Oivalluksen hienous

Näin jälkijunassa treenit pureskelleena, palaan keskiviikko illan tokovalmennus tunnillemme. En muista puoliakaan mitä ohjeita sain tai mitä teimme, mutta raapustan kaiken olennaisen, mitä nyt mieleen muistuu.

Aivan ensimmäiseksi teimme perusasentorinkiä. Hieno idea, en ole vielä löytänyt mielikuvitustani tokoon sovellettavaksi, sillä homma vaan on niin vierasta minulle ja haen vasta tuntumaa lajiin ja pentuun. Vilkku tarjosi kivasti kontaktia ja pysyi perusasennossa siihen nähden hyvin, että olimme pienessä piirissä. Otettiin kaksi minuutin erää, toisella kertaa kolme ja toisella neljä virhettä meillä, eli koira tiputti kontaktin, haisteli maata, vilkuili toista koiraa tmv. Muilla esiintyi myös asennonvaihtoa ja piippausta. Tämän jälkeen keskustelimme aiheesta, miksi perusasennostakin tulisi opettaa niin vahva, että koira kykenee intensiivisesti siinä olemaan pidempiäkin aikoja. Tokoileva koira on tehnyt perusasennosta usein liikesidonnaisen, näin ollen minuutin perusasento voi yllättäen olla turhauttavaa tuskaa, kun ei annetakaan ohjetta seuraavaan tehtävään. Turhautuminen tulisikin kanavoida keskittymiseen ja sen hetkisen tehtävän suorittamiseen.

Jos minuutin aikana tulee kymmenen virhettä, tulee yhtä monta korjausta ja se on hyvin pian ainakin 20sekuntia roskakäytöstä, eli 1/3 minuutista. Oppiiko koira enää? Ei. Tämä oli minusta hyvä pointti, en ole tullut ajatelleeksi. Vilkun kanssa minuuttiin ei pyritä ihan hetkeen. Pyrimme virheettömään kymmensekunttiseen, sinä aikana saa tulla korkeintaan yksi virhe, mikä sekin on saatava nopeasti jokaisessa ympäristössä pois. Sain myös ohjeeksi, että varsinaisesti seuruuta kannattaa harjoitella vasta, kun koira pysyy herkeämättä ainakin 15-20 sekuntia perusasennossa. Eli emme kiirehdi seuruun kanssa nyt hetkeen, vaan hoidamme perusasennon kuntoon mitä pikimmin. Liike ei ole lupa pudottaa kontaktia, päinvastoin ja tämä sama ajatus pitää nyt saada koirallekin.

Kohteen kiertäminen meillä alkaa mielestäni sujua, ei tietenkään millään matkalla vielä, mutta kuitenkin. Nyt voisi alkaa ajatella käskysanan vaatimista hommaan ja vähentää käsiapuja. Vilkku oli hallissa kytkettynä, mutta annoin hihnan laahata kuitenkin maassa. Palkkailin kiertämisestä patukalla ja sain sytyteltyä Vilkun oikein kunnolle. Leikki ei ole ikinä sujunut niin hyvin, ajoitin kerrankin hommat oikein ja kun lelu meni piiloon ja käsi osoitti ämpäriä, syöksyi koira jo kiertämään sitä. Hallin muihin koiriin ei kiinnitetty huomiota kuin pari kertaa ja se oma touhuaminen oli hauskaa.

Otimme myös jääviä, tai tällä kertaa pelkkää liikkeestä seisomista. Yritän liikaa, lauon koiralle tietoa liian nopeasti ja aiheutan näin ollen useita tarjousvaihtoehtoja. Se oli koutsin palaute ja tunnistin sen kyllä itsekin. Kolmesta yrityksestä yksi oli bueno. Toisessa Vilkku menikin istumaan juuri kun naksautin ja kolmannessa se pysähtyi mutta antoi seisaallaan tassua. Siispä, minun on odotettava muutama sekunnin sadasosa, jotta olen varma että koira jää vain seisomaan. On tässä hyväkin puoli, koiralla on mennyt jakeluun että asioita tarjotaan.

