Pyrin kirjaamaan realistiset tavoitteet ja toiveet, jotka toivon mukaan pystyisin toteuttamaan. Tämä vuosi on todennäköisesti (mikään ei ole enää varmaa) toiminnallisempi koiran suhteen, ainakin treenirintamalla. Viime vuonnahan retkeilimme kiitettävästi Savunkin kanssa.
TK1 mielellään, tai edes alokkaan korkkaus. Ja ehkä tuloksia, tai sitten ei. Heti pian treeneissä liikkeiden viimeistely ja kapulan pidon opettaminen. Itselle reilusti rohkeutta ja mielenrauhaa, jotta selviän jännityksestä. Sekä reilu ryhtiliike, takalistoon potkaisu ja niskasta kiinni ottaminen, sekä kaikki muut perinteiset saamattomuutta pois ravistelevat otteet.
Käsittely mieluisaksi. Haluan saada Savun opetettua siihen, että se itse haluaisi tulla harjattavaksi ja kynsien leikkuuseen. Etenkin jälkimmäiseen on matkaa, mutta syytä olisi ryhdistäytyä tämän suhteen. Postaan käsittelyjutuista myöhemmin lisää, sillä olen alkanut pitää niitä nyt vasta arvokkaana asiana vuorovaikutuksen suhteen.
Luento ehkä harrastuksista tai koiran käyttäytymisestä. Johonkin olisi pakko päästä lisäämään omaa teoriatietoa. Luennoilta saisin myös motivaatiota.
Retkiä paljon ja ehkä enemmän kuin viime vuonna. Yön yli vaelluksia, toivottavasti lisää kansallispuistoja ja ehkä Norja <3
Tietysti minimissään terveyttä ja kivoja yhteisiä hetkiä, matkasta nauttien.
Kuluneen vuoden katsaus on aiempiin verrattuna nyt hiukan supistetumpi, sillä blogi on ollut auki vain puoli vuotta. Ensi vuonna toivon mukaan totuttuun tapaan laajempi katsaus. Kirjasin tähän samaan myös kulut, jotka löytyvät lopusta.
Tammikuussa vierailimme Savun kanssa Kuopiossa - viimeistä kertaa ennen Papun syntymää. Kankaanpäässä kävimme Kari Ventelän vastaanotolla luustokuvissa. Tulokset yllättivätkin positiivisesti, lonkat A/A, kyynäret 0/0 ja selkä terve. Myös Louna asui vielä meillä ja Myykin oli meillä väliaikasesti asumassa miltei kaksi kuukatta. Arki kolmen koiran kanssa oli varsin mukavaa ja meneväistä. Nautin kolmen koiran (ja yhden kanin) kanssa puuhastelusta tosi paljon ja otinkin siitä kaiken ilon irti ennen perheenlisäystä. Alkuvuodesta retkeilimme Elinan kanssa Ritajärven luonnonsuojelualueella. Siellä piti käydä uudestaakin, mutta jospa sitten ensi vuonna.
Helmikuussa kävimme kolmikon kanssa lukuisilla lenkeillä jäillä. Yksin en enää pitkälle lähtenyt supistusten vuoksi. Yöksi olisin halunnut vielä laavulle, mutta kumma juttu, kukaan ei suostunut seurakseni. Helmikuun loppupuoliskolla Savu meni hoitoon naapuriin ja Louna ja Myy vanhemmilleni.
Maaliskuu toikin tullessaan hirmuisesti uutta ja ihmeellistä. Kuukausi meni varsin sumussa opetellessa uutta ja tutustuessa pieneen tulokkaaseen. Savu tulikin hoitoreissustaan melko pian takaisin ja solahti perhekoiran rooliin paremmin kuin osasin odottaa.
Kevät toi tullessaan myös keittiön vuotavan tiivisteen, jonka johdosta jouduimme lopulta asumaan koko kesän vanhemmillani. Koirille se tiesi paljon vapaana juoksentelua ja rutkasti tilaa. Minullekin se tarkoitti hiukan enemmän metsäilyä ilman vauvaa, kun oli ylimääräisiä käsipareja. Vaan kyllä oli ihan huipputunne päästä viimein muuttamaan "omilleen", kun keittiöremppa valmistui.
