Itä-Suomi Round 2016

Paimenlauman postaus vierailustamme
Miiran postaus vierailustamme

kuinka olet rohkee, ei sua taida pelottaa...

seuraan keskiviivaa kunnes silmissä sumenee,
unessa kilometrit hupenee...

Takana viisi yötä, kolme kaupunkia, 1250km. Erittäin väsynyt reissukoira ja vähän enemmän rähjääntynyt omistaja. Matkamuistoja, Vilkulla korvassa vekki ja massussa naarmu. Minulla useampia rakkoja ja mustelmia. Ikimuistoinen, onnistunut, loistava reissu! Fiilikset on vieläkin huikeet, taisin saada reissussa muutaman adrenaliinipistoksen. Kävelin täysin uusiin kaupunkeihin, vieraiden ihmisten luokse nukkumaan, seilasin yössä. Katsoin maisemia, minne juna veisi. Jaloissa oli varmasti maailman reippain ja luotettavin reissukaveri, vajaa vuosikas kuraveriseni. Reaaliaikaisia kuulumisia on näkyvillä Instagramissa.

Lähdimme torstaina heti töiden jälkeen Vilkun kanssa Tampereen rautatieasemalle. Pääsimme oikeaan junaan ja matka meni ihan hyvin. Joskaan Vilkku ei rauhoittunut nukkumaan, kun viereinen vinttikoira oli aivan hysteerisessä stressissä. Junanvaihto Tikkurilassa sujui moitteetta ja matka jatkui kohti Lappeenrantaa. Juna oli aivan täynnä, edessä oli sheltti, takana joku isompi piski ja vieressä kolme kissaa. En tiedä mitä kissojen omistaja oikein ajatteli nostellessaan kissoja koko ajan kopasta pois ja antaessaan niiden tallustella vapaana penkeillä... Tai siis itse en luottaisi niihin viereisiin koiriin sen kissan kannalta. No jaa, pääsimme vihdoin ja viimein neljän ja puolen tunnin matkustamisen jälkeen Lappeenrantaan perille. Miira odotti meitä rautatieasemalla ja lähdimmekin samantien juoksuttamaan piskejä. Vastoin oletustamme koirat olivat metsässä ihan nahjuksia ja niinpä suunnattiin kämpille.

Totta kai siellä asunnolla sitten piti riehua ja remuta ja laittaa lelut jakoon. Vilkku suhtautui ihan hyvin nuoreen, melkoisen innokkaaseen kelpiepoikaan. Eikä Kääminkään käytöksessä moittimista ollut, kun vieras koira tungettiin samaan kämppään yökylään! Aamulla käytiin lenkillä juoksuttamassa piskejä. Ei me ihan sinne kuvausbaanalle asti päästy, kun melko kookas kultsu käyskenteli vastaan. Ehdittiin jo vähän funtsia mitä tehdään jos tulee rähinää, mutta kyllä se omistaja sieltä sadan metrin päästä sitten laahusti...

Lumisade haittasi näkyvyyttä kesken touhujen ja niinpä lähdettiin Mäkkäriin syömään. Ruuat tilattuamme aurinko paistoi kirkkaalata taivaalta. Suunnattiin sitten syönnin jälkeen Linnakkeille kuvailemaan, voin vain kuvitella, miten nätti paikka on kesäisin! Kuvailujen jälkeen Miira heitti meidän rautatieasemalle, jossa istuskelimme kolmisen tuntia. Vilkku otti homman ihan lunkisti, mitä nyt kurkkusalaatit olivat kiinnostavia, ihania ja vaikka mitä.

Lappeenrannasta matkamme jatkui Mikkeliin, toiseen tuikituntemattomaan mestaan. Olin asemalla jokseenkin hukassa, mutta pääsin sieltä sitten sinne sovittuun viistoparkkiin, josta Enni ja Juuso poimivat minut kyytiinsä. Vilkku vaikutti himpun verran pettyneeltä kun vastassa oli toinen yhdeksän kuinen nuorikko uros, hirvikoira tällä kertaa. Riki oli hiukan suorasukaisempi kuin Käämi, mutta kohtuu kivasti jätti Vilkun myös rauhaan.

Kävimme koirapuistossa (oli muuten huisisti hienompi kuin mikään Tampereen puistoista) juoksuttamassa koiria. Eivätpä paljon juosseet, melko väsyneitä kun olivat. Vilkku leikki staffin kanssa jonkin aikaa, sitten kaksikolle tuli jotain kähinää ja nyt Vilkulla on korvassaan reikä, hups. Yöpyminen Ennillä sujui hyvin ja Vilkku tajusi melko nopsaan että sohvalle ei ole asiaa ja että keittiöön ei saa syönnin aikana tulla.

