Tänään ei nukuta ja kapteeni käskee

Perjantaina lähdimme Tiinan kanssa suunnittelemallemme yölenkille. Lähdimme liikenteeseen kymmeneltä, läträten ensin hyttysmyrkyllä. Lenkkeilimme hiekkasärkille syömään vähän yöpalaa ja katselemaan auringonlaskua. Harmiksemme oli melko pilvistä ja tuulista, mutta kyllä rannalla kelpasi pötkötellä. Tuikku nautti ja se ui ihan hurjan pitkälle järvelle, pariinkin kertaan. Kaksi palloa se sinne aallokkoon hukkasi, kovin sitkeästi kyllä etsi. Jedikin harjoitteli uimataitoja, hienosti manssi säntäili kamujen perään, mutta viipelsi takaisin kun aalto pyyhkäisi yli. Hupsu kaveri! Tuikku oli ihan väsy, kun takaisin tuli uintireissuiltaan. Puolen yön jälkeen metsästä tuli hiljainen, mutta kaikenlaista rapinaa ja surinaa kyllä kuului. Näimme rusakon, minä löysin sammakon ja päästäinenkin siellä polulla vipelsi. Koirilla oli ihan huisin lystiä ja kun kahden aikaan yöllä kotiuduimme, alkoi jopa Vilkku samantien nukkua. Ilman muuta uusiksi näinä ihanina kesäöinä!

Tänään lähdimme Hannan matkaan Helvetinjärven kansallispuistoon. Tavanomaisesta kävelystä ja rämpimisestä poiketen lähdimmekin vesille. Hitsi vie ku jännitti, paatti ku keikku ensinnä mukamas niin paljon. Keikuttiin kanootilla ensin vähän ilman koiria, kun harjoittelin perusteita. Sitten tessut kyytiin ja vesille. Täytyy kyllä sanoa, että tuolta perspektiivistä kaikki näytti kauniimmalta ja ainutlaatuiselta. Eikä vesillä ole edes ruuhkaa, kuten poluilla, pari kuikkaa näimme. Ihastelimme lumpeenkukkia, pystysuoria kallioseinämiä ja kaatuneita puita, joista yksi koivu teki kauniin kaaren järveen. Voiko parempaa ollakaan.

Vilkku otti homman tosi lunkista, rauhoittui nopeasti ja tähyili vain maisemia. Menimme rantaan syömään eväitä. Vilkku suhtautui hyvin paikalla oleviin leirikoululaisiin. Vähän se nosti metelin kun paikalle saapuneet retkeilijät pääsivät sen yllättämään ja samaan syssyyn paikalle sattui vielä koirakin. Äkkiä nuorikko tasaantui, kun käytiin vähän kävelemässä, moikattiin retkeilijät uudelleen ja käytiin tervehtimässä paikalle saapunutta koiraakin. Vilkulla oli kova tarve varmistaa, ettei se ole uhka.

Evästyksien jälkeen kompuroimme vielä kolulla kuvailemassa ja hengaamassa. Ainoat auringonsäteetkin sattuivat siihen kohtaan. Takaisin meloessa tekniikkani olikin jo ihan uutta luokkaa ja matka eteni joutuin. Vilkku hyppäsikin käskemällä rannemmassa järveen. Aurikin meni, mutta näytti melko närkästyneeltä manaatilta, kun piti kanootin perässä polskutella. Kaiken kaikkiaan ihana päivä ja huikea kokemus! Kiitos seurasta ja opastuksesta Hannalle ♥

Lenkkeiletkö sä öisin? Löytyykö muita kanoottikoiria?

Kun lystinpito vallan saa

Vuorokausirytmini on aivan sekaisin, mutta fiilis on kaiken kaikkiaan hyvä. Voin mennä nukkumaan milloin haluan ja herätä kun siltä tuntuu. Jos jatkan tätä tahtia, olen ollut tuota pikaa ulkoilemassa kaikkina vuorokauden aikoina. Kotona hengailu ja laiskottelu tosin alkaisi nyt riittää ja olen alkanut koota tarkempaa treenisuunnitelmaa seuraaville öille.