Syksyllä jatkoimme Savun kanssa treenailua aktiivisemmin ja saimme monia liikkeitä lähes koevalmiiksi. Kävimme myös rallytoko epiksissä, jossa totesin itseni aika kovaksi jännittäjäksi. Syksyyn mahtui myös retkiä, kun Kiiran kanssa suuntasimme Salamajärvelle. Ehdimme vierailla myös Isojärven, Leivonmäen ja Etelä-Konneveden kansallispuistoissa. Näiden jälkeen vuoden retket tulivat päätökseen ja keskityimme treenaamiseen.
Joulukuu menikin kotoillessa, lenkkeilessä ja käsittelytoimenpiteitä harjoitellessa. Nyt olemme levänneet hyvin ja taas jaksetaan suunnata katseet ensi vuoteen. Seuraava reissulippu häämöttääkin jo, täältä tullaan, Kuopio!
Listailin vuoden kuluja suhteellisen huolellisesti. Kesällä kimppatalous hankaloitti ruokien laskemisia, joten pientä heittoa saattaa olla. Voitimme myös jonkin verran ruokia mm. arvonnasta tai muuten saimme ilmaista sapuskaa, joten siksi ruokaan mennyt raha on suhteellisen pieni. Vuosi oli kyllä edullisin koiravuoteni ikinä, esimerkiksi viime vuonna 2500€ meni rikki ennen syksyä. Tähän toki syynä eläinlääkärissä käyminen päivystysajalla.
Ruokalokeroon laskin myös makupalat ja luut. Treeneissä käytän paljolti kaupan parhaimmiston lihapullia, niihin meni tänäkin vuonna parikymppiä. Terveyssarakkeessa on tämän vuoden eläinlääkärikäynti, eli vain luustokuvat. Muut sisältää eläinkoulutussivuston jäsenmaksun, koirauimalakäynnin, fix-rekiströinnin sekä junaliput Savulle. Harrastuksiin laskin hallin avainmaksun, irtotreenit ja kisamaksun.
Yhteensä 621,94€
Yllätyin itsekin, miten edullinen vuosi oli. Toisaalta, ei ole ollut aikaa eikä liioin varaakaan törsäillä. Lähinnä treeneihin aion sijoittaa ensi vuonna, sillä kaikki pakolliset hankinnat Savun suhteen on jo tehty. Ensi vuoden kulut aion myös kirjata tarkemmin, siinä auttaisi sekin, että muistaisin säästää kuitit. Yhden koiran pitäminen on siis varsin edullista, kun välttää tapaturmat ja jos vielä vähäisetkin harrastukset minimoisi, niin varmasti alle puolen tonnin pääsisi helposti.
Vastaus otsikon kysymykseen: helppo, silminnähtävä terveysongelma, josta on kiva mässäillä.
Media nostaa yhä enenevissä määrin esille jalostuksesta johtuvia koirien terveysongelmia. Se on tietysti hyvä, mutta media (kuten usein ihmisetkin) keskittyvät liikaa vain äärimmäisiin ilmiöihin, kuten lyttykuonoihin. Tämän jälkeen ilmoille nostetaan mopsit ja bulldogit. Olemme melko tietoisia jo koirien luustosairauksista, mutta Koiranet ei kerro koirien terveydestä läheskään kaikkea. Vähän kakkoslaadun luustoa enemmän koiran elämää voivat haitata monenlaiset neurologiset tai somaattiset sairaudet.
Postaukseni ei ole tieteellinen kannanotto eikä tarkoitukseni ole mustamaalata ketään, vaan kirjata muutama huomioni julki. Haluan vain nostaa esiin muitakin terveysongelmia ja joitain yleisiä rotuja, joilla kuitenkin on elämää haittaavia sairauksia. Minulle ei riitä, että koira on terve verratuna mopsiin, sillä asiat voisivat olla paljon paremminkin. Jokainen hankkikoot koiransa omalla vastuullaan ottaen asioista selvää.
Brakykefaalinen oireyhtymä ei suinkaan ole vain mopsien ongelma, vaan siitä kärsivät monet muutkin seurakoirat, sekä jotkin mastiffit. Lähtökohtaisesti koiran tulisi voida hengittää ilman ongelmia.
Kondrorodut, eli lyhytjalkaiset koirat saavat myös huomiota osakseen. Moni tunnistaa ongelmasta mäyräkoirat ja niitä toisinaan suureen ääneen kauhistellaankin. Samasta rakenteellisesta ongelmasta kärsivät myös mm. corgit ja tiibetinspanielit. Miksi lyhyet jalat ja olematon kuono eivät muka haittaa? Olemmeko todella niin vieraantuneita normaalirakenteisesta, liikkuvasta koirasta, että pidämme rakenteellisesti sairasta normaalina? Kaikki eivät tietenkään oireile, mutta epänormaali rakenne altistaa monelle terveysongelmalle.
