Mitä sitten, kun vastaan astelee hukka tai kontio?

Kuvat © Hanna Worne



Karhutesti

Saavuimme Niihaman koirakentälle puolitoista tuntia ennen omaa vuoroamme. Jätettiin Tuikku autoon odottelemaan ja katseltiin muiden vuoroja, jokaisella koiralla omanlainen reaktionsa. Kuunnellessa ja katsellessa oppi yllättävän paljon, mielenkiintoistakin se oli. Tuikku odotteli levottomana autossa ja ennen vuoroamme vein sen kävelemään. Ihan lunkisti otti lenkkeilyn, ei kiinnostanut muut koirat tai ihmiset. Omalla vuorolla sitten käveltiin lähtöpisteeseen saamaan ohjeistusta. Tuuli leijutti karhun hajun Tuikun nenään ja koira oli heti valppaana, rintamasuunta testikentälle. 

Luvan saatuamme suunnattiin kepille, jossa oli lähtöhaju. Reippaasti Tuikku lähti seuraamaan jälkeä. Kun karhu tuli näkyviin ja pysähdyin, hidasti Tuikkukin. Kova haukku alkoi heti ja karvat nousivat pystyyn. Suu vaahdossa ja kuola lentäen louskotettiin ja vähän siirryttiin takavasempaan. Muutama askel karhun perään kun se kääntyi pois päin ja taas vähän pakoon. Muutaman minuutin tarmokas haukkuminen ja sitten Tuikulle riitti, yritti ottaa hatkat ja juoksi liinan päähän muutaman kerran täysiä. Oli siinä jäisellä maastolla vähän hommaa pitää tuo. Palasi karkuyrityksen jälkeen taakseni haukkumaan ja murisemaan. Testi lopetettiin sen jälkeen. Hyvällä tahdilla Tuikku veti mua pois päin kentältä ja vasta kauempaa alkoi taas murista ja haukkua, sekä hyppiä. Eli vähän jäi kuitenkin kiinnostamaan.

Suunnilleen tuollaista reaktiota toivoinkin, että koira ilmottaisi selkeästi, mutta ymmärtäisi paeta. Alla vielä arvostelu mikä saatiin

Koiran reaktio hajujälkeen, voimakas, lähtee jäljelle

Reaktio nähdessään pedon, siirtyy omistajan taakse, aloittaa haukun heti

Koiran toimintakyky pedon liikkuessa, pieni

Rohkeus, pieni (katsoo pedon ohi)

Taistelutahto, pieni

Väistöliikkeet/ketteryys, keskitasoa

 

Susitesti

Tänään sama paikka ja suunnilleen sama aika, kuin eilen. Meidän vuoro oli melkein saman tien, vain yksi koira ennen meitä. Tuikku käväisi taas pienellä lenkillä ja sitten toimintaan. Vuorossa oli susi ja vähän taas jännitti, meitä kumpaakin.

Kun saatiin lupa, vein Tuikun haistamaan kiveä, jossa haju oli. Reippaasti taas jäljelle ja rintamasuunta sutta kohti. Kun susi sitten tuli piilosta esiin, koira pysähtyi ja rähinä alkoi. Suu vaahdossa rähjäämistä ja paikan vaihtoa. Vähän takavasempaan ja edes takaisin vierelläni, suden perään ei Tuikkua saatu lähtemään, tasainen pelkohaukku vei vallan. Positiivista palautetta saatiin, koira ilmoittaa, mutta pakenee. Ei jää suurpetojen ruuaksi. Minun tapauksessani toimii ihanteellisesti, kun ei ole kuitenkaan mikään metsästyskoira.

Koiran reaktio hajujälkeen, voimakas, lähtee jäljelle

Reaktio nähdessään pedon, siirtyy omistajan taakse, aloittaa haukun heti

Koiran toimintakyky pedon liikkuessa, pieni

Rohkeus, pieni (katsoo pedon ohi)

