Retkeilyn ABC: Perusteita ja retken suunnittelua

Millainen koira, sellainen retki

Vilkaisepa mahdollista retkikumppaniasi ja mieti sen kannalta, minne olisi mukava lähteä. Ota huomioon jonkin verran myös vuodenaikaa. Ei kannata sitä kääpiörotua raahata tunturiin talven pakkasiin, eikä keväällä lintujen pesintäaikaan kannata viedä melskaavaa koiraa saaristoon tai soille. Pohdiskele mitä ja paljonko koirasi jaksaa. Retkeily on eri, kuin kotitiellä tai asfaltilla lenkkeily. Rasitus on psyykkistä ja fyysistä ja oudokseltaan voi rasittaa yllättävänkin paljon. Hyvä peruskunto on avainasia. Retkellä kilometrit eivät niinhään ratkaise, vaan se maasto. Kolme kilometriä liukkailla pitkospuilla tai rappusilla on huomattavasti raskaampi, kuin se kuusi kilometriä kohtuu siistillä ja helpolla polulla.

Kannattaa suunnitella retki koiran kannalta, paljonko uskot sen jaksavan ja millaisessa maastossa, ilman että koiraa tarvitsee kiskoa ja kantaa. Viittaan tässä lähinnä pieniin tai nuoriin koiriin. Pääsääntöisesti hyväkuntoinen koira jaksaa vähän rankemmankin reissun, enemmän huolissaan olisin omistajien kunnosta. Pidemmänkin retken jaksaa hyvin, kun muistaa pitää taukoja. Katso taukopaikat ennakkoon kartalta, samoin koko reitti. Pyri selvittämään, mitä kaikkea reitillä tulee vastaan. Meillä Helvetinjärven reissulla runsas määrä portaita oli pieni yllätys!

Mitä koiralle mukaan?

Koiralle ei päiväretkeä varten tarvitse mitään ihmeitä. Runsaasti vettä, mutta mikäli retkeilyalue on vetistä, voi pelkkä kuppi riittää. Taukopaikoille esim. rustot ovat hyvää ajankulua tai muu pureskeltava. Yön yli kestäville retkille tarvitaan jo ihan ruokaa. Raakaruoka säilyy vuorokauden ajan ihan hyvin matkassa syksyllä ja talvella. Talvipakkasilla pidempäänkin. Kesällä ja muuten lämpimällä ilmalla suosittelen nappulaa. Itse en ole kokenut koiran tarvitsevan mitään tujua lisäpaukkua retkellä, päivän tai parinkin retki on tosiasiassa vielä sen verran lyhyt, että koira ei mitään superia kuluta.

Huolehdi, että sinulla on hyvä hihna koiralle. Tukeva, mielellään parimetrinen, joustava talutin. Itse tein Tuikulle fleeceremmin, hyvä käteen ja joustaa. Kastuessaan ei niin kiva... Meillä on toistaiseksi Rukan panta ollut käytössä, vaikka oikeasti valjaat toimisivat paremmin. Tuikulla on ollut retkillä myös liina, sillä sitä ei voi pitää irti. Pidemmille retkille etenkin isolle koiralle kannattaa hankkia oma reppu. Koira saa kantaa omat tavaransa ja silläkin on tehtävä. Tuikku kantoi ruokansa ja ketjunsa Seitsemisen reissulla. Itse suosittelisin Ruffwearin reppua, jota Tuikku lainasi kaveriltani. Itse olen hankkimassa Tuikulle tätä, toivottavasti ajaa yhtälailla asiansa.

Sääolosuhteista riippuen koiralle voi olla tarpeen lämpöpeitto makuualustaksi, ehkä tossut tassuja suojaamaan ja muutenkin vaatetusta. Ensiapupakkausta ei voi liioin painottaa, retkellä voi sattua ja tapahtua. Kyypakkaus ja hiilitabletti on hyvä ottaa mukaan sidetarpeiden lisäksi. Itselle kannattaa kaiken varalta ottaa särkylääkettä, eikä kertakäyttöinen kylmäpakkauskaan ole huono idea.

Entä omistajalle?