Meillä oli Mikkelissä huisin kivaa, kiitos majoituksesta ja hyvästä sapuskasta ♥ Pariskunta heitti meidät seuraavana päivänä rautatieasemalle, josta matkamme jatkui kohti Kuopiota.

ja me saatettiin voittaa, tai sit vaan tuli rotsiin...

koulut on käymättä, ku on kivii kääntämättä...

Kuopiossa meitä odottivat Leena ja pikkupaimenet. Cicaro ja Caramel ottivat Vilkun ihan hyvin vastaan, vaikka nuori narttu paineli vähän turhan röyhkeänä sisään. Vilkku oli heti illalla sitä mieltä, että Leena siivoaa liian harvoin... Joten fiksuna meni ja kusaisi toisen sänkyyn. Ja jotta liikaa en pääsisi reissupiskiä kehumaan, pissasi se kaksi kertaa Cicaron ruokakuppiin osuen kuitenkin kahdelle eri matolle. Mutta kiva kiitos kun saimme kuitenkin kaksi yötä siellä yöpyä!

Käytimme piskejä Niuvan pellolla lenkillä, johon saimme seuraksemme Saran ja Elmo lagoton. Koirat tulivat hyvin juttuun ja vauhtia riitti. Oli aika hauska ajatus, että Elmo ja Vilkku painavat saman verran, mutta Elmo näyttää turkkinsa vuoksi tuplaten isommalta. Pörriäiset rallittivat lumen perässä ja kuikuilivat kauempana juoksevaa koiraa. Uhkailin Vilkkua heippa huudoilla ja teinirakki pysyi lähettyvillä.

© Leena Hanhinen

Peltoilun jälkeen nopsasti syömään. Tunnetusti terveysalan ammattilaisten terveysruokaa ovat BBQ perunat, lihapullat ja sipulirenkaat? No mut hei me tehtiin ne ite! Eli laitettiin pussista uuniin... Oli hyvää, nam, ja majoneesia. Mussuttelun jälkeen meillä meinasi olla jo vähän kiire, mutte kerettiin kuiteski, nimittäin Koirauimala Aaltotassuun. Vilkku ui koko rahan edestä, se ui Cicaronkin edestä ja vei Caramelinkin lelut. Kun uintivuoro päättyi ja Vilkku kuuli, miten seuraava sai nauttia aaltojen loiskeesta, oli itkupotkuraivareiden vuoro.

Uimalasta sen verran, että ramppi oli tosi hyvä, leveä ja porrasaskelmat olivat hyvä idea. Asiakaspalveluhenkisyyttä olisin kaivannut hiukan enemmän, mutta en halua antaa ensivaikutelman pilata fiilistä. Ja koska reissussa oltiin, myymälästä tarttui mukaan makupaloja, luu ja tottakai vihreä kuminen puuhapallo. Se oli pakko ostaa siksi että Vilkun väri on vihreä...

Illalla kävimme vielä Rypysuon koirapuistossa ja siinä olikin episodia kerrakseen. Isompi saksanseisoja mennä ryskyytti ympäri pihoja valtoimenaan ja kävi meidänkin iholla, saaden kyllä hiukan kengästä. Ei millään tasolla hallinnassa, koiralla melkoisesti virtaa ja riemua. Häipyi sitten näkyvistä omistajansa perään ja me pääsimme puistoon. Tarkoitus oli treffata puistossa Aapo kelpie, mutta Vilkkuhan olikin jo niin väsynyt, että närkästyneenä vain hammasteli kaveriaan. Touhukkaan päivän jälkeen meillä oli melkoisen uneliaita paimenlikkoja!

Maanantaina  hoitelin haukut ja kämpän kuntoon ja omia aikojani poistuin Kuopion kaduille. Tarkoitus oli suunnistella Puijonlaakson kauppakeskukselle, mutta tuttuun tapaan kävelin muutaman kilometrin väärään suuntaan. Toisaalta, reppureissussa ei ole muuta kuin aikaa, joten väliäkös sen. Pääsimme kuitenkin perille ja meidät poimi matkaan Mirkku.

