VIDEO: Louna 2-4kk

Lounahan ei pentuaikaansa minulla asunut, mutta joitain kuvia ja videoklippejä sain käsiini. Valtaosa puhelinsaldoa, mutta kyllä niistä minivideo repästiin muistoksi. Kauheasti on kyllä Louna haalistunut! Sehän on ollut aivan musta, kun se kuusiviikkoisena meille esiteltiin. Seitsemänviikkoinen ipana muutti kotiinsa ja sen jälkeen se onkin videoissa seikkaillut meillä hoidossa ja porukoilla kyläilemässä.

Hyvää ystävänpäivää ♥

Videon suunnitelma oli ehkä vähän suuruudenhullu ja matkalla tuli pari muuttujaa. Mutta kivaa oli!

Kani on kaveri

Jos koiria on joskus järkytetty, niin viime päivinä ainakin. Olen ollut asian tiimoilta hieman kiireinen, enkä siis ehtinyt tänne blogiin meidän uudesta perheenjäsenestä vielä huudella. Perjantaina laumaamme astui kuitenkin luovutusikäinen kanineiti Vekku. Vekku on oikein reipas ja rohkea pupuvauva ja tulee ilostuttamaan elämäämme varmasti paljon. Koirablogin puolella saattaa siis jatkossa vilahdella suloinen pitkäkorva, kirjoittelen myös Lounan sopeutumisesta uuteen tulokkaaseen. Jos Vekun kuulumiset kiinnostavat enemmän, niin jatkossa kaniasiaa voi lukea täältä.

No mutta kuinkas ne koirat? Savu repesi riemusta, se rakastaa kaneja. Savu on hyvin kohtelias ja katselee Vekkua mieluusti makaillen. Kun kani sitten lähestyy, on Savu aivan täpinöissään. Vaikka Savu välillä huitookin tassulla, pääasiassa Vekku nuuskuttelee ja nuolee Savua. Savu tekee samoin ja kaksikko pötkötteleekin sulassa sovussa.

Louna sen sijaan järkyttyi. Se suhtautuu Vekkuun uteliaasti, mutta samalla myös pelkää. En voinut uskoa silmiäni, kun Louna todella itse luikahti häkkiin karkuun, kun kani lähestyi. Louna harjoittelee nyt rauhoittumista turvallisen välimatkan päästä, sillä tungetteleva kani ahdistaa meidän hurjaa sussaripuolikasta.

Vekku on kotiutunut itse oikein mainiosti ja tutkii innoissaan uutta ympäristöä. Koiriakin se on tosiaan tutkaillut ja tarkkaillut. Tarkoitus oli pitää portti kiinni keittiöön, mutta metka pupuneiti tulikin kalterien välistä visiitille. Siitäkös Louna sätkyn sai, kun keittiöön tuommoinen hyökkäys kohdistui!

Yhteiselo on varmasti ajan kanssa sujuvaa, kunhan kanikin oppii antamaan Lounalle tilaa ja Lounakin ymmärtää, että kani ei aio hyökätä sen kimppuun. Lounalla olisi myös harjoiteltavaa kanin kohtaamisessa, ei ole sopivaa ryntäillä... Vaikkakin Vekkua voisi muistuttaa ihan samasta aiheesta.

Instagramista nopeimmat ovat varmasti videot nähneet, mutta tässä Vekun ensikohtaamiset kummankin koiran kanssa. Louna tosiaan kun on epäkohteliaampi ja säikympi, niin sai tarkastella tulokasta häkistä käsin. Eilen olivat kumpainenkin jo keittiössä vapaina, vaikkakin Lounaa täytyy hiukan pitää silmällä. Kanihan on totta kai aika pelottava ja Louna ihan "vähän" luonnosta vieraantunut.

Muilla kaneja ja koiria?

Video, jonka Jenny Piittinen (@lapponiansmoke) julkaisi 12. 02ta 2017 klo 0.48 PST

Video, jonka Jenny Piittinen (@lapponiansmoke) julkaisi 12. 02ta 2017 klo 1.55 PST

Viikon takaset

Viime viikon keskiviikkona vuokrasin Koirakoutsin pikkuhallia Lounaa varten. Saimme seuraksi Idan ja Sannan koirineen. Halli oli käytössämme pari tuntia, josta Louna touhusi häkkinsä ulkopuolella ehkä parikymmentä minuuttia. Louna siis paineistuu kovasti vielä vieraissa ympäristöissä. Nytkin se tarkkaili alkutohinaa mieluummin häkistään. Louna saattaa tulla kutsuttaessa häkistä mielellään pois, vilkuilla ympärilleen ja sitten se menee takaisin. Häkissä se rentoutuu ja rauhoittuu, mikä onkin toivottavaa.