Kokeilimme ensimmäistä kertaa myös ruutua. Häiriönä oli kaikenmaailman leluja, tunnarikapuloita ja muuta jännää. Naksuttelin Vilkulle kun se meni sille osoitetulle matolle ruutuun. Pystyin seisomaan ruudun ulkopuolella ja silti koira osasi osoittamalla hakeutua ruutuun. Hoin totta kai ruutua siinä samalla... Täytynee itsellekin ostaa välineet ruutuun, jotta voimme alkaa harjoittelemaan sitä.

Lopuksi harjoittelimme vielä perusasentoa, mutta ilmeisesti kärpänen pilasi koko homman. Olimme toki kumpikin väsyneitä, mutta Vilkun reaktio oli yllättävä ja voimakas. Se napsi ilmaa, tarkkaili takamustaan ja lopulta korvat luimussa kyräili pörriäisen perään. Vaihdoimme kohtaa, mutta Vilkku vain kyttäili kärpästä ja lopulta otin sen syliin rauhoittumaan. Hetihän se rauhoittui ja lopeteltiin hommat rentoon leikkiin, eikä enää kärpäsen jälkeen tunnin loppuun alettu vääntää mitään liikettä.

Postausta "piristävät" hämärät, märässä ja pimeässä metsässä juuri ennen myrskyä otetut kuvat.

Vierailevat tähdet

Ihanat belgineidit Kirppa ja Ava saapuivat aamulla aikaisin hoitoon. Arvatenkin Vilkku oli vieraista aivan onnessaan, joskaan se ei ymmärtänyt, ettei Kirppa arvosta pennun kieltä kurkussaan. Vilkku on vähän mielistelijä. Avasta se sai hyvän leikkikaverin ja toistaiseksi nämä vaikuttavat oikein mukavilta ja vaivattomilta belgialaisilta. Tuikku lähtikin maanpakoon, no joo, maalle porukoille, sillä kun ei synkkaa Kirppaisen kanssa aina niin hyvin. Belgikaksikko viihdyttää meitä sunnuntaihin asti!

Pulmapiski vai selviytyjä

Keväällä alkoi tapahtua ja vauhdilla. Aivan ensimmäiseksi minä valmistuin lähihoitajaksi ja sain töitä, mikä oli tietysti hyvä juttu. Arki oman työn ammattilaisena lähti rullaamaan hyvin. Ensimmäinen koiria koskeva muutos tulo, kun vanhempieni koira Maisa lopetettiin. Asuin vielä vanhemmillani ja Tuikku jäi ainoaksi koiraksi. Joskin Tuikku oli ulkokoirana aina hiukan yksikseen, mutta oli se silti vaisun oloinen. Huhtikuussa se saikin viettää aikaansa paljolti sisällä, olihan meillä kovin hiljaista.

Huhtikuun lopulla vanhemmilleni kotiutui pieni terrierinpuolikas Myy ja taas oli Tuikulle uutta. Minua jännitti Tuikun suhtautuminen pentuun, onhan Tuikku perusluonteeltaan kiltti, mutta hiukan riehakas. Myy oli kuitenkin aivan erityisen pieni ja vanhempieni silmäterä. Tuikku otti pienen vipeltäjän hyvin vastaan ja itse jatkoin kuumeisesti oman pennun etsimistä.

Tiesin, että jos otan itselleni toisen koiran, se on isompi jymäys Tuikulle. Puntaroin eri vaihtoehtoja, miten totuttaisin Tuikun ja mahdollisen pennun toisiinsa. Miten saisin ne laumautettua ja miten voisin olla varma, että pennun voi turvallisesti jättää Tuikun seuraan.

