Isojärven kansallispuisto

Ja niinpä tuli aika seuraavan minivaelluksen. Suuntasimme lauantaina Janikan ja koirien kanssa Jämsän suunnille Isojärven kansallispuistoon. Hanna jo odottikin meitä tupaten täynnä olevalla Heretyn parkkiksella. Kamat niskaan, taas ihmeteltiin miten mahdottoman raskas se rinkka on, kun sitä ei omin avuin saa edes selkäänsä. Koirat vyöhön kiinni ja menoksi. Tarkoitus oli kävellä muutama kilometri suolammelle ja sinne telttailualueelle nukkumaan. Ensimmäisen parin sadan metrin jälkeen rinkkani olkanauhan joku osa sanoi naps ja poks. Jotenkin rinkka löystyi. Syy ei ihan siinä matkalla selvinnyt ja jatkettiin kävelyä. Rinkka tosin oli vinossa, se painoi ikävästi, se väänsi minua ja sitä oli ikävä kantaa. Kolme kilometriä alkoi tuntumaan liian pitkältä. Vaan koska kylttien mukaan lähin laavu sijaitsi parin kilometrin päässä, käännyimme heti seuraavien opasteiden luota sinne päin. Sää ei ihan retkeilijää suosinut, sillä +27 astetta ei ole mikään lempilämpötilani kantaa puolta omasta painostani ylämäessä. Puhumattakaan koirista, jotka halusivat pysähdellä ja vaihtaa suuntaa ja kulkea keskenään eri tahtiin ja olivat kaikesta eri mieltä minunkin kanssani. 

Matkaa piti olla kilometri, mutta loputtomat ylämäet ja valtava hyttysarmeija tekivät reitistä melko kivuliaan ja raskaan. Huonolla juomisella oli osansa, kun minua alkoi pyörryttää ja mäet tuntuivat aivan liian haastavilta. Lopulta Janika otti Vilkun ja minä jatkoin perässä laahaamista Tuikun kanssa. Voi Tuikku, ihana uskollinen retkikumppanini, siinä se tallusti vierellä, niin että kykenin ylämäessä tarttumaan sen repun kahvaan ja kiipeämään ylöspäin. Alamäessä se odotti ja pääsin tukevasti laskeutumaan ja ottamaan koirasta tukea.

Huilasin itsekseni kallion päällä. Se oli viimeinen mäki, viimeinen mäki niiden neljän muun nousun ja vaikeankin laskun jälkeen. Jalkoja kuumotti. Hyttysiä oli joka paikassa. Päätä särki. Pullosta loppui vesi samantien. Oliko kuntoni todellakin näin huono? Kalliolta sadan metrin laskeutuminen ja pääsin laavulle. Totaalinen voittajafiilis, eihän siihen kahteen kilometriin kulunut kuin puolitoista tuntia! Karttaa vilkaistessa, reitin varrella oleva suo ei suotta ole Tapposuo nimeltään, heh...

Ilta meni hengaillessa, kokkaillessa hyvää ruokaa ja herkutellen. Vilkku ja Teo viihtyivät järvessä ja pääsipä Tuikkukin pulikoimaan. Tuikun ja Aurin kohtaaminen olikin taas iloista katseltavaa, kaksikko oli niiiiin riemuissaan. Laavun seudulla oli muitakin ja kaiken kaikkiaan kahdeksan koiraa siinä niemessä vietti yönsä, koirista viisi oli meidän. Kolmen aikaan yöllä tuli hiljaista, sitä ennen kuului välillä sieltä sun täältä pientä uikutusta tai murinaa.

Minäkin kastoin talviturkkini, sillä Kuorejärvessä oli lämmintä vettä. Ja koiran kanssa on kiva uida ja Janika yllytti. Uimme pienelle kivelle muutaman metrin päähän rannasta. Lähtö oli vaikea, kesti varmaan taas yhden puolituntia että pääsin rimakauhusta. Ja sitten uidessa jalasta alkoi vetää suonta. Ja sitten siellä kivellä Vilkku murskasi varpaani, josta puuttuu nyt puolet kynttä ja näin pois päin. Mutta uinti oli mukavaa ja piristi. Hanna oli kärsivällinen ja onki meille ahvenen. Nyt tiedän, että ahven ei kuulu ruokalistalleni, ainakaan maustamattomana. Makkara sen sijaan tänne kiitos.

Opin kasaamaan teltan, kiitos Hannan. Tai no, opin muutaman pikku jutun mitkä olin jättänyt huomioimatta. Lainateltta oli oikein toimiva, sinne mahtui hyvin kaksi tyttöä ja pari bortsua. Teo ja Vilkku kainalossa nukkui aika hyvin.

