Jatkoa remmilenkkeilylle ja vähän seli seliä

Ajatukset muhivat yön yli ja haluan hiukan ruotia niitä vielä kaikkien nähtäville. Tässä linkki aiempaan postaukseen, remmilenkkeilyn koulutuspäivään. Avataan vielä hiukan meidän hihnalenkkeilyämme ja miten se kaikki koulutuslataus saadaan iskettyä siihen niin, että roskakäytöstä ei pääse syntymään.

Mehän hihnalenkkeillään melko harvoin ihan siksi, että Tuikku jumiutuu siitä kohtuu herkästi. Se noudattaa ohjeita aika orjallisesti ja se sitten tosiaan töpöttää vierelläni hissun kissun. Tuikku remmilenkkeilee usein taakanvedon puitteissa, normilenkille rengas perään ja se kävelee rennommin ja tekee sille mieluisia töitä. Vetäessään Tuikku ei myöskään reagoi niin herkästi Vilkun hösötykseen tai ympäristön tuijottaviin koiriin (näitähän Tuikku ei voi sietää). Vilkku nyt on ollut toistamiseen remmilenkeillä mukana, ihan vain todetakseni että ei hele... Kaiken kaikkiaan, me ei siis lenkkeillä juurikaan siksi, että saisin liikutettua koirat. Remmilenkki on jäähdyttely ja alkulämppä tai sitten hihnakäytöksen työstämistä. Siirtymä autoon ja halliin ja näin pois päin.

Tähän täytyy saada muutos. Ei ehkä Tuikulle, Tuikku saa jatkossakin vetää taakkaa lenkillä. Mutta Vilkku alkaa toden totta lenkkeillä enemmän remmissä, yksin, minun kanssani. Ja vaikka me nyt aloitetaan siitä pienestä sähkötolpan välistä, toivon että kesällä me selvitään tuon kanssa kävelyteitä pitkin useita kilometrejä. Rauhallisessa mielentilassa.

Rajaan remmilenkkeilyn niin, että "vain silloin kun pakko" ja koulutusmielessä. Näin ei tule sitä että väsyneenä töiden jälkeen tappelen koirien kanssa muutaman kilometrin ja koko homma lähtee alusta. Ja ehdottomasti tärkein on se, että Vilkku yksin. Jos se ei osaa hommia yksin, miten se voisi ikinä osata ne Tuikun kanssa. Eikä ole reilua joka kerta nostaa Tuikun kierroksia ja mielentilaa siihen pisteeseen että lohmasee tuon kersan pois maailman kartalta.

Sitten seuraavaan, mikä tukee hyvää talutinkävelyä? Rauhoittuminen. Alan vaatia sitä rauhallista mielentilaa ihan kaikkialla ja pienin askelin. Ja toinen on se vaatiminen, ihan kuten Tuikunkin kanssa (tosin eri asioissa), mun pitää malttaa vaatia myös Vilkulta. Se ei ole enää niin pieni että vaatisin liikaa, sen vain pitää malttaa keskittyä ja ymmärtää.

Nyt joku jo helisee... "OMG kui se liikuttaa sen koirat ku ei se lenkitä niittt!!!???". Nou hätä, lisää vapaalenkkeilyä maastossa, koska se on meille kaikille mukavampaa. Deletoin Tuikun mahdollisuudet karata, joten se on liinassa. Opetan myöskin Vilkun kävelemään takana, vierellä ja lähelläni, ilman että se 24/7 lenkin ajan sinkoilee sataa sinne tänne ja tuonne. Haluan, että sillä on vaihtoehdot valita ja teen lähellä olemisesta huisisti hienomman vaihtoehdon.

Noh, sitten se liikutuspuoli. Kävelytiet ovat tuota pikaa sulat, odotan enää tuota pururataa paljaaksi... Tuikku vetää omilla hihnalenkeillään taakkaa ja jahka tiet sulavat, puolet sen lenkeistä ovat pyörän vierellä ravaamista. Vilkullekin tilasin vetovaljaat. Ne päällä saa mennä ja lujaa. Nollatoleranssi sähläämisestä hihnaan ja pantaan, kun saa valjaat päälle, saa vähän sekoilla. Uskon, että tämä auttaa penskaa oppimaan uuden toimintamallin.

