Savu on saanut taas uuden koirakontaktin. Pikkuinen Milo otti puuhkan innoissaan vastaan. Vaikka näistä pumpulipalloista ei aina uskoisi, Milo rallatti oikein antaumuksella ja opetti pennun riehumaan sänkkärillä kunnolla. Välillä pidettiin taukoa ja sitten mentiin taas miljoonaa. Savukin leikki nätisti ja oli mielissään uudesta kaverista.
Sänkkäripainien jälkeen olikin hyvä möllöttää muutamassa kaverikuvassa ennen lähtöä. Kotimatkalla haimme miehen lisäksi myös Lunan kyytiin. Luna tuli meille taas hoitoon, onneksi tällainen mahdollisuus on. Illan Luna harjoitteli kaveritaitoja, Savu ei ole lelu, eikä sitä voi riepottaa kuinka haluaa. Tänään leikit ovat sujuneet moitteetta, eikä ole tarvinnut puuttua. Luna sai majapaikan eteisestä ja Savu on meidän makkarissa. Kaksinhan nuo eivät osaa rauhoittua, mutta kun laittaa eri tiloihin niin sippaavat heti. Eteisessä sattui olemaan ylimääräinen häkki, johon pistin petiaineksia. Sinnehän se pentunen sitten tunki itsensä ja siellä halusi pönöttää.
Illalla, alkuyöstä? Tai mikä lie aika olikaan, vein pentuja juoksemaan Teon ja Kikin kanssa. Tepsu ja Kiksu olivat mainioita poliiseja ja leikit eivät yltyneet liian rajuiksi. Hiekkakuopilla oli nätti auringonlasku ja parituntinen vierähti äkkiä.
näin makaa porokoira
tuumaustauko
poromaiset puuhat
Aurinko laskikin hurjan nopsasti ja taivas muuttui punaiseksi. Punataivasta vasten oli hyvä reenailla tokoa ja ottaa kunnon häiriöluoksarit. Videota tai kuvia niistä ei ole.
Luoksetulo sujui hyvin. Janika levitti leluja, noutokapulan ja Savun löytämän mehupurkin maahan. Sitten huuto ja karkuun, Savu vilkaisi mehupurkkia, mutta ryntäsi vauhtia hidastamatta tavarapaljouden läpi useampaan kertaan. Leikitin ensimmäisillä kerroilla narupallolla, viimeisenä yllätin Savun mehupurkilla, olihan se pennusta paras!
Täytyy sanoa, että olin yllättynyt, miten äkkiä häiriötä voi ja kannattaakin lisätä. Käytännössä siis ensimmäisellä kerralla. Nyt vain luoksareita joka päivä, jospa sitä piakkoin saisi ruokahäiriötä, lentäviä palloja ja vaikka muita koiriakin. Huomenna Savulla onkin vuorossa pentu-uinti.
Perjantaina saimme odotettuja vieraita, kun Milla saapui kyläilemään vauvan ja koiriensa kanssa. Voi miten kiva olikaan nähdä, ajatella että viime kerrasta on vuosi! Vauva oli suloinen, myös Savun mielestä. Savu suhtautui vieraaseen rauhallisen uteliaasti. Vietiin koiria sänkipellolle, missä Savu olikin oikein kiinnostunut Kirppa belgistä. Trixienkin kanssa saatiin hyvät painit aikaiseksi.
Tänään käväistiin Mutalan mätsäreissä sosiaalistumassa. Odotuksena oli pikkumätsärit höystettynä maalaiskoirilla, mutta väkeä oli ihan älyttömästi! Siis mätsäreiden sijaintiin nähden. Hengailtiin Savun kanssa sivummalla. Hetken mielenhäiriöstä päätin esittää Janikan porokoiran ja niinpä minusta on vakavailmeisiä kuvia porokoiran kanssa kehästä. Ihan huonosti meillä ei mennyt, Kiki oli nimittäin SIN 1BIS 2!
Sosiaalistuspuuhien jälkeen suuntasin siskon kyydillä lounastamaan porukoille. Pitkästä aikaa koko perhe ruokapöydän ääressä. Ei siitä sen enempää, myös koiraperhe oli koossa ja ensimmäistä kertaa kaikki kolme leikkivät samaan aikaan. Leikit sujuivat hyvin, vaikka koko ja ikäerot ovatkin melkoiset!
Luna oli oikein reipas lousko, Savu olisi ollut niin ihana riepoteltava. Kivasti kuitenkin hillitsi itseään. Muutama seisotuskuvakin saatiin ja sylikuvat siskon syykyssä. Myy mennä rallatti penskojen mukana. Se oli ehkä vähän pettynyt saamansa seuran laatuun, hupsu. Pienen pyydystelyn jälkeen saimme kaikki piskit vielä ns. perhepotrettiin kanssani ♥
Ajattelin ensin tehdä tästä jatko-osan oivallus teksteilleni. Ajatuksia on kuitenkin niin paljon, että ne olisi vaikea jäsennellä ranskalaisille viivoille. Sitä paitsi kaikki on omaa pohdintaa, omia kokemuksia, nykyisen tiedon peilaamista vanhaan tekemiseen ja yleisten toimintamallien ihmettelyä. Meidän tekemistämme on taas enempi vähempi ihmetelty, aivan kuten edellisenkin pennun kanssa. Miksi en opeta sitä, tätä ja tuota ja miksi ylipäänsä koulutan niin "vähän".
