Tahdon jakaa tän retken

Lähdin aamulla hakemaan Lindaa ja tämän koiraa Hervannasta. Sitten ajeltiinkin ihan reipas matka Ylön kautta Ruovedelle, Helvetinjärvelle. Kumpikaan emme olleen kansallispuistossa käyneet, joten nyt oli päästävä katsomaan kaikki mahdollinen, mitä paikalla olisi näyttää. Ja niinpä suunnittelin reitiksemme 12km mittaisen matkan, Haukanhiedalta Helvetinkolulle, pieniä näköalapolkuja kiertäen ja takaisin. Eipä siinä, reput selkään autosta, koirat remmiin, ja matkaan. Liikkeellä oli muitakin, olihan hyvä ilma. Ensimmäisenä hätistelimme pois tunkeilevaa irtokoiraa. Ja melkein saman tien kikkailimme ohituksia muiden koirakoiden kanssa. Valtaosa koirista käyttäytyi kivasti, mutta pitkospuilla vähän arvelutti, jos oli kovin äänekkäitä vastaantulijoita...

Taukoilimme Myllalahdessa ensimmäisen kerran. Hörppäsimme vettä ja päästimme koirat uimaan ja riehumaan keskenään, sillä oli hiljaista. Uiminen maittoi molemmille, pääsivät karkuun kiusaavia hyttysiä. Jos joku mielii tähän aikaan luontoon, niin hyttysmyrkky on kyllä ihan ehdoton. Itse vaseloin itseni aivan korvakäytäviä myöten ja niinpä itikat eivät kiusanneet.

Uimasta jatkettiin Iso Ruokejärvelle ja siellä oli varsinainen taukopaikkamme. Paikalla oli runsaasti lapsiperheitä, pariskuntia ja pari muutakin koirakkoa. Kytkettiin Marley ja Tuikku puihin, annettiin niille sapuskat ja istuttiin itse nuotion ääreen. Pari tuntia kului aivan hujauksessa, kun keittelin vettä ja mussutin ruisleipää. Eväsherkkuinani oli valkosipulivoita, tonnikalaa ja suklaarusinoita, aika buenoo. Toki oli ruokasampaakin matkassa!

Ruokejärveltä alkoikin varsinainen taipaleemme kohti määränpäätä. Pitkospuuta toisensa perään, kävelyä harjun vetisillä poluilla ja purojen ylittämistä. Rappuset ylös alas tuntuivat loputtomilta ja hiki valui. Vihdoin ja viimein aloimme olla perillä. Istahdimme näköalapaikalle, maisevat olivat henkeäsalpaavan kauniit. Siinä sielu lepäsi. Mielenkiinto vei kuitenkin itse Helvetinkoluun ja niinpä lähdimme tutkailemaan koirien kanssa superhienoa kalliosolaa. Kameran kanssa oli pieniä teknisiä ongelmia hankalan valon kanssa, mutta jotain kuvastoa saimme kolusta.

Matka kolulta lähti takaisin. Kävelimme ilman taukoja Ruokejärvelle takaisin, siinä söimme eväitä. Loppumatkalla tulikin mentyä rennommin ja otettua vielä muutamia kuvia. Kaikkien niiden liukkaiden polkujen ja rappusten jälkeen jalat ovat kipeät, raskaat kuin puupölkyt. Reppu tuntui aina vain raskaammalta, mutta aurinko paistoi ja kostea luonto piristivät. Oli kyllä aivan mahtava reissu, nyt on tämäkin mesta katsastettu. Ja voin suositella!

Kiinnostaako lukea, jos teen jonkinsortin retkioppaita? Saa ehdotella!

