Kuulumisia vaan

Viikonloppu meni maalla koirien kanssa lenkkeillessä. Myy ja Vilkku mennä rellestivät onnellisina ulkona. Pentuset ovat kuin paita ja peppu. Anna paimenelle terrieri ja terrierille paimen, oravanpyörä on valmis.

Tuikun kanssa kävimme rallyn vapaaharkoissa. Erityisesti vasemman 270 ja 360 kanssa jynssäsimme. Oikeastaan koira keskittyi mukavasti. Otettiin pari kertaa melko pitkää rataa. Koira jaksoi keskittyä ihan hyvin, itselle tuli muutama aivopieru, kun sovelsin avoimenkin kylttejä. Eteentulot sujuivat ja spiraalissa koira suorastaan syttyi. Itselle varmuutta niin pystyn menemään lujempaa, sillä Tuikku pelittää vauhdissa paremmin. Ainoastaan käännöksiin malttia.

Vilkku pääsi vielä järven jäälle illalla pariksi tunniksi. Seuraksi saimme Janikan, sekä tietysti hurmaavan Teon ja Kikin. Jos keli pysyy näin hyvänä, niin tasan viikon päästä me olemme jo kotiutuneet yölliseltä metsäretkeltämme.

Pakkojäsenyys - ei kiitos

Pyörittelin aihetta jonkin aikaa mielessäni ja jokusen aikaa tätä tekstiäkin muotoilin. Olen seuraillut facebookista aiheeseen liittyvät keskustelut perinjuurin ja kirjoitellut välillä itsekin. Idea blogitekstistä syntyi jokin aika sitten ja oikeastaan tänne onkin mukava ruotia ajatuksia. Periaatteeni vapaaehtoistyöstä ja saamani uusi ohjeistus sotivat rajusti toisiaan vastaan ja siitä lähtien kun tieto tästä tuli, ovat ajatukset aiheesta olleet aikas hyrskynmyrskyn. Enkä ole ainoa. Kyseessä on siis Kennelliiton Kaverikoiratoiminta, johon kuuluin. En voi jatkaa toimintaa enää, sillä en ole enää SKL:n jäsen. Liityin kokeilumielessä Suomen Kennelliiton jäseneksi, suhtautuen avoimesti ja mielenkiinnolla, mitä liitolla olisi meille (kahden koiran omistajalle) tarjota. Jouduin pettymään.

Aloitimme kaverikoiratoiminnan Tuikun kanssa vuonna 2014, jolloin Tuikku kävi myös testissä. Toiminta kiinnosti minua kovasti ja Tuikku sopi siihen hyvin, kunhan vain osasin räätälöidä meille sopivat vierailukohteet. Kävimme vierailuilla joilla uskoin Tuikun viihtyvän ja mitä nyt töiltäni ehdimme. Toiminta oli mukavaa, vapaaehtoistyötä parhaillaan. Kunnes tietoon tuli kaikille koirakoille, että toimintaan osallistuakseen onkin oltava Kennelliiton jäsen. Tämä hämmensi, tiedon saadessani minä toki olin jo jäsen, mutta silti.

Jäsenyydessä itsessään ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kyseessä on vapaaehtoistoiminta. Luulisi riittävän, että koira on rekisteröitynä ja tästä se kertamaksu. Koiran testaaminen toimintaan oli muistaakseni maksuton, mutta voisihan tästäkin pienen summan periä, ilman jäsenpakkoa? Vuosittainen jäsenmaksu ei työssäkäyvälle ole kohtuuton. Eikä se romuttaisi minua taloudellisesti. Minusta on mielenkiintoista maksaa jäsenyyttä vain ja ainoastaan siksi, että saan osallistua vapaaehtoistoimintaan, ilahduttaa ihmisiä ja toimia ilmaisena mainoksena liitolle. Mitä minä tästä saan? Hyvän mielen vierailusta, ajan kulumaan, bensaa menemään..? Aika vähän vastinetta menekilleni. Ja ei, en meinaa että minun tulisi rahallisesti tai muuten suurellisesti vapaaehtoistyöstä hyötyä. Ei tietenkään, mutta en aio siitä maksaa itsekään. Vapaaehtoistoiminnan päällimmäinen idea kuitenkin lienee se, että raha ei liikkuisi suuntaan eikä toiseen vaan tarjottaisiin vain mukava kontakti turvallisiin koiriin.

