Isot tytöt on Boriksen

Viimein täydellinen kuvatulva postaus, ehkä tämän viikon viimeinen? Eilen iltapäivällä hain Idan koirineen liikekeskuksilta ja kurvailtiin meille. Bamsu ja Boris matkustivat jalkatilassa tosi kivasti, pitäisköhän itsekin hankkia tuommosia minipiskejä? Päästiin sitten meille ja käytiin sisällä haukkaamassa hiukan välipalaa. Sitten vain ulos ja Tuikku mukaan, kaiken varalta liinaan ja vesijohtolinjalle käpsyttelemään.

Aurinko asetti valokuvaukseen taas omat haasteensa, mustat koirat, kiiltävä jääpintainen lumi ja kontrastikkaat varjot, jipii... Monta sataa kuvaa tuli lauottua, mutta vain musto-osa selvisi jatkokäsittelyn läpi, enkä silti pidä kaikista. Tilannekuvat olivat kuitenkin parhaita!

Bamsu hääräili metsässä lähinnä omiaan, Boris sen sijaan rakastui Tuikkuu. Muistiko se sen vuoden takaisista leikeistä, vai hyrräsivätkö nuoren miehen hormoonit, se jääköön mysteeriksi? Steriilin nartun takamus kiinnosti suuresti ja Boris tähtäili reisiä myöten vähän Tuikun joka ruumiin osaan. Niskaakin piti kirputtaa ja Tuikun ilme näytti vähintäänkin kettuuntuneelta. Missään kohtaa isompi hurtta ei villaa satuttanut, mutta pariin kertaan niputti sen mättäikköön ja koetti paeta pikkumiehen ronskeja otteita.

Montulla hurtilla sujui sitten varsinainen leikkiminen ja yhtämittaa ulkoiltua tuli useampi tunti. Kyllä oli väsyneitä piskejä, kun porukkaa takaisin bussille kuskasin. Ihana keli ja hyvää seuraa, ei vois parempaa toivoa.

Ihan päätöntä

Työhaastatteluni jälkeen kurvailin eilen noutamaan Hannan koirineen  kyytiin. Kaasuteltiin siitä sitten Lielahden koirapuistoon hurttia juoksuttamaan. Puiston jääpohja olikin tuossa parin päivän aikana sulanut ihanaksi loskakuravelliksi ja maa-ainekset lentelivät komeassa kaaressa kun koirat ruopaisivat itsensä liikkeelle. Hieno ilma oli ulkoilla, eikä ylimääräistäkään seuraa puistoon juuri ängennyt.

Kivaisia uusia kuvia, vähän aurinko ja kiiltävän märkä jää aiheuttivat hankaluuksia, mutta rohkeasti silti yritin muokkailla näistä julkaisukelpoisia. Saatiinpa Tuikusta uusi seisotuskuvakin, vielä kun talvikarva on tallessa. Tänään Ida koirineen tulee käymään, varmaan huomenissa saadaan siitä vierailusta materiaalit tänne.

Kevätfiilis

Ihana kevätkeli! Lähdettiin Tuikun kanssa metsään tallustelemaan ja kaikeksi onneksi oli liina mukana. Siinä pikkusen koiralle muistuteltiin, mitä meinaa odottaminen, paikallaan oleminen, pysähtyminen ja luoksetuleminen siitä käskystä... Sitten kun oli kunnon voimasanat karjuttu niin että koko tienoo sen kuuli, lönkytti sesse säyseästi kintussani kiinni. Varovasti katsoen pyysi lupaa ottaa pari askelta kauemmas. Niin sen pitääkin mennä, mettään ei lähdetä jos siellä vain p*rseillään.

Kuusimetsästä oli lumi sulanut ja maa oli jo pehmeähköä. Sinne mennään tällä viikkoa tekemään ensimmäiset namijäljet Maisalle ja nyt viimein sen lajin voisi Tuikunkin kanssa aloittaa. Voisi tästä hurtasta olla enemmän potentiaaliakin moiseen. Paikoin olikin sitten lunta polvea myöten, rämmittiin metsäaukealla ja siellä ne korvat taas katosivat. Ei siinä, viskasin liinan maahan ja lähdin itse kotia kohti. Sivusilmällä kuitenkin tarkkailin koiraa, joka ei reagoinut minuun mitenkään. Tuikku jäi kuitenkin liinallansa risukkoon jumiin, kiersi ja kaarsi ja solmi itsensä siistiin nippuun. Siinä kohtaa huikkasin heipat ja marssin tarmokkaasti kotia kohti. Ja voi sitä kiljumista ja ulvomista, mikä tuon muka kovan ja itsenäisen rakin kurkusta pääsi. Sitä oltiinkin sitten niin riemuissaan, kun se sieltä pöpeliköstä väänsin irti ja niin hienosti tultiin mukana ja vapaana vielä maantielläkin, siistissä seuruussa. Josko olisi asiat taas hetkeksi aikaa menneet jakeluun.

