03 maaliskuuta 2017

Mun on mentävä, enkä mä lepää

jos haluut tietää missä meen, kato somesta



Viime viikon torstaina rinkka oli pakattu ja Savu valmiina. Illalla ajeltiin Tampereelle ja puolilta öin juna lähti liikkeelle. Pisin junamatkani oli vasta edessä, menisin sinne, minne pohjoiset kiskot päättyvät. Savu matkusti hienosti, nukkui koko matkan. Itse heräilin kuulutuksiin välillä ja aamun valostuessa ihailin lumisia maisemia. Matka päättyi  perjantaina puolenpäivän aikaan Kolariin, josta Hanna tuli meitä hakemaan. Ihana oli pitkästä aikaa nähdä ja Auri otti innokkaan pikkumiehen hyvin vastaan.

Pakattiin koirat autoon ja lähdettiin ajamaan vielä pohjoisemmas, Muonioon. Ajomatka oli tunnin luokkaa. Popsin ajomatkalla aamupalakseni kaakaota ja sämpylää, jonka välissä oleva salaatti maistuikin vähän hiekalta. Muoniossa purettiin tavarat ja koirat kämpille. Tavallaan kaikkea touhusuunnitelmaa oli, mutta tolkuton väsymys vähän tainnutti.

Kauppareissun varrella sovimme pikatreffit Venlan kanssa. Kiva oli päästä näkemään ihmistä blogin takaa. Pystykorva Jamikin oli pirteänä liikenteessä ja instagramiin pojista saatiinkin vähän dokumenttia. Nopeat jutustelut ja sitten jo kummankin täytyi edetä. Kävästiin Hannan kanssa kaupassa ja maattiin loppupäivä raatona leffaa katsellen. Illalla saunottiin kavereiden kanssa ja suunniteltiin viikonlopun touhuja.



Lauantaina lähdimme huskyfarmille koiria katsomaan. Tuli tutustuttua tarhan huskyihin ja lällytettyä puolivuosikkaita junioreita. Muutama allukin oli joukossa, mutta pääasiassa ymmärtämäni mukaan siperialaisia. Kahvittelimme sisätiloissa ja esitin yhden triljoona kysymystä ihmetellessäni sippejä.

Farmikierroksen jälkeen suuntasimme Pallas tunturille. Hotellilla kirjoitettiin postikortit tänne etelään. Klassisesti hiskikortit, koska hei joku maisema on ihan määly... Talsittiin hurttien kanssa tunturiin kauniissa auringonlaskussa. Läheiselle kodalle ei ollut kilometriäkään matkaa ja moottorikelkkauraa oli mukava taivaltaa. Savua närkästytti, lumi jäi tassuihin ja huipulla kävi tuuli. Ei kyllä huipulla asti käyty, siellä olisi varmasti noussut lentoon.

Kodassa paistettiin makkarat ja maissit ja naposteltiin suklaata. Vähän kuvailin maisemia ja Savua ulkona. Vietimme nuotiolla muutaman tunnin kuulumisia vaihtaen ja ulkoilmasta nauttien. Paluumatka olikin tylsempi. Aurinko oli laskenut piiloon, tuuli yltyi ja lunta tuiskutti niin, että eteen ei nähnyt. Silloin se Savu vasta närkästyi. Kirsua nipisti, lumi jäi tassuihin, tuuli pöllytti turkkia ja höpsö nulikka hyppäsi uran ohi hankeen niin, että vain korvat näkyivät. Kyllä se niin mielensä pahoitti!

No pääsimme rämpimään autolle asti. Lopulta saatiin pienten mutkien kautta autokin liikkeelle ja ajeltiin takaisin kämpille. Ilta menikin paikallisessa pikkukuppilassa hyvällä porukalla.



Sunnuntaina päästiin tositoimiin! Lähdettiin porukalla Muonionjoen jäälle. Mukaan tuli Olli avuksi ja Inkku koiriensa kanssa. Valjastettiin sippe Saara, Auri ja porokoira Hetu. Savu sai lainata Hetun toisia valjaita. Nelikko kelkan eteen ja porokoira ja johdannainen pyöräkoiriksi. Savu lähti hyvin! Se juoksi matkassa, ei nyt ehkä täysin vetänyt mutta rälläsi mukana. Sitten vauhti kiihtyi liikaa ja seisinki kiristyi. Sitten herkkämies pettyi ja kiukustui ja eteni pakilla. Sen jälkeen nuorikko tuntui vähän järkyttyvän ja päästettiin juoksemaan irti mukaan.

