Siinäpä muutama video tokoiluista ja puuhasteluista sen pohjaksi. Perusasentotreenit ovat syyskuulta, niissä on onneksi taas hiukan edetty, keston osalta. Vatitreeniä emme ole tehneet aikoihin, viimeksi aivan pikkupentuna ja kyllä huomasi, että koipea on tullut lisää. Teini oli ihan pihalla, mitä pitikään tehdä. Tokotauko teki hyvää, nyt on intoa treenailla uusia juttuja ja paneutua lisää vanhoihin.
Itseasiassa pienen tauon jälkeen sitä näkee monenmoisia virheitä ja puutteita omassa ja koiran toiminnassa. Näin ensimmäisenä mulle valkeni, että Vilkun keskittymiskyky on melko kehno. Siis jos puhutaan tarkasta toiminnasta, kyllähän se isoissa liikkeissä pelittää hienosti. Se ei sitoudu toimintaan, vaan häsää välissä omiaan, suorittaa kyllä annetut tehtävät, mutta on vähän laiskanpulskea, eikä oikein vastaa vaatimiseen. Tämä on toki omaakin laiskuuttani. Häiriönsietokyky on kasvanut, mutta se on edelleen vähän ongelma, on hankala treenata, kun ihan arkiset asiat häiritsevät joskus liikaa.
Jatkosuunnitelmamme on siis seuraavanlainen
MIELENTILA sen on oltava positiivinen, kiinnostunut ja innokas. Vire korkealle, kuitenkin niin, että Vilkku pystyy edes sen minuutin keskittymään satasella. Harjoitukset lyhyemmiksi, jotta oppimista tapahtuu hyvällä mielellä.
KESKITTYMINEN JA HÄIRIÖ pitää vaatia sitoutumista. Ei mitään tuijottelua tai maan nuuskuttelua, vaan treeneissä ollaan alusta loppuun asti tarkkaavaisia ja kuuliaisia. Erityisesti liikehäiriöön panostettava ja piippaaminen kitkettävä.
KESTO perusasento, paikkamakuu, kontakti... Näihin kaikkiin kestoa, sitä myötä varmuutta ja sen jälkeen hiotaan varmuutta.
Eli muutama asia siis, joita pitäisi vähän petrata ennen, kuin voidaan jynssätä itse liikkeitä. Kevätkaudelle on tarkoitus taas mennä hallille tehokursseille, jotta saadaan ammattimaista oppia. Tämän päivän treenit eivät olleet mikään menestys ja loppujen lopuksi treenailimme vain perusasentoa ja parin askeleen seuruita. Pöllyävä lumi ja -paakut olivat vastustamattomia, eikä Vilkku meinannut pystyä keskittymään. Kuono meinasi pudota koko ajan maahan ja se hyökkäili kengistäni pöllähtävän lumen kimppuun. Päädyin sitten leikkimään runsaasti ja ottamaan lyhyitä seuruita, että homma pysyi edes joten kuten kasassa. Alkuperäinen suunnitelmani oli kerrata vanhaa ja seurata kahdeksikkoa. Ilmeisesti kahdeksikko ei sitten niin vanha juttu olekaan, se kun vaikutti koiralle ihan uudelta.
Meille kelpaisi treeniseura, olisi kiva saada häiriötä ja vieraalta palautetta! Pääasiassa treenaamme Ylöjärvellä mutta joskus poikkeuksellisesti voisimme yrittää päästä myös Tampereelle Lielahteen. Muualle kulku onkin hankalampaa. Nakkailkaa treeniseuralaiset viestiä.
Kuva, jonka Jenny Piittinen (@jennykoirat) julkaisi
Olen kirjoitellut tätä aina puolilta öin väsyneenä. Pahoittelen siis mahdollisia lausevirheitä ja järjestyksiä, sekä kaikinpuolin tekstin epäselvyyttä. Halusin kuitenkin muistoksi itselleni ja muistutukseksi kaikille muille koota pentuarjen ikävämmän puolen tähän. Pissakakkaralli on ihan kivaa ja pennut tuoksuvat hyvältä. Mutta Vilkun kanssa törmäsin asioihin, joita en olisi halunnut koskaan kokea. Minua ei niinkään haittaa materiavahingot, niitä tulee ja menee. Mutta Vilkku vahingoitti materiat vähän riskialttiisti ja aiheutti minulle koko kesän ajan melkoisia kauhun hetkiä.