Vähemmän näkyvillä olevia ongelmia onkin enemmän ja niihin pitäisi yhtälailla kiinnittää huomiota. Esimerkiksi epilepsiaa vähätellään ja väheksytään, piilotellaan. Tällöin ei selvästikään edes tiedetä, mistä on kyse. Ei ymmäretä ongelman laajutta tai sairauden vaikutusta koiraan. Kouristuskohtaus jonka näemme, on vain murto-osa taudin kuvasta. Huomaammeko välttämättä lainkaan jos koiralla on poissaolokohtauksia? Kuka tarkkailee koiraa yksinolojen ajan? Epilepsia ei valitettavasti parane (vaikka sopiva lääkitys viekin oireet) ja se on periytyvää. Toivon että aiheesta puhuttaisiin enemmän ja että siihen suhtauduttaisiin vakavammin. Epilepsiaa esiintyy satunnaisesti kaikilla roduilla, mainittakoon nyt kuitenkin suomenpystykorva ja bordercollie.
Lisääntymisvaikeuksia esiintyy muillakin kuin vain rakenteellisesti sairailla. Lähtökohtaisesti koira joka ei tiinehdy, ei osaa itse astua, on haluton astumaan tai lisääntyminen ei ole fyysisesti mahdollista, on elinvoimaton, ehkä jopa -kelvoton. Tällaisen yksilön ei tulisi jatkaa sukua, ei väkisin raiskauttamalla, eikä keinosiementäen. Sille on syy, miksi pentuja ei kaikista yhdistelmistä tule, luonto tietää meitä paremmin. Heikkoa sukupuoliviettiä esiintyy mm. collieilla, mutta myös voimakkaan ss% omaavilla yksilöillä rodusta riippumatta. Syitä lisääntymisvaikeuksille on lukuisia, enkä ala niitä tässä listaamaan.
Alusta- ja ääniarkuudet ovat uskomattoman yleisiä ja ne haittaavat elämää, sillä aiheuttavat koiralle turhaa stressiä. Arkuudet usein pahenevat vanhetessa, joten ongelma voi periytyä piilevästi mikäli nuorilla koirilla teetetään pentueita. Arkoja koiria ei tulisi käyttää jalostukseen. Perinnöllistä alusta- ja/tai ääniarkuutta esiintyy mm. belgianpaimenkoirilla, bordercollieilla ja collieilla.
Allegiat, iho-ongelmat ja herkkävatsaisuus ovat luultua yleisempiä ja kyllä, ne haittaavat arkea. Näistä kärsivät enenmän ja vähemmän monet rodut, esim. länsiylämaanterrieri ja dalmatiankoira. Ehkä hieman harvinaisempana, mutta sitäkin ikävämpänä perinnöllisenä sairautena mainittakoon syöpä ja kasvaimet, joita esiintyy etenkin berninpaimenkoirilla. Syringomyelia alkaa pikkuhiljaa olla cavalierien tavaramerkki. Rotu kärsii myös sydänvaivoista. Sydänsairaudet vaivaavat monia muitakin spanielirotuja, kuten springerspanieleita.
Mikä vain koira voi tietysti sairastua periaatteessa mihin vain. Riskit voi kuitenkin minimoida ja kannataakin. Liioitellut piirteet (lyhyet jalat, lyhyt kuono, pienet korvat, suuret silmät, liika turkki, löysä nahka jne) altistavat monenlaisille ongelmille, eikä sairaus rasita pelkästään koiraa, vaan myös omistajan kukkaroa ja toisinpäin.. Liioitelluista ominaisuuksia on hyvin harvoin mitään hyötyä tai iloa, etenkään koiralle itselleen.
Kannattaa myös miettiä, millaista kasvatusta haluaa tukea. Onko pennun vanhemmat tutkittu terveiksi ja missä asioissa niitä on käytetty eläinlääkärissä? Onko pentueen vanhempien sisaruksilla terveysongelmia? Onko pentue saatu aikaa ilman ongelmia luonnollisella astutuksella? Kahdesti soisi pohtivan, mihin rahansa laittaa - elämäniloiseen kumppaniin vai erinäisistä terveysseikoista kärsivään kaveriin? Valinta on tietysti jokaisen oma.
Onnea sopivan koiran etsintöihin, mihin koiraan sitten päädytkään.
