Aurinko pilaa kuvani, läkähdyttää koirani ja uuvuttaa minut

Tiistaina pakkasin koirat autoon ja lähdimme pitkästä aikaa maalle vanhemmilleni. Myy meitä odottikin, voi miten rääpäle on saanut jalkaa! Yritin räiskiä pennuista kuvia, mutta voimakkaat varjot ja kirkas aurinko pilasivat valtaosan niistä, eivätkä nämä jäljelle jäävätkään silmää hivele. No mutta mitäs pikku Myylle, oikein reipas pieni ärrieri, on löytänyt äänitorvensakin. Myy on tutustunut pikkusiskoni kissaan ja kaksikkoa on ahkerasti totuteltu ja tutustutettu toisiinsa. Myy olisi niin mielinkielin viiksiniekan kanssa, mutta mirripoikanen ei ole moista kielimielistelijää arvostanut. Kuonokoppaakin Myy on harjoitellut pitämään, ihan vain kaikkiruokaisuutensa ja sieniriskin vuoksi!

Pakko oli napata ovelan terrierin metkut videolle, pentuaitaukseen on viritetty katto ja kaikki, jotta pikkuneiti siellä pysyisi. On viileää varjoa, nurtsia ja vaikka mitä. Mutta koska aina voi kiivetä ja ängetä, ei aitauksessa kannata aikaansa viettää.

Tuikun kanssa köpötimme illalla läheiselle mökille treenaamaan vepeä. Seurana oli Pilvi Kelmi-lansunsa kanssa, sekä kaksi muuta koirakkoa. Rakkimus odotteli vuoroaan puuhun sidottuna, kun auttelin landseerien treenaamisessa. Tuntuu muuten ihan selkeesti, kun köyden pätkää riepottelee 50kg koira, kuin että Tuikku vähän laiskasti tarttuu patukkaan. No mutta sitten itse treeniin.

Vienti on nyt purettu kaikin tavoin osiin. Rannalla vientiin liittyvä hommamme oli vain ja ainoastaan palkkapurkin haku veneestä. Hetsattiin Tuikku kunnolla, käsky ja sai rynnätä perään. Veneellä soudettiin vielä vähän karkuun ja saatiin koiraan vauhtia. Purkista sai palkan sitten rannasta. Tällä on tarkoitus ihan vain rohkaista Tuikku uimaan veneelle ja vahvistaa tieto siitä, että veneestä saa palkan. Kuivalla maalla harjoittelemme patukan pitoa ja varsinaista vientiä. Vedessä itseksemme treenaamme patukan pitoa ja liikkumista patukka suussa. Nyt koko liikettä yrittäessä Tuikku räkäsee patukan suustaan rantavedessä. Harmi kun vepekausi alkaa juuri olla loppumaisillaan, taitaa jäädä ensi kesälle vesiharjoittelu viennin osalta. Tuikku saa seuraavaksi alkaa tekemään veneeseen vaihtokauppaa rannan tuntumassa. Sitä otettiin lopuksi, koiran etujalkojen piti kastua ja sen piti ottaa askel venettä kohti. Patukka ei pudonnut maahan, vaikka apparilla homma menikin veneessä vähän koppaamiseksi. Pienin askelin eteenpäin ja palaset kohdilleen, niin kyllä tämä alkaa sujua.

Veneen haku otettiin pariin kertaan. Ei taaskaan mitään syttymistä köydelle rannassa, vaikka kuinka yritettiin leikittää. Kun sitten vene vietiin ulapalle ja vähän läiskyteltiin köyttä veteen, niin johan oli rakki liekeissä. Hyvällä vauhdilla ja keskittyneesti lähtee hakemaan, mutta turhan aikaisin irrottaa köydestä. No joo, jalat osuu pohjaan ja selkä on pinnalla, jolloin suoritus on periaatteessa hyväksytty, mutta arvostaisin jos koira jäisi hiukan repimään köyttä. Pienellä auttelulla ja oikeassa ajankohdassa Tuikun saa kiskomaan koko veneen hiekalle.

Muita liikkeitä emme ottaneet, koira oli muutamista toistoista aivan riittävän väsynyt. Nyt vain joku innokas kuivanmaan treeneihin auttamaan, niin olisin erittäin kiitollinen!

Vilkku pääsi tiistaina vielä myöhään illalla isolle nurtsikentälle frisbeen kanssa. Älkää huoliko, koira ei mitenkään päivittäin hae frisbeetä, eikä todellakaan sataa heittoa. Joka tapauksessa, edelleen rolleria, sitä Vilkku saa hakea ainakin vuosikkaaseen asti, kunnes heittokäteni kehittyy muissa heitoissa, jotka teen vielä ilman koiraa. Tässäkin lajissa tulee vähän olosuhteet vastaan, talvella ei kiekkoa paljon viskota, ainakin alustan etsiminen on vaikeaa? Viisaammat, ohjeistakaa tyhmää!

