Vahtikoirailua ja peltorallia

Heipähei, kuulumisia pitkästä aikaa. Edellisestä juhlasta päästään niin toista jo pukkaa. Rankkaa, olisi nyt kaikki vaan ohi ja uutta puuhaa jo. Koirujen kanssa ei olla tällä viikolla tehty mitään ihmeitä. Pakastinta olen täytellyt ja hurtat on maistellut lohta ja kanankoipia. Sen johdosta Louna heittikin vatsansa ihan kuralle. Ei vielä raakaa sille, ei noin paljon.

Mukavasti on maaseudulla olosteltu ja kotoiltu, on niin mun juttu. Tänä aamuna ihan perinteisesti mentiin Lounan kanssa ulos. Menin hakemaan postia ja koira pyyhälsi maakellarin taakse tarpeilleen. Jokin tuntui oudolta ja katsahdin pihapiiriin uudelleen. No siellähän se oudon tunteen tuoja oli, ajokoira olla möllötti ja lupsutti meidän pihanurmea. Ihan hyvän kokoinen uros, taisi olla isoin näkemäni ajokki (ja niitä oon kyllä nähnyt). Äkkiä vilkasin maakellarille päin, Louna puuhasi siellä omiaan. Postit kainaloon ja sisälle päin.

Vaan Lounapa huomasi, että pihassa oli kutsumaton vieras. Se ampaisi hirveällä rähinällä kohti, seisten karvat pystyssä ja häntä tötteröllä. Ajokoira pakeni tielle orapihlajapuskan taa. Louna piti melkoisen konsertin, siinä tuijotettiin tuota hurttaa sekä minä, että se hölmistynyt ajokoira. Enpä ole Lounan nähnyt semmoista meteliä pitävän, saati että tuo nössöpieru näyttäisi noin uskottavalta.

Ajokoira oli aikeissa vaivihkaa lönkyttää tietä pitkin pois. Jäi kuitenkin vähän tontin nurkalle norkoilemaan. Siinä vaiheessa  Lounalla otti ohraleipä ja se ampaisi tielle. Enpä ole nähnyt tuota lörppähuuli mussukkaani noin raivoissaan. Taisi juosta elämänsä ennätysnopeudet. Kumpikin koira katosivat mutkan taakse ja siinä vaiheessa ehdin kiljua kaikki Lounan rumat lempinimet voimasanojen saattelemana. No, samantien se hölkytti takaisin, Louna pieni rinta rottingilla. Kävi vääntämässä ne tarpeensa sinne kellarin taa ja asteli sisälle.

Myöhemmin olimme lähdössä lenkille, sama ajokoira tuli pihaan taas. Kovin oli lepposa ja ressukan olonen. Louna se saikin ihan huolellisen kilarit taas ja Savu siinä säesti sitten mukana. Pitihän sitä vähän videoida. Sinänsä huvittavaa. Mietin, tajusiko Louna edes, että kyseessä kuitenkin vain ajokoira. Vaikka aika petojahan tuommoset ajokoirat on.

Louna on ollut viime aikoina melko räiskyvä mielialoissaan. Se on myös saanut kavereiden poikakoirat käyttäytymään aika höpsösti. Ja tuossahan se ajokkikin meidän nurtsia nuoli. Vielä ei ole varsinaisia juoksuja näkynyt, mutta luulisi, että piakkoin alkaa. Ensi viikolla mennään katsomaan hoitopaikkaa, jossa Louna olisi juoksujensa ajan.

Mikäli nyt heti alkavat, pystyn periaatteessa pitämään Lounaa täälläkin. Se vähän riippuu. Jos on hyvää keliä, Savu olisi työpäivät tarhassa. Sisätiloihin en jättäisi, sillä kahdeksan tuntia on pitkä aika ja Louna osaa avata portit ja ovet ja vaikka mitkä. Eikä olisi ensimmäinen kerta, kun nuori uros yks kaks hoksaa, mikä on homman nimi.