Mitäs tosiaan omistajalle mukaan. Päiväretkelle riittää reppu, pidemmälle retkelle rinkka. Mulla itsellä on päiväretkille pilkkireppu. Jokainen tietää, että säänmukainen vaatetus. Kannattaa varuiksi ottaa lämmintä mukaan ja kesälläkin ne villasukat, sillä keli saattaa yllättää. Tauolla hiki laskee ja tulee nopeasti kylmä, kävellessä voikin mennä vähemmissä pukeissa. Hyvät jalkineet ovat ihan ehdoton. Päiväretken voi kiskaista vielä lenkkareissa, kumisaappaissa, talvella kuomissa. Mutta jos tarkoitus on kävellä ihan oikeata matkaa vaihtelevassa maastossa, on syytä panostaa kenkiin. Itse tallaan retket Merrel Daria Mid vaelluskengillä. Voin suositella. Talvisin kenkinä toimivat lämpimät gore-texit. Jos retkeä varten hankkii kengät, kannattaa niillä kävellä jo jonkin aikaa välttääkseen rakot jaloissa.

Omistajan eväspuoli onkin pitkälti sitä, mitä itse haluaa syödä. Maastossa ruuan täytyy säilyä hyvin, olla kevyttä ja energiapitoista ja helppoa valmistaa. Retkieväät ovat yleensä melko edullisia ja kuivaruoka säilyy hyvin. Edellisellä retkellä itselläni oli kylmätavaroina mukana vain pikkupaketti voita ja siivujuustoa. Hyvin säilyivät päivän ja vaikka loppua kohden kesälämpötilassa sulivatkin hiukan, niin ei niin pienestä määrästä mene vatsakaan sekaisin. Oma ruokalistani retkillä on pitkälti tätä runkoa noudattava, naposteluun mulla on suklaarusinoita, joita popsin aina juomatauoilla.

Aamiainen

- pussipuuroa, yleensä kaurapuuro puolukalla tmv

- ruisleipää, meetvurstia, siivujuustoa ja voita

- tee, kaakao tai kahvi

Lounas

- pussikeittoa, -pastaa tmv.

- ruisleipää, meetvurstia, siivujuustoa ja voita

- tonnikalaa, suklaata

Välipala

- ruisleipää, meetvurstia, siivujuustoa ja voita

- tonnikalaa, suklaata

Päivällinen/iltapala (usein yhdistyvät)

- pussikeittoa, -pastaa tmv.
- ruisleipää, meetvurstia, siivujuustoa ja voita

- tonnikalaa, suklaata

- käytännössä mätätään maha niin täyteen, että pystyy yön nukkumaan

Majoittuminen ja tauot?

Taukoja on hyvä pitää riittävän usein, aina ei toki tarvitse ruokaa valmistaa, mutta juoda ja haukata jotain pientä. Ainakin oudokseltaa rinkkaretkellä voi joutua heittämään rinkan useaankin otteeseen pois selästä. Näin kävi ainakin minulla... Myös sää voi yllättää ja joskus on parempi jäädä puiden suojaan odottamaan sateen rauhoittumista. Taukopaikoilla ja majoittuessa on hyvä huomioida muut. Vaikka moni pitääkin koirista, on syytä antaa reilusti tilaa muille ruuanlaittajille, kaikki eivät tahdo koiran karvoja eväisiinsä. Jos päätyy viemään koiransa sivummalle kiinni, on hyvä miettiä, pysyykö koira hiljaa. Tauotta louskuttava koira ja sille karjuva omistaja eivät ole taukopaikoille toivottuja vieraita.

Koira on hyvä kytkeä hiukan sivummalle tulisijasta, riittävän pitkään köyteen ja tukevaan pantaan. Tuikulla oli yön mittaisella reissulla kettinki, päiväretkillä riittää ihan liina. Tauoilla koirillekin voi antaa sapuskaa, jotta pysyvät hiljaa. Huomioi, että autiotupiin ei yleensä saa ottaa koiria. Näin ollen koira kannattaa mahdollisesti totuttaa telttaan, loueen tai nukkumaan makuupussissa. Tuikku nyt nukkuu tottuneesti ihan vaan maassa, mutta viileän sään reissuille meillä on hankintalistalla Tokmannilta lämpöpeitto. Tulisijojen yhteydessä voi olla suojia ja laavuja, joissa saattaa pystyä yöpymään. Joku ehkä muistaa, että me yövyimme puuliiterissä, kun muuta ei ollut, joten sellainenkin onnistuu.