Kuten varmasti kaikki pennun omistaneet tietävät, ei se arki aina ole niin ruusuista. Se on arkea pennun kanssa. Ja tunnetusti juuri silloin, kun olet valmistautunut kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan toteat, että miten et tullut ajatelleeksi näin yksinkertaisia asioita. Olin suorastaan listannut suunnitelmani ja ratkaisuni paperille, kun lähdimme Vilkkua hakemaan. Kaikki oli hankittu valmiiksi ja homma reilassa. Mutta välittömästi kun sain pennut syliini, kohtalo päätti ravistaa viimeisetkin rippeet kontrolloinnistani. Aika kivasti ilmastu, eikö?
Vilkku tuli minulle keväällä, kun asuin vielä vanhemmillani. Olin juuri saanut töitä ja melko hyvin saanut itseni sisäänajettua duunirytmiin. Tarkoitus oli muuttaa ennen syksyä, ajan kanssa. No, niin siinä kävi, että asuimme vanhemmillani alle kuukauden ja hupskeikkaa muutimme mukavaan rivitaloasuntoon. Sopeutumista siis yhdelle jos toiselle. Vaikka koirat olivatkin minun ja vastuullani, ei tullut kuuloonkaan että Tuikku olisi muuttanut heti mukana. Niinpä muutimme mieheni kanssa pelkkä Vilkku mukanamme. Kuten kaikki pentumme, Vilkkukin aloitti yksinolot turvallisesti pentuaitauksesta, edeten sieltä kylpyhuoneeseen.
Vilkku on ollut kaikintavoin tavallinen ja mukava pentu. Se on ollut vain vähän vilkkaampi pentu. Noin niin kuin Tuikun jälkeen. Vilkku oli ollut minulla vasta kolme viikkoa, kun se jo meinasi kuolla. Näin jälkikäteen kuulostaa siltä, että olen ollut ihan kädetön pennunomistaja, mutta shit, näin olisi voinut käydä kelle vain. Pentu oli tukehtua saamaansa possunkärsään. Näky oli jotain sanoinkuvaamatonta, Vilkku vain tuijotti ja oli vetelä, kunnes tajusin sen olevan tukehtumaisillaan. Siskoni avulla pentu saatiin pelastettua ja se ei sitten seuraavaan puoleen vuoteen luita saanutkaan.
Uudessa asunnossa Vilkku opetteli sisäsiisteyttä. Se sujuikin ihan mukavasti. Vilkun vuorokausirytmi ei ollutkaan niin mukava, se halusi kovasti yöllä touhottaa, hyvä puoli oli se, että yksinolot se nukkui. Hyvin pian Vilkkua alkoivat yksinolot vähän laulattaa ja Niko joka oli yöt töissä oli melkoisen kypsää miestä koko pentuun... Yritä siinä nukkua kun toinen kiljuu vieressä.
Kun vikinästä päästiin alkoi hampaiden vaihtaminen. Olin varautunut että Vilkku voi pureskella sohvaa ja vaikka seinää. Mutta myönnän, että en ollut varautunut kaiken irtaimiston syömiseen. Vilkku söi pikkupentu aikanaan mm. koristekuulia, henkarin, appelsiinimehutölkin, pari lakanaa, fleecepeiton, kaksi koristetyynyä, vetoketjun ja sitten kaiken päälle sai myrkytyksen syömistään sienistä. Eikä ollut ihan kerta tai kaksi, kun pelkäsin suolitukosta. Eikä puhettakaan, että lihoja olisi uskaltanut syöttää jäisenä, Viikari ei ymmärtänyt pureskelusta mitään vaan halusi booamaisesti niellä kaiken. Siis ihan kaiken, se on kakannut kiviä ja käpyjäkin, sekä syönyt viisi kaulapantaansa pistolukkoineen päivineen.
Puolen vuoden ikään asti oli täysin normaalia, että Vilkku oksensi tai ripuloi vähintään kerran viikkoon. En toki suosittele moista kenellekään. Mutta sellaista se oli, ei Vilkku kipeä ollut, suolessa vaan oli aina jotain mikä sinne ei kuulunut. Kerran Vilkku oli mennyt häkkiinsä oksentamaan, se kun on sen peti... Oli kiva kun yrjöinen pentu oli vielä ravistellut, niin siitä sitten vähän kämppää jynssättiin. Suolisto on tyhjennetty totta kai myös sänkyyn, sohvalle ja autoon. Matot ovat säästyneet, niitähän meillä ei edes ole.
