Vilkku videolla

Vilkku on ihana. Vilkku on suloinen. Vilkku tuoksuu pennulle (eli pissalla ja kakalla höystetylle koiralle). Vilkku on lämmin ja sillä on söpö pallomasu. Vilkku katsoo suloisesti. Vilkku osaa katsoa niin suloisesti, että se saa nukkua sängyssä, jos osaa olla kiltisti. Viime yön Vilkku nukkui vieressäni, voi miten kiva olikaan vetää lämpöinen käärö omaan kylkeen kiinni. Ja niin hiljaa ja levollisesti se nukkui ♥

Vilkku on opetellut luoksetuloa. Vilkun luoksetulokäskynä toimii vislaus ja sitten saa paljon kehuja ja rapsutuksia. Tahallaan niitä annettaan niin paljon, että koirakin innostuu ihan tosi paljon. Vilkku on tutustunut naksuttimeen, naksuttimen äänen kuultua saa namin. Vilkku on oppinut melko hyvin istumaan ja perusasentoa ja maahanmenoharjoituksiakin on aloitettu. Kun Vilkku vain näkeekään naksuttimen, se tarjoaa kontaktia.

Ruualle nappula on perso. Ruoka on hyvää ja sitä pitäisi olla aina saatavilla. Kaikki ruoka on hyvää. Ja kaikki ei ruokakin on syötävää. Ihmisten käsiä ja jalkoja ei saa syödä, eikä Vilkku edes näyki. Siksi Vilkku on aivan erityisen ihana pentu. Vilkku on autoillut paljon, harjoitellut yksinoloa ja kulkenut vapaana minun ja Nikon mukana. Se on oikein reipas, kiva ja pieni pentu. Huomenna menemme katsomaan pikkulapsia ja sunnuntaina Vilkku tulee Tuikun vepetreeneihin katselemaan.

Kuvia on tulossa, kunhan niitä ehdin käsitellä. Nyt on vaan niin happyhappyhappy -fiilikset, kun viimein oma pentu ♥

Tää on se mitä oon etsiny

Että olikin vaikeaa löytää sopivaa comboa; järkevä risteytys, hinta-laatu-suhde ja hyvällä asenteella varustettu kasvattaja. Kauan ehdin etsiskellä, mutta nyt löytyi. Puheluiden jälkeen päätimme, että lähdemme vähintäänkin katsomaan pentuja ja jos jokin on vialla, jätämme sinne. Vaan niinhän siinä kävi, että pikkuinen Vilkku lähti lammastilalta mukaamme. Kaksi pentua oli vapaana, ja Vilkku valikoitui sillä perusteella, että se kanteli oma-alotteisesti leluja ja otti mielestämme paremmin kontaktia ihmiseen. Myös kasvattaja kertoi, että juuri Vilkku on vaikuttanut oikein nokkelalta ja olivat Vilkun ja toisen pennun välillä puntaroineet, kumman jättävät kotiin uudeksi työkoiraksi.

Vilkku matkusti eilen mukanamme vajaa 200km, ei moitteita matkustuksessa. Oksensikin vasta viisi kilometriä ennen, kuin olimme kotona, höpsö pentu. Ilta menikin siinä, että pentu oli vain aivan ihmeissään kaikesta ja laitoimme sen pentuaitaukseensa nukkumaan. Ensimmäinen yö sujui oikein mukavasti, mitä nyt aamuyöllä piti minua vähän hereillä, kun Niko lähti.

Aamutoimet hoidettiin normaalisti ja pentu jäi huoneeseni työpäiväni ajaksi. Useamman tunnin oli kiljunut, mutta Nikon tullessa puolilta päivin, oli ollut hiljaa. Niko nappasikin pennun mukaansa ja olivat ajelleet vähän siellä sun täällä ja Vilkku oli ulkosalla saanut mennä vapaasti. Olivat kuulemma lattiallekin nukahtaneet vierekkäin. On se kiva, että toinenkin tykkää pennusta ♥

Vilkku on tosiaan nyt 9viikkoinen paimenmix. Vilkussa on 75% bordercollieta ja 25% australiankelpietä. Emä ja isä olivat reippaita ja miellyttäviä tapauksia, itse tykkäsin. Eikä tämä Vilkkukaan ollenkaan hassumpi tapaus ole! Nyt iltasella parit lyhyet yksinolot sujuivat tosi kivasti kongin ja luun kanssa. Käytin Tuikun pyörälenkillä ja Vilkku oli ollut ihan hiljaa sen aikaa. Ulkona kävimme moikkaamassa Tuikkua. Se oli Vilkusta vähän epäilyttävää, mutta loppuviimeksi pikkuvintiö juoksentelikin Tuikun perässä. Ja taas vaihteeksi, Tuikku rakasti.