Häkkiharjoittelua teimmekin hallilla ja palkkailin Lounaa levollisesta mielentilasta. Haimme oikeaa fiilistä nameista luopumalla.

Leikkimme heti, kun koira hieman rentoutui. Leikimme sermin takana, jotta Lounalla ei ollut suoraa näköyhteyttä treenikaverin aussiin.

Pivottia tai siis sen tapaista harjoittelimme myös. Paljon omia mokia, uudessa ympäristössä kriteeriä olisi pitänyt laskea reilummin... Mutta piuhat päästä häntään ovat alkaneet pikkuhiljaa herätä olemassa oloonsa.

Luoksetuloja otimme pari onnistunutta. Lelu- ja ruokahäiriöt, tai pari koiraa taustalla eivät Lounaa häirinneet.

Onnistunut ja mieluisa harjoitus, joka vie meitä taas eteenpäin. Perjantaina menemmekin taas käymään pentukoulun kerralla, pari kertaa skipattiin välistä. Louna meni treeniensä jälkeen autoon odottelemaan ja Savun kanssa siirryimme ison hallin puolelle valmennukseen. Seuraamisharjoituksesta teille onkin videoklippiä.

Hyppyä teimme ensimmäine. Leikimme ja juoksimme vain hypyn läpi. Pyysin Savun myös jäämään istumaan, kävelin pois ja palasin palkkaamaan. Teimme hypyn jokaista osasta vähän ja leikimme sen ohella paljon. Harmiksi viereisen pisteen valkkari pääsi karkaamaan Savun luokse, mitään isompaa ei onneksi käynyt, mutta selvästi pikkuteini suuttui keskeytyksestä. Mentiinkin Savun kanssa hiukan tauolle, leikittiin ja käytiin ottamassa vielä pari hyppyä.

Seuraamista teimme kartioiden ympäri satunnaisessa järjestyksessä. Päätavoite oli, että koiran pitää keskittyä seuraamiseen, eikä kartioihin. No Savuhan keskittyi! Kävelimme edestakaisin ja kääntyilin, käännöksissä vielä autoin koiraa. Seuruu on mennyt paljon eteenpäin ja Savu ei lähde enää haahuilemaan. Väljyyttä on vielä, mutta kriteeriä pikkuhiljaa nostaen seuruu alkaa muistuttaa sitä, mitä haen.

Kaukojumppaa oli yhdellä pisteellä. Käsiavun kanssa harjoittelimme takajalkakaukoja. Koutsin kanssa keskusteltiin, miten nopeasti apu tulisi häivyttää pois vai kannattaisiko koko homma opettaa operantisti. Päädyin itsekin siihen, että autan koiran alkuun. Savu hallitseekin takapäänsä hienosti ja istu-maahan vaihto, sekä maahan-seiso sujuvat moitteetta.

Ruutu harjoitusta oli myös tarkoitus tehdä. Tilaa ei kuitenkaan ollut ja koutsi ohjasi meitä tekemään sen kohdetyöskentelynä. Skippasimme homman, sillä näkemykseni ja Savun ruutuun tehty pohja erosi tämän kerran harjoituksesta liikaa.

Merkin kiertoa teimme lopuksi. Olen naksutellut Savulle kartiota kotona ja nopeasti pikkumies muisti homman jujun. Iloisesti viipotta kartion taakse ja ryntäsi hakemaan palkkaa. Hienon treenimme päätteeksi toisella pisteellä oleva kultsu ryntäsi luoksemme ja siitäkös Savu kimpaantui. Taas lähdettiin hiukan tauolle jähtymään ja leikkimään. Tultiin ottamaan omassa rauhassa pari kiertoa ja kunnon leikit.

Hyvin nuorikko suoriutui treenistä ja paljon saatiin uutta evästä. Harmittamaan jäivät kaksi treeninhäiriköijää, nuoria uroksia molemmat. Savu hermostui selvästi, mutta jatkoi työskentelyä silti ongelmitta. Enemmän tuntui häiritsevän itseä, saa olla silmät selässäkin. Mutta ylpeä olen pikkumiehestä!