Siinä missä muut kaiken aikaa lässyttivät söpöistä karvapalloistaan julkaisten someen kaikenmaailman vadelmatassu kuvia, minä mietin pääni puhki millä tuo pahuksen pentu pysyisi hengissä ja mistä saisin rahaa seuraavaan eläinlääkärireissuun. Myönnettäköön, että viettäessäni yötä päivystyksessä Vilkun kanssa, mietin todella, kuinka idiootti olin kun pennun otin, miten tyhmä kun en sitä vahtinut ja miten silkkaa idiotismia on olla näin nuori ja ottaa samaan aikaan pentu. Noh, henkiin jäi ja siitä sitten reippaana aamu kuudeksi itse töihin.
Päivystyskeikan jälkeen Vilkku ulkoili pari kuukautta kuonokoppa päässä. Yksinoloajat se oli portin takana kylpyhuoneessa. Vain koska olin varma että se tappaisi itsensä nielemällä kaukosäätimet ja kaikki mahdolliset. Syksyn tullessa tavaroiden varsinainen syöminen loppui ja Vilkku sai olla Tuikun kanssa koko asunnossa vapaana. Siis siinä huisin isossa keittiö-olohuone kompleksissamme. Pääsääntöisesti yksinolot ovat ok kummankin osalta. Mitä nyt kerran asunto oli kuin pommin jäljiltä, muffinsivuokia myöten kaikki oli syöty, pöydät ja hyllyt tyhjennetty. Ja jotta en pääsisi helpolla, sekaan oli tyhjennetty myös suoli ja virtsarakko. Innokkaintakaan koiratyttöä ei naurata kymmenen tunnin työpäivän jälkeen siivota moista.
Eikä mennyt montaa päivää, kun Tuikku oli hajottanut pari lautasta ja lasia, telonut itsensä ja sotkenut koko asunnon. Tein muuten sellaisenkin löydön, että Vilkku on syönyt sohvan pohjaa, yhden pussilakanan kulmaa, tv-tason kulman ja saunan laudetta. Mutta ei enää pahempaa. Tuikun jälkeen Vilkku on ollut koulutettavuudeltaan ihan säälittävän helppo lapanen. Mutta se on ollut ärsyttävä puuhastelija. Vaikka pitäisin sen pakkolevossa, se tilaisuuden tullen alkoi puuhastella ja tutustua pienin hampain kaikenlaisiin tavaroihin. Vaikka olisin juoksuttanut sen henkihieveriin, Vilkku olisi silti halunnut tietää, miltä kuulostaa kun tiputtaa vielä viidennen kongin vessanpyttyyn. Vaikka olisimme aivojumppailleet aamusta iltaan, Vilkku olisi vielä kerran halunnut kokeilla, tippuuko sälekaihdin kokonaan, kun siihen hyppää.
Olen päässyt toteuttamaan erilaisia hätäensiaputaitojani. Pentu on oksetettu lukemattomia kertoja. Ensiapulaukkuun on hankittu hiiltä ja parafiiniöljyä. Itseasiassa Vilkun suoli onkin öljyllä huuhdottu useampaan otteeseen. Kurkusta on kaivettu milloin mitäkin. Ja olen myös tehnyt havainnon, että narua on vaikea ulostaa. Ohikulkijat katsoivat melko kauan, kun lenkillä vedin paracordia pennun takapuolesta ulos... Ja miten niin koiranomistaminen on normaalia? Viimeisimpänä kopeloin ja kylmäsin pennun jalkaa. Se vatipää kun oli kietonut itsensä Tuikun ketjuun ja roikkui siellä pää alaspäin. Kaikeksi onneksi jänteet ja kinttu ehjänä, ei edes haavoja.