Pihassa sitten vähän vielä vesipelastukseen treeniä. Yritettiin taas niitä pitoja. Tuikku osaa nostaa patukan maasta, mutta pudottaa sen samalla nopeudella. Tuikku osaa ottaa patukan kädestäni ja laskea sen maahan. Jos en päästä patukasta irti, Tuikku puree sitä voimakkaasti nanosekunnin ajan. Olen yrittänyt naksutella, mutta koira vain ei ala pidentämään aikaa. Tuikku ei sitä itse tarjoa. Niinpä kokeilin että pidin sen kuonosta kiinni, se vain on niin hankalaa, kun kuono on melko massiivinen. Siinä koira kuitenkin rauhoittui. Onkos kellään parempia ideoita?

Otettiin sitten hyvän mielen takaamiseksi noutoja ja ne Tuikku osaa hyvin. Kun pääasiahan on se nouto ei se että se tulla jynssää siististi sivulleni ja yrittää olla pudottamatta patukkaa. Kerran varasti lähdössä, mutta tosi upeasti odotti muuten. Lähtee tykkinä luvan saatuaan liikkeelle, tarttuu voimakkaasti patukkaan ja tuo sen vauhdilla takaisin. Ei se sitä käteeni tuo, mutta jalkoihin ja mulle se riittää. Treenattiin taas lumihangessa, eihän se vesikään mikään kevyt elementti ole. Ah, odotan niin että päästään treeneihin ja kaikkea.

Iloista menoa

Kerrankin kohtuullisen kiva sää ja aikaa. Lähdettiin Tuikun kanssa pitkästä aikaa moikkaamaan Peppiä koirineen. Iltapäivä menikin puistoillessa, iloista menoa. Kuvat kertokoon enemmän.

Erinäisiä keväänmerkkejä

Tuikusta, tämä mokoma aloitti karvanlähdön. Furminatorilla lähti jo aika hyvä satsi, kerrankin olen ajoissa ja koira ei näytä ainakaan vielä kapiselta. Sitä tahtia kun lumi sulaa ja alkaa maata näkyä, niin saakin alkaa katselemaan matolääkkeitä koko laumalle. Ehkä selkein kevään merkki on lumen alta paljastuva kakka, mutta ei siitä sen enempää, jokainen tehköön havaintonsa itse.

Petsien temppurinkiin tuli pitkästä aikaa kokeilemisen arvoinen temppu. Tuikun kanssa on osallistuttu viimeksi kaksi vuotta sitten ja silloin voitettiin. Tämä temppu oli pitkälti jatkosovellusversio aiemmalle, eli jalkojen välissä kävelylle. Nykyinen temppu on sotakoira, jolloin koiran tulee mennä jalkojeni välissä maahan ja minä kyykkään koiran päälle "tähtäämään" ja "ampumaan". Vähän malttamaton olin ja heti parin harjoituskerran jälkeen videota, joten käsiapu on täysin häivyttämättä. Moitteetta Tuikku kyllä jalkojen alla liikkuu eteen ja taakse. Maahankin meni reippaasti käskystä, mutta hiukan hämmentyneenä katsoi, kun kyykkäsin sen selkään "mistä lähtien oot istunu mun päälle kun teen niin kuin käsket?". Runsailla palkoilla  ja rauhoittelulla Tuikulle olikin sitten ihan ookoo, että omistaja vähän ottaa tukea ja pyllähtää päälle, eiks tää ookin ihan normi leikki koiran kaa? Vähän liukastakin oli ja se hankaloitti entisestään mun kyykkyyn menoa ja kävelyä koira jalkojen välissä. Jotain matskua me kuitenkin saatiin, tosin maastohousut ja ase puuttuvat, pöh. Ehkä me kesäksi treenataan tämä temppu kunnon malliin.

Ja sitten muutama kuvanen meidän vepehömppäilyistä. Mitään vepee oikeesti vielä, tämän kuun lopussa pitää maksaa kaudesta puolet ja on tuossa yhdelle viikonlopulle talkoitakin. Tuikun kanssa harjoiteltiin parin sekunnin tukevia pitoja ja vauhtinoutoja. Pitoja en aivan ole osannut opettaa, eikä Tuikku ole ihan tajunnut. Hätäsenä koirana se tekisi pitojen kohdalla jo seuraavaa asiaa. Sen sijaan dummyn perään se juoksee ihan miljoonaa ja tänään kun juoksin koiraa karkuun se juoksi vielä lujempaa takaisin. Hyvä niin, ehkä tästä jotain saadaan. Kuntoharjoittelun vuoksi noudot hoidettiin lumihangessa, ei sitä  vedessäkään ihan kevyesti polskutella.