Reippaat retkipiskit

Kyllähän sitä joka talvi pitää ainakin yksi yö metsässä viettää, jos työt eivät enempää anna periksi! Siispä tuumasta toiseen ja retkiseuraa metsästämään. Kiira ja Sofia lähtivät koirineen ilomielin mukaan, mikä olikin oikein oivallista. Nuoria reippaita koiria, joista jokaiselle tekisi hyvää harjoitella retkipuuhia. Olin valikoinut kohteeksi Kurun metsiköt ja Suolijärven lähistöllä sijaitsevan laavun, jossa yöpyisimme. Reittiä olin valikoinut kartasta vähän sikinsokin ja vapaavalintaisesti, koska merkattuja reittejä alueella ei ole. Talviaikaan ei myöskään aivan tiedä, mitä tulee vastaan ja aluetta en muutoinkaan kovin tuntenut.

Lauantai aamuna pakkauduimme kaikki autoon ja ajelimme tuonne kuusimetsien seutuville. Jätimme auton parkkiin Löyttyjärventien varteen ja lähdimme kävelemään metsäautotietä pitkin. Poikkesimme polulle ja ylitimme kosken siltaa pitkin. Kosken päällä oli kunnon jää, mutta kohina kuului selvästi, kun vesi virtasi. Lähdimme rämpimään kuusikkoon ja ihmettelemään kaatuneita puita ja korkeita kallioita.

© Kiira Käyhkö 

"Ai miten niin ei mahu?" 

© Kiira Käyhkö

Maasto olikin odotettua raskaampaa. Pehmeä sammalmatto jousti ja lumi kätki alleen kuoppia, onkaloita, kokonaisia puroja. Heti alkumatkasta ensimmäisen retkikaverin jalat kastuivat, eikä meillä lopuillakaan mennyt kauan vuoron sattuessa kohdalle. Paikoin tiheä risukko haittasi, jopa esti kulkemisen ja päädyimme kiipeilemään kallioilla. Suunnistimme välillä myös ojien perusteella, mutta koska osa ojista tuntui olevan kuivia ja hautautunut täysin lumeen, oli sekin haastavaa. Lunta oli osunut metsään kovin vaihdellen, paikoin näkyi sammal, paikoin upposi reiteen asti, tietämättä lainkaan, mihin ja kenen pesään se jalka oli kadonnut.

Kiipeilyä riittikin ja rinkan kanssa korkea askellus oli ainakin itselle raskasta. Onneksi on ihana Louna, joka on paikalla ainakin silloin, kun sitä ei tarvitse. No nyt sentään tarvittiin, sillä siitä oli näppärä ottaa kunnolla tukea. Koirat tulivatkin miellyttävästi toimeen ja kulkivat sopuisasti matkassamme.

  © Kiira Käyhkö
 
© Kiira Käyhkö

Loputtomilta tuntuvien kallioiden jälkeen nautimme hetken metsäautotiestä. Sitä riemua ei kauan kestänyt, kun piti jälleen suunnata metsään. Harva puusto tuntui imeneen kaiken lumen peitokseen ja maasto oli jälleen upottamaa. Sankka lumisade ja kaatuneiden puiden jatkuva ylittäminen ja kiipeily alkoivat tyhmpiä. Itse asiassa, kärttyisyyden taisi aiheuttaa nälkä. Istahdimmekin puunrungolle syömään pussikeittoa ja ruisleipää. Laitoimme samalla kuivattamani jauhelihat, spagetin ja kasvikset pakasterasiaan likoamaan.

Tauon jälkeen matka jatkui metsässä rämpien. Puiden lomasta näkyi avarampi alue ja lähdimme suuntaamaan sinne. Avarampi alue paljastui suoksi, jossa oli myös pieni lampi. Lähdimme kävelemään suon reunaa. Vaikka lunta oli paljolti ja paikoin myös märkää, oli suolla helpompi kulkea, kuin risukkoisessa metsässä. Suota myöten pääsimme Kotajärvelle. Alkuperäinen tarkoitus oli kulkea Kotajärven ympäri maita pitkin. Koska jää kuitenkin vaikutti hyvältä eikä vesi noussut pintaan, päätime oikaista rantoja myöten jäätä pitkin. Koirat kulkivat edellä ja tarkkailimme, ettei rannoilla näkynyt ojia. Tulimme jäältä hyvissä ajoin pois ennen ojaa, jonka vartta aloimme kulkea kohti Pikku-Suolijärveä.