Voi pieni rakas Vilkku ♥ Olen niin onnellinen että minulla on juuri tämä pentu, vaikka olen jo melkein tehnyt kaavat kynnysmatosta ja lapasista, enkä ole vielä varma, kumpaan muotoon pennun joskus laitan, heh... Viimeinen puoli vuotta on ollut ihanaa kamalaa ja opettavaista, osaan siivota paremmin kuin koskaan, hermoni ovat äärettömän pitkät ja olen oppinut sisutamaan asunnon pelkistetysti ja kestävästi. Jos aikoo sisutaa, kannattaa käyttää vähintäänkin jotain raskasmetalleja koirataloudessa. Jos ajattelee bortsun olevan tehokas niin oikeaan osuu. Vilkku on vienyt rahani moninkertaisesti tässä puolessa vuodessa, kuin mitä Tuikku näiden viiden vuotensa aikana. Välillä se pistää vähän hermoa kireälle... Mitä nyt Vilkun viimeisin herkutteluhetki osui uuteen Orbilociin. Noh, nykyisin meidän pieni Vilkku on oikein mukava, vähän vielä opettelee, mutta ei onneksi enää ruokaile sopimattomilla esineillä ja asioilla!
Arvelin tämänkin päivän tulevan joskus, kun olen Hurttahuoneen haasteita selaillut. No nyt se sitten tuli, kun portaalissa sattui olemaa meitä koskeva haaste ja kaikinpuolin mielenkiintoinen. En ole sen kummemmin kysymyksiä aiemmin miettinyt, vaikka niitä minulta silloin tällöin kysytään. Vastaillaan nyt kuitenkin!
1. Mitä rotuja koirassasi on?
Tuikussa on puolet newfoundlandinkoiraa, loput labradorinnoutajaa ja suomenajokoiraa. Vilkussa on 3/4 osaa bordercollieta ja loput australiankelpietä.
2. Miksi valitsit juuri sekarotuisen?
Tuikku oli vähän sattumankauppaa. Edesmenneen koiralle piti saada mikä tahansa toimiva rekku ja vanhempien kriteerien mukaan räätälöin listan jonka perusteella koiraa etsin. Tuikku on ollut kyllä enemmän kuin hintansa väärti, joskaan ei ensimmäiseksi omaksi koiraksi ihan se paras. Vilkku oli tarkkaan harkittu, pitkään odotettu ja etsitty "the koirani kaksi". Vuoden pähkäilin rotuja ja tutustuin eri mahdollisuuksiin, toisen vuoden etsin aktiiivisesti pentuetta ja sopivaa pentua.
Vilkun kohdalla tutustuin ausseihin ja bortsuihin ja puhdaskin houkutteli jossain kohtaa. Sain kuitenkin riittävästi näyttöä sille, miksi puhdas ei olisi minua varten. Enkä silloisilla etsinnöilläni löytänyt edes kasvattajaa, jonka työtä olisin halunnut tukea. Loppujen lopuksi tarvitsisin puhdasrotuista vain jos haluaisin näytelmöidä tai valioitua agilityssä tai tokossa, tai jos jostain syystä tahtoisin pk-puolelle. Mikään edellä mainituista ei vedä puoleensa pintapuolista mielenkiintoa enempää, joten ei sitä viitsi turhaan hankkia niihin tarkoitettua koiraakaan.
4. Käytätkö ikinä sekarotuisesta koirasta nimitystä "seropi"? Loukkaannutko tästä nimityksestä?
Melkein aina, nopeampi sanoa ja kirjoittaa. Jos joku ihan oikeasti loukkaantuu tuosta, niin mahtaa olla asiat huonosti.
5. Mitä mieltä olet sekarotuisen pennuttamisesta?
Kysymyksen voisi muotoilla, mitä mieltä olet koiran pennuttamisesta. Ihan ok niin kauan kun perusteluissa edes puolet on faktaa ja hommassa on muukin tavoite kuin "jee ihq pentui mun piskillä". Loppujen lopuksi muiden toiminta ei minulle kuulu, joten en jaksa tehdä aiheesta numeroa.
6. Harrastatko koirasi kanssa jotakin?
Tuikun kanssa rallytokoa, vesipelastusta ja nyt aloittelemme taakanvetoa. Vilkun kanssa tokoa ja frisbeetä ja peko kiinnostaa.
7. Oletko käynyt mätsäreissä, x-rotuisten luokkiin osallistuen?
Juu on tullut käytyä, etenkin Tuikun pentuaikana.
8. Miten varmistuit sekarotuista koiraa ostaessasi, ettet tue pentutehdastoimintaa?
Aikuisten oikeesti siitä ei voi koskaan olla varma, osti sitten minkä tahansa koiran. Ihmiset kun tykkäävät puhua mitä sattuu, tai sitten ovat sopivassa kohtaa puhumatta. Selvitystä parempaan päin auttaa kuitenkin kun googlettaa nimen, puhelinnumeron ja vaikka sähköpostinkin. Kannattaa suhtautua löytämäänsä kriittisesti ja tenttailla moneen kertaan samoja kysymyksiä.