Tulipa varmasti sekavaa tekstiä, mutta korjailen ehkä joskus jos en itse saa tästä selvää. Tarkoitus ei ole vältellä remmilenkkeilyä, mutta en halua mahdollistaa "huonoja remmilenkkejä" vaan haluan oikeasti viedä muutosta eteenpäin. Ja se muutos alkoi tänään.

Lupaamani muistiinpanot kokosin tähän

Rauhoittuminen rutiiniksi

- geneettinen ohjaus (koira pyrkii tervehtimään/tutustumaan vastaantulijaan) - ristiriitatilanne (hihnapakote estää) - turhauma (häiriökäyttäytyminen)
- käyttäytyminen on osa jatkuvaa vuorovaikutusta, joka tapahtuu yksilön perintö- ja ympäristötekijöiden sekä ympäristön välillä
- ohjaajan osuus on määrittää koiran elinympäristö ja tunnesynkronointi
- liike pois päin, luopuminen
- kaikkea toimintaa säätelevät tunteet, ilo, suru, pelko, aggressio, mielihyvä jne.

Ympäristön osuus

- aisti- ja havaintoärsykkeitä
- aistitoiminnot ovat laajasti automatisoituneet (koira kyllä pärjää, se haistaa tuolta, näkee sinne, kuulee täältä ja rekisteröi kaiken)
- ihmisen luoma ympäristö ei ole koiran ympäristö ja sotii täysin koiran käyttäytymismalleja vastaan
- aiemmin opittu vaikuttaa informaation vastaanottoon ja prosessointiin (verraten vaikka Tuikun oppihistoriaan, sen on kovin vaikea ymmärtää ja hyväksyä täysin uutta toimintamallia)
- tahdonalaisen ja opitun käytöksen ärsykkeet voivat ohjata autonomisen hermoston rauhoittavan osan säätämään toimintaa (menipä tieteelliseksi :D)
- aivojen päättely, oppihistoria tukena, ohjaa kehon hormonituotantoa

Luopuminen
- uhkaava ärsyke kiihdyttää koiraa
- ajankulku on häiriö (oletko koskaan kokeillut seistä ulkona varttia tekemättä mitään, ilman puhelinta jne.)
- opetamme itse koiramme että remmi kaulassa mennään koko ajan, ymmärtääkö koira odottelut merkityksen

10 makupalaa
- syötä koiralle sellaisena tykityksenä, että se ei sinä aikana tsekkaa ympäristöä, ei olekaan mikään piis of keik
- ala kasvattaa vahvisteväliä, muista hajonta
- kun vahvisteväli on kutakuinkin kolmisen minuuttia, voidaan alkaa lisäämään häiriötä
- aina ensin aika ja oikea ymmärrys tekemisestä, vasta sitten häiriöt

Ymmärrys tuo motivaatiota, motivoitunut ymmärrys hallintaa

Klassinen ehdollistaminen (monellako on kymmenen vuotta aikaa ja intoa tahkota hihnalenkkeilyn kanssa...)
- tahdosta riippumaton
- motivaatio ei ohjaa
- kahden asian välinen yhteys
- oppiminen - ennakointi
- tunteet muuttavat toimintavalmiutta

- ehdollinen tunnereaktio yhdistää ärsykkeen ja tunteen
- huomioi koirasi tunnetila, positiivinen, negatiivinen, neutraali

Ehdollistuminen

- naksuttimen ääni - palkkio
- treeniliivi - harjoitukset
- talutin ja panta - ulkoilu
- toinen koira - paine kaulassa (koira kiristää itse tai omistaja nyppää koiran tuntumalle)

Aurinkoista kevään alkua!