Kuusimetsää, rämettä ja suota ja vielä muutama risukkoinen kallio. Kun kallioita oli noustu jo ihan liiaksi, alkoi hämärtää. Karttaan merkattua polkua ei näkynyt missään. Olin tosin kuullut, että merkittyjä polkuja ei välttämättä olisi olemassakaan. Kuulopuhe piti paikkansa. Laahustimme väsyneinä lumisateessa ja viimein pääsimme metsäautotielle. Edes hetken verran kevyempää kulkemista, vaikkakin jo pelkkä lumi alla alkoi tuntua raskaalta.

Metsäautotieltä jatkoimme polulle, jonka piti viedä suoraan laavulle. Harmi juttu, että se polku vain katkesi kesken hurjan tiheään risukkoon. Ei auttanut muu, kuin rämpiä taas ojia myöten. Ojat olivat tiheässä risukossa helppokulkuisiampia, luonnon luomia polkuja. Ja niissä kastuikin vain polviaan myöten... Yks kaks tiheä risukko harveni ja olimme jälleen polulla. Pian näkyivät ensimmäiset viitat Pirkan taivaleesta ja sitä myötä myös kyltti laavulle. Se voitonriemu, kun paiskasimme rinkat maahan ja sytytimme nuotion, ah.

Koiratkin olivat väsyneitä ja nälkäisiä ja ruokia jakaessa tulikin pientä kähinää. Syötyään lauma kuitenkin rauhoittui ja rentoutui. Laavun lähettyvillä oli puro, josta kävin rikkomassa jään ja hakemassa vettä. Raikasta ja hyvänmakuista, kelpasi juoda. Louna oli tehokas vahti ja myös Savu kulki valppaana mukanani. Ilta pimeni nopeasti, mutta nuotion valossa kelpasi jutustella.

Raskas rämpiminen metsässä, kylmä ja nälkä väsyttivät. Nautittuamme terästetyt kaakaot, leipää, makkaraa, suklaabanaaneja ja vaikka mitä iltaherkkuja, vetäydyimme laavuun nukkumaan. Otin Savun makuupussiini ja Louna nukkui pussin päällä jaloissani. Eipähän tullut kylmä. Louna piti yön ajan tehokkaasti vahtia ja pysyi valppaana. Fiksuna piskinä se kävi pari kertaa yöllä tarkistamassa, että olen vielä hengissä. Kovin vaikutti onnelliselta, kun sai hereille tökittyään kylmällä kirsulla. Vähän piti periaatteesta ärähtää kun toiset vaihtoivat asentoa. Eiväthän Waka ja Koda saaneet laavussa liikkua. Hölmö pieni poliisi Louna.

Aamulla koirat olivatkin taas virtaa täynnä ja leikkivät tyytyväisinä. Louna vahti tiskejä ja kaikkien eväitä ja huomautteli muille koirille, ettei puurokauhaa sovi lähestyä. Kovin oli pettynyt ilme piskillä, kun se odotti voileipää ja saikin kiisseliä. Savu makaili rauhallisesti seurassamme, eikä ollut erityisen kiinnostunut ruuista. Lounan siinä häärätessä se savusti häntänsä. Tai no poltti, karvat kärähtivät pohjavilloihin asti, mutta nahka säästyi. Nyt on tuo otus oikeastaan joka ruumiinosansa polttanut, ei varmaan ikinä opi...

Pakollisia posetuskuvia otettiin. Savu ja Waka olivat selvästi kartalla mitä poseeraaminen meinaa. Kaksikko viihtyi penkillä, laavussa, laavun katolla. Jollain Lounalla ja Kodalla oli sen sijaan kaikki muu mielessä ja kaksikko päätti kuvaushetket aina kesken. Hölmö pariskunta (kyllä, Louna on rakastunut Kodaan.)

Paluumatkan suoritimme tietä pitkin. Koirat juoksentelivat viimeiset rallinsa. Oma mieli oli virkeä. Keho tuntuikin sitten vaihteluksi hakatulta. Selkä on kipeä, pohkeita ja reisiä särkee, jaloissa on rakkoja. Jotta lista ei loppuisi, jätin kämmenen auton oven väliin ollessamme lähdössä. No joo, ainakin jäi ihania muistoja ja oli oikeasti hauskaa.

Kiitos hyvälle seuralle!

