Niin kaunis ja petollinen kevät

Hain aamulla Hennan ja Doran kyytiin ja lähdimme tutustumaan Riuttaskorven virkistysmetsään. Matka ei ollut pitkä, ajoin tuonne meiltä kotoa miltei tasan tunnin. Riuttaskorven retkeilyalue sijaitsee Ylöjärven pohjoisosassa, aika koomista että tämä muka kaupunki on pinta-alaltaan pelkkää metsää ja risua... Veimme auton metsän pohjoiskärkeen parkkiin Myllykankaalle. Siitä suuntasimme Suutarilankosken laavulle evästämään (laiskat), koska aurinko paistoi niin kauniisti ja päätimme valokuvailla.

Laavulla todentotta oli kaunista ja vieressä virtasi Suutarilankoski. Kosken yli meni puinen vanha silta ja esittelytekstiäkin kyltissä oli. Kuvailin koskea ja kuuntelin veden liplatusta samalla, kun odottelin nuotioon hiillosta. Tuikku käyskenteli vierelläni. Vanha kunnon Tuikku, ehta luotettava retkikumppani. Vilkuilin sivusilmällä koiran touhuja ja keskityin kuvailuun. Olkani yli katsottuani, tajusin Tuikun olevan aivan liian reunalla, ihan liian ohuella jäällä. Ehdin kirkaista "Tuikku varo" ja koira katosi näkyvistä vajoten koskeen. Kauhukuvat hukkuneesta, jään alle virranneesta, ruhjoutuneesta, kuolleesta tai täysin kadonneesta koirasta vilisivät mielessäni. En päässyt siirtymään kiveltä lähemmäs Tuikkua, enkä olisi pystynyt vetämään sitä. Niin nopeasti, kuin koira oli koskeen pudonnutkin, ponkaisi Tuikku sieltä pintaan ja veti itsensä kuiville. Rento ravistus, lipaisi minua naamaan ja kiskaisi itsensä hihnan kanssa hepuloimaan. Kaikki hyvin siis, mutta kyllä pelästyin. Vaan eipä mennyt Tuikkukaan enää niin reunalle keikkaroimaan. Ja toisaalta, osasin itsekin valita kuvauspaikkani hiukan paremmin, olisinhan sinne voinut horjahtaa itsekin.

Sisarukset käyttäytyivät oikein hienosti, vaikka eivät olleet nähneet pitkään aikaan. Ei mitään kähinää tai rähinöintiä eväsaikaankaan. Paistoimme makkarat, söimme munkit (Tuikku tosin vei Hennalta puolet...) ja nautimme juomistamme. Sää oli mitä parhain, aurinko paistoi ja pieni tuulenvire osui taukopaikallemme.

Pakkasimme varusteet ja jatkoimme matkaa, tai no, periaatteessa aloitimme sen varsinaisen taipaleen. Kuljimme pitkin kuusikangasta ylittäen pari isompaa ojaa. Saavuimme Haukijärvelle ja ihailimme näkötornia ja huikeita maisemia. Aurinko oli mennyt pilveen, tuuli oli erittäin navakka ja alkoi tulla kylmä. Reippailimme aika nopeasti kohti seuraavaa etappia, jotta pysyi lämpö päällä.

Haukijärven keittokatoksella pysähdyimme juomaan kuumaa kaakaota. Näytti siltä, että alkaa hämärtää ja koiratkin vain makailivat. Taivaalle kerääntyi pilviä ja matkaa jatkaessamme saimme taivaan täydeltä rakeita. Rakeita, tähän aikaan vuodesta? Näemmä sekin on mahdollista. Poikkesimme reitiltä kolme kertaa, sillä tuuli oli piiskannut lunta polulle ja peittänyt reitin täysin. Kiipeilimme hiukan turhaan kalliolla, harhailimme suolla ja viimeisellä metsäosuudella kävelimme epätoivoisesti ristiin rastiin. Lopulta turvauduimme kännykän maastokarttaan ja löysimme autolle.

Kiinnitin huomiota ihanaan hankikantoon, mutta paikoin petollisiin ojiin, jotka lumi peitti, mutta alla virtasi vesi. Joistain kohti lumi oli sulanut jo pois ja järven jäällekin oli noussut vettä. Koirat pysyivät visusti kiinni lyhyemmissä naruissa, jotta mitään jäälle harhautumista ei enää koskiseikkailun jälkeen pääsisi käymään.

Reissu oli oikein mukava ja kesällä tämä on varmasti nätti paikka! Menemme kyllä uudelleenkin.