Ilman kiekkoa harjoitellaan myös kuvioita ja erilaisia liikkeitä. Olen pyrkinyt jättämään varsinaiset hyppyhommat tuonnemmaksi, vaikka olen nekin jo listannut. Yritin listata näitä hiukan harjoittelu järjestyksessä, nyt on treenailtu kolmea ensimmäistä.

- pyöri (molempiin suuntiin)
- peruutus (treenattu jalkojen väliin peruutusta)
- takajaloilla seisominen
- kurre
- kumartaminen
- kieriminen
- ryömiminen
- kiertäminen
- vilkuttaminen
- jalkojen päällä seisominen
- syliin hyppy
- selkään hyppy
- käsien yli hyppääminen
- jalan yli hyppääminen

Siinä riittää harjoiteltavaa. Onpahan aktivointia ja puuhaa sisällä! Pyrin opettamaan sheippaamalla, mutta jo peruutus osoittautui sen verran hankalaksi, että menin ja autoin koiraa alkuun. Virhe tai ei, niin koira hoksasi asian.

Keskiviikko menikin töiden jälkeen ihan siivoillessa ja ruokakaupassa käydessä. Koirat olivat kotona jo vähän sitä mieltä että homma ei näin toimi ja niinpä sohvan suojana olevaa peittoa oli silputtu. Vilkku kaivoi takapihalle myös uuden kuopan. Koska en iltahämärällä jaksanut enää maratoonilenkkiä lähteä heittämään, tuli naapuri pelastamaan minut. Bichon Milo on oikein reipas iloinen pikkumies ja aidan takaa kuikuilee nättejä neitoja, eli koiriani. Ajateltiin että Milo tulisi Vilkun kanssa leikkimään, mutta Vilkku puuhailikin koko ajan sitten aivan omiaan. No, se oli rakkautta ensi silmäyksellä, kun Tuikku ja pikkupörrö tapasivat. Ja leikithän olivat sen mukaiset. Muutama rallikierros heitettiin myös ja niihin osallistui paimenkin. Tuollainen intiimipelleily ei sitten Vilkkua kiinnostanutkaan. Tunti hengailtiin ulkosalla koirien kanssa ja taas olivat tyytyväisiä!

Torstaina lähdin Vilkun kanssa treenaamaan tokoa. Saimme aivan uutta seuraa, Tiia ja Lilo ja Janika ja Teo. Facebookista tsekkaillessa en tunnistanut, mutta paikan päällä aloin kyllä ounastella, että koirat näyttävät tutuilta. Ja blogitutuiksi kaksikko paljastuikin.

Meillä on opeteltavaa, paljon. Tällä viikolla Vilkku on toki ollut tavallista vähemmällä aktivoinnillakin, mutta jooh. Vilkulla kesti hyvän aikaa rauhoittua, hirmuinen kiskominen treenikavereiden luo, kiljahtelua ja haukuskelua. Puutuin hommaan parhaani mukaan, vaikka moista ei ole ennen ollut. Ainakin tuli selväksi, että kentälle mennään jatkossakin treenaamaan muiden kanssa!

Kun Vilkku sitten rauhoittui, saimme treeniäkin aikaiseksi. Erityisesti muiden koirien palkkaustuokiot ja lentävät lelut sitä häiritsevät, meinaa syöksyä perään tai vähintäänkin jää tuijottamaan. Mutta useilla toistoilla ja siedättämisellä homma alkaa sujua. Otettiin hiukan etäisyyttä, niin reagointi loppui. Mitäs me sitten treenattiin...

Perusasentoa otettiin, koska se on helpoin Vilkulle. Otettiin sitä ihan siksi, että meillä oli haastavin häiriö ikinä, joten en mitään hurjaa pähkäilyä viitsinyt siinä tilanteessa vaatia. Keskittyminen haparoi aluksi, mutta pian pentu tarjoili kontaktia ja tiivistä perusasentoa. Aivot raksuttamaan, niin homma toimii!

Istu-maahan jumppaa mentiin myös, Vilkku on oppinut käskyt hyvin, mutta siitä on tullut hiukan ennakoiva! Istumisesta se valuu suoraan maahan, istumaan se menee käskystä ja välillä tarvitsee käsiavun. Vaikka oli ilta, oli todella kuuma ja istu-maahan oli tosiaan enemmän valuvaa, kuin sellaista reipasta, mitä todellisuudessa.

Seuruuta otimme vielä loppuun, kun Vilkku oli tosiaan katsellut muiden treenejä jo rauhallisesti nurmella maaten. Hereillä ollessaan Vilkku lähtee heti liikkeelle kun otan askelia, yhden askeleen verran se pysyy mukanakin ja siitä yhdestä askeleesta olen palkannutkin runsaasti. Pyrin vaatimaan heti saman tien skarppia olemusta ja kontaktia ja näin ollen seuruupätkät ovat korkeintaan sen kaksiaskelta. Vielä toisinaan muistutan koiraa hommasta imuttamalla, mutta pääsääntöisesti pelkkä kävely riittää, naks palkka ja bueno.