Hihnalenkkeily astrofysiikkaa?

Meidän remmilenkit on syvältä. Olen sanonut sen aiemminkin. Ei koirissa mitään vikaa ole, en vain ole tehnyt asialle oikeastaan mitään, kun en ole aivan tiennyt, mitä pitäisi tehdä ja mistä aloittaa. Kerrotaanpas hiukan tarkemmin, isoin ongelma on molempien kanssa lenkkeily. Ja vielä suuremman ongelman siitä tekevät vastaantulijat. Oma valmiustasoni nousee, koirien valmiustaso nousee, Tuikku henkäisee syvään ja Vilkulla menee kuppi nurin. Tämän jälkeen Vilkku hössöttää tössöttää, se pyrkii moikkaamaan vastaantulevaa, hihnan vuoksi ei pääse, turhautuu ja hämmentyy, ärsyyntyy. Tässä kohtaa koiran fokus ja ajatukset ovat jo niin pitkällä aivan väärässä suunnassa, että se ei siitä epämukavasta paineesta ymmärrä palata palkkapisteelle hakemaan ohjaajan hyväksyntää. Ja kun kersa lähtee tempomaan innokkuuttaan, turhautuu, siitä alkaa lähtemään ääntä, kun vastaantulijastakin lähtee ääntä, muuttuu kersa jännittyneeksi ja alkaa pörräämään ja lumipallo on valmis. Tämän jälkeen Tuikku ei pysty enää hillitsemään itseään, vaan sen on saatava tehdä jotain, jotta sen itsehillinnän taakse kasautunut patoutuma purkaantuu. Jos se ei hyppää minua vasten se kurmuuttaa Vilkkua ja singahtaa kohdalla vastaantulijaa kohti.

Lenkkeily kahden koiran kanssa täällä taajamassa ei siis ole mitenkään nautinnollista. Vilkku ei ymmärrä, miksi sen menemistä rajoitetaan ja kontroilloidaan niin voimakkaasti kuin hihnapakotteella. Nopeasti reagoiva koira ärsyttää tuota hitaampaa ja leppoisampaa kaveria ja itse joudun olemaan koko ajan askeleen edellä, kontrolloimaan kaikkea, miettimään reittejä, väistämään sinne tänne ja tuonne. Lenkin jälkeen koen toistamiseen olevani vain huono ja laiska koiranomistaja, mutta noh, jokainen remmilenkkeilyn kanssa tapellut tyyppi tietää, että se nyt ei ole niin yksiselittäistä.

Kuonopanta on hyvä apuväline ja tilanteen rauhoittaja. Harjoiteltuani sen käyttöä ja koirien totuttua siihen, olen pystynyt jollain tapaa kontrolloimaan sen käyttöä ja pitänyt tiukkaa linjaa siinä. Vilkulla kuonopanta on kun mennään hyvin vilkkaaseen ympäristöön, vaikkapa kaupungin keskustaan tai muuhun paikkaan, missä en yksinkertaisesti voi kontrolloida koko ympäristöä. Kuitenkaan edes Itä-Suomi Roundilla ei kuonopantaa tullut kahden ensimmäisen päivän jälkeen käytettyä. Koira väsähti sen verran, että se ei jaksanut bongailla kaikkea turhaa. Toinen yhtälä missä kuonopannat astuvat kehiin, on tuo molempien ulkoilutus. Tuikku on paljon paljon rauhallisempi kuonopannan kanssa, eikä Vilkkukaan niin kohtuuttomasti tempoile. Seuraava mitä olen ajatellut, on kennelkoppa Tuikulle. En halua että se kiihtyneessä mielentilassa lohmasee iholle tulevia koiria, Vilkkua, kissaa tai ylipäänsä syö lenkillä mitään. Uskon kopan luovan ihmisille sellaisia mielikuvia, että kukaan ei tule edes häiritsemään lenkkiämme...