Jennyn muru

...niin kuin työkaveri tuumasi, kun Tuikku oli hommansa tehnyt. Ja kylläpä piski mainio olikin! Aamulla otin Tuikun matkaan, kun lähdin töihin. Lähdimme päiväkodista retkelle ja minä ajoin koiran kanssa retkipaikalle valmiiksi. Ehdin hetken kävelyttää Tuikkua ja revitellä sen kanssa lelulla. Otettiin namilla pari luopumisharjoitusta, jotta saatiin mielentila hyväksi. Sitten vain valjaat päälle ja ahkio perään.

Pellolla meni muutama polku, hiukan juoksin hangessa ja paikoin oli vähän töyssyistä, mutta voi sitä lapsiryhmän riemua. "Onks tää Jenny nyt se sun koissu", "mikä sen nimi on", "syökö se meidät", "saako koskea" ja "vetääkö tää mut päikylle".  Tuikku veti hienosti muutamat kierrokset lapsille, viimeisillä se meinasi vähän istuskella, kun töyssyt olivat sillekin melko raskaat, jos ahkion vauhti pääsi niihin hiljenemään.

Vetopuuhien jälkeen Tuikkua sai sitten tulla rapsuttelemaan ja täytyy kyllä antaa muksulaumalle iso peukku! Nätisti osasivat olla ja ainoastaan kiljahtelusta jouduin hiukan huomauttamaan. Tuikku nautti saamastaan huomiosta, eikä pistänyt pahakseen että sen häntää ja suutakin vähän tutkittiin. Aivan lähietäisyydelle tuppautuneet lapset saivat naamapesun ja märän pusun. Tuikun käytöstavat ja rauhallisuus rakoilivat siinä, kun työkaveritkin rapsuttelivat, hyvä tilannetaju hurtalla! Lapsille kiltti, aikuisille rasavilli :D

Oli kiva antaa lapsille elämys Tuikun kanssa ♥

Ihana rakas Tuikku ilahdutti päiväkodin lapsia pienellä ahkioretkellä😍 onni on omistaa tilannetajun omaava haukku😘❤ #päikkytäti #hoitsu #pulkkailu #retki #spring #kevätpäivä #ahkio #taakanveto #weightpull #newfiemix #houndmix #labradormix

Kuva, jonka Jenny Piittinen (@jennykoirat) julkaisi 18. 03ta 2016 klo 2.32 PDT

Laumailua ja tehotreenit

Töiden jälkeen koirat autoon ja Julkujärvelle. Saimme seuraksi Janikan ja Tiian koirineen. Tuikulle tuttuja olivatkin jo Teo ja Kiki, mutta Liloa tuo ei ole koskaan nähnytkään. Kelpiemäiseen tyyliin Lilo juosta sinkoili pitkin poikin ja joutui vähän Tuikun silmätikuksi. Kuten Vilkkukin, Lilo vähän törmäsi Tuikkuun juostessaan ja kun uusi tuttavuus saapui kuin tyhjästä kosketukseen, meinasi Tuikulla vähän napsahtaa. Vähän iisimpänä koirana Tuikkua kiihdyttää ja ärsyttää jos koirat häsläävät ihan millissä siitä, tai pitävät kovasti ääntä. Sopassa oli siis kaikki ainekset. Noh, Lilo honasi pysyä vähän kauempana ja me ojensimme Tuikku epäkohteliaista tutustumisaikeista. Olisikohan siinä vartti mennyt, niin Tuikku käveli ihan rauhassa ja rentona ja teki Liloon tuttavuutta ainakin melkein etiketin mukaisesti.

Taakse jäänyt tilanne alkoi vaikuttaa siltä, että Tuikku piti Liloa alkuun lauman ulkopuolisena. Nyt kun koiralle oli selvää, että Lilo on lenkin ajan osa porukkaa, ei Tuikku kytännyt sen toimia. Lenkki meni kaikinpuolin muutenkin hyvin. Tuikku nyt hukkasi korvat pari kertaa ja häipyi näkyvistä ja toisella kertaa sai Vilkunkin mukaan. Pääasiassahan Vilkku säntäilikin muiden kanssa ihan omia aikojaan, kun metsälenkeillä mun keskittyminen menee pitkälti siihen, että Tuikku on tallessa. Mitään karkailua ei kuitenkaan ilmennyt.