Juoksuteltiin koirat jossain maastossa jonka nimeä en enää muista, mutta mukavaa baanaa oli. Vilkku oli kovasti kiinnostunut Sirpistä, mutta iso paha susi sanoi pör (koska Vilkku hidasteli), niin sitten se olikin pelottava. Kivasti kaksikolla sujui, siellä ne mennä löntystivät. Koska aikaa oli, lähdettiin vähän shoppailemaan, ah Musti ja Mirri. Oli muuten tilava kauppa, huisin iso! Oli pakko ostaa emalipurkki, namiämpäri ja ämpärillinen niitä nameja, älyttömän kallis, huonosti muotoiltu pimeässä loistava frisbee jajaja.

Tämän jälkeen suuntasimme kellarikerrastoon hallireeneihin. Vilkkua häiritsivät pari kyttäävää shelttiä, mutta melko kivasti se jaksoi keskittyä. Emme me mitään tokoa edes yrittäneet, kunhan frisbeetä viskottiin ja temppuja harjoiteltiin. Agilityynkin pääsimme tutustumaan ja voi jehna miten penska oli väsynyt.

Uimakuvat © Leena Hanhinen

Mirkku heitti meidät Niiralaan, jossa aloin etsiä serkkuni asuntoa. Tulin asuntojen takapihalta poikkikadulle ja katselin kännykkää ja molempiin suuntiin. Vähän olen ehkä puusilmä, en olisi vastaan kävelevää serkkua tunnistanut jos ei olisi moikannut. Vilkku olikin jo mukavan rauhallinen ja itse söin hyvällä ruokahalulla tarjottavia. Sain vielä kyydinkin hotellille, jossa Vilkun kanssa yövyimme.

Hotelli Iso Valkeinen oli koiran kanssa oikein mukava paikka. Nukuimme koko yön, olimmehan melko väsyneitä. Vilkku oli aamulla ensin vähän kauhuissaan kun poistuin huoneesta, mutta hiljeni sitten ja kävin syömässä itse aamiaista. Hotellilta suuntasimme paikallisbussiin ja ihana iäkäs rouva opasti meidät rautatieasemalle.

Nälkä alkoi painaa ja junan lähtöön oli vielä reilu pari tuntia. Nyt isoa kiitosta ja rispektiä saa Asema ravintola Bar Cafe, johon henkilökunta toivotti minut tervetulleeksi Vilkun kanssa. Ja voi miten mainiosti pentu käyttäytyi, nukkui sen ajan kun itse söin. Juna tuli, hyppäsimme kyytiin, torkuimme nelisen tuntia, pääsimme Tampereelle, raahauduimme porukoiden autoon ja aiomme kotopuolessa rötvätä loppuviikon. Kiitos ihanille ihmisille jotka reissun mahdollistivat! ♥

Jatkopaljastuksia, meillä on syksyllä uusi reissu, jos länsi rannikolla asustaa mukavia koiraihmisiä, ilmoittakaa itsenne!

Ketsuppii nassuu ja silleesti

Se on Vilkku. Vilkku jolla on aina tylsää eikä mitään tekemistä. Kerrassaan turhautunut piski. No ei sentäs, vähä harjoteltiin uutta temppua. Tai pariakin, yhden otin videolle. Teippi ei ollut hyvä apuväline, mutta ketsuppi pelitti. Nyt meillä osataan läpsiä nassua. Kumartaminen ja pyyhkeen nostelu/viskominen ovat vielä työn alla. Ja kyllä tässäkin hiomistaa on, kun ei tuo malta oikein.

Mustat ja huskyt

Tuli suojakeli ja teki mieli puuhata jotain vauhdikkaampaa. Vetovaljaita Vilkulla ei vielä ole, joten pitkästä aikaa fribailtiin takapihalla. Täytyy sanoa, että muutaman kuukauden tauon aikana teini on mennyt ihan sikana eteenpäin! Vitsi mikä ohjailtavuus, tulkinta ja hienosti skarppasi keskittymisessäkin! Oma heittokäsikin on harjaantunut, mutta vielä tulee lätkittyä koiran nassuun...

Floaterit sujuivat hyvin ja Vilkku nappasi valtaosan.

Takaakierto on hoksattu, kun vain malttaisi kiertää.

Jalan yli hyppääminen on mennyt aimoharppauksen eteenpäin. Sehän hyppää eikä kaarra karkuun ja perskule ottaa kiekonkin kiinni! Mahtikersa!

Butterflyita kokeiltiin mutta njah, kiekko pläjähtää päin naamaa kun Vilkku vaan suu ammollaan hyppää päin.

