Keskiviikkona oli pienen retkireissun aika. Savu ja Louna lähtivät mukaan, kun lähdimme Elinan ja Kiiran, sekä heidän koiriensa seurassa kohti Kurua. Valikoitiin kohteeksi Seitsemisen ja Helvetinjärven välimaastossa oleva Riuttaskorpi. Olenkin siellä pariin kertaan käynyt edellisten koirieni kanssa ja molempina kertoina on ollut vielä lumi maassa. Nyt aurinko paistoi ja oli lämmintä, varmaan kevään lämpimin päivä.
Pääsimme perille ja retkifiiliksen saamiseksi rinkat selkään ja Haukijärven kierrokselle. Kiinnitin huomiota siihen, että vuoden aikana reitille oli kaatunut useampikin puu. Talvella pitkospuitakaan ei näkynyt, mutta nyt pohdittiin, että ainakin osa olisi ehkä aika vaihtaa. Paikoin hyvin lahoja ja joku taisi hajota päälle astuessakin. Haukikallioiden näkötorni oli suljettu, elämää nähneeltä näytti sekin. Aurinko paistoi melko kuumasti kallioille, joten kauaa emme siinä viihtyneet maisemia katsellessa.
Matka jatkui kohti Haukijärven nuotiopaikkaa. Koirat pääsivät kallioiselta rannalta juomaan ja vähän uimaankin. Koda ja Elli kävivät ihan varsinaisesti uimassa. Savu kertaalleen itsekseen ja toistamiseen kun putosivat Lounan kanssa. Louna kyllä katseli ja tarkkaili muiden uinteja. Sen kepin hakemiset olivat kuitenkin lähinnä kahlaamista ja putoamisen jälkeen se piti takajalkansa kuivalla maalla. Täysiä se juoksi aina kalliolla muiden perässä, mutta äkkijarrutus juuri ennen vesirajaa. No, kyllä se vielä tänä kesänä oppii. Savu ei viitsinut nähdä vaivaa uimisestaan, sillä vesikirputhan olivat rannassa ja kiinnostivat pikkumiestä kovasti. Kupliakin se puhalteli, kun ihmetteli minne kirpun livahtivat.
Pidettyämme pientä juoma- ja välipalataukoa, jatkettiin taas matkaa. Melko verkkaiseen etenimme, tarkoitus oli vain viettää aikaa kimpassa ja nauttia ulkoilusta. Oma fyysinen kuntokin on nyt aika pohjalukemissa, joten senkin vuoksi pakko aloittaa hissukseen. Tällä erää lämpimän kelin retki sujui siinä mielessä paremmin, että muistin juoda ja sopivasti napostella, enkä pyörtynyt.
Portaita noustessa avautui edessä pieni näköalatasanne. Harmiksemme siinä oleva pöytä oli lahonnut niin, että pöytälevy oli jotenkin katki. Maisemia kyllä kelpasi katsella ja pieni tuulenvire vei itikatkin pois. Toisella puolen järveä näkyi joutsen ja toista pariskuntaa veikkaisin telkäksi äänen perusteella.
Päivän rennon reippailun jälkeen saavuimme Suutarilankosken laavulle. Laiteltiin tulet ja alettiin paistaa makkaroita ja kypsyttelemään perunanyyttejä. Kirsikkatomaatit toivat mukavaa raikkautta eväisiimme. Tähän väliin täytyy kehaista, että koirien taukokäytös on kyllä kehittynyt. Jokainen laittoi maate ihan itsekseen. Ainoastaan Lounan kytkin vähän etäämmälle puuhun, sillä se on ruuanlaitossa vähän kärkäs apulainen. Viime kertaan verraten Louna rauhoittui kytkettynä hyvin, käpertyi kerälle ja alkoi oikeastaan nukkua. Ei tempoilua tai haukkumista, ei tietoakaan sellaisesta.
Ruokaa odotellessa (laiska retkeilijä katsoo kun muut ahkeroivat) piti ottaa koskesta muutamia kuvia, samoin koirista. Savu olikin ihmeen seurallisella kuvaustuulella, yleensä se on kärttyisän näköinen. Nyt saatiin ikuistettua oikein muikea hymykin. Savu oli myös kiinnostunut laavun vieressä kaatuneesta puusta. Siihen peruutettiin, yli hypittiin ja lopulta pikkuinen tönötti siinä kaikilla kintuillaan. Hyvää tasapainotreeniä.
.jpg/_full.jpg)
Evästysten ja muutaman tunnin oleskelun jälkeen lähdimme käyttämään koiria vielä iltalenkillä. Jätimme rinkat laavun perälle ja lähdimme kävelemään Kuttulammin kierrokselle. Siellä en ollutkaan käynyt ja näin ensikertalaisena pidin kyllä reitistä. Metsämaastojen ja pitkospuiden jälkeen löytyivät korkeat, mutta loivat kalliot. Näiden rannalta koirat pääsivät polun varresta uimaan. Savu se nökötti kivellä metsästämässä vesikirppuja, ainakin tarkasti ihaili niiden touhuja. Louna kävi hieman kastautumassa ja mennä touhotti Ellin perässä.