Käsissä on pikkuinen karvapallero, joka imee tietoa kuin pesusieni. Pesusieni joka ei vielä tiedä mistään mitään ja joka rekisteröi kaiken ympärillään. Pennut ovat hurjan innokkaita. Ne haluavat oppia ja tehdä. Ja ne myös tekevät ja oppivat hurjan nopeasti. Tässä vaiheessa minä ja moni muu yleensä mokaavat. Emme osaa lopettaa. On niin kiva jatkaa ja jatkaa. On niin kiva jatkaa se melkein tuntemattoman (ketään ei opi tuntemaan viikossa tai kahdessa) söpöyden kanssa hommia, että huomaa jo selkeitä väsymisen merkkejä, vain siksi että ei tunnista vielä niitä pienempiä. Ja sitten onkin myöhäistä. Homma on jo pennusta ikävää, tylsää, väkinäistä. Enää ei jaksaisi, vaikkka haluaisi silti yrittää parhaansa.
Mihin meillä on kiire? Miksi on kiire opettaa perusasento tai mikään muukaan liike harrastuksiin? Miksi kaikki puhuvat jostain "pohjasta", mutta oikeastaan kukaan ei tiedä, mitä pohjaa tarkoitetaan? Kaiken perusta on suhde, hyvä suhde. Pitää oppia tuntemaan toinen. Pennulla pitää olla superkivaa oman ihmisensä kanssa. Jos arkikin on kurjaa, miten ihmeessä jokin intensiivinen opiskelu voisi olla hauskaa?
En koskaan ajatellut, että leikkimisen lisäksi koira pitää opettaa oppimaan. Mutta niin se totta vie täytyy tehdä. Tehokasta ja omistajaa kohtaan aktiivista koiraa ei oikeastaan muutoin saa. Savu on harjoitellut naksutinta. Savu on opetellut kohdetyöskentelyä. Kohdetyöskentelyn avulla Savulle pystyy opettamaan tehokkuutta. Savu osaa jo tarjota eri asioita.
Mitäs minä? Minun on tehtävä ne pienet tuokion sekuntikellon kanssa. Muuten en lopettaisi ja muuten homma jatkuisi ajan x, kunnes pentu luovuttaisi. Puolesta minuutista kahteen minuuttiin tuokiot ovat olleet sopivia. Juuri kun Savu tekee maailmanluokan oivalluksen tai kun leikkiminen sujuu hyvin on tauon paikka. Pitää lopettaa silloin, kun molemmat haluaisivat lisää ja enemmän. Seuraavalla kerralla treeni maistuu vielä paremmalta.
Mikä pikkupennun kanssa sitten olisi olennaista? Suhde, se että on hyvä olla yhdessä. Metsälenkit ovat suosikkipuuhaa arkena. Koulutustuokiot ovat pitkälti kohdetyöskentelyä, tasapainoilua ja temppuja. Ihan siksi, että Savu oppii oppimaan ja minä opin lukemaan pentua. Opimme molemmat hurjasti lyhyistä hetkistä. Ei se määrä, vaan se laatu. Jotain lajia ja liikettä vääntäessä pipo kiristyisi ja pennulta tulisi vaadittua. Ei voi vaatia, kun ei ole vielä opettanut. Ja miten vasta kotiin tullut voisi vielä oikeasti osata?
Suurin oivallukseni tässä ajatusmyrskyssä on sheippaus. Minä onnistuin! Vuoden verran sitä ideaa tahkottiin päähäni. Ja vaikka yritin ja yritin, en malttanut, en osannut. En tunnistanut koiran tarjouksia, en merkannut niitä, en laskenut rimaa, en osannut pilkkoa tehtäviä. Enkä malttanut tarpeeksi. Viimein, eräänä iltana, minä onnistuin. Hypin riemusta. Olin niin ylpeä pikkupennusta. Kouluttaminen ei ole ikinä ollut näin helppoa. Video on toinen harjoituskertamme tasapainotyynyn kanssa. Edellisellä kerralla vahvistin sitä, kun Savu katsoi tyynyä.
