Junnu ja Juntti treenaa

Näin vuoden alkuun laitoin Ylökkille jäsenhakemusta menemään. Tarkoitus on alkaa käymään taas viikottain ohjatuissa tokotreeneissä, aina vähän teemasta riippuen. Viime vuoden aikan tuli nähtyä yhtä sun toista ja todettua, että meidän tahtimme edetä on rennompi ja hitaampi. Olemme nyt keskittyneet kolmisen kuukautta pieniin perusteisiin ja arjen sujumiseen, joka on tärkeämpää.

Olemme harjoitelleet seuraavia asioita kotona

- tasapainoharjoitukset

- istu-maahan jumppa

- perusasentoa ja takapään käyttöä

- kapulan nostamista ja sekunnin kahden pitämistä

- treenin aloitusta ja selkeää loppua

Seuraavaksi olisi tarkoitus alkaa harjoittelemaan

- seuraamista

- pidempää kapulan pitoa

- paikkamakuuta

Eniten olemme kehittyneet ehkä leikkimisen saralla. Treenimme alkavat sillä, että huikkaset Vilkulle "mennääs" ja homma alkaa leikkimisellä. Väliin otetaan yleensä perusasento, istuminen tai maahanmeno käskystä ja sitten bileet. Tämän jälkeen "kiitos" ja treeni oli siinä. Tätä olemme tehneet lähinnä kentällä, sillä syksyn probleemien jälkeen olen yrittänyt saada treenille jotain rytmiä ja selkeää runkoa Vilkkua varten.

Huolimatta siitä, että tokoilumme on ollut ala-arvoista rääpellystä, olen oppinut paljon ja saanut hyviä vinkkejä. Toko ei kuitenkaan tule olemaan päälajimme vaan  pientä sivuaktiviteettia vain. Toko tosin tukee suurempaa tavoitettamme, siitä lisää toisaalla.

Tuikku ylitti tänään itsensä, vau! Poistuimme mukavuusalueelta ja opettelimme jotain täysin uutta. Suoritus ei ole vielä täydellinen, mutta jo se että saan nakin ehjinä ja takaisin, on ihan huippusuoritus tuolta piskiltä! Ensimmäiset harjoitukset olivat tänään, katsotaan mihin asti päästään.

Sisko ja sen veli

Vilkun vuosi ei voisi paremmin alkaakaan, kuin veljen tapaamisella. Hain Moonan ja Kirpun aamulla kyytiin ja lähdimme Puuvuoreen junnuja juoksuttamaan. Vauhtia riittikin, kaksikko alkoi rallattamaan hurjaa vauhtia ja heitettiin sinne soppaan vielä narupallokin mausteeksi. Vilkku ei näyttänyt enää niin hurjan sintiltä veljensä vierellä, vaikka huomattava kokoero niillä on vieläkin. Alkaa kuitenkin pikkuneitikin saada massaa, ts. päästä normaalipainoon.

Vähän tokoa otimme, lähinnä vertailimme koiriemme seuraamisia. Vilkku mennä tössötti pitkän tauon jälkeen ihan mukavasti. Muutama askel ja bileet. Vaadin vain kontaktia ja seuraamista, en jaksanut nipottaa paikasta ja poikituksesta tällä kertaa, kun ei olla aikoihin treenattu. Pakkasen vuoksi treenit jäivät lyhyeksi ja pakkasimme kaksikon autoon. 

Suuntasimme Lielahteen, jossa määränpäänä Musti ja Mirri. Junnut kohnasivat liukuportaissa ja keräsivät käytävällä ylpeänä tallatessaan katseita. Käyttäytyivät oikein mukavasti ja iisisti kaupassa, vaikka vähän muoviset mallikoirat epäilyttivät. Vilkku sai retkipannan (ihq maastokuosi), viilan, kosketuskepin, vielä yhden naksuttimen ja kumisukakintaan. Kaikkea pikkutarpeellista sälää siis. Käytin teinin myös puntarilla, 16,5kg. Velipoika painoi sen kuusi kiloa enemmän, miehistä maskuliinia, eikös?