Tulin itse pois kyydistä ja laitoimme Savun takaisin. Pienen takkuilun jälkeen se lähti vetämään ja keskitti fokuksensa eteenpäin. Saimmekin Savulle lyhytvaljaat matkaan, just passelin kokoset. Vähän harjoitellaan kaksistaan, niin kyllä se ensi talvena on tykki!




Vetohommien päätteeksi päästettiin nuorikot leikkimään. Savu nautti, ihana poroneito sai nuoren miehen aika lämpöseks. Leikit menivät tosi hyvin yksiin. Mitä nyt herkkistä vähän lumipaakut kiusasivat. Leikattiinkin tassukarvat sitten veks. Viikonlopun aikana Savulla poksahtivat hormoonit mukavasti käyntiin. Kämppiskoira Kuuralla oli juoksut, Hetu aloitti juoksunsa ja naapurin Saara sippekin juoksuili. Kovasti olisi tyttöseura Savulle kelvannut. Kintunnosto lisääntyi reissulla huomattavasti ja kovasti olisi kihnuttanut kavereita. Ei mikään hullunmoinen hormoonihyrrä, mutta selvästi reagoi. Moitteetta kuitenkin hengasi seurassa.

Vetolenkin jälkeen lähdettiin Olokselle pulkkamäkeen. Ihan puolenkilometrin tunturiin siis. Ylös kävellessä idea vaikutti hyvältä. Alaspäin katsellessa tuumattiin että oli kiva tutustua. Hengissä selvittiin, vähän lumi pöllysi ja pikkusen huimasi. Huisi vauhti oli ja loistomäki! Mutta ei toista kertaa.

Illalla kävästiin vielä lenkillä. Johanna tuli matkaan Osman ja Sepon kanssa. Kiva oli Osmaakin nähdä pitkästä aikaa ja Seppoa en vielä ollutkaan tavannut. Myös Inkku tuli Jackyn kanssa ja Hanna ja minä omiemme. Aika lauma meitä siis lenkkeili. Savu näki lenkillä porojakin, valkoisia. Liikkuvat lumimöykyt vähän epäilyttivät. Silmät suurina toljotti ja puhahteli. Lenkin jälkeen oli aika pakata tavarat ja jättää Muonion lumet taakse. Suuntasimme Hannan kanssa Rovaniemelle.



Rollo päivä olikin Savulle vapaapäivä, kun se makasi huskyfarmin sisätiloissa. Lepo tuli näemmä tarpeeseen, sillä nulikka nukkui koko päivän. Itse liikuskelin kaverin matkassa töissä. Oli mielenkiintoista päästä katsomaan usean alaskanhuskyn touhuja. Seurailin aamujuottoa ja autoin, ehkä enemmän opettelin valjastamaan koiria. Aamupäivän siivoilin tarhoja.

Oli kiva viettää tarhalla koko päivä, vaikka oman safarin olin varannut vasta iltapäiväksi. Neljä koiraa valjastettiin rekeni eteen ja sitten mentiin. Parikymmentä kilometriä näteissä maastoissa. Reippaita koiria, kutakuinkin koko matkan sain seistä jarrulla ja silti tuntui, että lähdemme lentoon. Allut hurmasivat minut täysin, ihan huippupersoonia. Vajaa nelikuiset pennut rakastivat niin rajusti, että takki hajosi.

Aivan mahtava päivä, vähän kuin työhöntutustuminen. Illalla Hanna heitti meidät Tervolan Kuksaan, josta Tiina tuli meitä hakemaan. Seikkailumme jatkui Kemiin.



Tiistaina vietiin Tiinan kanssa koirat jäälle. Nelle oli vähän kuin luikku Tuikku, mutta luonteeltaan himpsusti Lounaan päin. Aivan ihana persoona, joku noissa monen rodun mixeissä on, mikä iskee ♥ Savulla ja Nellellä natsas leikit tosi hyvin yksiin, vaikka aika eri tyyppisiä kuitenkin ovat. Leikkivät kuin vanhat frendit ja rallattivat menemään.

