meni ihan tuhottoman kauan päästä kompastuskivestäni riistavietistä yli. Paikkasin selityksellä omaa osaamattomuuttani, koska en halunnut myöntää. Juuri luoksetuloharjoittelussa minullekin valkeni, että koiralle voi opettaa kaikkea, mutta kaikki eivät voi opettaa kaikkea. Ehkä tänäpäivänä toimisin jo alusta asti erilailla. Aikanaan en siis osannut kouluttaa Tuikulle kunnollista luoksaria. Isoin edistyksemme tapahtui, kun luovuin käsitteestä riistavietti ja keskityin siihen, mikä koiralle oli haastavaa ja miten sitä voisi kehittää. 

Kaikista isoin kompastuskiveni aikanaan oli ympäristö. Vastanatuleva koira tuojotti meitä, ihminen tuli juttelemaan, kissa juoksi tien yli, pulut yllättivät, alkoi ukkostaa, auto soitti torvea, pyörän rengas hajosi, hihna katkesi, panta lähti päästä, olin väsynyt, valjaat olivat liian isot, koira oli tottelematon ja niin edelleen. Ympäristöä emme voi hallita, emmekä voi samoille poluille eksyville idiooteille juuri mitään. Sen sijaan voimme harjoittaa omaa päätämme ja koiraa. Haastaviin tilanteisiin voi opettaa tukitaitoja ja ympäristön ärsykkeistä vihjeitä uusille käytösmalleille. Isolta kuulostava urakka on huomattavasti helpompi, kuin raivoaminen vastaantulijalle, kissojen välttely ja kestävämpien varusteiden hankkiminen. Toisinaan käy kuitenkin niin, että koirat joutuvat asumaan täysin vääräntyyppisissä, liian haasteellisissa ympäristöissä. En enää itse ottaisi kahta koiraa yksiöön.

Mitä tulee näihin "koviin" koiriin, niin nykyisellään suututtaa. Fyysinen kajoaminen koiraan ojentamismielessä on kaikkea muuta kuin kouluttamista, eikä se missään tilanteessa ole hyväksyttävää. En valitettavasti ole keksinyt seuraavia vaan oikeasti nähnyt niin treeneissä kuin lenkillä; koiran lyömistä tai napauttelua hihnalla, kädellä ym, potkimista, hirttämistä/hapettamista/kuristamista, poskivilloista retuuttamista ym. Yleisin fyysinen kurituskeino lienee hihnasta nyppiminen ja sitä ovat varmasti tehneet kaikki jossain vaiheessa. Se oli se koiran herättelykeino, josta minulla oli kovin työ päästä eroon. Vetäminen ei loppunut, eivätkä koirat alkaneet tarjota kontaktia, vaikka itse nypinkin hihnaa ahkerasti. Hihnakäytökseen on onneksi nykyään olemassa monia kursseja, luentoja ja verkkokoulutuksia. Näistä on ollut itselleni apua ja käsitykseni hihnalenkeistä onkin muuttunut melko paljon.

Sitä luulisi että aikuisista ihmisistä kokemukseen voisi ottaa mallia, mutta aina näin ei ole. Se todella pitää paikkansa, että kun osaaminen loppuu, väkivalta alkaa. En tiedä mistä sellainen tarve kumpuaa, enkä itse milloinkaan pitänyt mielekkäänä koirani mukiloimista. Tuntui todella luonnottomalta napauttaa Tuikkua kuonolle tai yrittää pitää sitä selällään. Niin kuitenkin neuvottiin, koska kyseessä oli iso koira. Kehottaisin jokaista nuorta miettimään kahdesti, missä porukoissa treenaa, jos ohjeet koiran kouluttamiseen ovat kyseenalaisia. Kouluttaminen päättyy siihen, missä koiraa aletaan pakottaa tai pahimmillaan fyysisesti rankaista. Selättämisestä ei kannata edes kirjoitta, se ei perustu mihinkään ja mikäli niin toimit, lopeta heti. Väkivallan toimiminen perustuu pelkoon ja kipuun, eikä se sitä paitsi juuri koskaan toimi. Mitä mielihyvää sinä saat siitä, että koirasi tottelee siksi että pelkää? On virheellistä uskoa, että koirasi tottelisi siksi että tavoittelisi hyväksyntää.

