Tänään suunnattiin hurttien kanssa heti aamusta Ikaalisin, toki ensin koukattiin kyytiin Anni, jota saamme kiittää kuvista. Kyllä pienen navigoinnin ja kurvailun jälkeen löysimmekin perille treenipaikallemme. Vilkku oli myös mukana ihmettelemässä ja pitihän ihmisten päästä jotain söpöä rapsuttelemaan. Meille annettiin suullinen ohjeistus mitä treenit tulevat pitämään sisällään ja nyt ensimmäisellä kerralla oli tarkoitus kokeilla muutamia perusasioita, jotta ohjaajat tietävät, minkä tasoisia ryhmiä aletaan kokoamaan.
Tuikulle veneeseen meno oli ihan helppo nakki, sinne se meni kun käskettiin, tosin soutaja olisi kovasti kiinnostanut. Ensiksi soudeltiin vain pieni lenkki, jotta koiralle jäi hyvä fiilis venehössäkästä. Sitten odoteltiin taas vuoroa. Toisena liikkeenä oli, että avustaja otti koiran veneeseen ja vene soudettiin about kymmenen metrin päähän. Vähän reilu 10metriä, sillä Tuikulla oli sen mittainen liina kaulassaan. Tarkoitus oli hyppyyttää koira veneestä järveen, josta se olisi uinut luokseni. Tuikulla oli kyllä kova yritys, mutta hyppääminen epäilytti. Kun koira sitten jo kiikkui paatin reunalla ja empi vielä, ohjaaja tuuppasi sille vauhtia. Tuikku ei ollut sukeltamisesta moksiskaan, vaan ui oikein reippaasti rantaan, eikä edes lähtenyt vaeltelemaan. Hieno haukku!
Lopuksi vuorossa oli venee haku. Leikitin Tuikkua köydellä, joka sitten veneen mukana lähti järvelle. Tuikku steppaili rantavedessä ja juoksi perään, mutta hyi kun olisikin pitänyt ihan uida. Pistän kyllä puolet arkailuista vieraan rannan piikkiin... Kun köysi sitten houkuttelevasti läiskäytettiin veteen, lähti Tuikku oikein reippaasti uimaan, haki köyden ja hinasi veneen rantaan. Rannassa Tuikku olisi leikkinyt köyden pätkällä vielä vetoleikkiäkin. Oikein hienosti hommat sujuivat ja eiköhän kesän aikana Tuikusta jotakin saada aikaiseksi. Ryhmäkin vaikutti oikein mukavalta ja kivalta, odotan innolla, että homma alkaa tämän kuun lopulla!