Ruusukemiäs

Poikettiin eilen Savun kanssa Ratinassa SMT järjestämässä mätsärissä. Kuvailin tapahtumaa minkä kerkesin ja Savu odotteli mallikkaasti buffetin vieressä tauolla. Vuoron tultua juostiin kehään pyörähtelemään. Omaan liikkumiseen täytyy kiinnittää huomiota, sillä saan Savun melko helposti laukalle tai hyppimään. Hienosti seisoskeli ja aiempaa paremmin antoi tuomarinkin kopeloida. Hampaat tarkastin minä, vaatii vieraiden lääppiminen vielä harjoittelua.

Punainen nauha napsahti ja nauhakehää Savu odotteli taukoilemmalla herkkuluunsa kanssa. Nauhakehässä Savu pistelikin menemään jo mallikkaasti, sijoittuen toiseksi. Kassillinen palkintoja, pokaali ja ruusuke lähtivät kaikki matkaan. Tuomarin mukaan Savu oli oikein tasapainoisesti kehittynyt ja mukavan luontoinen. Reipas pikkumies siis PUN2.

Pääsiäisretkellä

Myy tuli meille perjantaina kyläilemään ja lauantaina auto starttasi kohti Parkanoa. Seuraksi saimme Tytin ja tällä kertaa mukana olivat Veeti ja Välkky. Viimeksi olemme käyneet kimpassa Hämeenkankaalla, mutta eri koirien kanssa. Nyt reitiksi valikoitui Alkkiavuoren luontopolku, jossa emme ole koskaan vierailleet. Myy ja Savu pääsivät reissuun mukaan, olin kaavaillut Myytä parsonipennun kaveriksi ja Savua Veetin uudeksi kaveriksi.

Kaverisuunnitelmat menivätkin toisin, kaikki tulivat kyllä toimeen. Savu leikki kuitenkin pääasiassa pikku Välkyn kanssa. Junnuilla olivatkin reippaat painit ja riennot. Myy otti Välkyn kanssa myös muutamia spurtteja, mutta pitkälti tutkaili polkua edellämme. Oikein reipas pieni retkikoira, niin hienosti kuulolla. Veeti ja Savu ottivat muutamat keppipyrähdykset, se olikin totista leikkiä se.

Metsässä oli vielä ihmeen paljon lunta, koko menomatkan paistoi aurinko. Polku oli vielä lumen peitossa. Suoaluetta taivalsimme pitkospuita pitkin sen minkä pystyimme. Paikoin pitkokset olivat veden peittämät ja suon jälkeen koko polku tuntui virtaavan niin, että pohdimme seuraammeko nyt ojaa vai polkua. Pienen metsälammenkin löysimme, se oli vielä visusti jäässä.

Puolen välin tienoilla polun varressa kohosi komea mukuramänty. Puu oli rujo näky kaikkine muhkuineen ja möykkyineen ja käkkäräoksineen, kurkottaessaan korkealle pilviin. Jos sattuu tuota luontopolkua kävelemään, niin männyn kyllä huomaa ja siitä oli viereisessä kyltissä pieni esittelykin.

Aurinkoinen keli muuttui loppumatkan aikana pilviseksi ja lopulta lunta pyrytti oikein sankasti. Pääsimme polulta pois ja väistimme lumisadetta suojaan kotaan. Paistoimme hyvässä seurassa makkarat ja koiratkin malttoivat melko kivasti mielensä. Vähän siinä meinattiin rähistä makkaroista ja väsynyttä Savuakin alkoi kiukuttaa muiden ramppaaminen. Kaiken kaikkiaan nelikko käyttäytyi kuitenkin kivasti ja varmasti mennään toistekin.

Rapa roiskuen pellolla

Viime viikolla käväistiin treenien lisäksi lähipelloilla kaverin vinttareiden kanssa. Savu myyrysti ja köpötteli perässä, mutta Louna mennä viuhtoi sen minkä kintuistaan pääsi. Hiukan on motoriikka kehittynyt ja kunto kasvanut, mutta kyllähän tuo nyt vinteille toiseksi jää. Mukavasti kaverit antoivat tasoitusta, vaikka kaikkia huvitti, kun Louna putosi tämän tästä ojaan. Ojasta löytyikin tosi huikeita jääpaloja ja tämän jälkeen oja olikin Lounan.