Vielä vähän sheippauksesta. Olen tiennyt naksuttimen olemassa olosta viimeiset viisi vuotta. Olen tuntenut käsitteen sheippaus aikalailla yhtä kauan. Suhtautumiseni naksuttimeen ja kaikkeen siihen liittyvään oli pitkään halveeraava. Oikeita koiria ei kouluteta nakeilla ja lässynläällä ja muuta sellaista. Kun myöhemmin yritin, perustelut olivat luokkaa "ei tämä koira", "tämä ei toimi", "siksi että", "minun koirani", "tämä ei osaa" ja muuta soopaa. Kyllä koira osaa. Juuri niin paljoin kuin sille annetaan mahdollisuutta. Jos ratkaisevassa hetkessä koiraa ojennetaan/käsketään/ohjataan, miksi se tarjoaisi seuraavalla kerralla? Miksi se näkisi vaivaa, kun joku asettelee sen oikeaan asentoon?
Kaikki uusi ja kehitys on aina vähän jännää. Tuntematon on pelottavaa. Luulo ei ole tiedon väärti ja se mistä ei tiedä on ihan utopisen kuuloista. Kun ei ole nähnyt, ei halua uskoa. Koska itse ei onnistu, ei juttu voi oikeasti toimia. Ja kun sheippaus, naksutinkoulutus yleensä on tuntematonta ja pelottavaa, sitä arvostellaan ja selitetään, miten se oma koira ei tarjoa. Yksikään koira ei tarjoa automaatiosti. Niiden pitää saada siitä vahviste. Kaikki lähtee omistajasta, jos ei halua tehdä töitä, ei voi olettaa saavansa tulosta.
Meidän treenit ovat sitä naurettavaa hömpöttelyä, joksi moni ne mieltää. Mutta koira oppii, minä opin, meillä on kivaa. Eikä meillä sitä paitsi ole kiire, joten miksi tappaa toisen into. Hyvälle pohjalle kelpaa rakentaa pitkä tokoura. Kunhan opin ja osaan tehdä sen pohjan.
Janika tuli hakemaan minua maanantaina suoraan töistä. Savu ja Teo kyydissä suuntasimme Pirkkalaan pentupaineihin, jossa oli tarkoitus treffata Leena. Kaikista mutkista huolimatta Leena löysi perille ja Kismet ja Savu pääsivät pentuaitaukseen. Savu oli kyllä niin pöllähtänyt ja hämmentynyt että mitäs tuo täällä tekee sehän onkin tuttu. Vieraiden ja vanhempien pentujen railakasta vastaanottoa Savu ei arvostanut. Ensin se vetäytyi ja halusi tuumailla sivulla. Sitten se irvisteli ja esitteli rivistiöään. Loppuajasta Savu olisi leikkinyt, mutta aika loppui kesken.
Tiistai oli pentujen uintipäivä. Ensimmäistä kertaa ihan oikeasti uimaan. Caramel tuli näyttämään mussukoilleen mallia. Kismet oli innokkaampi. Savu ei olisi niin välittänyt, mutta sen uintityyli oli rauhallisempi. Savulle ostinkin samantien pentu-uinti ryhmään paikan. Pitäähän se nyt koiran oppia uimaan! No joo, vitsi vitsi. Kivaa puuhaa syysilloille.
Uinnit menivät hyvin ja paluumatkalla me poikettiin teletappimaahan, jälleen aurinko painui piiloon. Joku oli jättänyt tulenjämät laavulle ja siinä kelpasi pupeloista räpsiä kuvia. Teletappimaa on nimensä veroinen, vihreitä kumpuja, kaaria, pikku polkuja ja putkia. Siellä me kiljuttiin ja juoksenneltiin hurttia karkuun.
Ennen Leenan lähtöä ehdimme kolmantena päivänä vielä kentälle treenaamaan. Näitä voisikin kutsua Savun ensimmäisiksi ihka oikeiksi treeneiksi. Ne tapahtuivat ulkona kentällä, oli kolme asiaa joita harjoittelimme ja se oli siinä. Ja kymppi viikko kuva, ah, se vain söpistyykomistuukasvaa päivä päivältä.
Kontaktia otettiin ihan vain että minä kävelin ja koiran piti olla huomio minussa. Ensin meni Savulla homma ihan haaveillessa, mutta heti kun se tajusi niin pentu tulla viipotti lujaa perässä ja vieressä. Leena heitti häiriöksi pari lelua ohitsemmekin, mutta kumpanakin kertana Savu valitsi minut ja bileet.
Perusasento pohjaa aloitin ihan vain tykittämällä neljän tai kuuden namin sarjoissa palkat tuohon sivulleni, kun Savu istui. Ylipäänsä ruokapalkat tulivat farkkusauman kohdalta, viereen on siis hyvä paikka tulla.
Luoksetulon otimme ensimmäistä kertaa varsinaisena treeninä. Leikitin ja juoksin pakoon, kun Leena piti Savua. Ei se pentu sitten aikonutkaan lähteä, kun kiinni pidettiin. Päästettiin irti ja uusinta "tipitiittikkumakkarat" ja sieltä se tulla rallatti. Uusi pörrölelu pitkällä joustolla oli toimiva palkka.
Aivan ihana oli saada vieraita näin viikolla ♥ Ja mainiosti kolme vierastassua käyttäytyivät. Kyllähän tässä neljä koiraa menisi!