9. Oliko sekarotuinen koirasi suunnitellusta vai vahinkopentueesta?
Tuikku on "muka" vahinkopentueesta, mutta koska Tuikusta on nuorempia ja vanhempia vuosimalleja, on Tuikku lähinnä sellainen välinpitämättömyystuotos. Hinnan puolesta niitä pentueita ei voinut sanoa rahan tekemiseksi. Tuolloin minulla ei ollut tietoa/rahkeita valikoida niin tarkasti pentua. Vilkku on suunnitellusta pentueesta, kun lampuri teetti koirillaan pentueen sitä varten, että saa koulutukseen paimenkoiran.
10. Onko sekarotuinen koirasi FIX-rekisterissä?
Kyllä, kumpikin ovat nykyisin. Toistaiseksi en ole kokenut mitään hyötyä hommasta, mutta ehkä jos joskus kilpaillaan jossain niin sitten.
Tavattoman raskaat kaksi viikkoa takana, eivätkä koirat yhtään helpottaneet tahtiani. Vilkun yksinolo alue on nyt laajennettu koko asuntoon Tuikun kanssa. Ensimmäiset kaksi päivää olivat tosi bueno. Eilen täällä olikin koko kämppä räjäytetty ja pitkitetyn työpäivän jälkeen siitä seurasi totaaliromahdus. Uaah, uskoisin että Vilkku aloittelee juoksujaan tai jotain, sillä Tuikku ei voi sietää tuota tärpättiä välillä. Toki ruoka-aikaan ovat eri tiloissa, kun kumpikin vahtii, mutta välillä Tuikku vain päättää että pentu ei saa liikkua. Yhtään. Ei mihinkään. Sellaista pelleilyä olen rajoittanut, ruuasta saa rähjätä ja leluja saa jakaa ja ryöstää, mutta minä määrään kuka liikkuu ja miten liikkuu minun asunnossani.
Koirat ovat olleet melko minimillä, kun Niko oli nyt pari viikkoa pois. Kelikään ei ole mitenkään päätä huimannut, kotona ollessa on aina pimeää ja todennäköisesti sataa vettä. Uusi objektiivini kotiutui ja heti töiden jälkeen ryntäsin sitä kokeilemaan. No jaah, alla oleva kuva ei ihan näytä 70-200mm tuotokselta, mutta minkäs teet kun säkkipimeässä kuvaat.
Tuikulla oli eilen kaverikoiravierailu ja mainiosti meni. Ylpeä piskistä! Saatiin viimein huivitoimituskin ja nyt ollaan virallisia duunareita. Sunnuntaina meitä voi tavata Tampereen jouluparaatissa ja Tuikku ottaa mielellään rapsutteluja vastaan. Hurtta on päässyt melko timmiin kuntoon, eikä kilo pari lisää tekisi pahaa. Huonompi homma on se, että tuohon honteloon on vaikea saada tarttumaan mitään. Josko se maltilla ja ajan kanssa.
Nyt työtahtini hellittää ja ansaittu viikonloppu alkaa. Lauantai on tosin videokuvaushommia ja sunnuntaina on se paraati... Mutta ehkä sunnuntaina saadaan jo valoisassa kuvia koirista ja alkuviikosta pitäisi olla aamuvuoroja, joten niistäkin toivottavasti hyödyn.
Aivan huisit frisbeetreenit takana, viime viikolta siis! Lähdettiin aamupäivällä juuri ennen sadetta viskomaan junnulle kiekkoa. Niko muuten osaa heittää hyvin, meikäläisen heittokäsi on melkoinen vapinaräpylä. Parit rollerit, niissä Vilkku jyrää aika paljon yli, mutta kun heitto onnistuu, koira saa haettua sen oikean kiertokaarensa.
Butterfly on haastava, en ehkä osaa ihan kunnolla sitä heittää, eikä pentu aivan tiedä miten kopata. Nämä siis harjoittelussa vielä, maan kautta menee usein. Floatereissa ei myöskään oma taito ihan pelaa, mutta ne ovat Vilkulle jo sellainen "helppo nakki", niin kuin näin meidän tasolla.