Pelto oli sen verran kevätkelistä vetinen, että koirat päätyivätkin kotopuolessa pesulle. Ja sitten vielä toiseenkin kertaan pesulle. Ja iltalenkin jälkeen kyllästyin ja otin ne kuratassuineen keittiöön. Sottapyttyjä kumpainenkin. Vinttaritaloudesta haettiinkin viikonloppuna sapuskaa koirille, kun Pampula sonni oli tullut tiensä päähän. Koirat nautiskelivatkin heti sonnin jalkoja ja pakastimeen tuli pala maksaa ja muita epämääräisiä kökköjä, joita saavista pilkoin.

Lounan leikkaushaava on parantunut hienosti ja vatsa on enää ainoastaan naku. Mistään valtavasta arvesta ei ole tietoakaan. Kumpainenkin on menossa kevään mittaa taas hierontaan ja huhtikuun lopulla ovat petotestit. Pääsiäiselle olen kaavaillut muutamaa retkeä, Siikanevalla saatetaan poiketa ehkä jo viikolla. Pääsiäismaanantaina menen mätsäreihin kuvailemaan ja koissut pääsevät mukaan. Ainakin Savu osallistuu, Louna ehkä vain harjoittelee häiriössä olemista.

Kevät on ollut kaiken osalta melko kiireistä aikaa ja nyt Louna menikin hetkeksi vanhemmilleni kyläilemään, jossa sen oleminen on tällä hetkellä stressittömämpää. Pääsiäiseksi Lusku kuitenkin kotiutuu kun on enemmän koiramaisia touhuja. Yksin se ei oikein viihdy ja reagoi voimakkaasti omiin tunnetiloihini. Stressi ei tee kenellekään hyvää, joten toistaiseksi se viettää hetkellistä hermolomaa täällä metsässä ja minä huilailen itse muutoin.

Ihania aurinkoisia kevätkuvia tulossa lisää.

Nollan alapuolelta

Omien koirien kanssa lähdetään nollista, mutta kun laumaan liittyy joku erilaisen oppihistorian omaava, lähdetään riman alta. Siltä se tuntuu. Nyt kun arki sujuu, voisi kuvitella tekeväni Lounan kanssa jotain suunnitelmallisempaa. Puolen vuoden treenisuunnitelma sisältää vähintään kahdet kenttätreenit  viikossa ja kaupunkitreenin kerran viikossa. Pitkän tähtäimen suunnitelma on lähinnä pohjien tekemistä, jotka koiralla jo pitäisi olla, arkisia asioita ja uusia juttuja harrastusten pohjalle. Muistin tueksi ja kehityksen seuraamiseksi lista, treeniseurakin kelpaa.

Palkkasignaalit, jes on ruokapalkka ja oke lelupalkka. Tarkoitus saada kiinnostumaan molemmista, ruoka ei tule ikinä ilmaiseksi ja leikki muotoillaan niin, että leikkii yhdessä, eikä itsekseen.

Luoksetulo, kun pyydetään, niin tullaan, eikä vatkata ja ihmetellä maisemia. Toiminnan merkitys koiralle selväksi.

Odottaminen, edelleen luopumisharjoituksia, rauhoittumista. Taukokäytös, ovista kulkeminen etc.

Hihnassa kulkeminen, ei kiskomista tai riekkumista, vaan maltillinen ja kuuliainen kulkija.

Hommiin vihje selväksi. Kun mennään kentälle, siellä ollaan joko tauolla tai töissä. Lyhyitä täsmäisku treenejä kentällä, tauko - leikki - tauolle.

Sheippaamisen avulla aktiivisuuden lisääminen. Muutaman minuutin toimintatuokioita, jolloin palkkaa satelee toiminnasta.

Istu, maahan ja muut arkiset asiat ärsykekontrolliin.

Automatkustus kuntoon, ei enää seilaamista tai autosta itsekseen ulos tulemista.

Temppujen harjoittelu muun opettelun tueksi. Oppii samalla oppimaan ja tutustun koiraan paremmin.

Tiivis ja tehokas kevät-kesä tulossa, jospa syksyllä oltaisiin edetty.