Kun sitten Vilkku haettiin, oli Tuikku jokseenkin hämmentynyt, vielä lisää? Pienestä ihmettelystä huolimatta Tuikku otti Vilkunkin hyvin vastaan ja kohteli kumpaakin pentua oikein nätisti. Koirasta kuitenkin näki että se laittoi parastaan, että se ei aivan tiennyt miten piti olla ja että se suorastaan pinnisteli. Pennut veivät paljon huomiota ja aikaa, kävinhän töissä, etsin asuntoa ja yritin luoda hyvää suhdetta pentuuni. Se oli paljon aikaa pois Tuikulta ja tämähän alkoi näkyä heti. Tuikku karkasi minulta toukokuun aikana useaan otteeseen, ihan tuosta vaan. Siispä otin käyttöön liinan ja homma alkoi taas olla hallinnassa.

Kesäkuun puolessa välissä muutimme taajamaan rivitaloon. Koska muutto tapahtui kireämmällä aikataululla kuin oletin ja siinä oli hurjasti uutta minullekin, otin pelkän Vilkun mukaan. Tuikku jäi maalle vielä kahdeksi viikoksi ja oli kuulemma pääasiassa mököttänyt kopissaan. Ja uskonkin sen, olihan Tuikun arki kokonaisuudessaan hiukan muuttunut, kun siitä puuttui tuttuja elementtejä. Juhannuksena kuitenkin haimme Tuikun tänne ja riemua ja intoa riitti. Viikonloppu sujui kaksikolla oikein hyvin.

Töihin mennessäni jätin pennun portin taakse ja Tuikun vapaaksi asuntoon. Järkkäri kuvasi koiran touhuja ja ne olivat pitkälti sitä, mitä odotinkin. Tuikku söi vaikka mitä keittiöstä minun ollessani poissa. Se tuhosi keittiötäni kaksi päivää hyvin järjestelmällisesti. Kokeilin pysyisikö se portin takana jos jättäisin pennun vapaaksi, mutta portti ei Tuikkua pidellyt. Yksinolot sujuivat parin päivän jälkeen hyvin, kunhan kaikki paikat oli siivottu ja puunattu ja irtaimisto viety piiloon. Arkiaamuisin vähän ärsyttävää puuhaa...

Heinäkuun alussa mieheni lähti armeijaan, ehdimme koko nelikko asua saman katon alla vain reilun kaksi viikkoa. Olimme koirien kanssa yksinjäämisestä pari viikkoa maalla ikävää paossa, jonka jälkeen palasimme rivariin. Pikkuhiljaa raskas ja uuvuttava arki alkoi paljastua ja tavoitteet ja suunnitelmat kävivät työläiksi. Olin töiden jälkeen väsynyt, enkä jaksanut lenkillä keskittyä koiriin. Pentu repi Tuikkua korvista, härkki ja näykki ja ärsytti oikein tahallaan. Tuikunkin hermo kiristyi, eikä se sisätiloissa jaksanut sietää Vilkun sähellystä.

Aloitin treenaamisen Tuikun kanssa taas vähän muuton jälkeen, mutta homma tökki. En meinannut saada koiraan yhteyttä tai tuntumaa. Tuikku tuntui vieraalta, etäiseltä. Ei se ollut minun koirani. Minun Tuikkuni oli elämäniloinen, reipas ja utelias. Taajamaan muuttanut Tuikku oli kireä, passiivinen ja masentunut. En halunnut ajatella luovuttamista tai luopumista. Toisaalta, ajatus siitä että Tuikku palaisi maalle, ei olisi kamala. Tuikku oli ikänsä asunut maalla ulkokoirana, se oli sille tuttua ja turvallista. Ainoa mistä se jäisi paitsi olisi treenit, ja tavoitteellisuus yhtään missään. Se voisi silti olla onnellinen, se olisi onnellinen.

Mietin monet kerrat, vaadinko liikaa Tuikulta. Pentu ja täysin uusi ympäristö ja sisäkoiraksi opettelu olivat aika iso muutos. Olisi väärin vaatia koira sopimaan siihen muottiin väkisin. Minulla ei ollut aikaa eikä halua alkaa väkisin opettamaan Tuikkua arkeeni sopivaksi. Päätin ottaa aikalisän ja vein koiran yhdeksi kesäviikonlopuksi vanhemmilleni. Vietin laatuaikaa pennun kanssa ja mietin, olisiko arkeni todella helpompaa ilman Tuikkua. Toisaalta, olisi niin väärin sanoa "helpompaa ilman Tuikkua", kun sen olen alkujaan hommannut.