Sunnuntain kanoottiretkeä varten metsästin hyvän tovin Hurtan pelastusliivejä. Ei sitten missään. Kellään ei ole ylimääräsinä (kuka hyviä liivejä hukkaisikaan) ja nettikaupasta tilaus ei ehtisi saapua. Ärsytti, kun M&M nettisivut näyttivät että mistään lähiliikkeestäkään ei pitäisi löytyä. Lopulta ajelimme Vilkun kanssa lähimpään liikkeeseen ja siellähän ne, yksi ainoa koko oikeaa väriä ja mallia ja se lähti Vilkulle mukaan. Ja minä maksoin itseni kipeäksi... Kyllä nyt kelpaa koiran hukkua kanootista, että olis liiveillä käyttöä, köh köh... *kovia taputuksia*

Kuva, jonka Jenny Piittinen (@jennykoirat) julkaisi 30. 06ta 2016 klo 2.21 PDT

Tuikku on hepuloinut sisällä. Ihmettelin ensin että miksi sen tarvitsee paiskoa kaikki koriste-esineet lattialle. Ja murjaisipa se sohvatyynytkin pois paikoiltaan, kun ketteränä norsuna pomppi sohvan yli. Selvisihän se syykin, meidän hurja vahtikoira häätää kutsumattomia kärpäsiä. Tai ei häädä, se syö ne. Hupsu Tuikku ♥

Eilen oli Vilkun rokotus, elläkäynti meni hyvin, näyttävää sisääntuloa lukuunottamatta. Oli jo vähän kiirus niin koira tuli sisään pikkusen väärässä mielentilassa ja pörrrörr heti ensimmäisille vastaantuleville (koirille siis). Eläinlääkäri kehui Vilkun sykettä, kuulemma pitkän matkan juoksija. Näin Vilkusta kirjoitettiin paperiin "Hyväkuntoinen, avoin koira. Ravitsemustila sopiva, paino nyt 16,6kg. Hampaat ok. Ulkoisessa yleistutkimuksessa ei huomautettavaa." Ehkä inasen Vilkku on timmissä kunnossa, painon nouseminen seuraavaan kiloon ei olisi huono juttu.

Ärsyttävistä kuumuusongelmista johtuen menin ja seivasin Vilkunkin. Keväällä vielä meinasin, että ei sen turkilla tule kuuma. Mutta havaintojeni mukaan tulee. Ei ole merkitystä onko yö vai päivä, sataako vai eikö, onko koira märkä vai ei, juoko vai ei, ihan mitä vaan tai ei, niin se läkähtyy ihan kesken treenin. Jos on oikeasti viileä päivä, korkeintaan +15 niin homma sujuu. Vähänkin siitä lämpimämpi niin Vilkku vain puuskuttaa ja makaisi. Viilennysloimi nyt auttaa ensi hätään, samoin rauhallisten liikkeiden tekeminen. Mutta koko kesä ei voi olla pelkkää kastelua ja laahustamista. Kaverikin kiinnitti huomiota siihen, miten Vilkku himpunkaan lämpimämmällä kelillä suorastaan raahautuu liikkeelle. Siispä tuumasta toimeen ja turkki alas. Eihän sitä toiste tarvitse ajella, jos siitä ei apua ole. Nyt parin päivän perusteella, siitä oli apua. Vilkku ei kuollut viime yön treenissä. Se väsyi normaalisti, mutta se ei vaikuttanut lämpöhalvauksen partaalla olevalta. Eikä se oikeastaan näytä edes kovin rumalta.

Janika tuli koirineen meille yöksi. Täytyy kyllä kehaista Tuikkua! Niin kivasti se antoi Kikin olla rauhassa, eikä muiluuttanut Teota. Kaikki neljä vain olla möllöttivät, kun me katsoimme tokon MM-kilpailuja. Sen verran alkaa itselläkin olla tokosilmää, että huomaa ruudulta fiiliksiä ja virheitä. Muutama tunti, eli siis koko päivä siinä vierähtikin, mutta oikein rattoisasti havainnoiden liikkeitä.

Nyt lienee hyvä aika ottaa pienet torkut. Tiinan kanssa lähdetään vielä yöksi/yölenkille!

