Syksyn vetotreenit on nyt korkattu. Vedettiin Tuikun kanssa viisi pätkää yhteensä, kolme oli tavoite, mutta kaksi meni vähän pieleen, niin otettiin sitten ylimääräsiä pätkiä. Alku tökki, koira ei tajunnut yhtään mitä pitikään tehdä, lönkytti vain tietä pitkin, johon siskoni oli palkan kanssa mennyt. Yritettiin saada Tuikku syttymään niin, että pikkusisko sitten kauempana huusi koiraa. No siitä ei ollut apua yhtään, ei meille tullut mieleen että se huuto kaikuisi ympäri soramonttua. Koira hämmentyi täysin ja ihmetteli, mihin suuntaan piti vetää. Loppusuoralle sain Tuikun yllytettyä ja sitten oltiin asian ytimessä.
Yhdellä suoralla meinattiin kääntyä ihan ylimääräisestä risteyksestä ja toisella kertaa mennä marjastajan mukaan. Hienosti kuitenkin selviydyttiin ja koira pysyi lapasessa. Viimeisin suora sisälsi kaksi mutkaa ja ylämäen. Mikään tykki Tuikku ei ole koskaan ollut ja nytkin alku oli hidas. Loppua kohden painoi täysiä ja ylämäessä oli ylivoimaisesti parhaimmillaan! Hieno piski!