Kun sitten menin hakemaan Tuikkua ja päästin sen ketjusta irti, se meinasi taas karata. Laitoin Vilkun ja tavarat autoon ja olin lähtevinäni ajamaan kotiin. Tuikku jäi talon päädystä tuijottamaan meitä, starttasin auton ja koira ampaisi kovalla kiireellä kohti. Päästin Tuikun takapenkille, ei se maalle muuttaisi. Me ollaan sen lauma ja kyllä me pidetään tuommonen jääräkin kotona.

Tuikku on nyt melkein kolme kuukautta asunut taajamassa ja homma sujuu hyvin. Olen iloinen, etten luovuttanut siitä huolimatta, että olin jo omista asioistani niin väsynyt. Tuikku on ollut mainio pyörälenkkikaveri, mutta tarvittaessa sen kanssa ei tarvitse tehdä mitään. Ihanaa on se, että tarvittaessa Tuikku makaa vaikka kolme päivää. Sen kasvoilta paistaa onni, Tuikkumainen hymy, kun se saa olla luonamme. Ja ne perjantai illat, kun Niko tulee lomille, Tuikku ei ole pysyä nahoissaan.

Silloin tällöin Tuikku on viikonloppuja maalla, hermolomalla Vilkusta tai jos minulla on paljon menoja. Viimeksi, kun tulin hakemaan Tuikkua, se haukkui ketjussa kovasti. Kun sitten parkkeerasin pihaan, juoksi koira ketju kaulassaan autolle ja ovesta sisään. On se vaan niin mun koira ♥

Vielähän meillä on opeteltavaa ja ennakoitavaa, mutta arki sujuu. Nyt syksyn mittaa on mahdollista keskittyä harrastuksiin, joissa on omia pulmiaan, niistä kirjoittelen myöhemmin.

Mut jos oot päättäväinen niin

Vilkun eiliset frisbeetreenit toivat mukavasti vauhtia sunnuntai iltapäiväämme. Ei olla harjoiteltu kovinkaan paljon ja tarvitsisin jonkun kaverin katsomaan noita mun rollereita, ehkä sitten ajan kanssa pääsen treffaamaan jotakin... Noh rollereita olen viskonut ja mielestäni Vilkku tähtää hyvin ja alkaa hoksata kiekon liikeradan. Ainoa vain, että pikkupaimen jyrää mieluummin kiekon yli, kuin että tarttuisi siihen heti. No, täytyy kiekko toki pysäyttää.

Ensimmäistä kertaa ulkona frisbeen kanssa harjoittelimme myös kieppejä. Kuvista katsoessa huomaa, että vartaloeleet on ihan jäätävän megasuuret, hupsiiis! No mutta josko tästä lähtis sitten opettamaan sitä oikeaa pienempää merkkiä. Peruuttelua alettiin myös harjoitella, Vilkulle vain on treeneissä vierasta irrota minusta enkä ole peruutusta onnistunut opettamaan muillekaan koirille. Siispä rauhassa edetään.

Viime viikon ohjatuissa oli ohjelmassa merkin kiertoa. Hallissa homma vähän häiriintyi taustatekijöistä. Harjoiteltiin myös hyppyä ja seuruuta, sekä noutoa. Kenttä oli jos jonkinlaista tavaraa täynnä ja neljä muuta koirakkoa aiheuttivat Vilkulle hiukan haastetta. Pidettiin melko paljon taukoja ja pentu oli varmuuden vuoksi kytkettynä. Yhdessä välissä muut sitten lopettivat tekemisensä ja sain ottaa noudot ilman hihnaa ja pentu pääsi rallattamaan täysiä. Noudot menivätkin kivasti, joskin silmien alla toimiessa ohjaajalla oli vähän rimakauhua.

