Saavuin Pirkanmaalle takaisin tiistai iltana, melkosta väsyneitä kumpikin. Pääsin porukoiden kyydillä asemalta eteenpäin ja täyshoitoon maalle... Tuikku odottelikin siellä innoissaan ja voi kun Vilkulla oli sille asiaa. Myy juoksi myös ovesta ulos meitä tervehtimään. Tiistai ilta menikin sitten muuten nukkuessa, vaikka Myystä se oli suurta vääryyttä - leikkimäänhän tänne oli tultu.
Reissusta ostettu vihreä pallo osoittautui kaksikolle kivaksi jahdattavaksi. Tai ei Myy pallosta välitä, vaan Vilkusta. On ihan sika hauska jahdata Vilkkua. Sisälläkin vedettiin aikasmoista rallia, meinasi jalkalamppu kaatua ja lasikaappi helistä. No mutta hei, oli ollut ikävä! Vanha kunnon Tuikku on sen sijaan kunnon vieras ja käyttäytyy leppoisasti.
Räpsättiin piskeistä seisotuskuvia ja sen semmoisia, huomaa että Myytä ei ole opetettu seisomaan. Kersalla ei ollut hommasta mitään hajua, mutta yritys oli kova. Heitettiin hurttien kanssa vähän metsälenkkiä ja samalla neuvoin hiukan luoksariharjoituksia Myytä ajatellen. Kyllähän se nappula hommat osasi, pitää vain muistaa vaatia.
Kun sitten perjantai aamuna pakkasin kamat ja häippäsin koirien kanssa maalaisrauhasta taajamaan, oli Myy ollut jokseenkin pettynyt. Ne nyt vaan ovat Vilkun kanssa aivan bestikset ja kummankin idoli on Tuikku. Oma kaksikko kahnasi ja kiehnäsi kotona hetken, sitten asettuivat nukkumaan. Vilkku se venytteli itsensä reissusta oikein urakalla ja veteli sikeitä monta tuntia. Tuikku vaihteli asentoaan sohvalla ja kuikuili ikkunasta, jotainhan puuttui. Isäntää se odotteli armeijan harmaista ja illalla nippu olikin koossa ja koirat tyytyväisiä.
Tänään olikin kummallekin hurtalle luvassa mukavaa touhua. Lähdimme kohti Puuvuorta, johon ei sitten ison lumipenkan vuoksi päässytkään. Soitin Idalle, että mennään vähän etiäpäin, mutta Tappimaassa oli lapsiperheitä. Pieni aikalisä ja suunnattiin läheiselle soramontulle. Tunti myöhässä aikataulusta, meillä oli koirat juoksemassa ja laumaan uusi tuttavuus. Jan on Tuikun frendi viime kesältä ja kertaalleen kaksikon kanssa on ollut Vilkkukin riehumassa. Jan on saanut kämppiksekseen aivan ihastuttavan karjakoiramix Vikin. Viki neiti oli vasta 11viikkoinen kersa, niin reipas ja rohkea. Kuten kaikista pennuista, siitäkin Tuikku oli ihana.
Isot hurtat rallittivat paimenten kanssa hetken aikaa ja palattiin autoille. Iskin Tuikun autoon ja jäin odottelemaan seuraavaa kaveria. Veera tuli paikalle Vastin kanssa ja lähdettiin juoksuttamaan junnukoiria. Penskojen juoksuttelu sujuikin hyvin, kumpikin kaivoi, Vilkku nappaili lunta ja rynnistelivät ees taas. Palasimme autoille ja kuinka ollakaan, Tuikku toden totta oli teljetty autoon. Ja jotta se ei karkaisi, niin avaimetkin olivat autossa... Hienoa Jenny! Ei auttanut kuin soitella siskolle ja äidille ja lopulta saatiin vara-avain paikalle ja ovi auki. Tuikku otti oikein lunkisti ja Vilkku odotteli Vastin kanssa häkissä. Viimein päästiin kotiin, väsyneiden koirien kanssa ja jälleen aikataulusta jäljessä. Mutta mihinkäs tässä valmiissa maailmassa kiire olisi...
seuraan keskiviivaa kunnes silmissä sumenee, unessa kilometrit hupenee...