Taistelutahto, pieni

Väistöliikkeet/ketteryys, keskitasoa

Huikeen kokonen jäbä

Joku saattaa arvata, kenties nähnyt facebookista. No enivei, jättijäbä on ollut hoidossa viimeksi kesällä. Säkää vajaat 70cm ja painoa n. 45kg. Sitäkin isompi satsi kovia hermoja ja rauhallisuutta. Ja ne kirkkaat silmät, surumielinen ilme, lerpattavat huulet ja jättimäiset korvat. Aika herttaista on myös se, että tämä jättimäinen vuosikas nukkuu nalle kainalossa. :3 Jos jollekin nyt jäi vielä epäselväksi, niin hoidossa siis Tuikun pentu Hukka Wolfberry. Hukka tosiaan tuotiin meille viime sunnuntaina hoitoon ja muutamia päiviä se meillä viettikin. Hiukan kuvasaldoa ja tekstiä tältä ajalta. PS. Oon tekemässä isoa Berry postausta, kunhan saan pentujen omistajia kiinni.

Siinä oli hiukan sunnuntailta kuvia. Vallan riemuissaan Hukka meille tuli, heti pusuttelemassa Maisaa ja halimassa Tuikkua. Maisa tuota jättikokoista ystävää kiinnostikin. Hukka hiipi varovasti keittiöön Maisaa katsomaan ja ynisi. Yritti huitoa Maisaa tassulla, josko saisi pikkuisen leikkimään. Tirppa pisti jätkälle jauhot suuhun päästämällä kunnon rähinän. Voi mikä näky se olikaan, kun tuolit kolisten Hukka-parka sinkosi häntä koipien välissä eteiseen karkuun. Nurkan takaa se sitten korvan luimussa kurkisteli, eikä enää tullut keittiöön. Ja mitä Maisaan tulee, niin se vain ylpeänä pällisteli ruuan valmistumista ja varmasti katu-uskottavuuskin kasvoi.

Kauhian letkeä ja rento haukku. Kun tulee sisälle niin vetää unta kaaliin ja ulos mennessä rallittaa täysiä. Koon puolesta ei juuri pennuksi uskoisi, mutta liikkeet paljastavat nuoren iänkin. Honkkeli kuin mikä, kompuroi ja liukastelee ja muutenkin kohelimpi, kuin Tuikku. Leikin sujuivan kuitenkin vallan mainiosti ja paini oli koirista parasta. Tuikku meinaa vähän jäädä poikansa jalkoihin. Siitäkös rakkimus suivaantui ja komensi nuorta nulikkaa oikein mojovasti. Ihan tossun alla Hukka oli noin muuten, vähän Tuikku murahti niin pentu olisi hakenut vaikka kuun taivaalta. Mutta fyysisesti Hukka oli koko ajan niskan päällä. :D Nikon kanssa vietiin piskit soramontulle juoksemaan ja siellä saivatkin riehua kunnolla. Käytettiin sen jälkeen vielä pienellä remmilenkillä ja kyllä sitä mentiin niin rennosti ja rauhallisesti että. Seisotus ja kaverikuvatkin otettiin. Täytyy kyllä sanoa, että tuommosen jätkän vieressä Tuikku tuntuu oikeesti tosi pieneltä.

Yön Hukka nukkui tosi hyvin, ei kertaakaan herättänyt mua tai en ainakaan herännyt. Yöllä mennessäni vessaan, oli koira pakko ottaa mukaan, jäi pitämään sellaista meteliä huoneeseeni, että olisi koko talo muuten herännyt. Tuli siinä samalla Hukan sitten moikattua myös Rufus-kania. Miellyttävä suhtautuminen, koira vaan makaili ja kallisteli päätään, ihmetteli moista pitkä korvaa. Ja Rupsu tottuneesti mussutti vain heinää.  

Yllä löytyy kuvasia maanantain touhuiluista. Hukan mukana tulleet jättimäiset ydinluut maistuivat hurtille. Siinä missä Tuikku alkoi repimään luusta lihaa ja syömään herkkuaan raivokkaasti, Hukka alkoi leikkimään. Voi sitä pennun riemua, kun se luu suussa juoksi Maisan perässä ja heitteli herkkuaan. Maisa äristen pinkoi karkuun, eikä ymmärtänyt yhtään, mitä toinen yritti. Vähän piti Hukkaa sitten ohjata ulkona, että paas maate ja syö se. Puolisen tuntia se luulla leikki ennen, kuin alkoi nakertaa. Voi pentua ♥ Kävipä myöhemmin niin, että Maisa varasti Hukan piilottaman luun ja sipsutti jättiluu suussa pakoon...