Puolen tunnin treeni oli meille tarpeeksi, eivätkä Teo ja Lilokaan paljoa kauemmin treenanneet. Uskaltauduttiin päästämään paimenkolmikko sitten nurmialueella irti ja vauhtia riitti. Liloa ei kiinnostanut yhtään tai ainakin se ohjeisti bortsuja äänekkäästi. Teo suhtautui Vilkkuun ensin vähän epäillen ja hammastellen. Sitkeä pentu ei kuitenkaan luovuttanut ja sai kuin saikin murkkuilevan nuoren leikkiin mukaan. Aika rallia kaksikko vetikin! Oli tosi kiva nähdä ja ehdottomasti tullaan toistekin ♥

k e l p i e  b o r d e r c o l l i e  c o c t a i l

Vaikee olla upee

Kotiuduimme viikonlopun hääreissusta melko aikaisin, kiitos koirien hoidosta Pepille ♥ Päikkäreiden jälkeen olikin jo virtaa touhuta haukkujen kanssa jotakin ja niinpä me saatiin Tampereelta seuraa pururadalle ja pikkutreeneihin. Ida ja Katri saapuivat koiriensa Bamsun ja Melen kanssa ilta seitsemän jälkeen.

Otettiin ensin jotain pikkutokorääpellystä. Me lähinnä perusasentoa. Huomaa, että olen treenannut pääasiassa kotona ja hallilla, Vilkkulainen oli aivan pihalla. Ärsyttävä sijaistoiminto, kaivaminen, puski esiin. Pentu on tehnyt sitä vain vapaana kotipihalla, mutta nyt kaivaminen tuli esille odottelussa, kesken treenien, metsässä... Joo okei on ihan ookoo kaivaa tutkiakseen, mutta maaninen kaivelu ihan vain ajan kuluksi, not good. Tähän on puututtava, nyt kun sitä on esiintynyt alle viikon.

Tokotreenit olivat arvatenkin lyhyet, koska pennut. Lähdimme käpsyttämään purtsille ja sieltä metsäpolulle, jossa pennut ja Bamsu pääsivät irti. Koirilla oli hauskaa ja oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Taas sain pitkän listan harjoiteltavaa, mutta hiljaa hyvä tulee.

Tänään onkin illalla taas valmennetut tokotreenit, siellä päästään opettelemaan taas uutta. Nyt kun arkeni lähtee taas pyörimään tasaiseen tahtiin, pystyn töidenkin jälkeen harjoittelemaan kurssilla opittuja asioita. Josko sitten päästäisiin etenemäänkin.

Harrastelumme on hiukan laajentunut, olen itse harjoitellut viskomaan frisbeetä. En osaa sanoa, heitänkö rollerin hyvin, huonosti vai hyvin huonosti. Se selvinnee joskus. Sain tänään kuitenkin kännykällä minitreenistämme teille hieman videota ja kuvia. Vilkku tykkää hommasta ja kiitääkin melkoista vauhtia. Puruote on mitä on, välillä mälvää, mutta pääasiassa nyt hampaiden vaihduttua puree frisbeeseen ihan hyvin.

Välillähän pentu toki vain rymistää kömpelösti frisbeen yli, mutta nyt se on alkanut ymmärtää liikeradan, kun oma heittokätenikin on vakautunut. Kivasti nappula on alkanut hakemaan omaa linjaansa, mistä juoksee ja mistä kulmasta on hyvä napata kiinni. Lähellä on hyvä nurtsikenttä, jossa on nyt paristi käyty viskomassa. Kyllä tästä vielä hyvä tulee! Kunhan saan jonkun kuvaamaan, niin treeneistä on muutenkin tulossa videota, samoin meidän leikkimisestä.

// vielä tämän illan tokoiluista. Teemana tunnari, kierto, ja ohjattu nouto, sekä loppuun seuraamista. Paljon tuli uutta ja Vilkullakin taas pää raksutti toivottuun tapaan!

Ulkokoirasta riviressu

Ja näin tehtiin villieläimestä lemmikki, eiku? No joo, olihan tuossa omat haasteensa, kun siirretään täysin itsenäiseen ulkoilmaelämään tottunut eläin neljän seinän sisälle kaikkien iholle. Myönnettäköön, että olin varautunut siihen, että palautan Tuikun takaisin maalle, mikäli se ei tänne sopeutuisi. Väkisin en sitä olisi halunnut vääntää uuteen muottiin, varsinkin kun muutos on meidän tapauksessamme melkoisen valtava. Kyllähän Tuikku ensimmäisen viikon sitten kokeilikin yhtä sun toista, mutta nyt yhteiselo sujuu ja alkukin meni loppujen lopuksi kivuttomammin, kuin mitä olin ajatellut.