Edit// Lisätty maininnat syringomyeliasta ja sydänsairauksista 19.12 klo 10.14
Saa keskustella aiheen tiimoilta ja kertoa lisäyksiä tai omia huomioitaan.
Tässä kooste syksyn treenivideoista. Siellä kuuluu taustalla kaikkea mölinää ja Suvivirsikin - älkää kysykö. Koska en hallille nykyään pääse yksin, vaan Papu kulkee mukana, on soitettava kännykästä musiikkia viihtyvyyden takaamiseksi. Ja yritettävä saada koiran suoritus jotenkin loppuun, vaikka oma mukelo vähän parkaisisikin. Pääsääntöisesti kaikki viihtyvät hallilla hyvin, mutta ihan kaikki treenit eivät olleet kultahetkiä. Alla läpikäyntiä edistymisistä.
Taukokäytöksestä on mainittava heti alkuun, että se on mennyt hurjasti eteenpäin. Savun ääntelyongelma paheni hetkeksi vauvan synnyttyä, mutta nyt Savu pystyy odottamaan kauankin, ihan hiljaa. Se ei myöskään enää valu taukomatolta perääni, eikä minun ole pakko kytkeä sitä aitaan kiinni. Ihan loistavaa ja helpottavaa! Seuraavaksi tämä taito tulisi opettaa Papulle, joka oppi konttaamaan - eikä pysy enää paikallaan.
Paikalla makaaminen vaatii vielä pientä hiontaa. Savu saattaa mennä makaamaan muiden käskyillä ja rivissä ollessa ennakoi perusasentoon nousemisen. Ärsykekontrolli on heikkouteni. Saatoinpa alkuvuodesta naurahtaa, että koirani melkein kaksivuotiaana, ei osaa istua käskystä... Savu kuitenkin makaa siinä mihin sen jättää häiriöistä riippumatta. Nyt kun paikkis alkaa muutoin olla kiva ja Savun ennakointi on vähentynyt, on uutena ongelmana tullut lonkalle meneminen. Korjattavissa onneksi.
Seuraaminen parani yhtäkkiä kuukausia kestäneen taukomme aikana. Savu seuraa kivasti myös juostessa, aiemmin haukkui ja saattoi hyppiä meikäläistä vasten. Liikkeestä pysähtymiset aiheuttavat joskus hämmennystä ja kääntymiset ovat itselleni hankalia. Saatan ohjata Savua kääntyessä kädellä, vaikka ei tarvitsisi tai sitten käännyn niin nopeasti ettei koira ehdi mukaan. Seuraamiseen on saatu reilusti kestoa ja mitä enemmän häiriötä, sen paremmin Savu seuraa, ihan huippua!
Hyppy oli vielä kesän kisatreeneissä ihan fiasko. Ennakointia, epävarmuutta, karkailua ja sen sellaista. Kun hioimme hypyn edessä istumissa, oli uusi hetken ongelma se, että Savu vain istui, eikä hypännytkään käskyllä. Nyt hyppy on kuitekin kunnossa ja sen liikkeen uskaltaisin kokeessakin näyttää.
Liikkeestä maahan oli meille ihan uusi liike vielä lokakuussa, mutta nyt sitä on tehty ahkerasti. Aivoni ja käteni eivät toimi yhdessä ja käytän edelleen käsiapua syystä x. Savu ei ymmärrä käsiavuista mitään, joten maksimissaan häiritsen sitä. Haluaisin maahan menosta napakamman ja siistimmän, mutta toimiva se on nykyiselläänkin. Idea on saatu ajettua läpi, että käskyllä maahan ja siinä maataan kunnes toisin käsketään.
Kaukot olivat junnanneet ikuisuuden, kunnes päätin vaihtaa tekniikkaa. Nyt istu-maahan-istu sujuu teknisesti hyvin, mutta jälleen ärsykekontrolli. Ja ne käsiavut pois. Kiireesti pitäisi alkaa harjoittelemaan seisomistakin, jotta ei sitten avoimessa oltaisi ihan purjeessa.
Luoksetulo on ollut aina varsin varma liike. Kunnes Savu ei yhtäkkiä ollut enää varma käskystä. Muutamissa treeneissä jätin Savun odottamaan ja kun huusin tule, koira istui vain paikallaan. Viis käsiavuista ja mistään. Joissain se istumisen ärsykekontrolli on siis onnistunut. Vaihdoin tule käskyn sivuksi, joka oli Savulle jo ennestään tuttu. Alkoi toimia. Toisinaan epäröi perusasennossa, mutta viimeistelyä vaille valmis liike.