EDIT// Ei kuonopantaa, se painaa koiran kuonossa olevaa hermokanavaa ja voi aiheuttaa kipua, sekä vakavia vaurioita. Vaikka miten käyttäisi oikein. Kuonopanta ei myöskään poista ongelmaa.

Nyt päästään asiaan, minä nimittäin ryhdistäydyin ja maksoin itseni kipeäksi hihnakoulutus päivästä. Koirakoutsilta löytyi meille sopiva koulutuspäivä ja kouluttajana oli Mika Jalonen, jonka tyylistä tykkään hurjasti. Ensiksi oli reilun tunnin luento, siitä mulla on pitkän muistiinpanot vihkossa ja ne kirjoittelen tähän myöhemmin lisäksi.

Käytännön harjoittelussakin pidimme pitkiä puhetaukoja, sai kysyä ja puhua, kertoa omia ajatuksia ja avata niitä ongelmakohtia. Ensimmäiseksi tsekattiin ohjeet kaikille selviksi ja koirat olivat yksitellen hallissa. Me oltiin kolmansia.

Ensimmäinen harjoitus oli luopuminen, joka olikin Vilkulle jo ihan tuttu juttu. Suoriutui siitä hyvin. Luopumisen jälkeen tykitettiin kymmenen makupalaa sarjassa koiralle, tavoitteena ettei se tsekkaa ympäristöä välissä. Tämä on haastavaa. Vilkku malttaa tasan kaksi sekuntia ja tsekkaa heti ympäristön, korjaa kuitenkin itse. Tämän jälkeen harjoittelimme "hyvää talutinkävelyä", joksi Mika sitä kutsui. Kävelin loivalla ympyrällä, kun koira oli vasemmalla puolen. Jos koira lähti harhailemaan, alettiin loivasti kääntyä. Pieni epämukava, tasaisesti lisääntyvä paine oli koiralle huomautus ja koira vaihtoi suuntaa. Vilkku vaihtoi hyvin herkästi, sehän seuraa liikkeitäni tarkkaan. Pari huomautusta ja Vilkku vaihtoi homman miltei tokoseuruuksi. Vähän nurkassa pörisevä tuuletin ihmetytti, ei muuta.

Toisessa harjoituksessa halliin tuotiin isoja pehmonalleja ja pehmoponi. Talutinkävely toistettiin ja Vilkku sai palkkaa siitä että rauhallisesti tsekkasi ympäristöä. Etenin kuitenkin hiukan liian nopeasti, kun kerran kauimmainen ympyrä meni niin hyvin ja lähdin kävelemään epäilyttävien pehmojen luo. Vilkku oli hyvin keskittynyt ja hyvässä moodissa, kunnes se yks kaks huomasi kuin tyhjästä pompanneen nallen. Pari askelta taaksepäin, valmiustila, karvat ylös ja pöhähdys. Pysähdyin itse, rauhoituin, koira haisteli nallea, palkkasin ja jatkoimme. Toisessa kulmassa Vilkku vielä vilkaisi yhtä pehmoa, tämän jälkeen se ei kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Toisen virhearvion tein kun Mika heitti pallot ja jostain syystä päätin kävellä aivan niiden vierestä. Kyllähän minä tiesin että pallot ovat Vilkulle liikaa. Aikamme sitten käveltiin ympyrää pallojen lähellä ja kyllähän se siitä. Koira suuntautui minuun ja tarjosi siistiä kävelyä.

Viimeisenä halliin tuotiin berninpaimenkoira Mötkis. Koira oli ensin näköesteen takana ja me kävelimme. Kerran Vilkku vilkaisi, että tuoksu tulee, mutta jatkoi hienosti. Otimme kävelyharjoituksia niin että Mötkis tuli näkyviin, menimme vastaan ohi ja kuinka päin vaan. Lopulta Vilkku makaili täysin levollisesti parin metrin päässä bernistä, kun keskustelimme.