Louna on liero

Louna on taas yksi elämäni eriskummallisimmista koiristani. Perusolemukseltaanhan tuo on hauska ja sympaattinen, helppo ja mukiinmenevä koira. Vaan on sillä omia mielenkiintoisia piirteitään, erikoisia päähänpihtoja ja luovia ideoita. Lounalla on pitkä pinna ja hyvä motivaatio tehdä itselleen mieluisia asioita. Hölmöstä olemuksestaan ja häsellyksestään huolimatta se on ihan mielettömän nokkela ja fiksu. Koulutettavana se on minulle jälleen uusi opettaja, sillä kaiken häsläämisen seasta on hankala merkata se toivottu käytös. Olen siis liian hidas ja Louna ei toisaalta ole maailman keskittyvintä sorttia.

Koska Louna oli meille tullessaan kovin arka ja helposti lukkoon menevä, olen rohkaissut sitä kaikkeen ja välttänyt voimakasta puuttumista sen tekemisiin. Toisin sanoen, olen ennakoinut kovasti, jotta koira ei "mokaisi". Pitkäähän Louna olikin ihan nysvä ja sellainen hiippailija ja innostuessaankin mielinkielin. Nyt siltä on alkanut löytymään omaa päätä ja röyhkeyttä. En tiedä, onko vain iän tuomaa vai onko se vain muutoin viimein rohkaistunut, mutta se on suorastaan ruman röyhkeä ja epäkohtelias.

Louna ryntäilee ja säntäilee ja ei kovinkaan kunnioita toisten koirien tiloja. Riitaa se ei haasta eikä kyykytä muita. Kaikki vain eivät arvosta että kuolaposki on koko ajan ihan iholla. Louna myös kulkee ihan missä ja miten haluaa ja tulee minne tykkää. Autossa siirtyilyä tapahtuu erittäin usein ja autoilua onkin nyt erikseen harjoiteltu. Henkisen esteen muovikalterit pitävät kaikki muut koirat takana, mutta eivät Lounaa. Louna änkeää väkisin pienestä kolosta takapenkille. Aivan se ja sama, ärähtääkö sille toinen koira, minä vai repsikka, niin Louna vain tulee. Louna menee tosin käskemällä sitten takaisin, mutta tulee jo muutaman minuutin sisään uudelleen. Sen lisäksi että takana on koiraverkko, Louna on pitkille matkoille kytkettävä myös remmistä, jolloin se alkaa nukkumaan, eikä seilaa.

No, auto on helpohko ratkaista ja harjoittelua vain. Tarha onkin toinen juttu. Louna tulee yli, ihan kaikessa rauhassa. Louna tulee myös läpi. Verkko on kaksinkertainen, mutta toisen verkon Louna repi nurin ja koska toisen verkon silmäsuurus suurenee ylöspäin mentäessä, Louna kiipeä ylimmälle silmäkkeelle. Reikä ei sielläkään ole suuri, mutta sen kokoinen kuitenkin, että kolmessa vartissa Louna saa itsensä siitä taiteiltua ulos. Savu vain istuu ja katsoo vierestä. Monen koiran mielestä operaatio olisi varmasti epämukava, sillä Louna tosiaan videolla kiikkui ylimmässä reiässä, valuen sieltä kaikessa rauhassa alas, ilman mitään kiirettä. Eikä se sieltä päästyään edes säntää minnekään vaan sipsuttelee rappusille istumaan. Tämän jälkeen Louna ei sitten valvomatta olekaan tarhaillut, edes pieniä aikoja.

Ketjussa Louna on mieluummin, jos joskus harvoin se on pihalle kytketty. Vaan viimeksi vartin ulkona odottelun aikana Louna oli syönyt pantansa. Savulta se on syönyt pannan jo aiemmin. Hyvä puoli, Louna ei mene minnekään, vaan istuskelee tyytyväisenä ketjunsa vieressä. Ketjussa olemista on harjoiteltu lähinnä siksi, että retkillä koirat on tarkoitus kytkeä siihen. Valvottunahan Louna on ketjussakin ihan iisisti ja tyytyväisenä, mutta yksin se sitten puuhastelee.

Irti ollessaan Louna vain istuu tai makaa portailla ja katselee. Samoin se tekee, kun sen kanssa ollaan ulkona, jos se ei jaksa leikkiä. Sellainen Louna on ollut pienestä asti. Vähän sitä mieltä kai, että "ei tartte kytkeä ku pysyn muutenki". Pienempänä Louna tuli myös autossa olevasta häkistä ulos. Se sai kaksi salpaa kaikessa rauhassa nostettua pois ja sai luukun auki. Jaksaa nähdä hirvittävästi vaivaa sen eteen, että voisi olla irti, vaikka mitään juoksentelun tarvetta ei sitten kuitenkaan ole.