Arjen hallinta koiran kanssa 27.01

Viime viikolla kävin Miira Hellstenin luennolla, jonka Pesu ry järjesti. Paljon itselle tuttua perusasiaa, mutta kuitenkin eri vinkkelistä. Hyviä ja havainnollistavia esimerkkejä ja mukavaa ajatusten järjestelyä itselle. Kuulijoiden kysymykset olivat myös hyviä, se mikä on itselleni ihan itsestäänselvyys, onkin toiselle ihan uutta. Muistiinpanoja kertyi useampi sivu, tässä ne.

Kirjavinkit

Millaista on olla eläin? ja Eläin ja ihminen, kirjoittaja Helena Telkänranta

• Eläimen motiivin ydin ei ole toisten hallitseminen vaan omaan tunnetilaan vaikuttaminen (tarpeiden tyydyttäminen)

• Ei toivotulle käytökselle on monia syitä; terveys/kivut, stressi, pitkäaikainen stressi, virikkeiden puute, geenit ja lajityypillinen käytös, oppimishistoria ja pikkupentuaika, emon hoiva, ympäristö, koulutusmenetelmät ja ihmisen käytös

• Ei toivottua käytöstä ei voi pelkästään tukahduttaa vaan koiralle on opetettava vaihtoehtoinen käytös. Esimerkiksi hihnassa kulkemisesta tarkka kriteeri, vieressä, takana... Ei pelkkä "nätisti tai hihna löysällä", liikaa väljyyttä vaihtoehdoissa. Ovesta ulos mennessä luopumisen kautta rauhoittumista, ei mennä ryntäilemällä. Vastenhyppimisessä esimerkiksi käsikosketus tai muu rauhoittavampi temppu.

• Lajityypillisten tarpeiden luvallinen toteutus, järjestäminen omistajan velvollisuus

     - haistelu, pureminen, kaivaminen ym.

• Terveystutkimusten tärkeys, jos koira alkaa yllättäen häiriökäyttäytyä. Onko mahdollista, että koiraan sattuu, jos mikään muu ei ole muuttunut?

• Häiritsevä ja ei toivottu käytös voi johtua myös kroonisesta stressistä, jota pakottava, alistava ja epäreilu koulutustyyli edesauttaa

• 1-3kk iässä voimakas epämiellyttävä tai pelottava kokemus on usein pysyvä. Sosiaalistuksessa panostettava erityisesti hyviin kokemuksiin, ei pelkkiin neutraaleihin. Omistajan vastuulla pitää kokemukset pennulle turvallisina ja miellyttävinä.

• Kastrointi voi vaikuttaa käytökseen, sillä hormonitoiminta lakkaa. Arkojen koirien kohdalla viimeinenkin itsetunnon jäämä "häviää". Saattaa jopa pahentaa siis ongelmia. (En muista kenen tutkimus)

• Harjoituksissa ja uuden käytöksen opettamisessa lähdetään aina nollista, omat tunnetilat, teoria haltuun, häiriöiden ja harjoitusten pilkkominen niin pieniin osiin, että koira onnistuu. Ongelmana usein ohjaajan kiirehtiminen.

• Oman tilan tarve on jokaisella oma. Naksutinkoulutusta oli (Ruotsissa) kokeiltu lapsiin, jotka pelkäsivät vettä. Heitä palkittiin aina, kun he menivät lähemmäs vesirajaa. Lopulta lapset seisoivat altaassa vyötäisiään myöten vedessä. Heillä oli koko ajan mahdollisuus tulla pois tai kauemmas vesirajasta.

- Myös koiralla on oman tilan tarve ja sitä tulee kunnioittaa.

- Jokin koiraa häiritsevä kohde tai ympäristö tulisi kiertää pikku hiljaa lähempää, mutta niin kaukaa, että koira kykenee toimimaan normaalisti häiriintymättä.

• Kipu yhdistyy ympäristöön.

- Esimerkiksi omistajaa jännittävät ohitukset koiran riekkumisen vuoksi. Vastaantulijaa ennen hihnaa kiristetään, jopa niin että koiraan sattuu (näitä näkee liian usein). Koira yhdistää kivun haju-, maku- ja näköärsykkeisiin, joita sillä hetkellä havaitsee. Koira ehdollistuu hyvin nopeasti ja kaikki ohitettavat koirat ovat hyvin nopeasti ongelma.