 Varsinaista kiihtymistä ja häiriköintiä hallissa ei tullut ja hyvä niin. Vilkkuhan on yksin ihan johdateltavissa, mutta kahden koiran vieminen vaatii harjoittelua. Isoin eväs minkä saimme, on se oma sitoutuminen. Rauhallinen mielentila, päättäväisyys. Lenkki alkaa jo eteisestä, koiran on oltava rauhallinen ja kuuliainen. Kynnyksen yli astuessa annetaan koiralle tietoa, odotetaan huomio itseen. Kävellään sähkötolpan väli, onko hihna edelleen miellyttävän löysä ja koira kuulolla? Siispä, Vilkku lenkkeilee kesään asti yksin. Vilkku syö kesään asti nappulaa. Kesään asti Vilkku saa ruokansa kädestä, lenkillä. Ja Vilkku tulee lenkkeilemään hihnassa paljon. Olen laiminlyönyt koko hihnailun, koska tuohan menee vapaana niin hyvin. Puhuimmekin, että bortsun, joka tarkkailee ympäristöään, liikkuu mielellään laajasti ja ripeästi, on vaikea malttaa kulkea hihnassa. Irtihän Vilkku tulee pyydettäessä tuossa vierellä, mutta ohituksissa en ala vapaana oloja säätämään.

Jos ei muuta, niin tulipahan vähän oivalluksia ja potkua persuksille, kyllä se tästä!

EDIT// Lupaamani muistiinpanot täällä.

Maailman paras vuosikas

Vielä vuosi sitten selasin myyntipalstoja, tutkin rotuja ja sukutauluja ja olin turhautuneempi kuin koskaan. Tuntui mahdottomalta löytää järkevää yhdistelmää näin pienestä maasta. Nyt se on historiaa, olen tyytyväinen päätökseeni, enkä ole katunut hetkeäkään. Tänään on ohitettu yksi virstanpylväs, pentu selvisi vuoden ikään asti hengissä. Vielä puoli vuotta takaperin tämä kuulosti sulalta mahdottomuudelta.

Vilkku on ollut pitkälti sitä mitä halusin. Paljon on saanut opetella uutta. Paljon olen oppinut. Ja haluan oppia vielä lisää. Odotan innolla, mihin tulevaisuus meitä vie ja kuinka moniin uusiin ihmisiin saammekaan tutustua. Aika on mennyt siivillä, onhan me jo tehty paljon. Meillä ei ole rivistöä titteleitä, mutta meillä on hurjasti kokemuksia ja arkiosaamista. Niihin panostan edelleen.

Varsinainen pikkupentu aika on nyt takana, joskin onhan tuo aivan junnu vielä. Odottelemme edelleen ensimmäisiä juoksuja. Vuoden kuluttua olisi terveystutkimusten aika. Harrastusajatukset alkavat pikkuhiljaa asettua aloilleen ja tiedän mitän haluan. Tästä olisi vaikka mihin, mihin vain haluan ja osaan kouluttaa. Päälajimme tulee olemaan frisbee ja toivottavasti myös veto, kunhan siinä päästään alkuun. Tokossa aion rämpiä alokkaan kiitettävästi läpi ja se riittää minulle. Hakuakaan emme unohda, mutta se on mukavaa sunnuntaipuuhaa.

Mitäs Vilkusta sitten kasvoi? Äärimmäisen hyvä hermoinen, mukavasti ohjailtavissa oleva koira. Sopivasti ohjaajapehmeä (sanon sopivasti koska tiedän itse olevani vähän turhan kova) ja nopeasti oppiva piski. Tai piski ja piski, kun sukua tutkin, niin siellä on kyllä ihan töitä tekevät koirat taustalla. I'm so happy, jos niikseen voi sanoa, edessä monta yhteistä vuotta toimivan koiran kanssa. Onnea meidän pikku Vilkku! ♥ Rakennekuvakin tuli nappastua.