Koiria on erilaisia, mutta en ole aivan ymmärtänyt Lounan motiivia. Aiemmat koirani jos olisivat tuolla tavoin kepuloineet itsensä irti, ne karkasivat. Louna haluaa vain istua ovella katselemassa. Se on tuollainen hyväntuulinen elohiiri. Tikit siltä poistettiin eilen ja haava parani hyvin. Kuten ultrassakin, myös tikkien poistossa Lounaa piti kiinni kaksi ihmistä, kun kolmas otti tikkejä pois. Siitä huolimatta hommassa meni odotettua kauemmin. Ostin mukaan haavasuihkeen, sillä Lounallahan eivät pysyneet myöskään kauluri ja jesarilla patentoitu suojapukukaan.

Kaiken kaikkiaan Louna on oikein hauska nuorikko. Se on rentoutunut ja reipastunut ja tykkään seurailla sen touhuja. Se on omissa puuhissaan kovin tarkka ja varmasti jatkossa myös harrastuksissa, kunhan päästään vauhtiin. Louna alkaakin nyt saikkunsa jälkeen käydä taas säännöllisesti treenaamassa ja lenkeillä. Nuorella neidillä riittää vielä paljon harjoiteltavaa ja uutta ihmeteltävää. Sen uudesta asenteesta pidän, se on avoin ja huumorintajuinen. Ei enää ujo ja lamaantunut arkajalka. Vaan iloinen ja utelias koira. Perusluonteeltaan häseltäjä on kuitenkin mukavan rauhallinen, jos ympärillä ei tapahdu mitään ihmeempiä.

Ajatella, että Louna on ollut minulla nyt puoli vuotta. Siinä ajassa on tapahtunut paljon, todella paljon. Louna on ihan eri koira, kuin tänne tullessaan. Se on mielenkiintoinen ja ihana persoona. Koulutus etenee hyvää tahtia ja perusarki on kahden junnun kanssa oikein mukavaa ja puuhakasta. Elämä on nyt just sitä, mitä haluan ja tarvitsen ♥

Retkeilyn ABC: Pentukoiran kanssa retkelle

Bongailin muutamia keskusteluja pentukoirien kanssa retkeilystä, olen saanut aiheesta kysymyksiä ja loppujen lopuksi päätin tehdä aiheesta kokonaisen oman postauksensa. Savu on tehnyt joitakin päiväretkiä erilaisiin maastoihin ja se on aina liikkunut mukanani erilaisissa metsissä. Jo pikkuisena Savu tulla viipotti matkassani kymmenisenkin kilometriä. Ja ei, se ei ole liikaa, jos se on pennulle arkipäiväistä ja se on tottunut liikkuvaiseen arkeen. Matka sinänsä pysyy sopivana, kun pentu saa edetä omaan tahtiin ja reikäpäisempää pentua päästetään etenemään maltillisemmin.

Lounan tullessa meille, ei sillä ollut mitään käsitystä itsensä säästämisestä. Puolivuotiaana se mennä rämisteli miljoonaa ensimmäisen vartin ja huonokuntoisena lyllerönä väsähti sen jälkeen. Eikä matkaa ollut, kuin kuutisen kilometriä jälkellä. Laiska nakki, sanon minä, sillä reilusti nuorempi Savu jaksoi oikein hienosti. Ei Lounalla kovin kauan mennyt tajuta, että ei kannata kaikkia paukkuja käyttää heti. Ja toki nuorikon kuntokin alkoi kasvaa, kun se meidän tahdissamme liikuskeli. Motoriikassa oli myös hakemista ja nuorta kohnottajaa piti vähän rauhoitella vauhtinsa kanssa.

Se omien koirien puuhista, mennäänpä suoraan asiaan. Käsittelen tekstissäni nyt pääasiallisesti alle vuoden ikäisiä koiria. Ja vaikka puhun koirista yleisesti, niin tarkoitan luonnostaan kohtalaisen terverakenteista koiraa, jonka voi ottaa maastoon mukaan ilman että se hukkuu astuessaan vesilätäkköön tai hajoaa kiivetessään kiven päälle.