Treenailtiin me tokoakin ja otettiin videollekin nämä. Merkin kierto on aivan alkutekijöissään, mutta mielestäni ollaan hyvällä alulla. Vilkulla oli mukavasti vauhtiakin, vaikka itse kiertäminen on hidasta. Eihän vielä toki voi edes ymmärtää, mikä on homman nimi.

Kentän ympärillä hääräsi paljon jos jonkinmoista lenkkeilijää, joten muutama perusasento harkka otettiin. Ihan selkeästi Vilkku tietää ja osaa hakea kontaktia, mutta hälyisässä ympäristössä oli pakko bongailla ja vilkuilla sinne sun tänne. Seuraaminen sujuu paremmin reippaasti kuin hitaasti. Ja totaali aivopieru oli käännös, joita emme ole treenanneet, argh. Siihen nähden kiva mutka, mutta on se niin kiva kokeilla KAIKKEA, kun joku kuvaa.

Videon loppuun vielä muutamia paikkamakuita, jotka tosin ovat ihan vain rauhallista, mutta valpasta makaamista häiriössä. Makaamisen Vilkku on nyt oivaltanut hyvin, lantio on viimein suora ja se pyrkii pitämään kontaktiakin melko hyvin. Loppuvideolla kuvaajan viheltelytkin häiritsivät vain minua...

Videolle emme ottaneet tätä, mutta luoksetulo oli viimeisimpänä. Kenttä leluja täyteen ja minä toiseen päähän, Niko piti pentua. Ja sitten hulvaton kentän läpijuoksu ja lelun perässä omistajan ohi ja kilpaa autolle. Täytyypä sanoa, että kerrankin oli mun mielestä hyvät treenit.

Tuikun kanssa teimme nakkihäiriötä kotonakin, valitettavasti ei näy kunnolla videolla. Kentällä otettiin muutama epämääräinen seuruupätkä, Niko heitti meitä kohti pari palloa, vihelteli ja lopuksi tarjoili Tuikulle nakkeja. Nakit ovat se pahin, muu häiriö on Tuikulle ihan fine. Kyllä me tästä!

Viimein ohjatuissa

Viikonlopun kotitokoiluissa Vilkun kanssa ihmeteltiin noutokapulaa, palkkaa tuli semirauhallisista ja tukevista nostoista, toistaiseksi pentu saa naksun kuultuaan tiputtaa palikan suustaa, silloinhan liike on jo loppu. Otimme myös paikkamakuun alkeita. Vielä viime viikollahan harjoittelimme suoraa makaamista, lelupalkkaus on saanut koiran skarpimmaksi ja lantio on suora. Nyt lelu täytyisi saada ripeästi pois auttamasta, jotta koira ei kuumu liikaa. Ei ole tarkoitus, että mulla on piukaksi viritetty vieteri makaamassa. Loppuun vähän tunnaria ja nenänkäyttöä. Palikan etsimisestä on tulossa joka iltainen leikki, vielä Vilkku saa nähdä, mihin palikka laitetaan, mutta videon viimeisessä harjoituksessa oli myös muita houkuttelevia esineitä.

Viime keskiviikkona oltiin taas Koirakoutsilla ohjatuissa, valkkuryhmä alkoi viimein. Oli kyllä hurjan kivaa ja saimme taas paljon neuvoja. Ensimmäisenä otimme seuraamista, tavoitteena pitää se kontakti parin askeleen ajan ja pysähtymisestä istumaan. Nythän Vilkku vielä jatkaa matkaa sata lasissa kun minä alan pysähtyä. Hyppyä treenailtiin sillä välin, kun muilla oli hankalampia liikkeitä. Hyppykin oli ihan vain hulluttelua lelulla ja nameilla, miten hauskaa olikaan juosta kilpaa ja hypätä esteen yli. Viimeisenä noutokapulan pitoa ja koutsin ohjein maltoin odottaa. Viimein turhauma ajoi koiran toimimaan ja Vilkku kaappasi kapulan tukevalla otteella suuhun. Tämän jälkeen saatiinkin useita onnistuneita toistoja ja koira säteili onnistumistaan ♥

Iloksenne vielä hiukan leikkikuvia meidän puolivuosikkaista pennuista.