Takana viisi yötä, kolme kaupunkia, 1250km. Erittäin väsynyt reissukoira ja vähän enemmän rähjääntynyt omistaja. Matkamuistoja, Vilkulla korvassa vekki ja massussa naarmu. Minulla useampia rakkoja ja mustelmia. Ikimuistoinen, onnistunut, loistava reissu! Fiilikset on vieläkin huikeet, taisin saada reissussa muutaman adrenaliinipistoksen. Kävelin täysin uusiin kaupunkeihin, vieraiden ihmisten luokse nukkumaan, seilasin yössä. Katsoin maisemia, minne juna veisi. Jaloissa oli varmasti maailman reippain ja luotettavin reissukaveri, vajaa vuosikas kuraveriseni. Reaaliaikaisia kuulumisia on näkyvillä Instagramissa.
Lähdimme torstaina heti töiden jälkeen Vilkun kanssa Tampereen rautatieasemalle. Pääsimme oikeaan junaan ja matka meni ihan hyvin. Joskaan Vilkku ei rauhoittunut nukkumaan, kun viereinen vinttikoira oli aivan hysteerisessä stressissä. Junanvaihto Tikkurilassa sujui moitteetta ja matka jatkui kohti Lappeenrantaa. Juna oli aivan täynnä, edessä oli sheltti, takana joku isompi piski ja vieressä kolme kissaa. En tiedä mitä kissojen omistaja oikein ajatteli nostellessaan kissoja koko ajan kopasta pois ja antaessaan niiden tallustella vapaana penkeillä... Tai siis itse en luottaisi niihin viereisiin koiriin sen kissan kannalta. No jaa, pääsimme vihdoin ja viimein neljän ja puolen tunnin matkustamisen jälkeen Lappeenrantaan perille. Miira odotti meitä rautatieasemalla ja lähdimmekin samantien juoksuttamaan piskejä. Vastoin oletustamme koirat olivat metsässä ihan nahjuksia ja niinpä suunnattiin kämpille.
Totta kai siellä asunnolla sitten piti riehua ja remuta ja laittaa lelut jakoon. Vilkku suhtautui ihan hyvin nuoreen, melkoisen innokkaaseen kelpiepoikaan. Eikä Kääminkään käytöksessä moittimista ollut, kun vieras koira tungettiin samaan kämppään yökylään! Aamulla käytiin lenkillä juoksuttamassa piskejä. Ei me ihan sinne kuvausbaanalle asti päästy, kun melko kookas kultsu käyskenteli vastaan. Ehdittiin jo vähän funtsia mitä tehdään jos tulee rähinää, mutta kyllä se omistaja sieltä sadan metrin päästä sitten laahusti...
Lumisade haittasi näkyvyyttä kesken touhujen ja niinpä lähdettiin Mäkkäriin syömään. Ruuat tilattuamme aurinko paistoi kirkkaalata taivaalta. Suunnattiin sitten syönnin jälkeen Linnakkeille kuvailemaan, voin vain kuvitella, miten nätti paikka on kesäisin! Kuvailujen jälkeen Miira heitti meidän rautatieasemalle, jossa istuskelimme kolmisen tuntia. Vilkku otti homman ihan lunkisti, mitä nyt kurkkusalaatit olivat kiinnostavia, ihania ja vaikka mitä.
Lappeenrannasta matkamme jatkui Mikkeliin, toiseen tuikituntemattomaan mestaan. Olin asemalla jokseenkin hukassa, mutta pääsin sieltä sitten sinne sovittuun viistoparkkiin, josta Enni ja Juuso poimivat minut kyytiinsä. Vilkku vaikutti himpun verran pettyneeltä kun vastassa oli toinen yhdeksän kuinen nuorikko uros, hirvikoira tällä kertaa. Riki oli hiukan suorasukaisempi kuin Käämi, mutta kohtuu kivasti jätti Vilkun myös rauhaan.