Kotoilua, koirailua, kamuilua

Saavuin Pirkanmaalle takaisin tiistai iltana, melkosta väsyneitä kumpikin. Pääsin porukoiden kyydillä asemalta eteenpäin ja täyshoitoon maalle... Tuikku odottelikin siellä innoissaan ja voi kun Vilkulla oli sille asiaa. Myy juoksi myös ovesta ulos meitä tervehtimään. Tiistai ilta menikin sitten muuten nukkuessa, vaikka Myystä se oli suurta vääryyttä - leikkimäänhän tänne oli tultu.

Reissusta ostettu vihreä pallo osoittautui kaksikolle kivaksi jahdattavaksi. Tai ei Myy pallosta välitä, vaan Vilkusta. On ihan sika hauska jahdata Vilkkua. Sisälläkin vedettiin aikasmoista rallia, meinasi jalkalamppu kaatua ja lasikaappi helistä. No mutta hei, oli ollut ikävä! Vanha kunnon Tuikku on sen sijaan kunnon vieras ja käyttäytyy leppoisasti.

Räpsättiin piskeistä seisotuskuvia ja sen semmoisia, huomaa että Myytä ei ole opetettu seisomaan. Kersalla ei ollut hommasta mitään hajua, mutta yritys oli kova. Heitettiin hurttien kanssa vähän metsälenkkiä ja samalla neuvoin hiukan luoksariharjoituksia Myytä ajatellen. Kyllähän se nappula hommat osasi, pitää vain muistaa vaatia.

Kun sitten perjantai aamuna pakkasin kamat ja häippäsin koirien kanssa maalaisrauhasta taajamaan, oli Myy ollut jokseenkin pettynyt. Ne nyt vaan ovat Vilkun kanssa aivan bestikset ja kummankin idoli on Tuikku. Oma kaksikko kahnasi ja kiehnäsi kotona hetken, sitten asettuivat nukkumaan. Vilkku se venytteli itsensä reissusta oikein urakalla ja veteli sikeitä monta tuntia. Tuikku vaihteli asentoaan sohvalla ja kuikuili ikkunasta, jotainhan puuttui. Isäntää se odotteli armeijan harmaista ja illalla nippu olikin koossa ja koirat tyytyväisiä.

Tänään olikin kummallekin hurtalle luvassa mukavaa touhua. Lähdimme kohti Puuvuorta, johon ei sitten ison lumipenkan vuoksi päässytkään. Soitin Idalle, että mennään vähän etiäpäin, mutta Tappimaassa oli lapsiperheitä. Pieni aikalisä ja suunnattiin läheiselle soramontulle. Tunti myöhässä aikataulusta, meillä oli koirat juoksemassa ja laumaan uusi tuttavuus. Jan on Tuikun frendi viime kesältä ja kertaalleen kaksikon kanssa on ollut Vilkkukin riehumassa. Jan on saanut kämppiksekseen aivan ihastuttavan karjakoiramix Vikin. Viki neiti oli vasta 11viikkoinen kersa, niin reipas ja rohkea. Kuten kaikista pennuista, siitäkin Tuikku oli ihana.

Isot hurtat rallittivat paimenten kanssa hetken aikaa ja palattiin autoille. Iskin Tuikun autoon ja jäin odottelemaan seuraavaa kaveria. Veera tuli paikalle Vastin kanssa ja lähdettiin juoksuttamaan junnukoiria. Penskojen juoksuttelu sujuikin hyvin, kumpikin kaivoi, Vilkku nappaili lunta ja rynnistelivät ees taas. Palasimme autoille ja kuinka ollakaan, Tuikku toden totta oli teljetty autoon. Ja jotta se ei karkaisi, niin avaimetkin olivat autossa... Hienoa Jenny! Ei auttanut kuin soitella siskolle ja äidille ja lopulta saatiin vara-avain paikalle ja ovi auki. Tuikku otti oikein lunkisti ja Vilkku odotteli Vastin kanssa häkissä. Viimein päästiin kotiin, väsyneiden koirien kanssa ja jälleen aikataulusta jäljessä. Mutta mihinkäs tässä valmiissa maailmassa kiire olisi...