Tuikku pääsi tänään ensimmäistä kertaa rallytoko valkkuun, tai ehkä joutui. Ensinnäkin, sähläsin meidät hallin väärään päähään. Olin punainen kuin tomaatti, kun kysyttiin mihin ryhmään olin tulossa ja yritin selittää että ihan rallytokon valmennukseen... Juu, oikea laji, mutta väärä kouluttuja, hupsiis. Päästiin toiseen päähän hallia ja teemana häiriötreenit.

En uskonut meidän olevan aivan näin huonolla pohjalla, vaikka onhan ryhmässä ja hallissa treenaaminen Tuikulle aivan uutta. Viimeinen vuosi on mennyt treeneissa ookoo, mutta nyt koira flippasi täysin ja vanhoja piirteitä tuli paljon esiin. Sen huomasi kouluttajakin, kun kerroin että näistä on arjessa ja muissa treeneissä jo päästy.

Ensimmäisenä harjoiteltiin ihan perus luopumista, eli mulla oli nami kädessä ja koiran piti itse oivaltaa, ettei sitä saa varastaa. Ei mennyt kovin kauan, että Tuikku oivalsi tämän. Sitten koira siirtyi perusasentoon ja sama houkuttelu jatkui. Sujui muutaman toiston jälkeen ihan hyvin, samoin käden liikuttelu. Jo tämä harjoitus sai Tuikun hiukan väsähtämään.

Seuraavaksi vuorossa oli haastavampaa häiriötä. Tuikun piti vuoroin istua ja maata edessäni ja kouluttaja tuli viereen kapulan kanssa houkuttelemaan koiraa. Se oli Tuikulle aivan liikaa, iso pettymys kun ei päässyt, vaan piti keskittyä. Päädyimme siihen, että koutsi vain seisoi vieressä. Tuikku oli kuitenkin jo hiukan väsähtänyt ja kun vaadittiin tarkkaa suoritusta ja alettiin nopeuden ja tarkkuuden perusteella arvottaa liikkumista, se turhautui. Tuikku alkoi haukkua ja tarjota liikkeitä omaan tahtiin. Kun sitten pyysin sitä istumaan ja se viimein märisten nousi istumaan, palkkasin sen ohjeiden mukaisesti kehuilla rapsutuksilla. Se oli jälleen pettymys, onhan Tuikku orjautunut ruokapalkkaan melko tehokkaasti.

Puolen tunnin jälkeen koira oli aivan raato, emmekä loppu tunnista tehneetkään oikeastaan mitään. Olin itse sitten vain kuunteluoppilaana ja Tuikku rauhoittui. Arvelin, että Tuikku ei ryhmässä välttämättä toimi kovin hienosti. En kuitenkaan odottanut tai ollut ajatellut, että sen vaatiminen pomppaa tuollaisessa tilanteessa esiin. Sehän on aiemmin ollut meillä isompikin ongelma. Nyt sain kuitenkin paljon hyviä ohjeita ja tiedän taas mitä teen. Ensi viikolla uudestaan, uskon että menee jo paremmin!

Seikkailu suolla

Oli Vilkun vuoro päästä retkeilemään ja niinpä tartuttiin tuumasta toimeen. Saimme ystäväni kanssa viimein aikataulut sovitettua ja retkipäivä koitti. Suuntasimme täysin uuteen paikkaan, Ruovedelle Siikanevan soidensuojelualueelle. Kartturi eli minä ohjasin meidät ensin hiukan huti, sitä pelättiin että auton öljypohja saa osumaa, että jäädään jumiin ja vaikka mitä, mutta onneksi hutitieltä selvittiin pois. Oikea tiekin sitten löytyi ja toivotusti se johti Siikanevalle, joten pääsimme pikkuongelmista huolimatta perille.