Tuikun taakkailusta otin pätkän videota, ällöttävän sävyinen ja hämärä, eikä musiikkia. Ei paljon silmiä hivele, mutta todistettavasti vetää. Tuikulle ehdottomasti sopivin vetomuoto, se tykkää. Käytännössä kaikilla hihnalenkeillä sillä on rengas perässä. Nyt ei olla hetkeen remmilenkkeilty, joten mentiin vaan vajaa 2km. Ei sitä joka treenin tarvitse olla hirveä tappohiitti.

Ystävänpäivänä Tuikku vetikin maalla porukoiden naapurin pikkutyttöä. Päiväkodin iltatapahtumaan meidän piti mennä, mutta kelin takia se jouduttiin perumaan. Ensi viikolla kun se olisi, minulla alkaa loma ja lähden reissuun, joten jääpi nyt sitten väliin.

Illastakaan ei vauhtia puuttunut. Suuntasimme koirien kanssa Ikaalisiin. Olen vepetreeneihin ajaessa nähnyt siellä jonkun aitauksen tönön, jonka seinässä oli koiran kuva. Olin luokitellut sen puistoksi, mutta en koskaan käynyt siellä, koska se oli niin huonokuntoisen näköinen. Nyt aita oli uusittu ja portti siirretty. Puisto oli siisti ja ihan tosi tilava! Tykättiin paljon, kun nyt ensimmäistä kertaa siellä käytiin. Varmasti mennään toistekin, kun oli niin hiljainenkin. Seuraksi saimme Sanna-Kaisan ja teinihuskyt. Tuikku pisti heti säännöt selväksi ja sen jälkeen sekin hepuloi ja leikki. Vilkusta pennuille oli kuitenkin enemmän seuraa, sillä Tuikku vetäytyi nopeasti viileäksi ja tylsäksi aikuiseksi. Oli oikein mukavata!

 

Suhde ulkokoiraan, miten se toimii?

Ulkokoirat 12/13
Ulkokoira rivitaloon 8/15
Muutoksia ulkokoiralle 9/15

Olen kirjoitellut ulkokoirista aiemminkin, kirjoitin postauksen kun ulkokoira muuttaa rivitaloon, sekä niistä hurjista muutoksista, mitä ex-ulkokoirani koki lyhyen ajan sisällä. Nyt aion kirjoittaa siitä, miten ulkokoirana olo vaikuttaa yhteistyöhön koiran kanssa. Miten se muokkaa koiraa, miten se muokkaa suhdetta? Teksti perustuu omiin kokemuksiini, omiin koiriini, on hyvin karkea vedos, paitsi omien koirien esimerkeissä. Tätä ei voi yleistää jokaiseen ulko- ja sisäkoiraan, mutta tästä voi saada osviittaa. Muistetaan kuitenkin että Tuikku ja Vilkku ovat lähtökohtaisestikin täysin eri maailmoista, joten sekin vaikuttaa. Ulkokoirana olo on kuitenkin omalla tavallaan muokannut Tuikkua.

Tuikku tuli meille 9-viikkoisena ja noin viisikuisena se alkoi harjoitella ulkona ketjussa olemista. Eli silloin, kun ketju ei ollut enää kohtuuttoman raskas sille. Ensimmäiset yöt Tuikku oli ulkona noin vuosikkaana. Koska Tuikku oli kevätpentu, ulkona olemista pääsi harjoittelemaan siksi ajoissa ja koira kasvatti todella vahvan talviturkin. Kaikkien pitäisi kyllä tietää jo, mutta jos nyt joku lukee tämän postauksen ensimmäisenä tekstinään täältä blogista niin. Tuikun kanssa lenkkeiltiin ja harrastettiin kyllä jo silloin, kun se asui ulkona. Se viihtyi ketjussa hyvin, sillä oli runsaasti tilaa (enemmän kuin monella tarhatulla koiralla) ja koppi. Joskin koira oli mieluummin kuusen alla. Eniveis, takaisin asiaan.

Näin karkeasti, ulkokoira on usein jo lähtökohtaisesti tai ainakin tulee olemaan itsenäisempi, itsevarmempi (tietyissä tilanteissa) ja itsekeskeisempi (jos ei asu tarhassa laumassa). Ulkona koiran on pakko olla itsenäisempi, kukaan ei ole 24/7 taputtelematta päähän tai juttelemassa. Itsenäisempi koira viihtyy yksin, eikä niin kaipaa ihmisen seuraa. Tietynlaista itsevarmuuttakin tarvitaan, vaikka taas täysin sosiaalistamaton ulkokoira voi olla kaupungissa ihan sekaisin. Mutta se että nukkuu narunnokassa yönsä, vaatii pientä hermojen säätelyä, sillä ulkona on muitakin eläimiä, halusit tai et. Koska yksin tarhassa tai ketjussa oleva koira on pääsääntöisesti enemmän erillään muista koirista, se luultavammin pitää huolen leluista, luista ja ruuastaan. "Kaikki mulle heti nyt" ja "tääkin on mun" on ainakin Tuikulla tosi yleinen...

