Niin mitkä? No tietenkin pystyt korvat, sniif! En ollut valmis tähän. Kukaan ei kertonut, että pentu voi kasvaa niin nopeasti että se alkaa jo junnuna näyttää koiralta. Miksi minulle ei kerrottu, että sen korvat nousevat näin pian? Ne säälittävän näköiset riippalörpöt olivat niin cuuul.
Minun pieni pentuni onkin nyt jo 4kk ikäinen ja sai pystyt korvat. Ihan hitusen kärjet vielä sojottavat. Mutta pystyt tulee. Noh, ehkä tulen sitten seuraavaksi itkemään sitä, että Vilkulla alkaa juoksut.
Muutama kuva pikkuisen pulikoinneista. Suorastaan ihme ja kumma, että ehdimme koirat yhtenä iltana käyttää uimassa ja vielä peräti arki-iltana, vau. Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet yhtä hullunmyllyä ja arki on tuntunut aika-ajoin vähän selviytymiseltä. Eikä ennen sitäkään erityisen leppoisaa ollut. Vilkun pikkupentu aika on kohta ohi ja se on mennyt hujauksella. Sen piti olla rauhallista ja minulla piti olla superisti aikaa. Minusta ja pennusta riippumattomista syistä aikaa on vasta nyt. Oli pakko priorisoida tekemisiä ja paljon ja niinpä olemme keskittyneet vain suhteen luomiseen. Miten ihmeessä koiralle voisi koskaan mitään opettaa, jos ei ole hyvää suhdetta? Toisille se on vain suhde ja jo pennun kanssa on kiire tehdä kaikkea. Olen loppu viimeksi ihan tyytyväinen, että minulla ei ollut liikaa aikaa. Olisin ollut liian vaativa, malttamaton, turhautunutkin?
Muutto tuli meille kahden päivän varoitusajalla ja hyvin yllättäen odottamattomalta taholta, vaikka olimme koko ajan asuntojonossa. Näin ollen se oli vähän sellainen hupskeikkaa maiseman vaihdos, jonka vuoksi Tuikkukaan ei tullut heti mukaan. Ensimmäinen viikko meni täysin harjoitellessa omillaan asumista, kun on kuitenkin ensimmäinen oma kämppä. Aloitin myös työt uudessa päiväkodissa nyt kesäksi, sekin uuvutti. Toiseksi viikoksi haimme Tuikun tänne ja sepäs vasta puuhaa keksi, niistä myöhemmin. Nyt kolmas viikko on alkanut tuntua kotoisalta täällä. Siltä, että koirat, minä ja mieheni kuulumme tähän pieneen kämppään, mikä meillä on. Tämä näyttää ja tuntuu kodilta ja nyt olen pystynyt lepäämään. Seuraava koitos alkaa tosin maanantaina, kun mieheni lähtee armeijaan. Yritän kääntää sen vahvuudeksi ikävästä huolimatta --> loputtomasti aikaa koirille.
Nyt kuitenkin katse eteenpäin, sillä kaikki "isot" ja "raskaat" etapit ja muutokset on nyt ylitetty ja voin viimein alkaa elämään omaa elämääni koirieni ja miehen kanssa. Vaikka en nyt kolmen viikon aikana olekaan tehnyt mitään, niin suunnittelutyötä on saatu tuotettua ja teoriatietoa olen ahminut enemmän kuin laki sallii. Siispä, heinäkuussa menee ja paukkuu!
Vilkun kanssa on nyt tosiaan harjoiteltu perusasentoa. Perusasento kokonaisuudessaan on muuten mutkikas juttu. Pyrin siihen pahuksen sheippaamiseen ja hyvään laumanjohtoon ja vähän kaikkeen sellaiseen missä en ole mikään luonnonlahjakkuus. Olen todennut viisaaksi unohtaa työpäivien jälkeiset treenit, silloin ei oikein tahdo kärsivällisyys riittää naksutteluun.