Seuraava retkipäivä menikin ihan hengaillessa laavupaikalla. Sitähän me oltiin tultu tekemään. Tuli juteltua, kuvailtua ja opinhan minä sitten pakkaamaan rinkan järkevämmin, fiksasimme sen kuntoon ja opettelin nuotion sytytyksen teoriaa. Tuikku olla möllötti päivän melko kivasti syrjempään kytkettynä. Vilkulle jatkuva taukokäytös tuotti haasteita. Kyllä se rauhottui, mutta oli aika ajoin levoton. Tilapäinen kytkettynä oleminen pois nuotiopaikalta oli sille tiukka paikka, mutta tasapuolisuuden vuoksi kenenkään koira ei puuttunut ruuanlaittoon. Vilkulle täytyy myös opettaa hihnassa menoa paremmin retkiä ajatellen, sekä takana kulkeminen. Nyt toki häiriönä oli Vilkun paras kaveri Teo, niin johan teki tiukkaa sipsuttaa hissukseen.

Lämpimän päivän ajan huilattuamme ja säätiedotusta vilkaistuamme, tuli mieleen idea, joskos poistuttaisiin paikalta yö aikaan. Seuraavalle päivälle luvattu sade ja tuuli eivät houkutelleet, ei olisi nähtävää ja kulku olisi todella ikävää. Siispä eväiden jälkeen aloimme hissukseen pakkailla tavaroita. Lähdimme kävelemään Latokuusikon kautta takaisin. Miltei samantien paluumatkalla kamerani akku loppui, joten Latokuusikosta ei ole kuvia eikä videota, mutta se oli kaunis. Loppumatkan pari nousua eivät olleet kovin raskaita ja nyt kun rinkkakin oli kunnolla selässä, oli viimeinen kävely oikein mukava. Jos siis unohdetaan ne triljoonabiljoona hyttystä...

Saavuimme autoille noin tunnissa, viskoimme kamat kyytiin, kiittelimme seurasta ja ajoimme yötä vasten kotiin. Aamulla ulos vilkaistessa päätös ei kaduttanut - vettä tuli kaatamalla ja tuulikin oli melko navakka. Ilta-auringossa kalliot ja metsät olivat kaunista katseltavaa ja ilta-aikaan ei ollut vastaantulijoitakaan.

Rennolla retkellämme tutkimme vain pienen osan Isojärven kansallispuistoa. Haluan mennä sinne vielä toistekin, ehkä vain päiväretkelle? Ja nyt rinkka selässä kävelyä on alettava harrastamaan useammin, ehkä kivisiä ja juurisia ylämäkiäkään ei olisi pahitteeksi kiipeillä? Meidän kulkemamme maasto oli minun mittapuullani kyllä keskivaikeaa, paikoin tottumattomalle rinkka selässä haastavaakin. Vaan kyllä se taas kannatti ♥ Videolla kaikesta valituksestani huolimatta retki näyttää oikein seesteiseltä. Niistä jyrkistä mäistäkään ei ole todistusaineistoa, koska pelkäsin pyörtyväni kesken, jos ei muuten niin hyttysten vuoksi.

Ovatko muut käyneet Isojärven kansallispuistossa?

Pennunpallero ja kesäfiilistelyy

Piti puhua ensin tokosta mutta en malta. Voi jehna, onhan tuo puppeli söpö, ei sille mitään mahda. Kävimme Vilkun kanssa treenien jälkeen piipahtamassa Sallulla, lähinnä tuota pupeloa lällyttämässä. Vilkku suhtautui tosi hyvin, se oli kiinnostunut ja meinasi vähän innostua alkuun. Hienosti tuli kuitenkin luokseni, rauhoittui ja sitten uudelleen tutustumaan. Nuuskutteli rääpäleen perusteellisesti läpikotaisin ja sitten pentu ei oikeastaan kiinnostanut. Keittiön lattialle meni maaten päivystämään, josko ruokaa tippuisi. 