Pääasia on, että koira on yöksi tukevasti kytketty ja pysyy lämpimänä. Oudokseltaa sisäkoirana ollut sesse saattaa syysiltana palella, etenkin jos on kastuttu. Toisaalta, kukaan ei halua märkää koiraa telttaan, joten säämiskä voi olla hyvä ottaa mukaan. Kokenut retkeilijäkoira erottaa jo itse tauot ja osaa rauhoittua tauon aikana. Tuikulla ensimmäisten retkien tauot olivat kauheaa kohnotusta ja sähläämistä, mutta nyt se vain makailee ja lepää. Ymmärtänyt tauon idean.

Minne mennään?

Kun on saatu teoriapohjaaa hiukan kuntoon, voidaan katsoa mihin mennään. Itse käytän paljon luontoon.fi retkikohdehakua. Syötän sinne haluamiani kriteerejä ja niiden perusteella katson sitten meille lähimpiä retkikohteita. Voinkin paljastaa, että tälle vuodelle on luvassa vielä yksi pidempi retki, sekä lyhyt päiväretki pennun kanssa. Tähän mennessä olemme katsastaneet Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistot. Olemme retkeilleet myös Kattilasaaressa, Pikku-Ahvenistolla ja Perämaassa. Ei siis tarvitse aina lähteä kansallispuistoon, kun pelkkä luonto riittää.

Mikäli unohdin jotain tai jäi askarruttamaan, niin kysykää. Teen jatko-osia myöhemmin. Toivottavasti pääsette näillä alkuun. Lisää retkeilypostauksia tulossa, saa toivoa aiheita, vaikka jo pari on suunnitteilla...

Siitä tulee harrastuskoira

Painosanalla, TULEE. Pennun elämä on käsikirjoitettu onnelliseen loppuun asti jo ennen, kuin se edes syntyy. Ennen kuin sitä on pantu suunnitelmia enemmän edes alulle. Niinpä, säästetään tästä osoiosta vuodatus johonkin toiseen postaukseen. Mutta mennään niihin suunnitelmiin ja muistilappuihin, jotka tähän kokoan. Postaus käsittelee Vilkun kantilta asioita, tällä hetkellä kaikki koulutukseni painottuu siihen. Vaikkakin tämä kaikki on opittu kantapään kautta Tuikulta.

Laumavietti

Meidän arkemme toimii nykyisin tällä. Pyrin vahvistamaan tätä alusta asti Vilkulla. Itsestäänselvistä asioista ei tipu ruokaa tai leluja, vaan niistä saa huomiota. Huomioni on alusta asti ollut Vilkulle arvokkaampaa, kuin Tuikulle koskaan. Tuikulle olen joutunut vieläkin arvottamaan huomiotani, mutta nyt on alkanut sujua. Laumavietillä palkattaviin arkiasioihin kuuluvat mm.  odottaminen, luoksetulo, rauhoittuminen ja ylipäänsä sisällä oleminen minun säännöilläni. Minun asuntoni, minä määrään mitä ja miten tehdään, jos ei miellytä, niin voi ulkoilla tuossa pihassa yksin. Tuikulle tuo olisi toki palkinto, joten Tuikku hengaa sitten vessassa hetken aikaa yksin, jos se kohnottaa turhasta. Kun olen yksin, kumpikin saa tulla viereeni nukkumaan. Mutta vain jos minuun ei kosketa, ollaan hiljaa ja ei häiritä toista. Ja niinpä Vilkku nukkuukin usein lattialla, toistaiseksi. Meillä on takana yksi yö, kun Vilkku pystyi jättämään Tuikun rauhaan.