Kapulan pito on edelleen nollissa jumissa. Koko liike ärsyttää minua niin, että en ole lähtenyt myrkyttämään kapulaa tämän vuoden aikana enempää.
Ensi vuoden hurja suunnitelma olisi jatkaa ryhtiliikettä ja päästä ennen kesää kokeeseen. Koira onkin pian valmis, mutta minä en. Saapa nähdä, miten käy jännityken suhteen.
Pari kuvatusta, kun reipas pikku porokoira kävi meille kylässä. Savusta on tulossa koostevideo syksyn tokoista, kunhan ehdin sen leikata kasaan. Joulukuuksi en ottanut vapaaharkkaa, sillä marraskuunkin hallilla käynnit jäivät vähäisiksi. Tammikuussa sitten uusiksi. Monta postausta olisi luonnoksissa, mutta vaativat vielä hiontaa, jotta tulisin varmasti ymmärretyksi. Joulukuu tulee olemaan kiireinen, kaikista valmisteluista huolimatta. Otinkin Instagramista irtioton ja kuukauden mittaisen tauon. Tämänkin ajan todennäköisesti selaisin kännykkää sen sijaan, että vaivautuisin koneelle. Tietokoneella hommia onkin roimasti rästissä, videon lisäksi reilusti kuvia ja julkaisemattomia tekstejä. Joulukuun ajan yritänkin ryhdistäytyä molempien blogieni saralla.
Harmaa marraskuu pakottaa sohvan pohjalle. Piha on yhtä kuravelliä ja märkää niittyä, eikä Savukaan moista arvosta. Parhaita harmauden piristeitä ovatkin spontaanit metsäretket kavereiden kanssa, sekä tietysti koiravieraat. Savu silminnähden nauttii koiraseurasta, kun saa juosta kilpaa ja riehua. Yksistään Savu on niin kovin maltillinen ja rauhallinen. Koiraseura on myös pientä irtiottoa arjesta, jonka Savu todella ansaitsee.
Essi, Kida ja Hiisi kävivät viikko takaperin kylässä. Hiisi on vain niin, en edes tiedä miten kuvailla. Aivan kuin emänsä, edesmennyt Tuikkuni. Ja miten ikävä Tuikkua taas tulikaan. Se oli niin hieno koira ja sellaisella on aina paikka sydämessäni. Toivottavasti ehdin nähdä Hiisiä vielä useamman kerran.
Kuvakuulumisia koirakamuista. Lisää kuvia tulossa myöhemmin siitä, kun Savu tutustui porokoira pentuun.
Otsikon mukainen aihe on kutkutellut mielessäni jo pitkän aikaa. Aika ajoin tuntuu olevan muodikasta ja hauskaa, postata koirastaan kuvia samalla kun taustalla häämöttää räjäytetty asunto. Kuvaan liitetään hauskoja tekstejä "en se minä ollut" ja muita vastaavia. Muistutettakoon heti alkuun, että koira ei protestoi eikä osoita mieltään, vaikka räjäyttäisi mummon perintösohvat heti kun silmä välttää. Koira ei välttämättä tuhoa ihmisten aikana, sillä toiminta todennäköisesti keskeytetään. Yksinolevaa koiraa kukaan ei ole kieltämässä, joten sen on mahdollista pureskella tai kaivaa kodin sisutuksia. Syyt tähän ovat vaihtelevia.
Vaikka tällä hetkellä meillä ole ongelmia, olen minäkin saanut kokemuksen tuhoavasta koirasta. Edesmennyt koirani, bordercolliemix Vilkku(kuvituskuvissa) ehti vuoden aikana tuhota omaisuuttamme tuhannen euron edestä. Vilkku oli yksin vain normaalit työpäivät ja silloinkin seuranaan toinen koira, joka ei tuhonnut. Olin tilanteen edessä neuvoton ja yksin. Edelleen yleisenä ohjeena, minunkin käskettiin lisätä koirani liikuntaa. Juoksimme ja pyöräilimme - paljon. Sen lisäksi lisäsin treenejä, jotta koira väsyisi. Käytännössä kaikki vapaa-aikani meni siihen, että yritin saada Vilkun väsyneeksi. Havahduin ongelmiin liian myöhään, joitain huomioitani täällä. Minulle ehdotettiin myös häkittämistä, joskin Vilkku joutuikin olemaan häkissä jonkun aikaa sairaslomien vuoksi - sen jälkeen, kun sai sienistä myrkytyksen ja lakanoista suolitukoksen.