Kävimme vähän Hannalta hakemassa vinkkejä ja oppia, tein niistä muistilistan
-palkka ylhäältä, housun saumalta
-palkkaa myös sivulle hakeutumisesta, sen ei alussa tarvitse olla 100% nätti suoritus istumaan
-palkkaa myös lenkillä vieressä kulkemisesta, oikea palkkasuunta
-vaadi koiralta, keskeytä haahuilut ja turhat puuhailut, kuten nuuskiminen
-harjoittele johdonmukaisesti
-kaikki häiriöt käyttöön
-lyhyet harjoitukset
Siispä näillä ohjeilla keskityn ryhtiini ja käteni paikkaan. Videolla harjoittelemme kontaktia, Vilkun on tarkoitus alkaa siis katselemaan minua. Tämä tuotti muuten tulosta! Pentu nimittäin hakeutuu lenkillä aika-ajoin sivulle ja tuijottelee. Siitä palkkaa, jää lihasmuistiin oikealla kohdalla tuotettu liike. Kun pennun älykkyysosamäärä lähtee kasvuun, saamme ehkä liikettä perusasentoon. Tuosta kun otan askeleen, olen palkannut Vilkkua kaikesta liikkeestä oikeaa paikkaa kohti. Se ei nimittäin vielä ymmärrä, että mukanakin pitäisi tulla. Mutta nyt perusasento ja skarppina oleminen näyttävät kuitenkin paremmilta edelliseen videoon nähden.
Ukkonen varjosti ikävästi eilisen tiistain treenejä, mutta kuuro oli nopea ja päästiin hommiin. Tällä kertaa en ollut väsynyt kuten viimeksi, mutta ääneni päätti lähteä. Vepetreeneissä tuli vielä yksittäisiä sanoja, mutta nyt kuuluu enää onnetonta pihinää. Siispä unohtakaamme treenaaminen pariksi päivää...
No kuitenkin, näitä treenejä voisi sanoa jo hyviksi, sekä minulla että koiralla oli kirkkaana mielessä, mitä tehdään. Olen myöskin ymmärtänyt unohtaa nakkipalkat Tuikun kanssa. Kun ruoka ei toimi, se ei toimi. Eikä koiraa voi pitää nälässäkään loputtomiin, varsinkin jos se tietoisesti valitsee mieluummin nälän, kuin palkan. Lauma- ja saalisviettiin olen nyt syventynyt viimeisen viikon ajan ja jotenkin ne tuntuvat iskevän Tuikkuun paremmin.
Veneestä hypyssä ei ollut ongelmia, Tuikku malttoi jo melko hienosti odottaakin veneessä, kytäten rantaan. Vasta pidemmällä ulapalla se alkoi vähän haukahdella ja käydä levottomaksi. Meillä oli nyt ensi kertaa harjoituksissa poijukin järvellä ja Tuikku oli ehdottomasti sitä mieltä, että pikku poiju parka on pelastettava. Uljas musta pulikoi poijulle, tarttui siihen ja yritti uida rantaan. Poiju se ei paljoa liikahtanut ja tessu räpiköi poijua ympäri ämpäri sotkeutuen jo itse poijun köyteen. Siellä sitten kouluttaja irrotti Tuikkua köydestä. Lopulta Tuikku luovutti, antaa pikku poijun sitten hukkua. Jokseenkin hölmistyneenä, mutta reippaana Tuikku ui rantaan. On se kumma, kun ensin käsketään ja sitten ei saakaan pelastaa.
Veneen hakeminen oli kyllä paras tähän mennessä. Aikaisempiin suorituksiin verrattuna Tuikku lähti hyvin rohkeasti ja itsevarmasti veneen luo, tarttui patukkaansa, joka oli köydessä kiinni ja toi rantaan asti. Ihan superhyperbilekehut tulikin siitä, että Tuikku luovutti patukan kiitoksesta käteeni. Jes, ehkä tästä vielä jotain tulee!
Hukkuvaa Tuikku ei halunnut kovin syvältä hakea, onhan se vähän tyhmää uida pelastamaan uimataitoista. Tuikku arvostaa, jos saa mennä tassupohjaa. Harjoiteltiin Tuikun kanssa siis ihan vain sitä, että se hakee patukkansa avulla hukkuvan. Lähtisi reippaasti ja lujaa, tarttuisi hyvin ja toisi rantaan. Matkaa ehtii ottaa myöhemmin lisää.
Kaiken kaikkiaan treenit menivät tosi hyvin ja jäi hyvä fiilis! Kouluttajat antoivat hyvää palautetta, ollaan edistytty. Ja vaikka Tuikku onkin sekarotuinen, kannattaa taitoa pitää yllä ja kehittää jatkossakin, sillä koesäännöthän saattavat muuttua. Ties vaikka mekin pääsisimme joskus soveen. Ennen sitä kuitenkin alamme harjoitella vientiä, iiks, sitä otetaan kuulemma jo ensi kerralla.