Kennelliiton toiminnasta nurisee yksi sun toinen ja syystä ja toisesta. Niin minäkin, minuakin harmittaa. Ja siksi katkaisin jäsenyyteni. Miksi liittyisin liittoon vain jotta saisin pitää koirani kanssa hauskaa? Höpö höpö, ainoa mikä sieltä tulee on tasoton lehti, jonka mikään artikkeli ei juuri koskaan ole suunnattu harrastavalle koirakolle tai sekarotuisen omistajalle. Niin ja tietysti kerran vuodessa kolahtava lasku. Kovin olematonta on vastine jäsenmaksusta.

Mielestäni “jäsenpakkoa” ei ajateltu aivan loppuun asti. Kaverikoira -tyyppisestä toiminnasta pitävät voivat aivan hyvin ottaa jalat alleen ja perustaa omia pikku ryhmiään, joilla vierailevat haluamissaan kohteissa. Kaverikoira on kuitenkin tunnettu käsite, joten yleismaallisella järjellä luultavasti kaikista ryhmistä alettaisiin keskustella käsitteellä “ystäväkoira” tmv. Ja jos jotain uutisoinnin aihetta on, viitataan sillä hyvin todennäköisesti niin yksityisiin, kuin Kaverikoira nimikkeellä toimiviin vierailijakoirakoihin. Sekoittaa kaikkia, kun pian on paljon pieniä ryhmiä, kaikki samalla tavoitteella.

Sekarotuisen omistajana en valitettavasti hyödy liitosta mitään, eikä liitto mielestäni aja koirien asiaa. Koirani ovat rekisterissä ja pysyvät siellä ilman minun jäsenyyttänikin (ja jos eivät, niin ei sitten). Koiramme -lehti käsittelee pääasiassa rotukoirien asioita, näyttelyitä tai muuten sellaisia aiheita, joihin sekarotuisen kanssa ei ole mitään asiaa. SKL ei toki sekarotuisten asioita ajakaan, joten sinänsä ymmärrettävää. SKL ei tarjoa kuin FIX rekisterin ja nyt lisukkeena kaverikoiratoimintaa jos olisin jäsen. 

Selvennys: Aiemmin siis kaverikoirailu onnistui ei jäsenenä. Perusteluna pakkojäsenyydelle oli vakuutukset. Tämän mielenkiintoista, koska aiemmin olemme olleet (vai olemmeko sittenkään?) vakuutettuja myös ilman jäsenyyttä.

Ikävä asia sinänsä, kun toiminnan ideasta muuten pidin. Oli ilo tutustua uusiin ihmisiin ja olla tämä lyhyt aika hommassa mukana. Toivottavasti kaikille tämän vuoksi toiminnan lopettaneille löytyy muuta mukavaa vapaaehtoistyötä, tai vastaavia vierailuita yksityisinä tahoina. Lörppähuuli Tuikkuni ei tiedä ajatuksistani tuon taivaallista. Se on koira. Ei sitä kiinnosta. Tuikku on tyytyväinen kun joku rapsuttaa ja me suuntaamme kuonomme kohti uusia tuulia :)

Toko omatoimit

Treeneissä oli eilen illalla hurjan kivaa, opimme uutta ja itseasiassa Vilkku osaa enemmän kuin kuvittelin. Kiitos videosta, opastuksesta ja treeniseurasta Janikalle ja Tiialle. Videota ottaessa oli hallilla jo vähän ruuhkaa ja meillä oli hihna häiritsemässä hommia.

Harjoiteltavaa

Nenäkosketusta aletaan opetella kotona.

Keskittyminen minuun hoksattiin aika nopeasti kun kävelin hyppelin ympäri hallia. Aluksi Vilkku kävi kurkistelemassa paikkoja, mutta pian hiffasi ja pysyä matkassa tsekkaillen toimiani.

Luopumisharjoitukset saatiin hyvin käyntiin. Vilkku tajusi jujun nopeasti ja vaikka häiriö oli melko kova, makaili rauhallisesti pitäen kontaktia maksanami nenän edessä. Voi miten pätevä.