Tänään meillä olikin taas koiravieras. Taavi staffi tuli kyläilemään. Voi mikä vauhtipakkaus. Juoksutti ja riehutti pentuja kyllä oikein kunnolla. Taavikin toki on vasta alle vuosikas. Hienosti tulivat juttuun ja vauhtia riitti. Lounalla ja Taavilla painileikitkin sujuivat mukavasti ja Savu osallistui juoksenteluun mielellään. Väsyessään kolmikko sitten nuhjasi kovastikin maassa ja Savu pieni oli jäädä jalkoihin. Hienosti jaksoivat metsälenkin ja toistensa retuutusta. Ensi kerralla taidetaan viedä Louna ja Taavi koirauimalaan. Postauksen kuvat olivatkin tämän päivän lenkiltämme. Kiitoksia kovasti Tanjalle ja Taaville seurasta.

VIDEO: Savu 6kk

Jehna, nyt se on puolivuotias. Iso poika, aina vaan isommaks tulee. Muksaa puolvuotispäivää toivottaa Savu myös siskolleen Cismelle! ♥

 

Parhaat pitää yhtä

Arvonta suoritettu, voittajaksi paljastui Paula. Sinulle on lähetetty sähköpostia :)

Jonkun tosi kivan manssin kanssa käytiin lenksulla ja se joku tosi kiva manssi on tietty Jedi! Louna on niin bff pienen tirpan kanssa. Savua kismitti lyhyet jalat. Ja toisten nopeus. Ja maailman ikävät asiat, jotka eivät edistä poropuolikkaan oloa. Ja sitten se kiljui ja lauloi tuohtuneena olemisestaan. Ihan sillain salaa huomaamatta osallistui leikkeihin ja hetken päästä oltiin taas niin totista poikaa.

Pian mennään uusiksi, tässä välipäivinä!

Lukijan vastuu, onko sitä?

Päätin kirjoittaa jotakin bloggaamisesta. Monet blogit kuitenkin pursuavat ulkoasu- ja sisältövinkkejä ja ohjeita, joten jättäydyn niistä toistaiseksi. Kerrottakoon simppelisti että olen pyörinyt somessa kymmenisen vuotta, aluksi kotisivujen parissa, joista siirryin bloggerin pariin. Bloggerissa minulla oli aluksi vain taideblogi, jonka jälkeen perustin tämän koirablogin. Nykyinen valokuvaussäläblogini pyörii edelleen, mutta hiljaksiin ja jaksottain.

Yksi vai kaksi koiraa?

Ehdin omistaa reilu vuoden ajan kaksi koiraa. Nyt olen ollut liki puoli vuotta yhden koiran omistaja. Toki olin aiemminkin yhden koiran omistaja. Aina välillä kuuluu niitä kysymyksiä, mitä eroa on omistaa yksi tai kaksi koiraa, entä useampi. Päätin kirjoittaa omia päällimmäisiä ajatuksiani, listasin ne myös tuollaiseen plussa miinus listaukseen.

Yhden koiran kanssa suuri hyvä puoli on se, että koiraan on enemmän aikaa. Kaiken haluamansa energian voi suunnata siihen ainokaiseen. Toisaalta, jos on ahkera harrastaja ja treenaaja, voi elämä käydä yhdelle koiralle liiankin stressaavaksi. Päivittäiset treenit, helposti liian pitkät harjoitukset ja viikottaiset kilpailut kuormittavat yhtä liikaa. Kuluja on vähemmän, ellei koira nyt osu olemaan eläinlääkärin vakioasiakas. Yksi koira kuitenkin syö vähemmän kuin laumallinen vastaavia, ei tarvitse säkillistä varusteita ja näin pois päin. Huomattava huono puoli on se, että kun koiran jättää yksin, se todella on yksin.