Mutta tosiaan mistäs me sitten lähdimme... Tuikku on ollut neljä vuotta ulkokoirana maalla ketjussa. Sille on ollut vallan ookoo, että välillä ollaan pitkäänkin yksin ja puuhaillaan omia. Tuikku oli sisällä ihan fine päivän pari, sisäsiisti ja ainakin sillain suurinpiirtein hyvätapainen. Tuikkuhan on vaan iso ja reipas, mikä onkin käytännössä sama, kuin norsu posliinikaupassa. Omat metkunsa on Tuikullakin, itsenäisyys ja yltiöpäinen rohkeus aiheuttivat pientä hämmennystä.

Juhannuksena landella käydessä piskiparka joutui pesulle. Hyi miten rasvainen ulkokoira haiseekaan ihan aidosti koiralle. Ja se ei ole mikään ruusutuoksu, verrattavissa johokin villieläin löyhkään. Sitten pesuoperaatioiden jälkeen Tuikku matkusti autolla parisenkymmentä kilometriä keskelle taajamaa ja se päästettiin rivitalon ovesta sisään. Jokseenkin hurtasta oli outoa että asunto ei juuri koppia isompi ole. Tuikun tarpeet tämä kuitenkin täyttää, on wc-pönttö mistä juoda, pari roskista mistä syödä ja takaovesta on ainakin melkein vapaa kulku aidatulle pihallekin.

Huomioitavia asioita

- Tuikku ei pysy aidoissa, ei siis valvomatta ulos
- Ovet AINA kiinni ja lukossa, osaa avata ovia
- Kaikki tasot tyhjiksi syötävistä ja ruokaan verratavista
- Kaikki mahdollinen vähänkään arvokas kahden metrin korkeuteen tai kaappiin, kaappeihin hankittava lapsilukot
- Sohvien ja sängyn suojaus
- Minimoi kiipeilymahdollisuudet (tuolit pöytien alle)



Heti alkajaisiksi Tuikku muistutti, että osaa kyllä vahtia. Työaamunani päästin koirat ulos ja alkaa kuulua kunnon rähinä ja louskotus. Siellä se karvat pystyssä häntä tötteröllä säikytteli remonttimiehiä. Nooh, kyllä sitä omaa pihaa toki saa vahtia. Yksinolot ovat Tuikun bravuuri, "aah eroon tuostakin" ja kahdeksan tuntia saa viettää laatuaikaa ihan oman mahansa kanssa.

Ja mahasta puheen ollen, kahden päivän aikana Tuikku oli perusteellisesti tutustunut keittokomeroomme. Vatsa toimi melkoisen tehokkaasti, kun se oli syönyt kaksi pakettia leipää, suklaalevyn, pussin sipsiä, ison munakennon munineen kennoineen päivineen... Banaanitertun kuusi banaaniakin olivat maistuneet, kaksi Tuikku oli jättänyt minulle evääksi. Tiskialtaasta aamupala tiskini oli siististi nostettu lattialle, mutta lasikannu oli tiputettu ja se olikin sitten tuhannen atomeina lattialla. Tuikku oli tyhjentänyt pöydät muutenkin vihkoista ja posteista, mutta ei ollut tuhonnut mitään. Se oli vähän huonovointisen näköinen kun tulin ja tosiaan uloste tulikin vaakatasossa lentämällä, melko vetisellä koostumuksella. Kiltti piski, kun ei sisälle paskonut! Ainoastaan sitten oksensi yöllä...

Ennen kuin joku elämäänsä kyllästynyt aloittaa, niin ei, minkään ei pitänyt olla Tuikun saatavilla. Koska Tuikku ei ole ollut mitään varastelija tyyppiä. Tuikku vaan ylettyy kaikkeen vähän paremmin kuin muut. Ja Tuikku on vähän Tuikku. Nyt pidemmän asumisen jälkeen Tuikku on tutustunut kaakaojauheeseen, kaurahiutaleisiin ja levitti myös kilon merilevää lattialle. Huumorini ei työpäivän jälkeen aina tahdo riittää. Kavereille kerrottaessa koirieni touhuja, naureskelevat he, että aivan kuin kämpilläni olisi joku nuorisorikollinen, hullu tai muu vastaava, sillä ennakointi ja varotoimenpiteet ovat iso osa arkeani.

Odotan innolla sitä päivää, kun Tuikku äkkää jääkaapin. Tai päättää tyhjentää sen suolensa sisälle johonkin tekstiilille. Noin muuten Tuikku on hurjan helppo sisäkoira, aivan ihana. Ei siitä näin päällisin puolin täällä taajamassa uskoisi, että se on elänyt ihan pellossa ulkokoirana. Ja hyvä niin, sopeutus tänne meni paremmin, kuin odotin! ♥

Oot vahva, ei ne sitä ymmärrä

Vähän tällaista ajantasalla pysymispostausta, jotta tiedän taas jatkon suunnittelusta ja näin poispäin. Arkemme pitäisi ensi viikolla hiukan tasoittua, joten ehdin taas paremmin keskittyä treenaamiseen. Yhteenvetoa kuitenkin muistini tueksi Vilkun koulutushommista.