Päivä päätettiin Tampereen koirauimalassa, jonne rääpäleet joutuivat. Aluksi oli kummallakin jännää, ääniä ja outoja hajuja. Vilkku meinasi purkaa jännityksensä äänenä, ihan vaan kertoakseen kaikille että "HEIMÄÄOONTÄÄLLÄNYTJOKOSÄÄKUULIT". No, saapumisemme ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Siirryttiin siitä sitten loossiin riisumaan ja pesemään koiria. Vilkku mökötti, pakkasesta suoraan suihkuun. Kirppu kauhistui, kun aloin suihkutella sitä, varmaan vihaa mua loppuikänsä.

Mentiin altaille pukemaan pelastusliivit koirille päälle ja päästettiin ne irti. Vilkku oli hyvin kiinnostunut altaasta. Uittaja heitti sille palloa ja Vilkku ramppasi rampilla ees taas. Pari ihmettelevää katsetta ja se pulahti uimaan. Sen jälkeen Vilkku sinkoilikin tuhatta ja sataa sukeltaen pallon perään ja uiden ympäri allasta. Uintitekniikka oli noin nuoreksi mainio, mitä nyt vauhtia oli sen verran liikaa, että pari kertaa vaikutti siltä, että junnu tukehtuu. Kirppu ei ollut altaasta aivan niin innoissaan ja piti pikkusiskoa vähintäänkin hulluna.

Puolen tunnin pulikoinnin jälkeen Vilkun oli aika lopettaa ja se piti puoliväkisin vetää altaan reunalta pois. Vastahakoisesti saimme innokkaan vesipedon pesulle ja kuivattavaksi. Kaikki oli ok, kunnes Vilkku kuuli, miten seuraava uintivuorolainen hyppäsi veteen. Siis omg, joku meni Vilkun lempialtaaseen! Ja siiitä, aina kassalle asti, Vilkku hyppi ja pomppi ja kiljui suoraa huutoa. Otti hiukan luonnon päälle, ettei pässyt enää uimaan.

Kojusta tarttui mukaan vielä yksi vesilelu, pakko on kyllä viedä uudelleenkin tuota joskus, niin paljon Vilkku tykkäsi. Näin talvella on mukava liikuttaa koirat sisällä lämpimässä ja jos sattuu olemaan rahaa niin uimahöntsy on tosi hauskaa. Kiitos Moonalle ihanasta haukkuilupäivästä, tehdään toistekin jotain kivaa! ♥

Pumpulit ja raitapaita

Vilkun viimeiset 2015 vuoden koiratreffit.

Tavoitteet 2016

Tuikku 

- Rallytoko ALO luokan korkkaus 

- Vepessä kuivanmaan treenejä, vienti kuntoon (leirille?) 

- Taakanvedossa lihashuollon panostus
- Muutamat mätsärissä pyörimiset 

- Retkeilyä 

- RoadTrip
- Kaverikoirailua

Vilkku 

- Toko ALO liikkeiden harjoittelua (leirille?) 

- Frisbeessä heitot kuntoon ja kopittelutreeniä 

- Jalan yli hyppääminen, takaakierto, kurre ja kieppi valmiiksi 

- Pekotiuhuja
- Lajikokeiluja 

- Retkeilyä

Katsaus vuoteen 2015

Aivan alkuvuonna ei mitään kummoisia tapahtunut. Yhdessä mätsärissä talvella tuli käytyä ja Tuikku käyttäytyikin vallan mainiosti, saaden PUN1 tulokseksi. Alkuvuoden kohokohta oli opinnäytetyöni, jossa Tuikku olikin huomattavassa osassa. Säännöistä poiketen sain kuin sainkin puljattua koirani Tredun toimipisteeseen paikan päälle mukaan esittämään työtäni. Kiitettävä napsahti, koirasta tykättiin ja olin kerrankin ylpeä meistä. Kerrankin saimme aikaan jotain hyödyllistä. Spekuloin meille koira-avusteisuus koulutusta, mutta ainakin toistaiseksi lykkäsimme moista.

Keväällä alkoikin tapahtua, paljon. Odottamattomia asioita ja lopulta asiat vierivät niin lujaa että en pystynyt enää kontrolloimaan tapahtumia. Tuikku täytti maaliskuulla vuosia (4v) ja puistoilimme vallan ahkerasti. Tapasimme Hannaa, Peppiä, Sonjaa, Annia ja Caritaa koirineen. Puuhaa siis riitti ja treenit olivat tauolla. Itse podin pentukuumetta ja pähkäilin meille sopivaa koiraa.