Väsyneet riehujat saivat lenkin päätteeksi luut ja jäivät kämpille nukkumaan kun me lähdimme Tornioon. Treffasimme pikasesti Lauran, toisen blogitutun. Saatiin oikein kaffetarjoilut ja kiva oli tutustua paremmin, kun joku käsitys blogin kautta muodostunut. Koirakuulumisia olisi riittänyt vaikka kuinka ja mikäs siinä, Lauran porokoira raaputtaessa mieli lepäsi.

Tornion visiitiltä ajelimme takaisin Kemiin ja lumilinnaan. Kävästiin kaakaolla lumilinnan kahvilassa ja sen jälkeen kämpille ja kauppaan. Koirien kanssa vielä pieni lenkki ja ilta raatona sohvalla leffaa katsellen.



Keskiviikkona lähdimme Tiinan ja koirien kanssa bussilla liikenteeseen. Suuntasimme Keminmaahan, tarkoituksena paistaa makkarat laavulla. Laavu olikin pinnoitettu jännästi, vähän pintapoltettu. Puita ei ollut, joten siirryttiin toiselle laavulle. Noh, lankkupätkää oli tuotu polttopuuksi. Yrityksistä huolimatta emme niitä saaneet syttymään. Kamat takaisin reppuun ja koiria kuvaten sitten.

Nelle ja Savu meuhasivatkin kaiken aikaa lumihangessa toisensa seurassa viihtyen. Lumisade haittasi kuvaamista, vaan ei koiria. Hangessa rämpivät ja kepeillä leikkivät. Jonkin ajan kuluttua käveltiin kylälle nostamaan minulle rahaa, jotta päästiin bussilla vielä takaisinkin. Savu matkusti leppoisasti, vaikutti melkoisen väsyneeltä jo.



Matkalla bussiin otettiin vielä poseerauskamukuvia. Paluumatkalla poikkesimme Mustiin & Mirriin. Itselle ostin uuden treenitaskun. Savu ja Louna saivat kumpikin uudet matkakupit ja Savu vielä uuden nahkapannankin. Nyt kelpaa niittikurrassa mennä kylille! Vallan miehekäs panta, pukee neitimäistä pojua hyvin.

Kämpillä tehtiin makkaraa ja pastaa. Tiinan kanssa harrastettiin kolmen leffan maratoonia ja napsittiin poppareita. Oli kyllä tosi kiva nähdä ensi kertaa, vaikka kauan onkin netissä keskusteltu! Jutut meni hyvin yksiin ja ilomielin yövyn uudelleenkin. Miuku ja Katti olivat vähän närkästyneitä vieraista, Savu saikin vähän kynttä, vaikka kovin kohtelias yrittikin olla.

Illalla Tiina heitti meidän rautatieasemalla. Kahdeksan tunnin junamatka kotiin alkoi. Nukuimme koko matkan. Savu nukkui vielä seuraavankin päivän. Se nukkui vielä tänäänkin. Torstai aamuna viideltä olimme Tampereella ja saimme kyydin kotiin.

Reissu onnistui hirvittävän hyvin. Ja ilman Tiinaa ja Hannaa se ei olisi ollut mahdollista, kiitos hirmusesti ♥ Kiitoksia myös Venla, Laura, Inkku ja Johanna, reissu oli kaikkien uusien ja vanhojen tuttujen ansiosta ikimuistoinen!

28 helmikuuta 2017

WINTER VIDEO



Talvi ei aivan palvele treenikauttamme ja hallivideoita en klippiin laittanut. Mutta kivaa maisemaa ja piskien juoksutusta. Harmi että alkutalvesta ei ollut lunta. Enjoy!

18 helmikuuta 2017

VIDEO: Louna 2-4kk



Lounahan ei pentuaikaansa minulla asunut, mutta joitain kuvia ja videoklippejä sain käsiini. Valtaosa puhelinsaldoa, mutta kyllä niistä minivideo repästiin muistoksi. Kauheasti on kyllä Louna haalistunut! Sehän on ollut aivan musta, kun se kuusiviikkoisena meille esiteltiin. Seitsemänviikkoinen ipana muutti kotiinsa ja sen jälkeen se onkin videoissa seikkaillut meillä hoidossa ja porukoilla kyläilemässä.