Kuttulammille päästessämme, oli aurinko jo piiloutunut puiden taa. Epähuomiossa emme ottaneet iltalenkillemme pulloja tai mukia tai mitään mukaan. Näin ollen päädyttiin juomaan suoraan kaivon pumpusta. Iltaa kohden hyttyset alkoivat lenkillä kiusata ja isoja hämähäkin seittejä takertui poluilla naamaan.
Tiheään kuusikkoon kävellessämme koirat vähän jumittivat. Louna jäi tönöttämään eteeni, eikä olisi halunnut edetä ja Savu laahusti epäileväisenä takana. Ympärillemme emme oikein nähneet eikä märässä maassa nyt äkkiseltään mitään tunnistettavia jälkiäkään näkynyt. Jos siellä nyt joku meni, niin kuljimme sopuisasti ohi.
Myöhemmin illalla palailimme laavulla ja sytytimme vielä iltanuotion. Maistelimme kuivattamiani pasta-aineksia, vakavia haukkuja en saanut ja koko pasta tuli syötyä. Olin tällä erää arvioinut ruokamäärän hieman paremmin. Nautiskelimme suklaabanaaneita ja juttelimme kuulumisia. Auringon laskiessa tuli huomattavasti kylmempi ja pakko oli vetää takkia päälle. Kun tarkoitus oli mennä nukkumaan, olimme niin viluissamme että päätimme käydä vielä kävelemässä. Laavulta oli autolle lyhyt matka, joten kipitimme käymään autolla, nappasimme sieltä pari polttopuuta mukaan ja kävelimme takaisin.
Tämän jälkeen oli lämpimämpi ja mukavampi mennä nukkumaan. Savu olikin simahtanut jo laavun edustalle, meidän kömpiessä makuupusseihimme. Läträsimme vielä vähän hyttysmyrkyllä siinä toivossa, että meitä ei yön aikana kovin pahasti pistettäisi. Louna kiehnäsi ärsyttävän lähellä ja ramppasi laavussa, vuoroin kenenkin vieressä. Pyysin sen sitten omaan makuupussiini, sinne se solahti jalkopäähän, vetoketju kiinni ja pikkuhaukku rentoutui aivan veteläksi ja nukkui. Ehkä se viime kerran laavuilussa haukuskeli epävarmuuttaan, kun nukkui yksinään. Nyt se veti koko yön sikeitä, lämmittäen mukavasti. Lounahan oli jo pentuna ihan sylikoira, on edelleen. Se selviää mistä vain rentona, jos pääsee syliin.
Aurinko valaisi laavua jo aamuyöllä neljän aikaan. Saimme (ilmeisesti kaikki?) nukuttua kuitenkin seitsemään asti. Savukin oli yön aikana hypännyt laavuun jalkopäähän. Louna kurkisti makuupussin perältä kovin väsyneenä ja unisena. Kyllä se sieltä pois tuli kun piti alkaa pakkaamaan. Aamupuuro tulille ja vaatetta päälle. Karpaloilla höystetty ruiskaurapuuto lämmitti ja täytti mukavasti. Pakkasimme rinkat valmiiksi ja tuuppasimme ne laavun perälle, jos sataisi. Sadetta oli lupailtu ja ihan todella ministi saimme vartin verran tihkusadetta. Sen jälkeen aurinko taas paistoi, eikä mistään sateesta tietoakaan.
Yhtä lämmin ei ollut kuin edellispäivänä, päinvastoin. Viileä tuuli piti kyllä hereillä. Lähdimme vielä kävelemään illalla löytämäämme polkua, jota karttaan ei oltu merkitty. Päädyimme metsäautotielle ja pienelle lammelle. Lammen vartta jatkui polku, joka menikin kosken vartta takaisin laavulle. Joku oli kosken varteen siinä matkalla tehnyt nuotionkin. Melko uhkarohkea paikkakin kuivalla kelillä, kuusenoksat heti yläpuolella. Muutenkin taisi olla vähän omatekoinen polku.
Hetki vietettiin laavulla vielä aikaa kuvaillen muistoksi kaverikuvia, sekä vähän itse koskea. Retki sujui mukavasti, rennosti ja kohtuullisella kilometrimäärällä. Koirat nukkuvat automatkan oikein tehokkaasti, oikeastaan koko loppu päivän. Seuraavanakin päivänä lenkillä oli mukana vähän väsähtäneitä laahustajia. Itseä kyllä piristi, en ole aikoihin syönyt noin hyvin tai nukkunut noin pitkään yhtäsoittoa. Kiitos hyvälle seuralle! ♥