Koirat ulos autosta, varusteet selkään ja nopea vilkaisu karttaan. Suolla ei voi eksyä, kaikialle näkee ja siellä on ainoastaan kaksi merkittyä reittiä. Me kiersimme sen pidemmän, Siikanevan kierros 9,9km. Lähdimme matkaan hyvin innoikkaiden koiriemme kanssa, joilla oli kova kiire joka paikkaan. Vetovyö osoittautui Vilkun kanssa käteväksi, sain kädet vapaaksi. Vaikka Vilkku ei onneksi koko ajan kiskokaan, menee se kuitenkin remmituntumalla niin, etten ainakaan yleensä tallaa hihnaan. Reippaata menijästä voisi olla koirajuoksuun, kunhan hankin valjaat...

Maisemat olivat upeita, erilaisia, henkeäsalpaavia. Miten niitä nyt kuvailisi. Suota oli silmän kantamattomiin, en ole ennen nähnyt sellaista. Maantasalta suo ei niin kovin kummoiselta näyttänyt, mutta taukopaikan yhteydessä oli näköala. Alkujaan metsässä pienelle kalliolle noustessa näköalaa ei tuntunut olevan missään. Mutta kun oltiin oikeasti perillä, niin vau. Näkymä oli upea. Sytyteltiin nuotio, kytkettiin koirat ja alettiin evästämään.

Muiden retkeilijöiden saapuessa nuotiolle mekastamaan keräsimme romut kasaan ja matka jatkui. Pitkospuilla ei tullutkaan ketään vastaan ja oli ihana nauttia luonnonrauhasta. Sää suosi, mutta vaikka vaatetta oli paksulti, ei liian kuuma tullut kuitenkaan. Loppumatkasta alkoi tihutella vettä, mutta pääsimme juuri pilven reunan ohi, oli tosin pakko napsia "viereisestä kuurosta" kuvia. Autolle palattiin väsyneinä ja melko raatoja olivat koiratkin. Iso kiitos seurasta Millalle, oli tosi kiva reissu ♥

Videoiden ystäville yritin saada parsittua nippuun kompaktimittaisen videon reissustamme.

Toko ja rally treeniä (video)

Tänään lähdettiin vanhan peruskouluni kentälle maalle treenaamaan. Kaikki romut ja molemma koirat autoon ja matkaan. Levittelin kentälle koko treenikassin sisällön, ihan vain häiriöksi. Tuikulla on ollut rallytokossa ongelmana nuuskia jokainen kyltti ja tolppa ja Vilkku nyt muuten vaan on siinä elämänvaiheessa, että kaikki on syötävää ja maisteltavaa. Siispä treeneissämme on jatkossa AINA kaikkea mahdollista ympäri kenttää.

Ensin treenasin Vilkun kanssa tokoa. Seuraaminen oli sellaista hidasta hissuttelua, sitä kun olemme treenanneet melko vähän, pääasiassa perusasentoa. Vilkku on kyllä hiffannut idean, että perään lähdetään, kun annan vihjesanan ja alan kävellä. Mutta harmittavan paljon se irtoaa ja alkaa haahuilla. Koutsin mukaan pitää vielä enemmän vahvistaa paikkaa, missä koiran tulee olla, eli 9/10 ruokailusta suoritetaan perusasennon ja seuraamisen parissa, jotta sivulla olosta tulee koiralle the siisti juttu.

Jäävät liikkeet, joista nyt ensimmäisenä makaaminen on meillä edessä, sujuvat ihan semisti. Paikka Vilkulla on ihan hakusessa, mutta pääasia, että suorittaa nyt ensialkuun liikkeen. Seisominen on hyvin hatara, sitä alettiin harjoitella vasta viime viikolla. Istuminen on vahvoilla, sen pentu on hiffannut. Maahanmenokin on kehittynyt, ei mene läheskään niin lonkalle enää, kuin aiemmin. Vapaana ollessaankin Vilkku makaa nykyään ryhdikkäästi ja olenkin palkkaillut sitä siitä. Itse jäävissä liikkeet ovat vähän sitä sun tätä, eikä pentu ole aivan ymmärtänyt, miksi liikkeiden väliin pitäisi aina kävellä pari askelta. Sorrun houkutteluun turhan usein, vaikka pääsääntöisesti pyrin heittämään pallon koiralle, nelijalkaisen tulee ajatella ja toimia, ei minun.