14 helmikuuta 2017

Hyvää ystävänpäivää ♥



Videon suunnitelma oli ehkä vähän suuruudenhullu ja matkalla tuli pari muuttujaa. Mutta kivaa oli!

13 helmikuuta 2017

Kani on kaveri

Jos koiria on joskus järkytetty, niin viime päivinä ainakin. Olen ollut asian tiimoilta hieman kiireinen, enkä siis ehtinyt tänne blogiin meidän uudesta perheenjäsenestä vielä huudella. Perjantaina laumaamme astui kuitenkin luovutusikäinen kanineiti Vekku. Vekku on oikein reipas ja rohkea pupuvauva ja tulee ilostuttamaan elämäämme varmasti paljon. Koirablogin puolella saattaa siis jatkossa vilahdella suloinen pitkäkorva, kirjoittelen myös Lounan sopeutumisesta uuteen tulokkaaseen. Jos Vekun kuulumiset kiinnostavat enemmän, niin jatkossa kaniasiaa voi lukea täältä.

No mutta kuinkas ne koirat? Savu repesi riemusta, se rakastaa kaneja. Savu on hyvin kohtelias ja katselee Vekkua mieluusti makaillen. Kun kani sitten lähestyy, on Savu aivan täpinöissään. Vaikka Savu välillä huitookin tassulla, pääasiassa Vekku nuuskuttelee ja nuolee Savua. Savu tekee samoin ja kaksikko pötkötteleekin sulassa sovussa.

Louna sen sijaan järkyttyi. Se suhtautuu Vekkuun uteliaasti, mutta samalla myös pelkää. En voinut uskoa silmiäni, kun Louna todella itse luikahti häkkiin karkuun, kun kani lähestyi. Louna harjoittelee nyt rauhoittumista turvallisen välimatkan päästä, sillä tungetteleva kani ahdistaa meidän hurjaa sussaripuolikasta.

Vekku on kotiutunut itse oikein mainiosti ja tutkii innoissaan uutta ympäristöä. Koiriakin se on tosiaan tutkaillut ja tarkkaillut. Tarkoitus oli pitää portti kiinni keittiöön, mutta metka pupuneiti tulikin kalterien välistä visiitille. Siitäkös Louna sätkyn sai, kun keittiöön tuommoinen hyökkäys kohdistui!

Yhteiselo on varmasti ajan kanssa sujuvaa, kunhan kanikin oppii antamaan Lounalle tilaa ja Lounakin ymmärtää, että kani ei aio hyökätä sen kimppuun. Lounalla olisi myös harjoiteltavaa kanin kohtaamisessa, ei ole sopivaa ryntäillä... Vaikkakin Vekkua voisi muistuttaa ihan samasta aiheesta.

Instagramista nopeimmat ovat varmasti videot nähneet, mutta tässä Vekun ensikohtaamiset kummankin koiran kanssa. Louna tosiaan kun on epäkohteliaampi ja säikympi, niin sai tarkastella tulokasta häkistä käsin. Eilen olivat kumpainenkin jo keittiössä vapaina, vaikkakin Lounaa täytyy hiukan pitää silmällä. Kanihan on totta kai aika pelottava ja Louna ihan "vähän" luonnosta vieraantunut.

Muilla kaneja ja koiria?


07 helmikuuta 2017

Viikon takaset



Viime viikon keskiviikkona vuokrasin Koirakoutsin pikkuhallia Lounaa varten. Saimme seuraksi Idan ja Sannan koirineen. Halli oli käytössämme pari tuntia, josta Louna touhusi häkkinsä ulkopuolella ehkä parikymmentä minuuttia. Louna siis paineistuu kovasti vielä vieraissa ympäristöissä. Nytkin se tarkkaili alkutohinaa mieluummin häkistään. Louna saattaa tulla kutsuttaessa häkistä mielellään pois, vilkuilla ympärilleen ja sitten se menee takaisin. Häkissä se rentoutuu ja rauhoittuu, mikä onkin toivottavaa.

Häkkiharjoittelua teimmekin hallilla ja palkkailin Lounaa levollisesta mielentilasta. Haimme oikeaa fiilistä nameista luopumalla.