Kävimme koirapuistossa (oli muuten huisisti hienompi kuin mikään Tampereen puistoista) juoksuttamassa koiria. Eivätpä paljon juosseet, melko väsyneitä kun olivat. Vilkku leikki staffin kanssa jonkin aikaa, sitten kaksikolle tuli jotain kähinää ja nyt Vilkulla on korvassaan reikä, hups. Yöpyminen Ennillä sujui hyvin ja Vilkku tajusi melko nopsaan että sohvalle ei ole asiaa ja että keittiöön ei saa syönnin aikana tulla.
Meillä oli Mikkelissä huisin kivaa, kiitos majoituksesta ja hyvästä sapuskasta ♥ Pariskunta heitti meidät seuraavana päivänä rautatieasemalle, josta matkamme jatkui kohti Kuopiota.
ja me saatettiin voittaa, tai sit vaan tuli rotsiin...
koulut on käymättä, ku on kivii kääntämättä...
Kuopiossa meitä odottivat Leena ja pikkupaimenet. Cicaro ja Caramel ottivat Vilkun ihan hyvin vastaan, vaikka nuori narttu paineli vähän turhan röyhkeänä sisään. Vilkku oli heti illalla sitä mieltä, että Leena siivoaa liian harvoin... Joten fiksuna meni ja kusaisi toisen sänkyyn. Ja jotta liikaa en pääsisi reissupiskiä kehumaan, pissasi se kaksi kertaa Cicaron ruokakuppiin osuen kuitenkin kahdelle eri matolle. Mutta kiva kiitos kun saimme kuitenkin kaksi yötä siellä yöpyä!
Käytimme piskejä Niuvan pellolla lenkillä, johon saimme seuraksemme Saran ja Elmo lagoton. Koirat tulivat hyvin juttuun ja vauhtia riitti. Oli aika hauska ajatus, että Elmo ja Vilkku painavat saman verran, mutta Elmo näyttää turkkinsa vuoksi tuplaten isommalta. Pörriäiset rallittivat lumen perässä ja kuikuilivat kauempana juoksevaa koiraa. Uhkailin Vilkkua heippa huudoilla ja teinirakki pysyi lähettyvillä.
Peltoilun jälkeen nopsasti syömään. Tunnetusti terveysalan ammattilaisten terveysruokaa ovat BBQ perunat, lihapullat ja sipulirenkaat? No mut hei me tehtiin ne ite! Eli laitettiin pussista uuniin... Oli hyvää, nam, ja majoneesia. Mussuttelun jälkeen meillä meinasi olla jo vähän kiire, mutte kerettiin kuiteski, nimittäin Koirauimala Aaltotassuun. Vilkku ui koko rahan edestä, se ui Cicaronkin edestä ja vei Caramelinkin lelut. Kun uintivuoro päättyi ja Vilkku kuuli, miten seuraava sai nauttia aaltojen loiskeesta, oli itkupotkuraivareiden vuoro.
Uimalasta sen verran, että ramppi oli tosi hyvä, leveä ja porrasaskelmat olivat hyvä idea. Asiakaspalveluhenkisyyttä olisin kaivannut hiukan enemmän, mutta en halua antaa ensivaikutelman pilata fiilistä. Ja koska reissussa oltiin, myymälästä tarttui mukaan makupaloja, luu ja tottakai vihreä kuminen puuhapallo. Se oli pakko ostaa siksi että Vilkun väri on vihreä...