• Väärä koira, väärä ympäristö

- Yleinen ongelma, ei ymmärretä koiran tarpeita, eikä oteta selvää

- Toisinaan vaikka otettaisiinkin selvää, syytetään silti koiraa ongelmista

• Jalostukselliset ongelmat

- Jauhelihapaketin kokoisista lajinedustajista aina poninkokoisiin, tunnistavatko chihuahua ja irlanninsusikoira toisiaan samaksi lajiksi?

- Ruttunaamat, lyhyet jalat, ylipitkä turkki ja muut fyysisesti sairaat, joilla usein myös puutteellinen elekieli, aiheuttaa isoja hankaluuksia muiden koirien kanssa

- Luonneongelmat, terävyys, arkuus, huonohermoisuus, esimerkiksi Norjassa belgianpaimenkoirien poliisikäyttö vähentynyt

• Hyvä koiranomistaja huolehtii luottamussuhteesta koiraan, eikä saata koiraa liian vaikeisiin tilanteisiin. Omistajalla on vastuu koiran hyvästä ja turvallisesta olosta. Omistaja tekee myös aloitteita leikkiin ja heittäytyy täysillä. Resurssit ovat omistajan hallinnassa, ruoka, leikkiminen ja sosiaalinen huomio. Koiranomistajan tehtävä on huolehtia hyvästä vuorovaikutuksesta.

• Positiivinen koulutus ei ole sama asia, kuin salliva tai vapaa kasvatus (vaikka näin sen moni haluaa ymmärtää)

- Sen sijaan että seisottaisiin kädet pystyssä "en voi puuttua tai tehdä mitään", koiraa palkataan onnistumisesta ja ennakoidaan tilanteet, jotta ongelmia ei tule

- Ennakointia ja ongelmanratkaisutaitoa voi ja pitääkin harjoitella

• Tilanteiden suunnittelu ja harjoitusten turvallinen toteutus tärkeä osa koulutusta

• Palkkioiden arvokkuuteen voi vaikuttaa. Ruoka tulee kädestä tai muutoin tavoiteltuna. Palkkioiden arvoa on myös mahdollista korottaa siten, että palkitsee ensin laimealla palkkiolla ja sitten superilla. Esimerkiksi ensin leikki ja ruokaa jo siitä, että koira tarttuu leluun. Sosiaaliset kehut ja sen jälkeen leikki tai ruokaa jne.

• Luopumisharjoitus monen harjoituksen runko ja tärkeä taito arjessa. Kehittää itsehillintää ja malttia.

• Oma rentous ja tunnetila tärkeää

- koira tarkkailee jatkuvasti elekieltä ja äänensävyä

- koiran käytös peilaa paljolti omaa oloamme ja käytöstämme

- koira haistaa tunnetilamme myös hormonitoiminnan kautta (samoin muiden nisäkkäiden)

• Ihminen koiralle - luottamuksen arvoinen toiminnanjohtaja (ei mikään epämääräinen diktaattori)

• Vanhat susitutkimukset perusteettomia, johtajuus ei ole aggressiota ja toisen alistamista

• Hierarkioita on, mutta johtajuus ja kouluttaminen eivät ole väkivaltaa. Henkinen tai fyysinen pahoinpitely aiheuttavat ison osan ongelmista ja koiran pahasta olosta.

• Hyvä ohjaaminen/ johtajuus vähentää aggressioita, haavoittuvaisuutta ja stressiä

• Koira tuntee kipua, surua ja iloa, sekä muita perustunteita. Koira ei kuitenkaan kykene ajattelemaan rationaalisesti, eikä näin ollen voi kostaa tai osoittaa mieltään.

• Virikkeistäminen on jokaiselle eläimelle erityisen tärkeää. Ilmainen ruoka kupista on pääsääntöisesti tylsä. Koira tekee mielellään töitä ruokansa eteen. Aihetta oli tutkittu oravilla. Oraville oli opetettu yksinkertaisia temppuja, joka jälleen niillä on mahdollisuus valita ilmaiset pähkinät, tai tehdä tehtävä ja saada palkaksi samanlainen pähkinä. Oravat valitsivat jälkimmäisen, sillä se on aktivoivaa ja tuottaa mielihyvää.

• Metsä ja luonto ovat koirallekin tärkeitä ympäristöjä, eikä niiden arvokkuutta sovi unohtaa. Monipuolisessa maastossa lihaksisto kehittyy kunnolla, koira saa haistella, joka on sille luontaista ja kaivaa ym. Metsä on usein myös stressivapaa ympäristö ja koiralla on mahdollisuus rentoutua lajinmukaisen puuhan parissa.