Yleisestä harhaluulosta huolimatta hihna itsessään ei ole pakote. Hihna on pakote, kun sitä pakotteena käytetään, eli kun se kiristyy. Aikanaan hihnaa nimitettiin pakotteeksi lähinnä siksi, että se jotenkin lieventäisi muiden fyysisten pakotteiden käyttämistä.

Eri koulutustyylejä on myöskin mahdotonta sekoitella. Koiraa ei voi koulutustilanteessa sekä pakottaa että antaa vapaaehtoisesti tarjota. Eläin ei voi olla samaan aikaan passiivinen ja aktiivinen ja koiran passivoiminen syö sen aloitekykyä. Vaikka arjessa joitain hoitotoimenpiteitä joutuisi tekemään väkisin, kannattaa ne erottaa huolellisesti koulutustilanteista, käyttämällä vaikkapa hanskoja. Mitä harrastuksiin tulee; onko harrastus teistä molemmista hauska, jos siihen sisältyy painostamista, pakottamista tai komentelua? 

Koiran voi opettaa huutamisen ja ravistelun sijaan tarvitsemaan hienovaraisempia vihjeitä. Tietysti koiran ns. uusiokouluttaminen herkäksi vihjeelle on ihan erilainen rupeama, jos koira on ikään kuin turtunut yhteistyön suhteen. Tästä näkökulmasta varusteet ovat monessa tapaa turhia, sillä sujuva yhteistyö ei vaatisi hihnoja. Laki sen sijaan vaatii ja hihna onkin lenkillä ihan jees turvavyö. Ja kuten aiemminkin kirjoitin, emme voi ympäristölle paljonkaan. Emmekä välttämättä aina ole ympäristön suhteen koiraa askeleen edellä. Siispä hihnan merkitystä ei kannata vähätellä.

Varusteista päästäänkin kaikkiin mahdollisiin apuvälineisiin. Lenkkeily harvoin muuttuu sujuvaksi varusteita vaihtamalla, kuonopanta ei poista tarvetta vetämiseen, eikä liioin ketjupantakaan menoa hidasta. Molemmat perustuvat kipuun (tai epämukavaan tunteeseen) ja koirat reagoivat kipuun erilailla. Tarkkaile miten koira liikkuu vapaana. Ehkä sitten on helpompi ymmärtää, miksi hihna loppuu kesken ja miksi hihnalenkkeily on oikeasti koulutettava erikseen. Nimenomaan koulutettava, ei totuttelemalla, kontrolloimalla ja kaikkeen puuttumalla. Lopputulos on useimmilla se, että vielä seniori ikäisenkin koiran lenkkikäyttäytymiseen on jatkuvasti puututtava. Mikäli aikaa kursseille ei ole, on verkossakin paljon hihnalenkkeilyyn liittyvää materiaalia. Hihnalenkeistä on siis täysin mahdollista saada molemmille mukavia. Harmi etten itse ymmärtänyt sitä aiemmin.

Mikäli tahdot koirasi muuttuvan, muutu ensin itse. Minulla kesti ihan liian kauan oivaltaa se, sillä keskityin vain koirien olemassa oleviin ja puuttuviin ominaisuuksiin. Arki ja harrastukset kulkevat paljolti käsi kädessä ja sujuvan arjen hedelmät kantavat pitkälle. Suosittelen satsaamaan vastavuoroiseen suhteeseen ja koiran kuulemiseen, rodusta viis. Jätetään historiaan vahingolliset jääkaudet ja koiran eleiden tulkinnan virheet. Nykyään on ihan valtavasti tietoa ja apua saatavilla, joten jokainen pääsee koiransa kanssa etenemään varsin kivuttomasti.