Tuhoaminen ei ehtinyt yhdessäoloaikanamme loppua kokonaan, mutta väheni huomattavasti kun muutimme sopivampaan ympäristöön. Muutimme siis kaupunkitaajamasta maaseudun rauhaan. Ympäristö oli vähemmän stressaava meille molemmille ja hihnalenkitkin helpottuivat. Asunnossa oli myös neliöitä huomattavasti enemmän. Pahin tuhoaminen loppui muuton jälkeen miltei heti ja Vilkku keskittyi paremmin sille jätettyihin, luvallisiin pureskeltaviin.
Kertoessani toisinaan Vilkun tekemistä tuhoista, minulle kohautetaan olkia ja kuitataan se koiran rodulla. On totta, että toiset koirat ovat taipuvaisempia askarteluihin ja tuhoaminen on joillekin tyypillisempää kuin toisille. Mutta mikä ajaa koiran siihen, että se tuhoaa vuodesta toiseen kaikenlaista? Tuhoaminen ei koskaan ole normaalia, johtui se mistä syystä vain. Niin pahalta kuin se tuntuukin myöntää, Vilkullakin oli paha olla. Syyt ovat toki pelkkää spekulointia, mutta todennäköisesti koiralle epäsopiva ympäristö ja liian aktiiviseksi muokattu arki. Liika liikuttaminen ja muu rasittaminen nostaa koiran kierroksia epäterveelliselle tasolle, lisäten samalla stressiä. Voi, kunpa olisin tiennyt sen silloin kolme vuotta sitten. Yleinen harhaluulo lienee edelleen, että tietynrotuisia koiria ei voi liikuttaa tai treenata "liikaa". Liikunnan ja aktiviteettien sijaan tulisi panostaa myös rauhallisen mielentilan ja olemisen harjoitteluun.
Lähes kaikki koirat tuhoavat joskus jotain, eikä tekstistä kannata säikähtää. Normaali pureskelukausi ajoittuu hampaiden vaihtumisen yhteyteen. Pentu saattaa tuolloin myös näykkiä enemmän. Koira voi myös voimakkaan stressin vuoksi (esim. elämänmuutos) yllättää omistajat pureskelemalla yllättäen jotain. Seesteisessä elämäntilanteessa, hampaiden vaihtumisen jälkeen tavaroiden pureskelun ja jyrsimisen tulisi loppua.
Koirat voivat tuhota ihmisten aikana tai yksin ollessaan esimerkiksi siksi, että yrittävät helpottaa ahdistuneisuuttaan. Kaikki tuhoaminen ei ole eroahdistusta, vaan koiran paha olo voi johtua monista eri tekijöistä. Mistä koiran arki koostuu? Onko koiralla kipuja? Onko sillä oikeasti aikaa levätä ja palautua? Onko ympäristö ärsykkeineen ideaali tietyntyyppiselle koiralle? Onko koira ehkä stressaantunut? Sen sijaan, että liikuntaa yritetään tuhoamisen pikaratkaisuksi, kannattaa selvittää syy, miksi koira tuhoaa. Kertauksena, koira ei tuhoa mielenosoituksena. Eikä aina turhauman tai tekemisen puutteenkaan vuoksi. Liikunna puute ei yleensä johda tuhoamiseen, näinollen liikunnan lisääminen ei suoraan auta ongelmaan.
Johtui tuhoaminen sitten mistä vain, on tärkeä selvittää syyt ja yrittää helpottaa koiran oloa. Tuhoamisen ei tulisi nousta normaaliksi millään rodulla, sillä se on aina oire jostain. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että oikeasti hyvinvoiva aikuinen koira ei räjäytä asuntoa toistuvasti palasiksi. Tsemppiä ja jaksamista kaikille ongelman kanssa painiville.
Tuhoaako sinun koirasi? Miksi koira mielestäsi tuhoaa? Onko tuhoaminen sallitumpaa ja normaalimpaa joillain roduilla?
Kuluneen vuoden katsaus on aiempiin verrattuna nyt hiukan supistetumpi, sillä blogi on ollut auki vain puoli vuotta. Ensi vuonna toivon mukaan totuttuun tapaan laajempi katsaus. Kirjasin tähän samaan myös kulut, jotka löytyvät lopusta.