Päästiin parkkipaikoille niin koirat pakkautuivat hiukan vääriin autoihin (bortsu ja porkkis olis kyllä kelvannut mulle :D) ja koko sählingin kruunasi kun juuri luopumista harjoitellut Vilkku ampaisi ainakin viittämiljoonaa jotain miesporukkaa kohti. Ensin piti mennä karvat pystyssä pöristen ja sitten ryömiä maata pitkin ja mielistellä. Koska "uhriksi" joutuneiden reaktiot olivat tosi neutraalit, lakkasin käskyjen jakamisen ja nappasin Vilkun kiinni kun se sattui ohi juoksemaan. Niin ja pahoittelin tilannetta, mutta sehän nyt vaan nauratti toisia.

Lenkin jälkeen jatkoimme amiksen parkkikselle treenaamaan ja siellä vierähtikin reilu pari tuntia hyvässä seurassa. Aloitin Vilkun kanssa frisbeellä.

Takaakierto pelitti, koira tosin vilkaisi aina jalkoja, että jaa eikös välistä voi... Takaa kierrossahan nyt ei ole mitään ihmeellistä, joten sinänsä tämä ei kai ole edes opetettava asia?

Jalkojen pujottelu tökki täysin. Vilkku oli ihan pihalla, ei vielä ihan siinä tatsissa, missä piti. Yks onnistunut pätkä ja jätettiin siihen.

Jalkojen välistä juoksu onnistu kivasti, pari settiä ja siinä. Puree kiekkoon aika lujasti kiinni, tiedän sen siitä että käsi jää välillä vähän väliin. Pitänee alkaa opettamaan jo sitä, että ottasi heitosta.

Tuuppasin liekkeihin nostatetun koiran autoon ja otin Tuikun treenaamaan. Vähän rallytokohommia muisteltiin, huhtikuussa olisi tarkoitus kilpailla.

Pujottelussa aukesi ja irtosi, oli jotenkin ihan hoomoilasena.

Eteentulossakin oli parantamisen varaa.

Istu askel jne. sujui hyvin ja päätettiin ralleilut siihen. Reeniä reeniä!

Tähän väliin otin autosta hiukan laantuneen Vilkun, jota tosin suuresti kismitti että Tuikku pääsi ennen sitä hommiin. Noh, Vilkulla oli hyvä tatsi tokoon, frisbee oli vienyt suurimman hötkyilyn ja se malttoi keskittyä minuun. Vilkku oli pitkästä aikaa irti koko treenin, ei ongelmaa, eikä karkaillut Teon treenailuja häirimään, mahti penska!

Seuraamista ja perusasentoa otettiin luopumisen kautta. Toimi tosi kivasi ja koira oli sopivan vietikkäänä menossa. Namilla palkatessa pyöräytän Vilkun ulkokautta silmukalle. Perä ei toistaiseksi aukea mitenkään erityisesti, mutta Vilkulle on tullut tapa tehdä pyörähdys minuun kun palkkaan. Ja tämähän äityy sitten poikittamiseksi jne jne... Joten tehostetaan ulkokautta.

Paikallaoloa otin niin kuin noin yleisesti. Eli samassa asennossa, paikallaan, vaikka peruutan pois ja menen kyykkyyn. Tosi hienosti siihen nähden että oli häiriötäkin, saatiin nimittäin vähän amispoppia viereisestä autosta osaksemme.

Loppuun vielä Tuikku ja sen kanssa hiukan vepen iänikuista ongelmaa, nimittäin vientiä. Muisteltiin alkujaan patukan pitoa ja liikettä se suussa. Tämä sujui ja piti ottaa vientiä niin, että jätin koiran Janikalle. Noooo, sitkeänä koirankouluttajana Janika vaati Tuikkua puoli tuntia istumaan (thank god nyt joku ehkä uskoo että se ei aina ole ollut yhteistyökykyinen). Tuikku keksi kaikenlaiset temppunsa ja veti ässät hihasta. Loppujen lopuksi se luovutti, istui ja bileet. Tämän jälkeen saatiin pari onnistunutta vientiäkin. Ja kaikille tiedoksi, myös Tuikku on oppinut leikkimään!

Tänään päiväni pelasti postipaketti, jossa saapuivat Vilkun vetovaljaat! Heti sovitettiin ja lähdettiin testaamaan. Alkuinnostukseni kiiri taas järjen edelle; valitsin mutasohjokentän alustaksi, löin valjaat päälle, liinat perään ja ennen kuin sen kummemmin ajattelin, olin jo viskaissut narupallon kauemmas palkaksi. Noh, kersahan ampaisi satasella perään, mutta itse olin jäljessä. Liina kiristyi, loppui seinään ja Vilkku lennähti komeasti ilmaan. Sorry, saanpahan korjata omia mokiani... Onneksi kunnon jousto teki nykäisystä melko pehmeän.