Arkiasiat

- ah ihanaa, se on viimein sisäsiisti, vahinkoja ei ole tullut aikoihin

- opeteltavaa siinä, että keittiössä Vilkku pitäisi jalkansa maassa...

- remmikävely, siihen pitäisi ehkä panostaa nyt kun on superisti panostettu vapaana oloon

- ei ja hiljaa käskyt selkeämmiksi
- kaivaminen ja ruopiminen kitkettävä pois, ärsyttävä sijaistoiminto
- kyttääminen (esim. autot) kitkettävä pois, vaikka itse kyttäily ei haittaa, voi se edetä pidemmälle

Perusasento

- voidaan alkaa liittämään käskysanaa

- riittävän lyhyet treenit

Seuraaminen

- jynssäämistä yhdessä ja kahdessa askeleessa

- lopeta kun tarkkuus huipussaan

Istu ja maahan

- harjoittele jakkaran päällä

- huolehdi ettei pylly liiku

- käytä lihasjumpassa apuna dobopalloa

Luoksetulo

- avustajan kanssa

- kehut kun koiran vauhti on huipussaan

- vaihtelevia toistoja

Eteenlähetys

- vielä lelua heittämällä

- siirtyminen hyvin pian kuolleeseen palkkaan

Tunnari

- palikkaan kosketus

- tarkkuutta ja toistoja

Nouto

- kapulan kosketus

- ala merkkaamaan tarttumista

Hyppy
- vauhti
- vain hauska leikki, jossa esteen molemmin puolin on tarjolla karkkia

Leikkiminen

- anna pennun voittaa

- ole aktiivinen

- kehu ja kannusta

- ollaan edistytty!

Tällä hetkellä on hiukan voimaton olo. Arjen pyörittäminen yksin ja työt ovat vieneet kaikki mehuni. Nyt on muutama vapaapäivä, jotta jaksan taas. Kohta meillä alkaakin jo valkkuryhmä, odotan innolla! Vilkku on kasvanut hurjasti, se on saanut jalkaa ja pikkuhiljaa painokin on alkanut seurata perässä. Toivoisin kokoa vielä aika runsaasti lisää, toisaalta kun se on narttu, voi siitä jäädä melko pikkuinen. Mukavan puuhakas pentu, mitä nyt vähän koettelee hermojani. Toissapäivänä Vilkku keksi räjäyttää tuhannen atomeiksi untuvatyynyn. Hermoromahdus oli lähellä ja meinasin räjäyttää pennun samaan muotoon. Tyydyin tällä erää kuitenkin siivoamaan höyhenissä uivan yksiöni, voi tätä pentuarkea!

Vesipelastusleiri - Saarijärvi

Olemme väsyneitä ja rähjääntyneitä, leirielämästä riutuneita. Paljon viisaampia, paremmalla pohjalla. Nyt on hyvä jatkaa. Minulla on mahtava koira, Tuikusta on vaikka mihin. Asenteeni muuttui, ei mikään onnistu, jos aloitan kaiken "ei Tuikku" tai "Tuikku ei". Vähän luottoa rakkiin, bitch! Ja niinhän se homma lähti toimimaan! Missä siis oltiin ja mitä tapahtui?

Lähdimme Saarijärvelle perjantai iltapäivänä. Tuttavani otti meidät kyytiin ja Tuikku matkasi Kelmi-lansun kanssa moitteetta parisataa kilometriä. Pääsimme perille Ahvenlampi Campingille ja haimme mökin avaimet. Pieni economy mökki oli oikein mukava ja soma, kaikinpuolin passeli meidän retkiseurueelle. Kaverini Anni (joka on ahkerasti ollut myös vepetreeneissä) oli mukanani siis, toimitti apuohjaajan ja kuvaajan virkaa.

Romut mökkiin ja heti ensimmäiselle illalle oli ohjelmaa! Treffasimme extemporee Saaran ja Romeon. Kävimme pienellä lenkillä ja Tuikkukin sai iltalenkkinsä. Oli kiva nähdä viimein, joskus on tullut netissä kirjoiteltua. Suunnittelimme jo yhteisiä retkiä, mutta niistä lisää, jos on tullakseen. Kiitoksia seurastanne.

Ensimmäisen illan kiertelimme omia aikojamme vain leirialuetta ja laitoimme iltapalaa. Lauantaina alkoi varsinainen leiri ja nousimmekin aamulla melko aikaisin. Aamupalan yhteydessä leiriporukka jaettiin ryhmiin, meidän ryhmässämme oli 12 koirakkoa. Lähdimme sitten kiertämään teorialuennon jälkeen rasteja. Meillä oli ensimmäisenä venerasti ja päätin aloittaa leirin ihan vain veneestä hyppäämisellä.