Tuikun kanssa taas leikittiin ja riehuttiin. Pallo oli kyllä paras lelu. Vähän tuli kaksikolla kinastelua ja välien selvittelyä. Hukka innostuessaan nappasi Tuikkua hännästä, niin kovasti että mammakoira retuutti poikaansa sitten niskavilloista. Toiseen kertaan Tuikku muistutti arvoasemastaan, kun Hukka heitti äipän selälleen ja hyppäsi päälle tähän tapaan. Linkin kuvassa osat ovat toisinpäin, kuten vuosi sitten. Tuikku tosiaan hermostui moisesta alentamisesta ja räjähti nuoremmalle oikein kunnolla. Ei siinä Hukka paljon vastaan väittänyt, vaan taas leikittiin nätisti. Huumoririkkaita ja letkeitä piskejä :>

Tiistaina me vaan löhöiltiin ja mulla onkin pelkkiä puhelinkuvia, joita ei kehtaa julkaista. Hukka paini päivän nallensa kanssa ja kompuroi meidän rappuja ylös alas. Se myös läträsi lätäkössä ja riehui Tuikun kanssa. Tuikku tosin totesi, että moinen pentuseura saa nyt riittää ja juoksi metsään karkuun, totta kai nulikka perässä. Hukka hidasteli onneksi ja sadan metrin paikkeilla kääntyi takaisin. Tuikku tosin katosi näkyvistä, tuli varmaa vartin päästä takasin. Eipä sitä karkaamiseksi voi kutsua, jos hetken pyörii metässä. Sisällä Hukka härnäsi Maisaa ja tirppa pakeni vierasta sohvan selkänojalle. Turhaahan tuo, koska Hukan pää on selkänojan korkeudella, Maisan logiikka... Mukavat ja toimeliaat kolme päivää vietettiin Hukan kanssa ja pian se tuleekin jo uudelleen hoitoon. Täällä lisää kuvia :)

Unelmista totta

En muista, olenko blogissa maininnut, mutta kuitenkin siitä vuosikkaasta Tuikusta asti olen halunnut päästä sen kanssa oikeasti töihin. Haaveena on ollut talvirieha tai muu lasten tapahtuma, johon voisi viedä Tuikun rapsuteltavaksi ja pulkkaa veätmään. Tänä vuonna onnistuttiin ja kaikki napsahti kohdalleen :) Päästiin paikalliseen talviriehaan vetokoirakoksi ja olin kyllä ihan riemua täynnä.

Tuikulle tuttua olivat lapset, vetäminen ja hälyisä ympäristö, jännitettä tosin loivat ponit ympärillä, sekä se että kovassa häiriössä piti keskittyä vetoon. Sekin mietitytti, että teilaako Tuikku innostuessaan kaikki muksut ja varastaa makkarat, vai osaako käyttäytyä rauhallisesti ja asiallisesti.

Reissu oli todellakin unelmien täyttymys. Tuikku riemastui toki ihmisistä, mutta ei montaa kertaa hyppinyt vasten ja nekin joita vasten hyppi, olivat tuttuja ja "luvallisia". Lapsia riitti kyytiin, raskainta oli, kun ensimmäiset urat suojakelihankeen vedettiin kouluikäiset kyydissä. Tarvittiin avuksi vähän Nikoa juustojensa kanssa, jotta saatiin koira liikenteeseen :D Pelästyttiin jo että koiran vetointo loppui ensimmäisiin kierroksii, mutta kun niitä pieniä natiaisia alkoi kömpiä kyytiin, niin johan Tuikku innostui.

Kutakuinkin vajaa neljä kilometriä juosta hölkyteltiin yhteensä, itsellä meinasi kunto loppua siinä hankikahluussa ja lyhyissä tauoissa ja kyllä Tuikullakin kieli viisti maata. Lapset tykkäsi kauheesti, niin minäkin ja Tuikkukin. Sen lisäksi että Tuikkua luultiin taas labbikseksi, kysyttiin myös onko se pentu (oli niin iloinen) ja että onko se uros (iso koko). Mukavaa oli jutella ihmisten kanssa ja paljon saatiin kehuja ja kiitosta, että oltiin tultu mukaan :)

Kolmen tunnin vetelyyn mahtui kaikenlaista. Toisen koiran nähdessään pulkkaa vedettiin melkoista kyytiä, onneksi tenava pysyi kyydissä ja tykkäsi hirmusti. Myös makkaroista koira oli kovin kiinnostunut, onneksi buffetista oli talkoopiskille varattu oma makkara :)

Mahtava tapahtuma ja iso kiitos että päästiin mukaan, ensi vuonna uudestaan!