Totaalinen pettymysten alamäki alkoi, kun päädyimme lopettamaan Maisan huhtikuussa. Jatkoin kuitenkin hyvin pian treenejä Tuikun kanssa, enhän voinut yksin jäänyttä koiraa unohtaa. Tuikkukin sai poikkeuksellisesti olla vanhemmillani sisällä ja siitäkös se nautti. Huhtikuun lopulla vanhempani saivat kuitenkin talouteensa Myyn ja niinpä talo ei aivan hiljentynyt.

Tuikulla riitti ihmettelemistä pienessä pallerossa, joka vain hyöri ja pyöri. Eikä aikaakaan, kun toukokuun alussa haimme mieheni kanssa Vilkun. Toukokuu menikin viritellessä pentuaitausta, sopeuttaessa Tuikkua pienten tassujen määrään, asuntoa metsästäessä ja sitä rataa. Totaalinen kiire ja sopeutuminen iskeytyivät päin naamaa, niin minulla kuin Tuikullakin. Kevään lopulla kävimme vielä ISKK vepe-esittelyssä ja ehdimme poiketa ensimmäisissä harjoituksissakin.

Kesäkuun puolessa välissä elämä mullistui taas, kun saimme taajamasta asunnon. Vilkku lähti siltä seisomalta mukaan. Tapahtumien tahti oli taas melkoisen reipas, asunto löytyi sunnuntaina ja asuin siellä pennun kanssa jo keskiviikkona. Muutaman viikon kuluttua omasta kotiutumisestani ja asunnon hoitamisen opettelusta kävin vanhempien vastustelusta huolimatta hakemassa Tuikunkin mukaan. 

Koirien hoito ja työt hoituivat meiltä hyvin, kunnes eteen tuli miehen intti. Alku sujui mainiosti, kävimme Tuikun kanssa Helvetinjärven kansallispuistossa, treenasimme paljon ja Vilkku näki pentukavereita. Pikkuhiljaa jaksaminen alkoi rakoilla, koti oli kaaos ja minä täyspäiväisenä duunarina hyvin väsynyt. Tuikku ei toiminut aivan kuten piti ja pelkäsin että joudun viemään sen takaisin maalle, jotta jaksan hoitaa pentua.

Kuukauden sisään Tuikulle ja minulle tuli hyvin paljon uusia asioita ja suhteemme repeili ja rakoili pahemmin kuin koskaan. Loppukesää kohden yhteiselomme kuitenkin lujittui, kun lähdimme Saarijärvelle vesipelastusleirille. Reissu oli mahtava ja opimme paljon, niin vepestä kuin toisistamme. Kesän paras löytö oli Tuikun sisko Dora, koirat tulivat hyvin toimeen ja sain jälleen uuden ystävän.

Yritin ängetä itseni myöskin paimenen ajatusmaailmaan, miksi se tekee asiat niin mutkikkaasti? Tutustuin uusiin ihmisiin, Janikaan ja Tiiaan, sekä heidän koiriinsa. Vilkku sai uuden leikkikaverin myös colliepentu Nukasta ja me aloitimme Koirakoutsilla pentujen tokoalkeet kurssin.

Kesän taittuessa syksyyn oli arkemme jo hyvin rytmittynyttä ja sujuvaa. Tuikun kanssa kävimme syyskuussa rallytokon irtotunteja. Vilkun kanssa kävimme viikottain tokovalkussa. Vilkku pääsi retkeilemään myös Siikanevalle belgiporukan kanssa. Alkusyksystä belgialaiset tulivat meille myös hoitoon.

Tuikku pääsi Dora seuranaan retkeilemään Oriveden Vuorijärvelle. Tuikun kanssa aloitimme Koutsilla häiriökurssin, Vilkun kanssa motivointikurssi. Kurssit jäivät kuitenkin kesken, kun omistaja sairasti ja sitä myötä Tuikullakin oli suolisto-ongelmia. Lokakuussa lähdimme Vilkun kanssa Helsinkiin ja yllätyin pennun hermorakenteen osalta positiivisesti. Aivan kuukauden lopulla kävimme myös Alajärvellä Vilkun pentutapaamisessa.