Loputtomalla innollaan nuorempi koira jaksaa varmasti kaikkea. Mutta todellisuudessa maksimaalisesti sen verran, mitä arjessa (aikuinen kestää vähän kovemman rasituksen). Luonnonsuojelualueilla ja kansallispuistoissa koira kuin koira tulisi pitää kiinni. Aihe tuntuu olevan kuumotteleva ja käytännöt ja suhtautuminen asiaan vaihtelevat kovasti. Nuorten koirien kanssa hihna on tosin siitäkin hyvä, että koirien on pakko säästää itseään. Jos edessä on raskas maasto ja useamman kilometrin rämpiminen ennen taukoa, ei eestaas viipottava ja kaikkea häiriköivä nuorikko jaksa. 

Itse en arjessa juurikaan vie koiriani hihnassa, muuta kuin siirtymissä autoon ja autosta pois etc. Huomioi tässä kohtaa, että me emme lenkkeile luonnonsuojelualueilla. Koska hihna on arkisin aika harvinaisuus, tulee ennen retkeä harjoitella, ainakin muistin virkistykseksi. Muutaman vuoden takainen retki pitkospuilla oli rinkat selässä varsin tuskastuttava, kun koirat sahasivat eestaas, pomppivat innoissaan ja riekkuivat. Takana tuleminen oli kovin vaikeaa, kun koirat olivat tottuneet menemään edellä. Itselläni on Manmatin retkivyö, johon saan koirat kiinni ja pieni vetokaan ei silloin haittaa. Hankalissa paikoissa koirat tulevat takana. Retkiremmeinä meillä Rokstrapsin joustohihnat, joka säästää mukavasti myös koiria. Olen myös erikseen opettanut pennut kulkemaan takanani, mikä helpottaa kapeilla poluilla liikuskelua. Pääasiassa pidän koirilla leveitä pantoja retkellä.

Jonkintasoinen hihnakäytös kannattaa saada haltuun ennen retkeä. Jos edes harkitsee pitävänsä koiraa yhtään millään pätkällä retkellä irti (erittäin vaikeissa nousuissa/laskuissa joskus tarpeen), tulisi myös luoksetulon toimia. Toivottavaa olisi, että koira myös pysyisi polulla tai aivan lähettyvillä. Riippuen toki, missä ollaan menossa. Jokien ylitykset ovat myös oma keissinsä, pienempi pentu kannattaa ehkä kantaa tai ainakin pitää kiinni. Vähän retkipaikasta riippuen, vastaantulijoita voi tulla enemmän tai vähemmän, siispä jonkinsortin ohituskäytös olisi hyvä. Kanssaretkeilijät saattavat häiriintyä, jos koko metsä raikaa äänekkään kohtaamisen vuoksi.

Se siitä kulkemispaasaamisesta. Jos joku nyt vielä ei ole hoksannut niin ei, alta vuosikkaan pentukoiran tehtävä ei ole kantaa tai vetää retkellä oikeastaan mitään. Ainakaan pääsääntöisesti. Tuolloin kaikki kantamukset ja tavaroiden roudaamiset hoitaa vielä omistaja. Moni suurikokoinen koira kehittyykin hitaasti, joten reppujen kantoa kannattaa odottaa pari vuotiaaseenkin asti. Kovin koirakohtaista toki ja omistajan vastuulla.

Taukokäytös on aivan erityisen olennainen asia ja siihen olen nykyisten koirieni kanssa kiinnittänyt huomiota. Ensinnäkin, kun pistetään leiri pystyyn tai tullaan laavulle, kullakin koiralla on oma paikka ja siinä ollaan. Ei niin, että mennä myllerretään ja huutaa kiljutaan ympäri ämpäri. Kun ollaan kytkettynä, niin silloin pitää kyetä rauhoittumaan ja levätä. Opettelua voi tehostaa antamalla tauolla koirille vaikkapa rustot. Näin niillä on pientä rauhoittavaa puuhasteltavaa. Taukokäytöstä tulee harjoitella toki arjessakin. Rauhalliset koirat ovat mieluisampaa retkiseuraa, jos taukopaikoilla on muitakin. Parhaimmillaan lounasaikaan samalla nuotiolla on ollut iso retkiryhmä, pari lapsiperhettä ja muita koiria. Tällöin oli parempi ajatus kytkeä koirat kauemmas kiinni ja jättää syömään omia ruokiaan.