Ensimmäiset pituusheitot otettiin tänään Nikon vakaalla taidolla ja voi vitsi tuo junnuhan koppasi ne hienosti! Saatiin videollekin yksi koppi. Tosi hienosti Vilkku hakee paikkaa missä frisbee tulee alas ja hyppää hallitusti. Melkonen hypetys, mutta yhteinen sävel alkaapi löytyä ja hommat maistuu hyvältä ♥
Vilkun kanssa otettiin tänään frisbeehommia, perjantainahan saapuivat postissa uudet kiekot. Frost Bite, Hero Xtra ja Hyperflite Jawz ovat kaikki aivan uusia tuttavuuksia ja tilasinkin ne pitkälti kiekkovertailun arvioiden perusteella. Näin ensimmäisen kerran jäljiltä ehdottomasti mukavin oli Jawz ja sen kanssa Vilkkukaan ei epäröinyt. Jawz muistuttaakin eniten toista Hyperfliten kiekkoamme. Kaksi muuta olivatkin paljon kovempia, etenkin Hero Xtra vaati Vilkulta hetken. Mutta kun vauhtiin päästiin, niin eipä pentua kiinnostanut, mitä kiekkoa se koppaili. Heitoissa huomasi isot erot ja minun onkin mentävä järjestelmällisesti ajatuksen kanssa harjoittelemaan eri heittoja eri kiekoilla.
Butterfly ei suju meiltä lainkaan. Olen varma että tekniikkani on pielessä tai sitten koira ei vain tajua kopata. 9/10 kerrasta frisbee lässähtää Vilkun naamalle. Eri kiekoilla menee vähän erilailla, vanhin kiekkomme on hulvaton lätty ja heiluu ihan kamalasti. Jawzilla menee hallitummin mutta ei siltikään toimi...
Floater onkin ihan meidän juttu ja siitä olen kehitellyt meille jo eri variaatoita. Tämän Vilkku myös koppaa aina ja nyt hommaan on alettu liittämään jalan yli hyppäämistä.
Pituudet sujuvat myös kivasti, kunhan vain heitto on tasainen ja hyvä, Vilkku koppaa tosi taitavasti. Tänään tuuli tarttui lättyihin kovasti ja hankaloitti hommaa, joten jätettiin pituudet sikseen.
Temppujen osalta työn alla on jalan yli hyppääminen. Yritimme kentällä myös selkään hyppäämistä, mutta kesken frisbee hommien koira oli pihalla kuin lumiukko. Eiköhän aloiteta siis sisällä tuo selkään tulo, josko sen ensi kevääksi saisi valmiiksi.
Videolle saatiin pätkä myös meidän nykyistä leikkiä. Aloitimme Vilkun kanssa viime viikolla motivointi koulun ja tuo leikki on nyt sitä, mitä siellä neuvottiin. Omasta mielestäni koiralla on mahdollisuus jäädä tuossa vähän liian passiiviseksi? Toisaalta, vauhtia ainakin löytyy ja saatiin pennulle kunnon draivi päälle!
Nyt illalla vielä sisällä tehtiin tokolle vähän pikkutarkkaosasia. Enpä tiedä mitä näistäkin tulee, mutta mitä sitä turhaan stressaamaan!
Kohdetyöskentelyä tehtiin ruutua ajatellen ja Vilkun piti käydä täppäämässä hillopurkin kantta. Aluksi pennulle oli epäselvää, pitikö sitä syödä, kantaa vai koskea, mutta lopulta se tassulla lätkäisy tuli sieltä. Seuraavaksi pitäisi jäädä seisomaan siihen...
Noutoa ajatellen aloitimme kapulanpitoharjoitukset. Vilkun suurin ongelma on mälvääminen liikkeessä, eri asennoissa ja kaikessa. Ja paikallaanhan se ei pidä kapulaa edes suussa. Yritän nyt lähteä rauhallisen mielentilan kautta hakemaan hyvää ja varmaa puruotetta. Toistaiseksi homma ei pelitä ollenkaan niinkuin pitäisi, muuta kuin että koira hätäseen purasee kapulaa ja on että "jes onnistuin". En toistaiseksi tiedä, miten saan tuon tajuamaan, että otteen pitäisi olla sadasosaa pidempi.
Tuikku palailee sairaslomaltaan, riisi ja kana ovat tehneet tehtävänsä ja koira on kaksi päivää totutellut jo nappuloihin, ilman ongelmia. Tänään tehtiin luopumisharjoituksia rallytokoa ajatellen. En kiusannut koiraa ollenkaan ruualla, sillä Tuikun annokset ovat edelleen normaalia pienempiä ja koira on koko viikon syönyt vajaata annosta joten... Olisi silkkaa suhteen pilaamista alkaa nyt vaatimaan ruuasta luopumista, kun toisella on tosissaan nälkä, ainakin luulen niin.