Pentu on nimeltään Luna, ja oikein perinteinen sekarotuinen, viiden rodu koktail. Löytyy sakemannia, berniä, noutajaa, bortsua ja ajokoiraa. Vilkusta neiti oli reippaan oloisesti kiinnostunut, haukahteli ja häntä vispasi. Vaan kun Vilkku mulkaisi niin kipitti penska karkuun. Vilkku teki tuttavuutta oikein kohteliaasti ja hienovaraisesti, makuulta kurkotteli pentuun. Vilkun kääntyessä pois päin, hiipi pikkune sitä heti katsomaan. Kaveripönötyskin piti heti ottaa, eihän Vilkku ole koskaan vielä päivälleen kahdeksan viikkoisen kanssa hengannut. Jahka nappula kasvaa, tulee siitä varmasti mainio juoksu ja painikaveri Viikarille, miksei Tuikullekin, kun varmaan sen kokoluokkaa on isona.

Sitten toko osioon, ostin irtotunnin valkkuryhmään ja käytiin Vilkun kanssa vähän mieltä virkistämässä. Luonnollisesti Mikan pitämä tunti oli ripeätahtinen ja tuli paljon uutta, paljon myös sellaista mikä ei meille ole kovin ajankohtaista. Mutta ylpeä oon, hirmusesti Vilkku on kehittynyt ja aikuistunut. Oli hallin pihassa ihan skarppina ja häntä tötteröllä, mutta hillitsi itsensä ja tuli hakemaan kontaktia. Koko tunnin aikana vain pari haukahdusta ja nekin ihan kunnon ärsykkeistä. Levollisesti makasi, kun itse seisaallaan juttelin kouluttajan kanssa. Vau, meille tää on kyllä iso juttu!

Perusasentotreeniä oli tänään kahdenlaista. Ensin otettiin lähtöjä, istu - askel - istu. Näitä otettiin kymmenen ja vain kriteerin mukaiset suoritukset piti palkata. Enemmänkin siis ohjaajalle harjoitus, kriteeri kun ei aina meinaa pysyä... Vilkku oli tosi hyvin hommassa mukana ja palkitsin sen seitsemästä suorituksesta. Teimme lähtöjä vain yhdeksän, koska yhdeksäs oli kaikista paras ja niin hyvä, että liike oli hyvä jättää siihen. Toinen harjoitus tehosti koiran aivojen raksutusta ja tavoitetta. Koiran piti tarjota perusasento, jonka jälkeen palkka heitettiin pois. Koiran tajuttua idean oravanpyörä on valmis --> kun juoksen perusasentoon, sinkoaa taivaalta ruokaa. Ja Vilkullahan ideassa ei mennyt kauan. Tämän jälkeen voi hiukan tarkentaa sitä, miten solmussa perusasennossa saikaan olla...

Jäävät sujuivat myös hyvin. Peruutin ja jätin Vilkun liikkeestä. Kun jätin maahan, saatoin ottaa kaksikin askelta ja palata palkkaamaan. Seisomaan jättäessä voin ottaa puolikkaan askeleen, palkata, taas puolikkaan ja näin totuttaa Vilkkua siihen, että saatan liikkua. Tykitin palkkaa myös seisomisesta ja sammutin jalkojen asettelua.

Maahanmenossa oli samanlainen idea, kuin perusasento treenissä. Koira käskyllä maahan ja palkka ylhäältä niin, että koiran oli hypättävä istumaan. Tällä saatiin aikaan se, että Vilkku suorastaan paiskasi itsensä maahan, niin innoissaan se meni maaten.

Kapulan pidossa olemme menneet paljon eteenpäin. Ostin kirpparilta pienten koirien kapulan ja harjoittelimme sillä. Otin alkuun luopumista kapulasta ja kun mielentila oli riittävän rauhallinen, annoin Vilkun pyrkiä tarttumaan siihen. Latasin siis intoa ja fokusta kohti kapulaa. Pienen tauon jälkeen Vilkku piti kapulaa. Muutaman kerran yritti järsiä, mutta tästä kapula lähti heti pois, eikä palkkaa tullut. Sitten uusi yritys ja sekunnin onnistunut pito, josta palkka. Nyt aletaan olla rajamailla, että pureskelu on poissa, kunhan koira on sopivassa mielentilassa, tästä on siis hyvä jatkaa.

Treenien ja pentulässytyksen jälkeen suuntasimme maaseudulle mökkeilemään Janikalle. Vähän uiteltiin ja temputeltiin hurttia ja kyllä niillä taas vauhtia riittikin. Meillä oli sen sijaan suunniteltavaa, lähinnä pakkauksista. Olenkin täällä päivät pitkät käynyt listaa läpi ja pakannut tavaroita ees sun taas, lauantaina olisi tarkoitus häipyä tuonne Isojärven kansallispuistoon. Vielä olisi pakkailtavaa ja eväissä ajateltavaa. Ainakin hienoa keliä on luvattu!

