Tässä nyt kolmen eri kerran vetotreenit. Talvea vasten on nyt lisätty Tuikun ruoka-annosta ja erilaisia harkkoja tehty vedossa. Suunnat alkaa olla selvillä, tai sitten tuo osaa ne muutamat vetoreittimme ulkoa. No ei sillä väliä, koska omaksi iloksi vedetään. Lähdöt ovat huomattavasti nopeutuneet aiemmasta, vielä kesällä Tuikku saattoi ravata sen sata metriä vetäen kevyesti. Tekee se sitä vieläkin joskus, mutta pääsääntöisesti ampuu käskystä vauhtiin. Ja kun se alkaa tuntea, että nyt valjaat kiristyvät ja pitää vetää, se vain kiihdyttää. En malta odottaa lumia, että saa sukset jalkaan :) Tänään mentiin soramontulla polkupyörällä. Alkulämpöinä reipas ravailu ja pyrähtely, jonka jälkeen valjaat päälle ja menoksi. Otettiin vain pari suoraa ja vaihteluksi lelupalkkauksella. Lelupalkka sai koiraan huomattavasti enemmän potkua, kuin tavallinen nappula. Ja hyvä niin, lelu otetaan jatkossakin mukaan. Alla vauhtilähtöä
02 marraskuuta 2013
Valmistautumista talven suorituksiin

26 lokakuuta 2013
DIY: Treeninamit
Olen varma, että useimmat lukijani ovat ensimmäisen tai toisen asteen opiskelijoita. Rahaa varmaan löytyy sillain just omiin menoihin ja tuskin mihinkään ylimääräseen? No onnittelut jos löytyy enemmän. Itse päätin tehdä postauksia asioista, joissa säästän ja teen ne opiskelijabudjettini mukaan. Tässä eräänä päivänä mentiin isän kanssa Prismaan. Hällä omat ostokset, minulla omani. Koirien makupalat olivat olleet jo iät ajat loppu ja luistakin oli puutosta. Siispä koirahyllylle. Ykkösvaatimukseni on että kotimaista mieluiten ja kakkosvaatimus että halvinta mahdollista. Halvin mahdollinen ei meinaa sitä että ostan 100grammaa jotain joka maksaa 2€, koska 200grammaa jotain toista maksaa 3€. Katson yleensä kilohintaa, ja sen perusteellahan tuo esimerkki 200grammaa/3€ olisi halvempi. Kaikki ovat vielä kartalla?
Valmismakupala hyllyltä löytyi käteviä, kotimaisia Oscarin lihapullia. 100gramman paketti maksoi muistaakseni 3€ (yritän ensi kerralla muistaa katsoa tarkat hinnat). Näin ollen kilohinta olisi 30€uroa. Voin sanoa että laskupääni ei nyt ole parhaimmillaan, virheistä sopii ilmoittaa. Siispä totesin, että halvemmalla pääsen tekemällä itse. Marssinpa sitten pakastelootalle. Sieltä matkaan lähti liha-riistaherkku koirille 500g n. 3€ ja nautajauheliha koirilla 500g n. 3€. Tylsien pururullien (jotka on muuten kalliita!) sijaan ostin naudan putkiluita 2kg, n. 5€. Hyvillä mielin matkattiin kotiin, eikä tilikään huutanut tyhjyyttä ostosten jälkeen.
Tässäpä pikkuinen ohje, mitä lihojen sekaan heitin ja kuinka niille kävi :) Laskelmoin, että säästöä tuli yhteensä n. 20€uroa. Makupaloja tuli isompi erä, ja tuolla satsilla mennään tämä vuosi myös loppuun!
1kg jauhelihaa tmv.
3 kananmunaa
1 iso porkkana
1 valkosipuli
ruokaöljyä
merilevärouhe
Uuni 175C asteeseen ja jonkun 25min olivat nuo herkut siellä. Sitten paloittelu ja uuniin vielä hetkeksi ja lopuksi kuivatus. Pakkaseen menivät :)
20 lokakuuta 2013
Rallytokon pyörteissä
Me ollaan ihan hurahdettu tähän lajiin, vaikka ei olla vielä kauan edes treenailtu. Mulla löytyy vasta alla olevista postauksista mainintoja rallytokosta
Siinä siis pieni tilannekatsaus kaikille että ollaan lajissa tosi alussa. Tämän vuoden tavoitteena on lähinnä oppia kohtalaisesti ainakin melkein kaikki ALO luokan kyltit ja päästä hyväksytysti joulukuun mölleistä läpi. Suurin ongelma lienee se, muistaako kaksijalkainen mitä kyltit meinaa :D Perus jutut, käännökset, istu, maahan, ympäri kiertämiset ja semmoset menee ihan jees (Tuikku vaan kieroilee), mutta kyltit joissa on paljon tekstiä tai vähänki jotai epäselvää, nii mulla menee helposti sekasi. Just tänään tajusin pujottelun väärin, meni muuten hyvin mutta väärästä suunnasta. Eli itse täytyy vähän enemmän keskittyä noihin.
Sen sijaan Tuikku tykkää lajista hurjasti, koiralla on vire ihan katossa kun näkee että otetaan treenihihnaa ja pantaa esiin. Fiilikset kattoon nostaa dummy, sekä hikisukka, unohtamatta tietenkään vanhentunutta juustoa taskussa. Sellaisista herkuista on iloiset treenit tehty... Suurinpiirtein kaikki kyltit on nyt kokeiltu ja käyty ainakin kertaalleen läpi, liki kaikki ovat myös videolla. Vuoden loppuun mennessä aion ottaa kaikki videolle, niin näkee missä mennään :)
Nyt seuraava harjoitus onkin varmaan se, että opettelen muistamaan kyltit ulkoa ja harjoittelen teorian kuntoon. Tuikun kanssa jynssätään suorassa liikkumista, etenkin kun peruutan ja sen tulee istua eteeni. Tätä harjoittelemme ruokinnan yhteydessä. Ongelmana on lähinnä se, että Tuikku tarjoaa siinäkin sivulle tuloa ja tulee sivulle kuitenkin vain puolittain:D Onnistuneitakin suorituksia olemme siitä liikkeestä saaneet, mutta koira tarvitsee lisää varmuutta. Alla video tämän päivän treeneistä