Tuikku oli kiihtynyt ja innoissaan, kuten aina, se näkyy haukkumisena, kun se ei malttaisi odottaa lupaa veneestä. Kun sitten huusin käskyni, koira jäi hiljaa tuijottamaan. "Tule" vinkaisuni hukkui johonkin tuuleen ja sen haukkumisen alle. Sen jälkeen karjaisin ponnekkaasti "Tuikku TÄÄÄÄÄÄÄ-LÄ". Ja johan elikko ponkaisi veneestä ja ui lujaa luo. Tarkoitukseni oli palkata Tuikku patukka leikillä, mutta eleistä näki, että se jo järvessä ollessaan bongasi rannalta jotain. Niinpä nappasin sen samantien hihnaan. Mietin, että veneestä hyppy on kylläkin Tuikulle palkitsevin liike, ehkä siitä ei niin varsinaista palkkaa tarvitse? Joskus jotain vaihtelua, niin into säilyy.

Palautetta tuli käskyistäni. Kuten sanoin, se "tule" on sellainen vinkaisu. Kuten nuorilla tytöillä yleensä, näin minulle sanottiin. Niinpä päätin, että koiran nimenhuuto saa sen huomion, sen jälkeen tuo täälä, ja homma toimii. En sen kummemmin painota tarkkuuttani käskyihin, koska me emme pääse kisaamaan, joten on se ja sama huudanko Tuikulle sata eri ohjetta vai sen luvallisen kolme käskyä. Tietysti pyrin toimimaan niin, etten sekoita koiraa.

Seuraavalla rastilla kasvoi mustikoita. Mustikat olivat leirin kohokohta, kuka ei niitä söisi? Toisella rastilla hommamme oli pelastaa hukkuvaa. Tuikusta oli tosi nastaa pelastaa hukkuva mies. Siis rannalla se oli niin lystiä, koira retuutti lelua kunnolla ja oli hommassa ihan mukana. Hukkuva meni sitten veneellä järvelle ja Tuikku kyttäsi valmiina. Lupa tuli ja koira lähti, hui kun pohja katosi jalkojen alta niin Tuikku viiletti takaisin. Pari uutta lähtöä ja saatiin koira uimaan. Tuikku ui puoleen väliin, pyörähteli ympäri ja totesi että hukkukoot... Ja niinpä rekku ui rantaan, buaah.

Tässä suoritetaan liikettä harhauta ohjaaja! Tarkoitus oli siis vähän pyydystää Tuikkua ja mielessä kävi liina, mutta mutta... Viime hetkellä koira syöksyi järveen ja haki hukkuvan sieltä ihan moitteetta, pöljä hupailija. No, pitihän sitä irti ollessa ottaa vähän ilotteluhyppyjä ja juoksentelua rannassa. Ei kuitenkaan mitään karkailua ollut, ihan kymmenen metrin säteellä Tuikku pysyi ja oli koko ajan hommasta kiinnostunut.

Hukkuvan hausta se pitää, sitä vain pitää harjoitella lyhyillä matkoilla. Ja hetsaus, se on kaiken a ja o. Tuikku pitää hetsata aivan tolkuttoman huolella! Otettiin myös yksi testaus vientiä ja ääh, eihän siitä mittään tullut. Koira räkäisi patukan kun tassut kastuivat, ui kyllä kivasti veneelle. Edes lyhyellä matkalla ei sujunut rannasta tullessa. Kun sitten patukka viskaistiin järvelle ja me veneellä "ryöstimme" patukan Tuikun suusta ja palkkasimme sen luovuttamisesta, oli koira entistä hämmentyneempi. Kuivaharjoitteluja, niitä tarvitaan! Ja sitten rantaveteen läträämään.

Me teimme työtä käskettyä ja tauolla harjoittelimme lelupalkkausta. Se nousi leirillä aivan uusiin ulottuvuuksiin, niin paljon tuli loistavia ohjeita! Tuikku todella repii, rähjää, hyökkää, se oli aivan liekeissä. En edes tiennyt sen pystyvän moiseen. Kyllä oli ohjaajalla opittavaa. Lähdettiin hyvien leikkien päätteeksi rantaan ja otettiin vientiä ees taas rantavedessä. Tuikku hiffasi idean aika äkkiä ja hommaan saatiin jo vauhtiakin. Kahlailin vaatteet päällä lämpimässä vedessä ja painimme koiran kanssa. Oli hauskaa, pitkästä aikaa. Tuikku nautti, se nautti kun sai olla ilman pentua, ilman mitään tuttua, ihan vain me kaksin. Tuollaista yhteistä tekemistä ja aikaa on kaivattukin ♥

Lähdin hetken mielijohteesta patukan kanssa uimaan vaatteet päällä keskelle järveä. No joo, matalaa oli joten kävelin pitkälle. Anni päästi koiran irti ja Tuikku ryntäsi täysin epäröimättä hakemaan minua. Kaksi kertaa otettiin hukkuvan omistajan pelastaminen. Se fiilis♥

Toisena päivänä ensimmäinen rastimme oli vientirasti. Aamusta siis samantien vientiä, kouluttajilta taas hyviä vinkkejä. Tuikulla oli kova kynnys lähteä patukan kanssa uimaan. Niinpä kahlasin sen kanssa niin, että se alkoi uimaan. Lykkäsin patukan suuhun. Tästä koira tulkitsi, että takaisin rantaan. Niinpä meikäläinen sitten yritti kääntää toisen kurssia samalla kun koira pyrki rantaan. On muuten uintivoimaa tuolla, ei ollut ensimmäinen kerta kun kaaduin järveen!