Nouto liikkeen olen viskannut kokonaan syrjään. Viimeksihän junnu vain pureskeli puuta. Nyt vaihdoin harjoitusten taktiikkaa, hetsasin pennun palikkaan ja viskasin menemään. Vilkku sai noutaa kapulan aivan rämäpäisesti pariin otteeseen. Sen jälkeen otettiin pitoja, joita ei voi pidoiksi sanoa, koska pentuhan räkäsee kapulan melkein heti pois. Joka tapauksessa yritän nyt vahvistaa sitä, että kapula tulee ottaa suuhun ja myöhemmin sitä tulisi myös pitää siellä suussa. Eiköhän siihenkin päästä.

Kaiken kaikkiaan Vilkku jaksoi harjoituksensa hyvin, huolimatta siitä että kenttä oli melkoisen kuuma paikka. Leikkiminenkin on alkanut sujua ja toisissa liikkeissä se onkin se paras palkkaus. Toisissa tehtävissä olen huomannut, että homma toimisi paremmin, jos suhteemme hiukan syvenisi. Siispä, kahdenkeskeisiä lenkkejä ja maastoiluita pennun kanssa, jotta tuntisin sen paremmin. Ensi viikolla alkaakin valkkukurssi, katsotaan, mitä sieltä opitaan!

Tuikun kanssa harjoiteltiin rallytokosta muutamia niistä liikkeistä, joissa on tullut virhepisteitä muinaisissa möllistarteissamme. Valikoin liikkeistä kuusi kappaletta, spiraalit, istu-askel jutut ja pari käännössysteemiä.

Koira eteen, oikealta sivulle, istu -liikkeen suorittamisesta olikin jo aikaa. Tuikun eteentulo on edelleen sellaista "vähän sinne päin" ja jokseenkin epävarmaa. Niinpä palkkaan sitä eteentuloista aina tehtävien välissä. Liike sujuu Tuikkumaiseen tyyliin rennon letkeästi, ihan semi kivasti, mutta ei millään erityisellä powerilla.

Käännös oikeaan sujuu mielestäni hyvin. Tässä virheemme oli aikaisemmin jonkinsortin kompurointi ja hihnan kiristyminen, nyt homma näyttää mielestäni hyvinkin tiiviiltä ja koirakin käyttää takapäätään. Otin sitten samaan syssyyn vähän muutenkin seuruuta ja käännöksiä, nou problem.

Spiraalit olivat myös parempia kuin aiemmin. Oma asettautumiseni on näppärämpi, koirallakin on nyt tilaa liikkua. Mielestäni kerran Tuikku potkaisi kartiota ja parissa kohtaa irtosi turhan paljon, mutta ei nyt aleta pienistä haukkumaan. Kun taktiikka on hallussa, lisätään vauhtia tähänkin liikkeeseen.

Koira perusasentoon, askel, istu, kaksi askelta, istu, kolme askelta, istu sujuu tuttuun tapaan. Askeleenikin alkavat olla yhtämittaisia ja olen sisäistänyt että "se on se tarkkuus, ei vauhti".

Koira eteen, yksi askel, eteen, kaksi askelta, eteen, kolme askelta, eteen suoritetaan niin, että jokaisesta eteentulosta palkataan. Tässä liikkeessä eteentulot ihme kyllä sujuivat ja Tuikku hoiti hommaa kaikinpuolin ihan reippaastikin. Olin positiivisesti yllättynyt!

Tuikun osalta kuumuus alkoi näkyä treenatessa ja meno oli melkoisen hillittyä. Hyvin kuitenkin suoritti liikkeet ja kun palkkaa ei tullut, tarjosi se korjattua liikettä. Aiemmin on alkanut haukkumalla vaatimaan apuja ja ohjeita. Kehitystä siis havaittavissa ja meilläkin alkaa parin viikon päästä kurssi, mukavaa. Kunhan tästä taas vauhtiin päästään, niin syksyllä pitäisi korkata ALO luokka.