Kesärambot

Ihan ensimmäisenä omia juttuja, toivottavasti kuvien taso ei ole laskenut hälyyttävästi. Latasin nimittäin Lightroomin ja yritän epätoivoisesti oppia käyttämään sitä. Toistaiseksi valot, sävyt ja terävyydet on räiskitty ääripäihin, jotta erot näkee, ehkä vielä opin... Monta juttua vielä ihan vieraita tuossa. Toiseksi, aion hankkia uuden putken (70-200mm f/2.8 oot niin mua varten), eli kohta (kun muutun vieläkin köyhemmäksi) tulee myyntiin rataraato 85mm. Ja kolmas, kamalin ja surkein uutinen, minäkin, olen inttileski. Mieheke lähti valtion hoiviin maanantaina ja niinpä piskien kanssa muutin ainakin tämän viikon ajaksi maalle. En ole mitään erakkotyyppiä ja koirat eivät korvaa ympärillä olevia ihmisiä, joten. Ensi viikoksi sitten kämpille ja ilo irti siitä, että koirille on aikaa.

Tuikku on ollut oma itsensä. Se nauttii täysin siemauksin maalla olosta, täällä kun voi vain maata ja haistella mönkiäisiä. Eilen pääsi metsälenkille liinan turvin mukaan, kun juoksuteltiin pentuja. Polkupyöräni lähti huoltoon ja kun se sieltä tulee, haen myös springerin, jotta pääsemme pyöräilemään. Viikonloppuna Tuikku pääsee Helvetinjärven kansallispuistoon ja sunnuntaina vielä mätsäriinkin. Siinä riittää sille puuhaa.

Vilkku on ollut oikea viikari alias vilpertti, lähtee myös sunnuntaina mätsäröimään. Se istuu ulkoportailla, kun tulen töistä ja turvallisesti juoksee vastaan vasta kun auto on sammunut. Muuten se onkin tapaturma-alttein koira, mikä meillä on koskaan ollut. Meillä olo aikanaan se on ulostanut kaikenlaisia tavaroita ja meinannut pariin kertaan tukehtua. No, näkihän sen jo hakuhetkellä, kun Vilkku siskonsa kanssa hyppi rappujen tasanteelta vastapäiseen seinään... 

Metsälenkillä  Vilkku löysi linnunraadon ja jopas oli pennuilla lystiä. Minulle se sen sitten luovutti lopulta, mutta kävi niin hassusti, että pieni Myy varasti linnun minulta. Tämän jälkeen Vilkku hyökkäsi tirriäisen kimppuun vei linnun ja söi sen pakomatkallaan. Epäonnistuin yrityksessäni siis. Ja jotta kaikki ruokailuasiat eivät päättyisi tähän, palasi Myy lenkillä äkisti monta sataa metriä taaksepäin ja tuli takaisin päästäisen kanssa, jonka sekin sitten söi. No mutta makuelämyksiä hei!

Tällaista täällä, sitten ei tekstin ystäville jäätävä määrä näitä koiraruutuja!

No nyt ne tulivat

Niin mitkä? No tietenkin pystyt korvat, sniif! En ollut valmis tähän. Kukaan ei kertonut, että pentu voi kasvaa niin nopeasti että se alkaa jo junnuna näyttää koiralta. Miksi minulle ei kerrottu, että sen korvat nousevat näin pian? Ne säälittävän näköiset riippalörpöt olivat niin cuuul. 

Minun pieni pentuni onkin nyt jo 4kk ikäinen ja sai pystyt korvat. Ihan hitusen kärjet vielä sojottavat. Mutta pystyt tulee. Noh, ehkä tulen sitten seuraavaksi itkemään sitä, että Vilkulla alkaa juoksut.

Kirsu kohti tulevaa

Muutama kuva pikkuisen pulikoinneista. Suorastaan ihme ja kumma, että ehdimme koirat yhtenä iltana käyttää uimassa ja vielä peräti arki-iltana, vau. Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet yhtä hullunmyllyä ja arki on tuntunut aika-ajoin vähän selviytymiseltä. Eikä ennen sitäkään erityisen leppoisaa ollut. Vilkun pikkupentu aika on kohta ohi ja se on mennyt hujauksella. Sen piti olla rauhallista ja minulla piti olla superisti aikaa. Minusta ja pennusta riippumattomista syistä aikaa on vasta nyt. Oli pakko priorisoida tekemisiä ja paljon ja niinpä olemme keskittyneet vain suhteen luomiseen. Miten ihmeessä koiralle voisi koskaan mitään opettaa, jos ei ole hyvää suhdetta? Toisille se on vain suhde ja jo pennun kanssa on kiire tehdä kaikkea. Olen loppu viimeksi ihan tyytyväinen, että minulla ei ollut liikaa aikaa. Olisin ollut liian vaativa, malttamaton, turhautunutkin?