Treenasimme

Seuraaminen sujui mukavasti ympäristöön nähden ja ensimmäisten sähläämisten jälkeen. Omaan palkkaamiseen keskityttävä, vaihtuvuutta ja yllätyksellisyyttä. Kun itse keskityin ja olin jännempi, saatiin ihan kontaktia ja keskittymistäkin hommaan!

Noutoa varten saimme kapulan omaksi ja toisen lainaan, kiitosta vaan. Mielellään Vilkku kevyempää kapulaa piti ja kantoi, mutta heti mälväsi. Otettiin vähän vauhtinoutoja joista palkattiin heti kun kapula nousi ja kotitehtäväksi rauhallisessa mielentilassa pitoharjoitukset.

Arki narttujen kanssa

Neitien arki on ollu sopuisaa ja tasaisempaa, kuin koskaan. Vilkulla alkaa mennä kaaliin, mistä Tuikku pitää ja mitä Tuikku ei pienessä hiprakassakaan salli. Arkea näiden kahden ja eritoten Tuikun kanssa sivusin tässä ja tässä postauksessa. Noihin postauksiin viitaten, arki on ihan mukavaa. Arki on oikeastaan jopa ihanaa. Vilkun aiempia arkipuuhia avasin tässä. Vilkku on oppinut rauhoittumaan. Tuikun yksinolot ovat pomminvarmoja, ei se tee oikeastaan mitään. Paitsi myllää sängyn koska pesä♥

Lenkeissä on parantamisen varaa, remmipuuhastelu on aikamoista räpiköintiä. Hihnalenkkeily sujuu kuitenkin mukavasti ja hermoja säästäen kun Tuikku vetää lenkin ajan taakkaa tai matkassa on kuonopannat. Ohitukset kävelytiellä eivät ole omakaan suosikki, vastaan tulee joko flexin päässä huutava vesikauhuinen pehkorotta tai joku älytön raivoa vuotava egonjatke. Ohitamme harmittavan harvoin normaaleita koiria, niiden ohitukset sujuvat hyvin.

Ruokailutilanteet sujuvat mainiosti, mitä nyt Vilkku on välillä vähän nirkoilija ruuan suhteen. Olen ihan surutta tarjonnut kuppia tasan kerran, jos sen kimppuun ei suurinpiirtein hyökätä, niin sitten ollaan ilman. Pääsääntöisesti koirat syövät eri tilassa, sillä Vilkulla on tapana tuijottaa kun Tuikku syö tai maata ja murista oman ruokansa vieressä. Aivoissa ei kuitenkaan raksuta niin paljon että junnu tajuaisi kiiren vilkkaan ahmia ruokansa. No, yleensä seuraavana päivänä jo kelpaa.

Tekemättömyyttä nämä kestävät ihanteellisesti ja Tuikku vähän liikaakin. Sain alkuun paljon kuittailuja, kun kaksi semi-isoa koiraa muuttivat rivaripäätyyn. En tosin ihan ymmärtänyt, mitä asunnon koko loppuviimeksi merkkaa, kun kukaan tuskin hoitaa koiriensa liikutusta sisällä (toivottavasti ei), vaikka omistaisi kartanon. "Nehän tarvii ihan sikana liikuntaa, kun ne ei mahdu sisällä jaloittelemaan", olivat aika yleiset argumentit. Iso tila ei poista liikunnan tarvetta ja halua päästä neljän seinän sisältä pois. Ja meillä koirat eivät riehu, sählää, juokse, ramppaa sisällä, ei vaikka asunto olisi hehtaari kooltaan.

Olen ihan tarkoituksella nyt kovilla pakkasilla kokeillut, miten koirat kestävät tekemättömyyttä. Vilkku on kaksi päivää ihan tyytyväinen pelkillä pienillä remmilenkeillä. Kolmantena päivänä se kyttää tekemisiäni ja tarjoaa kaikenlaisia taitojaan. Yöllä se alkaa olla levottomampi, ramppaa ja kurkkii ulos ja haluaa pitää minua hereillä. Minusta ihan ookoo nuorelle koiralle, täyttä tekemättömyyttä kaksi päivää on ihan hyvin, senkään jälkeen ei ollut mitään hulluja "oireita". Tuikku nyt pysyi ihan tyytyväisenä viikon, vaikka se käyskenteli itsekseen takapihalla ja kävi kanssani hihnalenkeillä. Tuikku varmaan viihtyisi ihan tyytyväisenä pidempäänkin, mutta en pystynyt pidättelemään treeni intoani.