Kuva, jonka Jenny Piittinen (@jennykoirat) julkaisi 1. 07ta 2016 klo 6.39 PDT

Isojärven kansallispuisto

Ja niinpä tuli aika seuraavan minivaelluksen. Suuntasimme lauantaina Janikan ja koirien kanssa Jämsän suunnille Isojärven kansallispuistoon. Hanna jo odottikin meitä tupaten täynnä olevalla Heretyn parkkiksella. Kamat niskaan, taas ihmeteltiin miten mahdottoman raskas se rinkka on, kun sitä ei omin avuin saa edes selkäänsä. Koirat vyöhön kiinni ja menoksi. Tarkoitus oli kävellä muutama kilometri suolammelle ja sinne telttailualueelle nukkumaan. Ensimmäisen parin sadan metrin jälkeen rinkkani olkanauhan joku osa sanoi naps ja poks. Jotenkin rinkka löystyi. Syy ei ihan siinä matkalla selvinnyt ja jatkettiin kävelyä. Rinkka tosin oli vinossa, se painoi ikävästi, se väänsi minua ja sitä oli ikävä kantaa. Kolme kilometriä alkoi tuntumaan liian pitkältä. Vaan koska kylttien mukaan lähin laavu sijaitsi parin kilometrin päässä, käännyimme heti seuraavien opasteiden luota sinne päin. Sää ei ihan retkeilijää suosinut, sillä +27 astetta ei ole mikään lempilämpötilani kantaa puolta omasta painostani ylämäessä. Puhumattakaan koirista, jotka halusivat pysähdellä ja vaihtaa suuntaa ja kulkea keskenään eri tahtiin ja olivat kaikesta eri mieltä minunkin kanssani. 

Matkaa piti olla kilometri, mutta loputtomat ylämäet ja valtava hyttysarmeija tekivät reitistä melko kivuliaan ja raskaan. Huonolla juomisella oli osansa, kun minua alkoi pyörryttää ja mäet tuntuivat aivan liian haastavilta. Lopulta Janika otti Vilkun ja minä jatkoin perässä laahaamista Tuikun kanssa. Voi Tuikku, ihana uskollinen retkikumppanini, siinä se tallusti vierellä, niin että kykenin ylämäessä tarttumaan sen repun kahvaan ja kiipeämään ylöspäin. Alamäessä se odotti ja pääsin tukevasti laskeutumaan ja ottamaan koirasta tukea.

Huilasin itsekseni kallion päällä. Se oli viimeinen mäki, viimeinen mäki niiden neljän muun nousun ja vaikeankin laskun jälkeen. Jalkoja kuumotti. Hyttysiä oli joka paikassa. Päätä särki. Pullosta loppui vesi samantien. Oliko kuntoni todellakin näin huono? Kalliolta sadan metrin laskeutuminen ja pääsin laavulle. Totaalinen voittajafiilis, eihän siihen kahteen kilometriin kulunut kuin puolitoista tuntia! Karttaa vilkaistessa, reitin varrella oleva suo ei suotta ole Tapposuo nimeltään, heh...

Ilta meni hengaillessa, kokkaillessa hyvää ruokaa ja herkutellen. Vilkku ja Teo viihtyivät järvessä ja pääsipä Tuikkukin pulikoimaan. Tuikun ja Aurin kohtaaminen olikin taas iloista katseltavaa, kaksikko oli niiiiin riemuissaan. Laavun seudulla oli muitakin ja kaiken kaikkiaan kahdeksan koiraa siinä niemessä vietti yönsä, koirista viisi oli meidän. Kolmen aikaan yöllä tuli hiljaista, sitä ennen kuului välillä sieltä sun täältä pientä uikutusta tai murinaa.

Minäkin kastoin talviturkkini, sillä Kuorejärvessä oli lämmintä vettä. Ja koiran kanssa on kiva uida ja Janika yllytti. Uimme pienelle kivelle muutaman metrin päähän rannasta. Lähtö oli vaikea, kesti varmaan taas yhden puolituntia että pääsin rimakauhusta. Ja sitten uidessa jalasta alkoi vetää suonta. Ja sitten siellä kivellä Vilkku murskasi varpaani, josta puuttuu nyt puolet kynttä ja näin pois päin. Mutta uinti oli mukavaa ja piristi. Hanna oli kärsivällinen ja onki meille ahvenen. Nyt tiedän, että ahven ei kuulu ruokalistalleni, ainakaan maustamattomana. Makkara sen sijaan tänne kiitos.

Opin kasaamaan teltan, kiitos Hannan. Tai no, opin muutaman pikku jutun mitkä olin jättänyt huomioimatta. Lainateltta oli oikein toimiva, sinne mahtui hyvin kaksi tyttöä ja pari bortsua. Teo ja Vilkku kainalossa nukkui aika hyvin.