Muutto tuli meille kahden päivän varoitusajalla ja hyvin yllättäen odottamattomalta taholta, vaikka olimme koko ajan asuntojonossa. Näin ollen se oli vähän sellainen hupskeikkaa maiseman vaihdos, jonka vuoksi Tuikkukaan ei tullut heti mukaan. Ensimmäinen viikko meni täysin harjoitellessa omillaan asumista, kun on kuitenkin ensimmäinen oma kämppä. Aloitin myös työt uudessa päiväkodissa nyt kesäksi, sekin uuvutti. Toiseksi viikoksi haimme Tuikun tänne ja sepäs vasta puuhaa keksi, niistä myöhemmin. Nyt kolmas viikko on alkanut tuntua kotoisalta täällä. Siltä, että koirat, minä ja mieheni kuulumme tähän pieneen kämppään, mikä meillä on. Tämä näyttää ja tuntuu kodilta ja nyt olen pystynyt lepäämään. Seuraava koitos alkaa tosin maanantaina, kun mieheni lähtee armeijaan. Yritän kääntää sen vahvuudeksi ikävästä huolimatta --> loputtomasti aikaa koirille.

Nyt kuitenkin katse eteenpäin, sillä kaikki "isot" ja "raskaat" etapit ja muutokset on nyt ylitetty ja voin viimein alkaa elämään omaa elämääni koirieni ja miehen kanssa. Vaikka en nyt kolmen viikon aikana olekaan tehnyt mitään, niin suunnittelutyötä on saatu tuotettua ja teoriatietoa olen ahminut enemmän kuin laki sallii. Siispä, heinäkuussa menee ja paukkuu!

Vilkun kanssa on nyt tosiaan harjoiteltu perusasentoa. Perusasento kokonaisuudessaan on muuten mutkikas juttu. Pyrin siihen pahuksen sheippaamiseen ja hyvään laumanjohtoon ja vähän kaikkeen sellaiseen missä en ole mikään luonnonlahjakkuus. Olen todennut viisaaksi unohtaa työpäivien jälkeiset treenit, silloin ei oikein tahdo kärsivällisyys riittää naksutteluun.

Kävimme vähän Hannalta hakemassa vinkkejä ja oppia, tein niistä muistilistan

-palkka ylhäältä, housun saumalta

-palkkaa myös sivulle hakeutumisesta, sen ei alussa tarvitse olla 100% nätti suoritus istumaan

-palkkaa myös lenkillä vieressä kulkemisesta, oikea palkkasuunta

-vaadi koiralta, keskeytä haahuilut ja turhat puuhailut, kuten nuuskiminen

-harjoittele johdonmukaisesti

-kaikki häiriöt käyttöön

-lyhyet harjoitukset

Siispä näillä ohjeilla keskityn  ryhtiini ja käteni paikkaan. Videolla harjoittelemme kontaktia, Vilkun on tarkoitus alkaa siis katselemaan minua. Tämä tuotti muuten tulosta! Pentu nimittäin hakeutuu lenkillä aika-ajoin sivulle ja tuijottelee. Siitä palkkaa, jää lihasmuistiin oikealla kohdalla tuotettu liike. Kun pennun älykkyysosamäärä lähtee kasvuun, saamme ehkä liikettä perusasentoon. Tuosta kun otan askeleen, olen palkannut Vilkkua kaikesta liikkeestä oikeaa paikkaa kohti. Se ei nimittäin vielä ymmärrä, että mukanakin pitäisi tulla. Mutta nyt perusasento ja skarppina oleminen näyttävät kuitenkin paremmilta edelliseen videoon nähden.

Huumorilla höystetty treeni on paras treeni

Ukkonen varjosti ikävästi eilisen tiistain treenejä, mutta kuuro oli nopea ja päästiin hommiin. Tällä kertaa en ollut väsynyt kuten viimeksi, mutta ääneni päätti lähteä. Vepetreeneissä tuli vielä yksittäisiä sanoja, mutta nyt kuuluu enää onnetonta pihinää. Siispä unohtakaamme treenaaminen pariksi päivää...