Koirien valokuvaaminen on ollut minusta aina mukavaa. Takavuosina myös hyvin rassaavaa, sillä koirat eivät aina halunneet poseerata. Koira pitääkin erikseen opettaa malliksi. Ei ole koiralle luonnollista istua paikallaan ja katsoa kameraan. Päinvastoin, epämiellyttävä kuvaustilanne on loistava hetki pälyillä ympärilleen ja haistella maat toivoen että tilanteesta pääsisi pois. Kivoja kuvia varten kannattaa satsata mallikoiran kouluttamiseen sen sijaan, että kiukuttelee koiralle kuvitellen sen tietävän, mitä sen pitäisi tehdä. Jos koira ei halua tehdä jotain tai se ei tiedä mitä siltä halutaan, se on ihan totta, sillä koirat eivät valehtele. Käy kuvaustilanne uudelleen läpi ja pohdi, miksi se ei kiinnostaa koiraasi. Kamerasta kannattaa opettaa vihje hauskalle yhdessä tekemiselle. Tai sitten vain kuvailla spontaanisti koirien touhuja, ilman poseerauksia.

Suhtaudun nykyään aiempaa varautuneemmin koirien luonteenpiirteihiin ja tulkintoihin. Oli suuri mielenkiinnon kohteeni kirjoitaa koirieni luonteesta havaintoja ja koosteita. Koska kukapa ei olisikaan omasta koirastaan kiinnostunut? Tiede ei kuitenkaan tunne käsitettä luonne, vaan persoonallisuus. Luonnettaa mitataan usein kovuus-pehmeys ja temparentti akselilla. Koiran luonne on kuitenkin loppujen lopuksi omistajan tulkintaa. Eri ihmiset kokevat asiat erilailla ja koirat käyttäytyvät eri ihmisten kanssa erilailla. Olemmehan kaikki ainutlaatuisia ympäristömme muokkaamia yksilöitä. Jonkun toisen koirina omat koirani todennäköisesti olisivat aivan erilaisia ja kokemukset olisivat myös ihan muuta, kuin minulla. Koirat ovat tietysti keskenäänkin erilaisia, esim temperamentin ja kiinnostuksen kohteiden suhteen. Minun kokemukseni koiristani perustuu kuitenkin vain omaan taustani ja tietooni, siihen mitä olen aiemmin nähnyt ja kokenut. Ei siis kovin kattava info koirasta. Luulojen sijaan suosittelisin koiran luonteen mittaamiseen SmartDog testejä.

Koirat ovat totta vie parhaita, mutta samalla myös haasteellisia ystäviämme. Vaadimme koirilta enemmän kuin miltään muulta eläinlajilta, joten olisi toivottavaa olla koiralleen mahdollisimman reilu. Virheistä tekevät kaikki, toiset isompia ja toiset pienempiä. Onneksi niistä voi oppia ja mennä eteenpäin, jotta huomenna tai viimeistään mahdollisen seuraavan koiran kohdalla, olisi reilumpi. Antoisaa opin tietä koirasi kanssa ♥


Luettavaa (joista itse olen saanut paljon)

Dolo.fi
Sporttirakki
Elänkoulutus.fi
SmartDOG

Helena Telkänranta Ihminen ja eläin
Helena Telkänranta Millaista on olla eläin?
Turid Rugaas Rauhoittavat signaalit
Tuire Kaimio Koirien käyttäytyminen

Ulkokoirat - mielipiteeni nykyään

Suhde ulkokoiraan, miten se toimii? 2/2016

Ulkokoirasta riviressu 8/2015

Ulkokoirat 12/2013

Vanhaa ulkokoira tekstiäni luetaan edelleen niin usein, että  päädyin kirjoittamaan päivitetyn postauksen siitä, mitä ajattelen koiran pitämisestä ulkona nykyään. Unohtakaa siis jokainen tuo vanha tekstini.