Seuraava retkipäivä menikin ihan hengaillessa laavupaikalla. Sitähän me oltiin tultu tekemään. Tuli juteltua, kuvailtua ja opinhan minä sitten pakkaamaan rinkan järkevämmin, fiksasimme sen kuntoon ja opettelin nuotion sytytyksen teoriaa. Tuikku olla möllötti päivän melko kivasti syrjempään kytkettynä. Vilkulle jatkuva taukokäytös tuotti haasteita. Kyllä se rauhottui, mutta oli aika ajoin levoton. Tilapäinen kytkettynä oleminen pois nuotiopaikalta oli sille tiukka paikka, mutta tasapuolisuuden vuoksi kenenkään koira ei puuttunut ruuanlaittoon. Vilkulle täytyy myös opettaa hihnassa menoa paremmin retkiä ajatellen, sekä takana kulkeminen. Nyt toki häiriönä oli Vilkun paras kaveri Teo, niin johan teki tiukkaa sipsuttaa hissukseen.

Lämpimän päivän ajan huilattuamme ja säätiedotusta vilkaistuamme, tuli mieleen idea, joskos poistuttaisiin paikalta yö aikaan. Seuraavalle päivälle luvattu sade ja tuuli eivät houkutelleet, ei olisi nähtävää ja kulku olisi todella ikävää. Siispä eväiden jälkeen aloimme hissukseen pakkailla tavaroita. Lähdimme kävelemään Latokuusikon kautta takaisin. Miltei samantien paluumatkalla kamerani akku loppui, joten Latokuusikosta ei ole kuvia eikä videota, mutta se oli kaunis. Loppumatkan pari nousua eivät olleet kovin raskaita ja nyt kun rinkkakin oli kunnolla selässä, oli viimeinen kävely oikein mukava. Jos siis unohdetaan ne triljoonabiljoona hyttystä...

Saavuimme autoille noin tunnissa, viskoimme kamat kyytiin, kiittelimme seurasta ja ajoimme yötä vasten kotiin. Aamulla ulos vilkaistessa päätös ei kaduttanut - vettä tuli kaatamalla ja tuulikin oli melko navakka. Ilta-auringossa kalliot ja metsät olivat kaunista katseltavaa ja ilta-aikaan ei ollut vastaantulijoitakaan.

Rennolla retkellämme tutkimme vain pienen osan Isojärven kansallispuistoa. Haluan mennä sinne vielä toistekin, ehkä vain päiväretkelle? Ja nyt rinkka selässä kävelyä on alettava harrastamaan useammin, ehkä kivisiä ja juurisia ylämäkiäkään ei olisi pahitteeksi kiipeillä? Meidän kulkemamme maasto oli minun mittapuullani kyllä keskivaikeaa, paikoin tottumattomalle rinkka selässä haastavaakin. Vaan kyllä se taas kannatti ♥ Videolla kaikesta valituksestani huolimatta retki näyttää oikein seesteiseltä. Niistä jyrkistä mäistäkään ei ole todistusaineistoa, koska pelkäsin pyörtyväni kesken, jos ei muuten niin hyttysten vuoksi.

Ovatko muut käyneet Isojärven kansallispuistossa?

Pennunpallero ja kesäfiilistelyy

Piti puhua ensin tokosta mutta en malta. Voi jehna, onhan tuo puppeli söpö, ei sille mitään mahda. Kävimme Vilkun kanssa treenien jälkeen piipahtamassa Sallulla, lähinnä tuota pupeloa lällyttämässä. Vilkku suhtautui tosi hyvin, se oli kiinnostunut ja meinasi vähän innostua alkuun. Hienosti tuli kuitenkin luokseni, rauhoittui ja sitten uudelleen tutustumaan. Nuuskutteli rääpäleen perusteellisesti läpikotaisin ja sitten pentu ei oikeastaan kiinnostanut. Keittiön lattialle meni maaten päivystämään, josko ruokaa tippuisi. 

Pentu on nimeltään Luna, ja oikein perinteinen sekarotuinen, viiden rodu koktail. Löytyy sakemannia, berniä, noutajaa, bortsua ja ajokoiraa. Vilkusta neiti oli reippaan oloisesti kiinnostunut, haukahteli ja häntä vispasi. Vaan kun Vilkku mulkaisi niin kipitti penska karkuun. Vilkku teki tuttavuutta oikein kohteliaasti ja hienovaraisesti, makuulta kurkotteli pentuun. Vilkun kääntyessä pois päin, hiipi pikkune sitä heti katsomaan. Kaveripönötyskin piti heti ottaa, eihän Vilkku ole koskaan vielä päivälleen kahdeksan viikkoisen kanssa hengannut. Jahka nappula kasvaa, tulee siitä varmasti mainio juoksu ja painikaveri Viikarille, miksei Tuikullekin, kun varmaan sen kokoluokkaa on isona.