Normaalisti meillä ei tuollaista tekemättömyyttä juurikaan synny. Jos en treenaa, koirat juoksevat vapaana jossain. Päivinä jolloin ei tehdä mitään, kumpainenkin on niin väsynyt, että eivät eväänsä liikauta. Yksi oppi on siis mennyt perille, silloin levätään, kun siihen on mahdollisuus.

Olipa kiva koota kerrankin positiivisia kuulumisia. Olen koiriini tyytyväinen. Aika on mennyt nopeasti, Vilkku on hurjan kiva. Meillä on paljon opittavaa ja saavutettavaa. Mutta Vilkku on juuri sitä mitä halusin ♥ Arkikin on viimein tasoittunut, oikeastaan, viekin aika kauan että kaikki sopeutuvat uuteen perheenjäseneen, aika kauan.

Pakkasöverit ja ohjatut tokot

Ihana Jedi manssi viihdytti neitejä aamupäivällä jäällä. Töppöset viuhuen pikku terrieri mennä viiletti mustien perässä. Tuikun kanssa tuli pientä väärinkäsitystä mutta juttuun tulivat kuitenkin. Vähän jaettiin haukuille leluja, mutta Tuikku meinasi, että sillehän ne kaikki kuuluvat... Niin kuoli lammaspatukka... Ja kuolaiseksi menivät fleeceköysi ja vinkulelukin. Voi hölmöä. Vilkku ja Jedi sen sijaan innostuivat oikein repimään leluja ja juoksentelivat mennen tullen kilpaa. Viihdyimme jäällä reilun tunnin ja saimme koiratkin mukavasti väsytettyä. Ilman muuta uudestaan!

Jatkoimme jäältä suoraan koirapuistoon Ketkun ja Vinskin kanssa. Nelikko kotoisasti löntysteli puistoa tutkien, muutama reippaampi pyrähdys. Puistoon saapui pari nuorta egonjatkeineen ja portilla tulikin vähän äxöniä, kun pojat eivät ymmärtäneet, että aiomme lähteä ennen kuin tulevat. Ehdittiin napata pystykorvat kiinni kun toinen tulijoista avasi portin ja ofc Tuikku ryntäsi rähjäämään, kun oli päässyt itsensä kiihdyttämään. Noh, saatiin koirat nippuun ja kokonaisuudessaan puistokeikka oli ihan onnistunut.

Illasta oli vielä Vilkun tokotreenit ja voi miten pätevä pieni tokoteini siitä on tullut! Pitkä tauko teki hyvää molemmille ja ohjatuissa oli mukavaa. Kouluttajan Minna Järnvall.

Paikalla olo sujui kivasti. Sain hyvät ohjeet, mitän lähteä opettamaan tätä. Koira perusasentoon ja oikealla jalalla puolikas askel ja palkka. Vilkku on herkkä lähtemään perääni, joten puolikas askel ja keskittymisen huipentuessa kokonainen olivat oivaa treeniä.

Luoksetulo oli moitteeton ja koiralta voisi vaatia enemmänkin. Vilkku ei kuitenkaan enää huutanut, ainoastaan hieman vinkui. Luokse se tuli suorassa ja sataa ja leikkikin onnistuneesti kanssani. Itse taisin taas vähän tylsänä seisoskella, koska olin niin hämilläni onnistumisesta.

Hyppy olikin Vilkulle vanha tuttu ja se oli aivan innoissaan. Oikeastaan, tottuneesti se hyppäsi ilman puomiakin. Lelupalkkaus ei tässä tällä kertaa toiminut, johtunee siitä, että koira oli jo vähän väsähtänyt.

Ja jotta kämppäänkin saataisiin jotain nättiä pelastamaan kaaoksesta... Niin MaisArtilta tilattu uniikki naulakko tuli ♥ Rakastan tätä.