Myylle meidän Vilkku on vähän iso leikkikaveri. Vilkku kuitenkin osaa leikkiä nätisti ja vaikka hampaiden kolistelu ja painiminen onkin rajua, on Myy täysillä hommassa mukana. Itseasiassa Myy on se, jolle leikkiminen ei meinaa millään riittää. Väsyessään Vilkku hakeutuukin ihmisen luo ja menee oikein tyytyväisenä huoneeseeni oven taakse Myyltä turvaan. Tarkoitus ei ole, että ne koko ajan kahnaavat ja pääasiassa leikkiminen hoidetaan ulkosalla. Sisällä saa toki vähän mennä makuupainia, onhan se hauskaa. Tällainen mini-infopaketti, Vilkulle on ajan kanssa tulossa oma sivu, kunhan ehdin tehdä.

Harrastusrintamaa

Tuikun kanssa puuhasimme eilen vepehommien parissa. Piski sai tosin ensin sovitella uusia pelastusliivejään, jotka talvella kirpparilta ostin. Luonnonvesissä kun paljon kesällä koiraani uitan ja Tuikku on ainakin omasta mielestään täydellinen matka_nuija, niin niin, minun mielenrauhakseni siis pelastusliivit. Sitä saa aina mietiskellä, jaksaako rekku uida takaisin, kun se päätti lähteä suunnistamaan jonkun niemen taakse tai uimaan järven toiselle puolen hakemaan uutta keppiä. Ja koska mahdollisesti veneilemme tänä kesänä, tätä ainakin kovasti toivon, niin onpahan liivit sitten sitäkin varten. Ja jotta kenelläkään ei jää huomaamatta, niin onhan tuo pinkki aika tyylikäs mun mustalla neidolla.

Tehtiin me sitten jotain ihan asiallistakin pelastusliiviposetusten jälkeen. Tuikku nimittäin treenailee vielä vepepatukan pitoja. Ja täytyy kyllä sanoa, että on se kehittynyt. Pidä, on nyt sitä mitä se tarkoittaa. Koira todella puree patukkaan, tuijottaa minua intensiivisesti ja odottaa lupaa irrottaa. Otettiin melko monta toistoa ja vain parissa Tuikku hieman mälväsi. Se on siis roimasti vähentynyt ja mälväämisistä en ole palkannut. Kiitos on meidän lopetussana, Tuikku antaa patukan käteeni, ei mitenkään räkäisten, vaan normaalisti laskien.

Päätin huvikseni kokeilla myös noutoa, sitä tehtiin viimeksi talvella. En ehkä ihan ole tajunnut, miten paloissa sitä voisi treenata. Toisaalta, Tuikku ottaa hyvin vastaan koko homman, joten toistaiseksi en tätä pätkikään. Otin aluksi koiran irti hihnasta ja päästin noutamaan. Ihan jees, tykkilähtö, hyvä ote, isoksi ongelmaksi muodostuu se että Tuikku ampuu satasta muualle, kuin pieru Saharaan. Jos jollakin on heittää vinkkiä noudon pätkimiseen ja patukan takaisin tuomiseen, niin kertokoot!

Tähän hätään ratkaisin ongelman itse väliaikaisesti, otin pari noutoa niin, että Tuikku on hihnassa ja se hakee patukan kahden metrin päästä. Ei mielestäni ruma nouto ollenkaan, otan ensi kerralla videolle! Reippaasti Tuikku siitäkin patukan haki ja toi sen suoraan eteeni ja luovutti käteen. Ei siis retuutusta tai maahan räkimistä, mitä esiintyi talvella vielä jatkuvasti. Kyllä me tästä! 17.5 päästäänkin jo melkein tosi toimiin, Ikaalisissa on vesipelastus esittelypäivä ja sinne me säntäämme. Samalla testataan kurssille ilmoittautuneiden koirat, että ne osaavat ja tykkäävät uida, näin ollen siis myös Tuikku. Siispä, yritän ja pyrin uittamaan koiran jo tänä viikonloppuna kertaalleen, se kun on uinut viimeksi elokuussa.