Suhteesta ihmiseen ei tule niin tiivis. Vaikka Tuikkukin oli pikkupentu aikansa minun kanssani, minun huoneessani. Se itsenäistyi kertaheitolla ja ihmisestä tuli sille melko merkityksetön. Tuikku on seurallisin ulkokoira mitä meillä on ollut, koska sen kanssa on oltu eniten ja sille on oikeasti opetettukin jotain. Tuikku tulee kyllä mielellään syliin, Tuikku tykkää kun sitä rapsutellaan ja se on hyvin ihmisystävällinen. Mutta jos annan Tuikulle ja Vilkulle saman tehtävän, sen verran vaikean, että ne eivät selviä siitä itse. Niin Vilkku yrittää yrittää ja yrittää, jonka jälkeen tulee luokseni ja tarvitsee vihjeitä. Tuikku yrittää, koittaa, tuumaa ettei toimi ja yrittää pyrkiä pois tilanteesta. Tuikku haluaa ongelman pois silmistään, mutta se ei ota mitään kontaktia ihmiseen siinä kohtaa. Uskon, että tilanne olisi toinen, jos Tuikun ei olisi pitänyt tehdä lukuisia ratkaisuja yksin ja itsenäisesti, minun poissaollessani.

Ylipäänsä arvostuksen nostaminen koiran silmissä oli haastavaa. Vaikka ulkokoiran kanssa miten olisi. Itseasiassa, vaikka sen kanssa olisi kaiken vapaa-aikansa, on se liian vähän. Tavallaan. Ei ulkokoiran elämälle, mutta siihen nähden, jos siitä joskus mielii saada ihmiseen liimaantuvan piskin. Koira on kuitenkin yksin ensin työpäivän. Sen jälkeen sille tarjotaan runsaasti toimintaa, touhua ja milloin mitäkin. Mutta tämän jälkeen se nukkuu yönsä yksin. Aamulla sitä moikataan, tsekataan että kaikki on tiluksilla fine ja taas se on yksin. Ei se ole niin dramaattista, kuin miltä kuulostaa. En minä sisäkoirienikaan kanssa kihnuta koko ajan, todellakaan. Pää siinä hajoaisi. Mutta ne nukkuvat yön samassa tilassa.

Tänne muuttaessa Tuikkua ahdisti se läheisyys. Se, että joutuu olemaan koko ajan samassa tilassa. Se, että piha on aidattu. Se, että sisällä ei voi juosta ilman että hajottaa itsensä. Se, että sängyssä ja sohvalla on koko ajan joku muukin. Se, että täällä ei tule saamaan hetken rauhaa, hiljaisuutta, eikä sitä yksinäisyyttä. Tuikku ei nuku öitä sängyssä, se ei halua. Se tulee viereen jos pyydän, mutta jos jään pitämään siitä kiinni, se kokee sen rangaistuksena. Tuikku nukkuu kopin alle kaivettua reikää muistuttavassa paikassa. Sängyn alla, joka on niin ahdas, että se mahtuu olemaan siellä vain kyljellään. Ja niin nurinkuriselta, kuin se kuulostaakin. Niin Tuikku on riemuissaan, kun lähden Vilkun kanssa treenaamaan. Ne illat ovat suorastaan sen henkireikiä.

Edelleen treeneissä huomaa välillä, miten ärsyttävää on, että koiralla on pohjalla tuollainen pakkoitsenäistyminen. Hyvin harvoin, Tuikku valitsee minut. Miksi sen nyt yhtäkkiä pitäisi valita ihminen, kun aiemmin sellaista ei ollut aina edes saatavilla?

Onko sinulla 24/7 ulkokoira? Viihtyykö se sisällä? Harrastatko sen kanssa jotai? Vaikuttaako ulkokoirana oleminen mielestäsi suuhteeseen koiran kanssa?