Lapsuudessani meillä oli ulkokoiria ja vielä ensimmäinen oma koirani Tuikku, eli suurimman osan elämästään ulkona juoksunarussa. Pidin siis koiran asuttamista ulkona täysin hyväksyttävänä, vaikka minusta oli ihan huippua omilleen muutettuani saada koira mukaani sisälle. Ulkokoiran asuttaminen rivitaloon oli aluksi vähän kivikkoista. Kirjoitin havaintojani ylös siitä, miten ulkona asuminen vaikutti koiran ja minun suhteeseen. Moni viittasi aiheelle kintaalla, suhdeasioihin vaikuttivat asuinpaikkaa enemmän koiran luonneominaisuudet. Tästä olen edelleen eri mieltä, vielä vahvemmin kuin vuosia aiemmin.

Käsittelen aihetta niin, että puhun nyt vain yksityisihmisten lemmikkikoirista, rodusta riippumatta. Unohdetaan siis yritystoiminta, kuten huskysafarit ja muut bisneksen muodot. En ole myöskään kiinnostunut niistä syistä, miksi mahdollisen lukijan mahdollinen koira, asuu ulkona. Syitä voi olla monia, vaikka kaikki eivät järkevästä perustelusta kävisikään. Tekstissäni sana ulkokoira, tarkoittaa koiraa joka 24/7 asuu vuoden ympäri ulkona sateessa ja paisteessa. Ei siis koiraa, joka silloin tällöin viettää kesäpäiviä ulkona tai haluamansa ajan päivästä omassa pihassa. (Sivuhuomiona sellainen juttu, että sisäkoira on vähintään yhtä huonossa asemassa, mikäli viettää elämänsä eristettynä kodinhoitohuoneeseen. Suoranaisesti siis asuinsijainti, ei tee koiranpidosta huonoa, monissa tapauksissa kyseenalaista kyllä.)

Korostaisin vielä sitä, että kirjoitan ensisijaisesti yksin asuvista ulkokoirista. Sosiaalisena eläimenä koiran paikka ei ole olla yksin pitkiä aikoja missään, vaan tällöin sillä on oltava lajitoverin seuraa. En ota kantaa poikkeuksen poikkeus koiriin jotka eivät viihdy sisällä, kaipaa ihmistä, tule toimeen lajitovereiden kanssa tai muihin selityksiin siitä, miksi koira asuu ulkona. Minun on mahdoton kommentoida kertomuksia objektiivisesti näkemättä, eikä sellainen muutoikaan kuulu osaamisalaani - tai auta ketään.

Lain mukaan koiria saa pitää ulkona, kunhan tarjolla on puhdasta vettä, ympäristö on turvallinen, neliöitä on riittävästi ja koiralla on mahdollisuus päästä kuivaan, vedottomaan, eristettyyn sisätilaan. Toisinsanoen, turvallinen ympäristö ja perustarpeiden täyttäminen mahdollistavat paksuturkkisten koirien ulkona asuttamisen. Laki laahaa toki monissa muissakin asioissa hiukan jäljessä.

Tällä hetkellä meillä on kotona tarha ja puussa kiinni ketju. Molemmat ovat olleet aikanaan tilapäisratkaisuja ja viimeisen parin vuoden aikana käyttämättömiä. Aiempina vuosina Savu ja Louna olivat tarhassa lyhyiden työpäivieni ajan ja viettivät kesäisin tarhassa aikaa kahdestaan enemmänkin, jos niin halusivat. Nykyisellään tarha on lähinnä ruokailupaikka ja siinäkin käytössä harvakseltaan. Meillä olisi siis mahdollisuus pitää koiraa ulkona, jos niin jostain syystä haluaisimme.