Jätin hommat sikseen sillä kentällä, viskoin vain palloa ja Vilkku sai remuta valjaat päällä. Vaihdoimme kenttää kuivempaan ja jatkoimme pallolla leikkimistä ja riehumista. Kiinnitin liinan vyöhön ja keskityin ja Vilkku lähti juoksemaan. Toki varovasti ravilla, mutta meni kuitenkin. Superisti kehuja ja kunnon leikit. Enemmän me näissä ekoissa harkoissa leikittiin, kuin vedettiin, mutta jäipähän hyvä fiilis! Viimeisellä pikkupätkällä lähdin itsekin juoksemaan täysiä, ensin Vilkku katsoi vähän säpsähtäen hölmistyneenä taakseen, kannustin ja jatkoin juoksua. Vilkkua vaihtoi laukalle ja alkoi vetää kunnolla ja päästin liinan irti ja reviteltiin kunnolla lelulla. Siihen oli hyvä lopettaa, koiran saikin viedä melkein väkisin autoon, kun oli päässyt innostumaan niin hyvin.

Nyt vain harjoitusta ja superisti kehuja, niin koira tietää mitä pitää tehdä. Nythän tuo veto on Vilkulle outoa, kun sitä on vartavasten harjoiteltu, että mikään hihna ei kiristy.

Toko ja frisbeet

Viime viikon tokotteluista pientä muistiinpanoa.

Luoksetulo sujui hyvin, ei ongelmia siinä. Toista koiraa leikitettiin vieressä, eikä Vilkku edes vilkaissut. Kunnon revittelyt lelulla.

Seuraamiseen saatiin uutta vinkkiä. Palkkaan koiran "piruetilla" namilla, niin persus oikenee. Pientä säpäkkyyttä hommaan saa kun hetsaa lelulla, ja ottaa lelun piiloon. Käskee koiran keskenkaiken sivulle, seuraa pariaskelta ja palkka tuleekin edestä. Vilkku hiffas tämän huippuhyvin ja homma toimikin hienosti!

Hyppy otettiin kaksi kertaa. Toisella kertaa jätin Vilkun odottamaan, kiersin esteen ja kutsuin. Ja penska pysyi ja tuli, huippua!

Eiliset frisbee treenit

Takaakierto on hoksattu, vauhtia riitti.

Eteen hakeutuminen on parantunut.

Jalkojen pujottelu on saatu alkuun mutta siinä voisi vähän himmailla...

Jalkojen välistä juoksu on mennyt maaliin, sujuu hyvin. Vielä kun pääsisi tuosta isosta haara-asennosta eroon.

Jatkoa remmilenkkeilylle ja vähän seli seliä

Ajatukset muhivat yön yli ja haluan hiukan ruotia niitä vielä kaikkien nähtäville. Tässä linkki aiempaan postaukseen, remmilenkkeilyn koulutuspäivään. Avataan vielä hiukan meidän hihnalenkkeilyämme ja miten se kaikki koulutuslataus saadaan iskettyä siihen niin, että roskakäytöstä ei pääse syntymään.

Mehän hihnalenkkeillään melko harvoin ihan siksi, että Tuikku jumiutuu siitä kohtuu herkästi. Se noudattaa ohjeita aika orjallisesti ja se sitten tosiaan töpöttää vierelläni hissun kissun. Tuikku remmilenkkeilee usein taakanvedon puitteissa, normilenkille rengas perään ja se kävelee rennommin ja tekee sille mieluisia töitä. Vetäessään Tuikku ei myöskään reagoi niin herkästi Vilkun hösötykseen tai ympäristön tuijottaviin koiriin (näitähän Tuikku ei voi sietää). Vilkku nyt on ollut toistamiseen remmilenkeillä mukana, ihan vain todetakseni että ei hele... Kaiken kaikkiaan, me ei siis lenkkeillä juurikaan siksi, että saisin liikutettua koirat. Remmilenkki on jäähdyttely ja alkulämppä tai sitten hihnakäytöksen työstämistä. Siirtymä autoon ja halliin ja näin pois päin.