Kouluttaja yritti saada Tuikun vaihtamaan vientipatukan palkkaan, tuloksetta. Tuikku hinasi sitten tyytyväisenä veneen rantaan. Naurulta ei voinut välttyä. Otettiin sama homma siten, että olin itse veneessä ja matkaa vedessä metri. Ja niin vain Tuikku ilman ongelmaa luovutti vientiesineen ja palkka tuli! Opeteltavia asioita, matka, luopuminen ja vientiesineen ottaminen vieraalta. Tuikku ei ota, eikä luovuta vieraalle, ellen minä anna käskyjä.

Viimeisellä rastilla ohjelmassa oli veneenhakua. Koiran innostus oli aivan lässähtänyt, se oli selvästi väsynyt. Tuikku söi maasta jonkun toisen makupaloja ja kesken tehtävän lopulta karkasi puskiin ja muiden luo juoksemaan. Mitään rähinöitä ei onneksi tullut, sen verran etäällä tuo kävi ilakoimassa. Otettiin yksi köyteen tarttuminen ja homma oli siinä. Onhan kaksi päivää uutta hommaa vieraassa ympäristössä aikamoinen vaatimus.

Oli kyllä mahtava reissu, koira oli väsyneempi kuin koskaan. Ja sitä oli omistajakin, nukuin paluumatkan. Kiitos Annille seurasta ja korvaamattomasta avusta ♥ Sekä Pilville kyydistä ja Kelmille matkaseurasta. Oli aivan upea leiri ja paljon opimme, ehkä koirani ei olekaan toivoton tapaus. Ensi vuonna uudestaan!

Hetken luulin, että tää kaikki päättyy

Oli ihan normaali sunnuntaipäivä. Kyläilimme vanhemmillani, koirat mukana. Rento meininki, Vilkku ja Myy ulkoilivat ja nauttivat maalaismaisemista. Iltapäivästä alkoivat kaoottiset tapahtumat.

14:00 Niko tuli sanomaan, että Vilkku kuolaa ulkona, tässä vaiheessa Myy oli jo sisällä. Kävin vilkaisemassa ja epäilin että pentu on (taas) nuolaissut sammakkoa. Kuolaa ei tullut mitenkään kohtuuttomasti ja koira oli reipas oma itsensä. Annettiin ihan vaan vettä ja katsottiin että koira ei nyt uudelleen pääse mussuttamaan mitään. Pelkkä sammakon nuolaisukan siis riittää laukaisemaan voimakkaan kuolaamisen, joten en ollut huolissani.

15:00 Vilkun kuolaaminen oli lisääntynyt, hyvin runsasta. Katsoimme koiran oksentaneen maahan, mutta takapään suttuisuudesta kävi ilmi, että vaahdon tyyppistä limaa valui myös takapuolesta. Alkoi kuvottaa, ajatukset ja ideat siitä, mikä koiralla olisi. Pakkasimme koirat autoon ja lähdimme kotiin tutkimaan pentua. Soitin Univetiin ja päätin toistaiseksi katsella koiraa kotona. Vilkku oli vähän hoiperteleva, selvästi kipeä, mutta ei mitenkään kuoleman kielissä. Soittelin pari kaveria läpi ja ensitöikseni yritin antaa pennulle kermaviiliä ja parafiiniöljyä, sekä vettä. Mikään ei mennyt enää alas. Kotona pentu ei suostunut enää kävelemään. Vatsa piti kovaa ääntä ja suu vaahtosi. Vilkku kieri ja pyöri maassa ja sen vatsa kramppasi, pentu vinkui ja teki huonoa katsoa vierestä, osaamatta tehdä mitään. Soitin Tampereen Tuhatjalkaan, mutta sieltä ilmoitettiin heti, ettei meitä ruuhkan vuoksi oteta vastaan. Soitin samantien kaverilleni ja thank god Milla lähti mukaani.

16:00 Starttasin auton ja lähdin hakemaan Millaa Hervannasta. Vilkku oli aivan lamaantuneena takapenkillä, se haisi pahalta, kuolaa ja litkuja valui joka puolelta ja ikenet olivat vaaleat. Vaihdoimme kuskia ja soitin Hattulan Univet eläinsairaalaan. Ilmoitin tulostamme ja että matkaa olisi vielä yli 50km. Ei ole tullut edes mieleen, että autoni kulkisi niin lujaa, mutta motarilla pikkuinen kirppuni kiisi moottori huutaen reippaasti ylinopeutta...