Kävi meidän vesipelastaja ihan vapaa-aikanaankin uimassa, harjoiteltiin sitä uimaan lähtöä vieraassa rannassa. Kivasti haki patukkaansa, mutta pennun pikku pallo lähti ulapalle... Sitä ei pelastaja hakenut, sniif. BTW, jos teillä herää joitain kysymyksiä haastavan maalaisulkokoiran muutosta kaupunkiin, niin kuulisin mielelläni! Olen tekemässä aiheesta postausta ja en halua siitä puuttuvan mitään olennaista.
Ilmoitusluontoista! Tittidii, arvontatulokset Haubox arvonnasta, tällä kertaa arpaonni suosi nimimerkkiä maria. Otathan pikaisesti yhteyttä sähköpostilla!
Ja sitten kuvia, kun poikkesin porukoilla rakkeja juoksuttamassa.
Muutama päivä sitten oli pitkästä aikaa rallytreenit, ihan kahden kesken Tuikun kanssa. Ja ne olivat kyllä surkeimmat treenit aikoihin. Plääh, ei vaan sujunut ja lopetetttiin sitten tyydyttävään kolmen askeleen seuruupätkään. Tällä kertaa hiostava ilma ja hyttyset ärsyttivät minua, eikä Tuikkukaan parhaimmillaan ollut. Muutosstressiä?
Noh, rakki on nyt kuitenkin rekisteröity ja tähtäämme syyskuun rallystarttiin. ALO luokkaan siis, hyvin on aikaa hioa viimeisiä liikkeitä. Lähinnä kisanomaista ja ratatreeniä olisikin sitten tarkoitus tehdä. Yritän saada kuvattua treenejä jatkossa paljon videolle, jotta saan palautetta ja voin itsekin katsoa, edistymmekö. Jos jotain kiinnostaa, niin treeniseuraa tänne kiitos!
Tiistai-iltana olikin vepetreenit, vepekuvat c. Anni A. Alku oli nuiva ja mälsä ja en saanut koiraan otetta, eikä Tuikku ollut mitenkään erityisen "jeejee mennään". Lahnailua ilmassa. Veneestä hyppy ookoo reipas ja uintitekniikka tuolla on hyvä, melkein voisin sanoa, että ryhmän osaavimpia siinä. Veneenhaku nyt oli taas mitä oli, kahdet treenit jäänyt välistä, joten rakki ei olisi millään tarttunut köyteen. Saatiin sentään syttymään patukalle ja hinasi sitten sillä. Uutena juttuna otettiin hukkuvan pelastus ja siinä kohtaa Tuikku alkoi olla hereillä ja meillä oli hyvä tatsi. Hetsaamalla koiran sai ihan liekkeihin ja se meinasi riemullaan hukuttaa hukkuvan lopullisesti... Hupsis.
Muistilista
- perehdy vietteihin, jotta tiedät miten/millä voit palkata koiraa
- perehdy virehommiin
- ole itse läsnä ja mukana hommassa
Vilkku oli treeneissä mukana katselemassa ja pikkujunnu pääsi lopuksi Tuikun kanssa uimaan. Tuikku kun haki patukkaa, viiletti pikkuneiti perässä. Ja ui ihan vahingossa ja huomaamattaan. Patukasta Vilkku innostui kovasti, Tuikku kun vähän lisäsi potkua naperoon. Eli hyvä maku jäi sitten siitä reissusta.
Vilkkulaisen kanssa olemme treenanneet about joka toinen ilta perusasentoa. Olen yrittänyt välttää imutusta, en henk koht diggaa siitä. Vaikka namit ovatkin kädessä, olen yrittänyt välttää sen suurempaa käsiapua, nyrkkini asento määrää pitkälti, miten Vilkku kääntyy. Persus pennulla on jokseenkin vetelä? Vaikka kivasti se sitä liikuttelee. Ollaan nyt pariin kertaan maisteltu askelten ottamista. Ei näytä minusta pahalta, mutta toistaiseksi pysymme perusasennon hiomisessa.