Tähän täytyy saada muutos. Ei ehkä Tuikulle, Tuikku saa jatkossakin vetää taakkaa lenkillä. Mutta Vilkku alkaa toden totta lenkkeillä enemmän remmissä, yksin, minun kanssani. Ja vaikka me nyt aloitetaan siitä pienestä sähkötolpan välistä, toivon että kesällä me selvitään tuon kanssa kävelyteitä pitkin useita kilometrejä. Rauhallisessa mielentilassa.

Rajaan remmilenkkeilyn niin, että "vain silloin kun pakko" ja koulutusmielessä. Näin ei tule sitä että väsyneenä töiden jälkeen tappelen koirien kanssa muutaman kilometrin ja koko homma lähtee alusta. Ja ehdottomasti tärkein on se, että Vilkku yksin. Jos se ei osaa hommia yksin, miten se voisi ikinä osata ne Tuikun kanssa. Eikä ole reilua joka kerta nostaa Tuikun kierroksia ja mielentilaa siihen pisteeseen että lohmasee tuon kersan pois maailman kartalta.

Sitten seuraavaan, mikä tukee hyvää talutinkävelyä? Rauhoittuminen. Alan vaatia sitä rauhallista mielentilaa ihan kaikkialla ja pienin askelin. Ja toinen on se vaatiminen, ihan kuten Tuikunkin kanssa (tosin eri asioissa), mun pitää malttaa vaatia myös Vilkulta. Se ei ole enää niin pieni että vaatisin liikaa, sen vain pitää malttaa keskittyä ja ymmärtää.

Nyt joku jo helisee... "OMG kui se liikuttaa sen koirat ku ei se lenkitä niittt!!!???". Nou hätä, lisää vapaalenkkeilyä maastossa, koska se on meille kaikille mukavampaa. Deletoin Tuikun mahdollisuudet karata, joten se on liinassa. Opetan myöskin Vilkun kävelemään takana, vierellä ja lähelläni, ilman että se 24/7 lenkin ajan sinkoilee sataa sinne tänne ja tuonne. Haluan, että sillä on vaihtoehdot valita ja teen lähellä olemisesta huisisti hienomman vaihtoehdon.

Noh, sitten se liikutuspuoli. Kävelytiet ovat tuota pikaa sulat, odotan enää tuota pururataa paljaaksi... Tuikku vetää omilla hihnalenkeillään taakkaa ja jahka tiet sulavat, puolet sen lenkeistä ovat pyörän vierellä ravaamista. Vilkullekin tilasin vetovaljaat. Ne päällä saa mennä ja lujaa. Nollatoleranssi sähläämisestä hihnaan ja pantaan, kun saa valjaat päälle, saa vähän sekoilla. Uskon, että tämä auttaa penskaa oppimaan uuden toimintamallin.

Tulipa varmasti sekavaa tekstiä, mutta korjailen ehkä joskus jos en itse saa tästä selvää. Tarkoitus ei ole vältellä remmilenkkeilyä, mutta en halua mahdollistaa "huonoja remmilenkkejä" vaan haluan oikeasti viedä muutosta eteenpäin. Ja se muutos alkoi tänään.

Lupaamani muistiinpanot kokosin tähän

Rauhoittuminen rutiiniksi

- geneettinen ohjaus (koira pyrkii tervehtimään/tutustumaan vastaantulijaan) - ristiriitatilanne (hihnapakote estää) - turhauma (häiriökäyttäytyminen)
- käyttäytyminen on osa jatkuvaa vuorovaikutusta, joka tapahtuu yksilön perintö- ja ympäristötekijöiden sekä ympäristön välillä
- ohjaajan osuus on määrittää koiran elinympäristö ja tunnesynkronointi
- liike pois päin, luopuminen
- kaikkea toimintaa säätelevät tunteet, ilo, suru, pelko, aggressio, mielihyvä jne.

Ympäristön osuus

- aisti- ja havaintoärsykkeitä
- aistitoiminnot ovat laajasti automatisoituneet (koira kyllä pärjää, se haistaa tuolta, näkee sinne, kuulee täältä ja rekisteröi kaiken)
- ihmisen luoma ympäristö ei ole koiran ympäristö ja sotii täysin koiran käyttäytymismalleja vastaan
- aiemmin opittu vaikuttaa informaation vastaanottoon ja prosessointiin (verraten vaikka Tuikun oppihistoriaan, sen on kovin vaikea ymmärtää ja hyväksyä täysin uutta toimintamallia)
- tahdonalaisen ja opitun käytöksen ärsykkeet voivat ohjata autonomisen hermoston rauhoittavan osan säätämään toimintaa (menipä tieteelliseksi :D)
- aivojen päättely, oppihistoria tukena, ohjaa kehon hormonituotantoa