Jääretki saareen

Paljon tavaraa, ahkio täynnä, sukset, vetovermeet ja pari innosta tärisevää piskiä. Niistä on mahtava päivä tehty. Kesän jälkeen ei olla Vinskin kanssa vedetty ja suksillakin on menty viimeksi vuosi sitten. Oletettiin siis, että taidot olisivat ruosteessa ja homma takkuista. Vedeltiin kunnon alkulämpät, kun niihinkin sain hyviä neuvoja. Käveltiin siis reippaasti koirat ravissa reipas puolisen kilometriä jäälle ja jäällä pääsivät koirat sitten hölkytellen ahkiota vetämään. Ennen kuin sen kummoisempaa yllytystä ehdittiin antamaan koirille, niin kumpikin veti jo innoissaan. Oltiin melko yllättyneitä, koirut veti koko 2km Kattilasaareen lähes tauotta, kerran palkattiin välissä. Ei voi kyllä piskeistä ylpeämpi olla!

Kun ahkio oltiin vedetty puolen välin ohi, hyppäsin itse suksille ja saivat vedellä minua. Ahkio oli kytkettynä vyöhöni, joten käytännössä vetivät siis sitäkin samalla. Painoa oli siis ihan reippaasti, pelkkä ahkion lastikin painoi kunnolla. Railon yli rämpiessä oli pakko ottaa sukset pois ja vetää ahkio itse. Onneksi oltiin saaresta enää mutaman kymmenen metrin päässä.

Saaressa laitettiin koirat puihin kiinni ja lepäämään. Saivat vettä ja syötävää. Maa oli sulanut saarelta, liekö sinne lunta paljolti satanutkaan. Tyytyväisinä nököttivät, mitä nyt Tuikku vähän haukahteli, oli kiinnostunut eväistämme. Kyhäiltiin siinä nuotiota ja paisteltiin makkarat. Kerrassaan ihana fiilis, sai vain nauttia koirien seurasta, maisemista, kivan leudosta ilmasta ja hyvän kaverin seurasta :) Ei moittimista reissussa olenkaan. 

Siitä on vuosi, kun kävimme saaressa viimeksi. Silloin oli hitusen erilainen ilma ja Tuikkukin erinäköinen, laiha ja karvaton. Nyt kelpasi muhkealla turkilla ja kunnon lihaksilla hölkyttää koko matka. Samanmoinen kaverikuva otettiin kuin viimevuonna, ei tosin samassa kelissä tai yhtä ryhdikkäänä :D Tuolta löytyy vanha kuva klick.

Muutama pilkkijä ja hiihtäjä nähtiin, sekä yksi mönkijä ja pari koiraa. Liikennettä ei siis viime vuoteen nähtynä ollut nyt juuri yhtään ja mitään ikäviä välikohtauksiakaan ei tullut. Koirat keskittyivät vetoon hyvin ja meno oli mitä mainiointa.

Kumpiki rekku odotti nätisti käskystä, eikä sählännyt odottaessaan vetolupaa. Vetäessä ei riehuttu ja näykitty kaveria kuin pari kertaa ja kohtuullisen suoraakin vedettiin. Koko matka vedettiin hyvällä vireellä, tasaisen rauhallisesti. Niin että pystyi itsekin siinä hiihtämään. Vaikka välillä koirat hidastivat, eivät ne kuitenkaan madelleet. Viime vuonnahan lähtö oli joko ohjus tyyppistä ja pysähtyä ei osattu, odottamaan ei suostuttu ja liinatkin olivat jatkuvasti solmussa. Nyt mitään sellaista ei ollut. Ihan kuin kaksikko olisi vetänyt aina. Niin ja maalimiestä ei tarvittu! Vetivät ilmankin ja kovalla innolla :)