Saalisvietti

Pyh pah, ei pysty vielä käyttämään Vilkun kanssa. Vasta hitusen ollaan yhdessä leikkimistä harjoiteltu, mutta itselle vielä toistaiseksi vieraampi vietti. Tuikun kanssa leikkimistä myös harjoiteltu. Tuntuu vaikealta, koska ainakaan Tuikku ei edes halua leikkiä minun kanssani? Tosin, kaikki koirat eivät ole sen tyyppisiä, että leikkisivät ihmisen kanssa, kai. Vaatii harjoittelua minulta, emme ehkä ole löytäneet oikeaa tapaa, tai sitten tämä vietti ei vain Tuikun kanssa pelitä. Leikkimistä olen käyttänyt Tuikun kanssa lähinnä vireen nostossa, esim. vinkupallo tai riepu saavat tuon kikseihin. Ja sitten kun sen lelun ryöstää kesken hommien, niin tehdään töitä häntä tötteröllä. Vauhtisuorituksista ja isoista liikkeistä palkataan lelulla ja leikillä. Käytän tätä harvemmin, koska ikään kuin "raskas palkka". Ainakin Tuikku väsähtää harmittavan nopeasti.

Ruuanhankintavietti

Koulutuksen taso nousi ihan uusiin ulottuvuuksiin, kun aloitin taskuruokinnan. Koulutuspäivät ovat juustolla höystettyjä nappulapäiviä, jolloin tehdään töitä tai ollaan ilman ruokaa, käh käh. No joo, mutta siis kun se päiväruoka on palkkana, niin ihan eri moodi tehdä hommia. Tämä ei kummankaan kanssa vaadi vahvistamista, ahmattimatteja koko lauma. Ruokapalkkaa käytän naksuttimen kanssa (muuten en osaa) ja sehän meinaa sitä, että uutta opetellaan tai hiotaan tarkkuutta. Vilkun kanssa siis erittäin paljon käytössä, kun rohkaistaan pentua ehdottelemaan eri toimintoja ja käyttämään päätään. Tuikunkin kanssa uuden opettelussa ja liikkeiden pikkutarkassa hionnassa. Harmi, ettei norsusta kovin pikkutarkkaa toimijaa saa.

Toivon että pääsen näillä muistiinpanoillani eteenpäin. Ja että syksyllä voin lukea näitä hymy huulessa, lisää oppineena.

Mitä tehdä, jotta käsi menisi taskuun?

Tänään oli Vilkun ensimmäiset toko treenit tavoitteellisten pentujan ryhmässä. Meidän lisäksemme ryhmässä oli villakoiran pentu, sekä shelttivauva. En ole varma kummankaan iästä, hankala arvioida pienten koirien puolelta, kun omakin on vasta nelikuinen, mutta tuplaten isompi. Treeneissä oli tosi kivaa, koko tunti oli täynnä asiaa ja aika humahti nopeasti! Saatiin hyvää palautetta ja kotiläksyjä, nyt tiedän mitä ja miten opetella asioita kotona.

Harjoiteltavia

perusasento --> tehdään paikasta ihan sikakiva

kohdetyöskentely --> kosketusalustaan koskettaminen eri tassuilla, kehonhallintaa, omistajasta pois päin meneminen

tunnari ja nouto -->  tunnistuskapulan tunnistaminen, malta pysyä tässä

Halliin mennessä Vilkkua hieman jännitti, se pälyili ympärilleen ja murahti pari kertaa. Olihan kaikuva halli hiukan jännä. Sen jälkeen pentu rentoutui ja oli koko treenien ajan toimintakykyinen, eikä edes väsähtänyt. 

Tuikun kanssa treenattiin pitkästä aikaa rallytokoa. Pari lyhyttä seuruu pätkää ja naksuttimen kanssa eteentuloja. Tuikku hiffasikin tällä kertaa eteentulot nopeasti, miksi ihmeessä olen jättänyt naksuttimen johonkin kaapin perälle? Kun koira oli innostunut ja touhukkaimmillaan, otettiin pari pitoa ja vaihdeltiin tyyliä. Otettiin seuruuta patukan kanssa, sekä luoksaria. Ja ihan bileet onnistumisista ♥ Patukasta tehdään nyt uudelleen kiva juttu ja patukan kanssa puuhaillaan kaikkea hauskaa. Otteen pitäisi olla piakkoin varma ja koiraan täytyy saada liikettä. Kyllä tämä tästä, tällä viikkoa ei vepetreeneihin päästä, mutta ehkä huolehdimme kuivatreeneistä sitten.