Illalla kävimme vielä Rypysuon koirapuistossa ja siinä olikin episodia kerrakseen. Isompi saksanseisoja mennä ryskyytti ympäri pihoja valtoimenaan ja kävi meidänkin iholla, saaden kyllä hiukan kengästä. Ei millään tasolla hallinnassa, koiralla melkoisesti virtaa ja riemua. Häipyi sitten näkyvistä omistajansa perään ja me pääsimme puistoon. Tarkoitus oli treffata puistossa Aapo kelpie, mutta Vilkkuhan olikin jo niin väsynyt, että närkästyneenä vain hammasteli kaveriaan. Touhukkaan päivän jälkeen meillä oli melkoisen uneliaita paimenlikkoja!
Maanantaina hoitelin haukut ja kämpän kuntoon ja omia aikojani poistuin Kuopion kaduille. Tarkoitus oli suunnistella Puijonlaakson kauppakeskukselle, mutta tuttuun tapaan kävelin muutaman kilometrin väärään suuntaan. Toisaalta, reppureissussa ei ole muuta kuin aikaa, joten väliäkös sen. Pääsimme kuitenkin perille ja meidät poimi matkaan Mirkku.
Juoksuteltiin koirat jossain maastossa jonka nimeä en enää muista, mutta mukavaa baanaa oli. Vilkku oli kovasti kiinnostunut Sirpistä, mutta iso paha susi sanoi pör (koska Vilkku hidasteli), niin sitten se olikin pelottava. Kivasti kaksikolla sujui, siellä ne mennä löntystivät. Koska aikaa oli, lähdettiin vähän shoppailemaan, ah Musti ja Mirri. Oli muuten tilava kauppa, huisin iso! Oli pakko ostaa emalipurkki, namiämpäri ja ämpärillinen niitä nameja, älyttömän kallis, huonosti muotoiltu pimeässä loistava frisbee jajaja.
Tämän jälkeen suuntasimme kellarikerrastoon hallireeneihin. Vilkkua häiritsivät pari kyttäävää shelttiä, mutta melko kivasti se jaksoi keskittyä. Emme me mitään tokoa edes yrittäneet, kunhan frisbeetä viskottiin ja temppuja harjoiteltiin. Agilityynkin pääsimme tutustumaan ja voi jehna miten penska oli väsynyt.
Mirkku heitti meidät Niiralaan, jossa aloin etsiä serkkuni asuntoa. Tulin asuntojen takapihalta poikkikadulle ja katselin kännykkää ja molempiin suuntiin. Vähän olen ehkä puusilmä, en olisi vastaan kävelevää serkkua tunnistanut jos ei olisi moikannut. Vilkku olikin jo mukavan rauhallinen ja itse söin hyvällä ruokahalulla tarjottavia. Sain vielä kyydinkin hotellille, jossa Vilkun kanssa yövyimme.
Hotelli Iso Valkeinen oli koiran kanssa oikein mukava paikka. Nukuimme koko yön, olimmehan melko väsyneitä. Vilkku oli aamulla ensin vähän kauhuissaan kun poistuin huoneesta, mutta hiljeni sitten ja kävin syömässä itse aamiaista. Hotellilta suuntasimme paikallisbussiin ja ihana iäkäs rouva opasti meidät rautatieasemalle.
Nälkä alkoi painaa ja junan lähtöön oli vielä reilu pari tuntia. Nyt isoa kiitosta ja rispektiä saa Asema ravintola Bar Cafe, johon henkilökunta toivotti minut tervetulleeksi Vilkun kanssa. Ja voi miten mainiosti pentu käyttäytyi, nukkui sen ajan kun itse söin. Juna tuli, hyppäsimme kyytiin, torkuimme nelisen tuntia, pääsimme Tampereelle, raahauduimme porukoiden autoon ja aiomme kotopuolessa rötvätä loppuviikon. Kiitos ihanille ihmisille jotka reissun mahdollistivat! ♥
Jatkopaljastuksia, meillä on syksyllä uusi reissu, jos länsi rannikolla asustaa mukavia koiraihmisiä, ilmoittakaa itsenne!