Lokakuun lopussa budjettini tuli vastaan ja keskeytin tokovalkun Vilkun kanssa. Marraskuussa olimme kummankin koiran kanssa täysin treenittömiä. Painotimme enemmän frisbeehommiin. Kun sitten tokoilimme taas oli moni asia retuperällä ja hyviä ohjeita sainkin jakamalla videon nettiin. Loppuvuosi me vain rötvättiin ja oltiin, parempikin niin.

Raskain ja tapahtumarikkain vuosi ikinä. Paljon päätöksiä, aivan liikaa valintoja. Ja luonnollisesti kaikki samalla rytinällä. Hermojen koettelemista, jaksaminen kortilla, niin minun kuin Tuikunkin. Nyt on kuitenkin selvitty, mulla on maailman parhaat koirat. Oon niin kiitollinen näistä ♥ Vaikka aiheuttavatkin yhtä sun toista, en jaksaisi tätä armeija-aikaa ilman koiria. Iso kiitos teille (Hanna ja Milla), jotka olitte osana vuotta, tuitte ja autoitte milloin missäkin ♥

Ja mitä tulee viime vuoden tavotteisiin, kumpikin koira on nyt rekisteröity. Vetoharrastuksessa vaihdoimme suuntaa ja tätänykyä me taakkaillaan. Rallyssa emme kilpailleet ja vepessä emme vielä oppineet noutoa. Roadtrippiä ei tullut, muutama päiväretki kylläkin ja harmittavan vähän ehdittiin käydä kaverikoiravierailuillakaan. Josko ensi vuonna paremmin!

Miten teidän vuosi meni?

Tuikku paperilla

Tragikomiikkaa ajalta, kun Tuikku oli ulkokoirana. Ensimmäiset yöpakkaset kun tulivat, niin oli tämä päättänyt nukkua vähän kosteahkossa kohdassa. Ja ihan oikeasti siinä kävi niin, että persuksiin tuli pieni kalju lovi, kun Tuikku siitä itsensä irroitti...

Tuikun harrastus porukoillani, kun tulin koulusta kotiin. Aina oli ketjusta joku osa pettänyt.

Ahneella kehnompi loppu. Vitsailimme joskus, että koirani kieli vielä jäätyy ruokaan kiinni, kun hangessa mussuttaa jäistä palikkaa. Onneksi näin ei ole käynyt ja kaiken järjen mukaan koirat syövät sitä mukaa rauhassa, ettei ruoka jäädy kieleenkin kiinni.

Kohti uusia koitoksia

Rallytokotreenejä viikonlopulta. Tuikulla kiva touhotus päällä, mutta kyllä se jaksaa puurtaa kun tarpeeksi ohjeistaa. Ilmoitin meidän varasijalle starttiin, saas nähdä, päästäänkö heti vuoden alkajaisiksi kisailemaan.

Seuraamiset käännöksineen päivineen oikein hyvät, vähän otin extraksi käsien heiluttelua ja pyörimistä ym. ja silti rekku pysyi ruodussa. Ilokseni huomasin että hihnan nykiminen on vähentynyt, en enää nyppäile koiraa.

Spiraalit kumpaankin suuntaan sujuvat, kun antaa koiralle tilaa.

Muutaman kuukauden tauon jälkeen olemme taas alkaneet aktiiviharjoitella vepen kuivajuttuja. Patukan pitoa on treenattu sisällä kyllä koko syksy. Vientiä liikkeenä treenattiin nyt kentällä, Tuikun pitää odotella patukka suussa ja tuoda se minulle. Se sujuu jo kivasti. Koira ottaa patukan myös Nikolta, mutta on silloin vähän ihmeissään, minne pitäisi mennä. Minulta pois päin Tuikku ei vie patukkaa vielä ollenkaan. Homma helpottunee, kun saan orjentoitua purkkipalkan tähänkin hommaan.

Tammikuussa alkavatkin kuivatreenit hallilla, niin päästään taas ohjattuun koulutukseen.