Meidän mussukat

Nelikuisten Vilkun ja Myyn leikkejä ♥

Älä treenaa mieli maassa - analyyttista

Katson peiliin ja mietin, miksi minulle käy näin? Missä kohtaa meni vikaan, mitä tein väärin? Olenko nyt huono koiranomistaja, enkö ole oppinut mitään ja eikö minusta ole mihinkään? Vaadinko liikaa? Onko vikaa sittenkin koirassa, vai olemmeko valinneet täysin väärät lajit? Toimimmeko aivan päin vastoin keskenämme? Emmekö sovikaan yhteen? Ovatko asiat nyt oikeasti huonosti? Mikä on vikana ja missä se vika on? Onko pakko harrastaa? Kannattaako harrastaa, jos ei etene tarpeeksi nopeasti? Mitä on "tarpeeksi nopeasti" eteneminen? 

Suututtaa, hävettää, sattuu, mitä näitä nyt on. Palkkaus- ja motivointiongelmat ovat palanneet luoksemme Tuikun kanssa. Koira mulkoilee patukkaa, ei tunnu syttyvän yhtään millekään jne. Eihän Tuikku alkujaankaan ole ollut mikään harrastuskoira. Sillä ei ole oikeastaan mitään ominaisuuksia, miksi suosittelisin tuollaista koiraa yhtään kenellekään yhtään mihinkään harrastuksiin. Se on kova, aina ollut vaikeasti motivoitava, riistaviettinen ja toisinaan sitä ei vain kiinnosta. Omaa syytäni, omaa tyhmyyttäni. Vai onko? Aloitimme varsinaisen harrastamisen koiran ollessa parivuotias, ennen sitä kaikki aikamme meni arjessa vääntämiseen, jotta se saatiin tahkottua toimivaksi.

Kuvioihin tuli rallytoko. En youtube videoiden voimalla aivan oppinut ja sisäistänyt kaikkia asioita, opetin monta juttua väärin, mutta meillä oli kivaa. Syksyllä saimme kavereiltani kultaisia neuvoja ja apua motivointiin. Opin vaatimaan koiralta ja sain Tuikkuun vauhtia, intoa ja poweria. Se teki töitä mielellään, innoissaan ja täysillä. Se nautti, meillä oli hauskempaa kuin koskaan. Keväällä aloitimme vepen ja kaikki näytti valoisalta.

Sitten tuli muutto ja olihan pentukin Tuikulle uusi juttu. Hienosti se sopeutui, tosin treeneissä kaikki onkin mennyt "vähän pieleen". Myönnettäköön, että olen itse ollut ikävissäni, väsynyt... Ja otsikon mukaan, tehnyt sen pahimman virheen muutamaan kertaan, treenannut mieli maassa. Paska fiilis pilaa hyvänkin treenin, eikä kellään ole kivaa. Uusien asioiden opettelu ei ole Tuikun kanssa nyt kertakaikkiaan sujunut ja se on oma vikani. Olen turhautunut ja koira on hämmentynyt, kun ei ole ymmärtänyt. Ei tietenkään ymmärrä.

Arjessa kaikki toimii, samoin rennossa touhuamisessa, vaikkapa juuri retkeilyssä. Pohdinkin toisinaan, vaadinko Tuikulta vähän liikaa. Sillähän ei ole palikoita tai synnynnäistä pohjaa harrasteluun, tai minkäänlaiseen miellyttämiseen. Kaikki tulos pienissäkin asioissa on kovan työn takana, mikä vaatii itseltäni melko paljon. Arjessa kaikki toimii laumavietillä, uusia asioita opetellaan täysin ruokapalkan voimin ja opituista suorituksista palkataan leluilla. Palkkaukseni on alkanut jokseenkin ontua, huomaan sen itse. Näin kätevästi jälkikäteen. Oikea-aikaisuus on parantunut, mutta läsnäolo on jossain hevonkuusessa.