Leikkimme heti, kun koira hieman rentoutui. Leikimme sermin takana, jotta Lounalla ei ollut suoraa näköyhteyttä treenikaverin aussiin.

Pivottia tai siis sen tapaista harjoittelimme myös. Paljon omia mokia, uudessa ympäristössä kriteeriä olisi pitänyt laskea reilummin... Mutta piuhat päästä häntään ovat alkaneet pikkuhiljaa herätä olemassa oloonsa.

Luoksetuloja otimme pari onnistunutta. Lelu- ja ruokahäiriöt, tai pari koiraa taustalla eivät Lounaa häirinneet.


Onnistunut ja mieluisa harjoitus, joka vie meitä taas eteenpäin. Perjantaina menemmekin taas käymään pentukoulun kerralla, pari kertaa skipattiin välistä. Louna meni treeniensä jälkeen autoon odottelemaan ja Savun kanssa siirryimme ison hallin puolelle valmennukseen. Seuraamisharjoituksesta teille onkin videoklippiä.

Hyppyä teimme ensimmäine. Leikimme ja juoksimme vain hypyn läpi. Pyysin Savun myös jäämään istumaan, kävelin pois ja palasin palkkaamaan. Teimme hypyn jokaista osasta vähän ja leikimme sen ohella paljon. Harmiksi viereisen pisteen valkkari pääsi karkaamaan Savun luokse, mitään isompaa ei onneksi käynyt, mutta selvästi pikkuteini suuttui keskeytyksestä. Mentiinkin Savun kanssa hiukan tauolle, leikittiin ja käytiin ottamassa vielä pari hyppyä.

Seuraamista teimme kartioiden ympäri satunnaisessa järjestyksessä. Päätavoite oli, että koiran pitää keskittyä seuraamiseen, eikä kartioihin. No Savuhan keskittyi! Kävelimme edestakaisin ja kääntyilin, käännöksissä vielä autoin koiraa. Seuruu on mennyt paljon eteenpäin ja Savu ei lähde enää haahuilemaan. Väljyyttä on vielä, mutta kriteeriä pikkuhiljaa nostaen seuruu alkaa muistuttaa sitä, mitä haen.

Kaukojumppaa oli yhdellä pisteellä. Käsiavun kanssa harjoittelimme takajalkakaukoja. Koutsin kanssa keskusteltiin, miten nopeasti apu tulisi häivyttää pois vai kannattaisiko koko homma opettaa operantisti. Päädyin itsekin siihen, että autan koiran alkuun. Savu hallitseekin takapäänsä hienosti ja istu-maahan vaihto, sekä maahan-seiso sujuvat moitteetta.

Ruutu harjoitusta oli myös tarkoitus tehdä. Tilaa ei kuitenkaan ollut ja koutsi ohjasi meitä tekemään sen kohdetyöskentelynä. Skippasimme homman, sillä näkemykseni ja Savun ruutuun tehty pohja erosi tämän kerran harjoituksesta liikaa.

Merkin kiertoa teimme lopuksi. Olen naksutellut Savulle kartiota kotona ja nopeasti pikkumies muisti homman jujun. Iloisesti viipotta kartion taakse ja ryntäsi hakemaan palkkaa. Hienon treenimme päätteeksi toisella pisteellä oleva kultsu ryntäsi luoksemme ja siitäkös Savu kimpaantui. Taas lähdettiin hiukan tauolle jähtymään ja leikkimään. Tultiin ottamaan omassa rauhassa pari kiertoa ja kunnon leikit.

Hyvin nuorikko suoriutui treenistä ja paljon saatiin uutta evästä. Harmittamaan jäivät kaksi treeninhäiriköijää, nuoria uroksia molemmat. Savu hermostui selvästi, mutta jatkoi työskentelyä silti ongelmitta. Enemmän tuntui häiritsevän itseä, saa olla silmät selässäkin. Mutta ylpeä olen pikkumiehestä!