Siispä hetsasin piskin kunnolla narupalloon ja hitsi vieköön ku lähti! Tuikku ampas liikkeelle ku tykki konsanaan ja ei paljon hetsaamisia tarvinnut. Viikon saikku oli kerännyt vähän energiaa ja koira nautti yhdessä tekemisestä. Ihan mahtava fiilis, lelua sai tosissaan repiä ja koira rämisti menemään pitkin poikin, eikä hihnakaan haitannut. Kunnon hetsin jälkiin koira perusasentoon ja lelu pään viereen heilumaan. Ihan näki miten koira täpinöissään tärisi ja palkkasin heitolla.
Otettiin leluhäiriöllä vielä seuruuta, peruutus ja täyskäännös takaperin. Vitsi miten hieno rakki! Kunpa saisi jokasissa treeneissä kaivettua tuommosen mielentilan, niin johan kelpaisi treenata!
Tuikku on pääsemässä myös uuden lajin pariin melko piakkoin. Taakanveto on kiinnostanut jo liki vuoden. Kaikki netin tarjoama tieto on ahmittu ja kesän aikana keskusteltu useiden taakkaharrastajien kanssa. Hiljan vielä muutama yhteydenotto ja homma varmistui, tämä olisi meidän juttu, onhan Tuikku päässyt sitä aiemminkin kokeilemaan. Tilaukseen lähtevät siis taakanvetovaljaat ja toivottavasti vielä marraskuun aikana pääsemme ryhmään treenaamaan.
Viimein se odotettu päivä koitti ja pääsisimme tapaamaan Vilkun sukulaisia. En ollut itse tietoinen muista sisaruksista, mutta kesällä minuun otti yhteyttä Moona. Moona oli löytänyt blogini ja omisti Vilkun veljen Kirpun. Ei mennyt kovinkaan kauan, kun yhteyttä samoissa asioissa otti Sari. Hän oli saanut kasvattajalta blogini osoitteen ja omistaa aiemman pentueen uroksen Vilin. Me intouduimmekin nopeasti kalastelemaan yhteystietoja muihinkin pennunomistajiin ja tuota pikaa järjestimme jo tapaamista.
Lauantaina lähdimme sitten ajamaan, nappasimme Moonan ja Kirpun kyytiin ja mekin tapasimme ensimmäistä kertaa. Pennut tulivat hyvin juttuun, Vilkku perinteisesti mielisteli, Kirppu suhtautui ihanan rauhallisesti ja viileästi. Taisi vähän jätkää jänskättää. Kirppu oli myös selvästi maskuliinisempi ja ihan huomattavasti Vilkkua isompi ja hieman vankempi. Hyvin koirat matkustivat reilu 200km, ei mitään ongelmia matkalla.
Yllä Vilkun sisko Hukka, veli Kirppu ja aiemmasta pentueesta veli Vili
Olimme Alajärvellä Sarin luona tapaamispaikalla ennen puoltapäivää. Päästimme pennut ulos ja pellolle juoksemaan. Seurakseen ne saivat isoveljensä Vilin. Vili on saman yhdistelmän aiemmasta pentueesta. Vilillä ja veljellään Ranella on molemmilla harrastuksina pelastuskoiratoiminta ja kumpikin ovat edenneet aivan hälytysryhmiin asti. Saimmekin tapaamisessa kysellä vaikka mitä ja vähän maistiaisiakin toiminnasta, kun koirat hakivat piiloutujia.
Kun kaikki osallistujat olivat saapuneet paikalle, lähdimme kasvattajalle. Oli kiva päästä sinne kertomaan kuulumisia ja rapsuttelemaan Vilkun vanhempia. Vilkun sisko Täppi oli aivan ihana venkula ja häslä, paljon samaa Vilkun kanssa. Kasvattajalta jatkoimme matkaa Pyhävuoreen, jossa viimein päästimme kaikki koirat irti.