Tässä podiskeltuani päätin pitää treenaamisessa taukoa. Käymme kyllä vepessä ja teen siitä kuivaharjoitteluja kotona kun haluan ja jaksan. En enää siksi, että pitää. Keskityn palkkaamiseen, useammin ja runsaammin ja vahvistan niitä palkkoja. Parannan suhdettamme, joka on tähän asti ollut moitteeton, hyvä ja syvä. Teemme yhdessä jotain kivaa ja rentoa, ilman pentua. Nautin siitä, että minulla on juuri Tuikku ♥ Koira joka ei suutu ja tekee parhaansa, asioissa joissa katsoo sen tarpeelliseksi.

Kuvittelin joskus, että voisin Tuikun kanssa harrastaa tavoitteellisesti. Tarkoitan siis kisaamista, luokissa nousua ja oikeasti "vakavampaa" harrastamista. Nyt kun olen nähnyt koirakoita, jotka oikeasti harrastavat tavoitteellisesti, en näe enää minua ja Tuikkua siellä seassa. Tuikku ei ole sellainen koira. Minun on parin vuoden "yrittämisen" jälkeen nieltävä tappioni ja myönnettävä, että tämä koira on väärä sellaiseen muottiin. Tuikku on huippukoira, aivan mahtava. Mutta kaikilla koirilla on puuttensa ja kapasiteettia rajallisesti eri asioihin.

Me ollaan päästy pitkälle. Me on tehty paljon töitä. Ja me jatkamme, mutta minä opettelen ymmärtämään koiraani paremmin. Ja tekemään sen kanssa rennommin. Nyt ensi alkuun me opettelemme taas leikkimään. Ja pitämään hauskaa, minä kokoan itseni, huilaan ja lepään, jotta jaksan olla parempi omistaja koirilleni. Ja sitten perehdyn taas kerran vietteihin, joiden avulla löydän Tuikusta uudelleen sitä upeaa poweria treenaamiseemme. Oon niin kiitollinen tuosta koirasta, nöyryyttänyt mua psyykkisesti oikein huolella, sitä on tarvittu ♥

Tahdon jakaa tän retken

Lähdin aamulla hakemaan Lindaa ja tämän koiraa Hervannasta. Sitten ajeltiinkin ihan reipas matka Ylön kautta Ruovedelle, Helvetinjärvelle. Kumpikaan emme olleen kansallispuistossa käyneet, joten nyt oli päästävä katsomaan kaikki mahdollinen, mitä paikalla olisi näyttää. Ja niinpä suunnittelin reitiksemme 12km mittaisen matkan, Haukanhiedalta Helvetinkolulle, pieniä näköalapolkuja kiertäen ja takaisin. Eipä siinä, reput selkään autosta, koirat remmiin, ja matkaan. Liikkeellä oli muitakin, olihan hyvä ilma. Ensimmäisenä hätistelimme pois tunkeilevaa irtokoiraa. Ja melkein saman tien kikkailimme ohituksia muiden koirakoiden kanssa. Valtaosa koirista käyttäytyi kivasti, mutta pitkospuilla vähän arvelutti, jos oli kovin äänekkäitä vastaantulijoita...

Taukoilimme Myllalahdessa ensimmäisen kerran. Hörppäsimme vettä ja päästimme koirat uimaan ja riehumaan keskenään, sillä oli hiljaista. Uiminen maittoi molemmille, pääsivät karkuun kiusaavia hyttysiä. Jos joku mielii tähän aikaan luontoon, niin hyttysmyrkky on kyllä ihan ehdoton. Itse vaseloin itseni aivan korvakäytäviä myöten ja niinpä itikat eivät kiusanneet.

Uimasta jatkettiin Iso Ruokejärvelle ja siellä oli varsinainen taukopaikkamme. Paikalla oli runsaasti lapsiperheitä, pariskuntia ja pari muutakin koirakkoa. Kytkettiin Marley ja Tuikku puihin, annettiin niille sapuskat ja istuttiin itse nuotion ääreen. Pari tuntia kului aivan hujauksessa, kun keittelin vettä ja mussutin ruisleipää. Eväsherkkuinani oli valkosipulivoita, tonnikalaa ja suklaarusinoita, aika buenoo. Toki oli ruokasampaakin matkassa!