Joku vaihtoi pentuni

En saanut koneellani videoihin ääniä vaikka niissä äänet on, koittakaa kestää sillä en nyt saanut äänien perusteella leikeltyä mitään... Enkä todellakaan muista mitä olen huutanut taustalla! Arki on sujunut mukavasti vaikka olenkin väsynyt, koirien keskinäiset välit ovat rennommat kuin syksyllä. On lenkkeilty ja takapihailtu ja höntsätty sisällä. Ja olen ruokkinutkin ne hyvin ja siitä syystä pakastin tyhjeni. Postauksessa vanhempi video ja pari vanhaa kuvaa. Vilkun söpö huulivekki, silmänalusvekit ja korvavekki ei näykään... Teiniangsti haluaa kai lävistyksiä? Hurtan haalari on Vilkusta ällö, joten se on harjoitellut sen pitämistä takapihalla, ei se liikettä ole haitannut ja eipä sitä oikeastaan ole tarvinnut vielä käyttääkään.

Vilkun kanssa tokoteltiin, meni kyllä aiempaan verrattuna tosi kivasti, joku on kai vaihtanut mun pennun? Osaiskohan tämä noutaakin... Kontakti putoilee edelleen mutta meillä kuitenkin oli kontakti. Pentu seuraili myös yllättävän lähellä, se kun seuruussa herkästi irtoaa, mutta olen kaavaillut sen varovan jalkaani? No, joka tapauksessa Vilkku oli yllättävän tarkkana mukana ja otimme vähän käännöksiäkin, hitaasti toki. Takapään käyttö vaatii harjoitellua, vaikka kyllä siellä yritystä on! Istu maahan on mennyt eteenpäin ja tänään harjoiteltiin sanamerkitystä.

Myös Tuikku treenasi käännöksiä, sillä niissä on harjoiteltavaa. 270 ja 360 vasemmalle ovat hankalia. Olin koko ajan äänessä, mutta jos se koiraa helpottaa niin ihan sama. Tuikku meinaa välillä vähän torkahtaa ja sitten törmäilemme. Nyt se keskittyi melko hyvin ja käännökset sujuivat aika kivasti. Itselle sellainen huomio, että mun täytyy ottaa käännökset vähän iisimmin, kuten nyt treeneissä. Iso koira ei ihan sataa käännykään, varsinkin jos meinaa että Tuikku käyttää perää eikä hukkaa rintamasuuntaa. Tuikun videossa on kiva taustaujellus, koska Vilkku murjotti pesuhuoneessa, ettei häirinnyt harjoittelua. Ja voi miten Vilkkua kismittää, kun se ei saa osallistua!!! Paimen näkee vähän punaista...

Koiran kylmänsietokyky

Se on mielenkiintoinen aihe. Siitä ollaan montaa mieltä ja nyt pakkasten tullen se on puhuttanut yhtä sun toista. Vähän kuin kesällä se saako koiraa trimmata kuumuuden takia. No joo. Mielipidepostausta toivottiin, tässä tulee. Mielipiteitä on monia, ei tarvitse kenenkään vetää hernettä nenään ja kukin taaplaa tavallaan, eikä se ole minulta pois. Hienoa, jos sinulla on eri mielipide ja pystyt sen ilmaisemaan asiallisesti, kunnioitan suuresti. Yritän saada oman tekstini pysymään kasassa ja käsittelemään yleisluonteisesti koiria, mainitsen erikseen jos puhun karvattomista koirista jne.

Ymmärrän, että -30 asteen pakkasessa seistessä tulee paleltumia. Niin tulee minullekin. Mutta en ymmärrä sitä, että artikkeliin haastatellaan lemmikkiliikkeen myyjää, joka suosittelee hankkimaan koiralle jotakin lämmikettä kun lämpötila menee alle +5. Ymmärrän kyllä sen karvattoman koiran, mutta en pidä sitä normaalina. Kuten sen sellaistakaan turkkia jota on "värin verran". Normaali koira ei tarvitse plussakelillä vaatetta, normaali olosuhteissa. Taas jos ollaan autossa, märkänä, rankan suorituksen ohella ja plaa plaa plaa, se voi silloin olla perusteltua. Kyllä minäkin sanoisin vaikka mitä, että saisin tuotteeni myytyä, näin btw...