Kapulaan on tutustuttu ihan vain koskettelun merkeissä. Tänään harjoiteltiin istumista ja maahanmenoa ja kun pentu iltapäivällä hiffasi kummankin, mentiin ihan täysillä istu-maahan-istu jumppaa. Se olisi ehkä pitänyt ottaa videolle, sillä nassikka tykkäsi ihan sikana!
Ennen kuin jatketaan tästä yhtään mihinkään, perehdyn taas johonkin. Saalisviettiin, vireeseen, toko alkeisiin? Ilmoittaudun tilipäivänä sinne pahuksen tokokurssille. Ja sitten panostan Vilkun kanssa vaan arkisiin asioihin ja meidän suhteihiin. Ja esittelen silloin sun tällöin tokojuttuja. Koska valkkukurssilla ehditään sitten oikeasti opetella. Sitä paitsi, minusta tuntuu, että arjessamme on sellaisia opeteltavia aukkoja, että tämä saadaan sujumaan... Joten keskittykäämme niihin jälleen.
Tulimme Juhannuspäivänä kämpille takaisin ja toimme Tuikun mukanamme. Hurtta pyöri kämpän ympäri, nuuskutti ja haisteli. Vähän varuillaan oli ja vilkaisi koko ajan ilmeellä "saako, voiko, onko ok", kun kiipesi sohvalle ja katseli ikkunasta ulos. Sohvalla koirat saavat olla, se on niiden ainoa vapaus. Yksiö on niin pieni, että joka paikkaa ei voi kieltää ja rajoittaa. Ne myös tykkäävät seurata ulkona tapahtuvia asioita.
Kun Tuikku oli tutkaillut paikat alkoi se tuttuun tapaan Vilkun kanssa kohnottaa. Makuupaini on sallittu ja leikin osalta juokseminen on kiellettyä, eritoten Tuikulta. Vilkkua on vielä toistaiseksi hankala rajoittaa, se kun ottaa silmänräpäyksessä ne juoksuaskeleensa ja lopettaa yhtä nopeasti. Vartin kaksikko hääräsi ja hösäsi ja sitten unta kuulaan.
Sunnuntaina veimme Tuikun ja Vilkun hiekkakuopille juoksemaan Nikon tädin koiran kanssa. Jätti oli tytöistä hyvin hyvin innoissaan ja erityisesti Tuikulta se sai huolella köniinsä. Vilkullakin on alkeet hallussa, heh... Itse leikit sujuivat koirilla moitteetta ja Tuikkukin pysyi hollilla kohtuu hyvin ilman liinaa. Remmilenkitkin ovat sujuneet kivasti kahden koiran kanssa, joskin Vilkun ohituksissa on hiottavaa vielä. Tänään kävimme naapurin kanssa lenkkeilyttämässä koirat, ihana Milo bichon mukanamme. Milo ja Vilkku juoksivat purtsilla vapaana ja Tuikku lönkytti remmissä.
Töistä tullessani kämpillä olikin puuhailtu. Tuikku oli päättänyt tarkistaa tasot huolella, se oli syönyt pari pakettia leipää, mikron alta suklaalevyn, puolet sipsipussista... Ja kaikessa tohinassa lasikannu oli pudonnut ja hajonnut lattialle. Kannun jälkeen Tuikku oli videon mukaan pöyhinyt sänkymme ja sen jälkeen rauhoittunut sohvalle. Ja sohvalla se rauhassa nukkuikin, kun kotiin tulin. En siis usko, että se muuta tyhmäilee, kuin näitä syötäviä. Nyt vain kaikki sapuskat kaappiin ja tasot tyhjiksi, jotta ei ole mitään pudoteltavaa. Moitteeton taajamahurtta se on ollut ja kyllä mulla oli sitä ikävä ♥ Tiesin kyllä, että aivan ruusuista tästä alusta ei tule, mutta kyllä tähän yhteiseloon opitaan kaikki neljä.
Pentupaineissa tavatut Nuka ja Tiia tulivat tänään Lielahden koirapuistoon, jonne lähdimme kaksikkoa treffaamaan. Nuka on 13viikkoinen pinacollie, vain viikon Vilkkua nuorempi. Kaksikolla synkkasi tosi hyvin, Vilkkua tosin alkuun vähän jänskätti, että mitä tuollaisen vieraan pörrön kanssa pitäisi tehdä. Yhteinen sävel löytyi kuitenkin pian ja pennut rallattivat menemään. Kokokin kaksikolla oli sama, joten annettiin niiden rauhassa telmiä. Vilkku juoksutti Nukaa pallon kanssa ja kyttäili ja vaani ja pinkoi taas karkuun. Mikään ei ole rentouttavampaa, kuin katsella pentujen leikkimistä.