Ruokejärveltä alkoikin varsinainen taipaleemme kohti määränpäätä. Pitkospuuta toisensa perään, kävelyä harjun vetisillä poluilla ja purojen ylittämistä. Rappuset ylös alas tuntuivat loputtomilta ja hiki valui. Vihdoin ja viimein aloimme olla perillä. Istahdimme näköalapaikalle, maisevat olivat henkeäsalpaavan kauniit. Siinä sielu lepäsi. Mielenkiinto vei kuitenkin itse Helvetinkoluun ja niinpä lähdimme tutkailemaan koirien kanssa superhienoa kalliosolaa. Kameran kanssa oli pieniä teknisiä ongelmia hankalan valon kanssa, mutta jotain kuvastoa saimme kolusta.

Matka kolulta lähti takaisin. Kävelimme ilman taukoja Ruokejärvelle takaisin, siinä söimme eväitä. Loppumatkalla tulikin mentyä rennommin ja otettua vielä muutamia kuvia. Kaikkien niiden liukkaiden polkujen ja rappusten jälkeen jalat ovat kipeät, raskaat kuin puupölkyt. Reppu tuntui aina vain raskaammalta, mutta aurinko paistoi ja kostea luonto piristivät. Oli kyllä aivan mahtava reissu, nyt on tämäkin mesta katsastettu. Ja voin suositella!

Kiinnostaako lukea, jos teen jonkinsortin retkioppaita? Saa ehdotella!

Kesärambot

Ihan ensimmäisenä omia juttuja, toivottavasti kuvien taso ei ole laskenut hälyyttävästi. Latasin nimittäin Lightroomin ja yritän epätoivoisesti oppia käyttämään sitä. Toistaiseksi valot, sävyt ja terävyydet on räiskitty ääripäihin, jotta erot näkee, ehkä vielä opin... Monta juttua vielä ihan vieraita tuossa. Toiseksi, aion hankkia uuden putken (70-200mm f/2.8 oot niin mua varten), eli kohta (kun muutun vieläkin köyhemmäksi) tulee myyntiin rataraato 85mm. Ja kolmas, kamalin ja surkein uutinen, minäkin, olen inttileski. Mieheke lähti valtion hoiviin maanantaina ja niinpä piskien kanssa muutin ainakin tämän viikon ajaksi maalle. En ole mitään erakkotyyppiä ja koirat eivät korvaa ympärillä olevia ihmisiä, joten. Ensi viikoksi sitten kämpille ja ilo irti siitä, että koirille on aikaa.

Tuikku on ollut oma itsensä. Se nauttii täysin siemauksin maalla olosta, täällä kun voi vain maata ja haistella mönkiäisiä. Eilen pääsi metsälenkille liinan turvin mukaan, kun juoksuteltiin pentuja. Polkupyöräni lähti huoltoon ja kun se sieltä tulee, haen myös springerin, jotta pääsemme pyöräilemään. Viikonloppuna Tuikku pääsee Helvetinjärven kansallispuistoon ja sunnuntaina vielä mätsäriinkin. Siinä riittää sille puuhaa.

Vilkku on ollut oikea viikari alias vilpertti, lähtee myös sunnuntaina mätsäröimään. Se istuu ulkoportailla, kun tulen töistä ja turvallisesti juoksee vastaan vasta kun auto on sammunut. Muuten se onkin tapaturma-alttein koira, mikä meillä on koskaan ollut. Meillä olo aikanaan se on ulostanut kaikenlaisia tavaroita ja meinannut pariin kertaan tukehtua. No, näkihän sen jo hakuhetkellä, kun Vilkku siskonsa kanssa hyppi rappujen tasanteelta vastapäiseen seinään... 

Metsälenkillä  Vilkku löysi linnunraadon ja jopas oli pennuilla lystiä. Minulle se sen sitten luovutti lopulta, mutta kävi niin hassusti, että pieni Myy varasti linnun minulta. Tämän jälkeen Vilkku hyökkäsi tirriäisen kimppuun vei linnun ja söi sen pakomatkallaan. Epäonnistuin yrityksessäni siis. Ja jotta kaikki ruokailuasiat eivät päättyisi tähän, palasi Myy lenkillä äkisti monta sataa metriä taaksepäin ja tuli takaisin päästäisen kanssa, jonka sekin sitten söi. No mutta makuelämyksiä hei!

Tällaista täällä, sitten ei tekstin ystäville jäätävä määrä näitä koiraruutuja!