Ja niitä muita kesäsuunnitelmia, kuten terassi-iltoja, veneilyä, soutelua, telttailua... Kaikkea tätä tulossa lähiaikoina ja ehkä kaikkein jännin, kanoottireissu koirien kanssa!

Oisit vaan sanonu

Minulla on nyt lomaa, tai ainakin asennoidun siihen niin, vaikka olenkin työtön. Mutta nyt on kesä, viimein minulla on aikaa, voin elää kellosta välittämättä. Ja sitä olen tehnytkin. Ja kohokohta, Niko kotiutui armeijasta ♥ Koirat ovat möllöttäneet kotona, on ollut liian hiostavaa tehdä niiden kanssa mitään. Pari rentoa lenkkiä, frisbeetä ja uintia, siinä se. Pitääkö sen muuta ollakaan, tuskinpa vaan. Tuikku ainakin on nauttinut grillin antimista ja pitkistä aamuista kun on saanut nukkua.

Hätsynpikaseen Koirakoutsilla treffattiin Jenniä ja Elsaa. Alkujaan piti myydä fleecehaalari, mutta se ei istunut Elsalle (eikä tunnu istuvan muillekaan koirille...), joten lähdettiin lenkkeilemään. Vilkku ja Elsa tulivat toimeen, tai no, olivat ilmaa toisilleen. Semmoisia juoksijoita kumpainenkin.

Kuva, jonka Jenny Piittinen (@jennykoirat) julkaisi 19. 06ta 2016 klo 7.55 PDT

Kuva, jonka Jenny Piittinen (@jennykoirat) julkaisi 19. 06ta 2016 klo 22.47 PDT

Video, jonka Jenny Piittinen (@jennykoirat) julkaisi 20. 06ta 2016 klo 6.05 PDT

Tänään Vilkku pääsi viehkojen colliepoikien pariin ja vauhtia riitti. Vilkku senkun pakeni järveen, sinne eivät Kovu ja Nuka menneet. Metsässäkin rymisteltiin kunnon vauhtia ja hyvin synkkasi. Nukaa Vilkku ei ole nähnyt sitten pentutreffien jälkeen. Ja voi miten jätkä olikin kasvanut! Kiva oli nähdä.

Tälle viikolle on vielä tokovalkku tulossa ja huomenissa pitäisi mennä lällyttämään syrran pupsia. Lauantaina suuntaammekin korpeen ja vasta alkuviikosta palaamme sivistykseen. Innolla odotan reissua ja sinne pääsee kumpikin koira!

Loppuun vielä, meidän leppoisat saunakoirat ♥

Kuva, jonka Jenny Piittinen (@jennykoirat) julkaisi 20. 06ta 2016 klo 10.56 PDT

Touhuviikko

Hengailin viime viikolla porukoilla, kun oli enemmänkin touhua niillä huudeilla. Tiistaina vein Vilkun Janikalle hoitoon heti aamulla työpäiväni ajaksi. Tarkoitus oli vähän harjoitella ja illalla menimme sitten yhtä matkaa treeneihin. Vilkku oli ollut hoidossa nätisti ja nautiskellut vauhdista ja touhusta Teon ja Kikin kanssa. Ei mitään kähinöitä tai hölmöilyjä, vaan oikein kohtelias oli nuorikko neiti ollut.

Toko treeneissä uimarina päivän toiminut kersa olikin sitten melko naatti, joten harjoiteltiin Vilkun kanssa lähinnä rauhoittumista. Muutamat vedokset otettiin ohjattuja liikkeitä.

Istu-maahan on Vilkulle selvää pässinlihaa. Etäisyyttä ja malttia seuraavaksi, koira kun sahaisi ilman käskyä ihan miljoonaa ees taas. Nousee miellyttävästi pompun kautta istumaan ja menee myös nopeasti maaten, ei mitenkään tahmeasti hissinä.

Liikkeestä maahan menoa otettiin vähän eteenpäin. Vilkun kanssa on pitkään harjoiteltun seisaalta maahan menoa ja siinä ei ole moitittavaa. Hyvin pysyy neljä tassua paikallaan ylös noustessakin, noin niin kuin kaukoja ajatellen. Tällä kertaa lisättiin liikkuminen. Peruutin itse, koiralle käsky ja Vilkku lysähti maahan. Siitä hurjat bileet. Pari kertaa koetettiin niin että otin puolikkaan askeleen vielä stopin jälkeen ja hienostihan Vilkku pysyi maassa, oli toki hiukan väsynytkin, joten ei ollut niin tykkinä ponkaisemassa liikkeelle.