Toukokuun kuvastartti

Suurta rakkautta

Tuikku pääsi eilen tervehtimään perheen uusinta ja pienintä. Tuikku rakastui, se menee ihan pähkinöiksi pennuista. Myy oli tarpeeksi pentu sitä varten, että Tuikku meni pähkinöiksi. Ei se tiennyt, miten päin olisi, kun pieni koira oli niin hupsu ja pieni ja söpö. Myytä vähän epäilytti, mutta oikeastaan selällään makaavan Tuikun nenä oli aika mielenkiintoinen... Facebookista löytyy videota.

Puuhakas pentu

Myy on kotiutunut loistavasti, on olevinaan koko läänin omistaja. Yksinolot sujuvat mainiosti, koira oli pari ensimmäistä päivää kompostikehikosta virittämässäni häkissä. Ei aikaakaan, kun terrierinpuolikas totesi, että täältä pääseekin pois. Niinpä se yhtenä aamuna istui vastassa, kun Niko tuli tyhjään taloon. Siispä suljettiin Myy vanhempieni huoneeseen ja siellä se viihtyy. Eikä pääse pois, ei ennen, kuin keksii syödä seinät. Ja sitä se ei toivottavasti ainakaan kovin pian keksi.

Keskiviikkona olikin pikkusiskoni synttärit. Myystä oli hurjan hauskaa, kun ihmisiä virtasi ovesta sisään. Oli mummoa ja vaaria ja pikkulapsia. Monia eri varpaita pureskeltavina. Koko ajan joku silitti, ihan huisin lystiä. Mutta kas kummaa, pieni koira muuttuikin yliväsyneeksi ja sen hepulointi oli menettänyt kontrollin. Niin käy pienille lapsillekin, juuri juhlissa, esimerkiksi. Myy otti sitten vähän päikkäreitä, eikä häiriintyntt ympäristöstä ollenkaan. 

Loppuun vielä videokoostetta tältä viikolta. Myy on nyt oppinut kiipeämään ulkoportaat jo oikein sujuvasti ja on kaikinpuolin muutenkin toimelias ja reipas pieni koira.

Vadelmatassu mustikkatäplillä

Sitä saa aina vähän yllättyä ja olla pyörällä päästään. Aika paljon tapahtunut pienessä ajassa. Yhdessä äidin kanssa räätälöitiin sitten listaa tarpeisiin sopivista roduista ja jonkin ajan kuluttua löysin sopivan yhdistelmän. Soittelin kasvattajan kanssa, laiteltiin sähköpostia ja homma oli selvä ja äiti myyty. Aamulla lähdimme kohti Alavieskaa, hakemaan pikkuruista pentua vanhemmilleni. Oli ilo olla avuksi ja osallistua koiranhankintaan, jälleen kerran. Olen onnellinen vanhempieni puolesta, olihan se selvää, että he tarvitsevat oman koiran.

Tämä pentu tulee seikkailemaan blogissa taustalla, sen verran runsaasti saatte kuitenkin seurata tämänkin kasvua, että oma sivu löytyy täältä. Ja senkin vuoksi pentusesta tulee juttua tänne, että kasvattaja ja pentuesisarusten omistajat saavat seurailla kuulumisia. Kasvattajasta sen verran muutama sananen, että pennusta kyllä huomaa, että siihen on panostettu! Ihanaa vaihtelua kaikenmaailman sosiaalistamattomille arkajaloille, tällainen reipas ja hyvin avoin, tasapainoinen pentu. Ei pelottanut imuri, autoilu, autojen äänet, ihmiset, rapisevat äänet, liukkaat lattiat... Kaikki oli vaan pennulle ihan ookoo ja tosi mielellään tepasteli ympäriinsä.

Esitelläänpä sitten enemmän naperoa! Myy on seitsemän viikonikäinen narttu pentu, kolmen rodun sekoitus. Myyn isä oli puhdas jackrusselinterrieri, karkeakarvainen versio. Emä oli tiibetinspanielin ja petit branbanconin risteytys. Vaikka kotimatka olikin sitten pitkä, sujui se varsin mukavasti. Myy on hyvin reipas ja avoin, ihmisistä erittäin kiinnostunut. Niin sisällä kuin ulkona, se juoksentelee reippaasti ja tutkii ympäristöä. Vielä tänään se ei kuitenkaan saanut mennä Tuikkua moikkaamaan, vaikka mielenkiintoa sillä riitti sinnekin suuntaan. Taas on vilinää talossa ja äiti onnellinen. Ja onhan tuo aika herttainen... ♥



Kotimatkasta väsäsin vielä pienen videon ♥