Olimme puistossa sillä varauksella, että joudumme poistumaan muiden koirien vuoksi. Seuraksemme saimme kuitenkin puistossa aiemminkin olleen sammaripojan, sekä nelikuisen pehkopennun. Hetken kuluttua viihdyttäjäksi saapui pikkuinen vinttikoira, ei muuten tainnut painossa olla Vilkkua juurikaan isompi? Tuo vikkelä lierohäntä oli ehdottomasti Vilkun lemppari, se meni lujaa ja se teki hauskoja mutkia ja loikkia, kuten Vilkku. Kaksikolla synkkasi hyvin ja railakkaimmat leikit paimenpennuilla taisikin olla tämän nuoren vinttarin kanssa. Kiva kun nuorikko jaksoi viihdyttää lapsosia.
Mutta koska koirapuistot on koirapuistoja, tunkee sinne aika joku toope. Varmistelimme kovasti, että tuleehan koira pentujen kanssa toimeen ja että voimme kyllä pentuinemme poistua, muttaah... Koira kertoman mukaan tykkäsi pennuista, en tosin tiedä, millä järjellä omistaja sitten heitteli sille keppiä? Jolloin kaikki pennut vuorotellen tietysti olivat siellä perässä. Ja Vilkku joka ei osaa luoksetuloa ryömii toistuvasti mielinkielin sen keppihirmun luo. Ja se keppihirmu kertoman mukaan piti pennuista, mutta silti omistaja pitää sitä kuonosta kiinni ja tuuppii pentuani pois, kun minä olen juoksemassa jo sitä hakemaan. Hiukkasen ristiriitaista ja niinpä lähdimme. Ehdimme kuitenkin puistoilla hyvän aikaa ja mitä mainioimmassa seurassa.
Puiston jälkeen lähdimme Vilkun kanssa käymään Lielahden Mustissa ja Mirrissä. Pentu suhtautui lunkisti autoihin, ei enää säikähtele pörinää ja pärinää. Ihmisistä Vilkku on todella kiinnostunut, mutta olen pyrkinyt siihen, että hihnassa ketään tai mitään ei moikata. Hihnakäytös on ookoo niin kauan, kunnes joku tulee meitä kohti tai lähettyvillä on jotain muuta mielenkiintoista. Silloin Vilkku vetää, eikä vielä toistaiseksi jaksa keskittyä niin kovasti minuun. Olenkin nyt lenkeillä ja eri ympäristöissä palkannut sitä ihan siitä, että se reagoi edes vilkaisulla nimeensä. Tai vaikka vain korvaansa lotkauttamalla, se on hyvä alku sekin. Liikkeessä Vilkku käyttäytyi moitteetta nuuskutteli ensin kovasti ja ihmetteli ihmisiä, mutta lopulta kävi makailemaan, kun minä laskin budjettiani. Mukaamme tarttui 250grammainen puinen noutokapula ja kynsisakset.
Kun pentu oli kotona nukkunut päikkärit ja minä käsittelin yllä olevista kuvista osan, olimme kumpikin valmiita vielä lyhyeen treenituokioon. Olemme kaksi kertaa ennen tätä harjoitelleet vatitreeniä. Ensimmäisen kerran kun esittelin asiaa pennulle, oli Vilkku aivan pihalla, ihmetteli vatia ja jalkojaan. Osasi kuitenkin nousta vadille, mutta kintut lipsuivat kummasti. Toisella kertaa sain Vilkun pyörimään vastapäivään. Myötäpäivään on ollut huomattavasti haastavampi. Videolle sain kuitenkin onnistuneet pätkät, koira teki kivalla innolla, mun palkkausnopeus ja tarkkuus on kehittynyt sitten viime kerran ja meillä oli mukavaa. Vilkku on kypsynyt tuollaiseksi vastaanottavaiseksi ja välillä se on hiukan tekemistä vaillakin. Silloin on hyvä hetki opettaa sille uusia juttuja. Ja tekemisistä puheen ollen, olen tänään yllättänyt pennun tv-pöydältämme seisomassa ja oli se kummasti päättänyt hypätä myös pytyn kannen päälle.