18:00 Olimme päässeet perille ja ilmoittautuneet vastaanotolla. Vilkku oli hetkellisesti pirteämpi, se yritti juoda ja käveli itse. Hyvin nopeasti pentu nuupahti, vesi vain valui sen suusta ulos. Ulkona se yritti hieman ripuloida ja mielestäni seassa oli epäilemiäni sieniä, sellaisia pieniä palasia. Odotus oli tuskastuttavaa, pentu pyrki tuolin alle piiloon, ei juurikaan reagoinut ympäristöönsä, satunnaisesti lotkautti korviaan. Lähempänä seitsemää alkoi näyttää, että Vilkulta lähtee taju.

19:00 Meidän kutsuttiin huoneeseen. Vilkku kuolasi edelleen runsaasti ja oli todella kuivunut, niskanahka ei juurikaan laskeutunut, kun sitä nosti. Pentu oli täysin veltto kun kannoin sen huoneeseen. Pöydällä Vilkku seisoi veltosti huojuen hiukan joka suuntaan. Vatsan pitelystä se ei pitänyt lainkaan, pentua selvästi sattui. Eläinlääkäri epäili myrkytystä tai suolitukosta. Minulta kysyttiin vakuutuksista, no eihän niitä ole... Sen jälkeen kysyttiin taloustilanteesta, olisiko minun mahdollista jättää koira tarpeen vaatiessa päivystykseen yöksi, jolloin pelkkä se maksaisi reilusti yli tuhat euroa. En tiennyt, mitä olisin vastannut, totta kai halusin pennulle parasta mahdollista hoitoa. Vaan miten se olisi mahdollista, kun tilillä ja mukana oli koko sen hetkinen omaisuuteni, joka ei kattanut tuosta edes puolia. Ja kun ikäni ei riitä lainoihin tai osamaksuihin ja varsinaista laskua ei saisi? Vilkku jäi klinikalle verikokeisiin ja röntgenkuviin. Me lähdimme läheiselle R-kioskille hakemaan välipalaa.

20:00 Hengailimme sairaalan odotusaulassa. Oli niin paha olo. Niin nöyryytetty olo. Mitä jos joutuisin lopettamaan koiran? Hyvän, nuoren, perusterveen pennun? Tai jos ennuste olisi niin huono? Entä jos se kuolisi hoidoista huolimatta? Itku tuli moneen kertaan, päätä särki, oksetti, vatsaa vellasi. Se oli ihan uusi tunne. Aiemmin koiran lopettaminen ei ole tuntunut juuri missään, sehän kuuluu asiaan. Mutta kun se vaihtoehto lyödään naaman eteen ihan tuosta vaan yllättäen ja vielä ihan epäloogisesti pennulle, niin niin... Epätoivo alkoi iskeä ja kyyneleet loppuivat kesken.

21:00 Eläinlääkäri kutsui huoneeseen. Vilkku voi paremmin, se virkosi ja kävelee jo. Ja mikä tärkein, se jää henkiin. Vilkun vatsassa ei näkynyt mitään, mutta verikokeista selvisi, että tulehdusarvot olivat erittäin korkealla, mikä viittaisi myrkytykseen. Pentu oli saanut pahoinvoinninestolääkettä, jonkin myrkkyjä sitovan pistoksen ja lääkehiiltä. Nesteytyksessä se oli hyvän aikaa ja samalla se sai antibiootteja. Ennuste oli hyvä, mutta yö olisi ratkaiseva.

21:30 Saimme pennun mukaan, eikä tullut mitään ajattelemaani kauhuskenaariota. Sain pitää pienen rakkaan koirani ♥ Kotimatka sujui hyvin ja kaikeksi onneksi minäkään en nukkunut rattiin, vaikka kotiuduin vasta puolilta öin. Iso kiitos Millalle tuesta, seurasta ja äkillisestä avusta ♥♥♥

Vilkku sai mukaansa antibiootteja, mahahapposalpaajia ja tänään haettiin vielä apteekista hiilitabletteja. Nyt pentu voi jo paremmin, se on reipas oma itsensä, mutta pari päivää otetaan nyt iisimmin. Antibiootteja se saa yli viikon. Olen tavattoman onnellinen, niin onnellinen ja kiitollinen, että sain pitää Vilkun. Että se selvisi. Kiitollinen siitä tuesta ja avusta, mitä ystäviltä virtasi. Myrkytys johtui tosiaan tuntemattomista sienistä, mutta koirille myös ihmisten ruokasienet voivat olla myrkyllisiä. Olkaahan siis tarkkoja. Emme myöskään tiedä, paljonko Vilkku on niitä syönyt saadakseen myrkytyksen. Älkää toki kukaan kokeilko. Ilman kunnon lääkitystä ja nesteytystä Vilkku olisi kuollut, jos ei muuten, niin ainakin kuivunut yön aikana. Iso kiitos myös Hattulan eläinsairaalan osaaville ammattilaisille.