Kahden tai useamman koiran kanssa yksinoloasia korjaantuu ja koirilla on seuraa toisistaan. Huonompi homma on toki se, jos koirat eivät tule toimeen. Jos aiemmin yksin ollut koira on kova askartelija tai rakastaa ääntään, hiljaisessa talossa on äkkiä kaksi sisustajaa ja huutajaa. Siinä missä riemunhetkiä saa kokea kaksin verroin kahden kanssa, ovat ongelmat äkkiä tuplasti työtä vaativia. Itse tahkoin hihnakäytöksen kanssa. Yksin kumpikin koira menivät ookoo, kahdestaan toimivat mieluummin laumana ja olisivat halunneet syödä vastaantulijat. Toisen koiran innostus purkautui siihen, että kiusasi toista koiraa.

Jos laumassa on kovin isoja luonne-eroja tai koirat muuten hyvin erityyppisiä, voi elo jo senkin vuoksi olla hankalaa. Tai sitten ei. Kahden erilaisen koiran kanssa voi olla mahdollisuus useampiin harrastuksiin koirien soveltuvuuden mukaan. Kahden kanssa voi myös treenata enemmän, sillä toista koiraa ei tule kuormitettua niin paljon. Toisaalta, kahdesta ei voi samaan aikaan tehdä huippuvalioita, ellei aikaa ole käyttää koiriin 24/7.

Kahdessa ja useammassa on luonnollisesti enemmän työtä kuin yhdessä, riippuen toki koirista. Ovathan nuo yksilöitä. Itse en ole kannalla tai kummallakaan, puolensa ja puolensa. Luultavasti vuoroin tässä kotosalla tulee yksi tai useampi aina pyörimään.

Montako koiraa teiltä löytyy? Omia kokemuksia?

Miksi sekarotuinen?

Tämä ei ole mikään globaali maailmanmullistusteksti, ei käännytyspaasaus tai mikään muukaan negatiivisävytteinen pläjäys. Omia ajatuksiani ja kokemuksiani, vaikkakin laajasti, niin silti vain yhden pienen ihmisen kokemana. Pyrin kirjoittamaan tekstin neutraalisti, joten jos joku nyt polttaa päreensä niin voi mennä muualle jähtymään. Siinä pohjustus, saa lukea.

Vuosien varrella yksi jos toinenkin on kysynyt, ehkä jopa ihmetellyt vakaata valintaani pysyä sekarotuisissa. Sekarotuinen koira on aika tavallinen valinta "ensikoiraksi", kun ei vielä ole tietoa siitä mitä haluaa ja riittää, että saa koiran. Usein tämän jälkeen siirrytään sitten puhdasrotuiseen, siihen niin sanottuun omaan rotuun.

En ole koskaan omistanut rotukoiraa, eikä minulla myöskään ole selkeää suosikkia roduista. Olen joskus aiemminkin kirjoitellut, että hankin koirat tarpeeseen ja tiettyjen ominaisuuksien mukaan. Ominaisuuskriteerit karsivat pois tietyn tyyppisiä koiria ja joitain yksilöitä, mutta harvemmin jäljelle jää vain yksi rotu. On paljon potentiaalisia perhekoirarotuja, retkeilyyn sopivia koiria tai aktiiviseen harrastamiseen. Vähän turhan monella on käsitys "yhdestä oikeasta rodusta".

Vilkku oli ensimmäinen itse hankkimani koira. Silloin katselin ihan vakavissani myös puhdasrotuisia. Pennulla ei ollut kiire, joten tiirailin myös sekarotuisten paimenkoirien ilmoituksia. Pallottelin erilaisten aussi ja bortsu pentueiden välillä. Selasin sukutauluja ja kasvattajien sivuja. Olin vähän pettynyt. Minulle koiran hankinnassa tärkeää on myös se toiminta, jota tuen. Aika harvan kasvattajan ajatusmaailma vastasi edes puolia omaani. Kysymyksiin vastailtiin nihkeästi ja hämmennystä herätti sekin, että muutaman vuoden aikana tehdyt useat suuret pentueet, olivat kaikki samaa keskivertosettiä, eivät mitään missään osalla eteenpäin vievää jalostusta. Miellyttävillä kasvattajilla ei ollut tuolloin pentuja tai he kasvattivat koiria, joille minä en olisi sopiva omistaja.