Rantaan päästessä laitettiin Tuikku vetämään pelkkää ahkiota. Kenkien lisäksi siellä oli enää vettä ja jotain muuta pikku sälää kyydissä, ei siis enää polttopuita tai muuta painavaa. Jäähdyttelyiksi hölkyteltiin siis taas puolisen kilometriä lähtöpisteeseen. Loppupalkkana olikin isot lihapullat ja sitten pistettiin kumpikin tarhaan. Aateltiin että leikkisivät, kun olivat hommia tehneet koko matkan. Ressukat olivat niin väsyneitä, että nuokkuivat vaan :D Toivottavasti ehditään ottaa eväsreissu uusiksi saareen, kesällä täytyy etsiä joku muu määränpää :)

Pakko oli tehdä uusi video, ollaan me niin paljon kehitytty! Suositellaan ehdottomasti päiväretkiä ja vetoilua muillekin :)

Koirieni lihashuolto

Aikoinaan pyydettiin tekstiä, kuvia ja videota koirieni lihashuollosta. Tuolloin termi särähti korvaan ja totesin "hieman" unohtaneeni koko homman. Termi kuulosti vieraalta, eikä sen sisältö ollut kovinkaan tuttua minulle, etenkään käytännössä. Isot kiitokset kuitenkin sille aiheen avaajalle, sillä aloin perehtyä asiaan enemmän ja ymmärsin sen tärkeyden. Nyt viimein sain tästä raavittua sitten postauksen aikaiseksi. Vielä paljon opittavaa meillä on, mutta alkuun on päästy, palaute ja ohjeet ovat ihan toivottuja. Voidaan kai hypätä sen historian yli, jolloin en koiriani lämmitellyt tmv...

Meidän ainoa "raskas" ja oikeasti paneutumista vaativa harrastuksemme on veto. Maisa ja Klaara harrastavat sitä lähinnä kävellen ja pieniä pyrähdyksiä ottaen. Niiden kanssa lämmittelynä toimii pieni leikkituokio ja temputtelu, sekä harjaaminen (vähän kuin hevosilla) ennen vetämistä.

Tuikkuhan sen sijaan vetää pyörää ja hiihtäjää yksin/kaksin ja kovassa vauhdissa, sekä pidempiä matkoja. Viime talvi meni vielä sählätessä, mutta nyt meillä on fleecemantteli lämpöjä pitämään ennen ja jälkeen suorituksen. Meillä kotona kävelemme soramontulle, kentälle tai jäälle 500m ja se on meidän lämmittely. Emme laahusta, kävelemme reippaasti. Usein myös harjaan Tuikun, annan juosta alkuun vapaana ja sitten aloitellaan hommat. Lämmittelyt sen kävelemisen jälkeen ovat siis 10-20min. Olen opetellut Tuikun kanssa jumpan ulkoa ja treenien päätyttyä jäähdyttelemme sillä ja kävelemme kotiin.

Hierontaan ja venyttelyyn perehdyin kesällä. Tuikku nauttii hurjasti, kun sitä hieroo. Netistä ja kirjoista lueskelin ohjeita ja jotain pientä perushierontaa osaan tehdä. Kiinnostaisi kyllä viedä koira ihan oikealle hierojalle, osaako joku suositella jotain tiettyä Pirkanmaalla? Venyttelyihinkin ohjeita on löytynyt kirjoista ja Tuikku antaa tosi hienosti itseään kosketella. Maisa ja Klaara ovat tässäkin suhteessa hankalampia, arempi luonne ja Maisa ei kosketuksesta muutenkaan välitä. Olen siis katsonut tarpeettomaksi alkaa rei'ittämään sormiani, kun koira ei kerran tykkää, niin ei tykkää.

Lämmittelyjen ja hieromisien lisäksi bongasin netistä temppuja, jotka kehittävät koiran lihaksistoa. Tuikku osaa kurre tempun jo melkein, tuen kanssa sujuu hyvin. Kierimisenkin tuo on oppinut ja iän myötä kehonhallinta on parantunut paljon. Me on mm. tasapainoiltu lankun päällä ja tehty kahdeksikkoa. Kahdiksikoissa on se juttu, että täytyy muistaa tehdä molempiin suuntiin. Alla lista tempuista, joita suosittelen harjoittelemaan

Kurre

Kengu

Kyykyt (kurre, ylös, kurre, ylös)

Kieri

Ryömi

Peruuta

Ympäri

Takajalat ilmaan

Meidän lihashuolto ei tosiaan kummoista ole, ainakaan toistaiseksi. Uskon tämän kuitenkin riittävään niihin satunnaisiin kertoihin, kun kuukaudessa 2-6 kertaa vedämme 300-1000m rengasta ja ehkä kerran pyöräilijää/hiihtäjää. Mikäli olen aivan pihalla asioista, niin saa huomauttaa, olenhan aloittelija.