Hurtta hyötykäyttöön

Tänään olikin Tuikulle taas duunia luvassa, kun iltapäivällä ajoin sitä töistä hakemaan. Koiralle runsas nesteytys, autoon ja päiväkodille. Nopea pikkulenkki, lämppärit ja sitten kokoontuminen päiväkodin pihaan. Illan ohjelmana oli laskiaistempaus päiväkodin lapsiperheille ja minä olin ehdottanut meitä sitte ahkiota vetämään. Lupa tuli ja jälleen pääsi Tuikku hommiin.

Lasten mäenlaskun ohella, me vedimme yhtä tai kahta lasta ahkiossa juosten ja kävellen, melko pitkää suoraa. Reipas tunti ehdittiin rämistellä edes takaisin, eikä mitään kummempia väsymisen merkkejä näkynyt. Tuikku käyttäytyi todella mallikkaasti, veti reippaasti, teki pyydettäessä vähän temppuja ja oli rauhallisesti lasten rapsuteltavana. Ei mitään ylimääräistä hötkyilyä ja talviriehassa poikenneen toisenkin koiran kanssa käyttäytyi hyvin.

Reipastempoinen ilta, mukava ilma ja saatiin paljon kiitosta ja kehuja. Eksyi sinne ahkioon yksi päiväkodin työntekijäkin, tervetuloa toistekin! Jäi kyllä hyvä mieli taas.

Olen tässä nyt enemmänkin kiinnostunut koiran niin sanotusta hyötykäytöstä. Tuikusta ei ole mihinkään "työnön", se ei ole opas- tai avustajakoira, siitä ei ole metsästykseen. Se on kuitenkin erittäin kovahermoinen, tarvittaessa rauhallinen ja moneen sopeutuva, joten toimii ihmisten kanssa mainiosti. Toisinaan iso koko on haitta, pienten lasten kanssa Tuikku on kuin norsu posliinikaupassa... Voitte kuvitella, kun Tuikku yrittää hillitä itseään, varoa ja silti keikkuu innoissaan ympäriinsä kaataen kaikki vaahtosammuttimen mittaiset kaksijalkaiset. Ja häntä, melkein voisi typistää pienlapsikeikkojen ajaksi, sehän on koko ajan pienten muksujen nassussa.

Nuorison seuraan Tuikku sopii ehkä parhaiten, aina parempi, jos on ronskimpaa väkeä. Nuorisotilalla ollessa homma oli rennompaa. Koira sai olla vapaana ja ohjeistus nuorille oli vain, että ruuat omalla vastuulla ja koira pitää tönätä pois, jos ei halua olla sen kanssa. Tuikkukaan ei ollut niin hulivili, kun ei ollut hihnaa luomassa jännitettä. Lasten luona ollessa on oltava jotain tekemistä. Pelkkä seisominen rapsuteltavana ei ole Tuikun se juttu. Tuikku vaatii jotain tekemistä, tähän mennessä se on ollut lasten etsimistä ja ahkiolla vetämistä. Yhden lapsen kanssa rapsuttelutuokiotkin onnistuvat hyvin, kun pystyn ohjaamaan sekä koiraa, että lasta. Koen kuitenkin vieraan lapsilauman ja koiran ohjaamisen samalla kertaa aivan liian hankalaksi.

Olen välillä ehkä turhankin natsi ja varovainen, mutta parempi katsoa kuin katua. Mietin ennen vierailuita ja ohjelmanumeroita kaikki mahdolliset riskit ja vaarat ja pyrin eliminoimaan ne mahdollisimman hyvin. Riskejä on totta kai aina, ne pitää tiedostaa, mutta niiden kanssa pitää elää. En tosin pidä todennäköisenä, että Tuikku tekisi mitään kovin vaarallista kenellekään, mutta ei pidä poissulkea sellaista mahdollisuutta, eläin on eläin. Näin ollen en luota tilanteita koirani vastuulle. Kun Tuikku on nyt sitten ollut harjoittelupaikoillani mukana, olen myös painottanut sitä, että koiran ollessa paikalla, en voi vahtia tai huolehtia sen kummemmin lapsista, vaan pääpainoni on koiran ohjaamisessa. Näin siksi, että homma pysyy turvallisena ja on kuitenkin vastuullani.

Odotan innolla, että pääsisin Tuikun kanssa opiskelemaan sitä koira-avusteisuutta. Siihen asti me kuitenkin keikkailemme ja vierailemme paikoissa, jonne meidät otetaan vastaan. Myös toimintaterapeutiksi opiskelu on alkanut kiinnostamaan, sillä siinä pystyisin loistavasti hyödyntämään koiraani. Seuraavaa koiraa olen kaavaillut vähän samoihin hommiin, mutta saisi olla perusluonteeltaan rauhallisempi ihmisten seurassa, ei tuollainen hösääjä. Enemmän semmoinen rapsuteltava tyyppi ja pienempi. Toivon mukaan vuoden päästä mulla on kaksi ihmistyössä toimivaa koiraa ♥

Postaukset tästä aiheesta, opparista sun muista Tuikun keikoista löytyvät hyötykoira kategorian alta.