Palasin takaisin tutkailemaan sekarotuisten koirien ilmoituksia. Soitin useaan ilmoitukseen ja vaihdoin pitkiä sähköpostiviestejä. Tarjonta oli runsaampaa, kuin rotukoirapuolella, mutta materiaalin taso ja kasvattajien perustelut samaa keskivertosettiä. On ihan eri asia pennuttaa koiria puolivillaisesti, kuin nähdä vaivaa hyvän jalostustyön eteen.

Pitkän puhelun jälkeen löytyi sopiva pentue ja sieltä meille tuli Vilkku. Savun kasvattajan olin tuntenut pitkään ja eettiset arvot ja jalostukselliset tavoitteet kohtaavat hyvin. Toiveideni mukaan koiran suku on tiedossa, melko tutkittua (terveeksi nimenomaan) ja harrastusnäyttöäkin on. Ja ensinnäkin, pentueen eteen nähtiin vaivaa. Aika rutosti enemmän, mitä monen puhdasrotuisen...

Pääsääntöisesti jokaisen koirani tulee olla säänkestävä, tulivat ne mihin tarkoitukseen vain. Kaikkien koirieni tulee kestää retkeilyä tai tilapäistä ulkokoirailua. En tahdo koirilleni häiritsevää riistaviettiä. Haluan koirani olevan vähintään keskikokoinen, ilman liioiteltuja piirteitä, kuten lyttykuonoa tai lyhyitä jalkoja. Siinä karkeat kriteerini, joiden perusteella lähden ruotimaan eri tyyppisiä koiria. Savu tuli harrastuskoiraksi. Aktiiviseen ja vivahteikkaaseen elämääni. Se tulee varmasti myöhemmin olemaan perhekoira. Nyt ensiksi se on harrastus- ja retkikoira. Aika monitoimikoira siis. Louna on peruskoiran roolissa. Se vain tuli, se oli järkevin ratkaisu koiran kannalta. Lähtökohtaisesti Lounan kaltaista en itse ostaisi, tusinakoira.

Sekarotuisen hankkimisen syyksi kerrotaan usein vastuuttomuus ja tietämättömyys. Minusta hiukan päinvastoin... Mitä enemmän olen perehtynyt, nähnyt ja tutustunut erilaisiin kasvattajiin. Sen vakaammin olen sitä mieltä, että avaramielisemmin kasvatetut koirat ovat minun juttuni. Että kasvattajat, jotka tekevät omaa juttuansa, vieden projektejaan terveillä koirilla eteenpäin, ovat minua varten. Ahdasmieliset, kaavoihin kangistuneet ja keskivertohyvää koiramateriaalia maailmalle tuottavat eivät ole minun juttuni. Kasvattajia ylipäänsä on paljon yli todellisen koiratarpeen ja näin ollen helmet hukkuvat herkästi muun massan sekaan.

Kun Vilkkua ennen pari vuotta sopivaa koiraa etsin, minulta kysyttiin miksi en ota rotukoiraa, kun se olisi helpompaa. Olin vähän hämmentynyt. Samalla heräsin. Ihmiset ottavat rotukoiria myös siksi, että se on helppoa. Kaikki tieto on tarjolla, ainakin jos siihen haluaa uskoa. Puhdasrotuisia pursuaa ovista ja ikkunoista ja kasvattajilla on kotisivut. Koiranet palvelee kellon ympäri. Puhdasrotuisesta ainakin pitäisi tietää mitä siitä tulee isona. Sekarotuista hankkiessa tarvitaan enemmän tietotaitoutta. Pitää olla sosiaalisia taitoja keskustella erilaisten ihmisten kanssa ja mielenkiintoa ja halua selvittää sukuja. Sopivaa sekarotuista voi joutua odottamaan pitkäänkin (minun kriteereilläni odottaisin rotukoiraakin kyllä vuositolkulla).