Yllä Vilkun sisko Nelli ja aiemmasta pentueesta veli Rane
Vauhtia riitti, kun koirat rämistelivät ja loikkivat pitkin vaikeakulkuista maastoa. Vauhdista kyllä huomasi, minkätyyppisiä koiria omistetaan... Kaikki tulivat sopuisasti toimeen, eikä mitään varsinaisia välienselvittelyjä tarvittu. Oikeastaan koirat eivät kovin paljon edes tehneet tuttavuutta, vaan ryhtyivät suoraan leikkiin. Muistaisivatkos?
Ryhmäkuvan saaminen olikin työn takana, mutta viimein olivat kaikki samassa kuvassa ja katsoivat ainakin suunnilleen kameraan! Oli leppoisaa syödä nuotiolla eväitä (kiitos tarjottavista Sari) ja jutustella muiden omistajien kanssa. Koiria onkin mennyt monenlaisiin koteihin, mm. Hukka on työkoirana lypsytilalla. Vili ja Rane ovat tosiaan pelastuskoirina ja Nelli, Kirppu ja Vilkku ovat harrastuskoirina. Lähes kaikki aikovat kokeilla paimennusta.
Rane, Kirppu, Nelli, Vili, Hukka, Vilkku
Oli aivan ihana tavata samanhenkisiä ihmisiä. Lyhyesti kaikki kuvailivat koiriaan "vilkkaiksi ja energisiksi". Sehän se paljasti sen, että pakko olla sukua! Oli kyllä mahtava reissu ja toivottavasti kokoonnutaan uudestaankin, oikeastaan toiselle kerralle suunnittelimme jo hieman jotain toiminnallisempaa. Vilkku ja Kirppu matkustivat oikein rauhallisina ja uneliaina takaisin. Moonan kanssa treffaillaan varmasti jatkossakin, meillä ei niin kauhean pitkä välimatkakaan ole. Kiitos kaikille mukavasta päivästä! ♥
Päivä töissä oli stressaavaa odotusta. Mielessä kelautui Vilkun päivystysreissu, veltto ja kuivunut koira. Taas oltiin rajujen oireiden saattelemana menossa vastaanotolle, hakemaan tuomiota. Mikä koiralla olisi, ovatko oireet niin pahat kuin ajattelen? Feikkaako Tuikku? Vai onko se todellisuudessa kipeämpi? Ovatko rakkaan jättimustani päivät luetut? Miljoona kysymystä ja vaihtoehtoa, jotka ehdin päivän aikana kelaamaan lävitse monta kertaa. Viimein lähdimme klinikalle, koiran yleisolemus ihan ok, Tuikuksi hieman rauhallinen, mutta ei mikään hälyyttävän näköinen.
Oirekuvaus: Oksentanut toissayönä kuivatut possunkorvat/kärsät ym. ja oksennukset muistuttivat lähinnä luusälettä. Oksentanut useita kertoja, saanut parafiiniöljyä. Oksentanut seuraavana yönä vettä, aamulla vaivalloisesti ripuloinut parafiiniöljyt. Juo, mutta oksentaa veden puolen tunnin sisään. Yleisolemus epänormaalin rauhallinen, mutta siitä huolimatta kivuttoman näköinen.
Yleistutkimus: Pirteä. Lämpö 38,6C. Nestehukka ainakin 5%. Suoliston tunnustelussa ei tukoslöydöstä. Peräaukon tunnustelussa ei murskaummetusta, miltei tyhjä, niukkaa verensekaista ulostetta.
Hoito aloitetaan oireenmukaisesti.
Tuikku nesteytettiin ja se sai pahoinvoinnin estolääkkeet, sekä antibioottia. Toisen nesteytyspistoksen jälkeen Tuikulle alkoi riittää ja lääkkeitä pistäessä sille haettiin koppa, niin railakkaasti koira rimpuili. Mukaan tulivat ruokintaohjeet (vielä paastoa) ja lääkkeitä. Se tietysti rutkasti hyvää onnea ja tsemppiä. Jos oksentelu jatkuu seuraavana päivänä, suunnataan jatkotutkimuksiin isommalle klinikalle.
Tällä hetkellä Tuikku on onneksi pirteä ja reipas, eikä ole iltapäivän jälkeen oksentanut. Nesteytys selvästi helpotti oloa, totta kai kuivuminen tekee koirasta hyvin nuutuneen. Ensimmäisen lääkeannoksen ottaminen sujui hyvin. Nyt vain toivotaan että vatsa rauhoittuu, raju oksentelu on sitä varmasti ärsyttänyt. Ehkä saan nukkua seuraavan yöni jo ihan rauhassa ♥