Suhteen luomisen kannalta on merkityksellistä, asuuko koira ihmisten kanssa sisällä vai ilman ihmisiä ulkona. Vaikka koiran kanssa aktiivista toimintaa olisikin 3h, sillä on väliä, viettääkö koira 21h ulkona yksin vai sisällä ihmisten kanssa. Elämästään valtaosan ulkona yksin tai lajitovereiden kanssa aikaa viettävä koira, ei todennäköisesti leimaannu ihmiseen samanlailla, kuin sisällä asuva lajitoverinsa. Rotujen kiintymisellä on tietysti eroa, eivätkä kaikki koirat ole seurakoiria. Ihminen vain näyttelee koiran elämässä melko pientä osaa, jos ulkona käydään hoitamassa vain pakolliset ja joskus vähän ylimääräistä. Koira ei tästä välttämättä mitenkään kärsi, mutta ei saavuta myöskään perheenjäsenen paikkaa.

Se mitä koirista nykyään tiedetään, kannustaa mielestäni siihen, että koira hankittaisiin nimenomaan perheenjäseneksi - sisälle kotiin. Aktiivisen yhteisen tekemisen lisäksi koiralla on mahdollisuus osallistua kaikkeen muuhunkin katselemalla ja seuraamalla muiden tekemisiä. Koiralla on näin myös mahdollisuus tehdä halutessaan aloitteita, pyytää vaikkapa rapsutuksia tai ulkoilua. Ulkokoiralla tätä mahdollisuutta ei ole. Ulkokoiran mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen ihmisen kanssa määrittyy sen mukaan, milloinen ihminen on ylipäänsä saatavilla. Huonoimpina päivinä ulkokoira voi olla ypöyksin jopa 23h. Ei ihme, jos koirasta jää etäinen - muista ongelmista puhumattakaan.

Ulkona asuva koira voi tietysti pitää rapsutuksista ja lenkeistä, ilahtua oman ihmisen näkemisestä ja yhteisestä tekemisestä - ihan kuten koirat yleensä. Ulkokoira joutuu kuitenkin valtaosan ajastaan tekemään ratkaisunsa yksin, joten ihmisestä ei välttämättä tule kovin arvokas koiran silmissä. Koska yhteistyö koiran ja ihmisen välillä on muutenkin opeteltava juttu, ulkokoiran kanssa sujuvaan yhteistyöhön joutuu panostamaan huomattavasti enemmän. Yleensä niin paljon enemmän, että työssäkäyvänä siinä mittakaavassa ulkona hengailu käy mahdottomaksi.

Koiran kannalta ulkona yksin oleskelu ei pidemmän päälle ole sille eduksi. Käsitystäni koirista (Turid Rugaasin Rauhoittavat signaalit kirjan lisäksi) muutti Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? teos. Mikäli kirja ei vielä ole sinulle tuttu, suosittelen ehdottomasti tutustumaan siihen, riippumatta tautoistasi eläinten parissa.

En enää nykyään asuttaisi koiriani ulkona ympärivuotisesti. Se ei ole tämän ajan tietoon nojaten mitenkään perusteltua. Haluan, että Savu (ja tulevat muutkin koiramme) saa olla arjessamme aidosti mukana ja että sillä on mahdollisuus pyytää huomiota ja olla sosiaalisesti aktiivinen. Ainoastaan vakava allergia, tai muu terveydellinen syy, voisi olla peruste sille, että Savu joutuisi asumaan ulkona. Tällöin nykyinen tarha vaatisi kunnostusta ja Savu ehdottomasti kaverin. Mikäli koira ei voi halutessaan olla ihmisen kanssa tekemisissä, vaatii se ehdottomasti lajitoverin seuraa. Koira on kuitenkin lähtökohtaisesti utelias, aktiivinen ja sosiaalinen eläin - tämä on hyvä muistaa myös koiraa hankkiessa.


Luettavaa

SEY: Suurin ongelma on ulkokoirien virikkeetön elämä
Eläinsuojeluasetus
Sosiaalinen käyttäytyminen

Myöhästyneet kevätkuvat

Kuvia meidän huhtikuulta, varsinainen ulkoilukuukausi olikin.