Yleisestä harhaluulosta huolimatta monirotuisella voi harrastaa täysin normaalisti, mikäli ei pyri arvokisoihin (joissa näkee harrastajia vain kourallisen) tai näyttelyihin. Palveluskoiralajeihin pääsee vain tietyn rotuisilla koirilla, näin ollen se ei kosketa sekarotuisia. Kilpailuja varten koiran tulee olla rekisteröity, sekarotuiset laitetaan fix rekisteriin, joka mahdollistaa kilpailemisen. Valjakkourheilussa ja frisbeessä monirotuisella voi kilpailla rajoituksetta ja vetopuolella risteytykset ovatkin arkipäiväinen asia. Ulkomailla sekarotuisia on paljon harrastuskäytössä, paljon laajemmin kuin täällä Suomessa. Suomessa sekarotuisen hankintaan harrastuskoiraksi liittyy harmittavan paljon ennakkoluuloja. Jos yhtään tuntee pentueen vanhempia ja rodut ovat edes jollain tasoa yksiin ja pennunhankkijan käyttötarkoituksiin sopivat, niin miksi ei? Tietoisuus ja osaaminen lisääntyy koko ajan ja monirotuisia terveystutkitaan ja niillä harrastetaan enemmän. 

Voisinko sitten ottaa puhdasrotuisen? Kyllä voisin. Minulla vain ei ole ollut syytä, miksi sulkisin sekarotuisen koiran pois vaihtoehdoista. Toivon, että ihmiset olisivat tietoisempia valinnoistaan ja avarakatseisempia, oli kyseessä sitten puhdas tai ei. Oikeasti hyviä kasvattajia löytyy sekä sekarotuisten, että rotukoirien puolelta, toistaiseksi rotukoirilla selkeämmin esillä ja yhteenkoottuna, kuka kasvattaa mitäkin. Tulevaisuuden ei tarvitse olla radikaalin mustavalkoisesti seropi vs rotupi asetelmassa, vaan pitäisi luoda molempia palveleva toimintamalli.

Olipa hankkimassa mitä tahansa koiraa, kannattaa selvittää tarkoin, mistä maksaa mitäkin. Millainen kasvattaja, miten pentuja pidetään ja miten usein uusia pentueita syntyy? Onko vanhemmilla tai sukulaisia tuloksia harrastuksista tai perustuvatko harrastukset vain puheisiin? Nykyään on oltava tarkka, suorastaan salapoliisi, jotta koiran voi hyvillä mielin ottaa. Tsemppiä sopivan koiran hankkimiseen, kun se on ajankohtaista.

Keskustelu toivottua. Ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta ei kannata pahoittaa mieltään siitä, että olen eri mieltä.

Lenkkireittimme

Nykyisillä lenkkireiteillämme ehdin käydä jo Tuikun ja Vilkunkin kanssa. Takapihalta aukeaa metsä, josta on polku pellolle. Siellä pääasiassa käymme. Pirkan taivaleen hiljaisin pätkä jatkuu pelloilta, sieltä pääsee mm. Kuivaanvuoren ja Lintuharjun laavuille, joihin kummallekin on kävelty. Kertaakaan ei ole tullut ketään vastaan ja oikeastaan muualla emme enää nykyään lenkkeile. Reitillä on peltoa, pikkumonttu, monipuustoisia metsiä, metsäautotietä, harjua, kallioita, useita puroja ja muutama järvi. Joitain kuvia maastosta alla, olen rakastunut tuohon ♥


Toinen vakkari lenkkipaikkamme on Haverin ranta ja siellä muutama lenkkipolku. Talvella sieltä pääsee jäälle. Myös hiljaista, mutta nättiä seutua. Haveriin on meiltä viitisen kilometriä, mutta sinne tulee ajettua autolla, koska joutuisi kävelemään maantien vartta muutoin.