06 helmikuuta 2017

Reippaat retkipiskit



Kyllähän sitä joka talvi pitää ainakin yksi yö metsässä viettää, jos työt eivät enempää anna periksi! Siispä tuumasta toiseen ja retkiseuraa metsästämään. Kiira ja Sofia lähtivät koirineen ilomielin mukaan, mikä olikin oikein oivallista. Nuoria reippaita koiria, joista jokaiselle tekisi hyvää harjoitella retkipuuhia. Olin valikoinut kohteeksi Kurun metsiköt ja Suolijärven lähistöllä sijaitsevan laavun, jossa yöpyisimme. Reittiä olin valikoinut kartasta vähän sikinsokin ja vapaavalintaisesti, koska merkattuja reittejä alueella ei ole. Talviaikaan ei myöskään aivan tiedä, mitä tulee vastaan ja aluetta en muutoinkaan kovin tuntenut.

Lauantai aamuna pakkauduimme kaikki autoon ja ajelimme tuonne kuusimetsien seutuville. Jätimme auton parkkiin Löyttyjärventien varteen ja lähdimme kävelemään metsäautotietä pitkin. Poikkesimme polulle ja ylitimme kosken siltaa pitkin. Kosken päällä oli kunnon jää, mutta kohina kuului selvästi, kun vesi virtasi. Lähdimme rämpimään kuusikkoon ja ihmettelemään kaatuneita puita ja korkeita kallioita.

© Kiira Käyhkö 

"Ai miten niin ei mahu?" 
© Kiira Käyhkö

Maasto olikin odotettua raskaampaa. Pehmeä sammalmatto jousti ja lumi kätki alleen kuoppia, onkaloita, kokonaisia puroja. Heti alkumatkasta ensimmäisen retkikaverin jalat kastuivat, eikä meillä lopuillakaan mennyt kauan vuoron sattuessa kohdalle. Paikoin tiheä risukko haittasi, jopa esti kulkemisen ja päädyimme kiipeilemään kallioilla. Suunnistimme välillä myös ojien perusteella, mutta koska osa ojista tuntui olevan kuivia ja hautautunut täysin lumeen, oli sekin haastavaa. Lunta oli osunut metsään kovin vaihdellen, paikoin näkyi sammal, paikoin upposi reiteen asti, tietämättä lainkaan, mihin ja kenen pesään se jalka oli kadonnut.

Kiipeilyä riittikin ja rinkan kanssa korkea askellus oli ainakin itselle raskasta. Onneksi on ihana Louna, joka on paikalla ainakin silloin, kun sitä ei tarvitse. No nyt sentään tarvittiin, sillä siitä oli näppärä ottaa kunnolla tukea. Koirat tulivatkin miellyttävästi toimeen ja kulkivat sopuisasti matkassamme.
  © Kiira Käyhkö
 
© Kiira Käyhkö

Loputtomilta tuntuvien kallioiden jälkeen nautimme hetken metsäautotiestä. Sitä riemua ei kauan kestänyt, kun piti jälleen suunnata metsään. Harva puusto tuntui imeneen kaiken lumen peitokseen ja maasto oli jälleen upottamaa. Sankka lumisade ja kaatuneiden puiden jatkuva ylittäminen ja kiipeily alkoivat tyhmpiä. Itse asiassa, kärttyisyyden taisi aiheuttaa nälkä. Istahdimmekin puunrungolle syömään pussikeittoa ja ruisleipää. Laitoimme samalla kuivattamani jauhelihat, spagetin ja kasvikset pakasterasiaan likoamaan.

Tauon jälkeen matka jatkui metsässä rämpien. Puiden lomasta näkyi avarampi alue ja lähdimme suuntaamaan sinne. Avarampi alue paljastui suoksi, jossa oli myös pieni lampi. Lähdimme kävelemään suon reunaa. Vaikka lunta oli paljolti ja paikoin myös märkää, oli suolla helpompi kulkea, kuin risukkoisessa metsässä. Suota myöten pääsimme Kotajärvelle. Alkuperäinen tarkoitus oli kulkea Kotajärven ympäri maita pitkin. Koska jää kuitenkin vaikutti hyvältä eikä vesi noussut pintaan, päätime oikaista rantoja myöten jäätä pitkin. Koirat kulkivat edellä ja tarkkailimme, ettei rannoilla näkynyt ojia. Tulimme jäältä hyvissä ajoin pois ennen ojaa, jonka vartta aloimme kulkea kohti Pikku-Suolijärveä.