Luopuminen
- uhkaava ärsyke kiihdyttää koiraa
- ajankulku on häiriö (oletko koskaan kokeillut seistä ulkona varttia tekemättä mitään, ilman puhelinta jne.)
- opetamme itse koiramme että remmi kaulassa mennään koko ajan, ymmärtääkö koira odottelut merkityksen

10 makupalaa
- syötä koiralle sellaisena tykityksenä, että se ei sinä aikana tsekkaa ympäristöä, ei olekaan mikään piis of keik
- ala kasvattaa vahvisteväliä, muista hajonta
- kun vahvisteväli on kutakuinkin kolmisen minuuttia, voidaan alkaa lisäämään häiriötä
- aina ensin aika ja oikea ymmärrys tekemisestä, vasta sitten häiriöt

Ymmärrys tuo motivaatiota, motivoitunut ymmärrys hallintaa

Klassinen ehdollistaminen (monellako on kymmenen vuotta aikaa ja intoa tahkota hihnalenkkeilyn kanssa...)
- tahdosta riippumaton
- motivaatio ei ohjaa
- kahden asian välinen yhteys
- oppiminen - ennakointi
- tunteet muuttavat toimintavalmiutta

- ehdollinen tunnereaktio yhdistää ärsykkeen ja tunteen
- huomioi koirasi tunnetila, positiivinen, negatiivinen, neutraali

Ehdollistuminen

- naksuttimen ääni - palkkio
- treeniliivi - harjoitukset
- talutin ja panta - ulkoilu
- toinen koira - paine kaulassa (koira kiristää itse tai omistaja nyppää koiran tuntumalle)

Aurinkoista kevään alkua!

Hihnalenkkeily astrofysiikkaa?

Meidän remmilenkit on syvältä. Olen sanonut sen aiemminkin. Ei koirissa mitään vikaa ole, en vain ole tehnyt asialle oikeastaan mitään, kun en ole aivan tiennyt, mitä pitäisi tehdä ja mistä aloittaa. Kerrotaanpas hiukan tarkemmin, isoin ongelma on molempien kanssa lenkkeily. Ja vielä suuremman ongelman siitä tekevät vastaantulijat. Oma valmiustasoni nousee, koirien valmiustaso nousee, Tuikku henkäisee syvään ja Vilkulla menee kuppi nurin. Tämän jälkeen Vilkku hössöttää tössöttää, se pyrkii moikkaamaan vastaantulevaa, hihnan vuoksi ei pääse, turhautuu ja hämmentyy, ärsyyntyy. Tässä kohtaa koiran fokus ja ajatukset ovat jo niin pitkällä aivan väärässä suunnassa, että se ei siitä epämukavasta paineesta ymmärrä palata palkkapisteelle hakemaan ohjaajan hyväksyntää. Ja kun kersa lähtee tempomaan innokkuuttaan, turhautuu, siitä alkaa lähtemään ääntä, kun vastaantulijastakin lähtee ääntä, muuttuu kersa jännittyneeksi ja alkaa pörräämään ja lumipallo on valmis. Tämän jälkeen Tuikku ei pysty enää hillitsemään itseään, vaan sen on saatava tehdä jotain, jotta sen itsehillinnän taakse kasautunut patoutuma purkaantuu. Jos se ei hyppää minua vasten se kurmuuttaa Vilkkua ja singahtaa kohdalla vastaantulijaa kohti.

Lenkkeily kahden koiran kanssa täällä taajamassa ei siis ole mitenkään nautinnollista. Vilkku ei ymmärrä, miksi sen menemistä rajoitetaan ja kontroilloidaan niin voimakkaasti kuin hihnapakotteella. Nopeasti reagoiva koira ärsyttää tuota hitaampaa ja leppoisampaa kaveria ja itse joudun olemaan koko ajan askeleen edellä, kontrolloimaan kaikkea, miettimään reittejä, väistämään sinne tänne ja tuonne. Lenkin jälkeen koen toistamiseen olevani vain huono ja laiska koiranomistaja, mutta noh, jokainen remmilenkkeilyn kanssa tapellut tyyppi tietää, että se nyt ei ole niin yksiselittäistä.