Sitten toko osioon, ostin irtotunnin valkkuryhmään ja käytiin Vilkun kanssa vähän mieltä virkistämässä. Luonnollisesti Mikan pitämä tunti oli ripeätahtinen ja tuli paljon uutta, paljon myös sellaista mikä ei meille ole kovin ajankohtaista. Mutta ylpeä oon, hirmusesti Vilkku on kehittynyt ja aikuistunut. Oli hallin pihassa ihan skarppina ja häntä tötteröllä, mutta hillitsi itsensä ja tuli hakemaan kontaktia. Koko tunnin aikana vain pari haukahdusta ja nekin ihan kunnon ärsykkeistä. Levollisesti makasi, kun itse seisaallaan juttelin kouluttajan kanssa. Vau, meille tää on kyllä iso juttu!

Perusasentotreeniä oli tänään kahdenlaista. Ensin otettiin lähtöjä, istu - askel - istu. Näitä otettiin kymmenen ja vain kriteerin mukaiset suoritukset piti palkata. Enemmänkin siis ohjaajalle harjoitus, kriteeri kun ei aina meinaa pysyä... Vilkku oli tosi hyvin hommassa mukana ja palkitsin sen seitsemästä suorituksesta. Teimme lähtöjä vain yhdeksän, koska yhdeksäs oli kaikista paras ja niin hyvä, että liike oli hyvä jättää siihen. Toinen harjoitus tehosti koiran aivojen raksutusta ja tavoitetta. Koiran piti tarjota perusasento, jonka jälkeen palkka heitettiin pois. Koiran tajuttua idean oravanpyörä on valmis --> kun juoksen perusasentoon, sinkoaa taivaalta ruokaa. Ja Vilkullahan ideassa ei mennyt kauan. Tämän jälkeen voi hiukan tarkentaa sitä, miten solmussa perusasennossa saikaan olla...

Jäävät sujuivat myös hyvin. Peruutin ja jätin Vilkun liikkeestä. Kun jätin maahan, saatoin ottaa kaksikin askelta ja palata palkkaamaan. Seisomaan jättäessä voin ottaa puolikkaan askeleen, palkata, taas puolikkaan ja näin totuttaa Vilkkua siihen, että saatan liikkua. Tykitin palkkaa myös seisomisesta ja sammutin jalkojen asettelua.

Maahanmenossa oli samanlainen idea, kuin perusasento treenissä. Koira käskyllä maahan ja palkka ylhäältä niin, että koiran oli hypättävä istumaan. Tällä saatiin aikaan se, että Vilkku suorastaan paiskasi itsensä maahan, niin innoissaan se meni maaten.

Kapulan pidossa olemme menneet paljon eteenpäin. Ostin kirpparilta pienten koirien kapulan ja harjoittelimme sillä. Otin alkuun luopumista kapulasta ja kun mielentila oli riittävän rauhallinen, annoin Vilkun pyrkiä tarttumaan siihen. Latasin siis intoa ja fokusta kohti kapulaa. Pienen tauon jälkeen Vilkku piti kapulaa. Muutaman kerran yritti järsiä, mutta tästä kapula lähti heti pois, eikä palkkaa tullut. Sitten uusi yritys ja sekunnin onnistunut pito, josta palkka. Nyt aletaan olla rajamailla, että pureskelu on poissa, kunhan koira on sopivassa mielentilassa, tästä on siis hyvä jatkaa.

Treenien ja pentulässytyksen jälkeen suuntasimme maaseudulle mökkeilemään Janikalle. Vähän uiteltiin ja temputeltiin hurttia ja kyllä niillä taas vauhtia riittikin. Meillä oli sen sijaan suunniteltavaa, lähinnä pakkauksista. Olenkin täällä päivät pitkät käynyt listaa läpi ja pakannut tavaroita ees sun taas, lauantaina olisi tarkoitus häipyä tuonne Isojärven kansallispuistoon. Vielä olisi pakkailtavaa ja eväissä ajateltavaa. Ainakin hienoa keliä on luvattu!

Ja niitä muita kesäsuunnitelmia, kuten terassi-iltoja, veneilyä, soutelua, telttailua... Kaikkea tätä tulossa lähiaikoina ja ehkä kaikkein jännin, kanoottireissu koirien kanssa!