Minulta on kysytty tänä vuonna jo useampaan kertaan, palelevatko koirani. Eivät oikeastaan, pompat ja haalarit ovat normaaliarjessa itseasiassa ihan turhia. Pomppaa käytetään vain lämppäreissä ja Vilkulla on haalari jos/kun se yöpyy ulkona. Mutta eipä tule lenkille puettua yhtään mitään. Eikä kumpikaan palele. Molemmilla koirillani on pohjavilla, mutta kyllä Tuikku vaan on ihan kaljuruikun näköinen nyt, kun ei ole sitä kunnollista talviturkkia. Vuosi sitten Tuikku oli näillä pakkasilla onnellisena ulkona. Ei sitä voinut sillä turkilla sisälle ottaa, se oli koiralle ihan tuskaa. Nyt kaikki karva on pudoteltu ja puuhkahäntäkin on muuttunut aika siimaksi. Myös Vilkku on tiivisturkkinen ja vatsassakaan ei turhan vahvaa turkkia ole.

Kumpainenkin hurtta tarkenee hyvin, kovimmillakin pakkasilla heitimme tunnin lenkin ja kumpikin rallatti tyytyväisinä. Pitää vain huolehtia, ettei kumpikaan kastele itseään, eikä jää seisoskelemaan. Tossuja en ole kummallekaan edes yrittänyt, tuskin pysyisivät jalassa, Vilkku ei varmaan suostuisi kävelemään. Enkä aiokaan pukea, yhtään mitään, ellei koirien tahti syystä tai toisesta muutu.

Jaksan toisinaan ihmetellä, että kun puhutaan hyvästä ja säänkestävästä kasvasta ja kun mittari menee miinukselle on niillä isoillakin ihan oikeasti turkikkailla koirilla ties minkälaista haalaria ja toppapukua päällä. Överiä? No ehkä joskus. Koiran pukeminen ja lämpimän päälle laittaminen ei ole minulta pois ja tiedän paljon koiria, jotka ihan oikeasti palelevat. Porukoiden Myy ei viime viikon pakkasilla mielellään edes tullut ulos ja jos käy pakkasella kova tuuli, ei se silloinkaan ulkona viihdy. Omat koirani sen sijaan nauttivat. Kylmänsietokykyyn tai vaatetukseen vaikuttavat myös esim. lihasjäykkyys, nivelkolotukset, koiran ikä... Talvipennut ovat olleet meillä vain muutamia minuutteja kerrallaan ulkoilemassa ja mahdollisesti vaatteet päällä. Helposti jumiutuvat toki pidetään lämpiminä, kuten nivelvaivaiset jne jne.

Antaa niiden koirien ulkoilla mielensä ja tahtinsa mukaan ja tarvittaessa sitten lämmikettä niskaan. Yksioikoisesti ei kuitenkaan voi sanoa, että vain arktiset rodut kuuluvat ulos ja kaikille muille viileällä kelillä lämmikettä niskaan. Ei se niin mene. Tuikku ei ole yhtään sen arktisempi vaikka se nelisen vuotta olikin ulkona. Eikä Vilkku ole pitkä/paksukarvainen koira ja tarkenee silti hyvin. Viimeksi sillä on haalari ja pomppa ollut päällä, kun tulimme uimalasta ulos.

Olen seuraillut koirieni pakkasrajoja ja ainakin tämän talven perusteella Vilkku viihtyy ulkona -30 ihan tyytyväisenä. Tuikku käy myös ulkona, mutta tulee mieluummin jo pian sisälle. Ulkokoirana ollessaan se tuli yöksi sisälle noilla pakkasilla ja mielellään kävi päiväselläänkin välillä, ellei sitten ollut kopissa. Meidän pakkasraja lienee n. -30 astessa ja sen jälkeen voi miettiä, ulkoileeko ollenkaan, itse en nimittäin kestä. Lisään tähän myös heti sen, että koirankin kylmänsietokykyä voi kehittää. Toivottavasti muistin kirjoitella kaiken olennaisen, voi olla, että jotain jäi puuttumaan.

Millaisia pakkasrajoja olette teidän koirillanne huomanneet? Pyrkivätkö sisälle tai palelevatko? Entä paleleeko joku jo syksyllä kun on märkää ja tuulista? Vapaasti saa keskustella, kaikilla kuitenkin niin erilaisia koiria!