Tehopäivä

Jos kuvissa huomaa positiivisen eron, niin huippua. Viimein Lightroom saatiin koneelle asennettua ja toistaiseksi se vielä toimiikin. Vähän harjotitelua vaatii taas... Eiliseltä on vasta murto-osa kuvia käsiteltynä, lisää tulee ajan kanssa.

ei oo päätä mut häntä kyllä

Pääsin ajoissa töistä ja niinpä suuntasimme aikaslailla samantien juoksuttamaan koiria. Semikivasti meni sekalaisen sakin kanssa. Vähän vanhemmat nartut ottivat yhteen ja Tuikku sai ansionsa mukaan, kun porokoira rei'itti sitä. Tuikun arvokkuus luhistui ja murtui ja lössykkä gangsteri ei varmaan haluais tätä tietoa someen, muahaha. Kersat sen sijaan rällättivät menemään ilman pulmia ja baanaa riitti. Aurinkokin kurkki ihanasti ♥

Illemmasta mentiin hallille vapaaharkkavuorolle. Vilkku pääsi hommiin ja mitähän kaikkea me tehtiinkään...

Kontaktin pitäminen sujui hyvin. Vaikka leluja oli maassa, Vilkku hakeutui tosi kivasti mun luo. Ja vaikka Janika heitteli ja heilutteli patukka lähistöllä, ei sekään häirinnyt. Ihana huomata edistymistä.

Impulsiiviharjoittelu oli mielenkiintoista ja jos ei muuta niin ainakin minä ymmärsin pointin. Vilkulla homma meinasi mennä hiukan haisteluksi ja ei se nyt ihan ideasta kiinni päässyt. Juoksi lelun perään, mutta palasi sitten kyllä kun ei saalista saanutkaan.

Hyppyä otimme ihan leikin varjolla. Hösötin esteen lähellä ja juoksentelin ees taas. Aina kun pentu hyppäsi niin bileet. Ei tarvinnut montaa kertaa antaa lelua palkaksi, kun Vilkku hyppi koko ajan. Viskottiin ihan urakalla ja kahden lelun leikki toimi pitkästä aikaa tosi hyvin.

Seuraaminen otettiin loppuun, itse vähän alkuun taas sähläsin. Mutta kyllä se siitä sitten lähti, oli tiivistä, tarkkaavaista ja kontaktikin pysyi. Muistin myös palkata riittävän usein, oikeasta suunnasta ja melko vaihtelevasti.

Treeneistä jäi kaikenkaikkiaan hyvä mieli ja lähdimme hakemaan vielä pizzaakin. Kiitoksia Janika kokopäivä seurasta ja kyydeistä!

Himotut ja hylätyt

Tää on nyt tätä kuuluisaa matkimista, mutta kun Tollerwichit blogissa oli niin herkullinen postausidea... Vähän lainasin. Fuskasin sen verran, että otin vain nykyisiä koiriani koskevat videot. Sovelsin myös esittelemällä teille hylätyt videot.

Himotuimmat TOP 5

Katsottu 1600 kertaa. Kamala video, en tykkää nykyisellään yhtään. Ja Tuikulla on ollut näemmä vähän massakausi...

Peitsaus katsottu 530 kertaa. Tämäkin vähän turhake video, mutta tarkkailin tuolloin Tuikun askellusta.



Vilkun pentuvideoita, katsottu 480 kertaa. Ihan perus reeninräpellystä.



420 katsomiskertaa, ilmeisesti kaikkia kiinnostivat nämä huonosti menneet treenimme :D



350 kertaa katsottu,  tämä oli oivallukseni perusasennosta vuonna 2012.



Hylätyt TOP5

60 näyttökertaa, tein kai virhearvion kun ajattelin pentuvideoiden uppoavan :D

70 näyttökertaa... Tosin, en itsekään kovin usein katso treenivideoita.

77 kertaa katsottu :D Myönnän että video on tylsä ja yksitoikkoinen ja loppuu tavallaan kesken. Reissu oli kaatosateessa ja eksyessämme ihan yhtä kamala.

78 katsomiskertaa, eipä tässä mitään ihmeellistä olekaan.

80 näyttökertaa, aika hyvin näin vanhalle videolle. En muistanut ollenkaan moista ja nauroin vedet silmissä :D

Hatunnosto sinulle, joka jaksoit katsoa kaikki videot! Alla sinulle muutama tehtävä, siis sen lisäksi että voisit tehdä tämän itsekin.

Mikä näistä oli suosikkisi/inhokkisi? Jos näistä ei ole sanottavaa, niin tässä Youtube kanavani, kuulisin mielelläni mistä videosta pidät eniten.