Kuusimetsää, rämettä ja suota ja vielä muutama risukkoinen kallio. Kun kallioita oli noustu jo ihan liiaksi, alkoi hämärtää. Karttaan merkattua polkua ei näkynyt missään. Olin tosin kuullut, että merkittyjä polkuja ei välttämättä olisi olemassakaan. Kuulopuhe piti paikkansa. Laahustimme väsyneinä lumisateessa ja viimein pääsimme metsäautotielle. Edes hetken verran kevyempää kulkemista, vaikkakin jo pelkkä lumi alla alkoi tuntua raskaalta.

Metsäautotieltä jatkoimme polulle, jonka piti viedä suoraan laavulle. Harmi juttu, että se polku vain katkesi kesken hurjan tiheään risukkoon. Ei auttanut muu, kuin rämpiä taas ojia myöten. Ojat olivat tiheässä risukossa helppokulkuisiampia, luonnon luomia polkuja. Ja niissä kastuikin vain polviaan myöten... Yks kaks tiheä risukko harveni ja olimme jälleen polulla. Pian näkyivät ensimmäiset viitat Pirkan taivaleesta ja sitä myötä myös kyltti laavulle. Se voitonriemu, kun paiskasimme rinkat maahan ja sytytimme nuotion, ah.

Koiratkin olivat väsyneitä ja nälkäisiä ja ruokia jakaessa tulikin pientä kähinää. Syötyään lauma kuitenkin rauhoittui ja rentoutui. Laavun lähettyvillä oli puro, josta kävin rikkomassa jään ja hakemassa vettä. Raikasta ja hyvänmakuista, kelpasi juoda. Louna oli tehokas vahti ja myös Savu kulki valppaana mukanani. Ilta pimeni nopeasti, mutta nuotion valossa kelpasi jutustella.

Raskas rämpiminen metsässä, kylmä ja nälkä väsyttivät. Nautittuamme terästetyt kaakaot, leipää, makkaraa, suklaabanaaneja ja vaikka mitä iltaherkkuja, vetäydyimme laavuun nukkumaan. Otin Savun makuupussiini ja Louna nukkui pussin päällä jaloissani. Eipähän tullut kylmä. Louna piti yön ajan tehokkaasti vahtia ja pysyi valppaana. Fiksuna piskinä se kävi pari kertaa yöllä tarkistamassa, että olen vielä hengissä. Kovin vaikutti onnelliselta, kun sai hereille tökittyään kylmällä kirsulla. Vähän piti periaatteesta ärähtää kun toiset vaihtoivat asentoa. Eiväthän Waka ja Koda saaneet laavussa liikkua. Hölmö pieni poliisi Louna.



Aamulla koirat olivatkin taas virtaa täynnä ja leikkivät tyytyväisinä. Louna vahti tiskejä ja kaikkien eväitä ja huomautteli muille koirille, ettei puurokauhaa sovi lähestyä. Kovin oli pettynyt ilme piskillä, kun se odotti voileipää ja saikin kiisseliä. Savu makaili rauhallisesti seurassamme, eikä ollut erityisen kiinnostunut ruuista. Lounan siinä häärätessä se savusti häntänsä. Tai no poltti, karvat kärähtivät pohjavilloihin asti, mutta nahka säästyi. Nyt on tuo otus oikeastaan joka ruumiinosansa polttanut, ei varmaan ikinä opi...

Pakollisia posetuskuvia otettiin. Savu ja Waka olivat selvästi kartalla mitä poseeraaminen meinaa. Kaksikko viihtyi penkillä, laavussa, laavun katolla. Jollain Lounalla ja Kodalla oli sen sijaan kaikki muu mielessä ja kaksikko päätti kuvaushetket aina kesken. Hölmö pariskunta (kyllä, Louna on rakastunut Kodaan.)



Paluumatkan suoritimme tietä pitkin. Koirat juoksentelivat viimeiset rallinsa. Oma mieli oli virkeä. Keho tuntuikin sitten vaihteluksi hakatulta. Selkä on kipeä, pohkeita ja reisiä särkee, jaloissa on rakkoja. Jotta lista ei loppuisi, jätin kämmenen auton oven väliin ollessamme lähdössä. No joo, ainakin jäi ihania muistoja ja oli oikeasti hauskaa.

Kiitos hyvälle seuralle!