• 3 äLLää, Luopuminen, Luoksetulo ja Lähellä pysyminen, asiat, jotka jokaisen koiran tulisi osata

• Koira kiintyy ihmiseen niin voimakkaasti, että sitä voidaan verrata lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteeseen.

• Sudesta poiketen koira osaa luonnostaan tulkita ihmisten ilmeitä ja eleitä ja on avoimempi.

• Elekieli; Rauhoittelevat eleet kuten suupielien nuoleminen ja haistelu ym.

• Koiraa ei saisi rangaista varoittavista eleistä, kuten murinasta. Koira ei välttämättä lopeta varoittavien eleiden käyttämistä, mutta tilanne pahenee muilta osin ja siitä tulee isompi ongelma.

• Ärsykekynnys; stressin alapuolelle koira on rento ja pärjää hyvin, hermostunut koira kykenee vielä treenaamaan, palkkiot maistuvat, mutta antaa rauhoittelevia signaaleja. Ärsykekynnyksen ylittyessä koira käyttää ns. keltaisia (varoittavia eleitä) ja lopulta punaisia signaaleja (mahdollisesti pureminen, näykkiminen ym).

Lopussa puhuttiin myös kivun merkityksestä käytökseen laajemmin. Siitä en juurikaan tehnyt muistiinpanoja, sillä viime kesä muistui liikaa mieleen. Kivun keskellä tulisi muistaa, että toimitaan koiran olon mukaan ja lopulta mietitään, onko koiran elämä enää sen ansaitsemaa koiran elämää.

Iso-Vuorijärvi jäältä käsin

Auto starttasi eilen jo puoli yhdeksän aamulla, kun lähdimme koirien kanssa hakemaan Elinaa kyytiin. Tampereelta jatkoimme matkaa Orivedelle, Iso-Vuorijärvelle asti. Olen tuolla käynyt ennenkin, tosin syksyllä. Paikka on kaunis, näkemisen arvoinen ja nyt päätimme kiertää koko reitin. Jätimme auton Rutajärventien parkkiin ja kävelimme polkua pitkin noin puoli kilometriä. Järven rannassa oleva lippaluola kallioineen kohosi jyhkeänä ylöspäin.

Polulla ei ollut kovin tuoreita kävelijöiden jälkiä ja jäälläkin meni vain muutamat. Kallioiset nousut ja laskut olivat liukkaita, muistan niiden olleen kuivallakin kelillä haastavia. Päätimme siis mennä jäälle, jossa koiratkin saivat olla irti. Lähdimme kävelemään Iso-Vuorijärven toiseen päähän ja ihailimme kallioisia rantoja ja luolaa kauempaa.

Jäällä joku oli ilmeisesti mennyt lumikengillä, niin isot jalanjäljet näimme. Kettu, jänis ja hirvikin jäällä olivat liikuskelleet. Yhdet jäljet jäivät vähän arvoitukseksi, mutta pohdimme, olisiko pyöreiden ja suurien jälkien jättäjä voinut olla ilves. Kaukaa näkyi, kun jokin hirvieläin lähti vastarannalta liikenteeseen. Koirat löysivätkin vesirajasta tuoreita jätöksiä, joita nuori kolmikko sitten nautiskeli.

Elli, Savu ja Louna mennä viilettivät onnessaan jäällä. Luoksetulot sujuivat mukavasti ja kolmikko pysyi kivasti kuulolla. Muutamat kaapinpaikka rähinät piti Lounan ja Ellin välillä ottaa. Milloin oli kaverin kivi, keppi, lelu tai jääkökkö ja siihen ei saanut toinen koskea. Emme sen suuremmin kähinään puuttunut, se kuitenkin sisälsi vain paljon ääntä ja hyvin samankokoinen kaksikko kyseessä. Hetken näytti, että pennut miettivät pitääkö jatkaa rähinää vai kuinka, rähisivät hetken ja sitten jatkoivat leikkejä. Hölmö nuoriso.