Kun sitten kaivetaan ne eväät esille ja on aika alkaa ruokailla, kannattaa huomioida koirat ja sopia käytännöstä etukäteen. Joko ne kaikki ovat kytkettynä ja poissa ulottuvilta. Tai vaihtoehtoisesti ne ovat sulassa sovussa ruokia kyttäämässä. Yleensä meillä on toteutunut ensimmäinen paremmin. Yksi saattaa olla irti ja hengata ruuanlaitossa mukana. Mutta koska pidemmillä retkillä koiria on ollut mukana kolmesta kuuteen ja ne ovat eri laumoista, niin juu, ehei. Ihan jo turvallisuusriski ja jos nuoria vilkastuttaa ja vanhempia nälättää ja jotain stressaa muuten vain, niin ruuanlaitto käy melko tuskastuttavaksi.

Kuten kaikessa muussakin retkelläkin pennulle ja koiralle ylipäänsä, on miltei tärkeintä erottaa tekeminen ja tauot. Toiset tuntuvat oppivan luonnostaan tällaiset asiat. Toiset eivät hahmota sitten millään. Toisten sisäinen elohiiri liikkuu koko ajan, vaikka koira näennäisesti makaisikin. Kannattaa siis kiinnittää huomiota moniin pikkuseikkoihinkin ja harjoitella tehokkaasti. Taukokäytöstä voi edesauttaa oma taukomatto, johon koira on oppinut. Näin maastossakin lepääminen on selkeämpää.

Savu on retkeillyt ja seikkaillut jo jonkin verran. Louna on ollut vasta muutamalla retkellä. Taukokäytöksessä eritoten Lounalla on vielä harjoiteltavaa ja kummankin kanssa ollaan tulisijoilla tarkkoja. Yksi minivaellus on kummallakin takana, sujui moitteetta ja hienosti malttoivat yön nukkua. Lounalta hajosi reissussa panta, joten jatkossa yksi varakapistus matkaan. Pääsiäisen aikaan olisi tiedossa seuraavia retkiä ja kesällä lapin reissu. Jos luustokuvat antavat myöden, ensi talveksi kumpikin junnu saavat omat reput.

Retket pentujen kanssa sujuvat pääsääntöisesti mukavasti, sopivasti taukoja ja ennakkoon harjoittelua. Joustavat hihnat ja vyön olen kahden koiran kanssa kokenut käytännöllisiksi. Rustot ja muut luut ovat olleet tauon aikana oivaa pureskeltavaa. Vahingosta viisastuneena myös takana kulkeminen on kätevä tapa ja hihnanpurijoille ketju tai vaijeri matkaan. Pennun iästä ja motoriikasta riippuen kannattaa retkikohde valikoida tarkoin ja ottaa myös keli huomioon. Räntäsade ja kylmä viima on pienelle pennulle kurja keli. Hyvin pientä pentua voi joutua myös kantamaan, jos väsähtääkin kesken ja yöpymispaikalle on vielä matkaa.

Kuten aikuisenkin koiran kanssa, samanlailla tulee huomioida pennun tarpeet. Eniten retkeily on poikennut ehkä siinä, että pennut häsläävät, eikä retkirutiini ole niille vielä niin selkeä. Kun on vanhempia koiria mukana, ottavat nuoremmat kivasti mallia. Myös väsy tulee sählätessä nopeammin ja näin ollen taukoja on hyvä pitää hieman tavallista useammin. Uskon kunkin omistajan tuntevan pentunsa ja osaavan jollain tasolla arvioida retken suunnittelun tarpeen. Helpossa maastossa pitkäkin matka sujuu, raskaassa maastossa voi joutua pitämään enemmän taukoa tai lyhentämään matkaa. Tekeminen opettaa ja jokaisella retkellä olen itse oppinut uutta. Rohkeasti vain maastoon!

Onko muilla erityishuomioita pennun kanssa retkeillessä? Millaisilla retkillä olette itse käyneet pentujen kanssa?

Ulkotreenit korkattu!

Henkilön Jenny Piittinen (@lapponiansmoke) jakama julkaisu 31. 03ta 2017 klo 22.31 PDT

Niin se on sitten maaliskuu taputeltu pakettiin. Ripeätoiminen kuukausi olikin ja huhtikuusta tulossa vielä vauhdikkaampi ja koiramaisempi.