Harjoittelimme siinä ohessa sitten taukokäytöstä ja ohituksia. Janikan omien treenien aikana ehdimme leikkiä vadilla ja vähän Vilkku harjoitteli peruuttamaan puutakin vasten. Vilkkua ja Myytä käytin viikolla metsässä juoksentelemassa. Suolla ja metsässä oli ihan huisin paljon tupasvilloja, Vilkkukin niitä maistaa mässytteli. Kersat juoksi ja telmi ympäriinsä ja nautiskelivat toistensa seurasta.

Viikonlopun olimme serkkuni häissä ja siksi ajaksi koirat menivät hoitoon. Tuikku meni Nikon vanhemmille omakotitaloon taajamaan. Hurtta otti kaiken ilon irti saamastaan huomiosta ja kolmen päivän aikana piti huolen että perheen cavalier on varmasti syrjäytetty. Sohvapaikankin Tuikku oli vallannut, kokonaisuudessaan oli kuitenkin käyttäytynyt kivasti. Nikon sisko oli hoitanut Tuikun lenkityksen ja hienosti hurtta oli totellut ja mennyt. Ulkona olevaa kaniakaan ei ollut kiusannut ja sisällä ei ollut varastanut ruokaa. Paljon mennyt eteenpäin ja kiva kun homma oli sujunut. Vilkku oli hoidossa Janikalla ja voi mikä reporanka sieltä kotiutui. Järvessä asunut ja puskissa rymynnyt koira oli kertakaikkiaan rataraato, kun sen kotiin haimme, voi koiraparka! Sillähän oli ollut aivan liian hauskaa.

Eilen kävimme Idan kanssa juoksuttamassa koiria. Jan ja Tuikku hömppäsivät omiaan, "isojen koirien" juttuja. Niillä synkkaa hyvin, välillä vähän liiankin hyvin, ne kun ovat hetkittäin yhtä mieltä jälkikasvun hankkimisesta (mikä on sula mahdottomuus). Viki oli kasvanut ihan hurjasti, viimeksihän olen nähnyt sitä ihan pikkupentuna, nyt se oli Vilkun kokoinen viisikuinen. Aivan ihana pallero edelleen ja niin innokas. Vilkku opetti Vikistä hyvällä vauhdilla vesipetoa. Ensin piti vähän ilmoittaa että nuorempi on ällö ilmestys ja pöristä, mutta hyvin äkkiä Vilkku otti ilon irti saman henkisestä leikkikaverista. Eipä taida mennä kauaakaan, kun penska kasvaa ja jyrää satanolla Vilkun yli. Tällä kertaa bortsuliini sai kuitenkin nautiskella toisen myllytyksestä leikin ohjauksesta.

Tänään Vilkku oli taas päivän Janikalla ja illalla oli sitten tokon ohjatut. Kokonaisuutena menivät hyvin ja Vilkku jaksoi paremmin kuin viimeksi. Vähän kurjasti pääsi tulemaan liikaa haasteita ympäristöstä, mm. päin juokseva koira ja muutama flexisankari... Kivasti Vilkku sai kuitenkin itsensä koottua ja saimme koulutuksesta taas irti uutta.

Luopumisharjoituksiin lisäsimme liikettä ja harjoittelimme luopumista myös lelulla.

Perusasennossa palkkasin Vilkkua 7 nappulan sarjatykityksellä. Ei mitään ongelmaa! Hurja edistys, ei ole pitkä aika kun neljänkin nappulan tykitys oli sula mahdottomuus, kun koira vilkuili koko ajan.

Paikkamakuusta harjoittelimme ihan vain edessä makaamista ympäristön häiriöstä huolimatta. Vilkun fokus pysyi kivasti meikäläisessä, vaikka harmillisesti homma sitten keskeytyi innokkaaseen vieruskaveriin. Tämän jälkeen koiralla olikin kuppi nurin ja palasimme sivummalla luopumis- ja rauhoittumisharjoituksiin, sekä leikkiin.

Hyppy on iskostunut Vilkulle kivaksi jutuksi ja männynoksa olikin oikea taikasana. Kivasti hyppi ja auringon paisteesta huolimatta jaksoi innostua ja tarjota itsekin. Hypystä on myös tullut hyppy, eikä mikään naurettava laahausrojahdus esteen toiselle puolen. Liikkeessä on ryhtiä ja asennetta.

Janikan kanssa käytettiin koiria vielä hiekkarinteillä juoksemassa, nyt on tyytyväistä sakkia.