Mahtava veto!

Tuikun kanssa taas eilen kohti Soppeenmäkeä, Hanna olikin meitä jo vastassa (Tuikku tunnisti ja hepuloi). Käppäiltiin hakemaan Auri ja potkuri kämpiltä ja lähdettiin kävelemään harjun taakse. Pakkanen huiteli siinä -17C asteen korvilla, mutta aurinko piti lämpöjä mukavasti. Tuikku löntysteli pinkki possumantteli päällä ja lämmitteli. Kun päästiin perille, koirille nykäistiin valjaat päälle ja remmit potkuriin kiinni. Lähdin itse juoksemaan maalimieheksi. Kyseessä oli tämän vuoden ensimmäinen kunnon vetopätkä ja Tuikulla uusi vetokaveri, joten jännitti hieman. Odotukset olivat ainakin vauhdin suhteen korkealla, laiskastihan tuo musta jätti yksin vetää. Hurjalla vauhdilla koirat potkuria vetivätkin, matkaa kertyi yhteensä reippaat 500metriä ja se oli ensivedoiksi oikein hyvä määrä. 

Itsekin ajoin pari kertaa, mutta pienestä koostani on vain haittaa. En saa yksin pidettyä koiria paikallaan kun ne nykivät eteenpäin, vaan ne ottavan kerta toisensa jälkeen varaslähdön kanssani :D Ensi kerralla tarvitaan joku pitämään noita virtapiikkejä siksi aikaa, että maalimies pääsee paikalleen. Tosi hienosti rakit veti, ei mitään känää kesken vetämisen, vaan kumpikin ryntäsi aivan miljoonaa ja kiskoi täysiä. Toivottavasti päästään pian uudestaan!

Vetämisen jälkeen lähdettiin reippailemaan vielä metsäpolulle ja päästettiin koirat irti. Saivat juoksennella ja leikkiä töiden jälkeen ja voi sitä riemua. Hirmuiset kilpajuoksut ja painit ja riehumiset, oltaiskohan tunti kutakuinkin seisoskeltu siinä. Auringon laskettua tuli sininen hetki tai pikemminkin arktinen jääkausi. Lähdettiin hipsimään takaisin päin ja sisälle lämpimään. Aurin veli Osma rakastui Tuikkuun täysin (on kuulema vähän naistenmies), tunne ei kuitenkaan ollut molemmin puolinen :D Hienosti Tuikku kuitenkin käyttäytyi ja nukku jo kotimatkalla ihan lahnana. Yönkin oli hiljaa ja pääsi sisälle nukkumaan :) Toivon mukaan päästäis viikottain vetämään aina jonkun kanssa!

Vaihtelua arkeen

Reppuun evästä ja kameraa ja koira hihnaan. Suunnattiin Ylöjärvelle Soppeenmäkeen, jossa tavattiin Hanna ja Auri. Auri olikin tämän vuoden ensimmäinen uusi koirakaveri ja kyllä Tuikku tykkäsi.

Bussissa koko sen vartin matkan Tuikku piti semmosta ärsyttävää ujellusta ja mölinää, tietty kun vieras koira kurkki sitä penkkien takaa. Kun sitten päästiin Tampereelle, pääsi Tuikku viimein haistelemaan uutta tuttavuutta. Käppäiltiin Santalahden koirapuistoon, jossa Jonna jo olikin Monan & Nitan kanssa.

Vaihtelu piristi, oon niin kyllästynyt (taas kerran) talsiin noita samoja mettäpolkuja yksikseen Tuikun kanssa. Etenkin kun se rapakeli kesti niin kauan, niin meni vähän maku yksin lenkkeilyyn. Oli sata kertaa mukavampaa nähdä vähän muitakin ihmisiä ja Tuikku se vasta nauttikin muiden koirien seurasta. Santalahden koirapuistosta käveltiin vielä Pyynikin näkötornille, sieltä Keskustorille ja sieltä kävelin itse Rautatieasemalle. Isot kiitokset Hannalle seurasta!