Iso-Vuorijärven päädyssä siirryimme kulkemaan polkuja. Lähdimme viittojen mukaan kohti Kirvesjärviä, jossa oli laavu. Ohitimme pienen lammen, jota kartassa ei oltu edes nimetty. Erheellisesti luulimme sitä Kirvesjärviksi ja ihmettelimme, miksi laavua ei näy missään. Jatkoimme keltaisella merkittyä reittiä eteenpäin. Aurinko, joka aluksi meinasi valaista matkamme, oli mennyt piiloon. Jäinen kuura oli koristellut suopursut ja polut ja raskas sumupilvi leijui päällämme. Ilma oli viileä, mutta oikein sopiva retkeilyyn, eikä meihin osunut tuulikaan.

Kumpareiden takaa laavu tuli näkyviin ja viimein olisi tauon aika. Jaoimme koirille rustot, jotta turha ramppaaminen loppuisi ja kokemattomat pennut osaisivat levänä. Kukin haki oman paikkansa ja makailivat välipalojensa kanssa. Savu jäi lähettyville, Louna meni kauemmas kanervikkoon ja Elli ihmetteli alkuun, mitä herkkuja kaverit oikein saivat. Lopulta kävi niin, että Savu vei Ellinkin ruston ja Elli söi Savun jo kertaalleen jyrsittyä rustoa.

Pettymykseksemme laavulla ei ollut puita. Ei sitten missään. Kaivoimme laavun takusen pressun aluset, mutta sieltä löytyi vain jätesäkillinen roskia. Lopulta laavun alta löytyi pari lahoa, märkää puuta. Sanomalehteä löytyi laavusta ja mukaani nappaamat sytytyspalat tulivat todella tarpeeseen. Etsimme nuotion syttymisavuksi myös juurakkoa ja pieniä risuja. Valehtelematta nuotion sytytykseen meni puolitoista tuntia. Järveltä kävi tuuli, mikä sammutti nuotion ja märät puut eivät meinanneet millään syttyä. Lopulta poltimme paperia niin paljon, että saimme puut syttymään ja näin ollen makkarat liekitettyä. Ihme kyllä nuotio syttyi kunnolla ja paloi ja sain kuivattua siinä hanskanikin. Nautiskelimme nuotiolla termarista kahvia, suklaata, banaania, vaahtokarkkeja ja makkarat.

Paikalla ollessa tuli kylmä, nopeasti. Sormet ja varpaat tuntuivat olevan syväjäässä ja joka paikkaa palelsi. Pakkasimme tavarat reppuihin ja mukaan. Tauko oli vienyt aikaa melkoisesti, mutta onneksi olimme ajoissa liikkeellä. Lähdimme jatkamaan Salmijärveä kohti vievää polkua. Kumpareinen kalliomaasto muuttui tasaiseksi kuusikoksi. Siltaratkaisut olivat mielenkiintoisia, nyt talvellakin me molemmat räväytimme jalkamme läpi ensimmäisestä. Reiän päälle oli jäätynyt lunta ja jalka humahti siitä läpi mukavasti. Kävellessäme peräkkäin, astuimme kumpikin siihen ja perässä viipottava Louna pamahti reikään ihan kunnolla.

Myös seuraavat kaksi siltaa olivat jäätyneen lumen peitossa. Sula-aikaan ne ovat kuuleman mukaan veden peitossa ja tällöinkin vaikeakulkuisia. Salmijärvellä oikaisimme taas hieman jäälle, sillä polku oli paikoin hieman risukkoinen. Oli myös miellyttävämpi kulkea koirien kanssa jäällä. Palasimme polulle ja lähestyimme siltaa, joka ylitti Salmijärven kavennuskohdasta. Hämmennyimme, kun sillan ympärillä vesi oli sulaa ja jää hyvin ohutta. Joku kultainennoutaja joukostamme päätyikin uimaan. Savu ja Lounakin kävivät ihmettelemässä matalikkoa ja jään ritinää sen reunalla. Järveä ylittävä silta oli sentään vähän paremmassa kunnossa, vaikkakin liukas.

Piakkon polku päättyikin metsäautotielle, josta viitat ohjasivat jatkamaan tietä pitkin. Väsyneet koirat laahustelivat mukana. Käytimme tilaisuuden hyväksi ja harjoittelimme mukavaa hihnakäytöstä. Mitään hullunmoista riekkumista ja vetämistä ei ollut havaittavissa. Autoon hyppäsi uupunut kolmikko. Kun lähdimme kotimatkalle, olivat kaikki jo simahtaneet.

Kaikinpuolin mukava retki ja miellyttävä ympäristö. Paluumatkalla huomasimme Siikajärven reitin kyltin. Ehkä me olemme ensi kerralla siellä...