No kuitenkin, näitä treenejä voisi sanoa jo hyviksi, sekä minulla että koiralla oli kirkkaana mielessä, mitä tehdään. Olen myöskin ymmärtänyt unohtaa nakkipalkat Tuikun kanssa. Kun ruoka ei toimi, se ei toimi. Eikä koiraa voi pitää nälässäkään loputtomiin, varsinkin jos se tietoisesti valitsee mieluummin nälän, kuin palkan. Lauma- ja saalisviettiin olen nyt syventynyt viimeisen viikon ajan ja jotenkin ne tuntuvat iskevän Tuikkuun paremmin.

Veneestä hypyssä ei ollut ongelmia, Tuikku malttoi jo melko hienosti odottaakin veneessä, kytäten rantaan. Vasta pidemmällä ulapalla se alkoi vähän haukahdella ja käydä levottomaksi. Meillä oli nyt ensi kertaa harjoituksissa poijukin järvellä ja Tuikku oli ehdottomasti sitä mieltä, että pikku poiju parka on pelastettava. Uljas musta pulikoi poijulle, tarttui siihen ja yritti uida rantaan. Poiju se ei paljoa liikahtanut ja tessu räpiköi poijua ympäri ämpäri sotkeutuen jo itse poijun köyteen. Siellä sitten kouluttaja irrotti Tuikkua köydestä. Lopulta Tuikku luovutti, antaa pikku poijun sitten hukkua. Jokseenkin hölmistyneenä, mutta reippaana Tuikku ui rantaan. On se kumma, kun ensin käsketään ja sitten ei saakaan pelastaa.

Veneen hakeminen oli kyllä paras tähän mennessä. Aikaisempiin suorituksiin verrattuna Tuikku lähti hyvin rohkeasti ja itsevarmasti veneen luo, tarttui patukkaansa, joka oli köydessä kiinni ja toi rantaan asti. Ihan superhyperbilekehut tulikin siitä, että Tuikku luovutti patukan kiitoksesta käteeni. Jes, ehkä tästä vielä jotain tulee!

Hukkuvaa Tuikku ei halunnut kovin syvältä hakea, onhan se vähän tyhmää uida pelastamaan uimataitoista. Tuikku arvostaa, jos saa mennä tassupohjaa. Harjoiteltiin Tuikun kanssa siis ihan vain sitä, että se hakee patukkansa avulla hukkuvan. Lähtisi reippaasti ja lujaa, tarttuisi hyvin ja toisi rantaan. Matkaa ehtii ottaa myöhemmin lisää.

Kaiken kaikkiaan treenit menivät tosi hyvin ja jäi hyvä fiilis! Kouluttajat antoivat hyvää palautetta, ollaan edistytty. Ja vaikka Tuikku onkin sekarotuinen, kannattaa taitoa pitää yllä ja kehittää jatkossakin, sillä koesäännöthän saattavat muuttua. Ties vaikka mekin pääsisimme joskus soveen. Ennen sitä kuitenkin alamme harjoitella vientiä, iiks, sitä otetaan kuulemma jo ensi kerralla.

Kävi meidän vesipelastaja ihan vapaa-aikanaankin uimassa, harjoiteltiin sitä uimaan lähtöä vieraassa rannassa. Kivasti haki patukkaansa, mutta pennun pikku pallo lähti ulapalle... Sitä ei pelastaja hakenut, sniif.

BTW, jos teillä herää joitain kysymyksiä haastavan maalaisulkokoiran muutosta kaupunkiin, niin kuulisin mielelläni! Olen tekemässä aiheesta postausta ja en halua siitä puuttuvan mitään olennaista.

Arkikuvia

Ilmoitusluontoista! Tittidii, arvontatulokset Haubox arvonnasta, tällä kertaa arpaonni suosi nimimerkkiä maria. Otathan pikaisesti yhteyttä sähköpostilla!

Ja sitten kuvia, kun poikkesin porukoilla rakkeja juoksuttamassa.