19 lokakuuta 2013
Suoran linjan säheltäjä
Kun kerran pyydettiin postauksia tiheämpään niin pahoittelut, nyt tulee. Kyllä tämä ensi viikolla hellittää, kun joudun taas koulun penkille, päivittyy korkeintaan pari kertaa kuukaudessa. Sen sijaan taideblogiin jää enemmän aikaa, kun koulusta saan materiaalia sinne. Unohdetaanpas turhat jaarittelut ja marssitaan asiaan. Rallytokoa treenailimme, hyvin reippaasti ja innokkaasti, sormet ja tassut kohmeessa tuolla valkeassa loskamössössä. Sitä kunnon talvea odotellessa...
Treeni-intoa tosiaan pukkaa ja yksitellen vähintään kerran viikossa olen rallyliikkeitä hinkannut. On tehty tekemisestä hauskaa, hassuteltu, olen järjestänyt Tuikulle ihan tosi huippuja makupaloja. Jotenkin koiruus on alkanut touhuamaan ihan mahtavalla, erilaisella vireellä. Intoa on välillä jopa liikaa, mutta ei koskaan haitaksi asti. Juusto ja nakki ovat ehdottomat lempparit, mutta dummy leikit vievät voiton. Treenaamiseen on nyt hankittu omat varusteetkin sävysävyyn. Viime talvena itselle Berran treeniliivi, nyt Tuikulle vaaleanpunainen puolikurra (saa myös ei kuristavaksi) ja Hurtan - vaaleanpunainen sekin - pyörötreeniremmi.
Tähtäimessä meillä on 6.12 olevat möllirallyt, jos saadaan kaikki liikeet kertaalleen testailtua ja treenattua kuntoon. Mutta nyt kyssäri lukijoille, saako mölleihin osallistua koira, jotai ei ole sirutettu/tunnistusmerkitty?

02 lokakuuta 2013
Hauskanpitoa
Tänä vuonna menimme Tuikun kanssa Viljakkalaan treenailemaan. Eve ja Emmu tulivat Taren kanssa ensin pellolle, jossa koirat saivat riehua. Viileä ja kuulas syyssää ja viimeiset auringonsäteet... Tare oli kasvanut hurjasti ja leikkiminen Tuikun kanssa sujui. Tuikku viiletti ympäri peltoa ja oli aivan innoissaan. Pitkästä aikaa pääsi sekin riehumaan kunnolla. Muutama kuvanen kaksikon leikeistä
14 syyskuuta 2013
Syyskausi korkattu
Syksyn vetotreenit on nyt korkattu. Vedettiin Tuikun kanssa viisi pätkää yhteensä, kolme oli tavoite, mutta kaksi meni vähän pieleen, niin otettiin sitten ylimääräsiä pätkiä. Alku tökki, koira ei tajunnut yhtään mitä pitikään tehdä, lönkytti vain tietä pitkin, johon siskoni oli palkan kanssa mennyt. Yritettiin saada Tuikku syttymään niin, että pikkusisko sitten kauempana huusi koiraa. No siitä ei ollut apua yhtään, ei meille tullut mieleen että se huuto kaikuisi ympäri soramonttua. Koira hämmentyi täysin ja ihmetteli, mihin suuntaan piti vetää. Loppusuoralle sain Tuikun yllytettyä ja sitten oltiin asian ytimessä.
Yhdellä suoralla meinattiin kääntyä ihan ylimääräisestä risteyksestä ja toisella kertaa mennä marjastajan mukaan. Hienosti kuitenkin selviydyttiin ja koira pysyi lapasessa. Viimeisin suora sisälsi kaksi mutkaa ja ylämäen. Mikään tykki Tuikku ei ole koskaan ollut ja nytkin alku oli hidas. Loppua kohden painoi täysiä ja ylämäessä oli ylivoimaisesti parhaimmillaan! Hieno piski!
06 syyskuuta 2013
Niin valtava Sulo
Lähdettiin Nikon ja Tuikun kanssa Lielahteen, mätsäreihin. Kamera mukaan, tarkoitus kuvailla vain tällä kertaa, ei lähdetty Tuikun kanssa osaa ottamaan, kun ei seropikehää --> menee niin kauan, koska isoissa koirissa paljon osallistujia. Kuvia räpsyttelin vähän joka kehästä ja poikkis oli sitten naulakko, koiranulkoiluttaja sun muussa virassa, mitä sitten keksinkään.
Käveltiin Nikon kanssa vielä Hesburgeriin ja käytiin tilaamassa sapuskaa. Tuikku käyttäytyi hyvin, otti ihan lunkisti eikä pahasti kytännyt meitin ruokia. Se vois kohta olla Hese maskotti :D
Äiti & sen poika |