Kuonopanta on hyvä apuväline ja tilanteen rauhoittaja. Harjoiteltuani sen käyttöä ja koirien totuttua siihen, olen pystynyt jollain tapaa kontrolloimaan sen käyttöä ja pitänyt tiukkaa linjaa siinä. Vilkulla kuonopanta on kun mennään hyvin vilkkaaseen ympäristöön, vaikkapa kaupungin keskustaan tai muuhun paikkaan, missä en yksinkertaisesti voi kontrolloida koko ympäristöä. Kuitenkaan edes Itä-Suomi Roundilla ei kuonopantaa tullut kahden ensimmäisen päivän jälkeen käytettyä. Koira väsähti sen verran, että se ei jaksanut bongailla kaikkea turhaa. Toinen yhtälä missä kuonopannat astuvat kehiin, on tuo molempien ulkoilutus. Tuikku on paljon paljon rauhallisempi kuonopannan kanssa, eikä Vilkkukaan niin kohtuuttomasti tempoile. Seuraava mitä olen ajatellut, on kennelkoppa Tuikulle. En halua että se kiihtyneessä mielentilassa lohmasee iholle tulevia koiria, Vilkkua, kissaa tai ylipäänsä syö lenkillä mitään. Uskon kopan luovan ihmisille sellaisia mielikuvia, että kukaan ei tule edes häiritsemään lenkkiämme...

EDIT// Ei kuonopantaa, se painaa koiran kuonossa olevaa hermokanavaa ja voi aiheuttaa kipua, sekä vakavia vaurioita. Vaikka miten käyttäisi oikein. Kuonopanta ei myöskään poista ongelmaa.

Nyt päästään asiaan, minä nimittäin ryhdistäydyin ja maksoin itseni kipeäksi hihnakoulutus päivästä. Koirakoutsilta löytyi meille sopiva koulutuspäivä ja kouluttajana oli Mika Jalonen, jonka tyylistä tykkään hurjasti. Ensiksi oli reilun tunnin luento, siitä mulla on pitkän muistiinpanot vihkossa ja ne kirjoittelen tähän myöhemmin lisäksi.

Käytännön harjoittelussakin pidimme pitkiä puhetaukoja, sai kysyä ja puhua, kertoa omia ajatuksia ja avata niitä ongelmakohtia. Ensimmäiseksi tsekattiin ohjeet kaikille selviksi ja koirat olivat yksitellen hallissa. Me oltiin kolmansia.

Ensimmäinen harjoitus oli luopuminen, joka olikin Vilkulle jo ihan tuttu juttu. Suoriutui siitä hyvin. Luopumisen jälkeen tykitettiin kymmenen makupalaa sarjassa koiralle, tavoitteena ettei se tsekkaa ympäristöä välissä. Tämä on haastavaa. Vilkku malttaa tasan kaksi sekuntia ja tsekkaa heti ympäristön, korjaa kuitenkin itse. Tämän jälkeen harjoittelimme "hyvää talutinkävelyä", joksi Mika sitä kutsui. Kävelin loivalla ympyrällä, kun koira oli vasemmalla puolen. Jos koira lähti harhailemaan, alettiin loivasti kääntyä. Pieni epämukava, tasaisesti lisääntyvä paine oli koiralle huomautus ja koira vaihtoi suuntaa. Vilkku vaihtoi hyvin herkästi, sehän seuraa liikkeitäni tarkkaan. Pari huomautusta ja Vilkku vaihtoi homman miltei tokoseuruuksi. Vähän nurkassa pörisevä tuuletin ihmetytti, ei muuta.

Toisessa harjoituksessa halliin tuotiin isoja pehmonalleja ja pehmoponi. Talutinkävely toistettiin ja Vilkku sai palkkaa siitä että rauhallisesti tsekkasi ympäristöä. Etenin kuitenkin hiukan liian nopeasti, kun kerran kauimmainen ympyrä meni niin hyvin ja lähdin kävelemään epäilyttävien pehmojen luo. Vilkku oli hyvin keskittynyt ja hyvässä moodissa, kunnes se yks kaks huomasi kuin tyhjästä pompanneen nallen. Pari askelta taaksepäin, valmiustila, karvat ylös ja pöhähdys. Pysähdyin itse, rauhoituin, koira haisteli nallea, palkkasin ja jatkoimme. Toisessa kulmassa Vilkku vielä vilkaisi yhtä pehmoa, tämän jälkeen se ei kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Toisen virhearvion tein kun Mika heitti pallot ja jostain syystä päätin kävellä aivan niiden vierestä. Kyllähän minä tiesin että pallot ovat Vilkulle liikaa. Aikamme sitten käveltiin ympyrää pallojen lähellä ja kyllähän se siitä. Koira suuntautui minuun ja tarjosi siistiä kävelyä.