Louna pääsi eilen ihan spessulenkille kahden kanssani. Lähdettiin kävelemään pellolle ja panostettiin hihnakävelyyn sen lyhyen matkan ajan. Kuten aiempienkin koirien kanssa, käännyin ympyrälle. jos Louna ehti vetää hihnan kireäksi. Palkkasin koko ajan löysästä hihnasta. Alku olikin yhtä pyörimistä, mutta lopputulema oli sitten se, että hienosti palkkaantunut Louna käveli kutakuinkin poikittain edessäni. Hihnakäytöksessä on paljon Vilkkumaisia piirteitä. Rekisteröi kaiken ympäriltään ja reagoi hyppimällä ja tempomalla. Mitään määrättyä suuntaa ei aina edes ole, riippuu ihan missä lehdet rapisevat tai linnut lentävät.

Louna on onneksi nopea oppimaan ja tykkää työskennellä ihmisen kanssa. Edelleenkään se ei ole hihnassa rauhallinen kuten toivoisin, vaan nyt se pompottaa paikallaan remmi löysänä. No, edistystä sekin. Parin sadan metrin hihnaharjoittelu alkulenkistä väsytti penskan päätä ihan huolella. Pellon jälkeisellä metsätiellä päästinkin Lounan vapaaksi ja lähdimme metsäpoluille.

Lisääntyvästi on alkanut neiti porhaltaa hajujen perässä, vaan eipä se toistaiseksi minnekään ole mennyt. Nenä käy herkeämättä ja ympäristöä tarkkaillaan. Kaikkea muuta ympäristöä, kuin minua. Harjoittelinkin Lounan kanssa sitten lähellä pysymistä. Vislasin kerran ja kun koira ei tullut, lähdin juoksemaan tietä pitkin pois. Yllätyin hieman, että Louna ei huomannut. Kun se huomasi minun häipyneen, olin juossut jo melko pitkälle, yli sadan metrin päähän. Nuorikko lähti kiljuen perään ja pinkoi minkä jaloistaan pääsi. Ei päästänyt minua tämän jälkeen näkyvistä, mutta kuulolla olo treeniä tehtiin edelleen.

Kaiken kaikkiaan mukava ja rentouttava lenkki. Takaisin tullessa otettiin vielä hihnakävelyä ja kivasti pääsi palkkaamaan. Kyllä tuosta vielä hieno haukku tulee. Maanantaina Lounalta otetaan tikit pois ja se pääsee jälleen rallittamaan kavereiden kanssa, kohottamaan kuntoaan ja treenaamaan normaalisti.

Savun kanssa kävästiin illalla kentällä, viimein pääsee ulos treenaamaan! Treenisuunnitelmani oli vähän hajanainen, mutta kiva setti saatiin pakettiin. Savu on viimeksi treenannut kentällä, ööh, lokakuussa?

Seuraamiseen teimme edelleen asennetta, nyt toiset sellaiset treenit. Videolta näkyy miten koira leviää käsiin ja irtoaa, mutta tarkoitus onkin päästä nyt sunnuntaikävelystä eroon ja hakea vähän boostia. Pienen asennetreenin jälkeen panostetaan taas tarkkuuteen ja sijaintiin.

Merkin kiertoon tein hieman samantyylistä treeniä. Merkkiä ei olla ennen ulkona tehty, joten lyhensin matkaa aluksi ihan reilusti. Palkkasin ensin namilla, jotta Savu pääsi jutun juonesta kiinni. Tämän jälkeen juoksinkin lelun kanssa karkuun. Loput merkin kierrot palkkasin lelulla. Raviaskel merkille oli hiukan ripeämpää ja täysiä juostiin takaisin. Aiemminhan merkinkin kierto on ollut sellaista sipsuttelua. Maksimimatka taisi vaihdellen olla kolmisen metriä. Kertaalleen Savu teki niin tiiviin kierron, että ponkaisi merkistä ja kaatoi sen. Muutoin oikeen mukavaa poweria ja toimintaa.

Asennon vaihtoja näytin kaverille, itselle vieraampi aihe kouluttaa. Kivalla mallilla kuitenkin ovat, nyt vain läpiajetuksi se että etutassut paikallaan. Seisomista täytyy myös harjoitella lisää.

Kaiken kaikkiaan tehokkaat ja hyvät treenit. Läpikäytiin teoriassa myös jääviä ja noutoa ja näiden parissa jatketaankin piakkoin.