Viimeisenä halliin tuotiin berninpaimenkoira Mötkis. Koira oli ensin näköesteen takana ja me kävelimme. Kerran Vilkku vilkaisi, että tuoksu tulee, mutta jatkoi hienosti. Otimme kävelyharjoituksia niin että Mötkis tuli näkyviin, menimme vastaan ohi ja kuinka päin vaan. Lopulta Vilkku makaili täysin levollisesti parin metrin päässä bernistä, kun keskustelimme.

 Varsinaista kiihtymistä ja häiriköintiä hallissa ei tullut ja hyvä niin. Vilkkuhan on yksin ihan johdateltavissa, mutta kahden koiran vieminen vaatii harjoittelua. Isoin eväs minkä saimme, on se oma sitoutuminen. Rauhallinen mielentila, päättäväisyys. Lenkki alkaa jo eteisestä, koiran on oltava rauhallinen ja kuuliainen. Kynnyksen yli astuessa annetaan koiralle tietoa, odotetaan huomio itseen. Kävellään sähkötolpan väli, onko hihna edelleen miellyttävän löysä ja koira kuulolla? Siispä, Vilkku lenkkeilee kesään asti yksin. Vilkku syö kesään asti nappulaa. Kesään asti Vilkku saa ruokansa kädestä, lenkillä. Ja Vilkku tulee lenkkeilemään hihnassa paljon. Olen laiminlyönyt koko hihnailun, koska tuohan menee vapaana niin hyvin. Puhuimmekin, että bortsun, joka tarkkailee ympäristöään, liikkuu mielellään laajasti ja ripeästi, on vaikea malttaa kulkea hihnassa. Irtihän Vilkku tulee pyydettäessä tuossa vierellä, mutta ohituksissa en ala vapaana oloja säätämään.

Jos ei muuta, niin tulipahan vähän oivalluksia ja potkua persuksille, kyllä se tästä!

EDIT// Lupaamani muistiinpanot täällä.

Maailman paras vuosikas

Vielä vuosi sitten selasin myyntipalstoja, tutkin rotuja ja sukutauluja ja olin turhautuneempi kuin koskaan. Tuntui mahdottomalta löytää järkevää yhdistelmää näin pienestä maasta. Nyt se on historiaa, olen tyytyväinen päätökseeni, enkä ole katunut hetkeäkään. Tänään on ohitettu yksi virstanpylväs, pentu selvisi vuoden ikään asti hengissä. Vielä puoli vuotta takaperin tämä kuulosti sulalta mahdottomuudelta.

Vilkku on ollut pitkälti sitä mitä halusin. Paljon on saanut opetella uutta. Paljon olen oppinut. Ja haluan oppia vielä lisää. Odotan innolla, mihin tulevaisuus meitä vie ja kuinka moniin uusiin ihmisiin saammekaan tutustua. Aika on mennyt siivillä, onhan me jo tehty paljon. Meillä ei ole rivistöä titteleitä, mutta meillä on hurjasti kokemuksia ja arkiosaamista. Niihin panostan edelleen.

Varsinainen pikkupentu aika on nyt takana, joskin onhan tuo aivan junnu vielä. Odottelemme edelleen ensimmäisiä juoksuja. Vuoden kuluttua olisi terveystutkimusten aika. Harrastusajatukset alkavat pikkuhiljaa asettua aloilleen ja tiedän mitän haluan. Tästä olisi vaikka mihin, mihin vain haluan ja osaan kouluttaa. Päälajimme tulee olemaan frisbee ja toivottavasti myös veto, kunhan siinä päästään alkuun. Tokossa aion rämpiä alokkaan kiitettävästi läpi ja se riittää minulle. Hakuakaan emme unohda, mutta se on mukavaa sunnuntaipuuhaa.

Mitäs Vilkusta sitten kasvoi? Äärimmäisen hyvä hermoinen, mukavasti ohjailtavissa oleva koira. Sopivasti ohjaajapehmeä (sanon sopivasti koska tiedän itse olevani vähän turhan kova) ja nopeasti oppiva piski. Tai piski ja piski, kun sukua tutkin, niin siellä on kyllä ihan töitä tekevät koirat taustalla. I'm so happy, jos niikseen voi sanoa, edessä monta yhteistä vuotta toimivan koiran kanssa. Onnea meidän pikku Vilkku! ♥ Rakennekuvakin tuli nappastua.